Naiset hukkuvat matcheihin - miehet eivät saa ketään
Nettideittailu on kääntynyt nopeasti sellaiseksi, että se on helppoa lähinnä naisille. Nainen kuin nainen saa monta matchia per päivä, ehkä jopa kymmeniä, ja ongelmaksi jää lähinnä se että kenelle näistä komistuksista sitten juttelee.
Miehillä tarina on päinvastainen. Miehen tehtävä on saada edes yksikin nainen kiinnostumaan ja tehdä kaikkensa että hän ei hyppää seuraavaan ukkoon - mikä on vaikeaa, kun suurin osa käyttäjistä on miehiä ja jokainen heistä lupailee Kuun taivaalta. Naisten profiilitekstit ovatkin usein vaatimuksia, tyyliin "haluan ison miehen", "jos et omista autoa swaippaa vasemmalle" siinä missä miesten profiilitekstit ovat tarjouksia "hei! olen rehti työssäkäyvä mies", "minulla on oma talo ja auto" jne. Miesten profiileissa ei ole vaatimuksia naisen ulkonäön tai muunkaan suhteen, mutta nainen saa vaatia isoa miestä.
Kaikesta tästä huolimatta, minä kuitenkin löysin hiljattain naisen deittiappista. Vaihdettiin ihan rehellisesti kokemuksia siitä. Hän sanoi että oli ensimmäistä päivää siellä kun löysi minut. Myönsin, että minulla oli swaippausta takana jo 10 kuukautta. Hän kertoi, että sai hirveästi matcheja vaikka oli vain yhden päivän siellä. Puhuin tästä miespuoliselle kaverilleni ja hän kertoi samaa tarinaa: hänen naisensa oli ollut 15 minuuttia deittipalvelussa kun he tapasivat, mies oli ollut siellä 3 vuotta.
Tästä ei puhuta, eikä siitä saa puhua, mutta se on totta. Netti on tehnyt deittailusta epätasa-arvoista.
Väitän, että miesten pariutuminen tulee vaikeutumaan vuosittain ja kohta meillä on puolet kansan miehistä peräkammarin poikina, kun he eivät yksinkertaisesti saa deittiappista enää ketään.
Kommentit (652)
Ei naisille tavismiehet kelpaa.. pullukkanainenkin haluaa atleettisen ja akateemisen miehen. Olen kuin ilmaa naisille.
Naiset on tosi nirsoja kun heille ei tavismies kelpaa!!
Christiiina kirjoitti:
Mä olen käynyt treffeillä enimmäkseen vain suosittujen miesten kanssa, jotka saavat paljon matcheja 😃
Ihan normaalia ja luonnollista. Jos joku mies Tinderissä miellyttää sun silmää, niin on aika todennäköistä että moni muukin nainen kokee samoin.
Vierailija kirjoitti:
Ei naisille tavismiehet kelpaa.. pullukkanainenkin haluaa atleettisen ja akateemisen miehen. Olen kuin ilmaa naisille.
Naiset on tosi nirsoja kun heille ei tavismies kelpaa!!
Ei voi pitää paikkaansa, muutenhan mulla oli vaikka ja minkälaista naista seurana näin atleettisena ja akateemisena. No oli niitä 5 vuotta sitten muttei enää, ainoa asia mikä muuttui on ikä.
Vierailija kirjoitti:
Ei naisille tavismiehet kelpaa.. pullukkanainenkin haluaa atleettisen ja akateemisen miehen. Olen kuin ilmaa naisille.
Naiset on tosi nirsoja kun heille ei tavismies kelpaa!!
Nainen voi hakea naispuolisen kämppäkaverin tai muuttaa naiskommuuniin. Usein toinen nainen hoitaa asiansa, eikä tälle tarvitse erikseen antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitat ilmeisesti, että naiset matchailevat toisiaan, jos yksikään mies ei saa ketään.
Ei vaan tuhat naista päätyy yhteen sadan korkeatasoisen miehen kanssa ja jokainen näistä naisista on muka onnensa kukkuloilla kun oman miehen jakaa myös yhdeksän muuta. Näin mulle on incel asian selittänyt 🤣
Selitit juuri, kuten asia on. Sata suosituinta miestä jakaa valtaosan sinkkunaisista keskenään.
Miten sä edes teoriassa kuvittelet tän olevan naisille OK? Naisethan tässä on suurimmat häviäjät, jos näin ois.
Koska naiset harrastavat seksiä näiden miesten kanssa ja monet naiset löytävät parisuhteenkin miehen kanssa, joka on ollut kymmenien ellei
Miksi ette sitten opiskele työllistävälle alalle ja hanki sitä edustusrouvaa mille kelpaisi kulissit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytin tinderiä hetken, mutta suurin osa naisista oli ylipainoisia,lyhyitä,yksinhuoltajia,työttömiä,kotiäitejä ym wt rumia. Harrastuksena "urheilu" ja silti vtunmoinen läski. Mietin,että mistä näitä rumia naisia pottunokkineen,kynittyine kananprse hiuksineen ja vinoine suineen oikein sikiää.??
Miten on mahdollista, että jopa virossa on nätimpiä naisia? Kehopositiivisuus tosiaankin. Ihra ei siitä kauniimmaksi muutu vaikka miksi kutsutaan. Mitä ihmettä Mies tekee jollain 150 senttisellä talipallolla ?
Virolaiset on suomalaisia lihavampia.
Pakottaako joku sinua olemaan kutsumasi talipallon kanssa?
En pysty käsittämään sitä että pitää käyttää aikansa sellaisten ihmisten katsomiseen ja miettimiseen jotka eivät kiinnosta tai jopa inhottavat.
Mikä siinä on että
Siitä selaamaan:
https://www.mamba.ru/en/landing/estonia-10968
https://www.rosebrides.com/search/results/?skey=101445004a603821c044b39…
Naisten valtti on meikki ja hyvä ulkonäkö. Se riittää. Ei tarvitse olla älyn jättiläinen. Riittää että näyttää hyvältä ja antaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei naisille tavismiehet kelpaa.. pullukkanainenkin haluaa atleettisen ja akateemisen miehen. Olen kuin ilmaa naisille.
Naiset on tosi nirsoja kun heille ei tavismies kelpaa!!
Onko sinulla maksullinen Tinder josta näät ettei yksikään nainen ole laittanut sinulle tykkäyksiä?
Vai onko ehkä niin että itse tykkäilet naisista ja ihmettelet miksi ei tule matchia? Syy saattaa olla siinä että kusut naisia pullukoiksi ja annat heille tykkäyksiä siinä toivossa että edes joku tykkäisi sinusta.
Naisille kelpaa tavismiehet. He myös osaavat haistaa epätoivon.
Vierailija kirjoitti:
Naisten valtti on meikki ja hyvä ulkonäkö. Se riittää. Ei tarvitse olla älyn jättiläinen. Riittää että näyttää hyvältä ja antaa.
Vaan kun tuollainen ei riitä hyvään parisuhteeseen. Itse ainakin haluan suhteeseen siksi, että toinen on ihastunut ja rakastunut minuun siksi että minä olen juuri minä, eikä edes miettisi "vaihtavansa" vaikka miss Universum tulisi pyytämään treffeille.
Ja juu. Viihdyn hyvin yksin, jos tuollaista ei löydy. Haaveissa onneksi kaikki on mahdollista.
Sun asenne ja itsetunto vaan paistaa profiilista. Mikroilmeet jne.
Muuta asennettasi ja korjaa itse tuntosi niin heti alkaa tapahtua. Muista myös kantaa itsesi oikein.