Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tienataan 2000 eur + 4000 eur netto ja ollaan tingitty vaatteista. Kaikki ostetaan secondhandina ja kaiken löytää paria poikkeusta lukuunottamatta Zadaasta.
Muutoin meillä on asiat mitoitettu "worst-case-scenarion"-mukaan, niin ei tarvitse mistään tinkiä. Enkä vitussa ala näiden ylivelkaantuneiden kulissiliitäjien aivoituksia maksamaan. Koko sähkötuki oli aivan perseestä meitä kohtaan, jotka ymmärtävät elämän realiteetit ja osaavat elintavat siihen ja tulevaisuuden näkyviin suhteuttamaan.
Teidän tulot ovat suuret, 6000e nettona on paljon. Me tienaamme 5000e nettona, kaksi lasta ja maksamme vielä pitkään konkurssista tullutta lainaa ja asuntolainaa. Tiukalla taloudenpidolla pärjätään mutta kyllä tulevaisuus huolettaa.
Meillä tulot yhteensä 2500 netto ja tuossa on lapsilisät mukana. Ei saa vuokra-asuntoon noilla tuloilla asumistukea eikä toimeentulotukea ja meitä siis 4.
Hiukset leikataan itse ja tehdään halpaa ruokaa, ei saunavuoroa, ei lemmikkiä, ei tupakkaa, ei alkoholia, ei lehtitilauksia.
Ollaan onneksi itse hyviä ruoanlaittajia.
Vierailija kirjoitti:
Ekat varoitukset annettiin jo vuosi-pari sitten, korkojen nousuun ois voinut varautua vaikka lainakatolla. Me elimme säästeliäästi ja sijoitimme kaikki liikenevät rahat. Emme käyneet lomilla emmekä vaihtaneet autoja uudempiin.
Nyt on lainat maksettu pois ja tänä vuonna menee kymppitonneja salkkuihin.
Samoin. Kun mieheltä loppui työt, joka ainoa euro, mikä jäi kuun lopussa tilille, lisälyhennykseen.
Ainoa positiivinen on se, että lapsi on aloittanut työt.
On lukiossa ja käy töissä pe iltaisin ja la aamuisin.
On hotellissa töissä ja toivotaan on tuöpaikka ketjulla.
No väännetäänpä vähän rautalankaa: Mikan 5-henkinen perhe on käynyt kerran vuodessa Lapissa, majoittunut hotellissa ja käyttänyt muutenkin paikallisia palveluja hissilipuista rinneravintoloihin. Nyt Mikan perhe käyttää saman rahan asuntolainansa maksamiseen. Mikan perhettä harmittaa, mutta laina lyhenee. Lapin matkailuyrittäjiltä jää Mikan perheen lomarahat saamatta. Kuka kärsii?
Ennen kuin alkaa huudella siitä, miten tyhmää on ottaa ylisuuria lainoja ja harmitella savulohen kalleutta, voisi katsoa vähän omaa nenää pidemmälle ja miettiä, miten paljon omista veroeuroista kuluu vaikkapa sen rinneravintolan tarjoilijan asumistukeen ja onko se pois esim. varhaiskasvatukseen tarvittavista veroeuroista.
Onko kaikki pääkaupunkiseudulla tuollaisia kermaperseitä?

Niin, yrittäjät voisivat antaa täydet työtunnit ja voitaisiin laittaa vuokrakatto niin ei tarvita niitä asumistukia.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja
200 000 eläkeläistä leskeneläkettä.
Leskeneläkettä saa Suomessa, vaikka menee uudelleen naimisiin, pitää olla vain yli 50-vuotta, kun menee naimisiin.
Ihanaa miten mammoilla menee koko pointti ohi. Jos keskiluokka ja rikkaat joutuvat karsimaan kuluttamisesta, talous sakkaa. Tulee lama.
Sitten vasta köyhillä kurjaa onkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa miten mammoilla menee koko pointti ohi. Jos keskiluokka ja rikkaat joutuvat karsimaan kuluttamisesta, talous sakkaa. Tulee lama.
Sitten vasta köyhillä kurjaa onkin.
Ei ole. 2 työtöntä saa saman mitä työssä matalapalkka alalla saava ja työtön. Se palkka vain vaihtuu asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä joten käytettyä tavaraa tulee kyllä myyntiin. 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa. Tosin perintöasuntoja ei saa myytyä mihinkään eli maksat vastikkeita 6000 vuodessa. Vuokra-asunnoista on ylitarjontaa.

Itse ostin juuri kirpputorilta 2 villatakkia: toinen 4 euroa ja toinen 6 euroa.
Parturihiusväri oli alennuksessa 8 euroa. Parturi valitsi sävyn ja puoliso laittoi sen päähäni. Tytär on luvannut leikata hiukseni.
Määräaikainen työ niin en käy parturissa. 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa joten en tiedä mistä parturit asiakkaansa tulevaisuudessa saavat. Kokoomus on luvannut leikata ansiosidonnaista.
Velkaelvikset putoaa korkealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa miten mammoilla menee koko pointti ohi. Jos keskiluokka ja rikkaat joutuvat karsimaan kuluttamisesta, talous sakkaa. Tulee lama.
Sitten vasta köyhillä kurjaa onkin.
Ei ole. 2 työtöntä saa saman mitä työssä matalapalkka alalla saava ja työtön. Se palkka vain vaihtuu asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä joten käytettyä tavaraa tulee kyllä myyntiin. 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa. Tosin perintöasuntoja ei saa myytyä mihinkään eli maksat vastikkeita 6000 vuodessa. Vuokra-asunnoista on ylitarjontaa.
Meillä puoliso on ainoa lapsi ja hänen vanhemmilla omakotitalo, mökki ja 1/4 osa osuus perikunnan talosta.
Ehkä nuo menee meidän 2 lapselle.
Anopilla on kauheat määrät astioita ja verhoja jne.
On viettänyt sitten kulutusjuhlaa tänne saakka ja nyt itkee kun ei voi kokoajan kuluttaa. Herranjee miten luulet että niillä menee joilla ei ennenkään ollut tuollaiseen kulutukseen varaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa miten mammoilla menee koko pointti ohi. Jos keskiluokka ja rikkaat joutuvat karsimaan kuluttamisesta, talous sakkaa. Tulee lama.
Sitten vasta köyhillä kurjaa onkin.
Ei ole. 2 työtöntä saa saman mitä työssä matalapalkka alalla saava ja työtön. Se palkka vain vaihtuu asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä joten käytettyä tavaraa tulee kyllä myyntiin. 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa. Tosin perintöasuntoja ei saa myytyä mihinkään eli maksat vastikkeita 6000 vuodessa. Vuokra-asunnoista on ylitarjontaa.
Meillä puoliso on ainoa lapsi ja hänen vanhemmilla omakotitalo, mökki ja 1/4 osa osuus perikunnan talosta.
Ehkä nuo menee meidän 2 lapselle.
Anopilla on kauheat määrät astioita ja verhoja jne.
Eläkeläisillä on rahaa. He käy parturissakin 6 viikon välein, kun nuorempi sukupolvi värjää ja leikkaa itse hiukset.
Eläkeläiset pääasiassa pyörittää yhteiskuntaa. Anoppikin ostaa Marimekon tuotteita jne. kun me nuoremmat ostetaan kirpputorilta kaikki.
Itsellä vaatteet riittää seuraavaksi 30 vuodeksi, mutta yleensä löydän kirpputorilta lisää vaatteita.
Valtio leikkaa koko ajan nuoremmalta sukupolvelta. 1 markkinamyyjä kirjoittikin, että asiakkaat pelkkiä eläkeläisiä.
Taas yksi Mika joka valittaa turhasta...hyvinhän asiat silloin on jos jostain Lapin reissusta joudutaan luopumaan...

Yrittäjillä tulee hirveä pudotus 10 vuoden sisällä, kun eläkeläisasiakkaita kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Ekat varoitukset annettiin jo vuosi-pari sitten, korkojen nousuun ois voinut varautua vaikka lainakatolla. Me elimme säästeliäästi ja sijoitimme kaikki liikenevät rahat. Emme käyneet lomilla emmekä vaihtaneet autoja uudempiin.
Kai sä muistit laittaa mailia Ukrainaan, kun tiesit jo 2020 että ryccä hyökkää vuoden 2022 helmikuussa?
Vai ootko vaan niitä, jotka huutaa kokoajan, että sota tulee ja talous rommaa? Ei siinä, joa riittävän kauan huutaa, niin joskus pääsee sanomaan lopulta: "minähän sanoin".
Puoliso kävi isossa marketissa ja sanoi, että siellä oli pelkkiä eläkeläisiä asiakkaina. Nuorempia ei pahemmin asiakkaina ole.
On totta että ysärillä oli vain ne korot korkealla, mutta ne oli niin korkealla että ne vei ihan kaikki rahat. Nyt rahat kuluu myös muuhun kallistuneeseen peruselämiseen. Ei niin paljon juhlita. Mutta huonoahan tämmöinen tietää.
Amerikassa käydään värjäämässä parturissa hiukset. Suomessa värjätään itse hiukset. Olkapäille ulottuvien hiusten värjäys ja latvojen leikkaus maksaa 130 euroa, hiusväripurkki 15 euroa.
Työmarkkinatuki on 570 netto ja jos asuu puolison kanssa ei saa muita tukia. Minimieläke 922 netto.

Minun tyttäreni leikkaa vaikka kuinka monen teinin hiukset.
Silloin sai korot verovähennyksiin, sähkö oli normihintaista, ruoka ei kallistunut, polttoainekin normihintaista, ei ollut kännyköitä ja nettiä ym pakollista menoa kuten nyt jne. Ja ei rakennettu ökytaloja ja otettu liikaa velkaa.