Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Muistan kun meidän perhe rakensi hartiapankilla omakotitalon 70-luvulla. Lähes kaikki tehtiin itse, ainoastaan timpuri oli töissä välillä. Sekä äiti että isä tekivät oman työnsä päälle toisen työpäivän rakennuksella ja minä 5-vuotiaana pyörin siinä mukana. Äiti ei käynyt kampaajalla eikä vaatteita ostettu.
Toinen lapsi eli veljeni hankittiin kun talo oli valmis ja talous tasapainottunut, siksi meille tulikin lähes seitsemän vuoden ikäero
Vierailija kirjoitti:
Uusavuttomat ottaneet lainaa 😯
Ihan kuin kuuluisi boomerin kitinää? Inflaatio söi teidän lainat, teillä oli puolisoiden yhteisverotus ja pienempi osa palkasta meni eläkemaksuihin kuin meillä. Lisäksi saitte palkankorotuksia säännöllisesti. Tämä noin alkajaisiksi. Te itse olette hiton avuttomia kaikkeen tietoyhteisyhteiskuntaan liittyvän kanssa. Soittelette sukulaispojillenne, jos ette saa jotain täysin triviaaliakaan juttua itse tehtyä. Hedelmävaaka on se maksimi, mihin osaamisenne riittää.
t. sukulaispoikasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
Hyvinvointiyhteiskunta toimii täsmälleen niin kauan, kun keskiluokalla on intoa sitä rahoittaa. Motivaatio alkaa loppua monelta. Ja ei, hyvinvointiyhteiskunnasta ei tee pahoinvointiyhteiskuntaa se, että jollakulla on siellä paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Pääkaupunkiseudulla osalla porukasta on tullut hieman vauhtisokeutta sen suhteen, millaista tavallinen keskiluokkainen elämä on ja mitä "kaikki muutkin" tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Muistan kun meidän perhe rakensi hartiapankilla omakotitalon 70-luvulla. Lähes kaikki tehtiin itse, ainoastaan timpuri oli töissä välillä. Sekä äiti että isä tekivät oman työnsä päälle toisen työpäivän rakennuksella ja minä 5-vuotiaana pyörin siinä mukana. Äiti ei käynyt kampaajalla eikä vaatteita ostettu.
Vielä, sairaanhoitaja-äidistäni kehkeytyi ihan käypänen sekatyömies, joka tietää rakentamisesta ja remonteista paljon. Siitä on ollut suuri hyöty hänelle esim. remontteja tilatessa
Näköjään uhriutujat vaativat, että viisihenkinen keskiluokkaisen perheen ihmisoikeus on rakentaa omakotitalo Espooseen siten, ettei mistään joudu tinkimään kuten jokavuotisista ulkomaanmatkoista.
Omassa keskiluokkaisessa piirissäni rakennetaan omakotitaloja korkeintaan Mäntsälään ja Tuusulaan. Muille kelpaa vanhempi omakotitaloja tai ei asuta omakotitalossa.
oon seurannut läheltä, miten nelikymppiset lainoitti tappiin ison omakotitalon, Sitte kaksi autoa, tottakai. Harrikka piti saada isännälle ja motocrosspyörä. Lapsille mopoauto, jotta pääsee kouluun kilometrin päähän.
Lainaa ei ole lyhennetty kilkkuakaan, maksettu pelkät korot. Tämä ikäluokka ei muista tai tiedä mitään mistään vuoden 1991 opetuksista. Nyt sit juhlat on juhlittu ja nuotit pantu nippuun. Nollakorot haihtui ilmaan ja valkoisten hevosten vetämät kiesit muuttui takaisin kurpitsaksi, niin kuin kävi sadussakin.
Voi voi.... KUKA olisi voinut tietää etukäteen, että TÄLLAISTA voisi tapahtua???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
Naurettavaa uhriutumista. Eniten tätä yhteiskuntaa pyörittää ne köyhät, jotka maksaa verot jopa työttömyysturva ja eläkkeistään ja käyttävät kaiken liikenevän rahansa paikalliseen kulutukseen. Emme me keskiluokka määräämme enempää käytä sitä rahaa Suomen yhteiskunnan pyörittämiseen vaan se ylimäärä kannetaan Mikaan perheen tapaan ulkomaille
Heh heh. Ei ne spurgut mitään veroja maksa. Muutkin pienituloiset sen verran, että se ei riitä rahoittamaan edes lääkärissäkäyntejä, muusta nyt puhumattakaan. Myöskään eläkeläisiä ei veroteta kovin reippaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun jälkeen toivon todella, että aivan toinen laita tulee valtaan keväällä. Tämä asenne on aivan kestämätön. Sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.
Vai että Mikan bruttopalkka ei ole Mikan rahaa vaan osa siitä on köyhän rahaa. Ei sentään ihan 50/50.
No joidenkin mielestä Mikalla ei saisi olla mitään, kun on kehdannut Lapissa käydä. Jännästi tästä keskustelusta unohtuu koko ajan Mikan vaka-alalla oleva pienituloinen vaimo. Onko hänkin tarinan roisto, joka ei saisi asua Espoossa omakotitalossa?
No hän on pahin kaikista, kun kehtaa pienituloisena asua Espoossa omakotitaloissa. Miehen rahoilla vieläpä, täysin pohjasakkaa vauvapalstahierarkiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusavuttomat ottaneet lainaa 😯
Ihan kuin kuuluisi boomerin kitinää? Inflaatio söi teidän lainat, teillä oli puolisoiden yhteisverotus ja pienempi osa palkasta meni eläkemaksuihin kuin meillä. Lisäksi saitte palkankorotuksia säännöllisesti. Tämä noin alkajaisiksi. Te itse olette hiton avuttomia kaikkeen tietoyhteisyhteiskuntaan liittyvän kanssa. Soittelette sukulaispojillenne, jos ette saa jotain täysin triviaaliakaan juttua itse tehtyä. Hedelmävaaka on se maksimi, mihin osaamisenne riittää.
t. sukulaispoikasi
Heh heh
Serkkuasi trade Hönö Tiaista haukut, tuota keski-ikäistä Karenia🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusavuttomat ottaneet lainaa 😯
Ihan kuin kuuluisi boomerin kitinää? Inflaatio söi teidän lainat, teillä oli puolisoiden yhteisverotus ja pienempi osa palkasta meni eläkemaksuihin kuin meillä. Lisäksi saitte palkankorotuksia säännöllisesti. Tämä noin alkajaisiksi. Te itse olette hiton avuttomia kaikkeen tietoyhteisyhteiskuntaan liittyvän kanssa. Soittelette sukulaispojillenne, jos ette saa jotain täysin triviaaliakaan juttua itse tehtyä. Hedelmävaaka on se maksimi, mihin osaamisenne riittää.
t. sukulaispoikasi
Kasva jonne aikuiseksi ja tule sitten kommentoimaan. Katkeruus ei ole hyväksi terveydelle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?
Kommarimaissa käytettiin termiä kansanvihollinen. Uurnille. Hulluuden on loputtava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun jälkeen toivon todella, että aivan toinen laita tulee valtaan keväällä. Tämä asenne on aivan kestämätön. Sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.
Vai että Mikan bruttopalkka ei ole Mikan rahaa vaan osa siitä on köyhän rahaa. Ei sentään ihan 50/50.
No joidenkin mielestä Mikalla ei saisi olla mitään, kun on kehdannut Lapissa käydä. Jännästi tästä keskustelusta unohtuu koko ajan Mikan vaka-alalla oleva pienituloinen vaimo. Onko hänkin tarinan roisto, joka ei saisi asua Espoossa omakotitalossa?
No hän on pahin kaikista, kun kehtaa pienituloisena asua Espoossa omakotitaloissa. Miehen rahoilla vieläpä, täysin pohjasakkaa vauvapalstahierarkiassa.
Jokainen lastentarhanope voi asua vaikka Westendissä, jos niin tykkää. Silloin on vähän lapsellista kuitenkin valittaa, että ei riitä rahat lisäksi jokavuotiseen ulkomaanmatkaan viisihenkisen perheen kanssa ja Lapin lomistakin joutuu tinkimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
Naurettavaa uhriutumista. Eniten tätä yhteiskuntaa pyörittää ne köyhät, jotka maksaa verot jopa työttömyysturva ja eläkkeistään ja käyttävät kaiken liikenevän rahansa paikalliseen kulutukseen. Emme me keskiluokka määräämme enempää käytä sitä rahaa Suomen yhteiskunnan pyörittämiseen vaan se ylimäärä kannetaan Mikaan perheen tapaan ulkomaille
Siis valtion tuista maksetut verot pyörittää yhteiskuntaa, millähän logiikalla? Aika äkkiä ois valtion kassa tyhjä ilman työssäkäyvää keskiluokkaa.

Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Kommarimaissa käytettiin termiä kansanvihollinen. Uurnille. Hulluuden on loputtava.
Eli jos sanoo, että päiväkodin työntekijän ei pitäisi valittaa siitä, että perhe ei pääse joka vuosi ulkomaille asuessaan tuliterässä omakotitalossa Espoossa, haluaa oikeaati työntää keskiluokan uuniin?
Onko sinulla kaikki kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun jälkeen toivon todella, että aivan toinen laita tulee valtaan keväällä. Tämä asenne on aivan kestämätön. Sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.
Vai että Mikan bruttopalkka ei ole Mikan rahaa vaan osa siitä on köyhän rahaa. Ei sentään ihan 50/50.
No joidenkin mielestä Mikalla ei saisi olla mitään, kun on kehdannut Lapissa käydä. Jännästi tästä keskustelusta unohtuu koko ajan Mikan vaka-alalla oleva pienituloinen vaimo. Onko hänkin tarinan roisto, joka ei saisi asua Espoossa omakotitalossa?
No hän on pahin kaikista, kun kehtaa pienituloisena asua Espoossa omakotitaloissa. Miehen rahoilla vieläpä, täysin pohjasakkaa vauvapalstahierarkiassa.
Ei keski-ikäiset ole boomereita. Boomerit syntyivät 1945-1950. Ne ovat vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Kommarimaissa käytettiin termiä kansanvihollinen. Uurnille. Hulluuden on loputtava.
Eli jos sanoo, että päiväkodin työntekijän ei pitäisi valittaa siitä, että perhe ei pääse joka vuosi ulkomaille asuessaan tuliterässä omakotitalossa Espoossa, haluaa oikeaati työntää keskiluokan uuniin?
Onko sinulla kaikki kunnossa?
Et sitten vaaliuurnaa tullut ajatelleeksi? Uurna ei ole sama asia kuin uuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
Naurettavaa uhriutumista. Eniten tätä yhteiskuntaa pyörittää ne köyhät, jotka maksaa verot jopa työttömyysturva ja eläkkeistään ja käyttävät kaiken liikenevän rahansa paikalliseen kulutukseen. Emme me keskiluokka määräämme enempää käytä sitä rahaa Suomen yhteiskunnan pyörittämiseen vaan se ylimäärä kannetaan Mikaan perheen tapaan ulkomaille
Siis valtion tuista maksetut verot pyörittää yhteiskuntaa, millähän logiikalla? Aika äkkiä ois valtion kassa tyhjä ilman työssäkäyvää keskiluokkaa.
Oletko ikinä kuullut pienituloisista palkansaajista? Tosin Mikan vaimo taitaa kuulua siihen joukkoon, mutta silti Mikan perheen kuuluu asua kalliimmin ja matkustaa enemmän kuin normaalin keskiluokkaisen perheen. Kuulostaa loogiselta.
Voihan Mika äänestää sellaista puoluetta, jonka mielestä yhteiskunnan pitää maksaa perheelle olan talon rakentaminen Espooseen. Mikähän puolue lähtee ajamaan tavoitetta?
Millaisethan ovat rouvan kauneudenhoitokulut kuussa, pistoshoidot, kynnet ja muut lisäkkeet ei ole halpoja