Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Aivan. Mikan Bruttopalkasta kaikki ei ole Mikan rahaa vaan verokarhu ja työeläke järjestelmä ja työttömyysvakuutus vie osansa. Sitten Mikan pitää osata varata riittävä osuus nettotuloistaan siihen, että pankki saa omansa pois. Lopuilla rahoillaan Me ka voi tehdä mitä lystää. Tuensaajankin tuet on heidän omaa rahansa vaikka sinua kuinka kiukuttaa.
Mikan bruttopalkasta valtio ryöstää ensin kunnon siivun asioihin, joista Mika todennäköisesti ei hirveästi hyödy (neuvola, päiväkoti ja koulu oikeastaan ainoat). Suurin osa menee asioihin, jotka ei hyödytä Mikaa yhtään.
Mika maksaa jäljelle jääneestä pankille koko ajan suuremman summan ja suunnittelee taloutensa sen mukaisesti, kuten on tehnytkin. Toteaa että jostain on nipistettävä ja nipistää sieltä mistä haluaa nipistää. Erehtyy kertomaan toimittajalle, ettei missään tuloluokassa pysty nyt kuluttamaan kuten ennen.
Sen jälkeen köyhät haluaa Mikan bruttopalkasta kaiken 570e ylittävän osan, koska Mikan rahaa Mikan bruttopalkasta saa olla vain tt-tuen verran.
Näin tiivistettynä miten täällä asiat nähdään.
Sun kannattaisi varmaan käydä katsomassa mihin ne verorahat menevät esim. opettajan bruttopalkka lukiossa veroista 4000 brutto.
Entä käytätkö uimahallia, tekojäärataa, kansalaisopistoa, museoita, nuorisotaloja. Veroista maksetaan myös katujen ja teiden hoito, kelataksit, lääkkeitä jne.
Ja näistä Mika hyötyy miten paljon? Tiet on surkeassa kunnossa, lääkkeitä ei yleensä työikäinen tarvitse, nuorisotaloon Mika on liian vanha. Museossa ja uimahallissa saattaa käydä, mutta ei halvalla. Täällä ainakin 8-10e/lippu. Tekojäärataa käyttää lähinnä harrastajat, jotka aika 100% maksaa sen hallin. Kelataksia ei saa käyttää, jnejne. Lääkäriinkin yleensä varakkaat menee yksityiselle.
Eikö ne lapset käy nuorisotalolla tai uimahallissa?
Riippuu varmaan onko nuorisotaloa. Itse en sellaista esim meidän kaupungista ole ikinä löytänyt. En edes nuorena.
Uimahalli taas maksaa lapsillekin ja varmaan paljon riippuu minkä ikäisiä lapset ovat. Voivatko mennä yksin?
Uskokaa huvikseen. Veroja menee paljon kohteisiin, joita keski- ja hyvätuloinen ei käytä juuri koskaan.
Niin, eläkeläisillä on noita uimahallikortteja 250 euroa koko vuosi. Säästävät kyllä vesilaskussa, työtön ei sellaista korttia saa.
250 € on iso raha maksaa kerralla jostakin lipusta.
4 hengen vesilasku 3 kuukaudelta on 200.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateelliset ei ymmärrä sitä, että jos ihmisillä ei ole varaa enää kuluttaa, niin aika monella menee kohta työpaikka, kun talous sakkaa.
Aika moni työskentelee matkailu, kauppa, kahvila ja ravintola-alalla. Saati hyvinvointibisneksessä.
Kaikki ne hiljenee, kun elämä kallistuu.
Tuon tajuaminen edellyttäisi jonkinlaista pitkän tähtäimen ajattelua, mikä on monille ylivoimaista. Köyhät pitävät kaikkia, jotka elävät palkallaan rikkaina. Jep, satumaista Kroisos-elämää täällä loskan keskellä lainaa lyhennellen. Tosiasia on, että Suomessa on hyvin pienet tuloerot. Ja rikkaita meillä on todella vähän. Oikeasti köyhiin pätee globaalissa mittakaavassa sama. Ei meillä ole niitäkään. Täällä jokainen saa katon pään päälle eikä kuole nälkään. Nähtävästi jonkinlainen vahingonilo lämmittää köyhää eniten. Asenneongelmaista sakkia, jonka kognitiivinen taso on heikko.
Ja keskituloiset (eivät siis rikkaat) kustantavat muille kaiken, koska ovat palkansaajia eikä heillä ole merkittäviä pääomatuloja ja mahdollisuutta verosuunnitteluun. Rikastua voisi ehkä ostamalla sijoitusasunnon, jonka antaisi sosiaalitoimelle vuokrattavaksi. Vuokraksi sitten korkein, jonka saa nyhdettyä. On sitten köyhällä katto pään päällä ja mikojen ja markojen maksama netti, jonka välityksellä purkaa kaunaansa ja vahingoniloaan.

Sosiaalitoimi vuokraa vain kaupungin asuntoja, mutta toki voit itse alkaa vuokraisännäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta voin sanoa että tuo lasten harrastaminen on yliarvostettu juttu... monet perheet laittaa tuhansia ja tuhansia esim jalkapallo harrastukseen ja 98%kumminkin lopettaa pelaamisen viimeistään mopoikäsinä... mutta 10 vuotiaina kaikista on tulossa ammattilais urheilijoita.. ja vanhemmat uskovat myös siihen.. sanon vaan näin jälkikäteen ..ihan turhaa rahan haaskausta..sillä rahalla ennemmin yhteisille lomamatkoille... antaa paljon enemmän koko perheelle
En mä nyt ihan noinkaan sanois. Vaikka lapset lopettaa teininä pelaamisen niin sitä ennen on koettu yhdessä futiksessa erilaisia tunteita. Iloittu voitosta ja harmiteltu tappiota. Pelattu joukkueena. Ja ennen kaikkea liikuttu, tuntikausia kelissä kuin kelissä. Ei tuollaista elämänkokemusta saa viikon reissulta Kanarialle. (Juu sekin kyllä tehtiin). Ja vaikka lapsista ei huippu-urheilijoita tullutkaan niin molemmille jäi liikunta elämäntavaksi - se on arvokasta nykymaailmassa.
Parempi lapsi harrastuksissa kuin kadulla pyörimässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateelliset ei ymmärrä sitä, että jos ihmisillä ei ole varaa enää kuluttaa, niin aika monella menee kohta työpaikka, kun talous sakkaa.
Aika moni työskentelee matkailu, kauppa, kahvila ja ravintola-alalla. Saati hyvinvointibisneksessä.
Kaikki ne hiljenee, kun elämä kallistuu.
Tuon tajuaminen edellyttäisi jonkinlaista pitkän tähtäimen ajattelua, mikä on monille ylivoimaista. Köyhät pitävät kaikkia, jotka elävät palkallaan rikkaina. Jep, satumaista Kroisos-elämää täällä loskan keskellä lainaa lyhennellen. Tosiasia on, että Suomessa on hyvin pienet tuloerot. Ja rikkaita meillä on todella vähän. Oikeasti köyhiin pätee globaalissa mittakaavassa sama. Ei meillä ole niitäkään. Täällä jokainen saa katon pään päälle eikä kuole nälkään. Nähtävästi jonkinlainen vahingonilo lämmittää köyhää eniten. Asenneongelmaista sakkia, jonka kognitiivinen taso on heikko.
Ja keskituloiset (eivät siis rikkaat) kustantavat muille kaiken, koska ovat palkansaajia eikä heillä ole merkittäviä pääomatuloja ja mahdollisuutta verosuunnitteluun. Rikastua voisi ehkä ostamalla sijoitusasunnon, jonka antaisi sosiaalitoimelle vuokrattavaksi. Vuokraksi sitten korkein, jonka saa nyhdettyä. On sitten köyhällä katto pään päällä ja mikojen ja markojen maksama netti, jonka välityksellä purkaa kaunaansa ja vahingoniloaan.
Sosiaalitoimi vuokraa vain kaupungin asuntoja, mutta toki voit itse alkaa vuokraisännäksi.
Ei pidä paikkaansa. Juuri tämän takia muuten normaaleissa taloyhtiöissä saattaa olla päihde- ym. porukkaa mesomassa.
Valtaosa täällä keskustelevista ei tajua, että keskiluokkaan kuuluvat vain ilahtuisivat, jos keskiluokkaa olisi enemmän. Se, että osa porukasta on köyhää, on välttämättömyys vain vasemmistopuolueiden olemassaolon kannalta, ei muuten.
Moni osti korona-aikana vielä vapaa-ajan asunnon.
Sitten se mökkeily ei olekaan kivaa, kun siellä mökillä pitää tehdäkin jotakin.
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?

Ihmettelen itsekin samaa tätä ketjua lukiessa. Ilmeisesti pitäisi olla vain kiltisti hiljaa ja maksaa nousevia veroja ja kustannuksia, missään nimessä ei saa sanoa, että tuntuu se keskituloisenkin kukkarossa. Ja ainakaan keskituloinen ei voi ymmärtää muusta elämästä mitään. Ei vaikka omassa keskiluokkaisessa kuplassa iso osa lähipiiristä on lähtöisin aika vaatimattomista oloista. Ei todellakaan siis mistään Espoon vauraista omakotitaloalueista. Ja mitään palveluita ei saisi käyttää, kun kaikki on pröystäilyä ihan kampaajasta lähtien. En tiedä sitten, ketkä siellä kampaajalla saavat käydä tai ostaa kotisiivousta, että heilläkin olisi töitä.
Tiesittekö että ruotsin sosiaalidemokraatit ovat oikeistolaisempia kuin Suomen kokoomus?
Nauratti kun Ruotsin Demariuolue huolestui kun kansan kotitalouksien vaurastuminen kääntyi laskuun :D
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?
Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
terkkuja Hönölle! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhillä on matalampi äo, selittää tätä jankkausta ja lyhytnäköisyyttä.
Näinpä just. Pää heillä sekaisin oman navan ympärillä pyörimisestä, piiri pieni pyörii...............
Trade Hönö Tiaisen ÄÖ (!) on ainaskin yli 120 ;DDDDDDDDDDDDDDDD
ihan itse kehui ja kutsui toisia pilkun nussioiksi
ja tradehan on ketjuun ahkeroinut yli puolet noista älyvapaista taliaivoituksista
:DDDDDDDDDDDDD
Joko Hönö on hakenut työkyvyttömyyseläkettä?
Masentaako hylättyä?
😂
Talo myyntiin ja vuokralle, kasvisruokaan ja pyöräilyyn siirtyminen ja matkailu pois.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?
Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ihmettelen itsekin samaa tätä ketjua lukiessa. Ilmeisesti pitäisi olla vain kiltisti hiljaa ja maksaa nousevia veroja ja kustannuksia, missään nimessä ei saa sanoa, että tuntuu se keskituloisenkin kukkarossa. Ja ainakaan keskituloinen ei voi ymmärtää muusta elämästä mitään. Ei vaikka omassa keskiluokkaisessa kuplassa iso osa lähipiiristä on lähtöisin aika vaatimattomista oloista. Ei todellakaan siis mistään Espoon vauraista omakotitaloalueista. Ja mitään palveluita ei saisi käyttää, kun kaikki on pröystäilyä ihan kampaajasta lähtien. En tiedä sitten, ketkä siellä kampaajalla saavat käydä tai ostaa kotisiivousta, että heilläkin olisi töitä.
Vanha sanonta, suu säkkiä myöten. Ja silloin vanhoina aikoina ei kaahattu autolla ympäriinsä, syöty lihaa joka päivä, matkailtu ulkomailla vähintään kerran vuodessa yms yms. Kannattaisi löytää muitakin elämänarvoja kuin pelkkä kuluttaminen
Uusavuttomat ottaneet lainaa 😯
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Muistan kun meidän perhe rakensi hartiapankilla omakotitalon 70-luvulla. Lähes kaikki tehtiin itse, ainoastaan timpuri oli töissä välillä. Sekä äiti että isä tekivät oman työnsä päälle toisen työpäivän rakennuksella ja minä 5-vuotiaana pyörin siinä mukana. Äiti ei käynyt kampaajalla eikä vaatteita ostettu.

Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Ei, olen ymmärtänyt näistä keskusteluista, että meidän pitäisi tehdä entistäkin enemmän töitä, jotta voisimme maksaa entistä enemmän veroja ja sitä kautta tukia muille. Omakotitalo pitäisi toki myydä, mutta mitään asumistukia, saati lapsilisiä saisi nostaa. Kerrostalossa vuokralla asumisesta jäävät ylimääräiset rahat pitäisi antaa suoraan köyhille, koska hehän ovat nuo rahat ansainneet. Emme me kouluttautuneet keskiluokkaiset työssäkäyvät. Meidän kuuluu vain tehdä kovemmin töitä ja maksaa vielä enemmän.
Naurettavaa uhriutumista. Eniten tätä yhteiskuntaa pyörittää ne köyhät, jotka maksaa verot jopa työttömyysturva ja eläkkeistään ja käyttävät kaiken liikenevän rahansa paikalliseen kulutukseen. Emme me keskiluokka määräämme enempää käytä sitä rahaa Suomen yhteiskunnan pyörittämiseen vaan se ylimäärä kannetaan Mikaan perheen tapaan ulkomaille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa olen alkanut ymmärtää eläväni kuplassa. En ole tiennyt tai halunnut tietää, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joiden mielestä tavallinen asuntovelkainen työssäkäyvä perhe pääkaupunkiseudulta on yhteiskunnan suurin vihollinen. Eli itsekin kuulun siihen luokkaan.
Mitä haluaisitte nähdä meidän tekevän? Polttavan talomme ja perheemme siinä mukana? Lopettavan työnteon ja liittyvän seuraanne leipäjonoihin? Myyvän talomme ja asuvan tuettuna vuokralla? Muuttavan ulkomaille pois silmistänne?Aikamoisessa kuplassa pitää elää ,mikäli pitää tavallisena keskiluokkaisena asiana rakentaa ökyomakotitalo Espooseen ja siitä huolimatta matkustella monia kertoja vuodessa LENTÄEN viisihenkisen perheen kanssa Lappiin ja etelään .
Muistan kun meidän perhe rakensi hartiapankilla omakotitalon 70-luvulla. Lähes kaikki tehtiin itse, ainoastaan timpuri oli töissä välillä. Sekä äiti että isä tekivät oman työnsä päälle toisen työpäivän rakennuksella ja minä 5-vuotiaana pyörin siinä mukana. Äiti ei käynyt kampaajalla eikä vaatteita ostettu.
Nykyisin ihmisten pitää saada kaikki heti, eikä osata elää säästäväisesti.
Ja 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa. Monella tulee tuo 6000 lisälasku perintöasunnosta.
Eikä tuo 6000 vuodessa riitä, koska myös muuttotappiokaupungin kerrostaloissa tonttivuokrat nousee ja tehdään isoja remontteja.
Ehkäpä valtio saa Honkarakenteen mökkejä järvien rannoilta.