Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
981/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle. 

Emme asu Espoossa mutta aivan normaaleilta vuosittain tehtävistä lomamatkoiltahan nuo vaikuttavat. Kuinka moni perhe niin köyhä ettei lomaile tuohon tyyliin? Kohteet toki voivat olla erilaisia mieltymysten mukaan. No meillä ei ole jääkiekkoilevia poikia tai taitoluistelua tyttäriä joten säästöön jää hurja määrä euroja vuodessa. Monessa perheessä kunnia-asia että lapsella oikea ja kallis harrastus.

Suurin osa asuntovelallisista lapsiperheistä ei lomaile Lapissa eikä käy etelänmatkoilla. Olemme keskituloinen perhe. Kukaan perheestä ei laskettele tai hiihdä. Kukaan ei ole käynyt Oulua pohjoisempana eikä Berliiniä etelämpänä.

Sehän riippuu myös paljon siitä paljonko sitä asuntovelkaa on alunperin on otettu. Meillä nykyiseen asuntoon otimme ostohetkellä noin 150 000 euroa. Jos velkaa joutuu kerralla ottamaan vaikkapa lähes puoli miljoonaa niin ymmärrettävää ettei varaa kiertää kuin paikallista toria. 

Hyvin monilla on nykyään ensiasunto puolison kanssa vähintään 300 - 400 000 euroa eli laina vedetty niin överiksi kuin pankki vain suostunut myöntämään. Eron tai korkojen nousun ja nykyisen elämisen kallistumisen jälkeen ollaankin löysät housuissa kun jo muutoinkin mitoitettu äärirajoille. Aiemmin monilla halvempi ja pienempi asunto ensin mutta nyt sen moni tyystin ohittaa. Omasta mielestäni järjetöntä. 

Esimerkiksi minun vanhempani hankkivat ensiksi uuden kerrostaloasunnon (3 h + k), jossa asuimme 11 vuotta, niin että veljeni ja minä nukuimme samassa huoneessa kerrossängyssä. Seuraava asuntomme olikin sitten uusi kaksikerroksinen rivitaloasunto  (5 h + k +s), jolloin saimme veljeni kanssa omat huoneet. Tuohon isompaan asuntoon muuttamista helpotti ilman muuta pienemmästä asunnosta saatu hyvä myyntihinta eikä kaikkea tarvinnut kattaa uudella asuntolainalla. Siihen aikaan asuntolainoista joutui myös maksamaan kunnon korkoja, mikä kummasti motivoi lyhentämään lainaa.

Ennen sai töitä heti kun valmistui, opiskelijoillakin oli aina kesätyöt odottamassa, ruoka ei kallistunut järjettömyyksiin, kouluttautuminen kannatti, palkasta jäi enemmän käteen, yhteiskunta oli vakaampi, verotus ei vienyt kaikkea ja yritykset kasvattivat Suomen hyvinvointia. Tukien saajia oli vähemmän eikä omaan asuntoon, olipa vuokra tai omistus, muutettu ennen kuin pystyi itse maksamaan omat menonsa. Tukien hakija oli häpeän kohde.

Nyt on eri ajat.

Vierailija
982/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Niin tottakai se harmittaa kun joutuu heikentämään elintasoaan ja luopumaan totutuista mukavuuksista. Mikä ihme se nyt on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
983/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuhat euroa ihan hirveäasti ole jos on vara ostaa satojen tuhansien arvoisia asuntoja.

Ongelmahan tässäkin on se, että oikeasti siihen ei ollut varaa.

Vierailija
984/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluna pohjoiseen, keväällä taas Lappiin, kesällä ulkomaille ja 5 henkinen perhe. Ei meillä tehdä noin normaalistikaan, vaikka olisi varaa ja talonainatkin maksettu pois. Pitää olla varareserviä taloudellisiin muutoksiin.

Vierailija
985/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Takarivin Taavi kirjoitti:

Voi voi sentään, kyllä nyt pitää vähintään jutun lukijoiden panna hattu kiertämään että ao. perhe pääsisi edes hiihtolomalle...

Jotenkin vähän oksettaa noin valmistautumattomien nyyhkyjutut. Mikä heitä muka on estänyt säästämästä pahan päivän varalle? Tuommoista se sitten on kun eletään kuin viimeistä päivää.

No eihän tämä ollut mikään nyyhkyjuttu. Jos olisit lukenut sen, niin olisit huomannut että siinä jutussa erikseen sanottiin että tarkoitus ei ole kerjätä sääliä vaan kuvata tilannetta.

Vierailija
986/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä ei varmaan saa lasta tarhaan tulevaisuudessa, kun hoitajia ei riitä.

Ryhmä- ja luokkakoot kasvavat näissä tapauksissa ekana. Kun ei ole rahaa kustantaa nykyisenlaisia palveluita, niin palvelutasoa on pakko karsia.

En asu Helsingissä niin ei haittaa.

Syntyvyytemme vähetessä voidaan alkaa pienentää luokkakokoa ja muuttaa koulurakennuksia muuhun käyttöön.  Myös Hesan seudulle  etenee tämä suuntaus.  Kun suomalaiset edelleen vähenevät loppuu myös musuilta elättäjät. Taikaseinän taika loppuu.  Vahäinen todellinen maksajaluokka menetetään ensin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
987/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa ihmisistä ei vain tajua mitä tuolla jutulla haetaan. Tuijotetaan vain omia varpaita. Se on puheenvuoro siitä mihin ollaan menossa.

Yhteiskunta on kokonaisuus ja kun maksajilla vähenee kulutus on se asia mikä vaikuttaa kaikkiin. Raha ei liiku. Kun raha ei liiku eikä kerry yhteiseen pottiin loppuu rahat, loppuu työt, loppuu tuet. Mitä sitten kun Kelasta ei enää rahaa saa? Mitä sitten kadehditte?

Vierailija
988/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuhat euroa ihan hirveäasti ole jos on vara ostaa satojen tuhansien arvoisia asuntoja.

Ei. Mutta se on pois muusta kulutuksesta. Ja se tuntuu olevan oikein Mikalle suurimman osan tämän ketjun kirjoittajista mielestä. Koska onhan väärin, että joku haluaa omistaa asuntonsa.

Jos nämä Mikat haluaa omistaa asuntonsa niin Mikan olisi kannattanut ostaa vanhempi asunto, johon hänellä on varaa. Tai sitten vähentää kerskskulutusta ja joko maksaa asuntolainaa pois tai kerryttää säästöjä tällaista huonompaa aikaa varten . Osa porukasta ei vaan osaa katsoa nokkaansa pitemmälle. Miten tälle perheelle käy, mikäli Mikakin on siinä joukossa, joka pääsee nauttimaan ansiosidonnaista laman seurauksena?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
989/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle. 

Emme asu Espoossa mutta aivan normaaleilta vuosittain tehtävistä lomamatkoiltahan nuo vaikuttavat. Kuinka moni perhe niin köyhä ettei lomaile tuohon tyyliin? Kohteet toki voivat olla erilaisia mieltymysten mukaan. No meillä ei ole jääkiekkoilevia poikia tai taitoluistelua tyttäriä joten säästöön jää hurja määrä euroja vuodessa. Monessa perheessä kunnia-asia että lapsella oikea ja kallis harrastus.

Suurin osa asuntovelallisista lapsiperheistä ei lomaile Lapissa eikä käy etelänmatkoilla. Olemme keskituloinen perhe. Kukaan perheestä ei laskettele tai hiihdä. Kukaan ei ole käynyt Oulua pohjoisempana eikä Berliiniä etelämpänä.

Sehän riippuu myös paljon siitä paljonko sitä asuntovelkaa on alunperin on otettu. Meillä nykyiseen asuntoon otimme ostohetkellä noin 150 000 euroa. Jos velkaa joutuu kerralla ottamaan vaikkapa lähes puoli miljoonaa niin ymmärrettävää ettei varaa kiertää kuin paikallista toria. 

Hyvin monilla on nykyään ensiasunto puolison kanssa vähintään 300 - 400 000 euroa eli laina vedetty niin överiksi kuin pankki vain suostunut myöntämään. Eron tai korkojen nousun ja nykyisen elämisen kallistumisen jälkeen ollaankin löysät housuissa kun jo muutoinkin mitoitettu äärirajoille. Aiemmin monilla halvempi ja pienempi asunto ensin mutta nyt sen moni tyystin ohittaa. Omasta mielestäni järjetöntä. 

Esimerkiksi minun vanhempani hankkivat ensiksi uuden kerrostaloasunnon (3 h + k), jossa asuimme 11 vuotta, niin että veljeni ja minä nukuimme samassa huoneessa kerrossängyssä. Seuraava asuntomme olikin sitten uusi kaksikerroksinen rivitaloasunto  (5 h + k +s), jolloin saimme veljeni kanssa omat huoneet. Tuohon isompaan asuntoon muuttamista helpotti ilman muuta pienemmästä asunnosta saatu hyvä myyntihinta eikä kaikkea tarvinnut kattaa uudella asuntolainalla. Siihen aikaan asuntolainoista joutui myös maksamaan kunnon korkoja, mikä kummasti motivoi lyhentämään lainaa.

Esimerkiksi nykyään uudet kerrostalokolmiot on niin kalliita ettei sellaiseen ole kovin monella varaa. Meidän okt on halvempi kuin uusi kerrostalokolmio, eikä tarvitse enää muuttaa. Ennen tätä asuttiin viitisen vuotta rivarikolmiossa kahden lapsen kanssa. Ihan normaalia nykyaikana.

Vierailija
990/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mika on tehnyt tänne kroonisesti ylivelkaantuvaan maahan kolme lasta tilanteessa, jossa syntyvyys sakkaa.  Lainaa Mika maksaa takaisin korkoineen ja jutun mukaan ei ole hakenut lyhennysvapaita tai muuttanut lainaeräänsä tasaeräksi eli tarkoitus on saada pankki pois niskasta ennen helvetin jäätymistä.

Täällä sitten jeesustelaan kun enää ei ole varaa käydä lapissa vaikka Mika on ideaali kansalainen.

Vihervasemmistoideologian mukaan tällaiset Lappiin autoilevat Mikat ovat ongelma. Heidät pitäisi asuttaa ahtaaseen kerrostaloasuntoon bussilla kulkemaan.

Vain puoluenomenklartuuralle sallitaan tätä parempi elintaso.

Aika yllättävää, että oikeistolaiset katsovat tällä palstalla, että Mikan ei tarvitse elää varojensa mukaan. Kenen vika se on, jos hän asuu liian kalliisti?

Onko tosiaan ihmisoikeus, että keskiluokkainen perhe saa asua uudessa omakotitalossa Espoossa, vaikka ei osaa laskea korkolaskuja? Itse melko hyvätuloisena en voisi ostaa uutta taloa Espoosta.

Mitä oikein yhteiskunnan pitäisi tehdä? Maksaa Mikan asuntolaina?

Mikahan elää varojensa mukaan eli sopeuttaa muut menot kohoaviin asumiskustannuksiin. Yhteiskunnan ei tarvitse maksaa Mikan asuntolainaa, koska Mika maksaa sitä vaimonsa kanssa itse.

Niin, hän on valinnut asua hyvin kalliisti ja priorisoi sen mukaisesti. Mikä tässä on ylipäätään ongelma?

Se ,että tulee kitisemään lehteen, ettei ole varaa lentää lomalle Lappiin ja ostaa savulohta. Se kuulostaa irvokkaalta tässä taloudtilanteessa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
991/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Niin tottakai se harmittaa kun joutuu heikentämään elintasoaan ja luopumaan totutuista mukavuuksista. Mikä ihme se nyt on?

Turhaa ruikutusta. Menot tulojen mukaan, niin se muillakin menee.

Vierailija
992/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei vain tajua mitä tuolla jutulla haetaan. Tuijotetaan vain omia varpaita. Se on puheenvuoro siitä mihin ollaan menossa.

Yhteiskunta on kokonaisuus ja kun maksajilla vähenee kulutus on se asia mikä vaikuttaa kaikkiin. Raha ei liiku. Kun raha ei liiku eikä kerry yhteiseen pottiin loppuu rahat, loppuu työt, loppuu tuet. Mitä sitten kun Kelasta ei enää rahaa saa? Mitä sitten kadehditte?

Ei lopu, ei loppunut ysärilläkään. Nyt on lisäksi valtaisa eläkeikäisten armeija elätettävä, luuletko että poliitikot hylkää heidät?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
993/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle. 

Kyllä, kulutus takaa jokaisen palveluammatissa olevan työpaikan. Kuluttaminen kun loppuu, työpaikkoja häviää ja kortistoon joutuvilla vuorostaan ei ole varaa asua kämpissään. Ei tässä kannata olla huolissaan sen pääkopasta jolla jää laskettelureissu tekemättä vaan siitä Levin työntekijästä.

Kun matkailuputiikki menee kiinni Levin työläinen palaa kotiseudulleen ja tekee elämällään jotain järkevämpää .

Nostelee tukia koko vuoden eikä vain osan vuodesta kuten aiemmin. 

Mara-alan kiukutteli koronasulkujen aikaan, että Tulee 75k työtöntä lisää kun on paikat kiinni. Mutta eipä tullutkaan kun ihmiset hakeutui järkevämpiin töihin, joissa oikeasti tienaakin tai kouluttautumaan muulle alalle. Pitkälti hän tuo ala on sellainen läpikulkuala uran alussa.

Vierailija
994/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.

Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?

Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.

Onneksi vaalit on tulossa.

Tämä! Niin kauan kun on jotain enemmän kuin tukien varassa elävillä (materiaa tai palkkatuloja), huudellaan että myy auto! Muuta pienempään asuntoon! Älä pidä koiraa! Etc.

Siis mitä????

Tämä. Jos kaikki tulot eivät ole tukia, on vuorineuvos. Ja oiva kohde vassareiden omaisuusverolle.  

Katsotko, että jokaisella lastentarhanopettajalla on oikeus rakentaa omakotitalo Espooseen ja on yhteiskunnan vika, jos perhe ei sen jälkeen pääse joka vuosi etelänlomalle korkojen noustessa?

En tiedä keneltä kysyit, mutta eka vastaa. Ei, kaikkien ei pidä rakentaa omakotitaloa Espooseen. Mutta jos työssäkäyvät ihmiset ovat rakentaneet itselleen elintason johon kuuluu etelänmatka kerran vuodessa, ja sitten tuleekin taantuma joka syö isomman osan tuloista, ovat he kyllä oikeutettuja sanomaan ääneen että vttu kun sähkölaskuihin meneekin kaikki etelänmatkarahat. Kyllä omalla työnteolla hankituista huvituksista ja välttämättömyyksistä saa nauttia ja niistä luopumisesta olla harmissaan. Siltikin ettei kaikilla sellaisiin ole koskaan varaa. Siellä sinun vasemmallasi se ei tietysti ole sallittua

Sitä minä vaan ihmettelen, että jos perheen kaltaisella selvästi keskimääräistä paremmin tienaavalla lapsiperheellä ei saisi olla omakotitaloa Espoosta niin kenellä sitten?

Sellaisilla ihmisillä, joilla on oikeasti varaa tällainen hankkia.

....kuten Mikan perhe. Jolla kulujen noususta huolimatta oli varaa matkustaa sinne Lappiin ja etelänmatkakin on edelleen suunnitteilla, vaikka ei enää joka vuosi.

No eipä tainnut niilläkään oikeasti sitä maksukykyä löytyä, kun pitää oikein lehteen kitistä

Et vissiin lukenut juttua.

Luin. Pariskunnan toisella osapuolella ei löydy maksukykyä eikä toisaalta taitoa pyörittää taloutta säästäväisesti. Minkäänlaisia puskureita ei ole säästetty ja nyt ollaan ihan ihmeissään kun pitäisi toimia järkevästi.

Missä kerrottiin ettei puskureita ole säästetty? Turhan ylimääräisen kulutuksen leikkaaminen ei sitä automaattisesti tarkoita. Nuo savulohet ja kuluneet kauluspaidat nyt olivat pelkkää värikynää kuten aina tämän kaltaisissa jutuissa. Toki varmasti ovat ensimmäisen kerran järkiperäistäneet ruokakustannuksissa mutta niin on käytännössä jokainen normaali perhe viimeistään viime kuukausina.

Todella hyvin toimeen tuleva sukulaisperhe on esimerkiksi leikannut kustannuksiaan koska heidän periaatteensa on että säästöön jäätävä edelleen sämä summa kuin aina ennenkin. Eli ovat jättäneet vaikkapa ravintolakäyntejä ja matkailuja vähemmiksi koska ne vähemmän tärkeämpiä heille. Tietenkn näkyy siinä että käyttävät nyt palveluja vähemmän ja sitä kautta työllistävät omalta osaltaan vähemmän. 

No jos sinulla ei ole varaa ostaa työpaitoja tai edes parin kympin savulohta jouluksi niin kyllä minusta tuntuu, ettei näillä mitään puskurivaroja ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
995/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei vain tajua mitä tuolla jutulla haetaan. Tuijotetaan vain omia varpaita. Se on puheenvuoro siitä mihin ollaan menossa.

Yhteiskunta on kokonaisuus ja kun maksajilla vähenee kulutus on se asia mikä vaikuttaa kaikkiin. Raha ei liiku. Kun raha ei liiku eikä kerry yhteiseen pottiin loppuu rahat, loppuu työt, loppuu tuet. Mitä sitten kun Kelasta ei enää rahaa saa? Mitä sitten kadehditte?

Ei lopu, ei loppunut ysärilläkään. Nyt on lisäksi valtaisa eläkeikäisten armeija elätettävä, luuletko että poliitikot hylkää heidät?

Halloota. Jos ei ole jaettavaa, ei ole jaettavaa. Vaikka poliitikot mitä väittäisivät. Ysärillä oli vähemmän eläkeläisiä ja m amuja. Huoltosuhde lienee ollut kokonaisuudessaan lamasta huolimatta parempi kuin nyt. Ei ollut myöskään kallista vihreää siirtymää kurjistamassa kansaa.  Verokertymä pienenee koko ajan. Jos keskituloiset tinkivät kuluttamisesta, moni muu maksaa sen nahoissaan. 

Vierailija
996/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Vierailija
997/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

90-luvulla suuret ikäluokat olivat vielä töissä ja kartuttivat verotuloja. Nyt he ovat eläkkeellä kasvattamassa menoja. 

Vierailija
998/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.

Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?

Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.

Onneksi vaalit on tulossa.

Tämä! Niin kauan kun on jotain enemmän kuin tukien varassa elävillä (materiaa tai palkkatuloja), huudellaan että myy auto! Muuta pienempään asuntoon! Älä pidä koiraa! Etc.

Siis mitä????

Tämä. Jos kaikki tulot eivät ole tukia, on vuorineuvos. Ja oiva kohde vassareiden omaisuusverolle.  

Katsotko, että jokaisella lastentarhanopettajalla on oikeus rakentaa omakotitalo Espooseen ja on yhteiskunnan vika, jos perhe ei sen jälkeen pääse joka vuosi etelänlomalle korkojen noustessa?

En tiedä keneltä kysyit, mutta eka vastaa. Ei, kaikkien ei pidä rakentaa omakotitaloa Espooseen. Mutta jos työssäkäyvät ihmiset ovat rakentaneet itselleen elintason johon kuuluu etelänmatka kerran vuodessa, ja sitten tuleekin taantuma joka syö isomman osan tuloista, ovat he kyllä oikeutettuja sanomaan ääneen että vttu kun sähkölaskuihin meneekin kaikki etelänmatkarahat. Kyllä omalla työnteolla hankituista huvituksista ja välttämättömyyksistä saa nauttia ja niistä luopumisesta olla harmissaan. Siltikin ettei kaikilla sellaisiin ole koskaan varaa. Siellä sinun vasemmallasi se ei tietysti ole sallittua

Sitä minä vaan ihmettelen, että jos perheen kaltaisella selvästi keskimääräistä paremmin tienaavalla lapsiperheellä ei saisi olla omakotitaloa Espoosta niin kenellä sitten?

Sellaisilla ihmisillä, joilla on oikeasti varaa tällainen hankkia.

....kuten Mikan perhe. Jolla kulujen noususta huolimatta oli varaa matkustaa sinne Lappiin ja etelänmatkakin on edelleen suunnitteilla, vaikka ei enää joka vuosi.

No eipä tainnut niilläkään oikeasti sitä maksukykyä löytyä, kun pitää oikein lehteen kitistä

Et vissiin lukenut juttua.

Luin. Pariskunnan toisella osapuolella ei löydy maksukykyä eikä toisaalta taitoa pyörittää taloutta säästäväisesti. Minkäänlaisia puskureita ei ole säästetty ja nyt ollaan ihan ihmeissään kun pitäisi toimia järkevästi.

Missä kerrottiin ettei puskureita ole säästetty? Turhan ylimääräisen kulutuksen leikkaaminen ei sitä automaattisesti tarkoita. Nuo savulohet ja kuluneet kauluspaidat nyt olivat pelkkää värikynää kuten aina tämän kaltaisissa jutuissa. Toki varmasti ovat ensimmäisen kerran järkiperäistäneet ruokakustannuksissa mutta niin on käytännössä jokainen normaali perhe viimeistään viime kuukausina.

Todella hyvin toimeen tuleva sukulaisperhe on esimerkiksi leikannut kustannuksiaan koska heidän periaatteensa on että säästöön jäätävä edelleen sämä summa kuin aina ennenkin. Eli ovat jättäneet vaikkapa ravintolakäyntejä ja matkailuja vähemmiksi koska ne vähemmän tärkeämpiä heille. Tietenkn näkyy siinä että käyttävät nyt palveluja vähemmän ja sitä kautta työllistävät omalta osaltaan vähemmän. 

No jos sinulla ei ole varaa ostaa työpaitoja tai edes parin kympin savulohta jouluksi niin kyllä minusta tuntuu, ettei näillä mitään puskurivaroja ole.

Meinaat että kulutusta jatketaan samalla tavalla, kunnes ne puskurit on käytetty ja sitten saa valittaa? Ei se nyt ihan noin mene. Olen karsinut ylimääräistä kulutusta, koska kulut ovat nousseet ja tulot laskeneet. En sen takia, ettei minulla olisi puskuria yllättävien menojen varalta, vaan jotta minun ei tarvitse koskea säästöihin. Asuntovelallisen on pakko katsoa vähän pidemmälle ja tinkiä kulutusta etukäteen.

Vierailija
999/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Lomamatkat todellakin ovat KERSKAkulutusta! Ja saastuttavaa sellaista!

Vierailija
1000/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.

Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?

Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.

Onneksi vaalit on tulossa.

Tämä! Niin kauan kun on jotain enemmän kuin tukien varassa elävillä (materiaa tai palkkatuloja), huudellaan että myy auto! Muuta pienempään asuntoon! Älä pidä koiraa! Etc.

Siis mitä????

Tämä. Jos kaikki tulot eivät ole tukia, on vuorineuvos. Ja oiva kohde vassareiden omaisuusverolle.  

Katsotko, että jokaisella lastentarhanopettajalla on oikeus rakentaa omakotitalo Espooseen ja on yhteiskunnan vika, jos perhe ei sen jälkeen pääse joka vuosi etelänlomalle korkojen noustessa?

En tiedä keneltä kysyit, mutta eka vastaa. Ei, kaikkien ei pidä rakentaa omakotitaloa Espooseen. Mutta jos työssäkäyvät ihmiset ovat rakentaneet itselleen elintason johon kuuluu etelänmatka kerran vuodessa, ja sitten tuleekin taantuma joka syö isomman osan tuloista, ovat he kyllä oikeutettuja sanomaan ääneen että vttu kun sähkölaskuihin meneekin kaikki etelänmatkarahat. Kyllä omalla työnteolla hankituista huvituksista ja välttämättömyyksistä saa nauttia ja niistä luopumisesta olla harmissaan. Siltikin ettei kaikilla sellaisiin ole koskaan varaa. Siellä sinun vasemmallasi se ei tietysti ole sallittua

Sitä minä vaan ihmettelen, että jos perheen kaltaisella selvästi keskimääräistä paremmin tienaavalla lapsiperheellä ei saisi olla omakotitaloa Espoosta niin kenellä sitten?

Sellaisilla ihmisillä, joilla on oikeasti varaa tällainen hankkia.

....kuten Mikan perhe. Jolla kulujen noususta huolimatta oli varaa matkustaa sinne Lappiin ja etelänmatkakin on edelleen suunnitteilla, vaikka ei enää joka vuosi.

No eipä tainnut niilläkään oikeasti sitä maksukykyä löytyä, kun pitää oikein lehteen kitistä

Et vissiin lukenut juttua.

Luin. Pariskunnan toisella osapuolella ei löydy maksukykyä eikä toisaalta taitoa pyörittää taloutta säästäväisesti. Minkäänlaisia puskureita ei ole säästetty ja nyt ollaan ihan ihmeissään kun pitäisi toimia järkevästi.

Missä kerrottiin ettei puskureita ole säästetty? Turhan ylimääräisen kulutuksen leikkaaminen ei sitä automaattisesti tarkoita. Nuo savulohet ja kuluneet kauluspaidat nyt olivat pelkkää värikynää kuten aina tämän kaltaisissa jutuissa. Toki varmasti ovat ensimmäisen kerran järkiperäistäneet ruokakustannuksissa mutta niin on käytännössä jokainen normaali perhe viimeistään viime kuukausina.

Todella hyvin toimeen tuleva sukulaisperhe on esimerkiksi leikannut kustannuksiaan koska heidän periaatteensa on että säästöön jäätävä edelleen sämä summa kuin aina ennenkin. Eli ovat jättäneet vaikkapa ravintolakäyntejä ja matkailuja vähemmiksi koska ne vähemmän tärkeämpiä heille. Tietenkn näkyy siinä että käyttävät nyt palveluja vähemmän ja sitä kautta työllistävät omalta osaltaan vähemmän. 

No jos sinulla ei ole varaa ostaa työpaitoja tai edes parin kympin savulohta jouluksi niin kyllä minusta tuntuu, ettei näillä mitään puskurivaroja ole.

Meinaat että kulutusta jatketaan samalla tavalla, kunnes ne puskurit on käytetty ja sitten saa valittaa? Ei se nyt ihan noin mene. Olen karsinut ylimääräistä kulutusta, koska kulut ovat nousseet ja tulot laskeneet. En sen takia, ettei minulla olisi puskuria yllättävien menojen varalta, vaan jotta minun ei tarvitse koskea säästöihin. Asuntovelallisen on pakko katsoa vähän pidemmälle ja tinkiä kulutusta etukäteen.

Taitaa Mika itse nyt kirjoitella tänne :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kolme