Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
1021/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei vain tajua mitä tuolla jutulla haetaan. Tuijotetaan vain omia varpaita. Se on puheenvuoro siitä mihin ollaan menossa.

Yhteiskunta on kokonaisuus ja kun maksajilla vähenee kulutus on se asia mikä vaikuttaa kaikkiin. Raha ei liiku. Kun raha ei liiku eikä kerry yhteiseen pottiin loppuu rahat, loppuu työt, loppuu tuet. Mitä sitten kun Kelasta ei enää rahaa saa? Mitä sitten kadehditte?

Tuohan ei ole totta. Raha liikkuu edelleenkin. Se liikkuu pankeille, energiayhtiöille ja ruokakaupoille. Valtio saa joka tapauksessa osansa. Turhat toiminnot vaan häviää ja niillä työllistänyiden täytyy keksiä jotain muuta k

Ei aivan näin suoraviivaisesti. Kun lainakorot nousevat, nostetaan lainoja vähemmän ja osa lainoista saattaa kaatua pankkien luottotappioiksi. Vähentävät siis rahan liikumista. Energiayhtiöt saavat enempi rahaa heiltä, jotka ovat joutuneet kalliin sopimuksen tekemään. Mutta nämä pyrkivät vähentämään (myös) energiankulutustaan. Lisäksi osa yrityksistä lopettaa kokonaan toimintansa kalliin enrgian vuoksi -> ei tuloja energiayhtiöille. Ruokakaupoissa osa voi edelleen ostaa hintoja katsomatta, mutta yhä useammalla on käytössään vähemmän rahaa ruokakauppaan tai käytetään eurolleen entinen summa, mutta ostetaan edullisemmin ja vähemmän -> tn. kauppojen ansiot ajan kanssa pienentyvät. Lisäksi joidenkin tuottajien tuotteita jätetään pois valikoimista tai otetaan vähemmän kuin ennen -> tuottajia konkkaan. Jne. Valtion saatavatkin vähenevät, mutta tuettavien määrä kasvaa. Tukia täytyy laskea. Kulutusta täytyy taas laskea. 

Vierailija
1022/1482 |

Ikiliikkuja. Tulevaisuutemme on olla pakastettu Albania tällä menolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1023/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

90-luvulla suuret ikäluokat olivat vielä töissä ja kartuttivat verotuloja. Nyt he ovat eläkkeellä kasvattamassa menoja. 

Hmm, nuo TYÖSSÄ 1990-luvulla olleet ovat ansainneet samalla TYÖELÄKETTÄ. Siis ansainneet. Isompana ongelmana näen tämän ajan työttömät, joita ei kiinnosta työnteko.

TYÖSSÄ 90-luvulla olleet eivät ole ansainneet eläkettä vaan maksaneet pääasiassa edellisten sukupolvien eläkkeitä. Oma työeläkemaksuosuus on ollut pari hassua prosenttia palkasta. Nyt työssä olevat maksavat aiemmin eläköityneiden eläkkeet ja työeläkemaksun on 8,7 % bruttopalkasta. Toki kokonaan vapaamatkustajat on se suurin ongelma.

Työeläkemaksujärjestelmä tulee mitä ilmeisimmin loppumaan tällä menolla. Veronmaksajia eli lapsia syntyy ihan minimaalisesti ja huoltosuhde on se, mikä on eniten pielessä, ei itse eläkejärjestelmä.

Kaikkeen sponssataan lisäksi rahaa koko ajan: asumistukiin, työttömyystukiin, sosiaali- ja terveysmenoihin, sähkölaskukompensointeihin yms. Kun joku huutaa apua, niin on joku lehti uutisoimassa.

Vierailija
1024/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Heti olis liikuttavampi juttu, mikäli tämä omakotitalo olisi Vantaalla tai Järvenpäässä. Nyt Mika vaikuttaa snobilta kusipäältä. Taatusti vieläpä ajaa Bemarilla.

Niin tähän oli tarkoituksella haluttu varakkaampi perhe, ihan kertomaan että haasteita on nyt joka yhteiskuntaluokassa. Mutta jutun pointti tuntui monella menevän ohi niin että viuhuu, mikä ei toki vauvapalstalla yllätä ollenkaan.

Mika kuuluu yhteiskuntaluokkaan, joka yleensä rakentaa talon Järvenpäähän tai Mäntsälään. Jos hänellä olisi oikeasti riittävästi rahaa rakentaa uusi talo Espooseen, koronnousu ei yllättäisi.

Mistä hemmetistä tiedät paljonko Mika tienaa ja mihin hänen kuuluisi talonsa rakentaa? Lisäksi rakentaminen maksaa tekisi sen vaikka Pattijoelle, Espoossa vaan todennäköisesti on helpompi saada myydyksi se talo sitten hyvään hintaan, jos hätä tulee.

Pattijoelta Mika olisi saanut uuden karhean asunnon perheelleen alle 150k ja Levillekin olisi alle 500 km matkaa.

Vierailija
1025/1482 |

Tässäkin ketjussa valtiota vaaditaan vastuuseen, kun Mika ostaa kalliin asunnon ja joutuu vähentämään etelän matkojaan. Ennakointia ilmeisesti pitää osata vain, jos on köyhä. Jos on varaa ottaa iso laina, on ilmeisesti kyvytön ymmärtämään talouden hallintaa.

Vierailija
1026/1482 |

Katsoin juuri tarjonnan ja uudenkarhea asunto oli 2017 valmistunut yksitasoinen RIVItalo, ei okt. Pikkuisen on eroa (!)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1027/1482 |

Nää haja-asutusalueen kämpät ei maksa mitään, koska siellä ei ole töitä. 

Vierailija
1028/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ovat ottaneet alkuunsa liian kalliin lainan. Siinäpä se. Ja kukaan ei tarvitse uusia paitoja jatkuvasti, vaatteita löytää myös kirpparilta.

Ja tonnikala on kilohinnaltaan helvetin kallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1029/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei vain tajua mitä tuolla jutulla haetaan. Tuijotetaan vain omia varpaita. Se on puheenvuoro siitä mihin ollaan menossa.

Yhteiskunta on kokonaisuus ja kun maksajilla vähenee kulutus on se asia mikä vaikuttaa kaikkiin. Raha ei liiku. Kun raha ei liiku eikä kerry yhteiseen pottiin loppuu rahat, loppuu työt, loppuu tuet. Mitä sitten kun Kelasta ei enää rahaa saa? Mitä sitten kadehditte?

Ei lopu, ei loppunut ysärilläkään. Nyt on lisäksi valtaisa eläkeikäisten armeija elätettävä, luuletko että poliitikot hylkää heidät?

Ysärillä oli yhtä vaille, ettei valtio ajautunut täysin maksukyvyttömäksi. Omia tuloja ei ollut riittävästi, ulkomaiset lainahanat oli käytännössä suljettu. Oli pakko vähentää kaikkea julkista kulutusta. Joka paikasta höylättiin. Pitkänajan seurauksia ei mietitty (ei olisi edes ehditty). Esim. kouluissa luovuttiin paperisista käsipyyhkeistä, pyyhekumit puolitettiin. Kouluun piti viedä vanhempien sisarusten vanhoja koulukirjoja, jotka jo kertaalleen oli käytöstä poistettu. Kaikki kerhot, hammashoito... lopetettiin jne jne jne.  

Tästä selvitään ihan samoin keinoin kuin silloinkin. Elossa ja hyvässä hapessa ollaan edelleen. Joillekin tosin ottaa kovasti luonnon päälle kerskakulutuksen lopettaminen ja häpeä omaisuuden menetyksestä, kuten silloinkin.

Vierailija
1030/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan miehen kanssa ylipäätään aina ihmetelty näitä kiiltokuva perheitä joille ei tavallinen kelpaa vaan pitää kalliilla rakentaa uusi ja samalla sitten uusitaan kaikki huonekalut ja uudet autot yms, lainalla.

Sitten vaikka varmasti lainaa ottaessa ovat pankissa jo korkojen noususta varoitelleet niin ihmetellään että milläs sitä nyt sitten lennetään etelään reissuun apua.

Miehen kanssa meidän nettotulot ovat kuukaudessa 4,5 tonnia ja emme koe olevamme niin hyvätuloisia että täällä Savossa edes rakentaisimme uutta taloa. Ostettiin 20v vanha talo ja tätä rempataan tässä asumisen lomassa, itse, käsirahalla, ei lainalla.

En ymmärrä että ensin pitää pröystäillä ja sitten ihmetellään että kukas tämän maksaa kaikkea ei voi saada heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1031/1482 |

Jos nyt menisi kuin 90-luvulla, valtio pelastaisi pankit mutta ei ihmisiä.

90-luvun mallilla kävisi näin: Mika saisi kenkää kun työttömien määrä nousisi yli puolen miljoonan. Lainan korot nousisivat pahimmillaan 16 prosenttiin.

Pankki irtisanoisi Mikan lainan ja Mika joutuisi myymään hienon talonsa pilkkahinnalla. Hänelle jäisi lainasta leijonanosa silti maksettavaksi, ja hän maksaisi vuosien ajan asuntolainaa olemattomasta talosta vuokrakämpässään.

Kun uusi sukupolvi ottaisi asuntolainoja taas nollakorolla, Mika olisi ihan hiljaa ja miettisi, eikö mitään ole opittu.

Vierailija
1032/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

90-luvulla suuret ikäluokat olivat vielä töissä ja kartuttivat verotuloja. Nyt he ovat eläkkeellä kasvattamassa menoja. 

Hmm, nuo TYÖSSÄ 1990-luvulla olleet ovat ansainneet samalla TYÖELÄKETTÄ. Siis ansainneet. Isompana ongelmana näen tämän ajan työttömät, joita ei kiinnosta työnteko.

TYÖSSÄ 90-luvulla olleet eivät ole ansainneet eläkettä vaan maksaneet pääasiassa edellisten sukupolvien eläkkeitä. Oma työeläkemaksuosuus on ollut pari hassua prosenttia palkasta. Nyt työssä olevat maksavat aiemmin eläköityneiden eläkkeet ja työeläkemaksun on 8,7 % bruttopalkasta. Toki kokonaan vapaamatkustajat on se suurin ongelma.

Työeläkemaksujärjestelmä tulee mitä ilmeisimmin loppumaan tällä menolla. Veronmaksajia eli lapsia syntyy ihan minimaalisesti ja huoltosuhde on se, mikä on eniten pielessä, ei itse eläkejärjestelmä.

Kaikkeen sponssataan lisäksi rahaa koko ajan: asumistukiin, työttömyystukiin, sosiaali- ja terveysmenoihin, sähkölaskukompensointeihin yms. Kun joku huutaa apua, niin on joku lehti uutisoimassa.

Tässäkin ketjussa valtiota vaaditaan vastuuseen, kun Mika ostaa kalliin asunnon ja joutuu vähentämään etelän matkojaan. Ennakointia ilmeisesti pitää osata vain, jos on köyhä. Jos on varaa ottaa iso laina, on ilmeisesti kyvytön ymmärtämään talouden hallintaa.

"Valtio olemme me." Asiassa on valtiollakin peiliinkatsomisenpaikka ja sillä tulisi olla kyky ennakointiin, ei pelkästään reakointiin. Mitenkä olisi ollut lainakatto, josta paljon puhuttiin? Pakollinen korkosuojaus tietyn summan ylittävälle lainamäärälle? Entä asumistukijärjestelmän uudistaminen? Työllisyys/verotuspolitiikka, jolla ihmiset työllistyisivät edullisen asumisen paikkakunnilla? Kummallisen peruspäiväraha + 9 €/pv -korvaus + asumistuki + ttk -sopan sijasta julkishallinnon työllistämistöistä ihan vain palkka? Jne. jne. 

Mutta ilman muuta Mikan on otettava täysi vastuu tekemisistään. Jos hän ei ole ennakoinut, niin nyt on reakoitava. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1033/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa ylipäätään aina ihmetelty näitä kiiltokuva perheitä joille ei tavallinen kelpaa vaan pitää kalliilla rakentaa uusi ja samalla sitten uusitaan kaikki huonekalut ja uudet autot yms, lainalla.

Sitten vaikka varmasti lainaa ottaessa ovat pankissa jo korkojen noususta varoitelleet niin ihmetellään että milläs sitä nyt sitten lennetään etelään reissuun apua.

Miehen kanssa meidän nettotulot ovat kuukaudessa 4,5 tonnia ja emme koe olevamme niin hyvätuloisia että täällä Savossa edes rakentaisimme uutta taloa. Ostettiin 20v vanha talo ja tätä rempataan tässä asumisen lomassa, itse, käsirahalla, ei lainalla.

En ymmärrä että ensin pitää pröystäillä ja sitten ihmetellään että kukas tämän maksaa kaikkea ei voi saada heti.

Kyllä, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Olemme taloudessa tehneet henkilökohtaisen stressitestin viimeisimmän 2008 taantuman aikaan. Ennakoimme tuollloin tulot ja kustannukset ja ostimme energiatehokkaan talon, jonka olemme virittäneet lähes äärimmilleen (vieläkin on varaa järkeistää).

Olemme tavallaan vastarannan kiiskejä, koska emme ole eläneet velaksi, ei ole kulutusluottoja eikä vastaavia ja olemme saaneet haluamamme asiat ja reissut ilman, että tarvitsee mennä all-inclusive Balille tai ottaa kallein mökki Rukalta. Emmekä todellakaan lentele joka vuosi etelään lomille. Omaisuutta on karttunut ja olemme myös laittaneet jälkikasvulle rahaa alusta lähtien säästöön/osakkeisiin tulevaisuutta varten.

Vierailija
1034/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Heti olis liikuttavampi juttu, mikäli tämä omakotitalo olisi Vantaalla tai Järvenpäässä. Nyt Mika vaikuttaa snobilta kusipäältä. Taatusti vieläpä ajaa Bemarilla.

Niin tähän oli tarkoituksella haluttu varakkaampi perhe, ihan kertomaan että haasteita on nyt joka yhteiskuntaluokassa. Mutta jutun pointti tuntui monella menevän ohi niin että viuhuu, mikä ei toki vauvapalstalla yllätä ollenkaan.

Mika kuuluu yhteiskuntaluokkaan, joka yleensä rakentaa talon Järvenpäähän tai Mäntsälään. Jos hänellä olisi oikeasti riittävästi rahaa rakentaa uusi talo Espooseen, koronnousu ei yllättäisi.

Mistä hemmetistä tiedät paljonko Mika tienaa ja mihin hänen kuuluisi talonsa rakentaa? Lisäksi rakentaminen maksaa tekisi sen vaikka Pattijoelle, Espoossa vaan todennäköisesti on helpompi saada myydyksi se talo sitten hyvään hintaan, jos hätä tulee.

Pattijoelta Mika olisi saanut uuden karhean asunnon perheelleen alle 150k ja Levillekin olisi alle 500 km matkaa.

Nää haja-asutusalueen kämpät ei maksa mitään, koska siellä ei ole töitä. 

Raahessa on tälläkin hetkellä 133 työpaikkaa auki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1035/1482 |

Mutta jos Mika olisi rakentanut omakotitalon sinne, niin se olisi silti maksanut jotain 300te vähintään ja myydessä siitä sitten saisi just sen 150te, jos saisi myydyksi.

Vierailija
1036/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa ylipäätään aina ihmetelty näitä kiiltokuva perheitä joille ei tavallinen kelpaa vaan pitää kalliilla rakentaa uusi ja samalla sitten uusitaan kaikki huonekalut ja uudet autot yms, lainalla.

Sitten vaikka varmasti lainaa ottaessa ovat pankissa jo korkojen noususta varoitelleet niin ihmetellään että milläs sitä nyt sitten lennetään etelään reissuun apua.

Miehen kanssa meidän nettotulot ovat kuukaudessa 4,5 tonnia ja emme koe olevamme niin hyvätuloisia että täällä Savossa edes rakentaisimme uutta taloa. Ostettiin 20v vanha talo ja tätä rempataan tässä asumisen lomassa, itse, käsirahalla, ei lainalla.

En ymmärrä että ensin pitää pröystäillä ja sitten ihmetellään että kukas tämän maksaa kaikkea ei voi saada heti.

Meillä on samat nettotulot ja joo ei tosiaan rakennettu näillä tuloilla. Mutta olettaisin että tuon Mikan perheen nettotulojen täytyy olla ihan reippaasti isommat, koska ei meidän tuloilla kerta kaikkiaan lennätetä perhettä vuosittain etelään ja Lappiin, vaikka asutaankin varmaan 100-200te halvemmassa talossa. Mut sinänsä sama tilanne on meilläkin, velkaa on, korot nousee, joutuu tinkimään jostain. Sinänsä noitten stressitestien perusteella ei ole hätäpäivää, pitäisi olla varaa maksaa vaikka tonnilla nousevat kulut, mutta kyllähän se talouden sopeuttamista tarkoittaa. En silti valita, meillä on kaikki hyvin vaikka jouduttaisiinkin tinkimään jostain.

Vierailija
1037/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Heti olis liikuttavampi juttu, mikäli tämä omakotitalo olisi Vantaalla tai Järvenpäässä. Nyt Mika vaikuttaa snobilta kusipäältä. Taatusti vieläpä ajaa Bemarilla.

Niin tähän oli tarkoituksella haluttu varakkaampi perhe, ihan kertomaan että haasteita on nyt joka yhteiskuntaluokassa. Mutta jutun pointti tuntui monella menevän ohi niin että viuhuu, mikä ei toki vauvapalstalla yllätä ollenkaan.

Mika kuuluu yhteiskuntaluokkaan, joka yleensä rakentaa talon Järvenpäähän tai Mäntsälään. Jos hänellä olisi oikeasti riittävästi rahaa rakentaa uusi talo Espooseen, koronnousu ei yllättäisi.

Mistä hemmetistä tiedät paljonko Mika tienaa ja mihin hänen kuuluisi talonsa rakentaa? Lisäksi rakentaminen maksaa tekisi sen vaikka Pattijoelle, Espoossa vaan todennäköisesti on helpompi saada myydyksi se talo sitten hyvään hintaan, jos hätä tulee.

Pattijoelta Mika olisi saanut uuden karhean asunnon perheelleen alle 150k ja Levillekin olisi alle 500 km matkaa.

Mutta jos Mika olisi rakentanut omakotitalon sinne, niin se olisi silti maksanut jotain 300te vähintään ja myydessä siitä sitten saisi just sen 150te, jos saisi myydyksi.

Tämähän pitkälti riippuu siitä, miten SSABllä ja muulla teollisuudella alueella menee

Vierailija
1038/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa ylipäätään aina ihmetelty näitä kiiltokuva perheitä joille ei tavallinen kelpaa vaan pitää kalliilla rakentaa uusi ja samalla sitten uusitaan kaikki huonekalut ja uudet autot yms, lainalla.

Sitten vaikka varmasti lainaa ottaessa ovat pankissa jo korkojen noususta varoitelleet niin ihmetellään että milläs sitä nyt sitten lennetään etelään reissuun apua.

Miehen kanssa meidän nettotulot ovat kuukaudessa 4,5 tonnia ja emme koe olevamme niin hyvätuloisia että täällä Savossa edes rakentaisimme uutta taloa. Ostettiin 20v vanha talo ja tätä rempataan tässä asumisen lomassa, itse, käsirahalla, ei lainalla.

En ymmärrä että ensin pitää pröystäillä ja sitten ihmetellään että kukas tämän maksaa kaikkea ei voi saada heti.

Kyllä, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Olemme taloudessa tehneet henkilökohtaisen stressitestin viimeisimmän 2008 taantuman aikaan. Ennakoimme tuollloin tulot ja kustannukset ja ostimme energiatehokkaan talon, jonka olemme virittäneet lähes äärimmilleen (vieläkin on varaa järkeistää).

Olemme tavallaan vastarannan kiiskejä, koska emme ole eläneet velaksi, ei ole kulutusluottoja eikä vastaavia ja olemme saaneet haluamamme asiat ja reissut ilman, että tarvitsee mennä all-inclusive Balille tai ottaa kallein mökki Rukalta. Emmekä todellakaan lentele joka vuosi etelään lomille. Omaisuutta on karttunut ja olemme myös laittaneet jälkikasvulle rahaa alusta lähtien säästöön/osakkeisiin tulevaisuutta varten.

Olette eläneet viisaasti, ja jos kukaan ei olisi lähtenyt asuntohypetykseen mukaan, ei puhkeavaa kuplaa olisi päässyt syntymään, eikä yhteiskunnalle ja yksilöille kipeitä seurauksia tulisi.

Jutun perusteella Mikakaan ei ole elänyt kulutusluotoilla, vaan raha on riittänyt lomailuun ja harrastuksiin asuntovelasta huolimatta. Säästöistään emme tiedä. Mutta nyt tilanne on hintojen nousun vuoksi muuttunut selliaseksi, että hän perheineen joutuu sopeuttamaan kulutuksensa vastaamaan teidän tapaanne. Todennäköisesti häntä harmittaa, kun ennen ylimääräisellä rahalla sai ulkomaanreissun, mutta nyt sillä saa kuitattua korkoja. Jutun perusteella tinkivaraa on ainakin matkoista niin etelään kuin pohjoiseenkin sekä harrastuksista. Tn. monesta muustakin asiasta. Mahdollisesti tilannetta vasta kartoittavat, koska mies ei selvästikään ole oikeasti vielä hintatietoinen (tonnikalaesimerkki).  

Toinen asia sitten perheet, jotka oikeasti ovat elämäntyylinsä rahoittaneet velkarahalla, ja joilta puuttuu mahdollisuus talouden sopeuttamiseen. Ehkä heille 90-l lamavuodet ovat olleet yhtä outo kokemus kuin sota-ajat -"ei koske itseä". 

Vierailija
1039/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Heti olis liikuttavampi juttu, mikäli tämä omakotitalo olisi Vantaalla tai Järvenpäässä. Nyt Mika vaikuttaa snobilta kusipäältä. Taatusti vieläpä ajaa Bemarilla.

Niin tähän oli tarkoituksella haluttu varakkaampi perhe, ihan kertomaan että haasteita on nyt joka yhteiskuntaluokassa. Mutta jutun pointti tuntui monella menevän ohi niin että viuhuu, mikä ei toki vauvapalstalla yllätä ollenkaan.

Mika kuuluu yhteiskuntaluokkaan, joka yleensä rakentaa talon Järvenpäähän tai Mäntsälään. Jos hänellä olisi oikeasti riittävästi rahaa rakentaa uusi talo Espooseen, koronnousu ei yllättäisi.

Mistä hemmetistä tiedät paljonko Mika tienaa ja mihin hänen kuuluisi talonsa rakentaa? Lisäksi rakentaminen maksaa tekisi sen vaikka Pattijoelle, Espoossa vaan todennäköisesti on helpompi saada myydyksi se talo sitten hyvään hintaan, jos hätä tulee.

Pattijoelta Mika olisi saanut uuden karhean asunnon perheelleen alle 150k ja Levillekin olisi alle 500 km matkaa.

Mutta jos Mika olisi rakentanut omakotitalon sinne, niin se olisi silti maksanut jotain 300te vähintään ja myydessä siitä sitten saisi just sen 150te, jos saisi myydyksi.

Tämähän pitkälti riippuu siitä, miten SSABllä ja muulla teollisuudella alueella menee

Jep, näillä kaupunkien huutelijoilta unohtuu se, että mitä paremmin työtä löytyy ympäri maata, sitä edullisempaa on kaupungissakin asua ja maallakin pärjäisi. Mutta kun ei osata kokonaisuuksia ja halutaan vain kauralatte alakerran baristalta ja muu ei ole arvokasta.

Vierailija
1040/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa ylipäätään aina ihmetelty näitä kiiltokuva perheitä joille ei tavallinen kelpaa vaan pitää kalliilla rakentaa uusi ja samalla sitten uusitaan kaikki huonekalut ja uudet autot yms, lainalla.

Sitten vaikka varmasti lainaa ottaessa ovat pankissa jo korkojen noususta varoitelleet niin ihmetellään että milläs sitä nyt sitten lennetään etelään reissuun apua.

Miehen kanssa meidän nettotulot ovat kuukaudessa 4,5 tonnia ja emme koe olevamme niin hyvätuloisia että täällä Savossa edes rakentaisimme uutta taloa. Ostettiin 20v vanha talo ja tätä rempataan tässä asumisen lomassa, itse, käsirahalla, ei lainalla.

En ymmärrä että ensin pitää pröystäillä ja sitten ihmetellään että kukas tämän maksaa kaikkea ei voi saada heti.

Entä jos huomataan, että olette remontoineet väärin ja talo homehtuu pahoin asuinkelvottomaksi tai miehesi ajaa kolarin ja vammautuu pahoin ja jäät omaishoitajaksi samalla kun itse sairastut tappavaan syöpään joka vie hautaan 10 vuoden viiveellä. Tuletko sittenkin tänne viisastelemaan? Nämä jälkiviisaat rutisee niin kauan kun sattuu omalle kohdalle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kaksi