Poliisi: Isossa Omenassa kuollut nainen ei tukehtunut vartijoita epäillään silti: "Kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä henkilö olisi elossa, jos..."
Espoon Isossa Omenassa kuollut nainen ei kuollut tukehtumalla, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisin mukaan kuolinsyystä ei kerrota toistaiseksi enempää. Poliisi perustelee tätä sillä, että kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
Poliisin nyt kertomat tiedot naisen kuolemasta perustuvat oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja siitä tehtyyn alustavaan lausuntoon.
Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kommentoi MTV Uutisille, että poliisi uskoo edelleen, että voimankäyttötilanteella ja naisen kuolemalla on syy-yhteys.
Kommentit (10574)
Suomi on todella naisvihamielinen maa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häly! Myös Kuopiossa kiusaamistapaus. Postin tuloa häiritty, ei jaettu juuri siihen ossaan lehteä, lehtiä köyty hnagesta jakamattomana ja kun ko lehti kielletty on se tullut vasta sitten jälleen ja viimeinen kerta: asukas poistunut n 10 minuutiksi kodistaan ja silläaikaa tungettu ko kielletty lehti postiluukusta . Eli kotirauhanhäirintää.
Myös n 100 ovikellojen soittoa ollut, ikkunan maalamista ja jalanjälkiä ikkunoitten alla, isoa miehenkenkää.
Tässä vasta osa häiriöistä.
Naista kiusattu jo 10 vuotta. Päivittäin.
Kyseessä kerta vkossa ilmestyvä lehti, ja jaettu viimeksi päiviä myöhässä väkisin asukkaalle, eli joku tekee tahallaan taas tuota. Poliisilla on.
Ei muuteta tätä ketjua muuksi.
Jep ei, kerroin vaan että tapauksia on muualla menossa myös. Kiitos kun huolehdit että Eveliinasta ketju, oikein!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Niin jos. Jos vaikka keskustelisitte asioista sitten kun niistä tiedetään.
Mitä sinä sitten teet tässä ketjussa?
Koitan pitää teitä aisoissa.
-eri- Jotenkin kuulostaa tutulta. Naistakin pidettiin aisoissa. Öletko kenties joku vartija tai vartijan "morsian"?
Vierailija kirjoitti:
Noi vartijat näyttää videolla melko nuorilta kavereilta. Tietty videolta ei kunnolla näe, koska on sumennettu, mutta voisin kuvitella, että ovat itsekkiin todella yllättyneet tosta elottomaksi menemisestä. Näille vartijoille ei riittävästi kerrota ihmiskehosta ja siitä miten voimankäyttö siihen voi vaikuttaa. Etenkin nuorten, naisten ja vanhusten kohdalla. Isokokoinen nuorimies hormoniryöpyissään on aina kovemi kuin joku täti.
Ei auta.
Tämä oli niin harvinaisen törkeä tapaus, ettei tässä enää ole mitään lieventäviä asianhaaroja. Nyt ei voi mennä enää kenenkään selän taakse, ei valehdella, eikä vedota tietämättömyyteen. Ei peitellä jälkiään.
Kaikki on kuvattu videoille ja koko kansa näkee ne. Todistusaineisto on nyt kaikkien nähtävillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan uskomatonta sekoilua tämä keskustelu. Saisitte hävetä kun haluatte toisille ihmisille pahaa ilman oikeaa tietoa ja levitätte huhupuheita ja keksittyjä asioita. Kukaan teistä ei tiedä, mitä tilanteeseessa tapahtui, joten nyt olisi aika olla jo ihmisiksi.
No uhrille ei voi enää haluta pahempaa kuin on jo käynyt. Muuten kai useimmat haluavat lähinnä oikeudenmukaisuutta ja turvallisempaa jatkoa ihan kaikille.
Sitä ihmiset eivät halua. Sitä tässä onkin vaikeaa ymmärtää mitä ihmiset haluavat keksimällä kaikenlaisia tarinoita ja päättämällä kuvitelmiensa pohjalta mitä on tapahtunut ja kuka ln syyllinen.
Poliisi tutkii, syyttäjä syyttää jos aihetta on, oikeus tuomitsee esitettyjen todisteiden pohjalta. Vauva-foorumin mamma ei onneksi päätä mitä tarkoittaa oikeudenmukaisuus.
Heitetään ihmiset roviolle ennenkun on edes syyllisyys selvillä..niin tyypillistä. Kaikki on syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
Olisipa tätä ohjetta sovellettu myös siihen naiseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Niin jos. Jos vaikka keskustelisitte asioista sitten kun niistä tiedetään.
Mitä sinä sitten teet tässä ketjussa?
Koitan pitää teitä aisoissa.
-eri- Jotenkin kuulostaa tutulta. Naistakin pidettiin aisoissa. Öletko kenties joku vartija tai vartijan "morsian"?
Voi kyynel. Se on vartijan työtä.
Kävin Levi´s:n liikeessä ja minulle ehdotettiin heidän Iso omenan myymäläänsä, jossa kuulemma olisi lisää kokoja... Kiitos vaan mutta antaapi olla. Menköön konkurssiin koko Mätä Omena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi vartijat näyttää videolla melko nuorilta kavereilta. Tietty videolta ei kunnolla näe, koska on sumennettu, mutta voisin kuvitella, että ovat itsekkiin todella yllättyneet tosta elottomaksi menemisestä. Näille vartijoille ei riittävästi kerrota ihmiskehosta ja siitä miten voimankäyttö siihen voi vaikuttaa. Etenkin nuorten, naisten ja vanhusten kohdalla. Isokokoinen nuorimies hormoniryöpyissään on aina kovemi kuin joku täti.
Ei auta.
Tämä oli niin harvinaisen törkeä tapaus, ettei tässä enää ole mitään lieventäviä asianhaaroja. Nyt ei voi mennä enää kenenkään selän taakse, ei valehdella, eikä vedota tietämättömyyteen. Ei peitellä jälkiään.
Kaikki on kuvattu videoille ja koko kansa näkee ne. Todistusaineisto on nyt kaikkien nähtävillä.
Virkapukuiset yrittävät selitellä ja puolustella näitä rikollisia. Vastuuseen kaikki. Koko yhteiskunta kaatuu ja kaikkien henki on vaarassa.
On kaatunut jo.Kaikki- tavalliset ihmiset, suurin osa kansasta on totaalisessa hengenvaarassa.
Eveliina oli niin kaunis etten pidä jonkun kilahtaneen pakkomielteenomaista seurantaa kohtaansa yhtään ihmeenä enää. Olihan enkelimäinen.
Puhumattakaan Kyllikki Saaren tyyppisista mahdollisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Niin jos. Jos vaikka keskustelisitte asioista sitten kun niistä tiedetään.
Mitä sinä sitten teet tässä ketjussa?
Koitan pitää teitä aisoissa.
-eri- Jotenkin kuulostaa tutulta. Naistakin pidettiin aisoissa. Öletko kenties joku vartija tai vartijan "morsian"?
Voi kyynel. Se on vartijan työtä.
Kiinniotetun tappaminen? Näin olen jo ketjusta ymmärtänytkin . Vartijat suhtautuvat ihmisen kuolemaan kuin silmälasien rikkoutumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se mitä laki sanoo vartijan oikeuksista https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta/
Vartijalla on oikeus poistaa henkilö yksityiseltä alueelta, tässä tapauksessa kaupasta, jos henkilö ei ole noudattanut poistumiskehotusta jonka on antanut vartioimisalueen omistaja tai muu taho, jolla on oikeus määrätä tilojen käytöstä. Lisäksi tilanteissa, joissa on ilmeistä, ettei poistettavalla ole oikeutta oleskella vartioimisalueella ja vartija on jo kehottanut poistettavaa henkilöä lähtemään, voi vartija poistaa henkilön paikalta.
Jos tilanne kehkeytyy hankalaksi ja poistettava henkilö yrittää välttää poistamisen tai esimerkiksi turvallisuustarkastuksen suorittamisen, on vartijan mahdollista käyttää tarpeellisia voimakeinoja henkilön poistamiseksi paikalta. Voimakeinojen käytössä tulee kuitenkin arvioida henkilön käyttäytymistä ja tilanteen muita olosuhteita kokonaisuutena, ja voimakeinojen tulisi olla sellaisia joita voidaan pitää tilanteeseen nähden puolusteltavina.
Julkisilla alueilla vartijalla ei ole edellä selostettua poistamisoikeutta, vaikka joku olisi henkilön poistamista pyytänytkin. Vartijan poistamisoikeusalueen ulkopuolelle rajattuja alueita ovat siten esimerkiksi puistot ja yleiset alueet kauppakeskuksissa huolimatta siitä, että nämä olisivat vartioimisaluetta. Vartija ei julkisella alueella saa myöskään ottaa henkilöä kiinni tai säilöön ilman laillista kiinniottoperustetta. Tällaisia ovat tiettyjen, yleensä verrattain vakavien rikosten havaitseminen verekseltään tai henkilön etsintäkuulutus. Kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa poliisille.
Poistamisoikeutta lukuun ottamatta vartijan oikeudet ovat siten suurilta osin samat kuin mitä jokaisella siviilihenkilöllä on yleisen kiinniotto-oikeuden perusteella. Eroavaisuudet tulevat ilmi esimerkiksi siinä, että vartijat saavat kantaa voimankäyttövälineitä edellyttäen, että ovat käyneet erityisen voimankäyttökoulutuksen.
Tämän tekstin mukaan on vaikea nähdä vartijoiden toimineen lain mukaan.
Olisi ehkä paikallaan järkätä vartijoille lisää lakikoulutusta. Nyt täällä luullaan että vartijoilla on rajattomat oikeudet komennella ihmisiä mielivaltaisesti ja jopa käyttää väkivaltaa ihan fiilispohjalta.
Tsekkaa myös järkkärin oikeudet, ovat relevantimmat tässä.
Osalla noista kyllä lukee selässä vartija.
Kyllä, mutta ostoskeskus on anonut poliisilta luvan palkata henkilöstöä suorittamaan alunperin poliisille kuuluvia järjestyksenvalvontatehtäviä kauppakeskuksen yleisissä tiloissa ja ne tehtävät hoidetaan järjestyksenvalvojan valtuuksin.
Juuri tätä poliisit nyt selvittävät.
mtv3. uutisartikkelin mukaan poliiseja kiinnostaa erityisesti se, että oliko näillä vartijoilla lähtökohtaisesti lain mukaan edes oikeutta ottaa naista kiinni.
lain mukaan järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni, jos kiinniottaminen on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi.
Järjestyksenvalvojan oikeus poistaa henkilö:
1. päihtyneenä häiritsee muita
2. vaarantaa turvallisuutta
3. esiintyy uhkaavasti tai väkivaltaisesti
4. oleskelee luvatta yleisötilaisuuksilta suljetulla alueella.Järjestyksenvalvojalla on oikeus estää pääsy toimialueelle:
1. henkilöltä, jonka päihtymyksen, käyttäytymisen tai varustautumisensa vuoksi on perusteltua syytä olettaa henkilön vaarantavan siellä yleistä turvallisuutta ja järjestystä. Eli perusteltua syytä olettaa henkilön olevan vaaraksi muille.
2. henkilö ei täytä ehtoja, jotka tilaisuuden järjestäjä on asettanut. Esim. ikä.
3. pitää hallussaan esineitä tai aineita, joiden hallussapito ei täytä ehtoja, jotka tilaisuuden järjestäjä, Suomen laki tai poliisi on asettanut.
4. on "vartijoiden vanha tuttu" eli on toistuvasti rikkonut yllä olevia sääntöjä.Mielestäni järkkärin olisi pitänyt estää vartijoita käymästä naisen kimppuun ja suojella naisen turvallisuutta. Järkkärillä on laajemmat valtuudet kuin vartijoilla.
Vartijoilla ei ole kiinniotto-oikeutta tai paremminkin se on sama kuin tavallisella kansalaisella, eli jos henkilö aiheuttaa vakavaa ja välitöntä hengenvaaraa ympäristössään. Esim. jos näette viisi riuskaa äijää pahoinpitelemässä pientä naista pelkissä vartijan kuteissa, siihen väliin voi siviilit mennä.
Jos siellä oli järkkärikin paikalla, niin hän syyllistyi virkavirheeseen.
Kuvia ja videoita katsellessa, ei ainakaan omiin silmiin osunut järjestysmiestä, pelkkiä vartijoita vain. Järkkärillä on aina oltava selkeä keltainen rintamerkki tai merkitty liivi.
Meni taas valehtelun puolelle, tai oikeamminkin todennäköisesti on kyse siitä että et noita lainkohtia ymmärrä.
Yleinen kiinniotto-oikeus antaa kenelle tahansa ml. vartijat oikeuden ottaa verekseltään eli rikoksenteosta, pian sen jälkeen rikospaikalta tai pakenemasta tavatun rikollisen kiinni. Pian sen jälkeen on tuomioistuimessa käytännössä tulkittu tarkoittavan tunteja, ei päiviä muttei myöskään minuutteja ja pakenemasta tavoitettu käsittääkseni edellyttää että pakenevaa rikollista on kyetty keskeytyksettä seuraamaan rikospaikalle (tästä en ole ihan varma). Rikoksen pitää olla sellainen, että siitä voi seurata vankeutta ja sen lisäksi on nippu lievempiä rikoksia (lieveäpahoinpitely, lievä petos, näpistys, ym) joihin tuo kiinniotto-oikeus soveltuu.
Yleistä kiinniotto-oikeutta ei ole mitenkään rajattu sen mukaan aiheuttaako epäilty vakavaa ja välintöntä hengenvaaraa ympäristössään, en tiedä mistä sen keksit.
Kiinniotossa käytettyjen pakkokeinojen täytyy kuitenkin olla oikeansuhtaisia saavutettuun oikeushyvään eli käytännössä rikoksen vakavuuteen nähden, näppäriä ei siis saa pelkästään kiinniottomielessä kalauttaa hengiltä.
Yleisessä kiinniotto-oikeudessa on olennaista se että sen edellytyksenä on aina rikos ja sitä käytettäessä on syytä olla täysin varma siitä, että rikos on todella tapahtunut, koska vaikka rikosepäily olisi kuinka hyvin perusteltavissa niin silti sen osoittautuessa vääräsksi syyllistyy tuottamukselliseen vapaudenriistoon eli on "hyvässä uskossa" rajoittanut jonkun vapautta.
Järjestyksenvalvojalla on yleisen kiinniotto-oikeuden LISÄKSI tuo oikeus ottaa joku kiinni, silloin kun se on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi.. Painotan tuota sanaa LISÄKSI, koska tämä laajentaa järjestyksenvalvojan oikeuksia yleiseen kiinniotto-oikeuteen verrattuna siten että tässä tapauksessa ei edellytetä että kiinni otettava on syyllistynyt rikokseen. Esimerkkinä tämän laajennetun kiinniotto-oikeuden käyttämisestä voisi antaa vaikka tilanteen, jossa järjestyksenvalvojan arvion mukaan henkilö käyttäytyy niin aggressiivisesti että hän todennäköisesti hyökkää jonkun sivullisen kimppuun jos hänet poistaa vartijan valvonta-alueelta eli vaikkapa keissi jossa joku käyttäytyy ravintolassa pikkutunneilla aggressiivisesti.
Uutisissa on kyllä kerrottu että paikalla oli sekä vartijoita että järjestyksenvalvojia, mikä ei ole sinänsä yllättävää että käytännössä kaikki isot ostoskeskukset ovat anoneet poliisilta luvan pora-järkkäreiden käyttämiseen - muuten he eivät voisi tehdä paljonkaan yleisten tilojen järjestyksen valvomiseksi eikä poliisilla ole siihen aikaa, siksi koko pora-järkkärikonsepti aikanaan kehitettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Niin jos. Jos vaikka keskustelisitte asioista sitten kun niistä tiedetään.
Mitä sinä sitten teet tässä ketjussa?
Koitan pitää teitä aisoissa.
-eri- Jotenkin kuulostaa tutulta. Naistakin pidettiin aisoissa. Öletko kenties joku vartija tai vartijan "morsian"?
Voi kyynel. Se on vartijan työtä.
Kiinniotetun tappaminen? Näin olen jo ketjusta ymmärtänytkin . Vartijat suhtautuvat ihmisen kuolemaan kuin silmälasien rikkoutumiseen.
Ymmärrykseni mukaan asia on tutkinnassa joten paha sanoa. Antaa vartijoiden hoitaa omat tehtävänsä, poliisin omat ja optikko voi korjata nuo silmälasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi vartijat näyttää videolla melko nuorilta kavereilta. Tietty videolta ei kunnolla näe, koska on sumennettu, mutta voisin kuvitella, että ovat itsekkiin todella yllättyneet tosta elottomaksi menemisestä. Näille vartijoille ei riittävästi kerrota ihmiskehosta ja siitä miten voimankäyttö siihen voi vaikuttaa. Etenkin nuorten, naisten ja vanhusten kohdalla. Isokokoinen nuorimies hormoniryöpyissään on aina kovemi kuin joku täti.
Ei tätä videota ainakaan ole sumennettu:
https://www.facebook.com/ylitalo.matti/posts/1294700131262748/
Ihan tunnistettavissa ovat, onneksi.
Tossa aika alussa tota videota joku nainen käy sanomassa jotain ja vartija vain huitasee pois. Mitä jos se sanoi, että hei mä oon lääkäri tarviitteko apua?
No onneksi kaikki on jotain vaaleita suomipoikia. Voi luoja mikä paskamyrsky nousisikaan jos yksikään noista ois tumma.
Näkikö joku Ylen jälkiviisaat tänään? Siinä veti teinityttö vieras esiin r-kortin. Kuulemma mustia ja ruskeita ihmisiä nuo vartijat ahdistelevat. Juuri ne saavat kylläkin olla ihan rauhassa ja tehdä mitä vaan. Todellakin rimanalitus pulskalta teiniltä, mutta varmaan istui Ylen agendaan ja propagandaan vaikka mitään todisteita ei ole. Se on sitä wokea. Tehdä ongelma olemattomasta ja valehdellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häly! Myös Kuopiossa kiusaamistapaus. Postin tuloa häiritty, ei jaettu juuri siihen ossaan lehteä, lehtiä köyty hnagesta jakamattomana ja kun ko lehti kielletty on se tullut vasta sitten jälleen ja viimeinen kerta: asukas poistunut n 10 minuutiksi kodistaan ja silläaikaa tungettu ko kielletty lehti postiluukusta . Eli kotirauhanhäirintää.
Myös n 100 ovikellojen soittoa ollut, ikkunan maalamista ja jalanjälkiä ikkunoitten alla, isoa miehenkenkää.
Tässä vasta osa häiriöistä.
Naista kiusattu jo 10 vuotta. Päivittäin.
Kaikkein creepyintä on kun joku poistuu vain 10 minuutiksi asunnostaan ja silloin jo ovella käyty, juurikin silloin. Ja tuotu kiellettyä juttua asuntoon sitten. Huh! Pitää olla aika sairas henkilö, joka käyttää aikaansa kaikkeen tuohon. Joku pakkomielteinen ihan.
Onko joku taas katsellut monitorista? Monissa rapuissa kamerat!
Vierailija kirjoitti:
Näkikö joku Ylen jälkiviisaat tänään? Siinä veti teinityttö vieras esiin r-kortin. Kuulemma mustia ja ruskeita ihmisiä nuo vartijat ahdistelevat. Juuri ne saavat kylläkin olla ihan rauhassa ja tehdä mitä vaan. Todellakin rimanalitus pulskalta teiniltä, mutta varmaan istui Ylen agendaan ja propagandaan vaikka mitään todisteita ei ole. Se on sitä wokea. Tehdä ongelma olemattomasta ja valehdellaan.
Kun vertaa eveliinan käytöstä siihen megafoniin poliisin korvassa huutajaan....sehän huusi sitä tunnin vielä k.tät, s.at.ntsien .ktyrit!....
ei kyllä suomalainen voisi huutaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Niin jos. Jos vaikka keskustelisitte asioista sitten kun niistä tiedetään.
Mitä sinä sitten teet tässä ketjussa?
Koitan pitää teitä aisoissa.
-eri- Jotenkin kuulostaa tutulta. Naistakin pidettiin aisoissa. Öletko kenties joku vartija tai vartijan "morsian"?
Voi kyynel. Se on vartijan työtä.
Kiinniotetun tappaminen? Näin olen jo ketjusta ymmärtänytkin . Vartijat suhtautuvat ihmisen kuolemaan kuin silmälasien rikkoutumiseen.
Skeidan levitys jää sulle näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta että nainen on sanonut että hänellä on kuukautiset?! Ensinhän se kuultiin että on x kuukautinen vauva. Jotain siihen suuntaan on sanonut. Mikä ihme voi olla syynä siihen, että sanoisi vartijoille noin? En keksi mitään muuta syystä kuin että vartijat ovat aiemmin seksuaalisesti hyväksikäyttäneet naista ja nyt ovat etsineet tämän taas käsiinsä. Nainen on täysin panikoitunut. Hyväksikäyttöön, ainakin taloudelliseen, viittaisi myös läheisten kertomukset.
Tätä minäkin mietin. Jos nainen todella mainitsi kuukautisistaan, looginen syy sille olisi se, että arveli/tiesi tulevansa hyväksikäytetyksi/rais**si. Hänenhän on kerrottu pelänneen miehiä, ilmeisesti ihan syystä.
Ilmeisesti? Täysin syystä. Ilman epäilystäkään. Koska ilman näitä vartijamiehiä hän olisi edelleenkin elossa. Jopa poliisin alustavien tutkimusten mukaan. Tapaus on järkyttävä, mutta mun mielestä tapauksen tekee vieläkin järkyttävämmäksi se, että uhri pelkäsi miehiä ja hänen "pahin painajaisensa" toteutui. Ei yhden miehen taholta vaan 4-5 miehen taholta.
Kyllä, olet oikeassa. Hänellä oli syytä pelätä miehiä jo ennen kuolemaansa ja nyt hän joutui tapetuksi useamman miehen taholta ilman mahdollisuutta selviytyä. Hän on varmasti ollut aivan paniikissa, kauhistuttava loppu.
Mä pelkään lintuja, toiv ne ei hyökkää muhun. Se olisi pahin painajaiseni.
Toinen pelkää tulta, kolmas onnettomuutta, neljäs hukkumista. Saa pelkoja olla.
Se ei silti tee kenestäkään tässä syyllistä.Häntä oli jo aikaisemmin pahoinpidelty miesten toimesta, joten pelko miehiä kohtaan oli täysin aiheellista. Sinun pelkosi taas ovat irrationaalisia.
Sä et voi tietää mitä mulle on tapahtunut ja kuinka aiheellisia mun pelkoni ovat.
Mainitsit lintupelostasi, joka on täysin irrationaalinen. En tiedä, onko sinulla sitten muitakin fobioita - jos on, hanki niihin hoitoa kuolleen naisen parjaamisen sijaan.
Miten olen parjannut muka ketään? Itse vähättelet muiden pelkoja sanomalla että vain tämän naisen pelot olivat aitoja.
Vähän kusee sun sanomiset. Sä et muuta tee kun mustamaalaa kaikki vartijat ja syytät niitä vaikkei ole sun hommas tehdä niin.Yhä edelleen: lintufobia on irrationaalinen psykiatrinen häiriötila. Pahoinpidellyksi joutuneen naisen pelko miehiä kohtaan taas on aiheellista, ei häiriötila. Yritä ymmärtää näiden ero. En minä muita vartijoita syytä kuin tuon naisen tappaneita. Mikä intressi sinulla oikein on puolustella näitä vartijoita, oletko jonkun heistä puoliso tms?
En ole enkä tunne ketään vartijaa.
Mistä tiedät että minua ei ole pahoinpidelty?
Luulet kykeneväsi analysoimaan koko ihmisen vain yhden fobian perusteella. Aika laihaksi jää analyysisi.
Sinua on aivan hyvin linnut voineet pahoinpidellä, ei epäilystäkään. Toivotaan ettei niiden taholta käy enää pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi vartijat näyttää videolla melko nuorilta kavereilta. Tietty videolta ei kunnolla näe, koska on sumennettu, mutta voisin kuvitella, että ovat itsekkiin todella yllättyneet tosta elottomaksi menemisestä. Näille vartijoille ei riittävästi kerrota ihmiskehosta ja siitä miten voimankäyttö siihen voi vaikuttaa. Etenkin nuorten, naisten ja vanhusten kohdalla. Isokokoinen nuorimies hormoniryöpyissään on aina kovemi kuin joku täti.
Ei tätä videota ainakaan ole sumennettu:
https://www.facebook.com/ylitalo.matti/posts/1294700131262748/
Ihan tunnistettavissa ovat, onneksi.
Tossa aika alussa tota videota joku nainen käy sanomassa jotain ja vartija vain huitasee pois. Mitä jos se sanoi, että hei mä oon lääkäri tarviitteko apua?
No onneksi kaikki on jotain vaaleita suomipoikia. Voi luoja mikä paskamyrsky nousisikaan jos yksikään noista ois tumma.
Millaiset jälkiviisaat luulisit olleen jos uhri olisi musta nainen?
Varsinkin, jos on suorittanut ensiapukurssit.