Mikä voi olla syynä, kun kaikki arkinen vain tuntuu vaikealta lapsen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on veikkailtu, että lapseni olisi nepsy. Mutta entä jos se nepsy olenkin minä? Onko mahdollista, että olisin selvittänyt koulut läpi hyvin arvosanoin, suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa ja menestynyt työelämässä ilman, että sitä olisi huomattu? Sain lapsen 34-vuotiaana ja ennen sitä minusta kaikki oli minulla ihan ok. Mutta rupesin tässä nyt vain miettimään. Ap

Ei lapsesi miltään nepsyltä kuulosta.

Ihmisillä on erilaisia temperamentteja ja luonteenpiirteitä. Tuo lapsi vaan sattuu olemaan tuollainen. Ota se positiivisena, että hänellä on oma tahto, kaikilla ei ole. Vahvatahtoinen persoona pärjää elämässä paremmin kuin ne lanmistetut hiirulaislapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Mutta entäpä silloin kun ainoa mikä kelpaa on herkut?

Vastoin yleistä luuloa, lapset haluavat syödä muutakin kuin suklaata ja jäätelöä. Joskus tosin, jos perheessä on kovin rajoittava ruokakulttuuri ja osa ruuista on "pahoja", voi mennä vähän aikaa, että lapsi ei halua muuta kuin niitä kiellettyjä ruokia. Harva kuitenkaan jaksaa viikkoa syödä pelkästään vaikkapa suklaata. Jokainen, joka epäilee, voi kokeilla tätä itse kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Ruoatta ei saisi jättää, olen siinä samaa mieltä. Jos lapsella on lieviäkin autismin/aspergerin piirteitä ja sen takia vaikea syödä, minkä se lapsi sille mahtaa? Rankaisuna jätetään kokonaan ilman? Ihan kauheaa. 

Autismiin liittyy huono ravitsemus. He vaan syövät tosi erilailla kuin me neurotyypilliset. Eikä neurotyypillisiäkään lapsia tarvitsisi ruoatta jättää. Nälässä pitäminen on ihan hirveä kasvatuskeino. Jokaisella meistä on makuja, joita ei vaan voi sietää. Joillain toisella niitä on ehkä enemmän. Siitäkö rankaisuna nälkään jättäminen... huh huh. 

Minua rupesi nyt kiinnostamaan tämä. Miten autistit syö erilailla kuin neurotyypilliset? Ja miksi?

Esim että pystyy syömään vain tiettyä rakennetta, (suutuntuma), tai tiettyjä makuja. Meillä on aspergertyyppinen poika, joka ei pysty mitään mausteita syömään (huutaa ja itkee ja pesee hanan alla suunsa, jos on mausteista). Ruoka-aineet ei saa sekoittua. Ruoat pitää järjestää, jos on vaikka risottoa, hän järjestää ja poimii kaikki värin mukaan lautasen reunalle, jonoiksi. 

Esimerkkinä tällaista. Ymmärtää sen kai että ruokailu sitten kestää. Ja voi olla yksipuolista.

Autismin piirteillä oleva tekee aina asiat samalla tavalla. Hän ei osaa muuttaa että esim kiireessä tai hoputettuna söisi nopeammin. Vaan joka ruokapala otetaan ja pureskellaan hitaasti ja niellään ja sitten kulaus maitoa. Jos on ennen tehnyt näin niin hän tekee myös kiireessä näin. Aina samalla tavalla. AINA. Sama pukemisessa, missä vain. Asiat tehdään "jonossa" eikä monta asiaa kerralla.

Autismi vaatii paljon ymmärrystä ympäriltä! On vähän joka asiassa joustamaton, muuttumaton, ja mustavalkoinen. 

Jos vanhempien pitää lähteä vähän yli seitsemän töihin ja tuollaisen lapsen aamupalassakin menee yli tunti ja pukemisessa toinen tunti, niin miten ihmeessä aamut oikein selvitään? Herätään neljältä aamupalalle vai?

Joo, viideltä oli herätys, kun lasten piti olla hoidossa klo 7 jotta itse ehdin töihin klo 7.30. Se on arkea erityislapsiperheissä.

Nyt vasta tulit ajatelleeksi? 

Muuten aamut on käytännössä tappelua, kun lapsi ei kykene kiirehtimään ja kello käy. 

Mihin aikaan lapsi sitten nukahti, jos herätys oli aina viideltä? Kai erityislapsetkin tarvitsee 12 tunnin yöunet. Ja oletan iltapalan ja muiden iltatoimien olleen aika hitaita.

Osa ihmisistä nukkuu syntymästä alkaen 9 tunnin yöunet.

Mun tietääkseni normaali on 9-12 tuntia yöunta...

Tosin oli mulla kerran kaveri, joka väitti nukkuvansa 15 tuntia!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Ruoatta ei saisi jättää, olen siinä samaa mieltä. Jos lapsella on lieviäkin autismin/aspergerin piirteitä ja sen takia vaikea syödä, minkä se lapsi sille mahtaa? Rankaisuna jätetään kokonaan ilman? Ihan kauheaa. 

Autismiin liittyy huono ravitsemus. He vaan syövät tosi erilailla kuin me neurotyypilliset. Eikä neurotyypillisiäkään lapsia tarvitsisi ruoatta jättää. Nälässä pitäminen on ihan hirveä kasvatuskeino. Jokaisella meistä on makuja, joita ei vaan voi sietää. Joillain toisella niitä on ehkä enemmän. Siitäkö rankaisuna nälkään jättäminen... huh huh. 

Minua rupesi nyt kiinnostamaan tämä. Miten autistit syö erilailla kuin neurotyypilliset? Ja miksi?

Esim että pystyy syömään vain tiettyä rakennetta, (suutuntuma), tai tiettyjä makuja. Meillä on aspergertyyppinen poika, joka ei pysty mitään mausteita syömään (huutaa ja itkee ja pesee hanan alla suunsa, jos on mausteista). Ruoka-aineet ei saa sekoittua. Ruoat pitää järjestää, jos on vaikka risottoa, hän järjestää ja poimii kaikki värin mukaan lautasen reunalle, jonoiksi. 

Esimerkkinä tällaista. Ymmärtää sen kai että ruokailu sitten kestää. Ja voi olla yksipuolista.

Autismin piirteillä oleva tekee aina asiat samalla tavalla. Hän ei osaa muuttaa että esim kiireessä tai hoputettuna söisi nopeammin. Vaan joka ruokapala otetaan ja pureskellaan hitaasti ja niellään ja sitten kulaus maitoa. Jos on ennen tehnyt näin niin hän tekee myös kiireessä näin. Aina samalla tavalla. AINA. Sama pukemisessa, missä vain. Asiat tehdään "jonossa" eikä monta asiaa kerralla.

Autismi vaatii paljon ymmärrystä ympäriltä! On vähän joka asiassa joustamaton, muuttumaton, ja mustavalkoinen. 

Jos vanhempien pitää lähteä vähän yli seitsemän töihin ja tuollaisen lapsen aamupalassakin menee yli tunti ja pukemisessa toinen tunti, niin miten ihmeessä aamut oikein selvitään? Herätään neljältä aamupalalle vai?

Joo, viideltä oli herätys, kun lasten piti olla hoidossa klo 7 jotta itse ehdin töihin klo 7.30. Se on arkea erityislapsiperheissä.

Nyt vasta tulit ajatelleeksi? 

Muuten aamut on käytännössä tappelua, kun lapsi ei kykene kiirehtimään ja kello käy. 

Mihin aikaan lapsi sitten nukahti, jos herätys oli aina viideltä? Kai erityislapsetkin tarvitsee 12 tunnin yöunet. Ja oletan iltapalan ja muiden iltatoimien olleen aika hitaita.

Osa ihmisistä nukkuu syntymästä alkaen 9 tunnin yöunet.

Mun tietääkseni normaali on 9-12 tuntia yöunta...

Tosin oli mulla kerran kaveri, joka väitti nukkuvansa 15 tuntia!!!

Siis aikuinen nukkui 15 tuntia.

9 tunnin alaraja on lasten unimäärä, aikuiselle paljon sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Ruoatta ei saisi jättää, olen siinä samaa mieltä. Jos lapsella on lieviäkin autismin/aspergerin piirteitä ja sen takia vaikea syödä, minkä se lapsi sille mahtaa? Rankaisuna jätetään kokonaan ilman? Ihan kauheaa. 

Autismiin liittyy huono ravitsemus. He vaan syövät tosi erilailla kuin me neurotyypilliset. Eikä neurotyypillisiäkään lapsia tarvitsisi ruoatta jättää. Nälässä pitäminen on ihan hirveä kasvatuskeino. Jokaisella meistä on makuja, joita ei vaan voi sietää. Joillain toisella niitä on ehkä enemmän. Siitäkö rankaisuna nälkään jättäminen... huh huh. 

Minua rupesi nyt kiinnostamaan tämä. Miten autistit syö erilailla kuin neurotyypilliset? Ja miksi?

Meillä asperger nuori on aina ollut hyvin valikoiva ruuan suhteen. Tietyt ruokien rakenteet eivät käy. Suutuntuma on vääränlainen, eikä totu niihin. Ei toimi tämä että pitää maistaa niin ja näin monta kertaaa kyllä se lapsi tottuu. Ei totu, vaan oksentaa. Syö sitten ruokia mitkä käy, mitä pystyy syömään ja vitamiinilisät mukaan.

Vaatteista käy vain jotkut, mitkä tuntuu kivalta päällä. Sitten kun jotkut hyvät löytyy, niitä ostetaan useammat. On myös ääniyliherkkyyttä ja kirkkaat valot häiritsevät.

Siirtymät on vaikeita, pitäisi tietää asiat hyvissä ajoin etukäteen, miiten tulee kriisi. Juttelee kyllä ihmisten kanssa, mutta ei sinällään kaipaa seuraa. On omat mielenkiinnon kohteet, joihin uppoutuu täisillä ja on niissä tosi hyvä. Ne ovat usein erilaisia kuin muilla samanikäisillä. Koulu sujuu hyvin.

Lapset ovat vaativia oli sitten nepsy ongelmia tai ei. Rutiinit ja niiden ylläpitäminen ovat työläitä ja tylsiä. On aamun hammaspesut, aamupalat, päiväkotiin/kouluun viennit, välipalat, illan syömiset, hammaspesut. Vaatteita laitetaan päälle ja pois, patistetaan riisumaan tai pukemaan tai pesulle. Moni asia vaatii neuvottelua ja välillä uhkailua jos haluaa että asioita tapahtuu. Lapsi saattaa tuhota kivan idean reissusta lähimetsään kiukuttelullaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Minulle tulee mieleen nepsyhaasteet, esim autisminkirjo. ADD (nykyään ADHD:n alla) on myös hyvin samantapainen piirteiltään.

Niitä autismin / aspergerin / ADD:n piirteitä voi olla "jonkun verran", ilman että lapsi varsinaisesti on autistinen tai mitään muutakaan. Oletko lukenut mitä esim aspergeriin liittyy? Ruokailuhaasteet, ruokailu kestää, ruoka-aineet ei saa sekoittua, tosi valikoiva. Siirtymätilanteet on vaikeita, tosi vaikeita. Kaikki pitäisi ennakoida. Ei totu muutoksiin. VAikka muutos olisi kiva, sisältä ulos - muutos on aina haastava ja lapsi pistää vastaan. Sosiaaliset tilanteet ovat haastavia, vaikea saada kavereita (voiko ujous olla tätä?). Jne jne. Järjestää, on tunnontarkka ja mustavalkoinen, säännöt on tärkeitä, asioita luokitellaan ja järjestetään. 

Kuormittuu helposti, jos tulee liikaa aistiärsykkeitä kerralla; liikaa hälinää, liika vaatimuksia, liikaa ihmisiä, jne jne. Kuormitus voi näkyä vetäytymisenä tai ihan konkreettisena romahduksena lattialle. 

Jos tutustut aspergeriin ja luet kuvauksia tällaisista lapsista, tunnistatko sieltä omasi? Välttämättä mitään diagnoosia ei tule, jos on vain jonkun verran näitä ominaisuuksia, mutta itseäsi se saattaa auttaa, auttaa ymmärtämään miksi lapsi toimii kuten toimii. Ja se tärkeänä, että et pysty asiaa muuttamaan. Sinussa ei ole vikaa. Jos lapsella on neuropsykologinen haaste, se vain on, se ei muutu. Se ei ole vanhempien aiheuttamaa. Valtavan tärkeä antaa itselleen tämä "anteeksi" että lapsen haastava käytös johtuu siitä, että lapsi esim kuormittui liikaa. 

Mistä sinä tiedät, onko äidissä vikaa? 

En varmaksi tiedäkään. Mutta jo se, että pohtii mikä auttaisi, mitä voisi tehdä toisin, ja on jo yrittänyt sitä jo tätä, jo se kertoo että äiti ei täysin pielessä voi olla. Koska hakee ratkaisuja tilanteeseen. Kysyy onko tämä normaalia.

Voihan hänessäkin toki vikaa olla, eihän se sitä mahdollisuutta poista. On vaan kurja kun joka ikinen nepsylapsen vanhempi kohtaa tuon, että vikaa haetaan ensin vanhemmista. Eikä vain yhden ammattilaisen toimesta, vaan useiden. Jatkuvasti saa selostaa eri tahoille ja vaihtuville työntekijöille omia tekemisiään ja perustella ja kuvailla. Ei sellainen syyttä ole, sellainen termi kuin "leijonaemo", erityislapsen äiti tai isä joutuu taistelemaan lapsen ja itsensä puolesta tuulimyllyjä vastaan. Mitään apua ei ojenneta pyytämättä eikä välttämättä edes pyynnöstä. Joutuu hakemaan, hakemaan, taistelemaan että lapsi saa jotain apua. 

... niin sillä minä ajattelin, että aloituksen äidissä ei todellakaan välttämättä ole vikaa, hän on jo lähtenyt sille tielle että on hakemassa jostain apua. Kun huomaa ettei arki suju vaikka kuinka yrittää. 

Enkä halua olla siinä joukossa, jotka näkemättä tilannetta on heti kyseenalaistamassa äitiä. Sitä hän saa vielä kuulla ihan livenäkin, jos lapsella on nepsyoiretta ja sitä lähdetään tutkimaan. Ei täällä näppäimistöjen takana tarvi jonkun yksittäisen äidin tilannetta pahentaa, vai tarviiko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Mutta entäpä silloin kun ainoa mikä kelpaa on herkut?

Vastoin yleistä luuloa, lapset haluavat syödä muutakin kuin suklaata ja jäätelöä. Joskus tosin, jos perheessä on kovin rajoittava ruokakulttuuri ja osa ruuista on "pahoja", voi mennä vähän aikaa, että lapsi ei halua muuta kuin niitä kiellettyjä ruokia. Harva kuitenkaan jaksaa viikkoa syödä pelkästään vaikkapa suklaata. Jokainen, joka epäilee, voi kokeilla tätä itse kotona.

Joskus tuntuu että lähes kaikki lasten normaalisti suosimat ruuat ovat niitä ns. pahoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Uloslähdön vaikeus kuulostaa tutulta. Ulosmeno ei onnistu ilman vähintään riehumista ja hihkumista, tai sitten ilmoitetaan ettei haluta lähteä minnekään. Tunnen olevani epäpätevä kun en tiedä miten pitäisi toimia silloin kun on esimerkiksi sovittu että mennään tekemään jotain kivaa mistä lapsikin tykkää, ja kun sitten pitäisi mennä lapsi ilmoittaakin ettei halua lähteä minnekään ja haluaa vain olla kotona koko päivän ja pelata padilla.

Tuollaista meilläkin on, melkein sanasta sanaan. Tosin pädiä ei anneta juuri ikinä pelata, hyvin harvoin vain, mutta sen sijaan haluaa vaikka koko päivän olla kotona rakentamassa brioilla, vaikka oli etukäteen sovittu lähtö hänen lempipaikkaan. Sitten kun kiukuttelevan lapsen pakotan sinne hänen lempipaikkaan vaikka kantamalla niin on lopulta tyytyväinen, että mentiin. Mutta tunnen itseni typeräksi ja mietin koko ajan mitä teen väärin. Ap

Kuulostaa mun mieheltä (paitsi että en kanna häntä mihinkään). Hänellä on lähtöstressiä, jännittää ja miettii kaikkea mahdollista ja mahdotonta mitä kotoa poistuessa voisi kuvitella sattuvan. Näin silti vaikka meno olisi kiva. Voikohan lapsella olla lähtöstressiä?