Mikä voi olla syynä, kun kaikki arkinen vain tuntuu vaikealta lapsen kanssa?

Nepsypiirteet periytyy, kuten muutkin piirteet, voittehan olla molemmatkin. Tai teillä voi olla niitä piirteitä molemmilla. 

Hyvin todennäköistähän on että jos lapsella todetaan joku juttu, samaa löytyy suvusta muiltakin. 

Joskus se vain on tuollaista.

On olemassa vähemmän ja sitten enemmän vaativia lapsia. Näin se näkyy, että jos enemmän niin sitten arki on hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Mutta entäpä silloin kun ainoa mikä kelpaa on herkut?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on veikkailtu, että lapseni olisi nepsy. Mutta entä jos se nepsy olenkin minä? Onko mahdollista, että olisin selvittänyt koulut läpi hyvin arvosanoin, suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa ja menestynyt työelämässä ilman, että sitä olisi huomattu? Sain lapsen 34-vuotiaana ja ennen sitä minusta kaikki oli minulla ihan ok. Mutta rupesin tässä nyt vain miettimään. Ap

Voit. Se, että on neurologisia poikkeamia ei tarkoita, etteikö olisi hyvä oppilas ja menestynyt työelämässä. Naisilla neurologiset poikkeamat oireilevat eri tavoin kuin miehillä, esim. juuri tunnollisena suorittamisena ja/tai haaveilemisena.

Kyllä minun tuntemat aikuisnepsyt ovat käyneet koulut ja työskentelevät ihan normaalisti, paitsi kaksi, joilla oli ei-neurologisesta poikkeamasta johtuvia oppimisvaikeuksia siihen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Uloslähdön vaikeus kuulostaa tutulta. Ulosmeno ei onnistu ilman vähintään riehumista ja hihkumista, tai sitten ilmoitetaan ettei haluta lähteä minnekään. Tunnen olevani epäpätevä kun en tiedä miten pitäisi toimia silloin kun on esimerkiksi sovittu että mennään tekemään jotain kivaa mistä lapsikin tykkää, ja kun sitten pitäisi mennä lapsi ilmoittaakin ettei halua lähteä minnekään ja haluaa vain olla kotona koko päivän ja pelata padilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Uloslähdön vaikeus kuulostaa tutulta. Ulosmeno ei onnistu ilman vähintään riehumista ja hihkumista, tai sitten ilmoitetaan ettei haluta lähteä minnekään. Tunnen olevani epäpätevä kun en tiedä miten pitäisi toimia silloin kun on esimerkiksi sovittu että mennään tekemään jotain kivaa mistä lapsikin tykkää, ja kun sitten pitäisi mennä lapsi ilmoittaakin ettei halua lähteä minnekään ja haluaa vain olla kotona koko päivän ja pelata padilla.

Tuollaista meilläkin on, melkein sanasta sanaan. Tosin pädiä ei anneta juuri ikinä pelata, hyvin harvoin vain, mutta sen sijaan haluaa vaikka koko päivän olla kotona rakentamassa brioilla, vaikka oli etukäteen sovittu lähtö hänen lempipaikkaan. Sitten kun kiukuttelevan lapsen pakotan sinne hänen lempipaikkaan vaikka kantamalla niin on lopulta tyytyväinen, että mentiin. Mutta tunnen itseni typeräksi ja mietin koko ajan mitä teen väärin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Uloslähdön vaikeus kuulostaa tutulta. Ulosmeno ei onnistu ilman vähintään riehumista ja hihkumista, tai sitten ilmoitetaan ettei haluta lähteä minnekään. Tunnen olevani epäpätevä kun en tiedä miten pitäisi toimia silloin kun on esimerkiksi sovittu että mennään tekemään jotain kivaa mistä lapsikin tykkää, ja kun sitten pitäisi mennä lapsi ilmoittaakin ettei halua lähteä minnekään ja haluaa vain olla kotona koko päivän ja pelata padilla.

Tuollaista meilläkin on, melkein sanasta sanaan. Tosin pädiä ei anneta juuri ikinä pelata, hyvin harvoin vain, mutta sen sijaan haluaa vaikka koko päivän olla kotona rakentamassa brioilla, vaikka oli etukäteen sovittu lähtö hänen lempipaikkaan. Sitten kun kiukuttelevan lapsen pakotan sinne hänen lempipaikkaan vaikka kantamalla niin on lopulta tyytyväinen, että mentiin. Mutta tunnen itseni typeräksi ja mietin koko ajan mitä teen väärin. Ap

Niin ja sitä miettii onko väärin palkita kiukuttelu ja määräily, erityisesti silloin jos kohde on jokin missä saa herkkuja ja mihin menee rahaa. Pitäisikö olla menemättä ja keksiä jotain muuta? Onko paha jos lapsi saa silloin tahtonsa läpi ja estettyä reissun? Edes se ei auta että tehdään selväksi ettei padilla pelata koko päivää, missään olosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Tästä syntyy vaikutelma, että teille on hyvin tärkeää, että lapsi olisi ns. mallikelpoinen - "kuin suoraan oppikirjasta." Teillä on standardit, joihin lapsen tulisi sopia?

Voi olla, että lapsi kokee joutuvansa monin (ehkä pienin, mutta toistuvin) tavoin liian pakotetuksi, ja on sen vuoksi onneton. Havaitset hänen kurjuutensa, mutta et tiedä mistä se johtuu, koska syitä on ehkä kertynyt niin paljon.

Lapsi huomaa, ettei kelpaa sellaisena kuin on.

Ei ainakaan minulle ole tärkeää, että lapsi olisi mallikelpoinen. Saa olla epätäydellinen ja saa olla hankala, rakastan häntä sellaisena kuin on. Mutta jos vauva ei vaikkapa millään nukahda päiväunille tai herää niiltä vartin välein, niin yrittäähän sitä itse sitten tietenkin enemmän ja paremmin nukuttaa, jotta nukkuisi. Tai jos oikein mikään ruoka ei lapselle kelpaa, niin tietenkin yritän ja yritän keksiä keinoja saada lapsi syömään monipuolisemmin. Olen itseäni kohtaan aika vaativa kyllä. Ja kai yritän lastakin saada toiminaan ikänsä mukaisesti, en mielestäni pakottamalla vaan kannustamalla. On joissain asioissa selvästi ikäisiään edellä. Joissain jäljessä. Ap

Mikä on ikänsä mukaan toimimista? Kaikki ovat yksilöitä. Jotkut nukkuvat hyvin vauvasta asti, toiset vartin sykleissä. Toki jälkimmäinen raskasta vanhemmille, mutta ei epänormaalia.

Ei minunkaan lapsi nukkunut päiväunia, ainoastaan sylissä nukkui. Nirso ollut aina ruoan suhteen, mutta en ota stressiä syömisistä, kunhan syö jotain. Kun lähdetään ulos, kiukuttelee aina, mutta en jää laulamaan tai lepyttelemään, vaan annan kiukutella ja puen väkisin päälle ja painutaan ulos. Lapset nyt kitisevät.

Varmaan joku olisi jo antamassa diagnoosia mun lapsesta, mutta mun mielestä on ihan normaali tapaus. Lasten kanssa nyt on aika rankkaa, kunnes tulevat tiettyyn ikään ja sitten tulee omat kommervenkkinsä. Kannattaa ottaa mahdollisimman rennosti itse.

Jos pystyt pukemaan väkisin päälle niin onkin varmaan ihan normaali tapaus. Aistiyliherkkää tai melt downissa olevaa lasta ei saa puettua edes väkisin. Ei ainakaan niin ettei sattuisi. 

Minulla ei kummatkaan lapset vauvoina sen kummemmin nukkuneet päivällä mutta ajattelin että jos ei nukuta niin sitten ei. Ruuan suhteen olivat ihan erilaisia. Vanhempi söi suurinpiirtein kaikki mitä eteen laitettiin kun taas nuorempi ei syöstynyt syömään muuta kuin lihapullia tai makkaraa makaroonien tai perunamuusin kanssa ja juomaksi kelpasi vain omenamehu,, ja tätä siis vuosia. Hengissä selvisi kuitenkin ja ajan myötä, omaa vauhtia, alkoi tutustumaan muihinkin ruokiin. On se ihan eriä olla lapsenvahtina muutama tunti kuin että elää ja olla vanhempana ympäri vuorokauden. Ei se mitään nukkekoti elämää ole lapsen/lasten kanssa.  Koko ajan on jotain mutta ei auta kuin jatkaa, rakastaa ja kasvattaa yhtä aikaa ja toivoa että tekee työnsä niin hyvin että sitten aikanaan tämä vauva, tenava, teini on aikuinen joka pystyy elämään omillaan ja huolehtimaan itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Samaa mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko enemmän kyse siitä että sinua uuvuttaa arkirutiinit ja niiden ylläpitäminen? Kaikki vaan tuntuu työläämmältä nyt lapsen kanssa?

Siis en minä osaa mitään neuvoa antaa kun itsekin vaan jotenkin yritin selviytyä tuosta. Helpottui kyllä kun lapsi kasvoi.

En osaa sanoa onko tässä enemmän kyse minusta vai lapsesta. Mutta ei lapsen isä saa asioita yhtään sen helpommin sujumaan ja siksi yleensä jättääkin ne minun hoidettavaksi. Ap

Ok, eli isästä ei ole lapsen pelastajaksi. Hän on menettänyt uskottavuutensa, koska on ollut liittolaisesi muottiin puristamisessa?

Selittäisitkö tarkemmin mitä tarkoitat, että liittolainen muottiin puristamisessa?

Ap

Joskus isästä tulee vain... "kehno kopio äidistä." Äidin apulainen, ja huono siinäkin. Se on lapsesta pelottavaa!!

Muottiin puristamisella viittaan vaikutelmaan, jonka mukaan lapsen saattaminen mallikelpoiseksi on teille tärkeää.

En minä ole vastuussa mieheni tekemisistä.

Ajattelet, että voisit olla? Että pyytäisit häntä osallistumaan, tai puuttuisit hänen tapoihinsa?

Vierailija kirjoitti:

Enkä yritä puristaa lasta mihinkään muottiin. Hän saa olla sellainen kuin on.

Ap

No eihän saa. Muuten ei olisi väliä, että kaikki tuntuu vähän vaikealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olettaa, että oma suorituskeskeinen elämä olisi lapsesta aina ihanaa, vaikka hänellä sen vuoksi olisi vähän hienompi koti tms.

En tiedä mitä tarkoitat. Meillä ei ole suorituskeskeinen elämä eikä hieno koti vaan tavallinen koti, ei olla mitään varakkaita. Ap

Joudut käymään töissä, tai olet yrittäjä; joudut myymään aikaasi, ja ehkä se on lapselta jotain pois.

Ennen kaikkea tarkoitin sitä, että käsityksesi hyvästä vanhemmuudesta (kerrot näkeväsi paljon vaivaa lapsen eteen) ei automaattisesti tarkoita, että kaikki se vaiva olisi, mitä lapsi oikeasti tarvitsee.

Tämä on hassu kommentti. Olisiko sitten parempi, jos ap suhtautuisi lapseensa välinpitämättömästi? Jos hän sanoisi esim. miehelleen, että joida sinä tuo lapsi, minä otan nyt tämän asian rennosti?

- sivusta

Se ihan toinen asia, mikä on parempi. En ottanut kantaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Rutiinien suorittaminen," eli joudut käymään töissä?

Kyllä rutiineita on kotiäitiperheissäkin, mikä ihmeen kommentti tuo nyt oli. 

Viesti liittyi viestiin nro 14, jonka Ap kirjoitti. Häneltä kysyttiin, liittyykö uuvuttavuus lapseen vai johonkin muuhun. Ap ei vastannut kysymykseen, mutta kertoi, ettei tiedä onko lapsi vaikea, sillä vertailukohde puuttuu.

Ap kertoi ettei osaa nähdä lasta vaikeana, koska lapsi on hänelle todella rakas, ja lisää, ettei ehkä ymmärrä vaikean lapsen käsitettä.

Toisaalta Ap kertoo, että rutiinien suorittaminen tuntuu uuvuttavalta ainaisten ongelmien vuoksi.

Tästä voi päätellä, että ongelmat liittyvät johonkin, mistä Ap ei aloituksessa kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä auttoi kun jätin neuvolakäynnit, oppimiskeskustelut ja hammastarkastukset isän tehtäväksi sekä lopetin kasvatusaiheisten artikkelien lukemisen.

T. Kolmen äiti

Voi kun voisinkin tehdä näin.

Ap

No, mitä sinulle on neuvottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Minulle tulee mieleen nepsyhaasteet, esim autisminkirjo. ADD (nykyään ADHD:n alla) on myös hyvin samantapainen piirteiltään.

Niitä autismin / aspergerin / ADD:n piirteitä voi olla "jonkun verran", ilman että lapsi varsinaisesti on autistinen tai mitään muutakaan. Oletko lukenut mitä esim aspergeriin liittyy? Ruokailuhaasteet, ruokailu kestää, ruoka-aineet ei saa sekoittua, tosi valikoiva. Siirtymätilanteet on vaikeita, tosi vaikeita. Kaikki pitäisi ennakoida. Ei totu muutoksiin. VAikka muutos olisi kiva, sisältä ulos - muutos on aina haastava ja lapsi pistää vastaan. Sosiaaliset tilanteet ovat haastavia, vaikea saada kavereita (voiko ujous olla tätä?). Jne jne. Järjestää, on tunnontarkka ja mustavalkoinen, säännöt on tärkeitä, asioita luokitellaan ja järjestetään. 

Kuormittuu helposti, jos tulee liikaa aistiärsykkeitä kerralla; liikaa hälinää, liika vaatimuksia, liikaa ihmisiä, jne jne. Kuormitus voi näkyä vetäytymisenä tai ihan konkreettisena romahduksena lattialle. 

Jos tutustut aspergeriin ja luet kuvauksia tällaisista lapsista, tunnistatko sieltä omasi? Välttämättä mitään diagnoosia ei tule, jos on vain jonkun verran näitä ominaisuuksia, mutta itseäsi se saattaa auttaa, auttaa ymmärtämään miksi lapsi toimii kuten toimii. Ja se tärkeänä, että et pysty asiaa muuttamaan. Sinussa ei ole vikaa. Jos lapsella on neuropsykologinen haaste, se vain on, se ei muutu. Se ei ole vanhempien aiheuttamaa. Valtavan tärkeä antaa itselleen tämä "anteeksi" että lapsen haastava käytös johtuu siitä, että lapsi esim kuormittui liikaa. 

Mistä sinä tiedät, onko äidissä vikaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakontrolli on yksi asia, josta moni äiti voisi vähän hellittää. Erityisesti sellaisten lasten kohdalla, jotka eivät suostu maistamaan tai joille mikään ei tunnu kelpaavan. Täällä yksi äiti sanoi, että jos ei kelpaa, niin sitten lapsi on ilman ruokaa, mutta minusta se on pahoinpitelyä. Nykyään ei saa sanoa lapselle mitään negatiivista, mutta lapsen voi nähtävästi jättää ilman ruokaa ja kaikkien mielestä se on vain oikein sille vastahakoiselle mukulalle. Jos lapsi on ronkeli, hän on ronkeli myös aikuisena. Jos lapsi saa syödä tarpeeksi kaloreita (joka on kasvun kannalta kaikkein tärkein asia, eivät antioksidantit ja "kasviravinteet") niistä ruuista, joita voi syödä, alkaa hän usein itse ehdottaa uusia ruokia, joita voisi maistaa. Erityisesti kun ikää tulee lisää ja jos kotona on rento ruokailmapiiri. Eli neuvoisin ap:n tapauksessa, että ainakin ruoka on yksi sellainen alue, josta tuota lapsen (ja äidin) stressiä voisi heti alkaa karsia. Viisivuotias on jo niin iso, että voi esim. kaupassa itse kertoa, mitä haluaa syödä. Se vaatii kyllä sen, että kaikki ruokaan liittyvä manipulointi ja palkitseminen on lopetettava. Lapset huomaavat sellaisen nopeasti.

Mutta entäpä silloin kun ainoa mikä kelpaa on herkut?

Vastoin yleistä luuloa, lapset haluavat syödä muutakin kuin suklaata ja jäätelöä. Joskus tosin, jos perheessä on kovin rajoittava ruokakulttuuri ja osa ruuista on "pahoja", voi mennä vähän aikaa, että lapsi ei halua muuta kuin niitä kiellettyjä ruokia. Harva kuitenkaan jaksaa viikkoa syödä pelkästään vaikkapa suklaata. Jokainen, joka epäilee, voi kokeilla tätä itse kotona.

Kuulostaa täysin normaalilta lapselta. Kun tulee murrosikään tuo vastaanhankaaminen ja syömisen nirsoilu lisääntyy vielä x 1000.

Onhan niitä helppojakin lapsia kuten eräässä tutussa perheessä. Epäilen heidän lastaan vähän jälkeenjääneeksi tai vähäjärkiseksi. Ei koskaan vauvanakaan esim. itkenyt kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin esimerkkejä. Niitä on vaikea antaa, koska tekee mieli vastata aivan kaikki on hankalaa. En tiedä mistä aloittaisin esimerkkien kertomisen. Vauvana nukkui vain lyhyissä pätkissä, päiväunetkin vain puolen tunnin mittaisia ja nukahtaminen kesti. Sama jatkuu vähän eri muodossa edelleen. Täytyy olla täysin hiljaista ja pimeää, jotta nukahtaa, herää pikku rasahduksiin. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, ei ole koskaan kelvannut. Vaikka on yritetty sormiruokailut, maistattamiset, ruoanlaittoon mukaan ottamiset, kaikki. Syö niin hitaasti, että sen takia kaikki muu viivästyy. Uloslähdöt on useimmiten kiukkua vaikka mitkä laululeikit olen yrittänyt ottaa avuksi. Olisi lukemattomia esimerkkejä. Meillä on sellainen hoitorinkihoitaja päiväkodin sijaan, lapsi on siinä osapäiväisesti. On siellä ujo. Lääkäri ei ole löytänyt lapsesta vikaa. Ap

Uloslähdön vaikeus kuulostaa tutulta. Ulosmeno ei onnistu ilman vähintään riehumista ja hihkumista, tai sitten ilmoitetaan ettei haluta lähteä minnekään. Tunnen olevani epäpätevä kun en tiedä miten pitäisi toimia silloin kun on esimerkiksi sovittu että mennään tekemään jotain kivaa mistä lapsikin tykkää, ja kun sitten pitäisi mennä lapsi ilmoittaakin ettei halua lähteä minnekään ja haluaa vain olla kotona koko päivän ja pelata padilla.

Tuollaista meilläkin on, melkein sanasta sanaan. Tosin pädiä ei anneta juuri ikinä pelata, hyvin harvoin vain, mutta sen sijaan haluaa vaikka koko päivän olla kotona rakentamassa brioilla, vaikka oli etukäteen sovittu lähtö hänen lempipaikkaan. Sitten kun kiukuttelevan lapsen pakotan sinne hänen lempipaikkaan vaikka kantamalla niin on lopulta tyytyväinen, että mentiin. Mutta tunnen itseni typeräksi ja mietin koko ajan mitä teen väärin. Ap

Kuulostaa siltä että lapsesi on vähän itsepäinen. Kyllähän se väsyttää jos joka kenkien pukeminen on lievähkö taistelu.