Ahdistaa, äitini on raskaana. Eihän tän näin pitäis mennä??

Mites ennen vanhaan ennen ehkäsyn keksintöä? Niin kauan on silloinkin lapsia tehty kun niitä vaan on siunaantunut ja ei edes eletty niin vanhaksi kuin nykyään, kun syöpälääkekin on ihan tulollaan...



Ei käsitä ei joidenkin kakaroiden ajatusten kulkua, ja vielä tekevät lapsia, kun eivät ole aikuisiksikaan kasvaneet *huoh*



t: 11, ps enonikin oli vain kolme vuotta mua vanhempi

Itse en SAANUT lapsiani nuorena vaan jouduin 35-vuotiaaksi odottamaan ennenkuin löysin miehen jonka kanssa onnistuin lapsia saamaan,ei se raskautuminen kaikille tuosta vaan tapahdu ja joillekin ei koskaan.

Enkä ole myöskään hermoheikko hössöttäjä,epävarmempi ja väsyneempi olisin taatusti nuorempana ollut.



Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi kaikille,ei ole olemassa mitään valmista kaavaa jonka mukaan PITÄÄ tai KUULUU tehdä ja elää.

isoisäksi ruveta ! Kyllä sieppasi, mutta minkäs teet !

könen ja vaan oma pienokainen vie varmasti hänen aikaansa paljon enemmän. Mutta asioilla onneksi aina kaksi puolta...eli kyllä se asian hyväkin puoli vielä tulee eteen. Luota siihen" !!!!!

Miten mahtaa ottaa vastaan niin järkyttävän uutisen? Ainakin isoäidilleni se oli todella tramaattinen kokemus, kun äitini sai minut 18:vnä ja mummo oli vasta 40v. Mummo ei käynyt vuosiin edes katsomassa lastenlasta eli minua, vaan hänet piti pehmittää pikku hiljaa asiaan.



En mä ainakaan halua noin nuorena mummoksi, enkä tuukkaan. Omat lapset nyt alle 10-vuotiaita ja 40V meni rikki tuossa vuosi sitten.

tuli mummiksi 35v,eikä todellakaan järkyttynyt! Ei selkää kolottanut tai vanhuudenvaivat vaivannut kun pulkkamäessä rymysi!!!!

Itse yllätyin, kuinka äitiini löytyi uudenlainen yhteys, kun sain ensimmäiseni. Opetti kaikkea just päinvastoin kuin neuvolan opit :-)



Itselläni on neljäs tulossa ja ikää tuo 42. Kaikki lapseni ovat iltatähtiä. Isovanhemmat seitkyt ja risat jaksaa kyllä jonkinverran lasten kanssa, ainakin muonituspuolen ja lättyjenpaiston. Itse jaksan välillä paremmin ja sit taas vaan välttämättömän. Uran olen unohtanut, kai mulla oli sellainen.

kasva ap aikuiseksi ennen kuin vauvasi syntyy.

Mikäs siinä, ihana asia.

Lapsellasi on sitten ainakin samanikäinen kaveri lähipiirissä, tosi mahtavaa kummallekin muksulle!

Äidille se on jo tuttua, tyttärelle ehkä ensimmäinen ja sitä kautta ainutlaatuinen kerta. Ap sisimmässään toivoisi, että koko suku odottaisi malttamattomana hänen lastaan ja olisi hänen tukenaan. Nyt hänen äitinsä kaikki huomio menee omaan vauvaan. Tilanne on järjestettävä mielessä uudestaan. Mun mielestä tuo " eihän sen näin pitänyt mennä" -mietintä on ihan aiheellista.



Mutta vaikka ap:sta tuntuu (ymmärrettävästi) tältä, on mielestäni hänen äidillään siitä huolimatta täysi oikeus saada vielä omia lapsia, jos hän kerran vielä pystyy. Tämä asetelma on mahdollinen ainoastaan siksi, että ikäero äidin ja tyttären välillä on niin pieni.



Kun ap sopeutuu asiaan, on se varmasti hauskaa, kun on samanikäinen leikkikaveri suvussa!



Sen vielä haluan sanoa, että kannattaisi sopeutua tilanteeseen pian... mitä jos äitisi saakin vaikka keskenmenon? Ehkä syyllistäisit sitten itseäsi ajatuksistasi. Raskaudet ovat selvästi riskialttiimpia yli 40-vuotiailla (myös kehitysvammaisuuden riski kasvaa merkittävästi).

mielestä ap ei ole närkästynyt äidin iästä, vaan juuri

siitä, että äiti ja tytär saava yhtä aikaa lapsen.

Harvalle sellaista sattuu. Ihan ymmärrettävää, että on tuollaisia tunteita.

Ja vielä kun äiti ehti kertoa ilouutisen ensin.

Lapset aina odottavat vanhemmilta tukea, turvaa ja rakkautta. Sitä varmaan (toivottavasti!) saat äidiltäsi paljon, mutta ensireaktio on ehkä erilainen kuin se olisi ollut toisessa tilanteessa. Ehkä äidilläsikin on edessä ikäkriisi tai jotain, kun kuulee tyttärensä olevan raskaana. Ei ap ole itsekäs ikärasisti, vaan ihan normaali nainen!



Ja vanhemmathan eivät tietenkään koskaan lasten mielestä harrasta sitä...

Täällä täydelliset AV-mammat taas kertovat miten toisten pitää tuntea ja elää. Hyvähän se on sanoa, kun ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa ja aika harva tulee ikinä olemaan. Itse en ole ollut, mutta äitini ja isosiskoni olivat yhtä aikaa raskaana. Nyt veljeni ja siskonpoikani ovat ihan hyviä kavereita, mutta kyllä se odotusaika oli siskolleni tosi rankkaa. Veljeni syntyi vielä vähän vammaisena (kromosomihäiriö ja paha sydänvika) jonka syyksi lääkärit epäilivät äidin korkeaa ikää. Sisko koki jäävänsä aivan täysin vaille äidin tukea, sellaista normaalia mitä voisi odottaa saavansa raskauden aikana ja lapsi jäi ilman mummoa. Tai yrittihän äiti olla mummo, mutta oma sairas vauva vei kaiken energian. Minulle itselleni tilanteesta on jäänyt tosi epämiellyttävä ja ahdistava kuva, vaikka olin itse aika pieni. Sen muistan, että hävetti nähdä äiti ja sisko yhtäaikaa raskaana, eikä siskokaan halunnut näyttäytyä äidin kanssa yhtäaikaa.

Vierailija:

mielestä ap ei ole närkästynyt äidin iästä, vaan juuri

siitä, että äiti ja tytär saava yhtä aikaa lapsen.

Harvalle sellaista sattuu. Ihan ymmärrettävää, että on tuollaisia tunteita.

Ja vielä kun äiti ehti kertoa ilouutisen ensin.

Lapset aina odottavat vanhemmilta tukea, turvaa ja rakkautta. Sitä varmaan (toivottavasti!) saat äidiltäsi paljon, mutta ensireaktio on ehkä erilainen kuin se olisi ollut toisessa tilanteessa. Ehkä äidilläsikin on edessä ikäkriisi tai jotain, kun kuulee tyttärensä olevan raskaana. Ei ap ole itsekäs ikärasisti, vaan ihan normaali nainen!

Ja vanhemmathan eivät tietenkään koskaan lasten mielestä harrasta sitä...

Mitä itsekästä on siinä, vaikka esim. minäkin sain lapseni yli kolmekymppisinä? Ketä se haittaa? Kun lapseni ovat täysi-ikäisiä, minä olen vähän yli viisikymppinen. Eläkeikään vielä aikaa yli kymmenen vuotta. En jaksa uskoa että viisikymppisenä olen vielä täysi rampa.



Jos nuoremmat jaksavat paremmin yövalvomiset ja riehua lasten kanssa pulkkamäessä, niin hyvä niin. Toisaalta vanhemmalla äidillä on ehkä jo ehtinyt kertyä vähän elämänkokemusta ja eikä se vakaa talouskaan ole pahitteeksi jos voi tehdä vaikka lyhyempää työpäivää lasten ollessa pieniä.



Ja mitä tulee siihen että vanhemmat äidit eivät sitten ymmärrä ollenkaan lapsia kun ne tulee murkkuikään: eiköhän nykyään ole pikemminkin ongelma se että aikuiset eivät ole enää aikuisia vaan ikuisiä teini-ikäisiä. Murkkuhan nimenomaan tarvitsee sen kalkkiksen jonka kanssa vääntää kättä ja jota voi hiukan järkyttää tempauksillaan.



Vaikka en usko että ainakaan minun tuntemistani vanhemmistä äideistä kovin kalkkiksia tulee. Tuntuu että täällä kirjoittavat nuoremmat äidit ovat nyt jo kovin konservatiivisia ja henkisesti mummoja.

En jaksanut lukea kaikkia viestejä, puoleen väliin suunnilleen luin, ja sitten huomasin suurimman osan kommenteista täysin ala-arvoisiksi!



Noh, minä siis odotin äitini kanssa samaan aikaan. Äiti sai vauvansa muutaman kuukauden ennen minua.'

Se odotus oli ihanaa aikaa!! Itse odotin esikoistani, äitini odotti kuudetta lastaan.

Olipa ihanaa, että ihminen, joka on minulle niin läheinen, jakoi jopa ensimmäisen lapseni odotuksen kanssani! Joka vaivaan ja nipistykseen sai heti tietoa " on se normaalia, kuuluu raskauteen" . Äitini eli tukenani koko raskauteni ajan itse ollessaan samassa tilassa, se oli ihanaa!

Yhdessä shoppailtiin vauvanvaatteita, äitiysvaatteita, vauvan tarvikkeita..

Äitiysloma oli ihanaa aikaa kun olimme molemmat kotona vauvojemme kanssa. Imetykseen sain tukea ihmiseltä, joka imetti itsekin ja oli aikoinaan imettänyt minuakin!



Minä en löydä mitään huonoja puolia siitä että äitini odotti samaa aikaan kuin minä.. Minulle se oli vaan lottovoitto!



Ja kyllä, äitini on ihana mummo! Ja todellakin jaksoi hössöttää lapsenlapsestaan, vaikka itselläänkin oli vauva!



Kun oma lapseni, siis esikoiseni oli 3 vuotias, äitini teki vielä viimeisen lapsensa. Harmi vain, en itse " ehtinyt" mukaan.. olisi ollut niin mukavaa taas odottaa ja elää vauva-arkea yhdessä.



Niin, minulla oli kyllä muitakin ystäviä samassa elämäntilanteessa samaan aikaan, mutta kenestäkään ei ollut samalla lailla vertaistukea kuin äidistäni, kuinka olisi voinutkaan olla?



t. eräs joka ei ymmärrä ap:n tuntemuksia ollenkaan.



ps. Minä olin esikoista odottaessani 20v. ja äitini oli 36v.

Eiköhän se ole ihan just jokaisen oma asia minkä ikäisenä lapsensa saa, jos niitä saa.



Ja jokaisella on omat mielipiteensä asiasta, toisten mielestä jaksaa paremmin nuorena, toisten mielestä taas vanhempana on kypsyyttä ja elämänkatsomusta enempi jne jne. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta jokaisen tulis myös muistaa kunnioittaa toisen mielipidettä ja näkökantaa. Kukin taaplaa tyylillään.



Tsemppiä ja jaksuja alkuperäiselle, ilmeisesti asia on sinua järkyttänyt. Mutta uskon ja toivon, että ymmärrät tilanteen hienouden myöhemmin, ja tämä tuo mukanaan pelkkää positiivisuutta.



T. 35v neljän lapsen (ehkä vielä lisääkin haaveileva) äiti, jolla on omia lapsia nuorempi pikkuveli

Kamalilta sinä ja siskonne kuulostatte!



Äidillänne oli varmaan tosi vaikeaa, ja te vaan kitisette ja häpeätte äitiänne! Tekstistäsi saa sellaisen kuvan, että teidän mielestänne lapsen vammaisuuskin oli äitinne syytä.



Toivon, että ette oikeasti ole siskonne kanssa niin oksettavia kuin tekstisi antaa ymmärtää!

yli 40-VUOTIAITA ENSISYNNYTTÄJIÄ ON ENEMMÄN KUIN ALLE 20-VUOTIAITA ENSISYNNYTTÄJIÄ.

He eivät kaiketi vain samassa määrin juorua av:llä kuin nuoret äidit, ja siitä tämä keskustelun sävy....

Sille, joka epäili, etten suhtautuisi samoin oman äitini äitiyteen, niin juu: totta on, että 72-vuotiaan, sydänsairaan äitini uusi äitiys vähän ehkä huolettaisi (heh).

Mutta kuvio on niin vallan eri kuin ap:llä, hänen äitinsähän on vielä nuori.

Ylipäänsä tästä keskustelusta kuultaa joillakin uskomaton itsekkyys läpi. Isoäidin kuuluu heidän mielestään suurin piirtein elää heille, hoitaa ja palvoa heidän lastaan.

Itselleni on aivan arkipäivää se, että hoidan molemmat lapseni ilman apua. Iäkäs ja sairaaloinen äitini on kaksi kertaa katsonut lapsiamme muutaman tunnin. Joten joo: oman äidin äitiys ei siinä mielessä järkyttäisi elämänhallintaani pätkääkään, että minusta isovanhempien ei kuulukaan olla ilmaisia lastenvahteja ja tukihenkilöitä.

Eniten komppaan tätä kirjoitusta. Koettakaa nuoret äidit nyt vaan uskoa, että JOKAISESSA IKÄKAUDESSA ON OMAT HYVÄT JA OMAT HUONOT PUOLENSA MITÄ TULEE ÄIDIKSI RYHTYMISEEN. Nuorella äidillä on hedelmällisyys korkeampi ja enemmän fyysistä kestävyyttä, iäkkäämmällä on enemmän elämänkokemusta ja talous sekä parisuhde jo koetellummalla pohjalla. Kaikille yhteistä ideaali-ikää äitiyteen ei ole olemassakaan.

Vierailija:

Mitä itsekästä on siinä, vaikka esim. minäkin sain lapseni yli kolmekymppisinä? Ketä se haittaa? Kun lapseni ovat täysi-ikäisiä, minä olen vähän yli viisikymppinen. Eläkeikään vielä aikaa yli kymmenen vuotta. En jaksa uskoa että viisikymppisenä olen vielä täysi rampa.

Jos nuoremmat jaksavat paremmin yövalvomiset ja riehua lasten kanssa pulkkamäessä, niin hyvä niin. Toisaalta vanhemmalla äidillä on ehkä jo ehtinyt kertyä vähän elämänkokemusta ja eikä se vakaa talouskaan ole pahitteeksi jos voi tehdä vaikka lyhyempää työpäivää lasten ollessa pieniä.

Ja mitä tulee siihen että vanhemmat äidit eivät sitten ymmärrä ollenkaan lapsia kun ne tulee murkkuikään: eiköhän nykyään ole pikemminkin ongelma se että aikuiset eivät ole enää aikuisia vaan ikuisiä teini-ikäisiä. Murkkuhan nimenomaan tarvitsee sen kalkkiksen jonka kanssa vääntää kättä ja jota voi hiukan järkyttää tempauksillaan.

Vaikka en usko että ainakaan minun tuntemistani vanhemmistä äideistä kovin kalkkiksia tulee. Tuntuu että täällä kirjoittavat nuoremmat äidit ovat nyt jo kovin konservatiivisia ja henkisesti mummoja.

Vai onko ap provo?

Sitten ihmetellään, kun isoäidin menojalka vielä vipattaa ja perhe lisääntyy.

Äitisi on jo mummoikäinen. Aloittaa toisen kierroksen. Ei ole ihan normaalin biologian mukaista. Mutta tätähän se nykyään on. Et saanutkaan ns. normaalisti etenevää perhettä mummoineen. Koitat nyt vaan luoda oman elämäsi ilman isovanhempia. Ei he olisi välttämättä ottaneet osaa elämääsi, vaikka ei olisi saaneetkaan vauvaa.