1970- ja 80-luvuilla syntyneet: millainen isä teillä oli?

Olen syntynyt 1972 ja isäni oli juuri sellainen loputtoman lempeä ja vahva, jolla oli lukematon määrä viisauksia joita me lapset ei tietenkään ymmärretty. Ihan kuin kirjojen ideaali. Meidän perheessä ei ollut vapaamatkustajia, siihen ei ollut varaa.

Lapsia toki suojeltiin paljolta ja vaikka monta asiaa tiesin (kuten sen että oltiin köyhiä), tajusin niiden merkityksen vasta kauan aikuistumiseni jälkeen.

Turvallinen, mutta hieman pidättynyt ja epävarma.

Tosi ihana isä. Hän oli mukana kun synnyin, vaikka se oli siihen aikaan harvinaista ja kätilöt toppuuttelivatkin isiä tulemasta paikalle. Hän piti isyysvapaata ensimmäisenä miehenä työpaikallaan. Hän puuhasi kanssani paljon, käytiin hiihtämässä ja luistelemassa. Hän opetti minut ajamaan autoa ja auttoi läksyissä aina kun oli tarvetta.

Ihana, kiltti ja kunnollinen. Meillä on hyvät välit niin isän kuin äidin kanssa. Olen -76.

Ihan paska: väkivaltainen, arvaamaton, viinaan menevä työnarkomaani, jota sai pelätä paljon.

Alkoholisti ja pettäjä. Erosivat äidin kanssa 1982 kun olin 6 -vuotias. En ole sen jälkeen ukkoa nähnyt.

Väkivaltainen alkoholisti joka hullun kiilto silmissään kävi käsiksi, vaaleat rystysensä piirtyneet verkkokalvoilleni.

En muista montaakaan asiaa ikävuosiltani 0-10 ja ne mitä muistan on mm karkuun juoksemista, piiloon menemistä, verenvuotoa jne.

Olen syntynyt vuonna 1987. Isäni oli parhaimmillaan töihin itsensä hukuttava työnarkomaani, pahimmillaan perheensä hankeen ajava arvaamaton, alkoholia kittaava, väkivaltainen öykkäri.

Minkäänlaista osallisuutta lasten kasvattamiseen hänellä ei ollut, paitsi loma-aikoina tykkäsi haukkua äidin siitä, miten ei osaa pitää lapsia tarpeeksi kurissa, ja hakkasi meidät kaikki sitten ainakin sillä tekosyyllä.

Miehekäs, välittävä, läsnä.. Luki mm. satuja meikäläinen kainalossa ja opetti puutöitä.

Ankara, ja ruumiillista kurittamista tuli ihan vähäpätöisistä rikkeistä. Ei sentään käyttänyt alkoholia.

-1981

Ei minkäänlaista muistikuvaa synnyin keväällä -72 ja isä tappoi itsensä -73 syksyllä

Jäi paremmin tutustumatta. Oli aina töissä samassa pihapiirissä olevassa konepajassaan ja sitten kun se illalla tuli sisälle juovuksissa kaikkien oli oltava hiljaa. Remmiä tuli jos inahditkaan tai lautanen ei mennyt tyhjäksi. Kerrankin tuo käski minua siivoamaan huoneeni, mutta kun en ollut paikalla sillä siunaamalla - äijä repi hyllyt seiniltä ja kaatoi kirjoituspöydän ja sängyn, löikin vielä. Hiljaa kun oli, eikä tv:n iltauutisten aikaan kulkenut olohuoneen poikki saattoi selvitä ilman remmiä. Silloin se itki kun muutin kotoa pois ennakkoon ilmoittamatta heti intin jälkeen.

M 1974

Hyvä kunnon mies, mutta ei sillä tavalla lapsiläheinen isä kuin nykyisät on. Meillä oli perinteiset roolit: äiti hoisi lapset ja kodin, isä teki uraa ja rahaa. Hän oli todella paljon ulkomaankomennuksilla ja työmatkoillakin kun oltiin pieniä. Joskus kuulemma pienenä vierastin isää kun hän tuli työkomennuksilta, en tuntenut enää kun oli ollut niin kauan pois. Ja sittenkin kun oli kotona, hän ei ainakaan mihinkään lasten hoitamiseen osallistunut. Sitten kun oltiin niin isoja, että meille pystyi juttelemaan järkeviä, hän kyllä kertoi omasta alastaan, matematiikasta, avaruudesta yms. asiajutuista. 

Jännä kyllä, vaikka äiti oli se joka käytännössä kaiken hoisi, sekä minä että 2 veljeäni ihailtiin valtavasti isää ja koettiin että hän on se jota enemmän rakastaa, ja äiti oli vaan joku arkinen häiritsevä homssuinen täti. Kaikki meistä halusi tulla sellaiseksi kuin isä, eikä sellaiseksi kuin äiti. Näin jälkeenpäin ajatellen äidissä ei ollut siis mitään vikaa, hän oli kai vaan lapsen silmään liian arkinen siinä missä liikemies-isä ja tämän tekemiset oli hienoja. Mutta nyt kkun minä olen jo 48 ja isä kohta 80, emme osaa jutella mitään, ellei äiti toimi välittäjänä. En vaan keksi mitään sanottavaa hänelle, eikä hänkään minulle, koska emme tunne toisiamme. Veljilläni on helpompaa, ilmeisesti miesten keskenään helpompi jutella jostain aina. 

Aivan hirveä. Väkivaltainen alkoholisti. Joka päivä joi ja muu perhe sai pelätä mitä se keksii. Valitettavasti äitini on vässykkä joka ei ole tästä kultakimpaleesta ottanut eroa joten myös äitiini jäänyt hieman etäinen suhde, sillä saman katon alla terrorisoi tämä hirviö. Ja omat lapset olen pitänyt luonnollisesti alkoholisti-isoisästä kaukana - eiköhän riitä se että pilasi jo oman lapsuuteni, omille lapsilleni haluan paremman lapsuuden.

Rauhallinen, todella pitkäpinnainen, tuki ja turva. Isällä oli maalaisjärkeä. Otti mukaan juttuihin ja siinähän sitä kasvatusta tuli samalla. Muistan niin hyvin ne kalastusretket isän kanssa ja reissaamisen eri puolella Suomea.

Hän oli osa perhettämme ja osallistui meidän lasten elättämiseen käymällä töissä, että oli esimerkiksi ruokaa, vaatteita, koti ja leluja, mutta ei hän hirveän läheinen ollut. Töissä siis kävi mutta melko paljon vietti aikaa ulkona autotallissa tai kellarissa. Ei hän juurikaan meidän lasten hoitoon osallistunut eikä esimerkiksi pitänyt sylissä tai sanonut meille, että rakastaa meitä vaikka varmasti omalla tavallaan rakastikin. Kuitenkin hän oli oikeastaan se perheen pää, joka tarvittaessa osasi pitää tiukempaa kuria kuin äiti sillä jos äiti ei saanut meitä lapsia tottelemaan, niin isä tuli ja käski totella, jolloin me sitten tottelimme koska tiesimme, että jos isä käskee niin on paras totella. Jotenkin hän oli isompi auktoriteetti jota toteltiin niin että me lapset aloimme totella yleensä heti kun hän tuli paikalle vaikka äidille uskallettiin kiukutella ja olla eri mieltä. Ei hän kuitenkaan mikään pelottava tai väkivaltainen ollut eikä meitä esimerkiksi kuritettu, mutta kuitenkin tehtiin selvästi, että vanhempien sana on laki, jota totellaan ja meille myös perusteltiin se, että miksi niin pitää tehdä. Vaikka isä oli etäisempi kuin äiti, niin kuitenkin hän ehkä samalla enemmän hemmotteli meitä lapsia, koska hän joskus salaa äidiltä saattoi antaa vaikka ylimääräistä karkkirahaa tai ostaa vaikka limsan tai jäätelön arkena minkä äiti olisi kieltänyt. Äiti kun oli melko tiukka sen suhteen, että mitään herkkuja ei saa muuta kuin lauantaina, mutta isä niitä joskus kuitenkin osti kunhan luvattiin, että ei kerrota äidille. Ehkä se sitten oli hänen tapa osoittaa sitä rakkautta. 

Olen -77 syntynyt. Isä ei ollut mukana mun syntymässä, mutta pikkuveljen oli. Isä oli kyllä lempeä ja vahva. Hän halasi ja kertoi miten paras prinsessa olen, mutta piti myös säännöistä jämäkästi kiinni. Äiti oli pidättyväisempi ja osoitti rakkautta enemmän huolehtimalla ja kehumalla jos siihen oli aihetta.

Isä oli kova tekemään töitä, ja oli aika väsynyt arki-iltoina. Patisti tekemään läksyt ja syömään. Kuljetti kerran viikossa minut ja naapurin lapsen harrastukseen. Kotitöitä hän teki vähän, mutta teki kyllä talon kaikki ulko- ja huoltotyöt.

Viikonloppuisin hän juopotteli pe-la illat, mutta sunnuntaisin tehtiin jotain kivaa. Samoin lomilla, alku päivät hän joi ja loput vietti sitten meidän lasten kanssa. Tuo juopottelu oli jotenkin yleisempää silloin 80-luvulla. Kännisten typeriä juttuja en siedä, mutta selvänä hän oli mitä ihanin isä.

Isä tykkää eläimistä ja lapsista. Hän on huumorintajuinen, puhelias, aktiivinen ja opetti kaikkea mahdollista: eräilyä, metsästystä, remontointia, autolla ajamisen ja auton peruskorjausta (olen siis tyttö, mutta opetti noita silti). Isälle saattoi kertoa sellaisia asioita, mitä äidille ei ja toisinpäin.

Isä piti meitä lapsia pienestä pitäen jotenkin tasavertaisinaan. Esim jos vei vaatekaupoille, niin käski etsiä itse sopivat vermeet ja hän odotti pelikoneilla. Oli ihana saada mieluisia muodikkaita vaatteita. Äitihän otti mitat ja toi itse valitsemansa vaatteet, jotain punaista ja lapsellista. Sama juttu oli oikeastaan missä vain, eli isä luotti ja antoi meidän päättää, äiti paapoi ja teki päätökset meidän puolesta.

Saanen vastata vaikka olen jo -60-luvulla syntynyt (eipä se ikäero ole niin iso, jos joku on s. -70).

Isällä oli jouluna pullo, en muista ottiko siitä kopsuja, mutta ainakin osasi käyttäytyä eli ei siis alkanut rähjäämään. Pukille kyllä tarjosi, ja pukin kiire tais loppua siihen :)

Isä oli nuorempana sellanen "reilu jätkä" - työkaverit kerääntyi kaikki meille, ottivat alkoa ja purkivat mieltään, lähinnä työasioista. Mitään rähinää ei koskaan ollut, toimi selvinpäin ns. juoppokuskina jne.

Mietin ja muistelin äskettäin tuota aikaa: jossain vaiheessa muuttui sitten lähes päinvastaiseksi. Vanhemmat erosivat. Sanoi kyllä myöhemmin katuvansa sitä, että lähti kotoa pois.

Perkasin tuossa syksyllä isän asuntoa: löysin vanhoja valokuvia: esim. sellasen, jossa vaihtaa mulle vaippoja (ilme se, että tais pikkukundilla tulla vähän rieskat .... :) )

Muuten ihan jees, mutta oli äidin tossun alla ja oli paljon poissa kotoa.

Yrittäjä niin piti painaa pitkää päivää.

Nykyään hän on enemmän läsnä ja ollaan nykyään tosi läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan paska: väkivaltainen, arvaamaton, viinaan menevä työnarkomaani, jota sai pelätä paljon.

Vähän sama täällä, paitsi töistä nyt ei niin tehnyt. Ei ehtinyt kun piti naiskennella kaikkea mikä liikkuu. Mua kohtaan ei koskaan ollut väkivaltainen, äitiä kohtaan sit senkin edestä.