Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
5041/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Vierailija
5042/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä vartijat voi käydä rauhallisesti kävelen naisen kimppuun jos on tullut vaan joku ilmotus "häirinnästä"??? Miksi naista ei ole jututettu kauemmin?? Puolustuskyvytön, miehiä arasteleva nainen on todennäkösesti ollut ihan kauhuissaan, eikä välttämättä ole ymmärtänyt edes mitä tapahtuu. Pistää todella vihaiseksi. 

Ensin tutkitaan sitten vasta hutkitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5043/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Ojala arvioi Lääkärilehdessä, että Yhdysvalloissa vuonna 2020 tapahtunut George Floydin kuolema poliisien käsissä saattoi tapahtua samalla mekanismilla kuin Ison Omenan kuolemantapaus, jossa 35-vuotias nainen menehtyi vartioiden pidettyä häntä vatsallaan lattialla.

Lääkärilehdessä Ojala kummastelee Ison Omenan kuolemantapaukseen liittyvää julkisuudessa käytyä keskustelua. Hän arvioi asiaa mediatietojen varassa.

Mediassa haastatellut vartioimisalan ja poliisin asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kuvien perusteella vartijat ovat toimineet ohjeiden mukaan. Jos näin on, olen huolestunut siitä, että vartijoiden koulutuksessa edelleen opetetaan päinmakuulle rajoittamista, Ojala sanoo"

Tässä ei nyt kyseinen Ojala ymmärrä mistään mitään. Selälleenkö pitäisi laittaa, että henkilö voi potkia, hakata, raapia ja sylkeä. Vai pitää pystyssä, jolloin henkilö voi edelleen potkia, hakata, raapia ja sylkeä. Paras viedä vaan mahalleen ja hallintaotteeseen.

Vierailija
5044/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nyt pitäisi nostaa tikun nokkaan se mieshenkilö, joka vaati järjestyksenvalvojia paikalle ja miksi?

Vierailija
5045/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vankilaa vartijoille !  Tuollaiset tappeluhaluiset , joilla kasvaa yhä pelkkää nöyhtää naamassa, niille on opetettava rankemman kautta mikä on oikein!668

Hoitoa sulle ja lääkitys kohdilleen.

Vierailija
5046/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Kannattaisi varmaan jättää se miettiminen ihan muille ja sellaisille, jotka asioista jotain ymmärtävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5047/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä vartijat voi käydä rauhallisesti kävelen naisen kimppuun jos on tullut vaan joku ilmotus "häirinnästä"??? Miksi naista ei ole jututettu kauemmin?? Puolustuskyvytön, miehiä arasteleva nainen on todennäkösesti ollut ihan kauhuissaan, eikä välttämättä ole ymmärtänyt edes mitä tapahtuu. Pistää todella vihaiseksi. 

Tuossa tulee nyt iso ongelma. "Häirintätilanne" oli ollut jo ohi. Tuossa vaiheessa jos hlö on lopettanut jo sen, mistä syystä vartijat hälytettiin ja käveli rauhassa itsekseen on vielä kummallisempaa, että hänet otettiin kiinni, käytettiin häneen voimaa ja laitettiin rautohin. Kun olisi voinut vain keskustella tai antaa olla ja poistua itse paikalta.

Vierailija
5048/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Harmiton nainen, joka onnistuu saamaan voimankäyttötilanteen aikaseksi lyhyen keskustelun jälkeen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5049/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Joopajoo. Edelleen:  Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.

Se on lievin mahdollinen tutkintanimike ja jotta asiaa voidaan tutkiakaan täytyy olla jokin tutkintanimike.

Tuota ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta koventaa eli syyllisyydestä (ainakaan henkirikokseen) ei ole tullut minkäänlaista näyttöä tutkinnan edetessä.

Lievin mahdollinen tutkintnimike olisi kuolinsyytutkinta ja tätä käytetään silloin kun tapauksen suhteen ei epäillä rikosta.

Vierailija
5050/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Joopajoo. Edelleen:  Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.

Se on lievin mahdollinen tutkintanimike ja jotta asiaa voidaan tutkiakaan täytyy olla jokin tutkintanimike.

Tuota ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta koventaa eli syyllisyydestä (ainakaan henkirikokseen) ei ole tullut minkäänlaista näyttöä tutkinnan edetessä.

Jos noiden videoiden perusteella poliisi ei onnistu näkemään mitään näyttöä henkirikoksesta, täytyy todeta poliisin olevan ilmeisen kyvytön arvioimaan henkirikoksia. On varmaa, että vartijoiden toiminta tavalla tai toisella aiheutti uhrin kuoleman. Henki meni, rikos tehtiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5051/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nytkö hän onkin ASIAKAS?

Tässä hyvä esimerkki kuinka syvällä vartijatehtävissä olevilla on asenteet. Ei mitään ihmiskunnioitusta ja arvostusta, vaikka juuri asiakkaat mahdollistavat heidän työllisyyden ja palkanmaksun. Eivät edes käytä oikeaa nimeä asiakkaasta, vaan ihan itse otetaan oikeudet ja kutsutaan asiakkaitä häiriköiksi tai nimitellään. Ja juuri tässä korostuu myös heidän alhainen koulutus ja yleissivistys.

Tätä ei ole missään muualla alalla esim. lääkärit ja hoitajat kutsuvat kaikkia potilaiksi tai asiakkaaksi, oli heidän taustansa vaikka Suomen prrsidentti tai sarjamurhaaja.

Mitä ihmettä? Vartijathan nimenomaan kutsuu asiakkaitaan asiakkaiksi, mutta joku öyhöttäjä jo kimpaantui siitäkin, että esim kiinniotettua kutsutaan asiakkaaksi.

Asiakas jonkin tuotteen ostaja tai jonkin palvelun tilaaja, kaupanteossa myyjän vastapuoli, se jota myyjä palvelee.

Vierailija
5052/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Villakoiran ydin esiin kirjoitti:

Kyllä nyt pitäisi nostaa tikun nokkaan se mieshenkilö, joka vaati järjestyksenvalvojia paikalle ja miksi?

Miksi ihmeessä? Kyllä se poliisi varmasti miestä jututtaa. Meille muille se asia ei kuulu millään tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5053/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ojala arvioi Lääkärilehdessä, että Yhdysvalloissa vuonna 2020 tapahtunut George Floydin kuolema poliisien käsissä saattoi tapahtua samalla mekanismilla kuin Ison Omenan kuolemantapaus, jossa 35-vuotias nainen menehtyi vartioiden pidettyä häntä vatsallaan lattialla.

Lääkärilehdessä Ojala kummastelee Ison Omenan kuolemantapaukseen liittyvää julkisuudessa käytyä keskustelua. Hän arvioi asiaa mediatietojen varassa.

Mediassa haastatellut vartioimisalan ja poliisin asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kuvien perusteella vartijat ovat toimineet ohjeiden mukaan. Jos näin on, olen huolestunut siitä, että vartijoiden koulutuksessa edelleen opetetaan päinmakuulle rajoittamista, Ojala sanoo"

Tässä ei nyt kyseinen Ojala ymmärrä mistään mitään. Selälleenkö pitäisi laittaa, että henkilö voi potkia, hakata, raapia ja sylkeä. Vai pitää pystyssä, jolloin henkilö voi edelleen potkia, hakata, raapia ja sylkeä. Paras viedä vaan mahalleen ja hallintaotteeseen.

Uskoisin, että ymmärtää sinua paremmin. Googlaa MAPA.

Vierailija
5054/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vartijoiden olisi kannattanut heti, kun huomasivat, että nainen ei reagoi, pyytää infoa kuuluttamaan, onko ostoskeskuksessa lääkäriä tai muuta elvytystaitoista - vaikka palomiestä tai sairaanhoitajaa tms., joka voisi tulla paikalle auttamaan naista.

Ja tietenkin heidän olisi pitänyt itse aloittaa välittömästi elvytystoimet ammattilaisia odotellessa, kun huomasivat naisen reagoimattomuuden.

Millainen ihminen alapeukuttaa tuota ohjetta? Oletteko eri mieltä ohjeesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5055/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Joopajoo. Edelleen:  Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.

Se on lievin mahdollinen tutkintanimike ja jotta asiaa voidaan tutkiakaan täytyy olla jokin tutkintanimike.

Tuota ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta koventaa eli syyllisyydestä (ainakaan henkirikokseen) ei ole tullut minkäänlaista näyttöä tutkinnan edetessä.

Jos noiden videoiden perusteella poliisi ei onnistu näkemään mitään näyttöä henkirikoksesta, täytyy todeta poliisin olevan ilmeisen kyvytön arvioimaan henkirikoksia. On varmaa, että vartijoiden toiminta tavalla tai toisella aiheutti uhrin kuoleman. Henki meni, rikos tehtiin.

Osaat tehdä poliisin työn ku poliisi itse siis.

Kiitos tästä sykähdyttävästä infosta.

Vierailija
5056/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan äärettömän surullinen tapaus, mutta silti minua hieman naurattaa ajatus siitä kuinka pahasti tuo yksi jankkaaja repii peliverkkarinsa, mikäli tapauksesta napsahtaat tuomiot vartijoille. Hänhän on aivan hiilenä jo nyt, kun ihmiset vasta spekuloivat täällä sillä vaihtoehdolla, että vartijoissa oli jotain vikaa.

Vasta spekuloivat? Reps. Nämä öyhöttäjäthän päätti heti kättelyssä, että vartijat tap poi vat tämän täysin rauhallisen shoppailijan eikä nainen tehnyt missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa tai ollut kenellekään häiriöksi.

Mikään ei saa heitä muuttamaan enää mieltään, koska jostain kumman syystä he ehdottomasti haluaisivat elää yhteiskunnassa, jossa vartijat tuosta noin vaan tap paa kauppakeskusten naisasiakkaita.

Nämähän on jo päättäneet senkin, että jos poliisi ei vähintään tap poa tästä tutkinnassa aikaiseksi saa niin sitten poliisit vaan suojelee "lelupoliiseja" koska eihän korppi korpin silmää noki ja blaablaablaa.

Oletko monokulttuuri? Kyseinen somehahmo on jo monta päivää öyhöttänyt miten nainen pitikin tappaa koska oli nisti ja myymälävaras :D Tämän retardin idiootin päätä ei käännetä :D

Mammathan ne on tässäkin ketjussa öyhöttäneet vartijoiden olevan murhaajia jotka porukalla heitteli hentoista ja just synnyttänyttä (sekä raskaana olevaa) naista pitkin seiniä ja lopulta musersivat tämän alleen istumalla päällä useita kymmeniä minuutteja.

Tämä pakkomielteinen ihmisviha ottaa näillä vaan lisäkierroksia ja syyllistä "henkirikokseen" on vartijoiden lisäksi leivottu jo myyjistä sekä muista asiakkaista sekä mahdollisista existäkin.

Sen sijaan tässä ketjussa ei kukaan ole hekumoinut kuinka naisen kuuluikin kuolla ja tuollaisia sontasomettajia en itse seuraa. Eikä kannata kyllä muidenkaan.

Vierailija
5057/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

LW kirjoitti:

Tilanne on alkanut siitä, kun nainen on kävellyt käytävällä vartijoita vastaan. Hän ei siis ole riehunut. Vartijoiden väkivaltatoimilla ei näin ollen ollut mitään perusteltua syytä.

Case closed.

https://poliisi.fi/-/isossa-omenassa-tapahtuneen-kuolemantapauksen-tapa…

Perusteltu syy on kyllä hyvin voinut siinä kävellessä ilmaantua, älä huoli. Tästä nyt selkisi ainoastaan se että vartijat ovat aisallisesti puhuttaneet naista, arvoineet poistamisen tarpeelliseksi ja lähteneet kuljettamaan ulos.

Nyt tämä joka alan asiantuntija ja meedio pystyy jopa kertomaan ei-julkisen valvontakameratallenteen perusteella millaisen keskustelun henkilöt ovat käyneet :D

Vierailija
5058/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että mikä oli se syy että joku usutti vartijat naisen kimppuun? Ja mikä on sen usuttaneen henkilön vastuu jos "ilmianto" oli aiheeton?

Hänen kohdallaan kyse on pelkästä kiusanteosta. Ei voinut tietää, että vartijat ovat täysin epäpäteviä.

Täysin poissuljettua että ilmoitukseen oli joku syy, varsinkin kun joku silminnäkijäkin kertoi naisen kauppakeskuksessa aiemmin riehuneen?

Pakko olla ihan vähintään kiusantekoa, tahallista ja pahantahtoista, ellei jopa murhaan yllytys?

Kunnon folioteoriaa taas tähän väliin.

Vierailija
5059/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Missä videossa näet murjontaa? Katso Ylilaudalta video, ei siinä ketään murjota.

Nainen on varmaan mennyt shokkiin ja sydän pysähtynyt. Se naisen pään lähellä olleen vartijan olisi pitänyt ottaa pipo naisen kasvoilta ja takinkaulus.

Vierailija
5060/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Harmiton nainen, joka onnistuu saamaan voimankäyttötilanteen aikaseksi lyhyen keskustelun jälkeen?

Tiedät itsekin vääristeleväsi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä seitsemän