Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta.
Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui.
Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken?
Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.
NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"
Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!
Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.
Miten mulla on sellainen muistikuva, että elvytys pitää lopettaakin heti kun elvytettävä alkaa hengittää itse.
Tietysti, mutta palstamammojen mukaan se just on paha, ettei elvytä elossa olevaa.
Kuule: monesti on paljon tehokkaampaa elvyttää elävää kuin kuollutta. Mietipä vaikka esimerkiksi onnettomuuden uhreja.
Jep. Kuolleen elvyttäminen yleensä ei ole tehokasta.
Huvittavaa sinänsä, että naisen mentyä elottomaksi, kokeilivat elvyttämistä vasta kolmantena vaihtoehtona. Ensin yritettiin huutaa ja sitten ravistella.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/elvytys/aikuisen-elv…
"Jos henkilö menettää tajuntansa, selvitä, onko hän herätettävissä: puhuttele ja ravistele.
Kun henkilö ei herää, soita 112.
Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.Aseta autettava selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti:
Avaa hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä kohottamalla.
Tunnustele poskellasi ilmavirtaa, katso rintakehän liikettä."Siinä SPR:n ohjeet, vasta noiden vaiheiden jälkeen aloitetaan varsinainen elvytys. Hupaisat ohjeet?
Aika pitkään kyllä menee noillakin ohjeilla kun joku tavan tallukka paniikissa alkaa noita soveltamaan ennenkuin varsinaiseen asiaan päästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän olisi elossa jos ympärillä olleet ihmiset olisivat uskaltaneet puuttua tilanteeseen. Kaikki muut kuin vartijat tajusivat jo aikaisessa vaiheessa että nainen ei saa happea.
Siinä oli sermit ja ajettiin pois, "ei ole nähtävää"
Sinä siis haluat ihmisten pällistelevän vieressä sekä kuvaavan sen someen kun sinua elvytetään?
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt kun nuoret istuvat mäkkärissä ja heitä tullaan poistamaan. He eivät tehneet mitään muuta kuin istuivat siellä, menin väliin ja sanoin että antaa niitten istua, eivät ole tehneet koko aikana yhtään mitään väärää. Olin koko ajan paikalla. Pitäisi vähän miettiä että vanhemmat ihmiset ovat kasvattamassa teinejä vielä, että kuinka heitä kohdellaan oikein.
Mäkkärissä on tarkoitus ostaa jotain. Ravintola maksaa kallista vuokraa tiloistaan, joten ne on tarkoitettu maksaville asiakkaille. Nuorisotilat ovat erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Valvojiksi tai vartijoiksi pyrkiville pitäisi ehdottomasti tehdä psykologiset testit. Geenihäiriöinen, väkivaltaan altistuvampi on lopulta vaara kaikille noissa ammateissa.
Ongelma on varmaan se ettei kukaan oikein halua tehdä tota ammattia. Vielä enemmän koiranhommaa ku taksikuski tai wolt-lähetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan äärettömän surullinen tapaus, mutta silti minua hieman naurattaa ajatus siitä kuinka pahasti tuo yksi jankkaaja repii peliverkkarinsa, mikäli tapauksesta napsahtaat tuomiot vartijoille. Hänhän on aivan hiilenä jo nyt, kun ihmiset vasta spekuloivat täällä sillä vaihtoehdolla, että vartijoissa oli jotain vikaa.
Vasta spekuloivat? Reps. Nämä öyhöttäjäthän päätti heti kättelyssä, että vartijat tap poi vat tämän täysin rauhallisen shoppailijan eikä nainen tehnyt missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa tai ollut kenellekään häiriöksi.
Mikään ei saa heitä muuttamaan enää mieltään, koska jostain kumman syystä he ehdottomasti haluaisivat elää yhteiskunnassa, jossa vartijat tuosta noin vaan tap paa kauppakeskusten naisasiakkaita.
Nämähän on jo päättäneet senkin, että jos poliisi ei vähintään tap poa tästä tutkinnassa aikaiseksi saa niin sitten poliisit vaan suojelee "lelupoliiseja" koska eihän korppi korpin silmää noki ja blaablaablaa.
No, about puolet keskustelijoista on vieläkin ihan varmoja siitä, että nainen oli joku vaarallinen raivonarkkari ja sarja-ahdistelija, joka oli pakko taltuttaa voimakeinoilla. Ovat myös varmoja siitä, että useiden naisen tunteneiden kuvaukset tämän persoonasta ovat epäluotettavia, kun kävikin ilmi, että oli kiltti ja arka nainen.
Eri
Eri
Tuskin niin moni noin ajattelee. Täällä taitaa olla tietty joukko kommentoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytkö hän onkin ASIAKAS?
Turvallisuusalan henkilöt kutsuvat näin ihmisiä jotka he kohtaavat. Sairas lähestyminen kertoo alasta kaiken, tämä lähtee koulutuksesta, konsuleista ja yritysjohdosta läpi koko kulttuurin.
Mikä olisi mielestäsi parempi termi?
Minun oikeustajuuni ei mene ,mitä nainen teki??? että sai noin alentavan kohtelun.Eikös puhumalla hoideta asiat ,eikä käydä käsiksi kiinni.psykologinen silmä tilanteessa kuin tilanteessa puuttui.
Muutama vuosi sitten olin myymälässä yksin töissä ja liikkeeseen tuli ostarilla usein pyörivä harmiton asiakas. Hän asui läheisessä asumispalveluyksikössä, enkä tiedä yhtään mikä hänen diagnoosinsa oli. Koskaan hän ei ollut uhkaava saati väkivaltainen. Hän ei aiheuttanut ongelmia myyjille, muille asiakkaille tai kaupan omaisuudelle. Tunnistettavuuden takia en viitsi tarkemmin kertoa mitä hän kävi liikkeissä tekemässä, mutta liittyi selkeästi jonkinlaiseen pakkotoimintoon. Ja tosiaan, mitään vahinkoa ei tehnyt.
Kassalla oli paljon jonoa, joten pyysin liikkeeseen tullutta vartijaa (sattui paikalle normaalilla kierroksellaan) pyytämään tätä henkilöä poistumaan liikkeestä, mikäli hänellä ei ollut ostoaikeita. Vartija pisti hänet kyselemättä rautoihin ja retuutti ulos myymälästä niin, että yksi ständikin kaatui.
Ihan pikkuisen meni yli hänen toimintansa ja näin jälkikäteen harmittaa, etten ilmoittanut asiasta mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan äärettömän surullinen tapaus, mutta silti minua hieman naurattaa ajatus siitä kuinka pahasti tuo yksi jankkaaja repii peliverkkarinsa, mikäli tapauksesta napsahtaat tuomiot vartijoille. Hänhän on aivan hiilenä jo nyt, kun ihmiset vasta spekuloivat täällä sillä vaihtoehdolla, että vartijoissa oli jotain vikaa.
Vasta spekuloivat? Reps. Nämä öyhöttäjäthän päätti heti kättelyssä, että vartijat tap poi vat tämän täysin rauhallisen shoppailijan eikä nainen tehnyt missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa tai ollut kenellekään häiriöksi.
Mikään ei saa heitä muuttamaan enää mieltään, koska jostain kumman syystä he ehdottomasti haluaisivat elää yhteiskunnassa, jossa vartijat tuosta noin vaan tap paa kauppakeskusten naisasiakkaita.
Nämähän on jo päättäneet senkin, että jos poliisi ei vähintään tap poa tästä tutkinnassa aikaiseksi saa niin sitten poliisit vaan suojelee "lelupoliiseja" koska eihän korppi korpin silmää noki ja blaablaablaa.
No, about puolet keskustelijoista on vieläkin ihan varmoja siitä, että nainen oli joku vaarallinen raivonarkkari ja sarja-ahdistelija, joka oli pakko taltuttaa voimakeinoilla. Ovat myös varmoja siitä, että useiden naisen tunteneiden kuvaukset tämän persoonasta ovat epäluotettavia, kun kävikin ilmi, että oli kiltti ja arka nainen.
Eri
Eri
Kyllä se on se yksi ja sama jankkaaja. Miesparka, jolla on jostain syystä tosi paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että Avarnin ja Securitaksen vartijoilla pitää vast'edes olla silmät takanansakin.
Tärkeintä on järki päässä. Ja kyky itsenäiseen ajatteluun, ei mekaaniseen suoritukseen pelkästään. Ja kyky vastustaa ryhmäpainetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta.
Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui.
Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken?
Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.
NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"
Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!
Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.
Miten mulla on sellainen muistikuva, että elvytys pitää lopettaakin heti kun elvytettävä alkaa hengittää itse.
Tietysti, mutta palstamammojen mukaan se just on paha, ettei elvytä elossa olevaa.
Kuule: monesti on paljon tehokkaampaa elvyttää elävää kuin kuollutta. Mietipä vaikka esimerkiksi onnettomuuden uhreja.
Jep. Kuolleen elvyttäminen yleensä ei ole tehokasta.
Huvittavaa sinänsä, että naisen mentyä elottomaksi, kokeilivat elvyttämistä vasta kolmantena vaihtoehtona. Ensin yritettiin huutaa ja sitten ravistella.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/elvytys/aikuisen-elv…
"Jos henkilö menettää tajuntansa, selvitä, onko hän herätettävissä: puhuttele ja ravistele.
Kun henkilö ei herää, soita 112.
Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.Aseta autettava selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti:
Avaa hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä kohottamalla.
Tunnustele poskellasi ilmavirtaa, katso rintakehän liikettä."Siinä SPR:n ohjeet, vasta noiden vaiheiden jälkeen aloitetaan varsinainen elvytys. Hupaisat ohjeet?
Miksei näissä ohjeissa ensimmäisenä ole, että "pidä tajuntansa menettänyttä henkiölöä ensin riittävän kauan hallintaotteesa usean miehen voimin"?
Olettaisin että koska on kyse elvytysohjeista eikä hallintaoteohjaeista. Mitäpä itse luulet? Elvtyksestä kai alunperin puhuttiin siinä viestissä mihin vastattiin, vai kuinka?
Älä nyt sarkasmista noin pahasti hernettä vedä nenuusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä että mikä oli se syy että joku usutti vartijat naisen kimppuun? Ja mikä on sen usuttaneen henkilön vastuu jos "ilmianto" oli aiheeton?
Hänen kohdallaan kyse on pelkästä kiusanteosta. Ei voinut tietää, että vartijat ovat täysin epäpäteviä.
Täysin poissuljettua että ilmoitukseen oli joku syy, varsinkin kun joku silminnäkijäkin kertoi naisen kauppakeskuksessa aiemmin riehuneen?
Pakko olla ihan vähintään kiusantekoa, tahallista ja pahantahtoista, ellei jopa murhaan yllytys?
Ei kun tämä oli palkkam*rha.
Yllätyskäänne! Jokaisen vartijan tililtä löytyy 100 000 euroa, mitkä ovat tulleet Venäjältä, Putinin tililtä. Putin halusi tämä suloisen ja rauhallisen helluntalaisen pois päiviltä, jotta Suomeen saadaan sekasortoa. Putinin kätyri oli tämä mysteerimies.
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten olin myymälässä yksin töissä ja liikkeeseen tuli ostarilla usein pyörivä harmiton asiakas. Hän asui läheisessä asumispalveluyksikössä, enkä tiedä yhtään mikä hänen diagnoosinsa oli. Koskaan hän ei ollut uhkaava saati väkivaltainen. Hän ei aiheuttanut ongelmia myyjille, muille asiakkaille tai kaupan omaisuudelle. Tunnistettavuuden takia en viitsi tarkemmin kertoa mitä hän kävi liikkeissä tekemässä, mutta liittyi selkeästi jonkinlaiseen pakkotoimintoon. Ja tosiaan, mitään vahinkoa ei tehnyt.
Kassalla oli paljon jonoa, joten pyysin liikkeeseen tullutta vartijaa (sattui paikalle normaalilla kierroksellaan) pyytämään tätä henkilöä poistumaan liikkeestä, mikäli hänellä ei ollut ostoaikeita. Vartija pisti hänet kyselemättä rautoihin ja retuutti ulos myymälästä niin, että yksi ständikin kaatui.
Ihan pikkuisen meni yli hänen toimintansa ja näin jälkikäteen harmittaa, etten ilmoittanut asiasta mihinkään.
No niin. Kovakourainen toiminta on vartijoilla yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko nainen käsiraudoissa? miksi hänestä silti piti pitää kiinni. Hänkö olisi ollut tosi vaarallinen kädet sidottuna siinä maassa neljän vartijan ympäröimänä?
Sinusta on siis turvallisempaa päästää raudoissa oleva ihminen syöksymään vaikka näyteikkunaan pää edellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta.
Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui.
Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken?
Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.
NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"
Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!
Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.
Miten mulla on sellainen muistikuva, että elvytys pitää lopettaakin heti kun elvytettävä alkaa hengittää itse.
Tietysti, mutta palstamammojen mukaan se just on paha, ettei elvytä elossa olevaa.
Kuule: monesti on paljon tehokkaampaa elvyttää elävää kuin kuollutta. Mietipä vaikka esimerkiksi onnettomuuden uhreja.
Jep. Kuolleen elvyttäminen yleensä ei ole tehokasta.
Huvittavaa sinänsä, että naisen mentyä elottomaksi, kokeilivat elvyttämistä vasta kolmantena vaihtoehtona. Ensin yritettiin huutaa ja sitten ravistella.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/elvytys/aikuisen-elv…
"Jos henkilö menettää tajuntansa, selvitä, onko hän herätettävissä: puhuttele ja ravistele.
Kun henkilö ei herää, soita 112.
Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.Aseta autettava selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti:
Avaa hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä kohottamalla.
Tunnustele poskellasi ilmavirtaa, katso rintakehän liikettä."Siinä SPR:n ohjeet, vasta noiden vaiheiden jälkeen aloitetaan varsinainen elvytys. Hupaisat ohjeet?
Ei nyt mitenkään hupaisaa. Tajuton ihminen todnäk tarvitsee 112:n. Mitä nopeemmin sinne soitetaan sen parempi ennusteelle. Jos maallikko elvyttää ohjeet on tärkeitä. Toki jos useampi ihminen on paikalla niin toinen voi soittaa 112:en ja toinen aloittaa tarkistaan hengittääkö ja jos ei aloittaa elvytyksen.
Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)
Case closed
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan äärettömän surullinen tapaus, mutta silti minua hieman naurattaa ajatus siitä kuinka pahasti tuo yksi jankkaaja repii peliverkkarinsa, mikäli tapauksesta napsahtaat tuomiot vartijoille. Hänhän on aivan hiilenä jo nyt, kun ihmiset vasta spekuloivat täällä sillä vaihtoehdolla, että vartijoissa oli jotain vikaa.
Vasta spekuloivat? Reps. Nämä öyhöttäjäthän päätti heti kättelyssä, että vartijat tap poi vat tämän täysin rauhallisen shoppailijan eikä nainen tehnyt missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa tai ollut kenellekään häiriöksi.
Mikään ei saa heitä muuttamaan enää mieltään, koska jostain kumman syystä he ehdottomasti haluaisivat elää yhteiskunnassa, jossa vartijat tuosta noin vaan tap paa kauppakeskusten naisasiakkaita.
Nämähän on jo päättäneet senkin, että jos poliisi ei vähintään tap poa tästä tutkinnassa aikaiseksi saa niin sitten poliisit vaan suojelee "lelupoliiseja" koska eihän korppi korpin silmää noki ja blaablaablaa.
Oletko monokulttuuri? Kyseinen somehahmo on jo monta päivää öyhöttänyt miten nainen pitikin tappaa koska oli nisti ja myymälävaras :D Tämän retardin idiootin päätä ei käännetä :D
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)
Case closed
Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Ihan sama aiheutuiko kuolema tukehtumisesta vai rytmihäiriöstä. Kummassakin tapauksessa se johtui täysin ylimitoitetusta voimankäytöstä.
Olen seurannut tätä ketjua hämmentävän pitkään, enkä ole huomannut kenenkään vaatineen kuolemantuomiota. Nimet tulee julki viimeistään, kun oikeusprosessi alkaa. Ja kunhan saavat muutaman vuoden ehdottoman vankilatuomion, ihmiset kokevat uhrin saaneen jonkinlaista alkeellista oikeutta ja uskaltavat ehkä mennä taas ostoskeskuksiinkin.