Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
5081/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vartijoiden olisi kannattanut heti, kun huomasivat, että nainen ei reagoi, pyytää infoa kuuluttamaan, onko ostoskeskuksessa lääkäriä tai muuta elvytystaitoista - vaikka palomiestä tai sairaanhoitajaa tms., joka voisi tulla paikalle auttamaan naista.

Ja tietenkin heidän olisi pitänyt itse aloittaa välittömästi elvytystoimet ammattilaisia odotellessa, kun huomasivat naisen reagoimattomuuden.

Millainen ihminen alapeukuttaa tuota ohjetta? Oletteko eri mieltä ohjeesta?

Oiskohan pojille tullut hätä tilanteessa? Itsekin omaan ensiaputaidot, mutta en tiedä miten oma psyykkeeni kestäisi tositilanteessa mennä pelastamaan toista. Tietysti toivoisin, että paikalla olisi joku minuakin taitavampi elvyttäjä, mutta tosipaikan tullen kyllä minäkin siihen ryhtyisin. Ei siinä jäädä odottelemaan.

Vierailija
5082/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka se länkytys nyt loppuu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5083/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Mysteerimieskin tavoitettu ja kuulustellaan lähipäiivinä.

Ja hänellä ei ole totuudessa pysymisvelvoitetta...

Todistajana kun kuullaan niin tietysti on, eihän häntä mistään syytetä.

Vierailija
5084/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt kun nuoret istuvat mäkkärissä ja heitä tullaan poistamaan. He eivät tehneet mitään muuta kuin istuivat siellä, menin väliin ja sanoin että antaa niitten istua, eivät ole tehneet koko aikana yhtään mitään väärää. Olin koko ajan paikalla. Pitäisi vähän miettiä että vanhemmat ihmiset ovat kasvattamassa teinejä vielä, että kuinka heitä kohdellaan oikein.

Oletko koskaan ajatellut, että nuo mäkkärit on maksavia asiakkaita varten eikä hengailupaikkoja?

Se mäkkärin liiketoiminta kun ei perustu mihinkään nuorisotilan pyörittämiseen vaan pikaruuan myymiseen.

Nuoret olivat syöneet ja juoneet ja viettivät aikaansa siinä kivasti rupatellen. Ihan yhtä pitkään olin itsekin siinä syömässä. Mutta nuoriin käytiin haukkana sitten hätistelykseen.

Vierailija
5085/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saattaa olla sama kuolinsyy kuin Floydin tapauksessa

"Ruumiinavauksen suorittaneiden lääkäreiden mukaan niskaan ja selkään kohdistunut paine esti veren virtaamisen Floydin aivoihin"

Vierailija
5086/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Omaiset kertovat kuolinsyyn jos haluavat. Menikö niskat nurin?

Ihan turha alkaa spekuloimaan. Eiku tuollahan sä vaan haluat lisätä vettä myllyyn, kun tiedät varsin hyvin että joku tuohonkin tarttuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5087/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä vartijat voi käydä rauhallisesti kävelen naisen kimppuun jos on tullut vaan joku ilmotus "häirinnästä"??? Miksi naista ei ole jututettu kauemmin?? Puolustuskyvytön, miehiä arasteleva nainen on todennäkösesti ollut ihan kauhuissaan, eikä välttämättä ole ymmärtänyt edes mitä tapahtuu. Pistää todella vihaiseksi. 

Tukehdu vihaasi. Sitä paitsi et tiedä asioiden kulusta mitään.

Täällä ei ole kukaan muu haukkonut henkeään vihasta kuin sinä. Toivottavasti osaat käyttäytyä julkisella paikalla rauhallisemmin, ettei vartija tule happettamaan.

Vierailija
5088/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on löytynyt jotakin voimankäytöstä aiheutunutta vammaa, mikä täytyy pitää salassa oikeudenkäyntiin saakka. Tämä selittäisi sen sermin tuomisen kauan ennen elvytyksen aloittamista.

Tai henkilö saanut jonkin sairauskohtauksen jo ennen maahanvientiä, on yksityinen tieto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5089/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Joopajoo. Edelleen:  Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.

Se on lievin mahdollinen tutkintanimike ja jotta asiaa voidaan tutkiakaan täytyy olla jokin tutkintanimike.

Tuota ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta koventaa eli syyllisyydestä (ainakaan henkirikokseen) ei ole tullut minkäänlaista näyttöä tutkinnan edetessä.

Jos noiden videoiden perusteella poliisi ei onnistu näkemään mitään näyttöä henkirikoksesta, täytyy todeta poliisin olevan ilmeisen kyvytön arvioimaan henkirikoksia. On varmaa, että vartijoiden toiminta tavalla tai toisella aiheutti uhrin kuoleman. Henki meni, rikos tehtiin.

Se, joka noiden videoiden perusteella näkee henkirikoksen, pitäisi laittaa välittömästi suljetulle osastolle hoitoon.

Tuollaisessa käsittelyssä on kuollut moni ennenkin. Aivan tolkutonta voimankäyttöä. Nainen rusentuu neljän miehen alle niin kuin jossain rugbyssa. Sairasta.

Vierailija
5090/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Missä videossa näet murjontaa? Katso Ylilaudalta video, ei siinä ketään murjota.

Nainen on varmaan mennyt shokkiin ja sydän pysähtynyt. Se naisen pään lähellä olleen vartijan olisi pitänyt ottaa pipo naisen kasvoilta ja takinkaulus.

Vartijoiden toimenpiteiden ja voimankäytön seurauksena hengitys on estynyt vaikuttaen sydämen toimintaan aiheuttaen siihen häiriöitä ja lopulta sydämen pysähdyksen.

Videoilta näkee, etteivät vartijat millään tavoin huolehdi naisen hyvinvoinnista. Jatkavat vaan voimankäyttöään valtavalla ylivoimalla vaikka eivät saa uhriltaan minkäänlaista reaktiota, saati vastustusta toimilleen.

Eivät puhu edes toisilleen ja ainut millä naista puhuttavat on lyhyt Hei ja Oletko hereillä? Turhaa siis myös yrittää selittää, että naista on missään vaiheessa mitenkään erityisesti puhutettu. Ne vartijat ei osaa kommunikoida edes keskenään, eikä kukaan selvästi ymmärrä mitä ovat tekemässä ja miksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5091/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli onko uhrin sydän pysähtynyt tai verenkierto aivoihin estynyt jotenkin. Joku kirjoitti siitä, että vatsallaan makuuttaminen voi aiheuttaa sydänpysähdyksen. Liittyykö se jotenkin käsien vääntämiseen selän taakse?

35-v siinä kunnossa että käsien vieminen taakse aiheuttaa sydärin? Huoh.

Vierailija
5092/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin, miten valtavan rajusti tätä naista kohdeltiin, niin vertaan sitä tapaukseen jonka näin hiljattain ja jossa ihan oikeasti aggressiivista henkilöä ei edes koskettu: Eräässä kauppakeskuksessa aivan raivona oleva kaapinkokoinen äijä uhitteli toiselle ja oli tulossa päälle. Kaksi vartijaa komensi äijän pois siitä tilanteesta, lähti kyllä mutta jäi sinne kauppakeskukseen pyörimään sen näköisenä, että voisi vaikka repiä kappaleiksi seuraavan ohikulkijan joka katsoo väärällä tavalla. Tätä ihan aidosti uhkaavaa tyyppiä ei poistettu kauppakeskuksesta, vaikka olisi varmaan ollut syytä ja vaikka voimakeinoilla.

Ja sitten Isossa Omenassa ilmeisen harmitonta naista oli murjomassa neljä vartijaa. Mitä ihmettä???

Missä videossa näet murjontaa? Katso Ylilaudalta video, ei siinä ketään murjota.

Nainen on varmaan mennyt shokkiin ja sydän pysähtynyt. Se naisen pään lähellä olleen vartijan olisi pitänyt ottaa pipo naisen kasvoilta ja takinkaulus.

Puristetaan jalkoja, väännetään käsiä ja väkipakolla makuutetaan epäluonnollisessa asennossa lattialla minuuttikaupalla. Ei ole oikein toimittu. T. Itsekin vartija

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5093/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Huojentava tieto?

Eikö tuossa poliisin tiedotteessa sanota, tutkintaa jatketaan kuolemantuottamuksema. Oli kuolinsyy mikä tahansa.

Näinpä. Jos alustavassa kuolinsyyn selvityksessä olisi pystytty jo aukottomasti toteamaan, että nainen kuoli johonkin täysin tilanteen ulkopuoliseen seikkaan, poliisi olisi tiedottanut ettei enää epäile ketään rikoksesta.

Edelleen on siis auki se, kuoliko nainen vartijoiden liiallisen voimankäytön johdosta vai pelkästään huolimattomuuden takia.

Sinähän se varsinainen tulkitsija olet. Nainen kuoli johonkin muuhun kuin johonkin, minkä vartijat olisivat voineet aiheuttaa. Nainen sai jonkun sairaskohtauksen, mutta poliisi ei voi tämän enempää kertoa, koska terveystiedot kuuluvat salaisuuden piiriin. Ääliö. Ja edelleen tutkitaan asiaa ja siksi nimike ei ole vaihtunut mihinkään. Tahallasiko olet noin tyhmä vai oletko sitä ihan oikeasti?

Vierailija
5094/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Ihan sama aiheutuiko kuolema tukehtumisesta vai rytmihäiriöstä. Kummassakin tapauksessa se johtui täysin ylimitoitetusta voimankäytöstä.

Kun on salassa pidettävää tietoa niin liittynee henkilön perussairauksiin tai muuhun aiempaan terveyshistoriaan. Jos olisi ollut vain akuutti sydänpysähdys tai muu ilmeisen suoraan tapahtumasta johtunut syy niin olisivat voineet ilmoittaa kuten sen tukehtumisenkin.  Nyt varmaan sitten joudutaan ruotimaan pidempään että kuinka suuri merkitys tapahtuneella oli lopputulokseen.

Juuri näin. Joku perussairaus ja tutkitaan sen vaikutusta, koska poliisin mukaan lopullinen tieto kuolinsyystä tulee myöhemmin.

Kuolinsyy on nyt omaisten käsissä, antavatko julkisuuteen, vaikka se liittyisi kys. tapahtumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5095/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Johan on hämärää tiedotusta. Ei kuollut tuhketumalla, mutta ei kerrota mihin kuoli ja edelleen jatketaan esitutkintaa kuolemantuottamuksena

Sitten on niskan naksahdus, keuhoembolia, sydäri...tai shokin aiheuttama kuolema. Laskimoitten verenkierron ehkäisy...

Vierailija
5096/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Ihan sama aiheutuiko kuolema tukehtumisesta vai rytmihäiriöstä. Kummassakin tapauksessa se johtui täysin ylimitoitetusta voimankäytöstä.

Kun on salassa pidettävää tietoa niin liittynee henkilön perussairauksiin tai muuhun aiempaan terveyshistoriaan. Jos olisi ollut vain akuutti sydänpysähdys tai muu ilmeisen suoraan tapahtumasta johtunut syy niin olisivat voineet ilmoittaa kuten sen tukehtumisenkin.  Nyt varmaan sitten joudutaan ruotimaan pidempään että kuinka suuri merkitys tapahtuneella oli lopputulokseen.

Ei välttämättä liity mihinkään sairaushistoriaan vaan tarkempi syy vaatii yksinkertaisesti enemmän aikaa.

Miksi sitten viittaus salassa pitämiseen eikä vain yksinkertaisesti sanottu että tutkimukset jatkuvat (kuten ne nyt muutenkin jatkuvat koska menee helposti pari-kolme kk ennenkun on kaikki tutkittu) ?

Kyllähän tuo selästi viittää siihen että jotain löytyi jo nyt.

Poliisi tiedotti että tapausta tutkitaan edelleen kuolemantuottamuksena.

Vierailija
5097/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Villakoiran ydin esiin kirjoitti:

Kyllä nyt pitäisi nostaa tikun nokkaan se mieshenkilö, joka vaati järjestyksenvalvojia paikalle ja miksi?

Niin, onko tätä ilmoittajaa vieläkään edes tavoitettu? Koskiko ilmoitus todella tätä naista? Onhan mahdollista, että he olivat erehtyneet henkilöstä.

https://poliisi.fi/-/isossa-omenassa-tapahtuneen-kuolemantapauksen-tapa…

"Videotallenteelta on nähtävissä, että nainen käveli kauppakeskuksen käytävällä, kun häntä vastaan tuli kaksi järjestyksenvalvojaa. Järjestyksenvalvojat olivat aiemmin saaneet tiedon siitä, että naisen epäiltiin häiriköineen toista asiakasta.

Järjestyksenvalvojat pysäyttivät naisen, ja lyhyen keskustelun jälkeen he alkoivat poistaa häntä kauppakeskuksesta. Tämän jälkeen seurasi voimankäyttötilanne, jonka yksityiskohtia esitutkinnassa selvitetään."

Mikähän tämä keskustelu mahtoi olla? Jotenkin jäi sellainen kuva, ettei kukaan oikein tiedä, mikä se alkutilanne on ollut. Huonoa kommunikaatiota.

Vierailija
5098/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos on löytynyt jotakin voimankäytöstä aiheutunutta vammaa, mikä täytyy pitää salassa oikeudenkäyntiin saakka. Tämä selittäisi sen sermin tuomisen kauan ennen elvytyksen aloittamista.

Tai henkilö saanut jonkin sairauskohtauksen jo ennen maahanvientiä, on yksityinen tieto.

Kuules hysteerinen lynkkaaja, sermi on siksi että ihmiset kuvaavat loukkaantunutta kuin sirkuseläintä.

Vierailija
5099/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei kuollut tukehtumalla. Kuolinsyytä ei kerrota. (HS)

Case closed

Todella huojentava tieto syytetyille. Hallintaote liian painava rintakehän kohdalla siis ole ollut ei.

Joopajoo. Edelleen:  Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä kuolemantuottamus.

Se on lievin mahdollinen tutkintanimike ja jotta asiaa voidaan tutkiakaan täytyy olla jokin tutkintanimike.

Tuota ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta koventaa eli syyllisyydestä (ainakaan henkirikokseen) ei ole tullut minkäänlaista näyttöä tutkinnan edetessä.

Jos noiden videoiden perusteella poliisi ei onnistu näkemään mitään näyttöä henkirikoksesta, täytyy todeta poliisin olevan ilmeisen kyvytön arvioimaan henkirikoksia. On varmaa, että vartijoiden toiminta tavalla tai toisella aiheutti uhrin kuoleman. Henki meni, rikos tehtiin.

Se, joka noiden videoiden perusteella näkee henkirikoksen, pitäisi laittaa välittömästi suljetulle osastolle hoitoon.

Tuollaisessa käsittelyssä on kuollut moni ennenkin. Aivan tolkutonta voimankäyttöä. Nainen rusentuu neljän miehen alle niin kuin jossain rugbyssa. Sairasta.

Olisiko tosiaan jopa jotain sisäelinvammoja syntynyt?

Vierailija
5100/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vartijoiden olisi kannattanut heti, kun huomasivat, että nainen ei reagoi, pyytää infoa kuuluttamaan, onko ostoskeskuksessa lääkäriä tai muuta elvytystaitoista - vaikka palomiestä tai sairaanhoitajaa tms., joka voisi tulla paikalle auttamaan naista.

Ja tietenkin heidän olisi pitänyt itse aloittaa välittömästi elvytystoimet ammattilaisia odotellessa, kun huomasivat naisen reagoimattomuuden.

Millainen ihminen alapeukuttaa tuota ohjetta? Oletteko eri mieltä ohjeesta?

Ainoastaan sun asenteesta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi viisi