Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4701/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi vartija jo päihittää minut. Ahdistaa pelkkä ajatus että noita voimakkaita miehiä olisi kimpussa neljä.

Heillä kova kunto ja voimaa löytyy.

Ennen kyllä vietiin ihan pystyasennossa pois.

Itse soitan kyllä 112 jos tarve vaatii.

Vierailija
4702/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Miten sä voit ylipäätään kirjoittaa täällä? Olisi luullut että olisit pysynyt kiinni. 

"Pysynyt kiinni" 😂

Mulle tulee tosi inhottava olo ajatella, jos joku näistä nauravista kirjoittajista on asianosainen. Kommentointi tuntuu niin omituiselta ja sellaiselta, kuin kirjoittajalla olisi jotain henkilökohtaista suhdetta aiheeseen. 

Jos olet vartija, niin ei tämä juttu ainakaan hauska ole, jos et sitä vielä käsittänyt...

Nämä ovat niitä kaikenlaisten vihasivustojen ja mitä sairaimman pornon parissa kasvaneita nuoria miehiä, joita mikään ei enää liikuta ja hirveimmästäkin tapauksesta voi tehdä vaikka jotain "hassuja" meemejä joille yhdessä nauretaan jollain laudalla.

Kyllä. He kuuntelevat Ben Shapiron ja Jordan Petersonin podcasteja, eivätkä kunnioita Sanna Marinin ja Maria Ohisalon suvaitsevaa maailmankatsomusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4703/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Sivusta. Äläs yritä. Tuo kirjoittaja osaa ajatella ja perustella, hän ei huuda ja heitä yhden lauseen paskannuksia kuten siellä. 

Eikö teille jätkät riitä, että olette näivettäneet jo muutaman foorumin huuteluillanne ja jatkuvalla huomionhakutrollaamisellanne, te viette äänet pois ajattelevaisimmilta ja ujommilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Te melskaatte niin kauan kunnes jäljellä on vain

paskaa.

Joten annapa olla jos näet täällä ajattelevaisia kirjoituksia. Annappa kuule helvetti olla ja hae vaikka töitä.

Amen tälle. Tuo sama vähälahjainen inttää joka päivä jossain naisvihaketjussa, viimeksi muistan saman kirjoitustyylin Andrew Tate'ä puolustelemassa. Ketään ei kiinnosta sinun ihmisvihamieliset, julmat ja raa'at typeryytesi, jotka tekevät yhteiskunnasta kyynisen ja epäystävällisen. Tarvitaan rakkautta ja myötätuntoa, ei vihaa uhreja kohtaan.

Miksi sinä asetut auktoriteetin asemaan arvioimaan muka "vähälahjaisia"? Miten sinun asiasi oikein ovat? Normaali ihminen ei puhuttele noin toisia.

Puolustelet tappajia, ilkut oikeusjärjestelmän epäonnistumisilla ja kylvät vihaa kanssaihmisten keskuuteen. Millä sanalla kuvailisit itseäsi? 

Oliko ne tuomiot jo annettu? Muista, että syytön kunnes toisin todistetaan.

Vierailija
4704/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Julkisilla alueilla vartijalla ei ole edellä selostettua poistamisoikeutta, vaikka joku olisi henkilön poistamista pyytänytkin. Vartijan poistamisoikeusalueen ulkopuolelle rajattuja alueita ovat siten esimerkiksi puistot ja yleiset alueet kauppakeskuksissa huolimatta siitä, että nämä olisivat vartioimisaluetta. Vartija ei julkisella alueella saa myöskään ottaa henkilöä kiinni tai säilöön ilman laillista kiinniottoperustetta. Tällaisia ovat tiettyjen, yleensä verrattain vakavien rikosten havaitseminen verekseltään tai henkilön etsintäkuulutus. Kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa poliisille."

https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta/

Vierailija
4705/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista. 

Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati. 

Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.

Niin, halutaanko me mennä naapurin mallin mukaan, hyväksytään hiljaa, kun "eihän me mitään voida".

Vierailija
4706/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu securitaksen toimitusjohtajalle, jos tuomio kovenee? 

Joutuuko hän vastuuseen myös, jos katsotaan että koulutus ei ollut riittävä?

Toimitusjohtaja äänestää jaloillaan. Vartijoiden hallintaotteet mahdollissti koulutuksen mukaisia, mutta miten tilanteeseen on ajauduttu sisältää naisen provosintia joka on raskauttavaa ja johtaa tuomioon. Mikäli tämä voidaan todeta oleva yrityksen toiminta-tapa tuomitaan rangaistukseen ja korvauksiin myös toimitusjohtaja.

Mitä ihmeen provosointia? Tuota alkutilannettahan jo poliisikin kommentoi, että voimankäytölle on ollut perusteet olemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4707/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Sivusta. Äläs yritä. Tuo kirjoittaja osaa ajatella ja perustella, hän ei huuda ja heitä yhden lauseen paskannuksia kuten siellä. 

Eikö teille jätkät riitä, että olette näivettäneet jo muutaman foorumin huuteluillanne ja jatkuvalla huomionhakutrollaamisellanne, te viette äänet pois ajattelevaisimmilta ja ujommilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Te melskaatte niin kauan kunnes jäljellä on vain

paskaa.

Joten annapa olla jos näet täällä ajattelevaisia kirjoituksia. Annappa kuule helvetti olla ja hae vaikka töitä.

Amen tälle. Tuo sama vähälahjainen inttää joka päivä jossain naisvihaketjussa, viimeksi muistan saman kirjoitustyylin Andrew Tate'ä puolustelemassa. Ketään ei kiinnosta sinun ihmisvihamieliset, julmat ja raa'at typeryytesi, jotka tekevät yhteiskunnasta kyynisen ja epäystävällisen. Tarvitaan rakkautta ja myötätuntoa, ei vihaa uhreja kohtaan.

Miksi sinä asetut auktoriteetin asemaan arvioimaan muka "vähälahjaisia"? Miten sinun asiasi oikein ovat? Normaali ihminen ei puhuttele noin toisia.

Puolustelet tappajia, ilkut oikeusjärjestelmän epäonnistumisilla ja kylvät vihaa kanssaihmisten keskuuteen. Millä sanalla kuvailisit itseäsi? 

Oikeusjärjestelmän onnistuminen on sillon ku ne toimii lakikirjan mukaan eikä legendaarinen "kansan oikeustaju" (lue:vauvaforumin aihe vapaan saunam taakse-kommentoijat) pysty vaikuttamaan niihin.

Vierailija
4708/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

MTV:n uutiset, uusin video Ison Omenan tapauksesta, näin kiinnipito etenee:

"0.00 Neljä vartijaa pitelee kiinni naisesta, jokainen hallitsee yhtä raajaa painamalla sitä lattiaa vasten. Naisen pään puolelle on levitetty näkösuoja. kaksi vartijaa partioi ympärillä.

0.37 Vieressä partioinut vartija vaihtaa paikkaa naisen oikeaa jalkaa pidelleen vartijan kanssa. Nainen ei liikuta jalkaansa, vaikka kukaan ei pidä siitä hetkeen kiinni.

1:22 Naisen oikeaa kättä pitelevä vartija irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä. Nainen ei liikahdakaan.

Vartija huolestui voinnista

1.26 Naisen vasenta kättä pitelevä vartija huolestuu naisen voinnista ja sanoo "hei", samalla kun näyttää löysäävän naisen vaatteita kaulan kohdalta. Oikeaa puolta yläruumiista kiinni pitävä vartija hellittää jälleen otteensa, nainen ei liiku.

Kiire löysätä vaatetusta

2.15 Muut vartijat jatkavat kiinnipitoa, mutta äskeiselle vartijalle tulee kiire irrottaa jotakin vaatetusta tai repun hihnaa naisen ylävartalon vasemmalta puolelta.

4.14 Vartija yrittää yhä löysätä naisen vaatetusta, tämä makaa edelleen liikkumattomana lattialla. Kolme vartijaa pitelee häntä raajoista, kaksi partioi ympärillä.

4.35 Vartijat kääntävät naisen tämän oikealle kyljelle. Nainen on täysin liikkumaton.

5.05 Vartijat kääntävät velton naisen selälleen.

5.27 Yksi vartijoista katsoo naisen kasvoja, toinen puhuu edelleen puhelimessa. Muut pitävät liikkumatonta naista paikallaan painaen raajoista lattiaa vasten.

5.42 Vartijat kääntävät naisen kylkiasentoon.

6.24 Joku vartijoista sanoo "elvytys". Joku vartijoista huutaa: "Tuokaa deffa!". Paikalle tulee uusi vartija punaisen laukun kanssa.

6.42 Joku vartijoista sanoo: "Aloitetaan paineluelvytys." Kukaan ei kuitenkaan aloita painelua.

7.00 Naisen yläkropan vasemmalla puolella ollut vartija aloittaa painelun. Naisen jalat nytkyvät painelun tahdissa.

Sivullinen antaa puhalluselvytystä

7.17 Toinen naisista sanoo "Mä voin..." ja menee polvilleen naisen pään viereen.

7.23 Nainen aloittaa tekohengityksen. Nainen antaa ohjeet vartijoille, että lasketaan painallukset.

7. 43 Vartija pääsee kolmanteenkymmenenteen painallukseen. Toinen vartija sanoo: "Jos se alkaa yhtään vastustella, lopeta heti..."

Ja videohan alkaa kesken kaiken, ei missään nimessä alusta... Hyvinkin aikajänne samaa tasoa kuin Floydin tapauksessakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4709/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Prosessista tulee pitkä ja voi mennä EU ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Securitaksen toimitusjohtaja lähtee talosta hyvin nopeasti. Nyt katsotaan miten tuomitaan kun vartijat provosoivat uhria, jotta pääsevät käyttämään hallintaotteita ja seurauksena uhrin kuolema. Edessä pitkä prosessi ja lopussa tuomio sekä kovat korvaukset.

Haha, hauska vitsi 😀

EIT ei voi määrätä ketään vankilaan..

Ne voi antaa "langettavia tuomioita" valtioille (ei yksilöille) ihmisoikeusrikkomuksista jotka ei kuitenkaan käytännössä tarkota mitään.

Oisit sanonu et noi vartijat päätyy Haagiin joienki Jugoslavian kenraalien kans samaan selliin 😂

Tämän käsittely saattaa kestää toistakymmentä vuotta, emmekä voi vielä tietää ketä kaikkia tämä tulee koskemaan ja miten käsittely etenee.

Vierailija
4710/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Mitä ihmettä?! Tuostahan on videota kun tämä asiakas ja kaksi vartijaa möyrii polvillaan/mahallaan pitkin käytävää eikä kukaan ohikulkevista (nais)asiakkaista edes vilkaise koko tapahtumaa.

Tuota edeltävää tilannetta ei kukaan ole ilmeisesti edes kuvannut (paitsi siis kauppakeskuksen kamerat) koska siitä ei videota ole kukaan julkaissut, mutta sekä poliisi, että tämä vartiointifirman pomo kommentoivat, että asiakas on käyttäytynyt uhkaavasti/väkivaltaisesti näitä kahta vartijaa kohtaan ja voimankäyttökeinoille on ollut perusteet olemassa. Nämä tahot tietenkin on nämä kauppakeskuksen nauhat nähneetkin.

Lisäksi joku silminnäkijä kertoi naisen potkineen ja sylkeneen vartijoita. Toki nämä silminnäkijöiden lausunnot on tässä muutenkin paljastuneet suurelta osin pötypuheeksi ja liioitteluksi/vääristelyksi ym, joten näin voi olla tuonkin lausunnon osalta. Toki senkin mahdollisen oikeellisuuden näkee poliisit noista valvontakameroiden nauhoilta. Tuo vaalea kangas voisi kyllä hyvin olla sellainen sylkyhuppu. Joku tuollainenhan se näkyi olevan tuksunkin kasvoilla kun oli riehaantunut pistämään vastaan poliiseille sekä sylkemään päälle ruotsissa eikä edes pidätyskuvia otettaessa ollut vielä rauhoittunut.   

No niinpä tietysti, mä ihmettelinkin sitä vaaleaa sifonkimaista kangasta kuvissa, että ei kai se huivikaan voi olla kun jo se raidallinen on huivi.

Sylkyhuppuhan sen selittäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista. 

Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati. 

Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.

Niin, halutaanko me mennä naapurin mallin mukaan, hyväksytään hiljaa, kun "eihän me mitään voida".

No kyllä minunkin mielestäni pitää noudattaa Suomen lakia eikä järjestää mitään huutoäänestystä, miten joku jostain teostaan tuomitaan. Se on sitten toinen asia, onko meidän lakimme liian lepsuja tai puuttuuko niistä jotain sellaista,  mitä niissä pitäisi olla. Jos näin, silloin lakeja pitää muuttaa, mutta senkin pitää tapahtua ihan virallisten kanavien kautta.

Vierailija
4712/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Sivusta. Äläs yritä. Tuo kirjoittaja osaa ajatella ja perustella, hän ei huuda ja heitä yhden lauseen paskannuksia kuten siellä. 

Eikö teille jätkät riitä, että olette näivettäneet jo muutaman foorumin huuteluillanne ja jatkuvalla huomionhakutrollaamisellanne, te viette äänet pois ajattelevaisimmilta ja ujommilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Te melskaatte niin kauan kunnes jäljellä on vain

paskaa.

Joten annapa olla jos näet täällä ajattelevaisia kirjoituksia. Annappa kuule helvetti olla ja hae vaikka töitä.

Amen tälle. Tuo sama vähälahjainen inttää joka päivä jossain naisvihaketjussa, viimeksi muistan saman kirjoitustyylin Andrew Tate'ä puolustelemassa. Ketään ei kiinnosta sinun ihmisvihamieliset, julmat ja raa'at typeryytesi, jotka tekevät yhteiskunnasta kyynisen ja epäystävällisen. Tarvitaan rakkautta ja myötätuntoa, ei vihaa uhreja kohtaan.

Miksi sinä asetut auktoriteetin asemaan arvioimaan muka "vähälahjaisia"? Miten sinun asiasi oikein ovat? Normaali ihminen ei puhuttele noin toisia.

Puolustelet tappajia, ilkut oikeusjärjestelmän epäonnistumisilla ja kylvät vihaa kanssaihmisten keskuuteen. Millä sanalla kuvailisit itseäsi? 

Oikeusjärjestelmän onnistuminen on sillon ku ne toimii lakikirjan mukaan eikä legendaarinen "kansan oikeustaju" (lue:vauvaforumin aihe vapaan saunam taakse-kommentoijat) pysty vaikuttamaan niihin.

Laki ja oikeus eivät ole sama asia. Usein oikeus tapahtuu laeista huolimatta ja niitä soveltaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4713/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko tuo nainen ihan oikeasti uhka tai vaarallinen muille ? Ei halunnut lähteä ulos joten otteet koveni. Itse käyn Itäkeskuksessa. Siellä on sitten taas paljon niitä narkkareita ym. Joskus olen nähnyt tilanteita niitäkään ei meinaa saada ulos. Vartijat sanoneet heille , mutta tuollaista painia ei mulle näiden vuosien aikana silmiin osunut. Nyt sitten Omenassa sitten naisen elämä loppui siihen. Vartijat vielä pohtii hölmönä miten hengittääkö se. 

Vierailija
4714/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

MTV:n uutiset, uusin video Ison Omenan tapauksesta, näin kiinnipito etenee:

"0.00 Neljä vartijaa pitelee kiinni naisesta, jokainen hallitsee yhtä raajaa painamalla sitä lattiaa vasten. Naisen pään puolelle on levitetty näkösuoja. kaksi vartijaa partioi ympärillä.

0.37 Vieressä partioinut vartija vaihtaa paikkaa naisen oikeaa jalkaa pidelleen vartijan kanssa. Nainen ei liikuta jalkaansa, vaikka kukaan ei pidä siitä hetkeen kiinni.

1:22 Naisen oikeaa kättä pitelevä vartija irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä. Nainen ei liikahdakaan.

Vartija huolestui voinnista

1.26 Naisen vasenta kättä pitelevä vartija huolestuu naisen voinnista ja sanoo "hei", samalla kun näyttää löysäävän naisen vaatteita kaulan kohdalta. Oikeaa puolta yläruumiista kiinni pitävä vartija hellittää jälleen otteensa, nainen ei liiku.

Kiire löysätä vaatetusta

2.15 Muut vartijat jatkavat kiinnipitoa, mutta äskeiselle vartijalle tulee kiire irrottaa jotakin vaatetusta tai repun hihnaa naisen ylävartalon vasemmalta puolelta.

4.14 Vartija yrittää yhä löysätä naisen vaatetusta, tämä makaa edelleen liikkumattomana lattialla. Kolme vartijaa pitelee häntä raajoista, kaksi partioi ympärillä.

4.35 Vartijat kääntävät naisen tämän oikealle kyljelle. Nainen on täysin liikkumaton.

5.05 Vartijat kääntävät velton naisen selälleen.

5.27 Yksi vartijoista katsoo naisen kasvoja, toinen puhuu edelleen puhelimessa. Muut pitävät liikkumatonta naista paikallaan painaen raajoista lattiaa vasten.

5.42 Vartijat kääntävät naisen kylkiasentoon.

6.24 Joku vartijoista sanoo "elvytys". Joku vartijoista huutaa: "Tuokaa deffa!". Paikalle tulee uusi vartija punaisen laukun kanssa.

6.42 Joku vartijoista sanoo: "Aloitetaan paineluelvytys." Kukaan ei kuitenkaan aloita painelua.

7.00 Naisen yläkropan vasemmalla puolella ollut vartija aloittaa painelun. Naisen jalat nytkyvät painelun tahdissa.

Sivullinen antaa puhalluselvytystä

7.17 Toinen naisista sanoo "Mä voin..." ja menee polvilleen naisen pään viereen.

7.23 Nainen aloittaa tekohengityksen. Nainen antaa ohjeet vartijoille, että lasketaan painallukset.

7. 43 Vartija pääsee kolmanteenkymmenenteen painallukseen. Toinen vartija sanoo: "Jos se alkaa yhtään vastustella, lopeta heti..."

Ja videohan alkaa kesken kaiken, ei missään nimessä alusta... Hyvinkin aikajänne samaa tasoa kuin Floydin tapauksessakin.

Tuossahan näkyi hyvin, että vartijat nimenomaan tarkkaili naisen vointia ja aloitti elvytyksen omatoimisesti vaikka muuta on väitetty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4715/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista. 

Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati. 

Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.

Niin, halutaanko me mennä naapurin mallin mukaan, hyväksytään hiljaa, kun "eihän me mitään voida".

No kyllä minunkin mielestäni pitää noudattaa Suomen lakia eikä järjestää mitään huutoäänestystä, miten joku jostain teostaan tuomitaan. Se on sitten toinen asia, onko meidän lakimme liian lepsuja tai puuttuuko niistä jotain sellaista,  mitä niissä pitäisi olla. Jos näin, silloin lakeja pitää muuttaa, mutta senkin pitää tapahtua ihan virallisten kanavien kautta.

Ikävä kyllä mitään muutosta ei tule, jos joku ei ensin ihan kunnolla riehaannu asiasta.

Vierailija
4716/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu securitaksen toimitusjohtajalle, jos tuomio kovenee? 

Joutuuko hän vastuuseen myös, jos katsotaan että koulutus ei ollut riittävä?

Toimitusjohtaja äänestää jaloillaan. Vartijoiden hallintaotteet mahdollissti koulutuksen mukaisia, mutta miten tilanteeseen on ajauduttu sisältää naisen provosintia joka on raskauttavaa ja johtaa tuomioon. Mikäli tämä voidaan todeta oleva yrityksen toiminta-tapa tuomitaan rangaistukseen ja korvauksiin myös toimitusjohtaja.

Mitä ihmeen provosointia? Tuota alkutilannettahan jo poliisikin kommentoi, että voimankäytölle on ollut perusteet olemassa.

Kaikkea tallennettua materiaali ei ole julkaistu miten tähän karmeaan tilanteeseen päädytty, mutta prosessista tulee pitkä ja lopulta syylliset tuomitaan.

Vierailija
4717/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Prosessista tulee pitkä ja voi mennä EU ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Securitaksen toimitusjohtaja lähtee talosta hyvin nopeasti. Nyt katsotaan miten tuomitaan kun vartijat provosoivat uhria, jotta pääsevät käyttämään hallintaotteita ja seurauksena uhrin kuolema. Edessä pitkä prosessi ja lopussa tuomio sekä kovat korvaukset.

Haha, hauska vitsi 😀

EIT ei voi määrätä ketään vankilaan..

Ne voi antaa "langettavia tuomioita" valtioille (ei yksilöille) ihmisoikeusrikkomuksista jotka ei kuitenkaan käytännössä tarkota mitään.

Oisit sanonu et noi vartijat päätyy Haagiin joienki Jugoslavian kenraalien kans samaan selliin 😂

Ok Veeti.

Vierailija
4718/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/painmakuulle-rajoittamiseen…

Että näin. Vastuullista toimintaa niinpä niin.

Tuo on se tapa millä vastaanvääntävä, poistettava ihminen raudoitetaan. Poliisit koulutetaan tähän tapaan, samoin järkkärit, samoin vartijat. Sitä ei yksi nuivanniemen lääkäri paina

Vierailija
4719/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.

Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.

Anteeksi tuskin pyytävät.

Vierailija
4720/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MTV:n uutiset, uusin video Ison Omenan tapauksesta, näin kiinnipito etenee:

"0.00 Neljä vartijaa pitelee kiinni naisesta, jokainen hallitsee yhtä raajaa painamalla sitä lattiaa vasten. Naisen pään puolelle on levitetty näkösuoja. kaksi vartijaa partioi ympärillä.

0.37 Vieressä partioinut vartija vaihtaa paikkaa naisen oikeaa jalkaa pidelleen vartijan kanssa. Nainen ei liikuta jalkaansa, vaikka kukaan ei pidä siitä hetkeen kiinni.

1:22 Naisen oikeaa kättä pitelevä vartija irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä. Nainen ei liikahdakaan.

Vartija huolestui voinnista

1.26 Naisen vasenta kättä pitelevä vartija huolestuu naisen voinnista ja sanoo "hei", samalla kun näyttää löysäävän naisen vaatteita kaulan kohdalta. Oikeaa puolta yläruumiista kiinni pitävä vartija hellittää jälleen otteensa, nainen ei liiku.

Kiire löysätä vaatetusta

2.15 Muut vartijat jatkavat kiinnipitoa, mutta äskeiselle vartijalle tulee kiire irrottaa jotakin vaatetusta tai repun hihnaa naisen ylävartalon vasemmalta puolelta.

4.14 Vartija yrittää yhä löysätä naisen vaatetusta, tämä makaa edelleen liikkumattomana lattialla. Kolme vartijaa pitelee häntä raajoista, kaksi partioi ympärillä.

4.35 Vartijat kääntävät naisen tämän oikealle kyljelle. Nainen on täysin liikkumaton.

5.05 Vartijat kääntävät velton naisen selälleen.

5.27 Yksi vartijoista katsoo naisen kasvoja, toinen puhuu edelleen puhelimessa. Muut pitävät liikkumatonta naista paikallaan painaen raajoista lattiaa vasten.

5.42 Vartijat kääntävät naisen kylkiasentoon.

6.24 Joku vartijoista sanoo "elvytys". Joku vartijoista huutaa: "Tuokaa deffa!". Paikalle tulee uusi vartija punaisen laukun kanssa.

6.42 Joku vartijoista sanoo: "Aloitetaan paineluelvytys." Kukaan ei kuitenkaan aloita painelua.

7.00 Naisen yläkropan vasemmalla puolella ollut vartija aloittaa painelun. Naisen jalat nytkyvät painelun tahdissa.

Sivullinen antaa puhalluselvytystä

7.17 Toinen naisista sanoo "Mä voin..." ja menee polvilleen naisen pään viereen.

7.23 Nainen aloittaa tekohengityksen. Nainen antaa ohjeet vartijoille, että lasketaan painallukset.

7. 43 Vartija pääsee kolmanteenkymmenenteen painallukseen. Toinen vartija sanoo: "Jos se alkaa yhtään vastustella, lopeta heti..."

Ja videohan alkaa kesken kaiken, ei missään nimessä alusta... Hyvinkin aikajänne samaa tasoa kuin Floydin tapauksessakin.

Tuossahan näkyi hyvin, että vartijat nimenomaan tarkkaili naisen vointia ja aloitti elvytyksen omatoimisesti vaikka muuta on väitetty.

Minkä tekstin sä luit?