Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4681/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Prosessista tulee pitkä ja voi mennä EU ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Securitaksen toimitusjohtaja lähtee talosta hyvin nopeasti. Nyt katsotaan miten tuomitaan kun vartijat provosoivat uhria, jotta pääsevät käyttämään hallintaotteita ja seurauksena uhrin kuolema. Edessä pitkä prosessi ja lopussa tuomio sekä kovat korvaukset.

Vierailija
4682/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei taida olla edes kokoomuksessa enää. Tai jos vähän tutkii ja lukee kommentteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4683/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?

Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?

Mistä tiedät hänen olleen kaunis?

FB-kuvasta. Poikkeuksellisen kauniit kasvot. 

Ihan tavis mielestäni. Vai tekeekö "kauneus" tästä tapauksesta vielä hirvittävämmän?

No nuo toisen kärsimyksellä onanoivat korppikotkat rakentelee aina näihin juttuihin mahdollisimman tunteisiin vetoavaa pakettia. Ensimmäisellä kierroksella päästiin siihen että uhri oli kahden lapsen raskaana oleva lastentarhanopettaja jota typerä nuori myyjä kyykytti ja joka viimeisellä hengenvedollaan vielä koitti kertoa olevansa raskaana.

Katsotaan nyt sitten miten pitkälle tämän "marttyyri ja mysteerimies"-novellin kanssa käy. Ennustan että viimeistään huomenna toistellaan varmana tietona että uhri oli menneisyydessään ra iska ttu, mutta eiköhän tähän vielä muutakin keksitä.

Vierailija
4684/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen kohtaamisen taidot etenkin psykologisella tasolla lienevät voimakäyttötekniikoita tärkeämpiä. Eikä niitäkään tässä voitu käyttää oikein. Anatomian ja fysiologian tuntemus keskeistä.

Toivottavasti tästä opitaan paljon. Sellaista, mikä johtaa parannuksiin. Eikä järjestyksenvalvontatehtäviinkään ehkä hakeudu jatkossa niitä, joita kiinnostaa vain pullistella jossakin univormussa (en viittaa tähän tapaukseen, vaan yleisesti). Tehtävän tarkoitus, tärkeys ja oikeaoppinen hoitaminen kunniaan.

Vaikea uskoa, että juuri ketään vartijaksi kouluttautuvaa kiinnostaisi mikään muu enemmän kuin voimankäyttötekniikat. Olen tietämättä satavarma, että niillä tunneilla ne innokkaimmat osallistujat nähdään.

Vierailija
4685/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossakin jutussa oli, että nainen vähän vältteli miehiä. Nyt hänen pekonsa kävi toteen. Neljän rotevan miehen pitelemänä piti kuolla. Viimesanat ettei saa henkeä. Miksi edes yksi miehistä olisi voinut höllätä hengitystä, kun oli raudoissa olisi heti pitänyt kääntää kyljelleen. Joten kaikki miehet vauhkoontiuivat niin, että antoivat naisen kuolla. En uskalla enää suunnitella parisuhdetta. Neljä ja lisäksi kaksi katsoo vierestä. Hyi helevetti, että nousi inho miten paljon miehillä on tälläista luonteessa.

Vierailija
4686/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?

Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?

Mistä tiedät hänen olleen kaunis?

FB-kuvasta. Poikkeuksellisen kauniit kasvot. 

Ihan tavis mielestäni. Vai tekeekö "kauneus" tästä tapauksesta vielä hirvittävämmän?

Se on syy miksi vartijajoukko kävi hänen kimppuunsa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4687/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?

Tämäkin on mahdollista, niin oudolta tämä juttu vaikuttaa. Tai sitten tämä ilmoittanut mies on joku naista aiemminkin kaltoinkohdelleista henkilöistä, joita veljen kertoman perusteella kyllä on riittänyt. Veljen mukaan naisen kiltteyttä käytettiin hyväksi usein, hän oli kokenut paljon kaltoinkohtelua ja jopa väkivaltaa.

Tämä on hyvinkin mahdollista ja selittäisi sen, miksi mies ei ilmoittaudu poliisille.

Vierailija
4688/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista. 

Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati. 

Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.

Kansan paine vaikuttaa aina päätöksiin vaikka viime kädessä olisikin löydyttävä perustelu lakikirjasta. Jokainen tilanne on kuitenkin aina jonkun tulkinta ja tähän tulkintaan vaikuttaa kansan liikedintä ja mielipiteet. 

Ei tietysti kiva uutinen vartijoille, joiden käsittelystä lähti nainen viimeiselle matkalle ruumissäkissä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4689/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isossa Omenassa kuollut nainen oli tuttu näky seurakunnassa – pahoja aavistuksia syntyi jo ennen kuin tieto kuolemasta tavoitti pastorin

Uskonnollisuus vaikutti vahvasti 35-vuotiaan naisen elämässä.

Pastori kertoo allekirjoittavansa kaikki kuvaukset, joita mediassa on naisesta kirjoitettu ja miten häntä on kuvailtu.

– Hän oli seurakuntamme pitkäaikainen jäsen ja monelle tuttu. Hän kävi aktiivisesti tilaisuuksissamme.

– Hän oli puhelias, iloinen, positiivinen ja omalla tavallaan hyvin aito ihminen, pastori sanoo.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009319349.html

Vierailija
4690/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanonpa vaan, että tämä asia on paras selvittää perusteellisesti ja saattaa syylliset oikeasti vastuuseen teostaan. Muuten on vartiointiyritysten tie lopussa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4691/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Sivusta. Äläs yritä. Tuo kirjoittaja osaa ajatella ja perustella, hän ei huuda ja heitä yhden lauseen paskannuksia kuten siellä. 

Eikö teille jätkät riitä, että olette näivettäneet jo muutaman foorumin huuteluillanne ja jatkuvalla huomionhakutrollaamisellanne, te viette äänet pois ajattelevaisimmilta ja ujommilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Te melskaatte niin kauan kunnes jäljellä on vain

paskaa.

Joten annapa olla jos näet täällä ajattelevaisia kirjoituksia. Annappa kuule helvetti olla ja hae vaikka töitä.

Amen tälle. Tuo sama vähälahjainen inttää joka päivä jossain naisvihaketjussa, viimeksi muistan saman kirjoitustyylin Andrew Tate'ä puolustelemassa. Ketään ei kiinnosta sinun ihmisvihamieliset, julmat ja raa'at typeryytesi, jotka tekevät yhteiskunnasta kyynisen ja epäystävällisen. Tarvitaan rakkautta ja myötätuntoa, ei vihaa uhreja kohtaan.

Miksi sinä asetut auktoriteetin asemaan arvioimaan muka "vähälahjaisia"? Miten sinun asiasi oikein ovat? Normaali ihminen ei puhuttele noin toisia.

Ensin itse paskotaan netti täyteen silmitöntä vihaa, siitä järkyttyneille sanotaan, että se oli vain läppä ja eikö mitään enää saa sanoa, tehdään traagisimmistakin ihmiskohtaloista jotain vitsiä, mutta sitten ollaan hirveän loukkaantuneita ja oikeuksia vailla kun joku sanoo vaikka vähälahjaiseksi. Itse voi sanoa mitä vain, mutta itseä kohtaan ei siedetä minkäänlaista negatiivista puhetta.

Tämä on se nykyinen nuorten miesten "keskustelu"kulttuuri mikä on koko internetin aina vain laajemmalle leviävä syöpä.

Vierailija
4692/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"George Floydin murhasta tuomittu ex-poliisi Derek Chauvin, 45, on tuomittu 22 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen Minneapolisissa Yhdysvalloissa.

Chauvin todettiin huhtikuussa syylliseksi kaikkiin kolmeen syytteeseen, jotka häntä vastaan oli nostettu Floydin kuolemaan liittyen. Hänet tuomittiin toisen ja kolmannen asteen murhasta sekä taposta.

Ex-poliisi Derek Chauvin todettiin syylliseksi George Floydin kuolemaan kaikissa kolmessa syytekohdassa

– Tuomio ei perustu tunteisiin tai myötätuntoon, tuomari Peter Cahill totesi ennen kuin julisti päätöksensä tuomion pituudesta."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d1d5384e-e6e4-4be1-be5f-595922b438aa

Tuo oli ihan ylimittanen tuomio, mut onneks sen ei tarvi istua tuosta ku joku 7 vuotta, eli 3,5v enään...

Kyllä tuossa George Floydin jutussa se oli ite syypää kuolemaansa niin älä sitä tähän surulliseen ison omenan tapaukseen sotke..

Eli olet sitä mieltä, että oikeus oli väärässä?

Entä jos oikeus tekee suomessa saman virheen? :D :D 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4693/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Prosessista tulee pitkä ja voi mennä EU ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Securitaksen toimitusjohtaja lähtee talosta hyvin nopeasti. Nyt katsotaan miten tuomitaan kun vartijat provosoivat uhria, jotta pääsevät käyttämään hallintaotteita ja seurauksena uhrin kuolema. Edessä pitkä prosessi ja lopussa tuomio sekä kovat korvaukset.

Haha, hauska vitsi 😀

EIT ei voi määrätä ketään vankilaan..

Ne voi antaa "langettavia tuomioita" valtioille (ei yksilöille) ihmisoikeusrikkomuksista jotka ei kuitenkaan käytännössä tarkota mitään.

Oisit sanonu et noi vartijat päätyy Haagiin joienki Jugoslavian kenraalien kans samaan selliin 😂

Vierailija
4694/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu securitaksen toimitusjohtajalle, jos tuomio kovenee? 

Joutuuko hän vastuuseen myös, jos katsotaan että koulutus ei ollut riittävä?

Toimitusjohtaja äänestää jaloillaan. Vartijoiden hallintaotteet mahdollissti koulutuksen mukaisia, mutta miten tilanteeseen on ajauduttu sisältää naisen provosintia joka on raskauttavaa ja johtaa tuomioon. Mikäli tämä voidaan todeta oleva yrityksen toiminta-tapa tuomitaan rangaistukseen ja korvauksiin myös toimitusjohtaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4695/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Miten sä voit ylipäätään kirjoittaa täällä? Olisi luullut että olisit pysynyt kiinni. 

"Pysynyt kiinni" 😂

Mulle tulee tosi inhottava olo ajatella, jos joku näistä nauravista kirjoittajista on asianosainen. Kommentointi tuntuu niin omituiselta ja sellaiselta, kuin kirjoittajalla olisi jotain henkilökohtaista suhdetta aiheeseen. 

Jos olet vartija, niin ei tämä juttu ainakaan hauska ole, jos et sitä vielä käsittänyt...

Vierailija
4696/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kuin noista videoistakin näkee, vartijat kohteli naista epäkunnioittavasti jo alkumetreiltä asti, vaikka nainen käveli eteenpäin rauhallisesti, hiljaa ja alistuneena, kaksi vartijaa tuupasi naista välillä eteenpäin, ihan kuin vartijoilla olisi ollut kiire etsiä sopivaa paikkaa saada nainen pahoinpideltyksi ja myöhemmin tappaa.

Vierailija
4697/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Miten sä voit ylipäätään kirjoittaa täällä? Olisi luullut että olisit pysynyt kiinni. 

"Pysynyt kiinni" 😂

Mulle tulee tosi inhottava olo ajatella, jos joku näistä nauravista kirjoittajista on asianosainen. Kommentointi tuntuu niin omituiselta ja sellaiselta, kuin kirjoittajalla olisi jotain henkilökohtaista suhdetta aiheeseen. 

Jos olet vartija, niin ei tämä juttu ainakaan hauska ole, jos et sitä vielä käsittänyt...

Nämä ovat niitä kaikenlaisten vihasivustojen ja mitä sairaimman pornon parissa kasvaneita nuoria miehiä, joita mikään ei enää liikuta ja hirveimmästäkin tapauksesta voi tehdä vaikka jotain "hassuja" meemejä joille yhdessä nauretaan jollain laudalla.

Vierailija
4698/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö vartijat edes oikeaa henkilöön kiinni?

No joka tapauksessa ala saa tehdä valtavasti töitä, että saa uskottavuutta. Ei voi sanoa että saa uskottavuuden takaisin, koska mielestäni se on ollut matalahko vuosikymmeniä.

Paljon tehdään hyvää vartiointia, mikä ei näy missään . Mutta sitten on näkyvä osuus, jonka ylilyönneistä on aina huhuttu. Ja aika moni meistä itse nähnyt. Osa jopa kokenut.

Voitas kokeilla myös yhteiskuntaa jossa ei oo poliiseita, vartijoita ja järkkäreitä ollenkaan pari vuotta.

Veikkaan et tulis joillekki aika nopeesti äitiä ikävä 😂 

Oletteko ihan oikeasti noin tyhmiä ja lukutaidottomia? Kukaan täällä ei halua sellaista yhteiskuntaa jossa ei olisi poliiseja ja vartijoita. Ainoa mitä täällä halutaan, on yhteiskunta jossa tällaisille aloille valikoituu niille sopivia henkilöitä eikä mitään väkivaltafaneja (poliisikoulutuksen kohdalla nyt seula onkin tiukka, mutta vartijoiden kohdalla ei ole).

Ja kuinka alhainen ihminen latoo jotain nauruhymiöitä keskusteluun, jossa aiheena on harmittoman naisparan KUOLEMA vartijoiden käsissä. Onko tämä jotenkin huvittava, kevyt aihe? Eikö teillä ole mitään kunnioitusta enää mitään kohtaan, ihmisen kuolemakin on ihan vitsi? Tuleeko tuollaiseksi kun pyörii kaiket päivät jollain y lilaudan tyyppisillä sivustoilla samanmielisten jätkien kanssa vai mistä tämä empatiakyvyttömyys lähtee?

Eri

Miten sä voit tulla tänne huutelemaan kaikkien puolesta mitä ne haluaa ja ei halua?

Sivusta. Äläs yritä. Tuo kirjoittaja osaa ajatella ja perustella, hän ei huuda ja heitä yhden lauseen paskannuksia kuten siellä. 

Eikö teille jätkät riitä, että olette näivettäneet jo muutaman foorumin huuteluillanne ja jatkuvalla huomionhakutrollaamisellanne, te viette äänet pois ajattelevaisimmilta ja ujommilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Te melskaatte niin kauan kunnes jäljellä on vain

paskaa.

Joten annapa olla jos näet täällä ajattelevaisia kirjoituksia. Annappa kuule helvetti olla ja hae vaikka töitä.

Amen tälle. Tuo sama vähälahjainen inttää joka päivä jossain naisvihaketjussa, viimeksi muistan saman kirjoitustyylin Andrew Tate'ä puolustelemassa. Ketään ei kiinnosta sinun ihmisvihamieliset, julmat ja raa'at typeryytesi, jotka tekevät yhteiskunnasta kyynisen ja epäystävällisen. Tarvitaan rakkautta ja myötätuntoa, ei vihaa uhreja kohtaan.

Miksi sinä asetut auktoriteetin asemaan arvioimaan muka "vähälahjaisia"? Miten sinun asiasi oikein ovat? Normaali ihminen ei puhuttele noin toisia.

Puolustelet tappajia, ilkut oikeusjärjestelmän epäonnistumisilla ja kylvät vihaa kanssaihmisten keskuuteen. Millä sanalla kuvailisit itseäsi? 

Vierailija
4699/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Prosessista tulee pitkä ja voi mennä EU ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Securitaksen toimitusjohtaja lähtee talosta hyvin nopeasti. Nyt katsotaan miten tuomitaan kun vartijat provosoivat uhria, jotta pääsevät käyttämään hallintaotteita ja seurauksena uhrin kuolema. Edessä pitkä prosessi ja lopussa tuomio sekä kovat korvaukset.

Haha, hauska vitsi 😀

EIT ei voi määrätä ketään vankilaan..

Ne voi antaa "langettavia tuomioita" valtioille (ei yksilöille) ihmisoikeusrikkomuksista jotka ei kuitenkaan käytännössä tarkota mitään.

Oisit sanonu et noi vartijat päätyy Haagiin joienki Jugoslavian kenraalien kans samaan selliin 😂

Antaa toisen fantasioida, kenties hänkin oppii vielä joskus ottamaan asioista selvää, ennenkuin oksentaa mielipiteensä muiden luettavaksi.

Vierailija
4700/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Mitä ihmettä?! Tuostahan on videota kun tämä asiakas ja kaksi vartijaa möyrii polvillaan/mahallaan pitkin käytävää eikä kukaan ohikulkevista (nais)asiakkaista edes vilkaise koko tapahtumaa.

Tuota edeltävää tilannetta ei kukaan ole ilmeisesti edes kuvannut (paitsi siis kauppakeskuksen kamerat) koska siitä ei videota ole kukaan julkaissut, mutta sekä poliisi, että tämä vartiointifirman pomo kommentoivat, että asiakas on käyttäytynyt uhkaavasti/väkivaltaisesti näitä kahta vartijaa kohtaan ja voimankäyttökeinoille on ollut perusteet olemassa. Nämä tahot tietenkin on nämä kauppakeskuksen nauhat nähneetkin.

Lisäksi joku silminnäkijä kertoi naisen potkineen ja sylkeneen vartijoita. Toki nämä silminnäkijöiden lausunnot on tässä muutenkin paljastuneet suurelta osin pötypuheeksi ja liioitteluksi/vääristelyksi ym, joten näin voi olla tuonkin lausunnon osalta. Toki senkin mahdollisen oikeellisuuden näkee poliisit noista valvontakameroiden nauhoilta. Tuo vaalea kangas voisi kyllä hyvin olla sellainen sylkyhuppu. Joku tuollainenhan se näkyi olevan tuksunkin kasvoilla kun oli riehaantunut pistämään vastaan poliiseille sekä sylkemään päälle ruotsissa eikä edes pidätyskuvia otettaessa ollut vielä rauhoittunut.