Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MTV:n uutiset, uusin video Ison Omenan tapauksesta, näin kiinnipito etenee:
"0.00 Neljä vartijaa pitelee kiinni naisesta, jokainen hallitsee yhtä raajaa painamalla sitä lattiaa vasten. Naisen pään puolelle on levitetty näkösuoja. kaksi vartijaa partioi ympärillä.0.37 Vieressä partioinut vartija vaihtaa paikkaa naisen oikeaa jalkaa pidelleen vartijan kanssa. Nainen ei liikuta jalkaansa, vaikka kukaan ei pidä siitä hetkeen kiinni.
1:22 Naisen oikeaa kättä pitelevä vartija irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä. Nainen ei liikahdakaan.
Vartija huolestui voinnista
1.26 Naisen vasenta kättä pitelevä vartija huolestuu naisen voinnista ja sanoo "hei", samalla kun näyttää löysäävän naisen vaatteita kaulan kohdalta. Oikeaa puolta yläruumiista kiinni pitävä vartija hellittää jälleen otteensa, nainen ei liiku.Kiire löysätä vaatetusta
2.15 Muut vartijat jatkavat kiinnipitoa, mutta äskeiselle vartijalle tulee kiire irrottaa jotakin vaatetusta tai repun hihnaa naisen ylävartalon vasemmalta puolelta.4.14 Vartija yrittää yhä löysätä naisen vaatetusta, tämä makaa edelleen liikkumattomana lattialla. Kolme vartijaa pitelee häntä raajoista, kaksi partioi ympärillä.
4.35 Vartijat kääntävät naisen tämän oikealle kyljelle. Nainen on täysin liikkumaton.
5.05 Vartijat kääntävät velton naisen selälleen.
5.27 Yksi vartijoista katsoo naisen kasvoja, toinen puhuu edelleen puhelimessa. Muut pitävät liikkumatonta naista paikallaan painaen raajoista lattiaa vasten.
5.42 Vartijat kääntävät naisen kylkiasentoon.
6.24 Joku vartijoista sanoo "elvytys". Joku vartijoista huutaa: "Tuokaa deffa!". Paikalle tulee uusi vartija punaisen laukun kanssa.
6.42 Joku vartijoista sanoo: "Aloitetaan paineluelvytys." Kukaan ei kuitenkaan aloita painelua.
7.00 Naisen yläkropan vasemmalla puolella ollut vartija aloittaa painelun. Naisen jalat nytkyvät painelun tahdissa.
Sivullinen antaa puhalluselvytystä
7.17 Toinen naisista sanoo "Mä voin..." ja menee polvilleen naisen pään viereen.7.23 Nainen aloittaa tekohengityksen. Nainen antaa ohjeet vartijoille, että lasketaan painallukset.
7. 43 Vartija pääsee kolmanteenkymmenenteen painallukseen. Toinen vartija sanoo: "Jos se alkaa yhtään vastustella, lopeta heti..."
Ja videohan alkaa kesken kaiken, ei missään nimessä alusta... Hyvinkin aikajänne samaa tasoa kuin Floydin tapauksessakin.
Tuossahan näkyi hyvin, että vartijat nimenomaan tarkkaili naisen vointia ja aloitti elvytyksen omatoimisesti vaikka muuta on väitetty.
Kas kummaa kun me monet muut ei sitä nähdä. Pelkkä tarkkailu ei kuule riitä vaan pitää katsoa ettei ole estettä hengittämiselle.
Voi ei, oliisiko se "mysteerimies" ollut joku hyväksikäyttäjistä?
"Uskonnollisuus vaikutti vahvasti siellä pohjalla. Hän oli liiankin kiltti ja monet käyttivät sitä hyväksi.
Veljen mukaan sisko saattoi lainata tuttavilleen rahaa, jota lainaajat eivät maksaneet koskaan takaisin. Veli kertoo, että hyväluontoisuutensa seurauksena siskoa oli toistuvasti kohdeltu kaltoin, jopa väkivaltaisesti."
Vierailija kirjoitti:
Jossakin jutussa oli, että nainen vähän vältteli miehiä. Nyt hänen pekonsa kävi toteen. Neljän rotevan miehen pitelemänä piti kuolla. Viimesanat ettei saa henkeä. Miksi edes yksi miehistä olisi voinut höllätä hengitystä, kun oli raudoissa olisi heti pitänyt kääntää kyljelleen. Joten kaikki miehet vauhkoontiuivat niin, että antoivat naisen kuolla. En uskalla enää suunnitella parisuhdetta. Neljä ja lisäksi kaksi katsoo vierestä. Hyi helevetti, että nousi inho miten paljon miehillä on tälläista luonteessa.
Täällä miehet kirjoituksissaan puolustelevat vartijoiden käytöstä, ja ilkein sanoin herjaavat vainajaa. Sitten samaan hengenvetoon ihmetellään kun naisille ei miehet kelpaa. Tällaiset tapaukset ja kirkoittelut antaa naisille enempi pelkoa suunnitella parisuhdetta. Itse olen päättänyt pysyä sinkkuna ja tämä vahvisti päätöstäni. Kuka huolisi noista 7 miehestä puolisoa. Vastaan, ei kukaan. Lapsia saa muutenkin jos haluaa.
"Julkisilla alueilla vartijalla ei ole edellä selostettua poistamisoikeutta, vaikka joku olisi henkilön poistamista pyytänytkin. Vartijan poistamisoikeusalueen ulkopuolelle rajattuja alueita ovat siten esimerkiksi puistot ja yleiset alueet kauppakeskuksissa huolimatta siitä, että nämä olisivat vartioimisaluetta. Vartija ei julkisella alueella saa myöskään ottaa henkilöä kiinni tai säilöön ilman laillista kiinniottoperustetta. Tällaisia ovat tiettyjen, yleensä verrattain vakavien rikosten havaitseminen verekseltään tai henkilön etsintäkuulutus. Kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa poliisille."
https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta
Eipä toimittu oikein Isossa Omenassa, ei todellakaan - tältäkään osin.
Missä on mysteerimies, joka soitti punaisella lasten muovipuhelimella naisesta vartijoille?
Eikö vartijoilla ainakin pitäisi olla se toinen puhelin jossain, muutenhan noista vanhoista lastenpuhelimista on mahdoton vastaanottaa puhelua.
Kädet ylös ja kuuluvalla äänellä antauden. Tarkastakaa minut. Säilyy henki ja kimppuun ei käydä.
Viis väliä vaikka ette ole tehneet mitään.
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista.
Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati.
Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.
Niin, halutaanko me mennä naapurin mallin mukaan, hyväksytään hiljaa, kun "eihän me mitään voida".
No kyllä minunkin mielestäni pitää noudattaa Suomen lakia eikä järjestää mitään huutoäänestystä, miten joku jostain teostaan tuomitaan. Se on sitten toinen asia, onko meidän lakimme liian lepsuja tai puuttuuko niistä jotain sellaista, mitä niissä pitäisi olla. Jos näin, silloin lakeja pitää muuttaa, mutta senkin pitää tapahtua ihan virallisten kanavien kautta.
Ikävä kyllä mitään muutosta ei tule, jos joku ei ensin ihan kunnolla riehaannu asiasta.
Se riehuja kriminalisoi vaan itsensä siinä.
Tietysti voi yrittää väkivallatonta vastarimtaa niinku Elokapina ja mennä tielle istumaan hyvällä kelillä.
Vierailija kirjoitti:
Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.
Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.
Anteeksi tuskin pyytävät.
Samoin. Tästä menettelystä kannattaisi tiedottaa mm. kauppakeskusten sivuilla, jotta asiakkaat osaavat toimia. Sitten voi olla myöhäistä, kun on talutuksessa. Siinä voi paniikissa tulla väärä sana tai värä liike ja ei kun lento lattiaan. Mummoikäisenä luutkin voivat katketa.
Vierailija kirjoitti:
"Julkisilla alueilla vartijalla ei ole edellä selostettua poistamisoikeutta, vaikka joku olisi henkilön poistamista pyytänytkin. Vartijan poistamisoikeusalueen ulkopuolelle rajattuja alueita ovat siten esimerkiksi puistot ja yleiset alueet kauppakeskuksissa huolimatta siitä, että nämä olisivat vartioimisaluetta. Vartija ei julkisella alueella saa myöskään ottaa henkilöä kiinni tai säilöön ilman laillista kiinniottoperustetta. Tällaisia ovat tiettyjen, yleensä verrattain vakavien rikosten havaitseminen verekseltään tai henkilön etsintäkuulutus. Kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa poliisille."
https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta
Eipä toimittu oikein Isossa Omenassa, ei todellakaan - tältäkään osin.
Luulen, että moni vartijakaan ei tätä tiedä. Ja tämän vuoksi tarinaan saatettiin sekoitettiin tämä reklamaatioselitys, että saataisiin perustelu käydä käsiksi, koska oli muka tulossa liikkeestä, eikä vaan samoillut käytävällä, jolloin vartijalla ei olisi ollut oikeutta ottaa kontaktia millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vartija jo päihittää minut. Ahdistaa pelkkä ajatus että noita voimakkaita miehiä olisi kimpussa neljä.
Heillä kova kunto ja voimaa löytyy.
Ennen kyllä vietiin ihan pystyasennossa pois.
Itse soitan kyllä 112 jos tarve vaatii.
Aion soittaa 112 heti kun nään vartijan lähestyvän. Ja pyydän jotain kuvaaamaan kaiken.
"Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa."
Jahka vapautuvat linnasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Julkisilla alueilla vartijalla ei ole edellä selostettua poistamisoikeutta, vaikka joku olisi henkilön poistamista pyytänytkin. Vartijan poistamisoikeusalueen ulkopuolelle rajattuja alueita ovat siten esimerkiksi puistot ja yleiset alueet kauppakeskuksissa huolimatta siitä, että nämä olisivat vartioimisaluetta. Vartija ei julkisella alueella saa myöskään ottaa henkilöä kiinni tai säilöön ilman laillista kiinniottoperustetta. Tällaisia ovat tiettyjen, yleensä verrattain vakavien rikosten havaitseminen verekseltään tai henkilön etsintäkuulutus. Kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa poliisille."
https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta
Eipä toimittu oikein Isossa Omenassa, ei todellakaan - tältäkään osin.
Luulen, että moni vartijakaan ei tätä tiedä. Ja tämän vuoksi tarinaan saatettiin sekoitettiin tämä reklamaatioselitys, että saataisiin perustelu käydä käsiksi, koska oli muka tulossa liikkeestä, eikä vaan samoillut käytävällä, jolloin vartijalla ei olisi ollut oikeutta ottaa kontaktia millään tavalla.
Mietippä kuinka paljon laitapuolen kulkijoita tulis juomaan bisseä ostareiden käytäville jos vartijoilla ei ois oikeutta ottaa kontaktia siellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin jutussa oli, että nainen vähän vältteli miehiä. Nyt hänen pekonsa kävi toteen. Neljän rotevan miehen pitelemänä piti kuolla. Viimesanat ettei saa henkeä. Miksi edes yksi miehistä olisi voinut höllätä hengitystä, kun oli raudoissa olisi heti pitänyt kääntää kyljelleen. Joten kaikki miehet vauhkoontiuivat niin, että antoivat naisen kuolla. En uskalla enää suunnitella parisuhdetta. Neljä ja lisäksi kaksi katsoo vierestä. Hyi helevetti, että nousi inho miten paljon miehillä on tälläista luonteessa.
Täällä miehet kirjoituksissaan puolustelevat vartijoiden käytöstä, ja ilkein sanoin herjaavat vainajaa. Sitten samaan hengenvetoon ihmetellään kun naisille ei miehet kelpaa. Tällaiset tapaukset ja kirkoittelut antaa naisille enempi pelkoa suunnitella parisuhdetta. Itse olen päättänyt pysyä sinkkuna ja tämä vahvisti päätöstäni. Kuka huolisi noista 7 miehestä puolisoa. Vastaan, ei kukaan. Lapsia saa muutenkin jos haluaa.
Oharina todettava, että miehiä on paljon myös ei-vartijoissa. Voithan sä ottaa vaikka ekonomin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vartija jo päihittää minut. Ahdistaa pelkkä ajatus että noita voimakkaita miehiä olisi kimpussa neljä.
Heillä kova kunto ja voimaa löytyy.
Ennen kyllä vietiin ihan pystyasennossa pois.
Itse soitan kyllä 112 jos tarve vaatii.Aion soittaa 112 heti kun nään vartijan lähestyvän. Ja pyydän jotain kuvaaamaan kaiken.
Voit sä ihan itteki laittaa GoPron päähän striimaamaan.
Yllättävää että kaikki tuomiot on Helsingin alueella tai yleensä Etelä-Suomi.
T.Tampere
Kauppakeskuksen käytävällä naisen olisi pitänyt olla siis suojassa noilta pahantekijöiltä, vaan eipä ollut...
https://fiducius.fi/milloin-vartija-voi-poistaa-henkilon-paikalta
Mitä siellä oikein tapahtui ja miksi? Hirvittävän hydäsydäminen, kiltti ja uskonnollinenkin ihminen kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin jutussa oli, että nainen vähän vältteli miehiä. Nyt hänen pekonsa kävi toteen. Neljän rotevan miehen pitelemänä piti kuolla. Viimesanat ettei saa henkeä. Miksi edes yksi miehistä olisi voinut höllätä hengitystä, kun oli raudoissa olisi heti pitänyt kääntää kyljelleen. Joten kaikki miehet vauhkoontiuivat niin, että antoivat naisen kuolla. En uskalla enää suunnitella parisuhdetta. Neljä ja lisäksi kaksi katsoo vierestä. Hyi helevetti, että nousi inho miten paljon miehillä on tälläista luonteessa.
Täällä miehet kirjoituksissaan puolustelevat vartijoiden käytöstä, ja ilkein sanoin herjaavat vainajaa. Sitten samaan hengenvetoon ihmetellään kun naisille ei miehet kelpaa. Tällaiset tapaukset ja kirkoittelut antaa naisille enempi pelkoa suunnitella parisuhdetta. Itse olen päättänyt pysyä sinkkuna ja tämä vahvisti päätöstäni. Kuka huolisi noista 7 miehestä puolisoa. Vastaan, ei kukaan. Lapsia saa muutenkin jos haluaa.
Tää oli aika säälittävä uhkaus
Helluntaiseurakunnan aktiivijäsen.
Palkatkaa lisää nuoria 3 viikon kurssin voimankäyttöspesialisteja. Heti katuun ja rautoihin.
Ja korostakaa tätä koulutuksessa miten ihminen kaadetaan. Psykologiasta viis.
Älkää palkatko vanhoja kokeneita jotka osaavat hoitaa puhumalla.