Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Mokaaminen vääntynyt makaamiseksi. Itse asiassa virhe oli pahempi kuin moka.
Kaikki mitä tapahtui sen jälkeen kun nainen oli maassa oli ylimitoitettua.
Vierailija kirjoitti:
"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"
Voimankäytön pitää Suomen lain mukaan olla suhteutettu vastarinnan määrään. Neljä miestä makaamassa yhden naisen päällä ei ole sitä.
Kyllä on, kaksi vartijaa oli ensin paikalla, nainen kävi toisen päälle ja kamppasi tämän. Näkyy videolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisintä tässä on, että uhrin sukupuolella näyttää olevan TODELLA paljon merkitystä.
¨RASKAANA OLEVA NAINEN MENEE SINUN KULLISI EDELLE HOMOSIKASADISTITAPPAJA! HYI SAATANA! KUOLE!
Miettikää että jos uhri on ollut tällainen hullu joka on siellä uhonnut ja käynyt vartijoiden päälle, kuka tuntee sääliä? Minä en jos on tätä pas kaa suustaan päästänyt mitä tämä poikalapsihullu tässä ketjussa kirjoittaa.
Raskaana olevat naiset voivat olla välillä ärtyisiä hormonien takia. En nyt väitä, että tässä tapauksessa oli niin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä täällä tiedetään, että nainen on ollut raskaana?
Joku oli Suoli24:lla olettanut näin vatsan perusteella ja nyt se on faktatietoa muilla foorumeilla. Eihän naisella voi muuten olla iso vatsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Mihinkään kiinniottoon ja raudoittamiseen ei edes ollut aihetta reklamaatiotilanteessa jossa asiakas oli oikeassa ja myyjä väärässä. Vaikka asiakas sanoisi mitä niin voimankäyttöön ja kiinniottoon ei ole mitään oikeutta vaan tilanteen olisi voinut hoitaa keskustelemalla ja niin että asiakas olisi saanut oikeutta.
Olit siis paikalla myymälässä ja näit sekä kuulit koko reklamaatiotilanteen alusta loppuun asti?
Olitko muuten leviksen liikkeessä vaiko siellä lastenvaatekaupassa? Vaiko kenties sinellissä?
Vierailija kirjoitti:
Jos tunne-elämä on niin kuohuavaa, että ei pysty asioimaan kaupassa ilman, että vartijat kutsutaan paikalle, niin tällöin voi olla fiksua hoitaa asiat netin kautta.
Aika moni on ilman syytä joutunut epäillyksi esim myymälä varkaudesta. Ja aika moni aukaisee suunsa jos kokee epäoikeudenmukaisuutta. Oli se oikeaa epäoikeudenmukaisuutta tai kuviteltua.
Nykyään vartijat käyvät liian helposti kiinni tai tönimään, tökkimään jaolen jopa nähnyt kuinka vartijat provosoivat sekavaa tyyppiä. Vartijan perustulo on todella puuduttavan yksitoikkoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisintä tässä on, että uhrin sukupuolella näyttää olevan TODELLA paljon merkitystä.
¨RASKAANA OLEVA NAINEN MENEE SINUN KULLISI EDELLE HOMOSIKASADISTITAPPAJA! HYI SAATANA! KUOLE!
Miettikää että jos uhri on ollut tällainen hullu joka on siellä uhonnut ja käynyt vartijoiden päälle, kuka tuntee sääliä? Minä en jos on tätä pas kaa suustaan päästänyt mitä tämä poikalapsihullu tässä ketjussa kirjoittaa.
En yleensä banneja kenellekään ehdota, mutta tämän kirjoittajan (miesvihaaja, poikalapsi-hullu) kohdalla ne tulisivat tarpeeseen. Ihan mielenterveyssyistä, sen verran on sakeaa settiä häneltä nyt tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vartijoille räpsähtää tuomio kuolemantuottamuksesta sehän on selvä. Videomatskua on niin paljon ja silminnäkijöitä. Täysin turha kuolema.
Niitä vasta epäillään ja sä jakelet jo tuomioita. 🤦
Miehet on susia, eivät osaa selvittää mitään muuten kuin ta*'amalla ja li*timällä heikompia :D sitten sepitätte että miehet on rationaalisia, haha! Miksi rationaalinen uros käyttää voimaansa kaaokseen? Eikö rationaalinen mies kykene puhumalla ratkomaan asioita. Neljä miestä raskaanaa olevan naisen päällä, hienosti menee. Kova paine on ukoilla piilottaa valkopartaukon teko. :D Näidenhän kun piti olla aina ulkomaalaisten rikoksia.
Hienoa tukea satelee miehiltä! Miksi sotaan meneviä miehiä juhlitaan sankareina, eikö heitä tulisi syyttää siitä että he kävelevät rintamalle uhreiksi? :D Kas kun logiikkanne jotenkin aina suojelee miehiä.
Turha selittää mitä nainen teki. Te olette ihan aina miehen puolella vaikka ette tietäisi tilanteesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä nimenvaihdosjuttu nyt on? Kun laittaa googlen kuvahakuun iso omena vartijat, niin siinä kuvassa näkyy että nainen on naama vasten lattiaa. Luulisin ettei siinä ole mitenkään helppoa hengittää. Vielä se laukku niskassa ja tiedä miten kireällä ollut sekin kaulahuivi. Lie vaikka vähän kiristetty sitä lisää.
Ihan pimeetä alkaa juttu olla täällä. Väität siis että vartijat kuristivat uhria kaulaliinalla!? Ja tuntuu sinusta ihan hyvältä mielikuvitusmausteelta heitettäväksi tähän?
Vierailija kirjoitti:
"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"
Voimankäytön pitää Suomen lain mukaan olla suhteutettu vastarinnan määrään. Neljä miestä makaamassa yhden naisen päällä ei ole sitä.
Naisen päällä ei maannut kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunne-elämä on niin kuohuavaa, että ei pysty asioimaan kaupassa ilman, että vartijat kutsutaan paikalle, niin tällöin voi olla fiksua hoitaa asiat netin kautta.
Aika moni on ilman syytä joutunut epäillyksi esim myymälä varkaudesta. Ja aika moni aukaisee suunsa jos kokee epäoikeudenmukaisuutta. Oli se oikeaa epäoikeudenmukaisuutta tai kuviteltua.
Nykyään vartijat käyvät liian helposti kiinni tai tönimään, tökkimään jaolen jopa nähnyt kuinka vartijat provosoivat sekavaa tyyppiä. Vartijan perustulo on todella puuduttavan yksitoikkoista.
Tässä nyt on vain käynyt toisinpäin.
Vartijat ovat pyytäneet naista poistumaan ja hän käyttäytyy uhkaavasti eikä usko.
Kun hänet pyyntöjen jälkeen poistetaan väkisin niin HÄN käy vartijan päälle ja kamppaa tämän.
Kyseessä vaarallinen ja väkivaltainen asiakas
Vartijat valittavat että heidän ammattia ei arvosteta. No kas kummaa. Mistähän ihmeestä saattaisi johtua.
Vierailija kirjoitti:
Pidempi koulutus vartijoille . Tälläistä ei saa tapahtua.
Nimenomaan, että jatkossa tajuavat että matalat verensokerit voivat näyttäytyä aivan omituisilla tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Mihinkään kiinniottoon ja raudoittamiseen ei edes ollut aihetta reklamaatiotilanteessa jossa asiakas oli oikeassa ja myyjä väärässä. Vaikka asiakas sanoisi mitä niin voimankäyttöön ja kiinniottoon ei ole mitään oikeutta vaan tilanteen olisi voinut hoitaa keskustelemalla ja niin että asiakas olisi saanut oikeutta.
Nainen oli jonkun silminnäkijän mukaan tuttu näky kyseisessä kauppakeskuksessa, kenties ns. tuttu myyjille ja vartijoille jo ennestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?
Miksi sun tarttis sylkäistä vartijaa, joka tekee työtään ja yrittää ansaita elantonsa?
Ei katsos uskalla korottaa ääntä kauppakeskuksessa. Saattaa henki lähteä.
Miksi kauppakeskuksessa pitäisi kenenkään korottaa ääntään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa.
Vastarintaa ei olisi aiheutunut, elleivät väkivaltatyöntekijät olisi käyneet aiheetta kiinni.
Kuoleman tuottaminen ei ole missään olosuhteissa perusteltua.
Vartijoille räpsähtää tuomio kuolemantuottamuksesta sehän on selvä. Videomatskua on niin paljon ja silminnäkijöitä. Täysin turha kuolema.