Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
3901/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 Olen vanhempi nainen ja ajattelen tätä asiaa surullisena. Mielestäni  tämmöisessä näin näyttävässä ylimitoitetussa tapahtumassa oli hyvin paljon nöyryytystä myöskin tälle naiselle. Jos on esimerkiksi näpistys epäily mitä tässä tapauksessa ei ollut, niin vartijathan vie silloin epäillyn jonnekin takahuoneeseen omaan tutkinta tilaansa eivätkä ala vaikka siinä satojen ohi kulkijoiden nähden penkoa asiakasta  esim. laukkua ja taskuja. Ajatellaanpa vaikka että joku olisi näpistänyt  2 euron tuotteen ja kymmenien ihmisten edessä siinä hänet napattaisi kiinni  ja useampi vartija  siihen osallistuen, varmaan siksi vievätkin  pois  että ihmisellä on tapauksesta huolimatta oikeus säilyttää niin sanotusti kasvonsa. Kaikki pienetkin näpistyksetkin on tietysti väärin. Yritän nyt kertoa sitä ajatusta että onko se oikein että maine pilataan ihmiseltä. Sata vuotta sittenhän se taisi olla että syyllinen laitettiin joissain tapauksissa jalkapuihin jonnekin keskelle toria kaikkien pilkattavaksi ja töllisteltäväksi. Vaikka nainen olisikin selvinnyt elävänä niin uskon että monen kauppa keskuksessa ohi kulkeneen mieleen olisi silti jäänyt joku pelko tai paheksunta tästä naisesta kun jotain niin pahaa oli muka tehnyt että useita vartioita taltuttaa ja pitelee. Entä yksilön elämä ja psyyke tuollaisen nöyryytyksen jälkeen, pahimmillaan vakavia mielenterveys ongelmia  ja ainakin masennusta, ahdistusta, unettomuutta, pelkoa. Olisiko kehdannut liikkua enään normaalisti ihmisten keskuudessa.

Inhimillinen näkökulma.

Vierailija
3902/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ristisaattue miekkari vaan Omenaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3903/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkästään se, että oltaisiin pyydetty naista vaikka istumaan eikä poistumaan ollenkaan ja todettu, että tällä kertaa kutsuttiin poliisi paikalle olisi luultavasti tässä riittänyt.

No ainakin tällaisia lievempiä keinoja olisi syytä kokeilla ennen kuin ryhdytään painimaan lattialla.

Eikö aika lievä keino ole se, kun sanotaan voitko poistua täältä?

Joo, mutta vaikeat vuorovaikutustilanteet eivät etene nopeasti, tarvitaan neuvottelutaitoja. Eli tässä tapauksessa vartijan olisi pitänyt rauhallisesti kuunnella hätääntynyttä naista. Hänestä ei ollut häiriötä kenellekäään paitsi ehkä niille, jotka eivät siedä uskonnollista puhetta. Vartijan olisi pitänyt rauhallisesti kertoa naiselle, että osa ihmisistä on nyt häiriintynyt naisen käyttäytymisestä ja olisi järkevää lähteä pois kauppakeskuksesta. Sitten taas olisi pitänyt kuunnella, mitä nainen kommentoi jne. Näin olisi keskusteltu siihen asti, että olisi tultu hyvään lopputulokseen. Vartijoita on tuolla niin paljon, että on aivan hyvin aikaa hoitaa asiat puhumalla.

Heko heko, varmasti on puhuttu ensin. Kun puhe ei tehonnut, oli pakko toimia. On rikos niskuroida, kun vartija käskee häipymään. Olisi totellut, ei olisi koskettukaan.

Vierailija
3904/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herramme Jeesus Kristus korkeuksissa, Sinä ole suurin kaikista, auta meitä meidän hädässämme täällä vainojen keskellä!

Sinuun me turvaamme, oi Jeesus!

Jokohan nyt Suomi herää hengelliseen kylmyyteen ja hätään? Vai vieläkö vainolaisen pitää vuodattaa vertakin lisää? Jumala sallii kansan saada Isän kädestä ellei se opi. Aikojen alusta näin.

Lopunaikojahan tässä eletään. Kirjassa lukee miten lopunaikoina peto pääsee valloilleen ja on monenlaista kärsimystä.

Vierailija
3905/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkästään se, että oltaisiin pyydetty naista vaikka istumaan eikä poistumaan ollenkaan ja todettu, että tällä kertaa kutsuttiin poliisi paikalle olisi luultavasti tässä riittänyt.

No ainakin tällaisia lievempiä keinoja olisi syytä kokeilla ennen kuin ryhdytään painimaan lattialla.

Eikö aika lievä keino ole se, kun sanotaan voitko poistua täältä?

Joo, mutta vaikeat vuorovaikutustilanteet eivät etene nopeasti, tarvitaan neuvottelutaitoja. Eli tässä tapauksessa vartijan olisi pitänyt rauhallisesti kuunnella hätääntynyttä naista. Hänestä ei ollut häiriötä kenellekäään paitsi ehkä niille, jotka eivät siedä uskonnollista puhetta. Vartijan olisi pitänyt rauhallisesti kertoa naiselle, että osa ihmisistä on nyt häiriintynyt naisen käyttäytymisestä ja olisi järkevää lähteä pois kauppakeskuksesta. Sitten taas olisi pitänyt kuunnella, mitä nainen kommentoi jne. Näin olisi keskusteltu siihen asti, että olisi tultu hyvään lopputulokseen. Vartijoita on tuolla niin paljon, että on aivan hyvin aikaa hoitaa asiat puhumalla.

Mistä sä tiedät mitä siellä on keskusteltu. Se on vaan niin, että jos ei tottele vartijoita niin he voi taluttaa sut ulos, jos pistät hanttiin, niin sit laitetaan maihin. 🤷

En usko pätkääkään mihinkään keskusteluihin.

Siis tarkoitan, että en usko, että mitään keskustelua ko. tapauksessa käytiin.

Vierailija
3906/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös yhdessä kuvassa yksi vartijoista maannut naisen selän suuntaisesti hänen päällään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3907/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"En mene enää ikinä Isoon Omenaan. Sen verran paha maku jäi suuhun. Etenkin tuosta myymälästä, josta oli neuvottu ohikulkevan naisen kimppuun."

Nähdä Iso Omena  --- ja kuolla.

Vierailija
3908/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi ollut pahin seuraus, jos vartijat olisivat päättäneet, että naista ei viedä maihin? Mitä hän olisi sitten voinut tehdä? Videossa näkyy, että vartijat pitävät kumpikin naista kainaloista kiinni. Eikö se riittänyt naisen hallitsemiseksi siihen asti, että poliisi saadaan paikalle?

Maahanvienti on vihonviimeinen keino esim aseellisille terroristeille. Naisella ei ollut asetta eikä hän edes riehunut. Tai ainakaan riehumiselle ei ole todisteita. 

No eikä ole, vaan ihan ensimmäinen asia mitä tehdään jos ei asiakas suostu yhteistyöhön. Maihin vienti on edellytys kaikelle jatkotoiminnalle.

Järkyttävää, jos maahanvienti on keinovalikoiman kärjessä.

Mitä järkyttävää siinä nyt muka olisi? Kaikkein turvallisin tapa toimia vartijoiden, sivullisten ja asiakkaan kannalta.

Turvallinen kenelle? Ei ainakaan tälle uhrille, joka näytti olevan hoikka nainen.

Maahanvienti keskellä vilkasta kauppakeskusta on myös äärettömän nöyryyttävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3909/7218 |

Olis totellut kehotusta poistumisesta.

Vierailija
3910/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon puhutaan siitä, että noin montaa vartijaa ei tarvittaisi naisen niputtamiseen.

Kerran olin poliisin pitämällä luennolla. Aiheena työturvallisuus. Hän kertoi erään tapauksen, jossa pienen 13-vuotiaan tytön pitelemiseen tarvittiin kolme miespoliisia. Kaksi piteli käsistä ja yksi makasi jalkojen päällä. Niin kovaa neiti pisti hanttiin raivotessaan.

Lisäksi sama 13v tytön onnistui saada hampaillaan palanen irti poliisin puvusta, jonka kestävyyttä oli testattu poliisikoirilla. Koirat eivät saaneet pukua rikki, mutta tyttö sai.

Eli ihmisen pieni koko, sukupuoli tai ikä eivät tarkoita sitä, etteikö hän olisi vaarallinen tai hankala poistaa paikalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3911/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi ollut pahin seuraus, jos vartijat olisivat päättäneet, että naista ei viedä maihin? Mitä hän olisi sitten voinut tehdä? Videossa näkyy, että vartijat pitävät kumpikin naista kainaloista kiinni. Eikö se riittänyt naisen hallitsemiseksi siihen asti, että poliisi saadaan paikalle?

Maahanvienti on vihonviimeinen keino esim aseellisille terroristeille. Naisella ei ollut asetta eikä hän edes riehunut. Tai ainakaan riehumiselle ei ole todisteita. 

No eikä ole, vaan ihan ensimmäinen asia mitä tehdään jos ei asiakas suostu yhteistyöhön. Maihin vienti on edellytys kaikelle jatkotoiminnalle.

Järkyttävää, jos maahanvienti on keinovalikoiman kärjessä.

Mitä järkyttävää siinä nyt muka olisi? Kaikkein turvallisin tapa toimia vartijoiden, sivullisten ja asiakkaan kannalta.

Turvallinen kenelle? Ei ainakaan tälle uhrille, joka näytti olevan hoikka nainen.

Maahanvienti keskellä vilkasta kauppakeskusta on myös äärettömän nöyryyttävää.

Niin. Likaiselle lattialle. Voiko naista enää pahemmin nöyryyttää? Etenkin jos ei ole tehnyt mitään rikosta kuten nyt tässäkin tapauksessa näyttää olevan asian laita.

Vierailija
3912/7218 |

Perskuta, oppipahan olemaan. Vähän respectiä hei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3913/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Somessa kiersi joskus videoita siitä, miten Turun kauppatorin terroristipuukottajaa pidettiin kiinni ja raudoissa. Hänenkin kohtelunsa näytti lievemmältä kuin tämän naisen... Toki ulkopuolisen on vaikea arvioida tilannetta sen mukaan, miltä se näyttää. Mutta onhan tässä nyt sentään perusteita tutkia asia huolella.

Mielenkiintoinen tulkinta. Turussahan sitä puukottajaa ammuttiin ensin jalkaan ja sen jälkeen useampi poliisi makasi päällä niin pitkään että oli raudoitettu ja laitettu kiristysside. Taisit nähdä sen videon missä tilanne oli ohi ja paikalla oli enää pari poliisia?

Juu, näin on varmasti käynyt, että muistin vain tuon jälkimmäisen videon. Tuohon jonnekin ylemmäs jo kommentoinkin, että tämä oli mun moka. Kiitos korjauksesta!

Mutta silti kysymys kuuluu, että miksi Isossa Omenassa eivät helittäneet otetta naisesta sitten, kun hänet oli saatu rautoihin ja hän oli jo rauhallinen (tai jopa eloton). Kuulostaa oudolta, jos ihmistä vielä pidellään aktiivisesti maassa vatsallaan, kun tilanne on jo ohi?

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että kaikki suurin piirtein ok siihen asti että nainen oli raudoissa. Sitten syystä tai toisesta jäädyttiin eikä tehty oikein mitään muuta kuin jatkettiin siinä tilanteessa jo turhan voimakasta fyysistä hallintaa, vaikka olisi pitänyt siirtyä uhrin puhuttamiseen uhrin tilan seuraamiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi. Kenelläkään ei näyttänyt oikein olevan kokonaistilanne hallinnassa.

Ihmettelen jos ei kuolemantuottamuksista jaeta useampia tuomioita, oikeuteen asti ainakin mennään aivan varmasti.

Vierailija
3914/7218 |

Siis järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen ainaki taitaa toteutua

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3915/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi ollut pahin seuraus, jos vartijat olisivat päättäneet, että naista ei viedä maihin? Mitä hän olisi sitten voinut tehdä? Videossa näkyy, että vartijat pitävät kumpikin naista kainaloista kiinni. Eikö se riittänyt naisen hallitsemiseksi siihen asti, että poliisi saadaan paikalle?

Maahanvienti on vihonviimeinen keino esim aseellisille terroristeille. Naisella ei ollut asetta eikä hän edes riehunut. Tai ainakaan riehumiselle ei ole todisteita. 

No eikä ole, vaan ihan ensimmäinen asia mitä tehdään jos ei asiakas suostu yhteistyöhön. Maihin vienti on edellytys kaikelle jatkotoiminnalle.

Järkyttävää, jos maahanvienti on keinovalikoiman kärjessä.

Mitä järkyttävää siinä nyt muka olisi? Kaikkein turvallisin tapa toimia vartijoiden, sivullisten ja asiakkaan kannalta.

Turvallinen kenelle? Ei ainakaan tälle uhrille, joka näytti olevan hoikka nainen.

Maahanvienti keskellä vilkasta kauppakeskusta on myös äärettömän nöyryyttävää.

Kannattaa miettiä, minkä verran riskejä ja nöyryytystä on valmis sietämään, ennen kuin ryhtyy sikailemaan vilkkaassa kauppakeskuksessa. Ei ne vartijat huvikseen valinnut tätä naista toimenpiteidensä kohteksi.

Vierailija
3916/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Somessa kiersi joskus videoita siitä, miten Turun kauppatorin terroristipuukottajaa pidettiin kiinni ja raudoissa. Hänenkin kohtelunsa näytti lievemmältä kuin tämän naisen... Toki ulkopuolisen on vaikea arvioida tilannetta sen mukaan, miltä se näyttää. Mutta onhan tässä nyt sentään perusteita tutkia asia huolella.

Mielenkiintoinen tulkinta. Turussahan sitä puukottajaa ammuttiin ensin jalkaan ja sen jälkeen useampi poliisi makasi päällä niin pitkään että oli raudoitettu ja laitettu kiristysside. Taisit nähdä sen videon missä tilanne oli ohi ja paikalla oli enää pari poliisia?

Juu, näin on varmasti käynyt, että muistin vain tuon jälkimmäisen videon. Tuohon jonnekin ylemmäs jo kommentoinkin, että tämä oli mun moka. Kiitos korjauksesta!

Mutta silti kysymys kuuluu, että miksi Isossa Omenassa eivät helittäneet otetta naisesta sitten, kun hänet oli saatu rautoihin ja hän oli jo rauhallinen (tai jopa eloton). Kuulostaa oudolta, jos ihmistä vielä pidellään aktiivisesti maassa vatsallaan, kun tilanne on jo ohi?

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että kaikki suurin piirtein ok siihen asti että nainen oli raudoissa. Sitten syystä tai toisesta jäädyttiin eikä tehty oikein mitään muuta kuin jatkettiin siinä tilanteessa jo turhan voimakasta fyysistä hallintaa, vaikka olisi pitänyt siirtyä uhrin puhuttamiseen uhrin tilan seuraamiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi. Kenelläkään ei näyttänyt oikein olevan kokonaistilanne hallinnassa.

Ihmettelen jos ei kuolemantuottamuksista jaeta useampia tuomioita, oikeuteen asti ainakin mennään aivan varmasti.

Ootko sä nyt tutkinu tämän jutun perinpohjin ja tiedät että näin on?

Vierailija
3917/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti te kritisoijat saatte seuraavan kerran itse selvittää ongelman ilman vartijan apua hullun käydessä päälle...

Katsotaan sen jälkeen mikä ääni on kellossa...

Miksi poliisia ei soitettu paikalle, vaikka uhri sitä kaksi kertaa aneli, samoin sivulliset?

Ja moni sivullinen luuli poliisin olevan matkalla, mutta sivullisen puututtua vartijoiden käytökseen ja aloitettua naisen elvytyksen, selvisi, ettei vartijat ole edes kutsuneet poliisia paikalle ja se tehtiin lanssin tilauksen yhdessä.

Siinä vaiheessa ihmiset alkoivat soittaa häkään ja pyysivät poliisia kiireellisesti paikalle..

Miksi vartija halusi käyttää valtaansa ja sivutti poliisin, joka virallisesti vastaa järjestyshäiriöistä ja pollisilla on kansan luottamus ja arvostus. Niin oli myös uhrilla, koska hän aneli poliisia paikalle.

Tavallaan nuo metrojen ja kauppakeskusten järkkärit toimivat "poliisina" siinä mielessä että heidän toimivaltansa perustuu lainkohtaan joka antaa mahdollisuuden esimerkiksi juuri kauppakeskukselle anoa poliisilta oikeutta hankkia järjestyksenvalvojia hoitamaan alunperin poliisille kuuluvia järjestyksenvalvontatehtäviä julkisessa tilassa. Eli näitä pora-jv-kavereita.

Kun vartija joutuu ottamaan jonkun kiinnin niin lain mukaan pitäisi viipymättä hälyttää poliisi paikalle, mutta viipymättä on aika avoimesti määritelty ja käytäntö taitaa olla se, että poliisi soitetaan paikalle kun akuutti tilanne on saatu hoidettua eikä sen aikana. Varsinkin kun poliisia saattaa sitten joutua odottamaan tunteja, kun ei tuo sitten enää mikään akuutti tilanne ole kun asiakas on kiinniottotiloissa turvallisesti odottelemassa.

Vierailija
3918/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimenpide oli oikea, mutta uhri vain oli väärä.

Vierailija
3919/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä ihme että Azovia teietaan ei...ntsismi nousee näköjään täälläkin.

Vierailija
3920/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikös yhdessä kuvassa yksi vartijoista maannut naisen selän suuntaisesti hänen päällään?

Unissas makasi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kahdeksan