Lue keskustelun säännöt.
Miten reagoisit, jos ystäväsi kertoisi olleensa sinuun viimeiset 15 vuotta palavasti ihastunut?
08.01.2023 |
... ja että hän uskalsi kertoa minulle vasta nyt, kun olen itse eronnut?
Ja tämä ystäväsi olisi itse varattu, mutta kertoi että haluaa erota, ettei oikeasti rakasta puolisoaan?
Ja lisäksi olisit itsekin ollut jo vuosia aivan mielettömän ihastunut tähän ystävääsi?
Minulla on tällainen tilanne ja koska en halunnut astua kuvion kolmannen osapuolen varpaille, en kertonut omista tunteistani yhtään mitään.
Niin sekava ja ahdistava tilanne, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (116)
Mielestäni varattujen tekemissä ja varatuille tehdyissä tunteiden tunnustamisissa on aina jonkinlaista takaa-ajatusta lietsoa tunteita siinä ihastuksen kohteessa. Tiedän mitä on kamppailla tällaisen tunnustamisenhalun kanssa. Käsittelin kuitenkin lopulta tunteet itseni kanssa ja terapeutin avulla. Jossakin vaiheessa se asia irtosi mielestäni ja tunteet haalenivat. Siihen meni useampi vuosi.
Halusin tehdä niin, että en mene tekemään mitään tunnustuksia niin kauan kun tunnen siihen pakottavaa tarvetta. Sitten kun se pakottava tarve hellittää, ei olekaan enää mitään tarvetta ottaa siihen ihmiseen yhteyttä ja tunnustaa tunteitaan, edes mitään vanhoja tunteita. Parempi antaa sen ihmisen olla ihan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Ei ole fiksua mennä sekoittamaan kenenkään päätä, tunteita ja elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni varattujen tekemissä ja varatuille tehdyissä tunteiden tunnustamisissa on aina jonkinlaista takaa-ajatusta lietsoa tunteita siinä ihastuksen kohteessa. Tiedän mitä on kamppailla tällaisen tunnustamisenhalun kanssa. Käsittelin kuitenkin lopulta tunteet itseni kanssa ja terapeutin avulla. Jossakin vaiheessa se asia irtosi mielestäni ja tunteet haalenivat. Siihen meni useampi vuosi.
Halusin tehdä niin, että en mene tekemään mitään tunnustuksia niin kauan kun tunnen siihen pakottavaa tarvetta. Sitten kun se pakottava tarve hellittää, ei olekaan enää mitään tarvetta ottaa siihen ihmiseen yhteyttä ja tunnustaa tunteitaan, edes mitään vanhoja tunteita. Parempi antaa sen ihmisen olla ihan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Ei ole fiksua mennä sekoittamaan kenenkään päätä, tunteita ja elämää.
Toisaalta jos olisin toiminut noin, en olisi koskaan saanut miestäni, emme olisi saaneet lastamme, eikä vuosikymmenten suhdetta olisi syntynyt. Mieheni oli toisen kanssa kihloissa kun tapasimme.
Mutta tietysti on kovin monenlaisia tilanteita. Joskus liika varovaisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että kaikki ovat onnettomia. Tuo mieheni entinen kihlattukin on ollut 15 vuotta onnellisesti naimisissa miehen kanssa, jonka sopii hänelle huomattavasti paremmin kuin mieheni koskaan.
Ap vaikuttaa varsin järkevältä, joten hän varmasti osaa ratkaista tilanteen parhain päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni varattujen tekemissä ja varatuille tehdyissä tunteiden tunnustamisissa on aina jonkinlaista takaa-ajatusta lietsoa tunteita siinä ihastuksen kohteessa. Tiedän mitä on kamppailla tällaisen tunnustamisenhalun kanssa. Käsittelin kuitenkin lopulta tunteet itseni kanssa ja terapeutin avulla. Jossakin vaiheessa se asia irtosi mielestäni ja tunteet haalenivat. Siihen meni useampi vuosi.
Halusin tehdä niin, että en mene tekemään mitään tunnustuksia niin kauan kun tunnen siihen pakottavaa tarvetta. Sitten kun se pakottava tarve hellittää, ei olekaan enää mitään tarvetta ottaa siihen ihmiseen yhteyttä ja tunnustaa tunteitaan, edes mitään vanhoja tunteita. Parempi antaa sen ihmisen olla ihan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Ei ole fiksua mennä sekoittamaan kenenkään päätä, tunteita ja elämää.
Toisaalta jos olisin toiminut noin, en olisi koskaan saanut miestäni, emme olisi saaneet lastamme, eikä vuosikymmenten suhdetta olisi syntynyt. Mieheni oli toisen kanssa kihloissa kun tapasimme.
Mutta tietysti on kovin monenlaisia tilanteita. Joskus liika varovaisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että kaikki ovat onnettomia. Tuo mieheni entinen kihlattukin on ollut 15 vuotta onnellisesti naimisissa miehen kanssa, jonka sopii hänelle huomattavasti paremmin kuin mieheni koskaan.
Ap vaikuttaa varsin järkevältä, joten hän varmasti osaa ratkaista tilanteen parhain päin.
Puhut myös ihan totta, hyvä näkökulma tuokin,
Ja sitten taas toisaalta ymmärrän tuota ystävääni. Joo, sanon, etten IKINÄ itse kertoisi tunteistani varatulle. Mutta voinko olla 100% varma, ettei sellaista tilannetta koskaan tule, jossa lipsautan suustani jotain, mitä kadun myöhemmin? Olisin tekopyhä jos väittäisin, ettei näin voisi jonain päivänä käydä.
Tämä on tunteideni värittämää ja riskaabelia puhetta, mutta: Minulla ja tällä ystävälläni on aina ollut todella hyvä olla yhdessä. Olen aina kokenut voivani olla täysin oma itseni kaikkine inhottavinekin puolineni hänen kanssaan. Vuodesta toiseen. Hän on aina ollut reilu, lojaali, myötätuntoinen ja rehellinen ja hän on seissyt sanojensa takana kaikessa. Meillä on hauskaa yhdessä, hänen kanssaan oleminen on helppoa. On aina ollut.
On vaikeaa sanoa tätä elättelemättä samalla turhia toiveita, mutta sanotaan se kuitenkin: jos meistä jonain päivänä tulisi jotain, niin näen, että siinä olisi paljon potentiaalia johonkin syvempäänkin. Monet tärkeät ainekset ovat kasassa. Mutta tässä on niin tulenarka tilanne päällä, että on hyvin helppoa myös pilata kaikki, jos nyt teemme vääriä valintoja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni varattujen tekemissä ja varatuille tehdyissä tunteiden tunnustamisissa on aina jonkinlaista takaa-ajatusta lietsoa tunteita siinä ihastuksen kohteessa. Tiedän mitä on kamppailla tällaisen tunnustamisenhalun kanssa. Käsittelin kuitenkin lopulta tunteet itseni kanssa ja terapeutin avulla. Jossakin vaiheessa se asia irtosi mielestäni ja tunteet haalenivat. Siihen meni useampi vuosi.
Halusin tehdä niin, että en mene tekemään mitään tunnustuksia niin kauan kun tunnen siihen pakottavaa tarvetta. Sitten kun se pakottava tarve hellittää, ei olekaan enää mitään tarvetta ottaa siihen ihmiseen yhteyttä ja tunnustaa tunteitaan, edes mitään vanhoja tunteita. Parempi antaa sen ihmisen olla ihan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Ei ole fiksua mennä sekoittamaan kenenkään päätä, tunteita ja elämää.
Toisaalta jos olisin toiminut noin, en olisi koskaan saanut miestäni, emme olisi saaneet lastamme, eikä vuosikymmenten suhdetta olisi syntynyt. Mieheni oli toisen kanssa kihloissa kun tapasimme.
Mutta tietysti on kovin monenlaisia tilanteita. Joskus liika varovaisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että kaikki ovat onnettomia. Tuo mieheni entinen kihlattukin on ollut 15 vuotta onnellisesti naimisissa miehen kanssa, jonka sopii hänelle huomattavasti paremmin kuin mieheni koskaan.
Ap vaikuttaa varsin järkevältä, joten hän varmasti osaa ratkaista tilanteen parhain päin.
Puhut myös ihan totta, hyvä näkökulma tuokin,
Ja sitten taas toisaalta ymmärrän tuota ystävääni. Joo, sanon, etten IKINÄ itse kertoisi tunteistani varatulle. Mutta voinko olla 100% varma, ettei sellaista tilannetta koskaan tule, jossa lipsautan suustani jotain, mitä kadun myöhemmin? Olisin tekopyhä jos väittäisin, ettei näin voisi jonain päivänä käydä.
Tämä on tunteideni värittämää ja riskaabelia puhetta, mutta: Minulla ja tällä ystävälläni on aina ollut todella hyvä olla yhdessä. Olen aina kokenut voivani olla täysin oma itseni kaikkine inhottavinekin puolineni hänen kanssaan. Vuodesta toiseen. Hän on aina ollut reilu, lojaali, myötätuntoinen ja rehellinen ja hän on seissyt sanojensa takana kaikessa. Meillä on hauskaa yhdessä, hänen kanssaan oleminen on helppoa. On aina ollut.
On vaikeaa sanoa tätä elättelemättä samalla turhia toiveita, mutta sanotaan se kuitenkin: jos meistä jonain päivänä tulisi jotain, niin näen, että siinä olisi paljon potentiaalia johonkin syvempäänkin. Monet tärkeät ainekset ovat kasassa. Mutta tässä on niin tulenarka tilanne päällä, että on hyvin helppoa myös pilata kaikki, jos nyt teemme vääriä valintoja.Ap
se että jonkun kanssa on helppoa ja turvallista ja saa olla oma itsensä, ja tunne on säilynyt vuodesta toiseen, se kuulostaa jo joltain syvemmältä kuin pelkältä hetken huumalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellainen ole rakkautta, jolla tuhotaan muiden elämät. Vahvoja tunteita voi toki olla.
Eli jos esimerkiksi kumppanisi eksä tekisi itsemurhan siksi, ettei kestä sitä että kumppanisi on nykyään sinun kanssasi, niin teidän välillänne ei voisi olla rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni varattujen tekemissä ja varatuille tehdyissä tunteiden tunnustamisissa on aina jonkinlaista takaa-ajatusta lietsoa tunteita siinä ihastuksen kohteessa. Tiedän mitä on kamppailla tällaisen tunnustamisenhalun kanssa. Käsittelin kuitenkin lopulta tunteet itseni kanssa ja terapeutin avulla. Jossakin vaiheessa se asia irtosi mielestäni ja tunteet haalenivat. Siihen meni useampi vuosi.
Halusin tehdä niin, että en mene tekemään mitään tunnustuksia niin kauan kun tunnen siihen pakottavaa tarvetta. Sitten kun se pakottava tarve hellittää, ei olekaan enää mitään tarvetta ottaa siihen ihmiseen yhteyttä ja tunnustaa tunteitaan, edes mitään vanhoja tunteita. Parempi antaa sen ihmisen olla ihan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Ei ole fiksua mennä sekoittamaan kenenkään päätä, tunteita ja elämää.
Tyhmää se tunnustusten tekeminen onkin. Ei se tunnustus kuitenkaan herätä mielenkiintoa siinä kohteessa, jos mielenkiintoa ei ennestään ole.
Paitsi että jossain tapauksessa tunne saattaakin olla molemminpuolinen, ja silloin tunnustus voi olla hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellainen ole rakkautta, jolla tuhotaan muiden elämät. Vahvoja tunteita voi toki olla.
Eli jos esimerkiksi kumppanisi eksä tekisi itsemurhan siksi, ettei kestä sitä että kumppanisi on nykyään sinun kanssasi, niin teidän välillänne ei voisi olla rakkautta?
Tätä minä kanssa vähän ihmettelin. On tekopyhää väittää, että omia tunteita voisi kontrolloida. Ettei voisi rakastua syvästi samaan aikaan, kun on suhteessa toisen kanssa. Ihmissuhteet ovat niin monimutkaisia.
Minä ainakin rakastuin syvästi kun vielä olin eksäni kanssa suhteessa, ja jos tuo toinen olisi ollut sinkku, niin voi olla että olisin eronnut ja lähtenyt hänen matkaansa. Ja tunteet olisivat tuolloinkin olleet aitoja. Mutta annoin tunteen hiipua, koska tein sen VALINNAN.
Rakkaus ei katso kelloa. Mutta valinnat katsovat moraalia. Ihminen voi päättää toimia tunteidensa vastaisesti ja tehdä asioita, joista ei ehkä saa hetken mielihyvää, mutta jotka ovat pitkässä juoksussa OIKEIN.
Ap
Olisin varmaan yllättynyt ja säälisin ystävääni. Toisaalta olen itse ollut paljon kauemmin yksipuolisesti ihastunut, joten tiedän ettei se niin kamalaa ole. Ei sillä varmaan muuttaisi mitenkään sitä, miten ystävääni suhtaudun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin varmaan yllättynyt ja säälisin ystävääni. Toisaalta olen itse ollut paljon kauemmin yksipuolisesti ihastunut, joten tiedän ettei se niin kamalaa ole. Ei sillä varmaan muuttaisi mitenkään sitä, miten ystävääni suhtaudun.
Toivon kovasti, että tässä olisi yksipuolisesta tunteesta kyse. Ikävä kyllä minä pidän myös tästä ystävästäni todella todella TODELLA paljon. Se on syvää kiintymystä ja jonkinlaista rakkautta, on ollut jo vuosia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Minä olen ajatellut, että ihastus ei ole niin vakavaa kuin rakastuminen. Eli sitä voi olla vaikka loppuelämänsä ihastunut, ilman että se koskaan johtaisi rakastumiseen. Jos se toinen ihminen ei vain ole tarpeeksi ihana, että häneen voisi rakastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Minä olen ajatellut, että ihastus ei ole niin vakavaa kuin rakastuminen. Eli sitä voi olla vaikka loppuelämänsä ihastunut, ilman että se koskaan johtaisi rakastumiseen. Jos se toinen ihminen ei vain ole tarpeeksi ihana, että häneen voisi rakastua.
Tämä ystäväni ei tainnut käyttää ihastua-sanaa, jotenkin näin se hänen unnustuksensa meni, en muista sanasta sanaan:
"Mä tunnen itseni todella typeräksi kun mä sanon tämän ääneen mutta... mä pidän susta todella paljon... siis NIIN HELVETIN paljon, et sä tiedäkään... mä oon ajatellut sua todella paljon tässä viime vuosien aikana... oot sä varmaan huomannutkin sen. Sun kanssa on vaan niin hyvä olla, mä en osaa selittää sitä." Sitten hän luetteli perään luonteenpiirteitä ja muita ominaisuuksia, joista hän minussa pitää erityisesti.
Eli joo, semantiikkaa pitkälti. Itse koen, että olen häneen syvästi kiintynyt ja luin hänen sanansa niin, että niin hänkin on minuun. Rakastan häntä ihmisenä, ystävänä, mutta välillämme on selvästi myös romanttista jännitettä, jonka tajusin kunnolla tuon avautumisen jälkeen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Minä olen ajatellut, että ihastus ei ole niin vakavaa kuin rakastuminen. Eli sitä voi olla vaikka loppuelämänsä ihastunut, ilman että se koskaan johtaisi rakastumiseen. Jos se toinen ihminen ei vain ole tarpeeksi ihana, että häneen voisi rakastua.
Ja rakastuminen vaatii myös sitä syvää kohtaamista toistuvasti. Eli voit olla vaikka etäältä ihastunut varattuun mutta jos et koskaan pääse oikeasti lähentymään hänen kanssaan ja esim. jaa henkilökohtaisia asioita ja tutustu häneen syvällisesti, et välttämättä koskaan pääse rakastumaan vaan pysyt ihastumisen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Minä olen ajatellut, että ihastus ei ole niin vakavaa kuin rakastuminen. Eli sitä voi olla vaikka loppuelämänsä ihastunut, ilman että se koskaan johtaisi rakastumiseen. Jos se toinen ihminen ei vain ole tarpeeksi ihana, että häneen voisi rakastua.
Tämä ystäväni ei tainnut käyttää ihastua-sanaa, jotenkin näin se hänen unnustuksensa meni, en muista sanasta sanaan:
"Mä tunnen itseni todella typeräksi kun mä sanon tämän ääneen mutta... mä pidän susta todella paljon... siis NIIN HELVETIN paljon, et sä tiedäkään... mä oon ajatellut sua todella paljon tässä viime vuosien aikana... oot sä varmaan huomannutkin sen. Sun kanssa on vaan niin hyvä olla, mä en osaa selittää sitä." Sitten hän luetteli perään luonteenpiirteitä ja muita ominaisuuksia, joista hän minussa pitää erityisesti.Eli joo, semantiikkaa pitkälti. Itse koen, että olen häneen syvästi kiintynyt ja luin hänen sanansa niin, että niin hänkin on minuun. Rakastan häntä ihmisenä, ystävänä, mutta välillämme on selvästi myös romanttista jännitettä, jonka tajusin kunnolla tuon avautumisen jälkeen.
Ap
Tuo kuulostaa hänen puoleltaan enemmän syvältä kiintymykseltä ja jonkinlaiselta rakkaudelta myös. Jotain enemmän siinä on kuin ihastumista, olettaen että tuo on kestänyt niin pitkään ja hän puhuu totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin riippuisi paljon omasta kiinnostuksestani, mutta tilanteesta yleisesti olisin luultavasti melko pahoillani ystäväni puolesta, erityisesti, jos ei itselläni olisi sellaisia tunteita/kiinnostusta ystävääni kohtaan. Se on kuitenkin melko pitkä aika ja siihen varmasti mahtuisi paljon mielipahaakin käytännössä ihan turhaan.
Mitä taas tulee sanavalintaan, niin itse olen aina mieltänyt ihastumisen jonkinlaisena ensiaskeleena joko rakastumiseen tai "unohtamiseen", en siis varsinaisesti osaa ajatella miten sitä tilannetta voisi ylläpitää vuosikausia, mutta tämä on toki paljolti semantiikkaa.
Minä olen ajatellut, että ihastus ei ole niin vakavaa kuin rakastuminen. Eli sitä voi olla vaikka loppuelämänsä ihastunut, ilman että se koskaan johtaisi rakastumiseen. Jos se toinen ihminen ei vain ole tarpeeksi ihana, että häneen voisi rakastua.
Tämä ystäväni ei tainnut käyttää ihastua-sanaa, jotenkin näin se hänen unnustuksensa meni, en muista sanasta sanaan:
"Mä tunnen itseni todella typeräksi kun mä sanon tämän ääneen mutta... mä pidän susta todella paljon... siis NIIN HELVETIN paljon, et sä tiedäkään... mä oon ajatellut sua todella paljon tässä viime vuosien aikana... oot sä varmaan huomannutkin sen. Sun kanssa on vaan niin hyvä olla, mä en osaa selittää sitä." Sitten hän luetteli perään luonteenpiirteitä ja muita ominaisuuksia, joista hän minussa pitää erityisesti.Eli joo, semantiikkaa pitkälti. Itse koen, että olen häneen syvästi kiintynyt ja luin hänen sanansa niin, että niin hänkin on minuun. Rakastan häntä ihmisenä, ystävänä, mutta välillämme on selvästi myös romanttista jännitettä, jonka tajusin kunnolla tuon avautumisen jälkeen.
ApTuo kuulostaa hänen puoleltaan enemmän syvältä kiintymykseltä ja jonkinlaiselta rakkaudelta myös. Jotain enemmän siinä on kuin ihastumista, olettaen että tuo on kestänyt niin pitkään ja hän puhuu totta.
Minusta se tuntuu syvältä molemmin puolin. Ja pidän itseäni hyvänä ihmistuntijana.
Ap
Ja vielä tähän toiseen pohdintaasi. Sen perusteella mitä minä häntä tunnen, tuo käytös ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Se ei vaikuttanut siltä, että ajatus olisi syntynyt hänen päähänsä sinä iltana.
Se vaikutti minun silmissäni enemmän siltä, että hän on kantanut tuota tunnetta sisällään todella, todella pitkän aikaa ja nyt hän syystä tai toisesta, varmaan juuri osin sen parin oluen voimalla livautti nuo asiat suustaan. Ja nyt hän katuu sitä. Hän on ollut hyyyyvin varovainen tapahtuneen jälkeen, kun minä vedin kuitenkin itse selkeän rajan.
Mutta samaan aikaan tiedostan, että saatan itse vain haluta uskoa, että hänen tunteensa ovat tosi syvät. Ehkä hän oikeasti haluaa vain tyyliin seksiä ja hänellä ei ole aikomustakaan erota nykyisestään. Ehkä olen itse niin tunteideni sokaisema, että en näe hänen vilppinsä taakse.
Uskon enemmän ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta en voi olla varma. Siksi minua pelottaa.
Ap