Lue keskustelun säännöt.
Hyvätuloinen sinkkunainen - Helsingin deittimarkkinat olemattomat
signumsi201
07.01.2023 |
Otsikko provokatiivinen, sori siitä.
En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta Helsingin miestarjonta akateemisesti koulutetulle, hyvätuloiselle (ylin tulodesiili) ja varakkaalle sinkkunaiselle on luokattoman huonoa mikäli nainen haluaa tasoisensa miehen. Koulutettuja miehiä ei löydy juuri mistään ja ne vähät koulutetut miehet
- ovat kiinnostuneita ennemminkin yksinkertaisista naisista kuin tasoisistaan yliopistokoulutetuista,
- ovat olleet varattuja opiskeluajoistaan asti tai muutoin löytäneet jo puolisonsa tai
- pyörittävät useita naisia samanaikaisesti.
Olen käynyt muutamilla onnettomilla deiteillä, joilla kaikilla miehen kiinnostus on ennemmin tai myöhemmin lopahtanut kertoessani ammattini. Tämä on onnetonta; missä Helsingissä korkeastikoulutettuja miehiä voi tavata?
-kolmeakymmentä lähestyvä nainen Bulevardin eteläpuolelta
Kommentit (1217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?
Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Sen lisäksi ne ovat asioita joilla on oikeasti merkitystä sen liiton onnellisuuden kannalta yhtään pidemmällä tähtäimellä toisin kuin kauneudella joka on katoavaista eikä juuri onnellisuutta lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Sen lisäksi ne ovat asioita joilla on oikeasti merkitystä sen liiton onnellisuuden kannalta yhtään pidemmällä tähtäimellä toisin kuin kauneudella joka on katoavaista eikä juuri onnellisuutta lisää.
Kyllä se että kumppanini on hyvännäköinen lisää minun elämänlaatuani ihan merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Sen lisäksi ne ovat asioita joilla on oikeasti merkitystä sen liiton onnellisuuden kannalta yhtään pidemmällä tähtäimellä toisin kuin kauneudella joka on katoavaista eikä juuri onnellisuutta lisää.
Kyllä se että kumppanini on hyvännäköinen lisää minun elämänlaatuani ihan merkittävästi.
Tuskin lisäisi jos olisi muuten kuin riivinrauta eikä teillä olisi mitään yhteistä eikä koskaan hauskaa yhdessä. Kauneudesta on hyötyä vasta jos se suhde on muillakin osa-alueilla riittävän hyvä.
AP on todella kuvottava nainen. Hyi helvetti kuka ajattelee että tulotaso tai koulutus on joku ihmisen tason mittari? AP mä en halua sinua. Olet kuvottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki afrikkalainen tai arabi rakastaja, jos tienaat ainakin kahden ihmisen edestä. He eivät välttämättä ole hyvätuloisia, mutta heillä on erilaista arvoa mitä viestittää eli voit viestittää että olet progressiivinen ihminen heidän kauttaan.
Vierailija kirjoitti:
AP on todella kuvottava nainen. Hyi helvetti kuka ajattelee että tulotaso tai koulutus on joku ihmisen tason mittari? AP mä en halua sinua. Olet kuvottava.
Kuka ajattelee että ikä tai ulkonäkö on joku ihmisen tason mittari? Niinpä. Aika moni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö olekin kivaa keskustella pariutumisesta oikeiden ongelmien sijasta? Saa kirjoittaa oikein tunteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa Pirkanmaalta aivan saman asian..olen korkeastikoulutettu. Ollut asiantuntijatyössä, hoikka, huolehdin itsestäni, kauniiksi kehuttu. Deittikumppanit ja seurustelukumppanit kehuneet älykkääksi ja kauniiksi.
Täällä deittailupooli on ulkomaalaisia, eronneita isiä tai muuten vaan peräkammarin poikia.
Katseen kestäviä nuoriamiehiä ei ole (tai omanikäisiä) juuri tarjolla.
Tunnistin silti mitä kerroit: jotkut koulutetut miehet haluavat instagram tai only fans -bimbon. Jotkut 30 v.miehet taas eivät halua vielä sitoutua. Joitakin miehiä pelottaa älykäs ja meneystynyt nainen. Syitä on monia..lisäksi Helsinki on täynnä syrjäytyneitä ja ulkomaalaisia, vaikka valinnanvaraa olisi määrällisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Lähtökohtaisesti lisäksi käsistä revitään kyllä komea mies, joka esim.juristi.
Viimeksi kun deittailin akateemista miestä, hän oli itseasiassa helsinkiläinen lääkäri, joka lähti Mount Everestille. Ihan ok:n näköinen, kemiat osui yksiin, äly ja ikäeroa 8 vuotta, mutta pyöritti naisia ja petti exäänsä. 3 lasta eri naisten kanssa, niin muuttui elo, deittailu ja halut tehdä tuon ihmisen kanssa jutusta vakavaa olemattomaksi.
N36
Voin sanoa Pirkanmaalta aivan saman asian..olen korkeastikoulutettu. Ollut asiantuntijatyössä, hoikka, huolehdin itsestäni, kauniiksi kehuttu. Deittikumppanit ja seurustelukumppanit kehuneet älykkääksi ja kauniiksi.
Täällä deittailupooli on ulkomaalaisia, eronneita isiä tai muuten vaan peräkammarin poikia.
Katseen kestäviä nuoriamiehiä ei ole (tai omanikäisiä) juuri tarjolla.
Tunnistin silti mitä kerroit: jotkut koulutetut miehet haluavat instagram tai only fans -bimbon. Jotkut 30 v.miehet taas eivät halua vielä sitoutua. Joitakin miehiä pelottaa älykäs ja meneystynyt nainen. Syitä on monia..lisäksi Helsinki on täynnä syrjäytyneitä ja ulkomaalaisia, vaikka valinnanvaraa olisi määrällisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Lähtökohtaisesti lisäksi käsistä revitään kyllä komea mies, joka esim.juristi.
Viimeksi kun deittailin akateemista miestä, hän oli itseasiassa helsinkiläinen lääkäri, joka lähti Mount Everestille. Ihan ok:n näköinen, kemiat osui yksiin, äly ja ikäeroa 8 vuotta, mutta pyöritti naisia ja petti exäänsä. 3 lasta eri naisten kanssa, niin muuttui elo, deittailu ja halut tehdä tuon ihmisen kanssa jutusta vakavaa olemattomaksi.
N36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.
Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.Täyttä roskaa.
Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.
Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.
Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.
Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.
Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.
Tämä.
Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.
Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.
Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.
Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.
Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.
Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".
Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.
Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.
Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.
Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin.
Tämäpä olikin pätevä viesti, sillä siinä kuvataan turvalliseen kiintymyssuhteeseen perustuvaa parisuhdetta. Turvattoman mallin nimittäin tunnistaa siitä, että roolit on jaettu. Toinen on vahva, toinen heikko, toinen looginen, toinen epälooginen jne. eikä noista rooleista ole lupa pudota. Se on samalla peliä, joka tuottaa paljon vahinkoa, sillä osa persoonallisuuden puolista projisoidaan kumppaniin ja käsitellään sieltä käsin omia kiellettyjä puolia.
Sivusuhteet toimivat parhaiten tällaisten ihmisten suhteissa, missä ominaisuuksien jakaminen on normaali tila. Tällöin ilmaantuu aina jostain uusi splitattu puoli, jonka tahtoo mukaan omiin vääristyneisiin objektisuhteisiin ja joka helpottaa vakisuhteen splitattua logiikkaa tarjoamalla pakoväylän sen konflikteihin.
Ihminen, joka objektisuhteet ovat hajalla on kuin rikki mennyt peili, joka joutuu jatkuvasti etsimään omia osiaan maailmalta muilta ihmisiltä, jotta hänen persoonansa olisi kokonainen.
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa Pirkanmaalta aivan saman asian..olen korkeastikoulutettu. Ollut asiantuntijatyössä, hoikka, huolehdin itsestäni, kauniiksi kehuttu. Deittikumppanit ja seurustelukumppanit kehuneet älykkääksi ja kauniiksi.
Täällä deittailupooli on ulkomaalaisia, eronneita isiä tai muuten vaan peräkammarin poikia.
Katseen kestäviä nuoriamiehiä ei ole (tai omanikäisiä) juuri tarjolla.
Tunnistin silti mitä kerroit: jotkut koulutetut miehet haluavat instagram tai only fans -bimbon. Jotkut 30 v.miehet taas eivät halua vielä sitoutua. Joitakin miehiä pelottaa älykäs ja meneystynyt nainen. Syitä on monia..lisäksi Helsinki on täynnä syrjäytyneitä ja ulkomaalaisia, vaikka valinnanvaraa olisi määrällisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Lähtökohtaisesti lisäksi käsistä revitään kyllä komea mies, joka esim.juristi.
Viimeksi kun deittailin akateemista miestä, hän oli itseasiassa helsinkiläinen lääkäri, joka lähti Mount Everestille. Ihan ok:n näköinen, kemiat osui yksiin, äly ja ikäeroa 8 vuotta, mutta pyöritti naisia ja petti exäänsä. 3 lasta eri naisten kanssa, niin muuttui elo, deittailu ja halut tehdä tuon ihmisen kanssa jutusta vakavaa olemattomaksi.
N36
Eli autoit miestä pettämään exäänsä. Täytyy olla toinen moraaliton että haluaa sinun kaltaisesi ihmisen kumppaniksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.
Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.Täyttä roskaa.
Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.
Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.
Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.
Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.
Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.
Tämä.
Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.
Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.
Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.
Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.
Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.
Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".
Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.
Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.
Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.
Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin.
Tämäpä olikin pätevä viesti, sillä siinä kuvataan turvalliseen kiintymyssuhteeseen perustuvaa parisuhdetta. Turvattoman mallin nimittäin tunnistaa siitä, että roolit on jaettu. Toinen on vahva, toinen heikko, toinen looginen, toinen epälooginen jne. eikä noista rooleista ole lupa pudota. Se on samalla peliä, joka tuottaa paljon vahinkoa, sillä osa persoonallisuuden puolista projisoidaan kumppaniin ja käsitellään sieltä käsin omia kiellettyjä puolia.
Sivusuhteet toimivat parhaiten tällaisten ihmisten suhteissa, missä ominaisuuksien jakaminen on normaali tila. Tällöin ilmaantuu aina jostain uusi splitattu puoli, jonka tahtoo mukaan omiin vääristyneisiin objektisuhteisiin ja joka helpottaa vakisuhteen splitattua logiikkaa tarjoamalla pakoväylän sen konflikteihin.
Ihminen, joka objektisuhteet ovat hajalla on kuin rikki mennyt peili, joka joutuu jatkuvasti etsimään omia osiaan maailmalta muilta ihmisiltä, jotta hänen persoonansa olisi kokonainen.
*konflikteista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Miksi hyvännäköinen kumppani on sinulle ensisijainen kriteeri? Toki hän voi olla paljon muutakin, mutta oletko epävarma itsestäsi? Annatko liikaa painoarvoa muiden mielipiteille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.
Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.Täyttä roskaa.
Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.
Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.
Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.
Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.
Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.
Tämä.
Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.
Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.
Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.
Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.
Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.
Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".
Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.
Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.
Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.
Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin.
Vielä tästä se, että turvallinen kiintymyssuhde, joka mahdollistaa monenlaisena olemisen ja tuen hakemisen molemmille, on ehkä jopa edellytys, että pystyy etenemään urallaan ja pysymään siellä missä on. Tietysti lähtötaso huomioiden sama etu voi olla missä tahansa ammatissa eikä vain ns. statusammateissa. Puolison tarjoama vastakkaisen sukupuolen näkökulma voi olla (ja onkin, omakohtaisesti koettuna) ratkaiseva etu verrattuna niihin, joilta se puuttuu. Koska kaksi päätä on viisaampia kuin yksi.
Ja jos puoliso ei tuollaista tarjoa, tulee hänestä työuralllekin kiviriippa ja suhteesta peli tai taistelu. Ja näinhän tapahtuu suhteissa, joissa toiselta odotetaan toimimista osaobjektina itselle so. projektiona. Siihen ei kukaan pysty (täyttämään odotuksia), koska emme ole toistemme fantasiamaailmassa toimivia osaobjekteja (vaikka tahtoisimme), vaan erillisiä persoonia.
Tässä palstassa on tavallaan kiehtovaa nähdä, miten syvällä arkaaisessa objektisuhteiden fantasiamaailmassa stereotypiat liikkuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?