Lue keskustelun säännöt.
Hyvätuloinen sinkkunainen - Helsingin deittimarkkinat olemattomat
signumsi201
07.01.2023 |
Otsikko provokatiivinen, sori siitä.
En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta Helsingin miestarjonta akateemisesti koulutetulle, hyvätuloiselle (ylin tulodesiili) ja varakkaalle sinkkunaiselle on luokattoman huonoa mikäli nainen haluaa tasoisensa miehen. Koulutettuja miehiä ei löydy juuri mistään ja ne vähät koulutetut miehet
- ovat kiinnostuneita ennemminkin yksinkertaisista naisista kuin tasoisistaan yliopistokoulutetuista,
- ovat olleet varattuja opiskeluajoistaan asti tai muutoin löytäneet jo puolisonsa tai
- pyörittävät useita naisia samanaikaisesti.
Olen käynyt muutamilla onnettomilla deiteillä, joilla kaikilla miehen kiinnostus on ennemmin tai myöhemmin lopahtanut kertoessani ammattini. Tämä on onnetonta; missä Helsingissä korkeastikoulutettuja miehiä voi tavata?
-kolmeakymmentä lähestyvä nainen Bulevardin eteläpuolelta
Kommentit (1217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.
Ymmärrän mitä yrität tuossa sanoa mutta kyllä liian usein kyse on siitä että ihminen ajattelee että kyllä tuon toisen pitäisi ymmärtää mitä haluamme sanoa vaikka emme sitä ihan suoraan sanokaan. Mutta ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita, eivät miehet eivätkä naiset. Kyllä se todellinen ajatus pitä pystyä sanomaan riittävän suoraan. Ja jos ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa sanoa niin sitten yrittää ensin ottaa siitä itse selvää että mitä oikein tuntee ja miksi.
Voisin myös kritisoida sitä että tuo oma tekstisi on myös sellaista keittiöpsykologista jargonia jolla lähinnä pyritään pätemään ja lyttäämään toinen keskustelija. Se ei ole kovin hyvä esimerkki hyvästä kommunikaatioista vaan ennemminkin juuri sitä mistä syytät naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.
Mutta kun niin monen miehen puhe on oikeasti surkeaa. Olen siis itse mies ja yrittänyt edes jotenkin oppia ilmaisemaan sanallisesti tunteitani. Ja joka ikinen nainen jonka kanssa olen niin tehnyt on ollut ihan haltioissaan että "vau, miten sinä osaat noin hienosti sanoittaa tunteitasi!". Siis kun suunnilleen sanon että "minusta tuntuu joskus pahalta kun sinä et huomaa että tämä asia on minulle hyvin tärkeä". Ei siis mitään sen kummallisempaa. Ihan perus puhetta. Mutta se tuntuu olevan monille naisille ihan uusi kokemus että mies kykenee siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.
Ymmärrän mitä yrität tuossa sanoa mutta kyllä liian usein kyse on siitä että ihminen ajattelee että kyllä tuon toisen pitäisi ymmärtää mitä haluamme sanoa vaikka emme sitä ihan suoraan sanokaan. Mutta ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita, eivät miehet eivätkä naiset. Kyllä se todellinen ajatus pitä pystyä sanomaan riittävän suoraan. Ja jos ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa sanoa niin sitten yrittää ensin ottaa siitä itse selvää että mitä oikein tuntee ja miksi.
Voisin myös kritisoida sitä että tuo oma tekstisi on myös sellaista keittiöpsykologista jargonia jolla lähinnä pyritään pätemään ja lyttäämään toinen keskustelija. Se ei ole kovin hyvä esimerkki hyvästä kommunikaatioista vaan ennemminkin juuri sitä mistä syytät naisia.
Pahoittelen, kun kohdistin kritiikin sinun tekstiisi tai ajatuksiisi, mutta näen valitettavasti siinä tarpeen syyttää miehiä juuri siihen tapaan mistä itse yritin kertoa. Ajattelen parisuhteista ja sukupuolista todella aivan eri tavalla kuin sinä.
Eikä kyse ole keittiöpsykologiasta, vaan Melanie Kleinista, kiintymyssuhdemalleista ja siihen perustuvista psykodynaamisista metodeista kuvata parisuhdedynamiikkaa käytännössä. Psykologian kanssa sillä ei ole paljoakaan tekemistä, paitsi persoonallisuudenpiirteitä tutkivan psykologian osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.
Mutta kun niin monen miehen puhe on oikeasti surkeaa. Olen siis itse mies ja yrittänyt edes jotenkin oppia ilmaisemaan sanallisesti tunteitani. Ja joka ikinen nainen jonka kanssa olen niin tehnyt on ollut ihan haltioissaan että "vau, miten sinä osaat noin hienosti sanoittaa tunteitasi!". Siis kun suunnilleen sanon että "minusta tuntuu joskus pahalta kun sinä et huomaa että tämä asia on minulle hyvin tärkeä". Ei siis mitään sen kummallisempaa. Ihan perus puhetta. Mutta se tuntuu olevan monille naisille ihan uusi kokemus että mies kykenee siihen.
Minusta se pitää hyvin pitkälti paikkansa, että mies rakastaa silmillään ja nainen korvillaan. Se mies, joka osaa puhua naisten tapaan on parisuhdemarkkinoilla vahvoilla.
Puhuminen ei kuitenkaan ole välttämättä merkki siitä, että olisi jotenkin kartalla itsensä (puhun omasta kokemuksesta) tai toisten kanssa, vaan se voi olla ja usein onkin vain sumuverho, tapa puhua itsensä pyörryksiin tai jopa hurmata nainen oman psyykensä erikoisuuksilla, paeta hienolta kuulostaviin rationalisoionteihin tms.
Puhumisen purkaminen onkin psykoterapian päämäärä niin parisuhde- kuin yksilöterapioissakin. Puheesta kehoon, eleisiin, tunnelmiin, pseudotunteista alkuperäisiin tunteisiin ja tilanteisiin, joihin ne alun perin liittyvät joko parisuhteessa tai kauempana historiassa. Puheet ja äänet ovat useimmiten kaikuja kauempaa ja niitä säestävät alkuperäisen keholliset tunnelmat ja rytmit.
Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa. Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Ei se ihan noin mennyt mutta sinne päin. Varsinaisesti se tutkimus kertoi että parisuhde lisää keskimäärin miehen onnellisuutta mutta keskimäärin laskee naisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen mies olisi onnellinen suhteessa tai jokainen nainen onneton tai että jokainen suhde lisäisi miehen onnellisuutta ja jokainen laskisi naisen. Naisen on vain miestä hankalampaa löytää suhdetta joka lisäisi naisen onnellisuutta.
Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Voisiko johtua ylimitoitetuista odotuksista sekä itseä että miehiä kohtaan? Näissäkin keskusteluissa sinkkunaiset ihan oikeasti monesti hakevat pakettia kuten ap eli miehen yksilöllisyys on hautautunut johonkin saavutusten alle (omien ja miehen). Lisäksi syntyy vaikutelma siitä, että oma elämäkin on vain CV-luettelo.
Ts. minusta nämä tätä aloitusta kritisoivat miesten kommentit ovat ihan oikeilla jäljillä. Se on kuitenkin vain vaikutelma eksyksissä olosta, ei siitä, että ap tai joku muu välttämättä olisi kiipijä tai jokin muu ahne blondi. On kuitenkin vaikea löytää hyvää parisuhdetta, jos on eksyksissä itseltäänkin. Silloinhan joku muu usein pyrkii kuskin paikalle.
Tässä pitää erottaa kaksi eri vaihetta. Naisilla (ja monilla miehilläkin) on varmasti ylimitoitettuja vaatimuksia silloin kun vasta etsitään sitä kumppania ja se vähentää parisuhteiden syntymistä. Mutta sitten kun se suhde on syntynyt niin en usko kovinkaan monilla olevan mitenkään erityisen ylimitoitettuja odotuksia. Yleensä tyytyväisyyteen riittää se että se tunneyhteys kumppaneiden välillä säilyy hyvänä ja toista muistetaan pitää tärkeänä.
Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa ihmisten kiintymyssuhteista on turvattomia. Mutta osa ongelmista johtuu myös siitä, että aivan kuten pariutumisessakin, ei ymmärretä, että sukupuolilla on osin eri odotuksia parisuhteelle. Ne myös liittyvät siihen, mitä pariutumisessa ei ymmärretä puolin ja toisin sukupuolten välillä.
Ja vaikka ymmärrettäisiinkin niin ei silti tajuta että silloin ne toisen erilaiset tarpeet pitäisi yrittää tyydyttää eikä vain todeta että olemme erilaisia eikä asialle voi mitään. Ei ole mitenkään ylimitoitettu odotus että se toinen pyrkii ottamaan sinun tarpeesi huomioon. Ja jos sellainen ei toteudu niin ei ole mitenkään ylimitoitettua reagointia olla onneton.
Se muuttuu ylimitoitetuksi siinä vaiheessa, kun kuvitellaan oikeuden onnellisuuteen koskevan vain itseä eikä sitä toista osapuolta lainkaan. Tarkoitan, että onnellisen parisuhteen kriteerit asetetaan yksipuolisesti.
Näissä keskusteluissa ylimitoitettua on sen, että naiset pahoittavat mielensä siitä, että mies preferoi kauniita naisia, jotka aivan yllättäen (joskus miehille itselleenkin) ovat hiukan nuorempia, jolloin se tuomitaan. Sen sijaan se hyveellinen malli on sama kuin naisella, jossa kumppanin luonteen (tai jonkun muun ei-pinnallisen asian) tulee olla ensisijainen.
Käytännössä parisuhteissa kuitenkin aletaan tanssia niiden työstämättömien turvattomien kiintymyssuhdemallien mukaista tanssia, ja nämä erilaiset kotityö ym. pikkuriidat ovat vain pintakuohua, josta kuitenkin kertyy paljon taakkaa pitemmällä aikavälillä. Molemmat tuntevat itsensä väärinymmärretyiksi ja ei-rakastetuiksi/arvostetuiksi. Jos kotitöihin ja arkeen liittyvät rutiinit ovat täysin erilaisia (enemmän kuin sopimatta jääneet pikkuriidat), niin silloin henkilöiden taustassa on myös haitallista eroavaisuutta, mikä vaikuttaa eroriskiin.
Näin tietenkin on. Tosin en nyt ole ihan vakuuttunut että naisten tyytymättömyys parisuhteisiinsa johtuisi jotenkin pääsääntöisesti tästä. Mitä itse olen eri ihmisten liittoja katsellut niin kyllä se on useimmiten nainen joka on yrittänyt moneen kertaan ja monella tavalla sitä liittoa parantaa ja mies se jonka mielestä näin on hyvä ja mitään ei kannata muuttaa. Nainen sitten lopulta kyllästyy siihen että hän on ainoa joka jotain muutosta yrittää ja lyö hanskat tiskiin. Toki tämä ei aina niin mene mutta useimmiten kyllä.
Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.
Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.
Sen miehen pitäisi kuitenkin pystyä edes jollain tavalla avaamaan sanallisesti niitä tunteitaan. Ei toista voi kuunnella jos se toinen ei anna mitään mitä kuunnella.
Ja kuten sanoit, moni mies herää vasta sitten kun se nainen jo ilmoittaa erosta ja sitten kyllä sitä puhetta löytyisikin. Mutta miksi vasta sitten eikä silloin kun sillä olisi voinut vielä saada tuloksia?
Minulla on itselläni ollut sekä mies josta ei sitä puhetta saanut irti ja sitten mies jonka kanssa voi vaikeistakin asioita puhua. Arvaatko kumpi heistä on ex ja kumpi nykyinen? Se ei ole mitään "psykopuheella pelaamista" että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu ja toivoo että se mies kertoisi myös saman sinulle. Se on normaalia parisuhteen kommunikointia. Ja valitettavasti liian harva mies siihen kykenee. Ja se on valitettavaa koska se on lähes aina se asia joka erottaa onnellisen ja onnettoman parisuhteen. Ei varakkuus, ei koulutus, ei pituus eikä ulkonäkö. Vaan puhe.
Vaikka sinulla olisi ollut yksi mies, joka ei puhu, ei puhumattomuus määrittele miehiä mitenkään yleisesti. Puheen sisältö voi sitä paitsi olla juuri tuota psykopuhetta, jolla raamitetaan toinen niin nurkkaan, ettei sieltä enää pääse omin avuin. Kyllä sitä miehetkin tekevät, jolloin nainen vaikenee.
Ei kaikkia tietenkään mutta jos katsotaan mitkä ongelmat johtavat eniten eroihin niin yksi isoimmista on kommunikaation ongelmat. Eikä siinäkään ole usein kyse siitä että se puhe olisi jotenkin väärän laista vaan että ei pystytä puhumaan niistä isoista ja kipeistäkin asioista. Ei mikä tahansa puhe ole itseisarvo vaan kyllä siinä pitää olla sisältöä ja kykyä avata sitä sisintään toiselle.
Ja tietenkin on myös naisia jotka eivät ole hyviä puhumaan tai jotka jyräävät sen miehen. Ei siitä ole kyse. Mutta kyllä meidän kulttuurimme on valitettavasti sellainen että se opettaa tytöt jakamaan ne tunteensa jo lapsena kaverien kanssa ja taas pojat potkimaan sitä palloa yhdessä. Siksi ne miehet joilla on luontaisesti helpompaa puhua ovat parisuhteissa usein etumatkalla niihin miehiin verrattuina joille se on uudempi juttu.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.
Mutta kun niin monen miehen puhe on oikeasti surkeaa. Olen siis itse mies ja yrittänyt edes jotenkin oppia ilmaisemaan sanallisesti tunteitani. Ja joka ikinen nainen jonka kanssa olen niin tehnyt on ollut ihan haltioissaan että "vau, miten sinä osaat noin hienosti sanoittaa tunteitasi!". Siis kun suunnilleen sanon että "minusta tuntuu joskus pahalta kun sinä et huomaa että tämä asia on minulle hyvin tärkeä". Ei siis mitään sen kummallisempaa. Ihan perus puhetta. Mutta se tuntuu olevan monille naisille ihan uusi kokemus että mies kykenee siihen.
Tämä taito on todella tärkeä minkä tuot esille, en tarkoittanut äskeisellä kommentillani väheksyä sinua ja tätä taitoa tai vihjata tällaisen taidon olevan jotain "epäilyttävää".
Sama pätee tuohon naisen kommentoihin siitä, että kukaan ei ole ajatuksenlukija: totta kai asia on täsmälleen niin, myös minusta.
Mutta se mistä olen eri mieltä on se, että naiset välttämättä olisivat sen taitavampia kuin miehetkään puhumaan tunteistaan asianmukaisesti. Se ei mielestäni pidä lainkaan paikkansa, senkin vuoksi, että puhuminen on hyvin usein rationalisointia tai muulla tavoin puolustusmekanismien käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa. Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.
Internet on ehkä viimeinen paikka mistä kenenkään muutenkaan kannattaa mitään tsemppiä hakea ja tämä on aika pieni osa muutenkin ihmisistä, että ihan näiden perusteella ei kannata liikaa lannistua, Eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se menikään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa. Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.
Suotta lannistut, minun eronneista naisystävistäni ja tuttavistani jokainen on löytänyt uuden miehen. Akateemisia, hyvin toimeentulevia naisia 45-55v, mutta vain yksi löysi miehen Tinderistä. Töistä, tuttavista ja naapureista löytyivät eivätkä menneet Tinderiin. Ovat jo pitempään olleet uusien kumppanien kanssa yhdessä.
En jaksanut lukea muutamaa riviä pidemmälle mutta voin sanoa että sinun tyyppinen persoona ei kiinnosta ketään. Ja miksi naiset luulevat että heidän koulutuksellaan on jotain väliä parisuhdemarkkinoilla? Ainoa millä on väliä on se miltä näytät ja mitä sinulla on tarjota pedin puolella. Kuiva akateeminen ämmä jolla on tarve sitä vielä korostaa, pysyy sinkkuna pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä gartsa bulen eteläpuolella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingistä on vaikea löytää lapsetonta miestä, joka olisi mun miespuolinen vastine eli normaalipituinen, hoikka/urheilullinen, savuton/huumeeton, sosiaalinen, maisteri. Tässä vaiheessa en edes mainitse omistusasuntoa, vaikka itselläni on sellainen. N39
Tässä ikä on se ongelma. 10 vuotta nuorempina ko. miehet olisivat hyviä vaihtoehtoja ja heitä olisi enemmän. Tuon ikäiset ja vanhemmat miehet ko. ominaisuuksilla ovat vääjäämättä myös jossain määrin ylijäämämiehiä (tai eivät ainakaan halua sitoutua).
Miesten ja naisten tulisi pariutua 20-30 -vuotiaina (miehet 35v asti), jos haluavat saada ykköskierroksen puolison korkealla arvotuksella.
Minä ainakin haluaisin "saada" kumppaniksi tai puolisoksi ihmisen jonka kanssa viihtyisin, nauraisin, itkisin, tukisin, keskustelisin, harrastaisin, yleensäkin eläisin.
Mutta ehkä tämä on liian erilainen toive?Mä taas haluaisin ensisijaisesti hyvännäköisen kumppanin. Toki noi sun listaamat asiat kuulostaa myös ihan kivoilta.
Miksi hyvännäköinen kumppani on sinulle ensisijainen kriteeri? Toki hän voi olla paljon muutakin, mutta oletko epävarma itsestäsi? Annatko liikaa painoarvoa muiden mielipiteille?
Kaksi syytä. Toinen on tuo mitä ehdotitkin, eli haluan kävellä kadulla hyvännäköisen kumppanin kainalossa. Se on itsessään minulle iso juttu.
Toinen on se, että nautin kunnolla seksistä vain silloin, kun kumppani on oikeasti hyvännäköinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota virolainen. Käyttäydyvät herrasmiehinä, kohtelevat sinua Naisena ja bonuksena pysyy kotona paikat kunnossa - säästää remppalaskuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla maailmassa on sama tilanne, eli kun naisten koulutus ym. mahdollisuudet paranevat, käy pian ilmi että kyvykkäitä ja itsenäisiä naisia onkin paljon enemmän kuin vastaavia miehiä. Naiset eivät tarvitse miestä elättämään, siittämään tai mihinkään muuhunkaan, joten heidän ei myöskään tarvitse ottaa jokaista "vähän sinnepäin"-kandidaattia puolisokseen. Onhan tätä ihan tutkittukin, että mies on onnellisin ja tervein naimisissa ollessaan, nainen taas yksin.
Mitä pärjäämiseen tulee, miehet voivat maalailla haavekuvia isotissimisseistä, mutta samaan aikaan se vastaavan tason nainen pitää sormia ristissä, että tulevalla deittikumppanilla olisi edes hygienia tai peruskäytöstavat kunnossa.
Kyllä tässä paljon perää on, sillä naisilla on biologiasta johtuen paljon juuri niitä taitoja, joita nykyajan yhteiskunnassa ja työelämässä tarvitaan. Ollaan menetetty paljon all male -yrityskulttuurin takia, ja nykyäänhän ihanne onkin yrityskulttuuri, jossa on sekä miehiä että naisia, ja he ovat eri-ikäisiä. Monissa yrityksissä pyritään rakentamaan tiimit tuolle pohjalle tutkimusnäytöön nojaten (kykyprofiilit huomioiden, totta kai eli mahdollisuuksien rajoissa).
Noh, nyt se nähdään kun ajat kovenee: yritykset irtisanovat sieltä ylimääräisestä tuottamattomasta päästä ensimmäisenä, mikä nähdään jo nyt. HR, ESG ja viestintä malliesimerkkeinä ovat kasvattaneet valtavasti naisten työllistymistä yrityksiin - mutta eivät tuota arvoa liiketoiminnalle, joten markkinatalous korjaa nyt itse itseään.
10v sitten mietin, mitä ihmettä monet naisvaltaisten alojen yliopisto-opiskelijat voisivat tehdä yrityksissä. No kävi ilmi, että wokehysterian myötä keksittiin edellä mainitut työtehtävät (etenkin ESG, mutta myös monet HR-liitännäiset ja viestinnän tehtävät), jonka myötä tulikin lattepisteitä, taukohuoneita ja mielenterveyspäiviä. Noh, se työ ei tuota mitään viivan alle jäävää, joten vaikeat ajat seuraa näitä naisia seuraavaksi. Huomioitavaa on, että esim. Texas ja Florida eivät salli osavaltioissaan toimia sellaisten rahoitusyhtiöiden, jotka sijoittavat ESG-perusteisesti - se siis ei ole missään mielessä liiketoiminnallisesti perusteltua toimintaa vaan korporatiivista woketusta.
Aika tollo saa olla jos ei ymmärrä Hr ja Esg osaajien arvoa varsinkin pörssiyrityksille. Viestintä siinä rajoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä ihmisiä jotka listaa koulutuksiaan, tulojaan, yms ja sitten olettaa, että sen seurauksena ne olisi oikeutettuja jotenkin "helpompaan" etsintään parisuhteen osalta. Eikö näillä "menestyjillä" aina ole se sama mantra kuinka vaan kova työ palkitaan jne, niin miksi sitten tämän pitäisi olla yhtään sen helpompaa?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä ihmisiä jotka listaa koulutuksiaan, tulojaan, yms ja sitten olettaa, että sen seurauksena ne olisi oikeutettuja jotenkin "helpompaan" etsintään parisuhteen osalta. Eikö näillä "menestyjillä" aina ole se sama mantra kuinka vaan kova työ palkitaan jne, niin miksi sitten tämän pitäisi olla yhtään sen helpompaa?
Varsinkaan jonkun juristin hoksottimilla ja maailmankuvalla. Huumorintajuttomia mainosmaunoja.
Joko täällä käsiteltiin se miten lämpiössä ja väliajalla kuuluu käyttäytyä?
T. sivusta seurannut
Vierailija kirjoitti:
Jaa, ei mulla vastaavassa tilanteessa ollut mitään ongelmaa, hyviä miehiä - suurin osa toisella kierroksella - oli tarjolla aivan riittämiin. Muutaman kuukauden deittailun jälkeen kolahti ja nyt sovitellaan jalkoja saman pöydän alle. Että eiköhän vika ole siellä missä yleensäkin, peilissä.
No hyvät miehet ei kyllä joudu toiselle kierrokselle, ellei sitten ole leskiä.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta oikein paistaa akateeminen ylimielisyys, en ihmettele ollenkaan vaikeuksiasi löytää miestä kun vaatimukset on noin älyttömiä. Sama kun sanoisin että minulle kelpaa vain Miss Suomi.
-mies
No ap on itsekin varakas ja koulutettu, joten ei ole mitään älytöntä, että haluaa samantasoisen miehen. Sinunkin vaatimuksesi on ymmärrettävä, jos itse olet joku hyvännäköinen miesmalli.
Vierailija kirjoitti:
Olen m47, akateeminen ja hyvätuloinen (kai, no listoilla olen ollut vuosia jo), tykkään työstäni. Fiksuksikin sanovat, osaan jutella aiheesta kuin aiheesta, seuraan maailmantapahtumia, en ole minnekään suuntaa kovin äänekäs tai äärimielipiteinen. Osaan kohdella naisia, en pyöritä useita naisia yhtäaikaa ja haluan sitoutua vakavasti. Takana yksi pitkä suhde (20v), lapset aikuisia.
Kaikinpuolin kiltti ja kunnollinen.
Arvatkaapa mikä näistä on naisille se turn-off.
Ulkonäkö sitten varmaan, eipä tossa muuten ole missään mtn vikaa.
Kommunikaation ongelmat tosiaan ovat kärjessä, mutta ei niin, että sillä tarkoitettaisiin miesten puhumattomuutta. Nainen voi tarkoittaa sitä, että mies ei osaa puhua "oikealla tavalla" eli juuri sitä mitä kommentillasi kuvailet, mutta miehelle kommunikaatio-ongelma voi tarkoittaa sitä, ettei tule ymmärretyksi, vaikka puhuisikin. Yhtä hyvin ongelma voi olla toistepäin, sillä päällepäsmäreitä on miehiäkin, jolloin nainen vetäytyy määrittelyn alta hiljaisuuteen.
Kasvatuksella näihin voi puuttua rajallisesti, koska kyse on kiintymyssuhteista ja piilotajuisista asioista sekä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Kyky kuulla toisen kieltä, tyyliä ilmaista itseään ja löytää toisen tunnemaailman rakenteita perustuu ensinnäkin halulle (jota parisuhteessa tyypillisesti alussa löytyy puolin ja toisin) ja toissijaisesti kyvyille, jotka ovat joko hankittuja tai synnynnäisiä. Intrapsyykkisten asioiden ymmärtäminen naisilla ei ole niin pätevää kuin kuvaat, vaan se on usein pseudoymmärrystä, juuri mainitsemaani psykopuhetta, missä erilaiset psykologiset termit ja puhetavat toimivat toisen kokemuksen haltuunottamisen välineinä eivätkä ymmärryspyrkimyksen välineinä. Todella monet terapeutit ovat tästä puhuneet viime vuosina. Ja psykoanalyysissa tätä kuvaava termi on rationalisointi eli paetaan sisäisiä konflikteja abstraktiin hallintaan.