Naisen haluttomuus ja orgasmi
Miehen kanssa vajaa 20 v oltu aviossa. Nuorempana olisi haluja ollut ja olisi ehkä vieläkin. Mutta ei tee mieli tehdä aloitteita. Monesti miettinyt mistä tämä kaikki johtuu. Turhauttaa antautua koska en saa yhdynnässä orgasmia. Itsekseen saisin kyllä mutta kumppani ei osaa hyväillä niin kun haluaisin. Ehdotin leluja ja kokeiltiin niitä. Olisin ollut valmis käyttämään apuna, mutta mies on niille mustasukkainen ja päättyi yhteen kokeilukertaan. Sen jälkeen ne on ollut kaapissa. Joka viikko suostun silti 2-3 krt seksiin vaikka ei halua ole.
Viime aikoina tullut niin kyyninen koko touhuun, ettei tee mieli ollenkaan. Miehet, kun mietitte miksi vaimo ei halua. Syy on se, että ei saa orgasmia jolloin ei ole motivaatiota harrastaa seksiä. Älkää olko mustasukkaisia leluja, vaan ehdottakaa niitä mukaan. Oma mies ei ilmeisesti tätä tajua. #turhauttaa
Kommentit (66)
Miten ja miksi kukaan täysjärkinen on jaksanut 20 vuotta liitossa, jossa ei saa orkkujaan. Ja varsinkin, kun asia tuntuu olevan numero 1 tärkeysjärjestyksessä. Tiedän, että on kai ihan oikeasti olemassa naisia, jotka ei orkkuja kaipaa. Mutta tässä tapauksessahan asia ei ole noin.
20 vuotta. WTF???
Tuntuuko yhtään siltä, että olet tuhlannut elämääsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta mies on itsekäs eikä ole tähänkään asti ymmärtänyt omaa parastaan. Se miehen oma paras olisi ollut orgasmeissa kiemurteleva ja nauttiva vaimo. Miten mies on voinut edes tuntea itsensä mieheksi jättäessään vaimonsa kylmäksi, saati, että on niin tyhmä ettei edes yritä kaikin mahdollisin tavoin.
Meillä ollut vähän toisenlainen tarina. Alusta lähtien jo ennen 20v ikää tehnyt aina kaikkeni vaimoni orgasmien saamiseksi. Hankkinut lejuja ja pornofilmejä, jne yrittänyt koko ajan keksiä jotain uutta millä helpottanut vaimon orgasmien saantia. Hän on saanut aina, mutta siitä huolimatta olen panostanut siihen, että saisi jatkossakin. Houkutellut vaimon ostamaan itselleenkin leluja, muttei ole oikein käyttänyt niitä, kun ei ole itse oikein saanut mitään. Hän on luottanut, että hoidan hänen orgasminsa joka viikko. Näin toki tehnytkin koko ikä. Minulle seksin suola ja nautinto on olleet vaimon orgasmit ja niistä nauttimimen. Vasta sen jälkeen omat orgasmit tuntuneet hyviltä.
Vaimoni sälytti hänen tyydyttämiseja orgasmien vastuunsa minulle jo suhteen alussa. Tee sinä sama miehellesi, hän on niistä vastuussa.
Olen kuulevani mankelipillun ulinaa.
Sitä paitsi jokainen on loppupeleissä vastuussa omista orkuistaan.
Ap, osaatko puhua? Jos osaat, avaa suusi.
Ei ole naiset vastuussa orgasmeistaan. Helvatun vaikea monelle naiselle ja helvatun vaikea kuvata mitä pitäisi tehdä, kun ei itsekään välttämättä tiedä. Ei ole omakaan vaimo saanut koskaan itsekseen, eikä ole osannut kertoa mitä pitänyt tehdä. Mutta sen on fiksuna osannut, että antanut minulle vapaat kädet toteuttaa ja etsiä keinot. Siten se on miehen vastuulla tyydyttää naisensa. Toki ne miehet valittaa jotka ei siihen pysty. Ovat väärän naisen kanssa tai muuten vaan epäpäteviä. Päteväksi oppii vai harjoittelemalla.
Kaikki ovat vastuussa omasta orkustaan. Olen tosi pahoillani puolestasi, kun olet ottanut itsellesi naisen, joka on ymmärtänyt omasta seksuaalisuudestaan kuin sika satelliitista. Lähinnä tulee mieleen ne, jotka pelkäävät tulevansa sokeaksi runkkauksesta. Estynyttä, todella estynyttä.
Koittasit nyt vaikka sivistää itseäsi lukemalla asioista. Kirjoja ja artikkeleita, tutkimuksia yms on vaikka kuinka paljon. Kautta maailmansivun on naisilla ollut vaikea saada miehen kanssa orgasmeja. Eivät tiedä miten miehen pitää heitä hyväillä tai eivät edes tiedä miten saavat orgasmeja. Puhumattakaan, että saisivat yhdynnässä. Eivätkä voikaan tietää miten miehen hyväily tuntuu, koska siihen vaikkuttaa kaikki, joka mies on erilainen ja erilaiset on myös kemiat.
Jos nainen ei saa miehen kanssa orgasmeja on vika etupäässä miehen osaamattomuudessa. Jos mies häviää satisfyerille on mies kädetön. Turha sitä on kieltää. Miehillä on kaikki mahdollisuudet ja eväät naisen tyydyttämiseen, pitää vain oppia käyttämään niitä. Parisuhteessa ja parisuhteen tulevaisuuden kannalta miehen tärkein taito on pystyä tyydyttämään oma naisensa. Sillä takaa seksin jatkuvuuden, parisuhteen onnellisuuden ja sen, ettei toiset miehet vie naista. Jos mies jättää naisen tyydyttämättä, joku toinen mies sen tekee ennemmin tai myöhemmin.
Vaimoni ei ole ollut estoinen. Syntynyt siitä onnellisten tähtien alla, että nauttinut orgasmeista kanssani koko ikänsä täytettyään 18v. Avasin pandoran lippaan heti ekalla kerralla ja siitä lähtien vaimo ulkoisti hänen tyydyttämisensä minulle. Minkä velvollisuuden olen mielelläni täyttänyt. Hän on palkinnut vaivani säännöllisellä seksillä ja lukuisilla suikkareilla. Olen saanut elää kevyin kassein koko ikäni.
Niin makaa kuin petaa ja pitää antaa jos haluaa saada.

Kai sitten tasapuolisuuden nimissä ajattelet homman menevän myös vastaavasti, kun sukupuolet kääntää toisin päin? Toki silloin ne naiset valittaa, jotka ei siihen pysty että esim mies laukeaa suuhun. Mutta ovat sitten vaan väärän miehen kanssa tai muuten epäpäteviä.
Tai niiden miesten kanssa, joilla on erektio-ongelmia (Pano Pate mukaan lukien). Vika on naisessa, jos ei saa munaa seisomaan.
Sinä se varsinainen sälli olet. Kaikilla niillä keski-ikäisillä jolla on erektio-ongelmia sinä väität, että vika on naisessa. Et näytä ymmärtävän yhtään mitään, kun tuollaisia väität. Itselläni on vielä monta kertaa viikossa aamuseisokkeja. Odotapa juniori kun pääset samaan 65v miehen ikään, mikä on oma tilanteesi.
Näistä kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että tuolla asenteella jätät naisesi tyydyttämättä tai et siihen kykene. Aina syyttämässä miehen kädettömyydesta naisia. Mahdatko olla parisuhteessa, et ainakaan pitkäikäisissä. Kateellinenkin vielä jos toisilla on paremmat varustukset kun jatkuvasti pitää olla itkemässä.

Jos vaimosi ei ole pystynyt runkkaamaan itselleen orkkua, niin jotain lukkoja on aivan varmasti ollut. Ihan turhaan yrität väittää muuta.

Olen tuo, jonka viestiin jätit vastaamatta.
Mikä siinä sitten on syynä, että ajattelet naisen haluttomuuden/orgasmittomuuden olevan miehen syytä, mutta miehen haluttomuus/kyvyttömyys/orgasmittomuus ei sitten kuitenkaan ole naisen syytä?
Ps. Viitaten tuohon sun ylempään viestiin. Ymmärrän, että tämä on hyvin pieni otanta, mutta kyllä ihan jokainen mun kavereistani on runkkaamalla saanut orkkuja jo ala-asteella tai viimeistään yläasteella. Ehkä vaimosi on ollut estoinen, kun ei ole nauttinut omin käsin. Voitko laittaa linkin yhteenkin tutkimukseen, jossa ilmenee, etteivät naiset tiedä, miten saavat orgasmeja. On tottakai heitäkin olemassa, jotka eivät kertakaikkiaan saa sitä, mutta viestistäsi saa sellaisen kuvan, että tämä olisi ihan yleistäkin.

Taisi nyt osua arkaan paikkaan. Ja osuikin.
Mistä sä tiedät mun aamuseisokeistani, iästäni, suhteeni kestosta, asenteesta naisia kohtaan, munani koosta tai puolisoni tyytyväisyydestä. Kyse on ainoastaan aseenteestani sua kohtaan. Varsinkin, kun sulla on kokemusta vain yhdestä naisesta.
Onneksi muistit taas vetää esiin kateellisuuskortin. Miten kenenkään elämä voi pyöriä noin k.llinsa ympärillä? Olet kyllä aika kummallinen hahmo.
ps. mulla ei ole erktiovaikeuksia ollut vielä koskaan. Jos tietäisit ikäni niin alkaisit varmaan poraamaan kuin pikkulapsi.

Ja ne, jotka ei kerta kaikkiaan saa, vika on silloinkin miehessä. Vaikka todellisuudessa syy on naisen yläpäässä.

On ihan yleistä tietoa, ettei kaikki naiset saa edes omassa kivassa. Suurin osa naisista eivät saa miesten ja naisten välisessä seksissä. Mies ei osaa tai viitsi, nainen ei osaa neuvoja, kun ei itsekään tiedä miten miehen pitäisi tyydyttää. Eikä voikaan tietää kun kaikki miehet ovat erilaisia. Naisen oma kosketus on aivan muuta kuin miehen kosketus. Jos et usko, niin koita vaikka kutittaa itseäsi. Ei onnnistu ei. Joten nainen ei voi neuvoa sellaista mitä hän ei voi tietää. Nainen voi ainoastaan kertoa mikä miehen tekemisessä tuntuu hyvältä, mutta mies on vastuussa siitä, että löytää oikeat keinot naisen tyydyttämiseen. Nainen ei voi tietää miehen puolesta miten hänet tyydyttää. Toki nainen voi tyydyttää itseään miehen kalulla jos tietää mitä tekee. Näin on omakin vaimo saanut enimmät yhdyntäorgasmit. Minä olen vain ensin vienyt hänet siihen tilaan, että hänen liskoaivot ottaneet vallan jolloin hän on itse ottanut orgasminsa. Eivät olleet minun käsissä. Ainostaan suuseksillä ja sormettamalla olen voinut säädellä ja edgettää vaimoni orgasmeja ja päättää milloin hän on orgasmin saanut. Silloin kun hänen pillu on syönyt kiimassaan epätoivoisesti sormia ei ole ollut enää kyse saako hän orgasmin vaan milloin sen kiimasta vapauttavan orgasmin saa. Mutta kaikissa tapaukissa olen joutunut tai saanut viedä hänet siihen tilaan, että kiimavasta vapauttavan orgasmin saanti ollut hänellä aivan pakko. Siksi minusta miehellä on suurin vastuu naisen orgasmista miehen ja naisen välisessä seksissä.

Näytä se tutkimus, ole hyvä.

Mistä sinä tiedät. Joku toinen mies siihen kykenee. Turha kuvitella itsestään liikoja ja haukkua naisia. Ei kannata olla naisen kanssa, jos ei omat kyvyt riitä tai nainen on liian haastava itselle. Aina löytyy joku pätevämpi mies joka onnistuu. Tutkitusti naisilla ei ole piuhat poikki ja kaikilla on mahdollisuudet orgasmeihin. Pitää vain löytää oikea mies.

Joo. Tätä samaa mankelipillusaarnaa kyllä riittää. Pillu syönyt sormia ja mankelipillu ulissut kiimasta. Paljon puhetta, vähän villoja.

Lue nyt vaikka ensialkuun HITE-raportti. Siinä on 600 sivua ja satojen naisten kertomuksia miten saa ja miten ei. Tuo on jo 70-luvulta, mutta eipä noi finsex-tutkimukset ole mitään uutta tuoneet, eikä mitkään muutkaan kyselyt. Kaikkialla aina sama juttu, jos mies ei tyydytä tai osaa tyydyttää naistaan eroa pari enemmin tai myöhemmin. Itseäni säälittää naiset, jotka ei koe orgasmeja miesten kanssa kuin muutamia eläissään. Miesten saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Vain kädetön mies syyttää naisia orgasmien puutteesta. On ihan selvää, että nainen joka saa aina orgasmin seksiä harrastettaessa haluaa seksiä vs nainen joka jää aina ilman. Luulisi tyhmemmänkin miehen tuon ymmärtävän.
Itselle ollut tärkeää, että pystynyt oman vaimoni tyydyttämään. Jos en olisi pystynyt, olisin etsinyt sellaisen naisen jonka olisin pystynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta mies on itsekäs eikä ole tähänkään asti ymmärtänyt omaa parastaan. Se miehen oma paras olisi ollut orgasmeissa kiemurteleva ja nauttiva vaimo. Miten mies on voinut edes tuntea itsensä mieheksi jättäessään vaimonsa kylmäksi, saati, että on niin tyhmä ettei edes yritä kaikin mahdollisin tavoin.
Meillä ollut vähän toisenlainen tarina. Alusta lähtien jo ennen 20v ikää tehnyt aina kaikkeni vaimoni orgasmien saamiseksi. Hankkinut lejuja ja pornofilmejä, jne yrittänyt koko ajan keksiä jotain uutta millä helpottanut vaimon orgasmien saantia. Hän on saanut aina, mutta siitä huolimatta olen panostanut siihen, että saisi jatkossakin. Houkutellut vaimon ostamaan itselleenkin leluja, muttei ole oikein käyttänyt niitä, kun ei ole itse oikein saanut mitään. Hän on luottanut, että hoidan hänen orgasminsa joka viikko. Näin toki tehnytkin koko ikä. Minulle seksin suola ja nautinto on olleet vaimon orgasmit ja niistä nauttimimen. Vasta sen jälkeen omat orgasmit tuntuneet hyviltä.
Vaimoni sälytti hänen tyydyttämiseja orgasmien vastuunsa minulle jo suhteen alussa. Tee sinä sama miehellesi, hän on niistä vastuussa.
Olen kuulevani mankelipillun ulinaa.
Sitä paitsi jokainen on loppupeleissä vastuussa omista orkuistaan.
Ap, osaatko puhua? Jos osaat, avaa suusi.
Ei ole naiset vastuussa orgasmeistaan. Helvatun vaikea monelle naiselle ja helvatun vaikea kuvata mitä pitäisi tehdä, kun ei itsekään välttämättä tiedä. Ei ole omakaan vaimo saanut koskaan itsekseen, eikä ole osannut kertoa mitä pitänyt tehdä. Mutta sen on fiksuna osannut, että antanut minulle vapaat kädet toteuttaa ja etsiä keinot. Siten se on miehen vastuulla tyydyttää naisensa. Toki ne miehet valittaa jotka ei siihen pysty. Ovat väärän naisen kanssa tai muuten vaan epäpäteviä. Päteväksi oppii vai harjoittelemalla.
Kai sitten tasapuolisuuden nimissä ajattelet homman menevän myös vastaavasti, kun sukupuolet kääntää toisin päin? Toki silloin ne naiset valittaa, jotka ei siihen pysty että esim mies laukeaa suuhun. Mutta ovat sitten vaan väärän miehen kanssa tai muuten epäpäteviä.
Tai niiden miesten kanssa, joilla on erektio-ongelmia (Pano Pate mukaan lukien). Vika on naisessa, jos ei saa munaa seisomaan.
Sinä se varsinainen sälli olet. Kaikilla niillä keski-ikäisillä jolla on erektio-ongelmia sinä väität, että vika on naisessa. Et näytä ymmärtävän yhtään mitään, kun tuollaisia väität. Itselläni on vielä monta kertaa viikossa aamuseisokkeja. Odotapa juniori kun pääset samaan 65v miehen ikään, mikä on oma tilanteesi.
Näistä kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että tuolla asenteella jätät naisesi tyydyttämättä tai et siihen kykene. Aina syyttämässä miehen kädettömyydesta naisia. Mahdatko olla parisuhteessa, et ainakaan pitkäikäisissä. Kateellinenkin vielä jos toisilla on paremmat varustukset kun jatkuvasti pitää olla itkemässä.
Taisi nyt osua arkaan paikkaan. Ja osuikin.
Mistä sä tiedät mun aamuseisokeistani, iästäni, suhteeni kestosta, asenteesta naisia kohtaan, munani koosta tai puolisoni tyytyväisyydestä. Kyse on ainoastaan aseenteestani sua kohtaan. Varsinkin, kun sulla on kokemusta vain yhdestä naisesta.
Onneksi muistit taas vetää esiin kateellisuuskortin. Miten kenenkään elämä voi pyöriä noin k.llinsa ympärillä? Olet kyllä aika kummallinen hahmo.
ps. mulla ei ole erktiovaikeuksia ollut vielä koskaan. Jos tietäisit ikäni niin alkaisit varmaan poraamaan kuin pikkulapsi.
Miten kukaan voi ottaa vakavissaan, tai väitellä 65-vuotiaan ukon kanssa, joka on pätenyt isolla kullillaan Vauva-foorumilla jo vuosia? M62 minimerkkikin piti jo jättää, kun ikä ajoi ohitse.
On jo monesti todettu, että kun tämä turbokullinen alfa-sonni lähtee kierroksille, niin verta ei riitä enää kaulan yläpuolelle.
Siinä on selittelemistä, kun lapsenlapset kuikuilee olan yli ja katselee mitä ukki tekee koneella :-D
Naiset varmaan "liian kainoja" kertomaan miehelle mistä nauttivat. Ja eihän se oikeastaan ole ihme, sillä niin paljon ulistaan vain yhdynnästä, ja miten se on se "pääasia" ja että naisen tulee siinä saada orgasmi, eikä muusta puhettakaan.
Eihän moni mies edes tiedä, missä tai mikä on klitoris, eivät ukot googlaile naisen nautinnoista mitään.
Ja vanha juttu myös, ettei naisen nautinto ole tärkeä, tai jopa, ettei nainen halua,, tai jos haluaa on ho ro tms vanhakantaista ajattelua, ihan tälläki palstalla.
Vetuttaa edes lukea enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta mies on itsekäs eikä ole tähänkään asti ymmärtänyt omaa parastaan. Se miehen oma paras olisi ollut orgasmeissa kiemurteleva ja nauttiva vaimo. Miten mies on voinut edes tuntea itsensä mieheksi jättäessään vaimonsa kylmäksi, saati, että on niin tyhmä ettei edes yritä kaikin mahdollisin tavoin.
Meillä ollut vähän toisenlainen tarina. Alusta lähtien jo ennen 20v ikää tehnyt aina kaikkeni vaimoni orgasmien saamiseksi. Hankkinut lejuja ja pornofilmejä, jne yrittänyt koko ajan keksiä jotain uutta millä helpottanut vaimon orgasmien saantia. Hän on saanut aina, mutta siitä huolimatta olen panostanut siihen, että saisi jatkossakin. Houkutellut vaimon ostamaan itselleenkin leluja, muttei ole oikein käyttänyt niitä, kun ei ole itse oikein saanut mitään. Hän on luottanut, että hoidan hänen orgasminsa joka viikko. Näin toki tehnytkin koko ikä. Minulle seksin suola ja nautinto on olleet vaimon orgasmit ja niistä nauttimimen. Vasta sen jälkeen omat orgasmit tuntuneet hyviltä.
Vaimoni sälytti hänen tyydyttämiseja orgasmien vastuunsa minulle jo suhteen alussa. Tee sinä sama miehellesi, hän on niistä vastuussa.
Olen kuulevani mankelipillun ulinaa.
Sitä paitsi jokainen on loppupeleissä vastuussa omista orkuistaan.
Ap, osaatko puhua? Jos osaat, avaa suusi.
Ei ole naiset vastuussa orgasmeistaan. Helvatun vaikea monelle naiselle ja helvatun vaikea kuvata mitä pitäisi tehdä, kun ei itsekään välttämättä tiedä. Ei ole omakaan vaimo saanut koskaan itsekseen, eikä ole osannut kertoa mitä pitänyt tehdä. Mutta sen on fiksuna osannut, että antanut minulle vapaat kädet toteuttaa ja etsiä keinot. Siten se on miehen vastuulla tyydyttää naisensa. Toki ne miehet valittaa jotka ei siihen pysty. Ovat väärän naisen kanssa tai muuten vaan epäpäteviä. Päteväksi oppii vai harjoittelemalla.
Kai sitten tasapuolisuuden nimissä ajattelet homman menevän myös vastaavasti, kun sukupuolet kääntää toisin päin? Toki silloin ne naiset valittaa, jotka ei siihen pysty että esim mies laukeaa suuhun. Mutta ovat sitten vaan väärän miehen kanssa tai muuten epäpäteviä.
Tai niiden miesten kanssa, joilla on erektio-ongelmia (Pano Pate mukaan lukien). Vika on naisessa, jos ei saa munaa seisomaan.
Sinä se varsinainen sälli olet. Kaikilla niillä keski-ikäisillä jolla on erektio-ongelmia sinä väität, että vika on naisessa. Et näytä ymmärtävän yhtään mitään, kun tuollaisia väität. Itselläni on vielä monta kertaa viikossa aamuseisokkeja. Odotapa juniori kun pääset samaan 65v miehen ikään, mikä on oma tilanteesi.
Näistä kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että tuolla asenteella jätät naisesi tyydyttämättä tai et siihen kykene. Aina syyttämässä miehen kädettömyydesta naisia. Mahdatko olla parisuhteessa, et ainakaan pitkäikäisissä. Kateellinenkin vielä jos toisilla on paremmat varustukset kun jatkuvasti pitää olla itkemässä.
Olen tuo, jonka viestiin jätit vastaamatta.
Mikä siinä sitten on syynä, että ajattelet naisen haluttomuuden/orgasmittomuuden olevan miehen syytä, mutta miehen haluttomuus/kyvyttömyys/orgasmittomuus ei sitten kuitenkaan ole naisen syytä?
Ps. Viitaten tuohon sun ylempään viestiin. Ymmärrän, että tämä on hyvin pieni otanta, mutta kyllä ihan jokainen mun kavereistani on runkkaamalla saanut orkkuja jo ala-asteella tai viimeistään yläasteella. Ehkä vaimosi on ollut estoinen, kun ei ole nauttinut omin käsin. Voitko laittaa linkin yhteenkin tutkimukseen, jossa ilmenee, etteivät naiset tiedä, miten saavat orgasmeja. On tottakai heitäkin olemassa, jotka eivät kertakaikkiaan saa sitä, mutta viestistäsi saa sellaisen kuvan, että tämä olisi ihan yleistäkin.
On ihan yleistä tietoa, ettei kaikki naiset saa edes omassa kivassa. Suurin osa naisista eivät saa miesten ja naisten välisessä seksissä. Mies ei osaa tai viitsi, nainen ei osaa neuvoja, kun ei itsekään tiedä miten miehen pitäisi tyydyttää. Eikä voikaan tietää kun kaikki miehet ovat erilaisia. Naisen oma kosketus on aivan muuta kuin miehen kosketus. Jos et usko, niin koita vaikka kutittaa itseäsi. Ei onnnistu ei. Joten nainen ei voi neuvoa sellaista mitä hän ei voi tietää. Nainen voi ainoastaan kertoa mikä miehen tekemisessä tuntuu hyvältä, mutta mies on vastuussa siitä, että löytää oikeat keinot naisen tyydyttämiseen. Nainen ei voi tietää miehen puolesta miten hänet tyydyttää. Toki nainen voi tyydyttää itseään miehen kalulla jos tietää mitä tekee. Näin on omakin vaimo saanut enimmät yhdyntäorgasmit. Minä olen vain ensin vienyt hänet siihen tilaan, että hänen liskoaivot ottaneet vallan jolloin hän on itse ottanut orgasminsa. Eivät olleet minun käsissä. Ainostaan suuseksillä ja sormettamalla olen voinut säädellä ja edgettää vaimoni orgasmeja ja päättää milloin hän on orgasmin saanut. Silloin kun hänen pillu on syönyt kiimassaan epätoivoisesti sormia ei ole ollut enää kyse saako hän orgasmin vaan milloin sen kiimasta vapauttavan orgasmin saa. Mutta kaikissa tapaukissa olen joutunut tai saanut viedä hänet siihen tilaan, että kiimavasta vapauttavan orgasmin saanti ollut hänellä aivan pakko. Siksi minusta miehellä on suurin vastuu naisen orgasmista miehen ja naisen välisessä seksissä.
Näytä se tutkimus, ole hyvä.
Joo. Tätä samaa mankelipillusaarnaa kyllä riittää. Pillu syönyt sormia ja mankelipillu ulissut kiimasta. Paljon puhetta, vähän villoja.
Unohdit liskoaivot, karjakehtelevat orgasmit, kissan nostamisen pöydälle ja kiimaan nostattamisen, vässykät, piilohomot ja nettirunkkarit.
Pano-Pate on vaan niin vaatimaton... Minä, minä, minä ja unohdinko mainita että minä.
Ei siis ilmeisesti riitä, että kh:n kanssa tapellaan vaan on pakko saada väittely aikaiseksi myös mankelipilluvaarin kanssa. Molempien jutut on luettu sata kertaa. Vaihtakaa jo levyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta mies on itsekäs eikä ole tähänkään asti ymmärtänyt omaa parastaan. Se miehen oma paras olisi ollut orgasmeissa kiemurteleva ja nauttiva vaimo. Miten mies on voinut edes tuntea itsensä mieheksi jättäessään vaimonsa kylmäksi, saati, että on niin tyhmä ettei edes yritä kaikin mahdollisin tavoin.
Meillä ollut vähän toisenlainen tarina. Alusta lähtien jo ennen 20v ikää tehnyt aina kaikkeni vaimoni orgasmien saamiseksi. Hankkinut lejuja ja pornofilmejä, jne yrittänyt koko ajan keksiä jotain uutta millä helpottanut vaimon orgasmien saantia. Hän on saanut aina, mutta siitä huolimatta olen panostanut siihen, että saisi jatkossakin. Houkutellut vaimon ostamaan itselleenkin leluja, muttei ole oikein käyttänyt niitä, kun ei ole itse oikein saanut mitään. Hän on luottanut, että hoidan hänen orgasminsa joka viikko. Näin toki tehnytkin koko ikä. Minulle seksin suola ja nautinto on olleet vaimon orgasmit ja niistä nauttimimen. Vasta sen jälkeen omat orgasmit tuntuneet hyviltä.
Vaimoni sälytti hänen tyydyttämiseja orgasmien vastuunsa minulle jo suhteen alussa. Tee sinä sama miehellesi, hän on niistä vastuussa.
Olen kuulevani mankelipillun ulinaa.
Sitä paitsi jokainen on loppupeleissä vastuussa omista orkuistaan.
Ap, osaatko puhua? Jos osaat, avaa suusi.
Ei ole naiset vastuussa orgasmeistaan. Helvatun vaikea monelle naiselle ja helvatun vaikea kuvata mitä pitäisi tehdä, kun ei itsekään välttämättä tiedä. Ei ole omakaan vaimo saanut koskaan itsekseen, eikä ole osannut kertoa mitä pitänyt tehdä. Mutta sen on fiksuna osannut, että antanut minulle vapaat kädet toteuttaa ja etsiä keinot. Siten se on miehen vastuulla tyydyttää naisensa. Toki ne miehet valittaa jotka ei siihen pysty. Ovat väärän naisen kanssa tai muuten vaan epäpäteviä. Päteväksi oppii vai harjoittelemalla.
Kai sitten tasapuolisuuden nimissä ajattelet homman menevän myös vastaavasti, kun sukupuolet kääntää toisin päin? Toki silloin ne naiset valittaa, jotka ei siihen pysty että esim mies laukeaa suuhun. Mutta ovat sitten vaan väärän miehen kanssa tai muuten epäpäteviä.
Tai niiden miesten kanssa, joilla on erektio-ongelmia (Pano Pate mukaan lukien). Vika on naisessa, jos ei saa munaa seisomaan.
Sinä se varsinainen sälli olet. Kaikilla niillä keski-ikäisillä jolla on erektio-ongelmia sinä väität, että vika on naisessa. Et näytä ymmärtävän yhtään mitään, kun tuollaisia väität. Itselläni on vielä monta kertaa viikossa aamuseisokkeja. Odotapa juniori kun pääset samaan 65v miehen ikään, mikä on oma tilanteesi.
Näistä kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että tuolla asenteella jätät naisesi tyydyttämättä tai et siihen kykene. Aina syyttämässä miehen kädettömyydesta naisia. Mahdatko olla parisuhteessa, et ainakaan pitkäikäisissä. Kateellinenkin vielä jos toisilla on paremmat varustukset kun jatkuvasti pitää olla itkemässä.
Olen tuo, jonka viestiin jätit vastaamatta.
Mikä siinä sitten on syynä, että ajattelet naisen haluttomuuden/orgasmittomuuden olevan miehen syytä, mutta miehen haluttomuus/kyvyttömyys/orgasmittomuus ei sitten kuitenkaan ole naisen syytä?
Ps. Viitaten tuohon sun ylempään viestiin. Ymmärrän, että tämä on hyvin pieni otanta, mutta kyllä ihan jokainen mun kavereistani on runkkaamalla saanut orkkuja jo ala-asteella tai viimeistään yläasteella. Ehkä vaimosi on ollut estoinen, kun ei ole nauttinut omin käsin. Voitko laittaa linkin yhteenkin tutkimukseen, jossa ilmenee, etteivät naiset tiedä, miten saavat orgasmeja. On tottakai heitäkin olemassa, jotka eivät kertakaikkiaan saa sitä, mutta viestistäsi saa sellaisen kuvan, että tämä olisi ihan yleistäkin.
On ihan yleistä tietoa, ettei kaikki naiset saa edes omassa kivassa. Suurin osa naisista eivät saa miesten ja naisten välisessä seksissä. Mies ei osaa tai viitsi, nainen ei osaa neuvoja, kun ei itsekään tiedä miten miehen pitäisi tyydyttää. Eikä voikaan tietää kun kaikki miehet ovat erilaisia. Naisen oma kosketus on aivan muuta kuin miehen kosketus. Jos et usko, niin koita vaikka kutittaa itseäsi. Ei onnnistu ei. Joten nainen ei voi neuvoa sellaista mitä hän ei voi tietää. Nainen voi ainoastaan kertoa mikä miehen tekemisessä tuntuu hyvältä, mutta mies on vastuussa siitä, että löytää oikeat keinot naisen tyydyttämiseen. Nainen ei voi tietää miehen puolesta miten hänet tyydyttää. Toki nainen voi tyydyttää itseään miehen kalulla jos tietää mitä tekee. Näin on omakin vaimo saanut enimmät yhdyntäorgasmit. Minä olen vain ensin vienyt hänet siihen tilaan, että hänen liskoaivot ottaneet vallan jolloin hän on itse ottanut orgasminsa. Eivät olleet minun käsissä. Ainostaan suuseksillä ja sormettamalla olen voinut säädellä ja edgettää vaimoni orgasmeja ja päättää milloin hän on orgasmin saanut. Silloin kun hänen pillu on syönyt kiimassaan epätoivoisesti sormia ei ole ollut enää kyse saako hän orgasmin vaan milloin sen kiimasta vapauttavan orgasmin saa. Mutta kaikissa tapaukissa olen joutunut tai saanut viedä hänet siihen tilaan, että kiimavasta vapauttavan orgasmin saanti ollut hänellä aivan pakko. Siksi minusta miehellä on suurin vastuu naisen orgasmista miehen ja naisen välisessä seksissä.
Näytä se tutkimus, ole hyvä.
Lue nyt vaikka ensialkuun HITE-raportti. Siinä on 600 sivua ja satojen naisten kertomuksia miten saa ja miten ei. Tuo on jo 70-luvulta, mutta eipä noi finsex-tutkimukset ole mitään uutta tuoneet, eikä mitkään muutkaan kyselyt. Kaikkialla aina sama juttu, jos mies ei tyydytä tai osaa tyydyttää naistaan eroa pari enemmin tai myöhemmin. Itseäni säälittää naiset, jotka ei koe orgasmeja miesten kanssa kuin muutamia eläissään. Miesten saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Vain kädetön mies syyttää naisia orgasmien puutteesta. On ihan selvää, että nainen joka saa aina orgasmin seksiä harrastettaessa haluaa seksiä vs nainen joka jää aina ilman. Luulisi tyhmemmänkin miehen tuon ymmärtävän.
Itselle ollut tärkeää, että pystynyt oman vaimoni tyydyttämään. Jos en olisi pystynyt, olisin etsinyt sellaisen naisen jonka olisin pystynyt.
Jos kerran tuo tutkimus on sulle tuttua asiaa, niin kerro missä kohtaa löytyy väittämäsi. Eli se, että useat naiset ei saa runkkaamalla orkkua. Sitähän sä vissiin väitit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta mies on itsekäs eikä ole tähänkään asti ymmärtänyt omaa parastaan. Se miehen oma paras olisi ollut orgasmeissa kiemurteleva ja nauttiva vaimo. Miten mies on voinut edes tuntea itsensä mieheksi jättäessään vaimonsa kylmäksi, saati, että on niin tyhmä ettei edes yritä kaikin mahdollisin tavoin.
Meillä ollut vähän toisenlainen tarina. Alusta lähtien jo ennen 20v ikää tehnyt aina kaikkeni vaimoni orgasmien saamiseksi. Hankkinut lejuja ja pornofilmejä, jne yrittänyt koko ajan keksiä jotain uutta millä helpottanut vaimon orgasmien saantia. Hän on saanut aina, mutta siitä huolimatta olen panostanut siihen, että saisi jatkossakin. Houkutellut vaimon ostamaan itselleenkin leluja, muttei ole oikein käyttänyt niitä, kun ei ole itse oikein saanut mitään. Hän on luottanut, että hoidan hänen orgasminsa joka viikko. Näin toki tehnytkin koko ikä. Minulle seksin suola ja nautinto on olleet vaimon orgasmit ja niistä nauttimimen. Vasta sen jälkeen omat orgasmit tuntuneet hyviltä.
Vaimoni sälytti hänen tyydyttämiseja orgasmien vastuunsa minulle jo suhteen alussa. Tee sinä sama miehellesi, hän on niistä vastuussa.
Olen kuulevani mankelipillun ulinaa.
Sitä paitsi jokainen on loppupeleissä vastuussa omista orkuistaan.
Ap, osaatko puhua? Jos osaat, avaa suusi.
Ei ole naiset vastuussa orgasmeistaan. Helvatun vaikea monelle naiselle ja helvatun vaikea kuvata mitä pitäisi tehdä, kun ei itsekään välttämättä tiedä. Ei ole omakaan vaimo saanut koskaan itsekseen, eikä ole osannut kertoa mitä pitänyt tehdä. Mutta sen on fiksuna osannut, että antanut minulle vapaat kädet toteuttaa ja etsiä keinot. Siten se on miehen vastuulla tyydyttää naisensa. Toki ne miehet valittaa jotka ei siihen pysty. Ovat väärän naisen kanssa tai muuten vaan epäpäteviä. Päteväksi oppii vai harjoittelemalla.
Kai sitten tasapuolisuuden nimissä ajattelet homman menevän myös vastaavasti, kun sukupuolet kääntää toisin päin? Toki silloin ne naiset valittaa, jotka ei siihen pysty että esim mies laukeaa suuhun. Mutta ovat sitten vaan väärän miehen kanssa tai muuten epäpäteviä.
Tai niiden miesten kanssa, joilla on erektio-ongelmia (Pano Pate mukaan lukien). Vika on naisessa, jos ei saa munaa seisomaan.
Sinä se varsinainen sälli olet. Kaikilla niillä keski-ikäisillä jolla on erektio-ongelmia sinä väität, että vika on naisessa. Et näytä ymmärtävän yhtään mitään, kun tuollaisia väität. Itselläni on vielä monta kertaa viikossa aamuseisokkeja. Odotapa juniori kun pääset samaan 65v miehen ikään, mikä on oma tilanteesi.
Näistä kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että tuolla asenteella jätät naisesi tyydyttämättä tai et siihen kykene. Aina syyttämässä miehen kädettömyydesta naisia. Mahdatko olla parisuhteessa, et ainakaan pitkäikäisissä. Kateellinenkin vielä jos toisilla on paremmat varustukset kun jatkuvasti pitää olla itkemässä.
Olen tuo, jonka viestiin jätit vastaamatta.
Mikä siinä sitten on syynä, että ajattelet naisen haluttomuuden/orgasmittomuuden olevan miehen syytä, mutta miehen haluttomuus/kyvyttömyys/orgasmittomuus ei sitten kuitenkaan ole naisen syytä?
Ps. Viitaten tuohon sun ylempään viestiin. Ymmärrän, että tämä on hyvin pieni otanta, mutta kyllä ihan jokainen mun kavereistani on runkkaamalla saanut orkkuja jo ala-asteella tai viimeistään yläasteella. Ehkä vaimosi on ollut estoinen, kun ei ole nauttinut omin käsin. Voitko laittaa linkin yhteenkin tutkimukseen, jossa ilmenee, etteivät naiset tiedä, miten saavat orgasmeja. On tottakai heitäkin olemassa, jotka eivät kertakaikkiaan saa sitä, mutta viestistäsi saa sellaisen kuvan, että tämä olisi ihan yleistäkin.
On ihan yleistä tietoa, ettei kaikki naiset saa edes omassa kivassa. Suurin osa naisista eivät saa miesten ja naisten välisessä seksissä. Mies ei osaa tai viitsi, nainen ei osaa neuvoja, kun ei itsekään tiedä miten miehen pitäisi tyydyttää. Eikä voikaan tietää kun kaikki miehet ovat erilaisia. Naisen oma kosketus on aivan muuta kuin miehen kosketus. Jos et usko, niin koita vaikka kutittaa itseäsi. Ei onnnistu ei. Joten nainen ei voi neuvoa sellaista mitä hän ei voi tietää. Nainen voi ainoastaan kertoa mikä miehen tekemisessä tuntuu hyvältä, mutta mies on vastuussa siitä, että löytää oikeat keinot naisen tyydyttämiseen. Nainen ei voi tietää miehen puolesta miten hänet tyydyttää. Toki nainen voi tyydyttää itseään miehen kalulla jos tietää mitä tekee. Näin on omakin vaimo saanut enimmät yhdyntäorgasmit. Minä olen vain ensin vienyt hänet siihen tilaan, että hänen liskoaivot ottaneet vallan jolloin hän on itse ottanut orgasminsa. Eivät olleet minun käsissä. Ainostaan suuseksillä ja sormettamalla olen voinut säädellä ja edgettää vaimoni orgasmeja ja päättää milloin hän on orgasmin saanut. Silloin kun hänen pillu on syönyt kiimassaan epätoivoisesti sormia ei ole ollut enää kyse saako hän orgasmin vaan milloin sen kiimasta vapauttavan orgasmin saa. Mutta kaikissa tapaukissa olen joutunut tai saanut viedä hänet siihen tilaan, että kiimavasta vapauttavan orgasmin saanti ollut hänellä aivan pakko. Siksi minusta miehellä on suurin vastuu naisen orgasmista miehen ja naisen välisessä seksissä.
Näytä se tutkimus, ole hyvä.
Joo. Tätä samaa mankelipillusaarnaa kyllä riittää. Pillu syönyt sormia ja mankelipillu ulissut kiimasta. Paljon puhetta, vähän villoja.
Unohdit liskoaivot, karjakehtelevat orgasmit, kissan nostamisen pöydälle ja kiimaan nostattamisen, vässykät, piilohomot ja nettirunkkarit.
Pano-Pate on vaan niin vaatimaton... Minä, minä, minä ja unohdinko mainita että minä.
Narsisti, joka kärsii myös muistisairaudesta.
Tietääköhän sen mankelipillu, mitä pappa netissä oikein touhuilee?
Mulla olisi tolle pano papalle yksi kysymys. Miten sellasessa tapauksessa, jossa sinkku nainen ei saa runkkaamalla orkkua. Onko vika silloinkin jossain miehessä?