Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut voivat pitää työstään niin paljon, että siitä olisi vaikea luopua?
06.01.2023 |
Olen usein ihmetellyt, kun säännöllisesti kuulee, että moni pitää työstään ja elämään tulisi tyhjyyden tunne jos ei kävisi siinä työssään. Tämä siitä huolimatta vaikka saisi esim lottovoiton, jonka ansiosta tuli työstä taloudellisesti riippumattomaksi.
Minä olen taas aina ajatellut, että työ tuhoaa elämäni. Se vie suuren osan ajastani ja lyhyillä vapailla ei riitä energiaa tehdä mitään elämisen arvoista. Tämä ollut aina työpaikasta riippumatta. Jos minusta tulisi taloudellisesti niin riippumaton, ettei tarvitsisi käydä töissä, niin se tunne olisi jotain aivan uskomatonta. Yhtäkkiä elämästä tulisi elämisen arvoista ja energiatasot nousisivat, ja voisi tehdä monia asioita kun tietäisi, ettei kahden päivän päästä taas tarvi olla siinä raskaassa oravanpyörässä. Nykyään noita asioita ei jaksa toteuttaa juuri tuon nopeasyklisen hektisen oravanpyörän takia joka imee mehut.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee, niin voi vain todeta, että jo on jumalauta porukalla heikkoa itsetuntoa ja ongelmia minäkuvan kanssa. Pitää muiden hyväksyntää hakea työn kautta, ei juma... Tuskin täälläkään moni edes tekee mitään sellaista työtä, joka vaatii oikeasti jotain ainutlaatuista huippuosaamista johon aniharva pystyy. Silloin voisin ymmärtääkin, että joku saa töistä kiksejä ja tuntee, että häntä arvostetaan.
Hyväksyntää työn kautta?
Ihminen on laumaeläin, joten monelle työ antaa niitä asioita, joita kokee tarvitsevansa, vaikka ei osaa sitä sanoiksi pukea. Todella harva meistä on harrastuksessaan niin hyvä, että saa sitä kautta hyväksyntää, vaikka miten väittää, että ilman rasittavaa työtään harrastaisi. Aika äkkiä nämä harrastajat ovat huomanneet, että muut ovat samassa asiassa parempia tai eivät ole yhtä intohimoisia, joten harrastus ei olekaan sitä onnea, jota sen luuli olevan.
Meillä on muutama satatuhatta työikäistä suomalaista, joilla on mahdollisuus harrastaa kaiket päivät. Silti he ovat tyytymättömiä elämäänsä, koska eivät saa sitä ja tätä, ei olekaan kivaa ja muut on päivällä töissä, ei ole kavereita. Miksi työttömät eivät ole maailman onnellisimman kansan onnellisin kansanosa, heillähän on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä haluavat eikä heillä kyse ole edes itsetunnosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Ainoako? No ei onneksi. Minä opiskelen, minulla on perhe ja harrastuksia. Ystäviäkin on, vaikka muutin pari vuotta sitten kauan kotipaikalta. Ehkä työstä on helpompi nauttia, kun muukin elämä on onnellista? Vai koska työstä nauttii, muukin elämä tuntuu hyvältä? En tiedä, mutta tiedostan olevani onnekas varsinkin taloudellisesti, kun sellaista pakkoa ja kiirettä ei ole.
Et siis kaipaa enemmän aikaa perheellesi ja ystävillesi ym. mukavaan? Minusta olisi ihanaa jo pelkästään lastenkin kanssa mennä vaikka mihin jänniin paikkoihin ja matkustella. Kerätä meille muistoja.
Työ on mielenkiintoinen osa elämää, missä saa toteuttaa ja kehittää itseään tavalla, mikä ei ole mahdollista siviilissä. Joten kyllä tarkoitus on jatkaa työskentelyä niin kauan, kun voin ja saan jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee, niin voi vain todeta, että jo on jumalauta porukalla heikkoa itsetuntoa ja ongelmia minäkuvan kanssa. Pitää muiden hyväksyntää hakea työn kautta, ei juma... Tuskin täälläkään moni edes tekee mitään sellaista työtä, joka vaatii oikeasti jotain ainutlaatuista huippuosaamista johon aniharva pystyy. Silloin voisin ymmärtääkin, että joku saa töistä kiksejä ja tuntee, että häntä arvostetaan.
Hyväksyntää työn kautta?
Ihminen on laumaeläin, joten monelle työ antaa niitä asioita, joita kokee tarvitsevansa, vaikka ei osaa sitä sanoiksi pukea. Todella harva meistä on harrastuksessaan niin hyvä, että saa sitä kautta hyväksyntää, vaikka miten väittää, että ilman rasittavaa työtään harrastaisi. Aika äkkiä nämä harrastajat ovat huomanneet, että muut ovat samassa asiassa parempia tai eivät ole yhtä intohimoisia, joten harrastus ei olekaan sitä onnea, jota sen luuli olevan.
Meillä on muutama satatuhatta työikäistä suomalaista, joilla on mahdollisuus harrastaa kaiket päivät. Silti he ovat tyytymättömiä elämäänsä, koska eivät saa sitä ja tätä, ei olekaan kivaa ja muut on päivällä töissä, ei ole kavereita. Miksi työttömät eivät ole maailman onnellisimman kansan onnellisin kansanosa, heillähän on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä haluavat eikä heillä kyse ole edes itsetunnosta!
Sulla meni puurot ja vellit sekaisin. Kyse oli siitä, että talous olisi täysin turvattu, vaikka et menisi töihin. Voitat vaikka lotossa 5M. Työttömät ei voi tehdä paljon mitään ilman rahaa. Lottovoittaja voi tehdä mitä vain.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa tehdä työtä, josta aidosti nauttii (ainakin valtaosin) ja jos vielä palkka on hyvä, niin sanoisin, että ihmisellä on ollut myös vähän onneakin elämässä. Ei tämä ole todellakaan mikään itsestäänselvä asia. Vaikka olisikin hyvin koluttautunut henkilö kyseessä.
Todellakin! Onnea on elämässä melkein kaikki. Sattumaa, onnea, jne. Hyvää ja huonoa. Suomessa ei onneksi ajatella jenkkimalliin, että kuka vain voi tehdä mitä vain ja onnistua missä vain. Kuka vain meistä voi olla onnellinen ja terve ja atsronauttipresidentti. Ei voi.
Jos on onnellinen työssään, kannattaa todella nauttia ja kiitellä jotain kosmista voimaa tai mihin uskookaan :D
Samahan se on jos jollain on OIKEASTI tasapainoinen ja terve ja onnellinen parisuhde, niin kannattaa tirauttaa onnen kyynel. Ei sellaistakaan ihan tosta vain saa ja moni asia on onnen ja sattuman summaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.
Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.
Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Ainoako? No ei onneksi. Minä opiskelen, minulla on perhe ja harrastuksia. Ystäviäkin on, vaikka muutin pari vuotta sitten kauan kotipaikalta. Ehkä työstä on helpompi nauttia, kun muukin elämä on onnellista? Vai koska työstä nauttii, muukin elämä tuntuu hyvältä? En tiedä, mutta tiedostan olevani onnekas varsinkin taloudellisesti, kun sellaista pakkoa ja kiirettä ei ole.
Et siis kaipaa enemmän aikaa perheellesi ja ystävillesi ym. mukavaan? Minusta olisi ihanaa jo pelkästään lastenkin kanssa mennä vaikka mihin jänniin paikkoihin ja matkustella. Kerätä meille muistoja.
En oikeastaan kaipaa vähempää työtä kuin nyt, en tee kokoaikaisesti töistä muutenkaan. Työssäni olen hyvä, saan kehittyä ja onnistua. Teen sellaista, mistä muutenkin tykkään kovasti. Sanotaan vaikka, että jos olisin piirtäjä ja rakastaisin piirtää niin olisihan siitä ihana saada myös palkkaa, vielä jos saisi omia projektejaan edistää, eikä esim piirrä jotain ympyrää 4h päivässä...
Eli jos en tekisi tätä työkseni, tekisin tätä samaa tai samansuuntaista kuitenkin. On ihana olla hyvä jossain, ihmiset voi kysyä neuvoa, saa olla osa tiimiä ja auttaa ja... siis niin se nyt vaan on kivaa kun löytyy sellainen oma paikka, jossa viihtyy.
Just tänään mietin, että mitä teen jos minulla ei joku päivä ole enää lemmikkejä. Otanko enää lisää eläimiä, vai haluanko vaikka matkustella enemmän. Sitten ajattelin, että mitä mä niillä lisätunneilla päivässä teen, ikävä vain olisi jos ei olisi eläimiä ympärillä. Eli kyllä tässä vielä aika riittää tällä hetkellä, ei tunnu liian kiireiseltä.
Tulevastahan ei tiedä kukaan. Voi sairastua. Työt voi loppua. Voi tulla sitä tai tätä. Mutta jos just nyt on hyvä olla, niin ei tartte ehkä hakemalla hakea voisiko toisella tavalla olla paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työ on mielenkiintoinen osa elämää, missä saa toteuttaa ja kehittää itseään tavalla, mikä ei ole mahdollista siviilissä. Joten kyllä tarkoitus on jatkaa työskentelyä niin kauan, kun voin ja saan jatkaa.
Mutta suurimmalla osalla työ (vähintään aikataulu) on jonkun muun sanelemaa. Olet ns . pakon alla. Itse en kaipaa mitään kehittymistä enää tällä iällä (40+), mutta jos kaipaankin, niin voisin opetella jonkin soittimen tai kielen tai haastaa itseni tanssin parissa. Käytetty aika olisi huomattavasti pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Ainoako? No ei onneksi. Minä opiskelen, minulla on perhe ja harrastuksia. Ystäviäkin on, vaikka muutin pari vuotta sitten kauan kotipaikalta. Ehkä työstä on helpompi nauttia, kun muukin elämä on onnellista? Vai koska työstä nauttii, muukin elämä tuntuu hyvältä? En tiedä, mutta tiedostan olevani onnekas varsinkin taloudellisesti, kun sellaista pakkoa ja kiirettä ei ole.
Et siis kaipaa enemmän aikaa perheellesi ja ystävillesi ym. mukavaan? Minusta olisi ihanaa jo pelkästään lastenkin kanssa mennä vaikka mihin jänniin paikkoihin ja matkustella. Kerätä meille muistoja.
Millaisia muistoja keräisit? Jännät paikat ja matkustelu vaikuttaa siltä, että lapsesi eivät saisi muistoja kavereista ja leikeistä, ainoastaan muusta yhteiskunnasta erillisestä perheestä, joka toteuttaa vanhemman unelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomaan lomilla, että ensimmäisen viikon jälkeen alkaa kyllästyttää ja kaipaa takaisin töihin. Työ antaa merkityksen.
Mihin sitä työn merkitystä tarvii, jos olisi taloudellisesti vakaa ilman sitä työtäkin?
Ap
Työni itsessään on merkityksellistä. Palkka on vain sivutuote.
Joko teet oikeasti elannoksesi jotain itsellesi täysin henkireikätyötä (jota ihmisistä ehkä alle 1% pääsee elämässään tekemään), tai sitten sinulla on mielesi kanssa ongelma. Koet tarvitsevasi työsi kautta hyväksyntää, jota et muutoin kokisi elämässä saavasi.
Ap
Teen työtä, jonka koen erittäin mielekkäänä yhteiskunnan kannalta. Pystyn työssäni vaikuttamaan positiivisesti todella monien perheiden arkeen ja elämään. Tekisin tätä työtä jatkossakin, vaikka saisin lottovoiton eikä rahan takia tarvitsisi käydä töissä. Työni ei ole henkireikä koska vapaa-ajallanikin teen kivoja juttuja ja kotonakin viihdyn, perheen luota ei tarvitse paeta mihinkään henkireikään. Mielenterveyteni on kunnossa. Meitä vaan on niin erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
Voi ei, älä liikaa sure muiden puolesta. Saatat olla vähän yliempaattinen ja ahdistua turhaankin asioista, jotka eivät muille ihmisille oikeastaan ole ongelma tai raskasta ollenkaan. Joskus omassa elämässä on myös asioita, joita on vaikea käsitellä ja silloin keskittyy liikaa muihin ja yrittää "ratkaista heidän ongelmansa". Parempi antaa muiden kokea omat surut ja ilot ja olla liikaa elämättä muiden tunteita, todellisia tai keksittyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
"Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä." Tätä mä en käsitä mitä surullista siinä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on mielenkiintoinen osa elämää, missä saa toteuttaa ja kehittää itseään tavalla, mikä ei ole mahdollista siviilissä. Joten kyllä tarkoitus on jatkaa työskentelyä niin kauan, kun voin ja saan jatkaa.
Mutta suurimmalla osalla työ (vähintään aikataulu) on jonkun muun sanelemaa. Olet ns . pakon alla. Itse en kaipaa mitään kehittymistä enää tällä iällä (40+), mutta jos kaipaankin, niin voisin opetella jonkin soittimen tai kielen tai haastaa itseni tanssin parissa. Käytetty aika olisi huomattavasti pienempi.
Työ on sinulle siis tekosyy sille, että et tee asioita, joista on kiva sanoa, että "en kaipaa kehittymistä, mutta haluan opiskella jonkun kielen; nyt työ estää minua tekemästä sitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
Mietin juuri asioita, joita haluaisin kokea tai tehdä, niin mikään niistä ei jää kiinni rahasta. Näin siis ihan keskituloisena.
Minä tykkään työstäni ja alastani ja olen siitä hyvin kiinnostunut. Välillä tuntuu että olen paremmin kärryillä alan uusista tuulista kuin esimieheni ja kollegani, koska seuraan sitä tiiviisti vapaa-ajallanikin. Ehkä AP kouluttautui ja työllistyi "väärälle" alalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Ainoako? No ei onneksi. Minä opiskelen, minulla on perhe ja harrastuksia. Ystäviäkin on, vaikka muutin pari vuotta sitten kauan kotipaikalta. Ehkä työstä on helpompi nauttia, kun muukin elämä on onnellista? Vai koska työstä nauttii, muukin elämä tuntuu hyvältä? En tiedä, mutta tiedostan olevani onnekas varsinkin taloudellisesti, kun sellaista pakkoa ja kiirettä ei ole.
Et siis kaipaa enemmän aikaa perheellesi ja ystävillesi ym. mukavaan? Minusta olisi ihanaa jo pelkästään lastenkin kanssa mennä vaikka mihin jänniin paikkoihin ja matkustella. Kerätä meille muistoja.
Sukulaisellani on rasittava työ, joka vie 40h viikossa + matkat + palautuminen. Hän on aika väsynyt. En ihmettele ettei ehkä ehdi keskittyä lapsiinsa kuten haluaa ja jotenkin vain elää työpäivästä toiseen.
Mulla on täysin eri tilanne. En tee edes puolta noista työtunneista ja energiaa on tietysti ihan eri tavalla. En osaa kunnolla edes samaistua siihen, mitä on tehdä kymmeniä vuosia töitä tuolla tahdilla ja yrittää samalla elää perhe-elämää.
Jos ei ole niin rasittavaa työtä, ei pitkiä työpäiviä, ei ikävää pomoa tai tylsiä työtehtäviä, niin tietysti työstä voi nauttia ja oikein odottaa että sinne taas pääsee. Se tilanne ei varmasti ole kovin yleinen, mutta eihän se nyt mitään uskomatontakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
Miksi tunnet surua siitä, että ihmisillä on mukava ja hyvä elämä? Vai tunnetko sittenkin kateutta siitä, että joku on löytänyt elämäänsä sisältöä työn kautta, on siinä hyvä ja nauttii jokaisesta päivästä?
Maailmassa on paljon asioita, joita voi kokea ja tehdä, vaikka olisi töissä. Minusta surullisinta on kohdata joku eläkkeelle jäänyt, joka selittää, että teki 40 vuotta vihaamaansa asiaa ja nyt on vapaa tekemään mitä tahansa, mutta surettaa se elämätön elämä. Eikö paljon hienompaa ole kohdata joku, joka sanoo, että nautti työstään niin paljon, että eläkkeellelähtö on vaikeaa.
Muuten: molemmille sairastuneille - työstään nauttineelle ja sitä vihanneelle - tilanne on sama eli toinen kaipaa työtään, toinen sitä, mitä olisi halunnut tehdä, jos ei työ olisi rajoittanut. Lopputulos on sama, mutta ennen sairastumista se työtään rakastanut oli onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
"Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä." Tätä mä en käsitä mitä surullista siinä on.
Surullista on, että ihminen joka on saanut lottovoiton vie työpaikan joltain muulta ihmiseltä, jolle työpaikka olisi tarpeellinen. Surullista olla niin itsekäs ihminen.
Surullista on, että jollekin työ on ainoa keino saada tunnustusta tai tuntea itsensä hyödylliseksi. Että ei millään keksi mitään muuta kanavaa vaikka taloudellisesti on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Surullista, että ihminen, jolle olisi mahdollista tehdä asioita oman aikataulunsa mukaan ja vapaana valitsee mieluummin jonkun ulkopuolisen valitsemat aikataulut ja käyttää omaa elämäänsä olemalla sidottu ulkopuolisten asettamiin tavoitteisiin suurimman osan elämäänsä.
Surullista, ettei nauti muusta kuin työnteosta pääasiassa vaikka voisi nauttia vaikka mistä.
Surullista, että ilmeisesti moni on niin kiinni rutiineissa ja tutuista kuvioista, jotka tuovat turvaa etteivät osaa tai uskalla irtautua niistä vaikka olisi mahdollisuus. Vanha tuttu kehän kiertäminen on parempi kuin askel uuteen.
Surullista kun tuntuu, että moni sellainen saa lottovoiton tai ison perinnön tms. joka ei siitä nauti tai edes tee sillä mitään ja niin moni sellainen jää ilman joka sen todella tarvitsisi, saisi vapauden elää onellisempaa elämää ja nauttisi siitä suuresti.
Surullista, että elämä on epäoikeudenmukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten hirveää on näille töitään rakastaville ja siitä elämäänsä sisällön saaville kun joutuvat jäämään eläkkeelle.
Tai sairastuvat niin, etteivät enää kykene tekemään töitä.Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä.
Tosiaan maailmassa on niin paljon asioita joita voi kokea tai tehdä jos on taloudellisesti riippumaton.
Eihän se tarkoita jos jää silloin pois töistä että olusi silti päivät pitkät toimettomaksi. Voi olla vapaana ja lomailla, mutta voi mielensä mukaan myös tehdä mitä haluaa.Joiltain ihmisiltä tuntuu puuttuvan mielikuvitus vallan. En vaan käsitä.
"Tunnen surua kun moni kertoo ison lottovoitonkin saatuaan jäävänsä vanhaan työhönsä." Tätä mä en käsitä mitä surullista siinä on.
Surullista on, että ihminen joka on saanut lottovoiton vie työpaikan joltain muulta ihmiseltä, jolle työpaikka olisi tarpeellinen. Surullista olla niin itsekäs ihminen.
Surullista on, että jollekin työ on ainoa keino saada tunnustusta tai tuntea itsensä hyödylliseksi. Että ei millään keksi mitään muuta kanavaa vaikka taloudellisesti on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Surullista, että ihminen, jolle olisi mahdollista tehdä asioita oman aikataulunsa mukaan ja vapaana valitsee mieluummin jonkun ulkopuolisen valitsemat aikataulut ja käyttää omaa elämäänsä olemalla sidottu ulkopuolisten asettamiin tavoitteisiin suurimman osan elämäänsä.
Surullista, ettei nauti muusta kuin työnteosta pääasiassa vaikka voisi nauttia vaikka mistä.
Surullista, että ilmeisesti moni on niin kiinni rutiineissa ja tutuista kuvioista, jotka tuovat turvaa etteivät osaa tai uskalla irtautua niistä vaikka olisi mahdollisuus. Vanha tuttu kehän kiertäminen on parempi kuin askel uuteen.
Surullista kun tuntuu, että moni sellainen saa lottovoiton tai ison perinnön tms. joka ei siitä nauti tai edes tee sillä mitään ja niin moni sellainen jää ilman joka sen todella tarvitsisi, saisi vapauden elää onellisempaa elämää ja nauttisi siitä suuresti.
Surullista, että elämä on epäoikeudenmukaista.
Ei se oo yhtään surullista :D
Sä olet vaan inku-vinku huonolla tuulella omasta elämästäsi ja syytät siitä muita. Polje jalkaa vaan.
Kun sä sanot "se on surullista" se on vaan passiivisaggessiivinen tapa sanoa "mua vtuttaa, mä en tykkkääääää!!"
Jos saa tehdä työtä, josta aidosti nauttii (ainakin valtaosin) ja jos vielä palkka on hyvä, niin sanoisin, että ihmisellä on ollut myös vähän onneakin elämässä. Ei tämä ole todellakaan mikään itsestäänselvä asia. Vaikka olisikin hyvin koluttautunut henkilö kyseessä.