Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut voivat pitää työstään niin paljon, että siitä olisi vaikea luopua?
06.01.2023 |
Olen usein ihmetellyt, kun säännöllisesti kuulee, että moni pitää työstään ja elämään tulisi tyhjyyden tunne jos ei kävisi siinä työssään. Tämä siitä huolimatta vaikka saisi esim lottovoiton, jonka ansiosta tuli työstä taloudellisesti riippumattomaksi.
Minä olen taas aina ajatellut, että työ tuhoaa elämäni. Se vie suuren osan ajastani ja lyhyillä vapailla ei riitä energiaa tehdä mitään elämisen arvoista. Tämä ollut aina työpaikasta riippumatta. Jos minusta tulisi taloudellisesti niin riippumaton, ettei tarvitsisi käydä töissä, niin se tunne olisi jotain aivan uskomatonta. Yhtäkkiä elämästä tulisi elämisen arvoista ja energiatasot nousisivat, ja voisi tehdä monia asioita kun tietäisi, ettei kahden päivän päästä taas tarvi olla siinä raskaassa oravanpyörässä. Nykyään noita asioita ei jaksa toteuttaa juuri tuon nopeasyklisen hektisen oravanpyörän takia joka imee mehut.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomaan lomilla, että ensimmäisen viikon jälkeen alkaa kyllästyttää ja kaipaa takaisin töihin. Työ antaa merkityksen.
Mihin sitä työn merkitystä tarvii, jos olisi taloudellisesti vakaa ilman sitä työtäkin?
Ap
Mitä tekisit ilman sitä työtä? Siis ihan oikeasti, millaiset asiat täyttäisivät päiväsi, mitä tavoittelisit?
Minun ei tarvitse käydä töissä, taloudellisesti se ei ole minulle tarpeen ja silti maanantaina taas menen töihin tekemään mukavia asioita mukavien ihmisten kanssa. Ilman työtä minulla olisi vähemmän yhteistä aikaa muiden kanssa, vähemmän tunnetta olla tarpeellinen, vähemmän kohtaamisia ja vähemmän tavoitteellista oppimista. Onnistumiskokemuksiakin olisi vähemmän.
Mitä siis tekisit, jos työssäkäynti ei olisi pakko, mutta toisaalta rahaa olisi käytettävissä korkeintaan sen verran kuin nyt saat palkkaa.
Tykkään esim kalastaa ja tekisin sitä huomattavan paljon enemmän kuin nykyään. Kalastus on aina myös säiden armoilla olevaa juttua ja on huomattava todennäköisyys, että silloin sattuu huonoja ilmoja kun on ne vähät vapaat. Tai sitten on muita pakollisia asioita niille vähille vapaille, tai sitten vain on niin energiat pois ettei jaksa vaikka haluaisi. Työ yksinkertaisesti sitoo minut kapeisiin aikatauluihin ja imee mehut ja energian vielä lisäksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä niitä on yllättävän paljon ihmisiä, joille työ on kaikki kaikessa ja kyse siis nimenomaan muustakin kuin taloudellisesta riippuvuudesta. Kaipa jotkut saa niin voimakasta tyydytystä työstään joko työn sisällön ja/tai sosiaalisten kontaktien vuoksi. Itse en ole koskaan kokenut tällaista. Olen oikeastaan ollut joillekin aika kateellinen tälkaisesta. Joillekin työasema voi olla myös joku status-kysymys ja eläkkeelle joutuessaan he saattavat kokea voimakasta menetyksen tunnetta tämän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomaan lomilla, että ensimmäisen viikon jälkeen alkaa kyllästyttää ja kaipaa takaisin töihin. Työ antaa merkityksen.
Mihin sitä työn merkitystä tarvii, jos olisi taloudellisesti vakaa ilman sitä työtäkin?
Ap
Mitä tekisit ilman sitä työtä? Siis ihan oikeasti, millaiset asiat täyttäisivät päiväsi, mitä tavoittelisit?
Minun ei tarvitse käydä töissä, taloudellisesti se ei ole minulle tarpeen ja silti maanantaina taas menen töihin tekemään mukavia asioita mukavien ihmisten kanssa. Ilman työtä minulla olisi vähemmän yhteistä aikaa muiden kanssa, vähemmän tunnetta olla tarpeellinen, vähemmän kohtaamisia ja vähemmän tavoitteellista oppimista. Onnistumiskokemuksiakin olisi vähemmän.
Mitä siis tekisit, jos työssäkäynti ei olisi pakko, mutta toisaalta rahaa olisi käytettävissä korkeintaan sen verran kuin nyt saat palkkaa.
Tykkään esim kalastaa ja tekisin sitä huomattavan paljon enemmän kuin nykyään. Kalastus on aina myös säiden armoilla olevaa juttua ja on huomattava todennäköisyys, että silloin sattuu huonoja ilmoja kun on ne vähät vapaat. Tai sitten on muita pakollisia asioita niille vähille vapaille, tai sitten vain on niin energiat pois ettei jaksa vaikka haluaisi. Työ yksinkertaisesti sitoo minut kapeisiin aikatauluihin ja imee mehut ja energian vielä lisäksi.
Ap
Siis kauniilla säällä kalastaisit ja surkealla ilmalla tekisit jotain meille muille tuntemattomia pakollisia asioita töiden sijaan? Aikuisten oikeasti: miten pitkään tuo riittäisi sinulle?
Sekä minä että mieheni tekisimme kyllä molemmat omaa työtämme vaikka taloudellisesti ei tarvitsisi. Nautimme töistämme paljon ja saamme siitä todella paljon muutakin kuin pelkän palkan kerran kuussa. Aloittaja tekee varmaan jotakin suorittavaa työtä, joka ei vaadi paljon koulutusta tai ehkä taitojakaan, mutta on olemassa paljon ammatteja ja työpaikkoja joissa töiden tekemisestä suorastaan nautitaan. Esimerkiksi monet luovat tai asiantuntija-alat ovat sellaisia, varmasti myös yrittäjyys on usein sellaista tai oikeastaan mikä tahansa minkä kokee itse merkitykselliseksi.
Joillekin työ on vain tapa rahoittaa vapaa-aikaa, mutta itse haluan että työstä saa iloa ja tyydytystä ihan itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun työ on enimmäkseen piirtelyä CAD-ohjelmilla. Se nyt vaan on kivaa.
Jos ei tarvitsisi käydä töissä, tekisin kaikki haaveilemani asiat joille ei ole riittänyt aikaa ja jaksamista tähän asti.
On iso läjä harrastuksia, joita olisi aikaa harrastaa sitten vaikka useita tunteja viikossa tai päivässäkin.
Ehtisin myös opiskella asioita, joista nautin.
Lukisin kaikki kirjat, jotka odottavat....
Ehtisin rempata ja sisustaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lopettaisin välittömästi työnteon, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Vihaan mun duunia.
Se on todella kuormittavaa.
Illat ja viikonloput menee palautuessa.
Ei jaksa tehdä juuri mitään.
Pitäis päästä rikkaisiin naimisiin. 😁
Näitä kun lukee, niin voi vain todeta, että jo on jumalauta porukalla heikkoa itsetuntoa ja ongelmia minäkuvan kanssa. Pitää muiden hyväksyntää hakea työn kautta, ei juma... Tuskin täälläkään moni edes tekee mitään sellaista työtä, joka vaatii oikeasti jotain ainutlaatuista huippuosaamista johon aniharva pystyy. Silloin voisin ymmärtääkin, että joku saa töistä kiksejä ja tuntee, että häntä arvostetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun työ on enimmäkseen piirtelyä CAD-ohjelmilla. Se nyt vaan on kivaa.
Hirttäisin itseni, jos joutuisin moiseen, otan osaa. Kolme vuotta koulussa CAD-piirtelyä riitti, onneksi ei tarvitse tehdä sitä leipätyössä.
Töitä on monenlaisia ja erilaisia. Tottakai työ on puuduttavaa ja pakko pullaa jos tekee sitä mistä ei ole yhtään kiinnostunut. Jotkut työt mahdollistaa jopa semmoisia asioita mitä vapaa-ajalla ei välttämättä pysty tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä jotka ovat täysin omistautuneita työlleen ja elämän merkityksellisyys tulee sitä kautta, vaikka olisi tälläinen tilanne, niin kannattaa varmistaa hyvissä ajoin ennen eläkeikää, että elämässä on muutakin sisältöä kuin työ.
Vierailija kirjoitti:
Itse lopettaisin välittömästi työnteon, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Vihaan mun duunia.
Se on todella kuormittavaa.
Illat ja viikonloput menee palautuessa.
Ei jaksa tehdä juuri mitään.
Pitäis päästä rikkaisiin naimisiin. 😁
Tämä on pitkälti itsellänikin koko homman pointti. Työ imee mehut eikä jaksa tehdä vapailla oikein mitään. Ehkä täällä monella sitten vain on niin helppo työ, ettei siinä oikeasti ole kiirettä ja päivät menee mukavasti porukan kanssa kahvia litkiessä ja välillä jotain hieman puuhastellaan, jota sitten siksi työntekemiseksi kutsutaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Mä pidän työstäni enkä siltikään ymmärrä. Työ vie kuitenkin niin paljon aikaa mielestäni paljon merkityksellisimmiltä asioilta, jotka ruokkisi sielua ja ruumista.
Ilman työtä ehtisin huolehtimaan paremmin kunnostani ja tehdä vaikkapa terveellisempää ruokaa, kun ei olisi aina kiire. Ehtisin nähdä sukua ja ystäviä enemmän. Ehtisin matkailla ja nauttia kulttuurista (näyttelyt, teatteri, leffat, konsertit, museot). Aikaa olisi myös huolehtia vaikkapa kodin siivouksesta. Tai voisin vaikka kirjoittaa kirjan! Taivas olisi vain rajana.
Mutta työ rajoittaa tuota kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Mun mielestä on tosi kivaa olla tosi hyvä jossain. Edessä on ongelma ratkaistavana, kello käy. Minä osaan, minä teen. Fiilis on hyvä kun onnistuu. Työtiimi on huippu, työkavereiden kanssa on hauskaa ja ilmassa on kiitosta, naurua, tsemppausta. What's not to love.
Minäkään en jaksaisi tehdä 40h/vko työtä. Ehkä avain onneen työn suhteen onkin se, että sitä tekee vain 20h/vko. Taloudellisesti se vain ei ole mahdollista suurimmalle osalle.
Huomasin ajattelevani samoin työpaikoissani kuin ap, että kaikki menee vapaa-aika, työ ei anna mitään (ja palkkakin oli surkea koko ajan, siis pitkän matkaa alle 2000 brutto), en pysty enemään tai kehittymään ja oikeastaan koko työnkuva on ihan tappotylsää, kunnes löysin työpaikan, joka kolahti kerralla ihan luihin ja ytimiin! Alalla vaihdoin pari työnantajaa ennen tätä nykyistä työnantajaa, mutta itse työ soljui ongelmissakin kuin vettä vain eikä koskaan fyysisyydestä huolimatta tuntunut ikinä työltä, vaan melkein kotona näpräilyltä. Kehityin ja kehityn edelleen koko ajan, tosin lähdin tähän hommaan puhtaasti nollatiedoilla. Palkka on tosi surkea eikä siinä pääse kovin isoille tienesteille työkokemuslisienkään kanssa, mutta en ole koskaan nauttinut työnteosta kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan mun työtä, vaikka ei sekään täydellistä ole ja joskus se ärsyttää. Palkka on ihan jees, olen hyödyksi muille, olen asiantuntija, saan oikeasti tehdä haastavia asioita ja onnistua ja minua kiitetään. Psykologisesti työni on siis hyvin palkitsevaa. Ja olen jotenkin sitonut suuren osan itseäni työhöni, siis tuntuu että olen osittain työni, eikä se ole vain jotain mitä teen. Olisin surullinen ja varmaan shokissakin, jos en jostain syystä enää pystyisi työhöni, kyllä se tuntuisi tyhjältä.
Surullista on mielestäni se, että se on ainoa elämäsi sisältö, kun maailma on niin täynnä kaikkea muuta upeaa.
Ainoako? No ei onneksi. Minä opiskelen, minulla on perhe ja harrastuksia. Ystäviäkin on, vaikka muutin pari vuotta sitten kauan kotipaikalta. Ehkä työstä on helpompi nauttia, kun muukin elämä on onnellista? Vai koska työstä nauttii, muukin elämä tuntuu hyvältä? En tiedä, mutta tiedostan olevani onnekas varsinkin taloudellisesti, kun sellaista pakkoa ja kiirettä ei ole.
No, sinä voit kutsua sitä "hyväksynnän hakemiseksi", itse kaipaan elämääni onnistumisen elämyksiä ja sitä olen toistaiseksi saanut työn kautta. On toki joskus ollut töissä raskastakin, mutta toistaiseksi asioihin on onneksi pystynyt vaikuttamaan siten, ettei ole jäänyt pysyväksi tilaksi. Koen olevani hyvinkin henkisesti tasapainossa.