Lue keskustelun säännöt.
Ymmärrän nyt mitä kehopositiivisuus tarkoittaa
06.01.2023 |
Liikettä kritisoidaan epäterveellisten elämäntapojen ja sairaalloisen ylipainon ihailusta. Mutta kyse onkin kehorauhasta. Siis siitä että ihminen saisi lihavanakin olla olemassa ja elää normaalia elämää, ilman että muut jatkuvasti osoittavat hänelle ilmiselvän asian eli että tämä on lihava ja kohtelevat siksi huonosti.
Yhteiskunnassa vallitsee käsitys että lihavan ihmisen kuuluu hävetä omaa ulkomuotoaan ja peittää se, mieluiten pysyä kokonaan poissa katseilta. Tämä on vaikea toteuttaa käytännössä, koska meistä jokaisen täytyy käydä koulussa, töissä, kaupassa, lääkärissä jne.. Ei saisi esim. aloittaa harrastusta ennenkuin on laihduttanut (mikä on entistä ristiriitaisempaa, kun kyse on laihtumista edistävästä harrastuksesta, esim. salilla käymisestä, tanssista tai uimisesta). Vasta sitten olisi lupa olla ja elää normaalia elämää rauhassa kun on normaalipainoinen. Tämä on erityisen julmaa niitä kohtaan, joille laihduttaminen ei ole mahdollista, esim. lihavuuden syy on sairaus. Koko elämä pitäisi elää jäähypenkillä, kun muut pelaa.
Mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kuulu toisen ulkonäkö tai terveys. Moni kuikelo on päihde-tai mielenterveysongelmainen. Sekään ei muille kuulu.
Kyllä kuuluu, koska silloin kun sairastut sinun hoitosi maksetaan veroista jotka minä olen maksanut
En minäkään halua maksaa verorahoistani terveydenhuoltoa ilkeille ihmisille. Tai pahoille ihmisille. Mutta minkäs teet. Kun kaikki maksaa, kaikilla on oikeus palveluihin joista maksaa.
Eikös ilkeilylläkin aiheuta yhteiskunnalle suunnattomia kuluja, kun ilkeilyn kohteet saattavat sairastua henkisesti? Siinä se suurin kärsijä ei edes ole se joka tekee sellaisen elämänvalinnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Kaksimetriset miehet joille 75kg on lievä alipaino
Kaksimetriselle miehelle 75 kg merkitsisi vakavaa alipainoa, ihannepainon ollessa n. 100 kg!
Ihannepainon vanha kaavahan on "pituus sentteinä miinus sata."
Tarkoitit varmaan 76-99kg. Ihanne paino on liukuva (yksilö) ja kaksimetriselle miehelle 100kg on lievä ylipaino. Joten ei. Vanhatapa ei ole aina paras
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen havahtunut tähän vasta kun lihoin pari vuotta sitten sairauden takia. Olin koko elämäni ollut normaalipainoinen. Mutta nyt en yhtäkkiä kehtaa aloittaa harrastuksia, siis mitään harrastuksia joissa pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla tai olla heidän kanssaan tekemisissä. Ahdistaa ajatus siitä että ohikulkevat ihmiset joutuisivat katsomaan hyllyvää vatsaani ja kokemaan inhotusta sen takia, ja minä joutuisin tuntemaan oloni epämukavaksi omassa kehossani, vaikka olisin lenkillä juuri siksi että pääsisin eroon siitä hyllyvästä vatsasta. Enkä koe ansaitsevani rakkautta/parisuhdetta/seksiä, vaikka olen löytänyt ihmisen joka on sanonut ettei välitä liikakiloistani, onhan hän itsekin lihava. Elän siis tällä hetkellä jäähypenkillä koko elämästä. Ajattelutapani heijastaa ulkopuolelta tulevia asenteita. Ehkä sisäistin ne jo silloin kun en ollut lihava.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa! Esimerkiksi mainitsemasi ulkoilu että pääsisi vatsasta eroon kuulostaa inhalta, mutta pelkkä tavoitteeton kävely ulkona voi olla ainakin mieltä virkistävää puuhaa.
Ikävä kyllä asun kaupungissa, joten tavoitteeton kävelykin tapahtuu niin että vastaan tulee paljon ihmisiä. Se ei ole hirveän virkistävää, jos se enimmäkseen ahdistaa. Yritän lievittää omaa epämukavuutta ja säästää muut inhotukselta verhoutumalla vaatteisiin, jotten näyttäisi niin selvästi läskiltä, mutta sellainen vaatetus ei ole käytännöllinen liikkumiselle ja muuttuu sietämättömäksi heti kun nousee hiki. Koti on ainoa tila jossa voin liikkua ja laihduttaa muiden katseilta täysin suojassa, mutta se ei ole hirveän tehokasta.
Oho. Jos sulla on nyt tuollainen kokemus, niin miten suhtauduit lihaviin ihmisiin silloin ennen kuin lihoit?
Olen kävellyt koko elämäni katse maassa kiinnittämättä muihin huomiota. Koulukiusaamistaustan takia (eikä se johtunut painosta, vaikka läskiperseeksikin minua haukkuivat normaalista painostani huolimatta). Mutta myönnän että joskus mieleeni on tullut ilkeitä ajatuksia nähdessäni lihavan ihmisen vaikkapa telkkarissa, sana sanaan samoja mantroja mitä läskivihaa levittävät yleensäkin paasaa. Ja sopivassa seurassa olen sanonut niitä jopa ääneen. Mutta en koskaan suoraan lihaville ihmisille. Joten en varmaan ollut hirveän omistautunut läskivihalle.
Nyt heijastan yhteiskunnan asenteita itseeni, sillä kyllä minä tiedän miten rumasti lihavista puhutaan.
Silti omaa ajattelutapaa on mahdollista muuttaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen havahtunut tähän vasta kun lihoin pari vuotta sitten sairauden takia. Olin koko elämäni ollut normaalipainoinen. Mutta nyt en yhtäkkiä kehtaa aloittaa harrastuksia, siis mitään harrastuksia joissa pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla tai olla heidän kanssaan tekemisissä. Ahdistaa ajatus siitä että ohikulkevat ihmiset joutuisivat katsomaan hyllyvää vatsaani ja kokemaan inhotusta sen takia, ja minä joutuisin tuntemaan oloni epämukavaksi omassa kehossani, vaikka olisin lenkillä juuri siksi että pääsisin eroon siitä hyllyvästä vatsasta. Enkä koe ansaitsevani rakkautta/parisuhdetta/seksiä, vaikka olen löytänyt ihmisen joka on sanonut ettei välitä liikakiloistani, onhan hän itsekin lihava. Elän siis tällä hetkellä jäähypenkillä koko elämästä. Ajattelutapani heijastaa ulkopuolelta tulevia asenteita. Ehkä sisäistin ne jo silloin kun en ollut lihava.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa! Esimerkiksi mainitsemasi ulkoilu että pääsisi vatsasta eroon kuulostaa inhalta, mutta pelkkä tavoitteeton kävely ulkona voi olla ainakin mieltä virkistävää puuhaa.
Ikävä kyllä asun kaupungissa, joten tavoitteeton kävelykin tapahtuu niin että vastaan tulee paljon ihmisiä. Se ei ole hirveän virkistävää, jos se enimmäkseen ahdistaa. Yritän lievittää omaa epämukavuutta ja säästää muut inhotukselta verhoutumalla vaatteisiin, jotten näyttäisi niin selvästi läskiltä, mutta sellainen vaatetus ei ole käytännöllinen liikkumiselle ja muuttuu sietämättömäksi heti kun nousee hiki. Koti on ainoa tila jossa voin liikkua ja laihduttaa muiden katseilta täysin suojassa, mutta se ei ole hirveän tehokasta.
Oho. Jos sulla on nyt tuollainen kokemus, niin miten suhtauduit lihaviin ihmisiin silloin ennen kuin lihoit?
Olen kävellyt koko elämäni katse maassa kiinnittämättä muihin huomiota. Koulukiusaamistaustan takia (eikä se johtunut painosta, vaikka läskiperseeksikin minua haukkuivat normaalista painostani huolimatta). Mutta myönnän että joskus mieleeni on tullut ilkeitä ajatuksia nähdessäni lihavan ihmisen vaikkapa telkkarissa, sana sanaan samoja mantroja mitä läskivihaa levittävät yleensäkin paasaa. Ja sopivassa seurassa olen sanonut niitä jopa ääneen. Mutta en koskaan suoraan lihaville ihmisille. Joten en varmaan ollut hirveän omistautunut läskivihalle.
Nyt heijastan yhteiskunnan asenteita itseeni, sillä kyllä minä tiedän miten rumasti lihavista puhutaan.Silti omaa ajattelutapaa on mahdollista muuttaa
Mutta ympäristön suhtautumista ei. Pointtisi on mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen havahtunut tähän vasta kun lihoin pari vuotta sitten sairauden takia. Olin koko elämäni ollut normaalipainoinen. Mutta nyt en yhtäkkiä kehtaa aloittaa harrastuksia, siis mitään harrastuksia joissa pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla tai olla heidän kanssaan tekemisissä. Ahdistaa ajatus siitä että ohikulkevat ihmiset joutuisivat katsomaan hyllyvää vatsaani ja kokemaan inhotusta sen takia, ja minä joutuisin tuntemaan oloni epämukavaksi omassa kehossani, vaikka olisin lenkillä juuri siksi että pääsisin eroon siitä hyllyvästä vatsasta. Enkä koe ansaitsevani rakkautta/parisuhdetta/seksiä, vaikka olen löytänyt ihmisen joka on sanonut ettei välitä liikakiloistani, onhan hän itsekin lihava. Elän siis tällä hetkellä jäähypenkillä koko elämästä. Ajattelutapani heijastaa ulkopuolelta tulevia asenteita. Ehkä sisäistin ne jo silloin kun en ollut lihava.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa! Esimerkiksi mainitsemasi ulkoilu että pääsisi vatsasta eroon kuulostaa inhalta, mutta pelkkä tavoitteeton kävely ulkona voi olla ainakin mieltä virkistävää puuhaa.
Ikävä kyllä asun kaupungissa, joten tavoitteeton kävelykin tapahtuu niin että vastaan tulee paljon ihmisiä. Se ei ole hirveän virkistävää, jos se enimmäkseen ahdistaa. Yritän lievittää omaa epämukavuutta ja säästää muut inhotukselta verhoutumalla vaatteisiin, jotten näyttäisi niin selvästi läskiltä, mutta sellainen vaatetus ei ole käytännöllinen liikkumiselle ja muuttuu sietämättömäksi heti kun nousee hiki. Koti on ainoa tila jossa voin liikkua ja laihduttaa muiden katseilta täysin suojassa, mutta se ei ole hirveän tehokasta.
Oho. Jos sulla on nyt tuollainen kokemus, niin miten suhtauduit lihaviin ihmisiin silloin ennen kuin lihoit?
Olen kävellyt koko elämäni katse maassa kiinnittämättä muihin huomiota. Koulukiusaamistaustan takia (eikä se johtunut painosta, vaikka läskiperseeksikin minua haukkuivat normaalista painostani huolimatta). Mutta myönnän että joskus mieleeni on tullut ilkeitä ajatuksia nähdessäni lihavan ihmisen vaikkapa telkkarissa, sana sanaan samoja mantroja mitä läskivihaa levittävät yleensäkin paasaa. Ja sopivassa seurassa olen sanonut niitä jopa ääneen. Mutta en koskaan suoraan lihaville ihmisille. Joten en varmaan ollut hirveän omistautunut läskivihalle.
Nyt heijastan yhteiskunnan asenteita itseeni, sillä kyllä minä tiedän miten rumasti lihavista puhutaan.Silti omaa ajattelutapaa on mahdollista muuttaa
Mutta ympäristön suhtautumista ei. Pointtisi on mikä?
Se, että yhteiskunnan asenteiden ja ympäristön suhtautumisen heijastaminen itseen on osa ajattelutapaa ja omaa suhtautumista, johon voi vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen havahtunut tähän vasta kun lihoin pari vuotta sitten sairauden takia. Olin koko elämäni ollut normaalipainoinen. Mutta nyt en yhtäkkiä kehtaa aloittaa harrastuksia, siis mitään harrastuksia joissa pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla tai olla heidän kanssaan tekemisissä. Ahdistaa ajatus siitä että ohikulkevat ihmiset joutuisivat katsomaan hyllyvää vatsaani ja kokemaan inhotusta sen takia, ja minä joutuisin tuntemaan oloni epämukavaksi omassa kehossani, vaikka olisin lenkillä juuri siksi että pääsisin eroon siitä hyllyvästä vatsasta. Enkä koe ansaitsevani rakkautta/parisuhdetta/seksiä, vaikka olen löytänyt ihmisen joka on sanonut ettei välitä liikakiloistani, onhan hän itsekin lihava. Elän siis tällä hetkellä jäähypenkillä koko elämästä. Ajattelutapani heijastaa ulkopuolelta tulevia asenteita. Ehkä sisäistin ne jo silloin kun en ollut lihava.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa! Esimerkiksi mainitsemasi ulkoilu että pääsisi vatsasta eroon kuulostaa inhalta, mutta pelkkä tavoitteeton kävely ulkona voi olla ainakin mieltä virkistävää puuhaa.
Ikävä kyllä asun kaupungissa, joten tavoitteeton kävelykin tapahtuu niin että vastaan tulee paljon ihmisiä. Se ei ole hirveän virkistävää, jos se enimmäkseen ahdistaa. Yritän lievittää omaa epämukavuutta ja säästää muut inhotukselta verhoutumalla vaatteisiin, jotten näyttäisi niin selvästi läskiltä, mutta sellainen vaatetus ei ole käytännöllinen liikkumiselle ja muuttuu sietämättömäksi heti kun nousee hiki. Koti on ainoa tila jossa voin liikkua ja laihduttaa muiden katseilta täysin suojassa, mutta se ei ole hirveän tehokasta.
Oho. Jos sulla on nyt tuollainen kokemus, niin miten suhtauduit lihaviin ihmisiin silloin ennen kuin lihoit?
Olen kävellyt koko elämäni katse maassa kiinnittämättä muihin huomiota. Koulukiusaamistaustan takia (eikä se johtunut painosta, vaikka läskiperseeksikin minua haukkuivat normaalista painostani huolimatta). Mutta myönnän että joskus mieleeni on tullut ilkeitä ajatuksia nähdessäni lihavan ihmisen vaikkapa telkkarissa, sana sanaan samoja mantroja mitä läskivihaa levittävät yleensäkin paasaa. Ja sopivassa seurassa olen sanonut niitä jopa ääneen. Mutta en koskaan suoraan lihaville ihmisille. Joten en varmaan ollut hirveän omistautunut läskivihalle.
Nyt heijastan yhteiskunnan asenteita itseeni, sillä kyllä minä tiedän miten rumasti lihavista puhutaan.Silti omaa ajattelutapaa on mahdollista muuttaa
Mutta ympäristön suhtautumista ei. Pointtisi on mikä?
Se, että yhteiskunnan asenteiden ja ympäristön suhtautumisen heijastaminen itseen on osa ajattelutapaa ja omaa suhtautumista, johon voi vaikuttaa.
Mutta miten se helpottaa ulos kävelylle lähtemistä, jos omasta asenteesta huolimatta tulee kohtaamaan siellä henkistä väkivaltaa? Ei muurien rakentaminen itsensä ympärille ole mikään läpäisemätön suojakuori joka suojaa mielenterveyttä sellaiselta, varsinkaan jos se on jo alunperinkin romuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen havahtunut tähän vasta kun lihoin pari vuotta sitten sairauden takia. Olin koko elämäni ollut normaalipainoinen. Mutta nyt en yhtäkkiä kehtaa aloittaa harrastuksia, siis mitään harrastuksia joissa pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla tai olla heidän kanssaan tekemisissä. Ahdistaa ajatus siitä että ohikulkevat ihmiset joutuisivat katsomaan hyllyvää vatsaani ja kokemaan inhotusta sen takia, ja minä joutuisin tuntemaan oloni epämukavaksi omassa kehossani, vaikka olisin lenkillä juuri siksi että pääsisin eroon siitä hyllyvästä vatsasta. Enkä koe ansaitsevani rakkautta/parisuhdetta/seksiä, vaikka olen löytänyt ihmisen joka on sanonut ettei välitä liikakiloistani, onhan hän itsekin lihava. Elän siis tällä hetkellä jäähypenkillä koko elämästä. Ajattelutapani heijastaa ulkopuolelta tulevia asenteita. Ehkä sisäistin ne jo silloin kun en ollut lihava.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa! Esimerkiksi mainitsemasi ulkoilu että pääsisi vatsasta eroon kuulostaa inhalta, mutta pelkkä tavoitteeton kävely ulkona voi olla ainakin mieltä virkistävää puuhaa.
Ikävä kyllä asun kaupungissa, joten tavoitteeton kävelykin tapahtuu niin että vastaan tulee paljon ihmisiä. Se ei ole hirveän virkistävää, jos se enimmäkseen ahdistaa. Yritän lievittää omaa epämukavuutta ja säästää muut inhotukselta verhoutumalla vaatteisiin, jotten näyttäisi niin selvästi läskiltä, mutta sellainen vaatetus ei ole käytännöllinen liikkumiselle ja muuttuu sietämättömäksi heti kun nousee hiki. Koti on ainoa tila jossa voin liikkua ja laihduttaa muiden katseilta täysin suojassa, mutta se ei ole hirveän tehokasta.
Oho. Jos sulla on nyt tuollainen kokemus, niin miten suhtauduit lihaviin ihmisiin silloin ennen kuin lihoit?
Olen kävellyt koko elämäni katse maassa kiinnittämättä muihin huomiota. Koulukiusaamistaustan takia (eikä se johtunut painosta, vaikka läskiperseeksikin minua haukkuivat normaalista painostani huolimatta). Mutta myönnän että joskus mieleeni on tullut ilkeitä ajatuksia nähdessäni lihavan ihmisen vaikkapa telkkarissa, sana sanaan samoja mantroja mitä läskivihaa levittävät yleensäkin paasaa. Ja sopivassa seurassa olen sanonut niitä jopa ääneen. Mutta en koskaan suoraan lihaville ihmisille. Joten en varmaan ollut hirveän omistautunut läskivihalle.
Nyt heijastan yhteiskunnan asenteita itseeni, sillä kyllä minä tiedän miten rumasti lihavista puhutaan.Silti omaa ajattelutapaa on mahdollista muuttaa
Mutta ympäristön suhtautumista ei. Pointtisi on mikä?
Se, että yhteiskunnan asenteiden ja ympäristön suhtautumisen heijastaminen itseen on osa ajattelutapaa ja omaa suhtautumista, johon voi vaikuttaa.
Mutta miten se helpottaa ulos kävelylle lähtemistä, jos omasta asenteesta huolimatta tulee kohtaamaan siellä henkistä väkivaltaa? Ei muurien rakentaminen itsensä ympärille ole mikään läpäisemätön suojakuori joka suojaa mielenterveyttä sellaiselta, varsinkaan jos se on jo alunperinkin romuna.
Pointtini meni ilmeisesti ohi, koska kyse ei ollut muurien tai suojakuoren rakentamisesta.
Kehoposi on todella kaunis idea ja sen tarkoitus oli koskea niin arpista, rintansa syövälle menettänyttä, langanlaihaa kuin lihavaakin, mutta en tiedä missä vaiheessa asia ymmärrettiin (tahalleen?) väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit omivat kehopositiivisuuden. Se oli alunperin niiden joilla oli esimerkiksi synnynnäisiä epämuodostumia tai vaikka amputoitu raajoja.
Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle? Mielenkiinnosta kysyn. Oma käsitykseni on se että kehopositiivisuus liike on laajentunut lihavuudesta muihin yhteiskunnassa syrjittyihin piirteisiin, ja yhdistynyt muihin liikkeisiin, kuten erilaisten rintojen ja rintansa syövälle menettäneiden hyväksymiseen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi elää jäähypenkillä vain siksi ettei sovi tiettyyn muottiin sillä hetkellä elämässään, synnynnäisesti, sairauden tai tapaturman johdosta.
Kehopositiivisuus on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Kehopositiivisuuden avulla pyritään parantamaan marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten, ihmisoikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Ymmärtää sitten kun itse tahtomattaan lihoo. Tapahtuu yleensä viimeistään keski-iän jälkeen.
Syitä on monia, eikä se yleensä ole niin yksinkertainen kuin että joku vaan päättää syödä liikaa. Esim. jotkin mt-ongelmat aiheuttaa syömishäiriön, eivätkä nekään ilmaannu ihmisille ilman syytä vaan jotain on tapahtunut että ihminen menee rikki.
Jos on onnistunut pitämään normaalipainoisen/hoikan ihmisen bakteeritasapainon tuonne reilun kolmenkymmenen ikävuoden korville, niin on melko epätodennäköistä, että samoilla elintavoilla tulee merkittävää lihomista jatkossakaan.
Turha alapeukuttaa lääketieteellistä faktaa. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat harvinaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit omivat kehopositiivisuuden. Se oli alunperin niiden joilla oli esimerkiksi synnynnäisiä epämuodostumia tai vaikka amputoitu raajoja.
Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle? Mielenkiinnosta kysyn. Oma käsitykseni on se että kehopositiivisuus liike on laajentunut lihavuudesta muihin yhteiskunnassa syrjittyihin piirteisiin, ja yhdistynyt muihin liikkeisiin, kuten erilaisten rintojen ja rintansa syövälle menettäneiden hyväksymiseen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi elää jäähypenkillä vain siksi ettei sovi tiettyyn muottiin sillä hetkellä elämässään, synnynnäisesti, sairauden tai tapaturman johdosta.
Kehopositiivisuus on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Kehopositiivisuuden avulla pyritään parantamaan marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten, ihmisoikeuksia.
Muttei laihojen. Koko ikäni olen ollut vapaata riistaa kiusalle, pilkalle ja vähättelylle, mutta valittaa en saisi.
T: laiha mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Itselläni painoa on alkanut kerryttää syöpälääkitys. Ei todellakaan ole aina kysymys siitä, että syö liikaa vaan painonhallintaan vaikuttaa muutkin asiat
Äidilläni oli syöpä, jonka takia (+ hoitojen) laihtui aluksi 88 kiloisesta 45 kiloon, mutta loppuvaiheessa kerrytti myös nestettä niin paljon, että näytti 9kk raskaana olevalta jolla oli 50kg ylipainoa. Ette arvaakaan miten paljon sai tuomitsevia katseita, että teki oikein pahaa! Ja niinhän Janita Lukkaristakin haukuttin läskiksi, vaikka kortisoni hänet lihotti, ei mikään mäkkisafka. Siskollani on kilpirauhasten vajaatoiminta ja hänellä ei ole lääkitys vieläkään kohdillaan, pahimmillaan nesteitä kertyy kymmenen kiloa, jolloin näyttää sairaalloisen ylipainoiselta, koska joka paikka on turvonnut. Todellisuudessa ihan normaalipainoinen ihminen.
Ihmiset on ihan hiton törkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit omivat kehopositiivisuuden. Se oli alunperin niiden joilla oli esimerkiksi synnynnäisiä epämuodostumia tai vaikka amputoitu raajoja.
Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle? Mielenkiinnosta kysyn. Oma käsitykseni on se että kehopositiivisuus liike on laajentunut lihavuudesta muihin yhteiskunnassa syrjittyihin piirteisiin, ja yhdistynyt muihin liikkeisiin, kuten erilaisten rintojen ja rintansa syövälle menettäneiden hyväksymiseen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi elää jäähypenkillä vain siksi ettei sovi tiettyyn muottiin sillä hetkellä elämässään, synnynnäisesti, sairauden tai tapaturman johdosta.
Kehopositiivisuus on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Kehopositiivisuuden avulla pyritään parantamaan marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten, ihmisoikeuksia.
Muttei laihojen. Koko ikäni olen ollut vapaata riistaa kiusalle, pilkalle ja vähättelylle, mutta valittaa en saisi.
T: laiha mies
siinähän lukee KUTEN , joka on synonyymi sanalle "esimerkiksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit omivat kehopositiivisuuden. Se oli alunperin niiden joilla oli esimerkiksi synnynnäisiä epämuodostumia tai vaikka amputoitu raajoja.
Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle? Mielenkiinnosta kysyn. Oma käsitykseni on se että kehopositiivisuus liike on laajentunut lihavuudesta muihin yhteiskunnassa syrjittyihin piirteisiin, ja yhdistynyt muihin liikkeisiin, kuten erilaisten rintojen ja rintansa syövälle menettäneiden hyväksymiseen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi elää jäähypenkillä vain siksi ettei sovi tiettyyn muottiin sillä hetkellä elämässään, synnynnäisesti, sairauden tai tapaturman johdosta.
Kehopositiivisuus on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Kehopositiivisuuden avulla pyritään parantamaan marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten, ihmisoikeuksia.
Muttei laihojen. Koko ikäni olen ollut vapaata riistaa kiusalle, pilkalle ja vähättelylle, mutta valittaa en saisi.
T: laiha mies
Kehopositiivisuus on aate, joka tarkoittaa jokaisen kehon hyväksymistä riippumatta koosta, fyysisestä toimintakyvystä, sukupuolesta, etnisestä taustasta tai ulkoisesta olemuksesta. Erityisesti se pyrkii tekemään yhteiskunnassa tilaa kehoille, jotka ovat syrjittyjä tai jopa näkymättömiä. Koskee siis myös "langanlaihoja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Ymmärtää sitten kun itse tahtomattaan lihoo. Tapahtuu yleensä viimeistään keski-iän jälkeen.
Syitä on monia, eikä se yleensä ole niin yksinkertainen kuin että joku vaan päättää syödä liikaa. Esim. jotkin mt-ongelmat aiheuttaa syömishäiriön, eivätkä nekään ilmaannu ihmisille ilman syytä vaan jotain on tapahtunut että ihminen menee rikki.
Viimeisimpien tutkimustulosten perusteella ihmisen aineenvaihdunta ei niin merkittävästi hidastu vanhenemisen myötä, että sen seurauksena väistämättä lihoo. Itse luulen, että vanhemmiten ihmiset vain laiskistuvat ja tulevat mukavuudenhaluisemmiksi. Ei olla enää puuhakkaita ja fyysisesti aktiivisia, kuten nuorempana, ei viitsitä kävellä lyhyttäkään matkaa, kun voi mennä autolla, liikuntaharrastuksetkin tahtovat aina jäädä. Toki joillakin voi alkaa olla jo kaikenlaista fyysistä kremppaa, mikä vaikeuttaa liikkumista, mutta todennäköisimmin sekin juontaa juurensa alkujaan siitä liikkumattomuudesta, ja sitten noidankehä onkin valmis. Pullaa ja makkaraa vedetään kuitenkin entiseen tahtiin. Sitten kun lihotaan, niin se selitetään vain sillä, että no näinhän meille viimeistään keski-iässä tahtomatta käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Ymmärtää sitten kun itse tahtomattaan lihoo. Tapahtuu yleensä viimeistään keski-iän jälkeen.
Syitä on monia, eikä se yleensä ole niin yksinkertainen kuin että joku vaan päättää syödä liikaa. Esim. jotkin mt-ongelmat aiheuttaa syömishäiriön, eivätkä nekään ilmaannu ihmisille ilman syytä vaan jotain on tapahtunut että ihminen menee rikki.
Viimeisimpien tutkimustulosten perusteella ihmisen aineenvaihdunta ei niin merkittävästi hidastu vanhenemisen myötä, että sen seurauksena väistämättä lihoo. Itse luulen, että vanhemmiten ihmiset vain laiskistuvat ja tulevat mukavuudenhaluisemmiksi. Ei olla enää puuhakkaita ja fyysisesti aktiivisia, kuten nuorempana, ei viitsitä kävellä lyhyttäkään matkaa, kun voi mennä autolla, liikuntaharrastuksetkin tahtovat aina jäädä. Toki joillakin voi alkaa olla jo kaikenlaista fyysistä kremppaa, mikä vaikeuttaa liikkumista, mutta todennäköisimmin sekin juontaa juurensa alkujaan siitä liikkumattomuudesta, ja sitten noidankehä onkin valmis. Pullaa ja makkaraa vedetään kuitenkin entiseen tahtiin. Sitten kun lihotaan, niin se selitetään vain sillä, että no näinhän meille viimeistään keski-iässä tahtomatta käy.
No sinä et ainakaan ole 50+v. Noin minäkin luulin aiemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan pysty ymmärtämään, että mikä siinä terveellisessä syömisessä on niin vaikeaa?
Kukaan ei pakota syömään liikaa. Miten joku päätyy yli 75 kiloiseksi?
Ymmärtää sitten kun itse tahtomattaan lihoo. Tapahtuu yleensä viimeistään keski-iän jälkeen.
Syitä on monia, eikä se yleensä ole niin yksinkertainen kuin että joku vaan päättää syödä liikaa. Esim. jotkin mt-ongelmat aiheuttaa syömishäiriön, eivätkä nekään ilmaannu ihmisille ilman syytä vaan jotain on tapahtunut että ihminen menee rikki.
Viimeisimpien tutkimustulosten perusteella ihmisen aineenvaihdunta ei niin merkittävästi hidastu vanhenemisen myötä, että sen seurauksena väistämättä lihoo. Itse luulen, että vanhemmiten ihmiset vain laiskistuvat ja tulevat mukavuudenhaluisemmiksi. Ei olla enää puuhakkaita ja fyysisesti aktiivisia, kuten nuorempana, ei viitsitä kävellä lyhyttäkään matkaa, kun voi mennä autolla, liikuntaharrastuksetkin tahtovat aina jäädä. Toki joillakin voi alkaa olla jo kaikenlaista fyysistä kremppaa, mikä vaikeuttaa liikkumista, mutta todennäköisimmin sekin juontaa juurensa alkujaan siitä liikkumattomuudesta, ja sitten noidankehä onkin valmis. Pullaa ja makkaraa vedetään kuitenkin entiseen tahtiin. Sitten kun lihotaan, niin se selitetään vain sillä, että no näinhän meille viimeistään keski-iässä tahtomatta käy.
No sinä et ainakaan ole 50+v. Noin minäkin luulin aiemmin
Voi kuule, ihan riittävän lähellä. Minä puolestaan luulin aiemmin, että näin keski-iässä sitä tahtomattaan lihoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läskit omivat kehopositiivisuuden. Se oli alunperin niiden joilla oli esimerkiksi synnynnäisiä epämuodostumia tai vaikka amputoitu raajoja.
Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle? Mielenkiinnosta kysyn. Oma käsitykseni on se että kehopositiivisuus liike on laajentunut lihavuudesta muihin yhteiskunnassa syrjittyihin piirteisiin, ja yhdistynyt muihin liikkeisiin, kuten erilaisten rintojen ja rintansa syövälle menettäneiden hyväksymiseen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi elää jäähypenkillä vain siksi ettei sovi tiettyyn muottiin sillä hetkellä elämässään, synnynnäisesti, sairauden tai tapaturman johdosta.
Kehopositiivisuus on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Kehopositiivisuuden avulla pyritään parantamaan marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten, ihmisoikeuksia.
Tuo oli tiedossa jo, mutta onko lähdettä sille että liike olisi alkanut synnynnäisesti epämuodostuneiden tai vammautuneiden hyväksymisestä? Itse en löydä aiheesta mitään.
En minäkään halua maksaa verorahoistani terveydenhuoltoa ilkeille ihmisille. Tai pahoille ihmisille. Mutta minkäs teet. Kun kaikki maksaa, kaikilla on oikeus palveluihin joista maksaa.