Ullanlinnan surman todellinen motiivi
Eri keskustelupalstoilla on pohdittu psykiatrin joulun alla tekemän henkirikoksen perimmäisiä motiiveja. Mikä on sinun arviosi tapahtuneesta?
Kommentit (2695)
Vierailija kirjoitti:
Ei tappaja peri ketään. Perillinen ei ole oikeutettu lakiosaan esimerkiksi silloin, jos hän on itse surmannut perittävän.
Hänhän yritti estää, ettei jäisi kiinni ja ei jäänyt kiinni mereenajostakaan.
Kulisseissa jatkunut perheväkivalta eskaloitui, päättyi kuolemaan kuten usein noissa käy, näin oletan. Mieskin käyttäytyi kuin ei mitään (normaalisti) ulospäin sille naapurilleen, vaikka oli vaimonsa ottanut hengiltä ja kantamassa pulkalla autoon. Vaimon koskemattomuus oli jo aikaisemminkin siis väkivallalla rikottu. Auton ajo veteen perhe mukana oli aika raju oire jo arvaamattomasta aggressiosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei tappaja peri ketään. Perillinen ei ole oikeutettu lakiosaan esimerkiksi silloin, jos hän on itse surmannut perittävän.
Mutta jospa ei olisi jäänyt kiinni
Vierailija kirjoitti:
Ei tappaja peri ketään. Perillinen ei ole oikeutettu lakiosaan esimerkiksi silloin, jos hän on itse surmannut perittävän.
Tahallisesti aiheuttanut rikollisella teolla.
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa jatkunut perheväkivalta eskaloitui, päättyi kuolemaan kuten usein noissa käy, näin oletan. Mieskin käyttäytyi kuin ei mitään (normaalisti) ulospäin sille naapurilleen, vaikka oli vaimonsa ottanut hengiltä ja kantamassa pulkalla autoon. Vaimon koskemattomuus oli jo aikaisemminkin siis väkivallalla rikottu. Auton ajo veteen perhe mukana oli aika raju oire jo arvaamattomasta aggressiosta.
Tässä on järkeä. Sitä en ymmärrä, että pystyi käyttäytymään ns normaalisti vaimon kadottua ja vaimoa raahatessa. Ei ilmeisimmin ole ollut psykoosissa kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tappaja peri ketään. Perillinen ei ole oikeutettu lakiosaan esimerkiksi silloin, jos hän on itse surmannut perittävän.
Siksi epäilty yrittikin hävittää ruumiin, jotta kyseessä olisi vain vaimon mystinen "katoaminen".
Oliko avioliitto pettymys vaimolle?Saattoi olla lähdössä liitosta.Kovin nopeasti menivät naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aviopuolisot peri toisiaan, eli raha ei ole motiivi.
Taitaa olla ihan pää sekaisin tällä tappajalla?Jos myös rintaperilliset kuolevat niin sen jälkeen on pääsy vaimon rahoihin. Siksi myös mereenajo, että lapsetkin kuolisivat. Vaimolla oli ilmeisesti huomattava varallisuus ja omistus yrityksessä.
Eikö avioehdon myötä omaisuus olisi mennyt sisaruksille, vanhemmille ym. Jotenkin en usko että tekijä olisi uskonut mereenajolla saavuttavansa omaisuuksia itselleen. Tahallinen on silti voinut olla.
Voiko hulluus periytyä ja millä todennäköisyydellä?
Varmaan psykopaatti. Myös mustasukkainen. Jotain jännitystä hakenut , kun viime kesänä ajo mereen. Oliko vaimo sitten halunnut lopettaa suhteen ja se riitti miehelle.
Mies oli vaan sairas psyykkisesti. Halusi näyttää valtansa ja sen että on toisen yläpuolella. Siksi riisti hengen toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aviopuolisot peri toisiaan, eli raha ei ole motiivi.
Taitaa olla ihan pää sekaisin tällä tappajalla?Jos myös rintaperilliset kuolevat niin sen jälkeen on pääsy vaimon rahoihin. Siksi myös mereenajo, että lapsetkin kuolisivat. Vaimolla oli ilmeisesti huomattava varallisuus ja omistus yrityksessä.
Eikö avioehdon myötä omaisuus olisi mennyt sisaruksille, vanhemmille ym. Jotenkin en usko että tekijä olisi uskonut mereenajolla saavuttavansa omaisuuksia itselleen. Tahallinen on silti voinut olla.
No jospa tuolta osin testamenttiehkä vanhemmat eivät ole elossakaan enää.Lesken asumisoikeus iso juttu myös
Minusta pari vaikutti "ulkoisesti eripariselta" jo alkuunsa...
Näen että mies olisi saanut myös erilaisen kumppanin halutessaan. Oliko nainen varakas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö itse tappajatkaan täydellistä motiivia tekoihinsa? Motiivi on vaan tekosyy tappaa.
Taatusti psykiatri tietää motiivinsa. Hänellähän on juuri siihen koulutus.
He eniten ovat pihalla todellisesta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aviopuolisot peri toisiaan, eli raha ei ole motiivi.
Taitaa olla ihan pää sekaisin tällä tappajalla?Jos myös rintaperilliset kuolevat niin sen jälkeen on pääsy vaimon rahoihin. Siksi myös mereenajo, että lapsetkin kuolisivat. Vaimolla oli ilmeisesti huomattava varallisuus ja omistus yrityksessä.
Eikö avioehdon myötä omaisuus olisi mennyt sisaruksille, vanhemmille ym. Jotenkin en usko että tekijä olisi uskonut mereenajolla saavuttavansa omaisuuksia itselleen. Tahallinen on silti voinut olla.
Avioehto estää toisen puolison varallisuuden saamisen avioerossa, mutta ei kuolemassa mikäli ei ole rintaperillisiä. Eli jos tuossa mereenajossa olisi kuollut vaimo ja vaimo lapset niin vaimon omaisuuden olisi perinyt mies jos ei näyttöä teon tahallisuudesta eikä testamenttia jollekin muulle.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan psykopaatti. Myös mustasukkainen. Jotain jännitystä hakenut , kun viime kesänä ajo mereen. Oliko vaimo sitten halunnut lopettaa suhteen ja se riitti miehelle.
Eikö psykopatia ole tunteettomuutta?Hänhän oli kirjoittanut nuorena empaattisen kirjoituksen Hesariin.Kykenisikö tuollaiseen psykopaattina?

Hyvä kysymys. Se oli harvinaisen empaattinen kannanotto nuorelta mieheltä hs mielipidesivulla.
En tiedä. En tosiaan tiedä mitä kaikkea on taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan psykopaatti. Myös mustasukkainen. Jotain jännitystä hakenut , kun viime kesänä ajo mereen. Oliko vaimo sitten halunnut lopettaa suhteen ja se riitti miehelle.
Eikö psykopatia ole tunteettomuutta?Hänhän oli kirjoittanut nuorena empaattisen kirjoituksen Hesariin.Kykenisikö tuollaiseen psykopaattina?
Pystynee jos haluaa esittää ylevää ja arvoiltaan kunnioitettavaa. Oikein julistaa lehdessä noita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan psykopaatti. Myös mustasukkainen. Jotain jännitystä hakenut , kun viime kesänä ajo mereen. Oliko vaimo sitten halunnut lopettaa suhteen ja se riitti miehelle.
Eikö psykopatia ole tunteettomuutta?Hänhän oli kirjoittanut nuorena empaattisen kirjoituksen Hesariin.Kykenisikö tuollaiseen psykopaattina?
Kirjoittaminen on eri asia kuin tunteminen. Psykopaatti tietää, mistä naruista vetää. Kyllähän murhadekkareitakin kirjoitetaan, väitätkö siis, että niidenkin kirjoittajat ovat mu r haajia. - eri
Naista on kuvattu tosi mukavaksi.en usko