Vaimon toinen mies otti yllättäen yhteyttä minuun
Ajattelin viestin olevan vitsi, mutta mies soitti ja ehdotti kahdenkeskistä tapaamista. Vaimoni on pettänyt ja valehdellut kolmen kuukauden ajan toisen miehen kanssa. Ovat olleet sängyssä, ravintoloissa syömässä, teatterissa ja matkoilla. Ja tämä kaikki on selitetty minulle työkiireillä, lisääntyneellä stressillä ja ylitöillä olisi pitänyt arvata mutta luotin vaimooni, jonka kanssa olen ollut naimisissa kohta 11 vuoden ajan. Vaimo ei ole vielä palannut kotiin työmatkaltaan, mutta toinen mies on Suomessa ja otti minuun yhteyttä koska luuli vaimon olevan vapaa sinkkunainen. Jäi kiinni toiselle miehelle kun soitin kesken heidän touhujen vastaamatta puhelimeen ja mies oli kaivellut vaimon käsilaukkua missä oli lompakossa hääkuva ja kolikkotaskussa sormus johon kaiverrettuna hääpäivä. Elämältä meni pohja enkä pysty ajattelemaan selkeästi. Pakkaanko vaimon kamat ja jään odottelemaan valheellisia selittelyjä vaiko mitä? En ole ikinä pettänyt en valehdellut enkä tehnyt muutakaan väärää vaimoa kohden mutta tätä en odottanut enkä ansaitse. Vihaan vaimoa eniten mutta niin vihaan myös toista miestä ja sanoin etten halua nähdä ennen kuin vaimo kotiutuu ja vaimo luulee etten minä tiedä pettämisestä mitään. Miten tästä eteenpäin? Neuvoja kaipaan. M
Kommentit (61)
Sinä et hänelle riitä.Olet nynny lapatossu ,näytäthän se jotänne kaikille: Kirjotamassasi jutussasi mitä vaimo tekee.Kasva jo mies aikuiseksi ja menen terapiaan.
Tossa nyt taisi lähteä avioliitolta pohja. Olen pahoillani.
Ihan itse keksit tämän typerän sepustuksen?
Selkeästi naisen kirjoittama provo, mutta annetaan nyt kuitenkin 2/5 arvosanaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse keksit tämän typerän sepustuksen?
Merkillistä että väität että kaikki aloitukset on keksittyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse keksit tämän typerän sepustuksen?
Merkillistä että väität että kaikki aloitukset on keksittyjä.
🤣🤣kukakohan tommosta roskaa uskoo...
Tuo on hyvin yleistä. Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Vaimosi kakkonen on ainakin rehellinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Sinä et hänelle riitä.Olet nynny lapatossu ,näytäthän se jotänne kaikille: Kirjotamassasi jutussasi mitä vaimo tekee.Kasva jo mies aikuiseksi ja menen terapiaan.
Helpottiko? Tuntuuko hyvältä heittää suolaa haavoihini? M
Valitettavasti et voi heittää vaimoasi taivasalle noin vaan laillisesti mutta pistä samantien eropaperit menemään ja ilmoitat, että hänen olisi nyt hyvä etsiä itselleen oma asunto mahdollisimman pian. Jospa älyäisi ottaa hatkat. Itkuista marttyyrishowta ei kannata ottaa tosissaan. Itse on tehnyt valintansa.
Menkää yhdessä vaimoa vastaan kun tulee työmatkalta (kolmannen ukon luota...)
Pakkaa muijan kamat ja vaihda lukot oveen. Niinhän täällä naisetkin käskisivät kanssasisariaan tekemään pettävälle miehelle.
Ja kertokaa joku miksi ei voisi olla totta?
Niimpä
.
Esim. Ihan aivokasvainkin voi aiheuttaa tai jos saa aivovaurion pyörällä kaatuessaan. Ja naisetkin joskus pettää muutenkin...
Vierailija kirjoitti:
Tuo on hyvin yleistä. Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Vaimosi kakkonen on ainakin rehellinen mies.
Toinen mies on järkyttynyt eikä tiennyt aviomiehestä ennen kuin löysi hääkuvan ja sormuksen vaimoni laukusta. Vannoi että lopettaa suhteen ja pyysi tapaamaan koska haluaa jutella kasvotusten ja pyytää anteeksi. M
Älä tee mitään hätiköityä!
Malta mieles, älä sano että tiedät vaan anna sen madella. Sano toisellekin miehelle, että esittää tietämätöntä ja keksitty jotain.
Itse sopisin tapaamisen sen kolmannen kanssa ja vähintään kahdestaan oltais petturia vastassa.
Ehkä jouluna?
Jos tarina on totta niin soita heti vaimolle kerro ja muuta itse. Pelkään että vaimosi on hengenvaarassa. Suomessa yleisin murhan syy.
.
Aina tuttu, yleensä puoliso.
Kiitti kun kerroit.