Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Oma haaveeni ollut teinistä saakka saada lapsi. Minua ei kiinnosta, jos joku on vela. Toivon myös, ettei vela hauku minun päätöstä tehdä lapsi, sehän oli unelmani.

Miksi ylipäätään olemme niin kiinnostuneita toistemme elämästä?

Jatkoa edelliseen. Miksi kenenkään pitäisi perustella miksi ei tehnyt lasta tai puolestaan miksi teki lapsen. Syitä on monia. Joku katuu, joku ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

Miesten suuri suisuus. Pitkin nettiä naisille painotetaan ettei mies kaipaa naista muuhun kuin lisääntymiseen ja statuksen nostoon. Viesti meni perille.

Suurisuisuus. Nyt tarkkana siellä.

Ei tässä ihmiskunnassa eläminen ole elämisen arvoista. Mitä parempi ihminen olet, sitä julmempi olet kaikille millään tavalla erilaisille ihmisille. Läheisyyden määritelmä on kontrolloida ja v***uilla toiselle. Vanhempani ovat todennäköisesti tyytyväisiä valintaani, koska olen heidän mielestään arvoton luuseri joka ei osaa tehdä mitään oikein eikä osaa pitää huolta edes itsestään.

Koska olisin sopimaton vanhemmaksi. Olen ollut väsynyt ja kärsinyt mielenterveyden ongelmista koko ikäni. Lisäksi olen introvertti ja erakkoluonne. Mitä järkeä olisi hankkia lapsia kun voimavaroja ja mitään muutakaan annettavaa ei ole?

Perhe-elämä vaikuttaa muutenkin vastenmieliseltä. On toki kivoja lapsia, mutta suurin osa on rasittavia. Valitettavasti lasta ei voi palauttaa jos se oma lapsi ei olekaan sellainen kuin toivoo. On otettava vastaan mitä ikinä tuleekaan, joten minä en näihin arpajaisiin osallistu.

Lasten hankkiminen ei ole vastuullista. En voisi mitenkään perustella itselleni lasten hankkimista tälläiseen maailmaan.

Vaikka mies ehkä haluaisi lapsia, en luota siihen että hän ottaisi todella täyden vastuun niiden hoidosta. Se on niin monta kertaa nähty, että mies häipyy tai muuttuu itse mieslapseksi kun perhe-elämä ei ollutkaan kivaa. Minua ei kiinnosta lasten hoito, joten en ota riskiä että jäisinkin yhtäkkiä yksin lasten kanssa.

Opiskelen vielä, mutta tuleva ammattini on huonosti palkattu, työ on epäsäännöllistä ja vaatii matkustelua. Se ei haittaa koska tulen itse toimeen hyvin pienellä rahalla, mutta lapsia ei olisi varaa elättää. Teen mieluummin unelmatyötäni kuin vaihtaisin tylsään, mutta paremmin palkattuun työhön.

Vierailija kirjoitti:

Oma haaveeni ollut teinistä saakka saada lapsi. Minua ei kiinnosta, jos joku on vela. Toivon myös, ettei vela hauku minun päätöstä tehdä lapsi, sehän oli unelmani.

Miksi ylipäätään olemme niin kiinnostuneita toistemme elämästä?

Ei kukaan vela hauku toisten päätöstä tehdä lapsi. Sehän on juuri päinvastoin, on täysin hyväksyttävää haukkua ja tuomita velaa ja väheksyä heidän päätöstään.

Jos kaikki miehet ovat mielestäsi kelvottomia, niin mitä se kertoo sinusta?

Minun syyni voi olla joillekin kauhistuttavan turha, mutta todellista minulle. En halua synnyttää yhtään lasta, koska en voi olla varma heidän syntymäpaikastaan. 

Helsinkiläisenä olisi kauhistus, jos en mahtuisi synnyttämään Helsingissä juuri silloin. En voisi enää elää sen tiedon kanssa, että lapseni synnyinpaikka olisi Vantaa, Espoo tai joku muu ulkopaikkakunta. 

Vierailija kirjoitti:

Oma haaveeni ollut teinistä saakka saada lapsi. Minua ei kiinnosta, jos joku on vela. Toivon myös, ettei vela hauku minun päätöstä tehdä lapsi, sehän oli unelmani.

Miksi ylipäätään olemme niin kiinnostuneita toistemme elämästä?

Koska on normaalia olla kiinnostuneita muistakin kuin itsestään.

Minulla ei ole tarvetta haukkua kenenkään päätöksiä, mutta noin yleisesti sanon, että "se oli unelmani" ei ole kovin hyvä perustelu millekään teolle.

Olen 32-vuotias enkä ole aivan varma siitä, haluanko lapsia vai en. Jotenkin tuntuu että tähän ikään mennessä asia pitäisi jo tietää.. Olen vähän kuin väliinputoaja tässä keskustelussa, jossa tuntuu että kaikki ovat niin varmoja siitä, että ehdottomasti halutaan lapsia/ei missään nimessä haluta lapsia. Puolisoni ei ainakaan viimeisten keskustelujemme mukaan taida haluta, joten minunkin pitäisi jotenkin selvittää itseltäni, haluanko vai en.

Suurin syy, miksi en haluaisi lapsia, on oma epävarmuuteni ja pelkoni lapsen tulevaisuudesta. Minkälaiseen maailmaan hän syntyisi? Osaisinko kasvattaa hänet täysipäiseksi, tasapainoiseksi ihmiseksi? Menestyisikö hän elämässä vai tulisiko hänestä työtön sosiaalipummi huumeidenkäyttäjä minun takiani vai minusta huolimatta? Mitä jos hän kuolisi? En tiedä kestäisinkö "epäonnistumista" lapseni kanssa, enkä nyt tarkoita sitä, että hänestä pitäisi tulla mikään miljoonikko. Luulen että huolehtisin lapsen pärjäämisestä jatkuvasti ja kokisin voimakkaasti hänen surunsa ja vastoinkäymisensä, koska sellaisia elämässä tulee. Toisaalta, yhtä voimakkaasti varmasti kokisin ilot ja onnistumiset.

En tiedä mistä pelot ja epävarmuus kumpuavat. Yhtä suuri mahdollisuushan on onnistua kasvattamaan lapsi normaaliksi ja terveeksi?

Minua on neuvottu että lapsi kannattaa hankkia, jos on yhtään sitä mieltä. Eli jos ei ole ehdottoman ein kannalla. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää muissa? Miten te olette selvittäneet itsellenne, haluatteko lapsia vai ette? Ja onko täällä muita yhtä epävarmoja ja pelokkaita?

N32 kirjoitti:

Olen 32-vuotias enkä ole aivan varma siitä, haluanko lapsia vai en. Jotenkin tuntuu että tähän ikään mennessä asia pitäisi jo tietää.. Olen vähän kuin väliinputoaja tässä keskustelussa, jossa tuntuu että kaikki ovat niin varmoja siitä, että ehdottomasti halutaan lapsia/ei missään nimessä haluta lapsia. Puolisoni ei ainakaan viimeisten keskustelujemme mukaan taida haluta, joten minunkin pitäisi jotenkin selvittää itseltäni, haluanko vai en.

Suurin syy, miksi en haluaisi lapsia, on oma epävarmuuteni ja pelkoni lapsen tulevaisuudesta. Minkälaiseen maailmaan hän syntyisi? Osaisinko kasvattaa hänet täysipäiseksi, tasapainoiseksi ihmiseksi? Menestyisikö hän elämässä vai tulisiko hänestä työtön sosiaalipummi huumeidenkäyttäjä minun takiani vai minusta huolimatta? Mitä jos hän kuolisi? En tiedä kestäisinkö "epäonnistumista" lapseni kanssa, enkä nyt tarkoita sitä, että hänestä pitäisi tulla mikään miljoonikko. Luulen että huolehtisin lapsen pärjäämisestä jatkuvasti ja kokisin voimakkaasti hänen surunsa ja vastoinkäymisensä, koska sellaisia elämässä tulee. Toisaalta, yhtä voimakkaasti varmasti kokisin ilot ja onnistumiset.

En tiedä mistä pelot ja epävarmuus kumpuavat. Yhtä suuri mahdollisuushan on onnistua kasvattamaan lapsi normaaliksi ja terveeksi?

Minua on neuvottu että lapsi kannattaa hankkia, jos on yhtään sitä mieltä. Eli jos ei ole ehdottoman ein kannalla. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää muissa? Miten te olette selvittäneet itsellenne, haluatteko lapsia vai ette? Ja onko täällä muita yhtä epävarmoja ja pelokkaita?

Itse neuvoisin juuri päinvastoin. Lapsi on niin iso vastuu ja maailma on mikä on, joten jokaisen kannattaa olla ehdottoman varma että lapsia haluaa ennen kuin niitä tekee. 

Itse olin myös epävarma nuorempana ja pidin lastensaannin mahdollisuutta mukana. En kuitenkaan missään vaiheessa vakuuttunut että se olisi oikea päätös, joten olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen että en tavoittele lasten saamista. 

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä rumaa puhetta toisista ihmisistä, ihan puolin ja toisin. Toivon, että nää on jotain nettimaailman juttuja, omassa lähipiirissäni kaikki kyllä ymmärtävät toisten ratkaisuja, oli se sitten lapsia nolla tai suurperhe.

Itse en ole koskaan halunnut lapsia. Se ei ole mikään päätös tms. vaan enemmänkin osa minua. Olen sanonut varmaan ekan kerran joskus 11-12-vuotiaana etten halua lapsia ja olen edelleen näin 31-vuotiaana samaa mieltä.

Mulla on lisäksi erittäin aikaa vievä harrastus, enkä olisi valmis luopumaan siitä, tai pistämään sitä edes tauolle. Omistan kaksi hevosta, ensi kesänä toivottavasti kolme, koska toinen hevosistani on tiine. Hevospiireissä lapsettomuus on kokemukseni mukaan aika yleistä, eikä ihme, sillä hevoset todella vievät kaiken ajan. Tiedän muutamia lapsellisia hevosenomistajia ja välillä käy heidän lapsiaan sääliksi, kun äiti ei ole ikinä kotona. Välillä lapset raahataan tallille ja iltapuuroa syödään tallin likaisessa keittiötilassa.

Yksinäinen vanhuus ei pelota. Toivon eläkkeellä voivani ostaa pienen mökin jostain saaristosta ja siellä voisin sitten vaikka nukkua pois kun se aika koittaa. En oikeastaan koe kaipaavani ihmiskontakteja.

Olisin itse voinut kirjoittaa tuon <3

Olen omistanut järvenrantamökkini jo toistakymmentä vuotta ja mitä enemmän vanhenen, sitä vahvemmin ajattelen, että sinne varmaankin hakeudun asumaan vanhuudenpäivillä. 

Yhä vähemmän kaipaan ihmiskontakteja, näen tuon vanhuusajan yksinäisyydessä ja erakkona enneminkin vapauttavana. 

Vanhuuteen toivon sitkeyttä, jota mökkielämä vaatii, mutta sitten kun se ei enää riitä, voin painaa pääni viimeisen kerran puhtain mielin, onnellisena etten  ole eläessäni  joutunut hautaamaan lapsiani, eivätkä lapseni koskaan joudu hautaamaan minua. 

Miten niin syynä valita lapsista vapaa elämä? Se ei vahingoita ketään ja on yksityisasia. 

Sen sijaan jokaisen lapsia tekevän pitäisi perustella miksi lapsia haluaa tehdä, miten ne aikoo kasvattaa ja niiden elämän rahoittaa.

Unohtamatta sitä, että lapsien tekeminen on pahin ilmastoteko, jonka tavallinen ihminen voi elämässään tehdä. Lapsista pitäisi maksaa haittaveroa.

Kasvoin järkyttävässä perhehelvetissä. Olin niin rikki ja sekaisin että tiesin, etten voisi tarjota lapselle mitään hyvää. Vasta nyt viiskymppisenä olen vähän enemmän balanssissa. Mutta pienituloinen. 

Nuorempana ei ollu rahaongelmia ja ajattelin aina että jos löytäisin suht fiksun miehen jolla raha-asiat kunnossa niin sitten voisi perustaa perheen. No näin ei käynyt.

 köyhä sekopää yh-äiti ei ehkä ole paras vaihtoehto. En halunnu antaa lapsille jotain vielä pahempaa kuin oma kasvuympäristöni.  Miksi lisätä tuskan kulkukiertoa?

 Minulla on yksi sisarus, joka väittää ettei kärsinyt yhtä paljon kuin minä lapsuudestamme. Tiedetään lapset kokevat asia eri tavalla. Mut hänellä on yksi lapsi, nyt teini, ja tämä lapsi voi aivan suunnattoman huonosti. Kovasti on yritetty tarjota materiaa mut hirveät olot silläkin, vanhempien ero, bonusvanhemmat, lukuisat muutot ja nyt 50 plus vnmt jotka sanovat idioottimaisuuksia, joika oppineet omilta vanhemmiltaan.  Kun kuulen miten mun vanhemmat tai miten sisarukseni puhuu, niin se sattuu! Aina vaan sinäsinäsinä teet aina tätäsitä.  Nimittelyä, alemmuuden tunteen lietsomista, totaalisen vähättelyn ja ylivalvomisen ristiriitaa, hassuttelua toisen kustannuksella. Se on ollut normaalia näille eikä se poistu ikinä.  Kävin pitkään terapiassa, mutta tajusin etten parantunut kunnolla. Opin näkemään ja tunnistamaan kaiken, mutta paineen alla toimin pitkälti samoin edelleen. 

selityksenä miksi raha-asiat olivat tärkeitä. Ajattelin siis että lapselle lämmin koti ja oma huone, eikä vanhemmat niska limassa jossain pskaduunissa vihaisina ja väsyneinä koko ajan. Vaan että olisi hieman rennompaa. Näen toki nyt kun mun menestyvät opiskelukaverit elävät sitä unelmaelämää, että kulissit ylläpidetään alkoholilla ja nämä 70-luvun alussa syntyneet vihaavat toisiaan. Eniten varmaan itseään. Läheltä liippaa Ullanlinnan surma, meillä paljon yhteisiä tuttavia. Oon siis jo jokuaika sitten ottanut tähän porukkaan etäisyyttä, ja näin lapsettomana KUKAAN ei ole kysellyt perään (tuutko bileisiin).

Vierailija kirjoitti:

Itkeköön sitten vanhana kun ei ole kukaan auttamassa kirjoitti:

Parempi tommosen "naisten" olla kyllä ilman lapsia..

Olen 72-vuotias, vielä ei itketä. Monia ystäviäni sen sijaan itkettää oikeasti kun harva se viikonloppu ja vielä parina arki-iltanakin pitäisi jaksaa hoitaa niitä elämän suurimpia sisältöjä että vanhemmat pääsisivät niistä mahdollisimman paljon eroon. Yhdeltä ikätoveriltani meni välit miniäänsä ja poikaansa kun hän ei silloin vielä työssäkäyvänä ottanut alakoululaisia kaksosia koko joululomaksi luokseen. On ne rakkaita kun vain saisi tuupattua ne toisten vaivoiksi. Itsellenikin on tuputettu "mummutettavia". Saisivat kuulemma olla yötäkin. Ei kiitos.

Nähtiinhän se jo pandemian alkumetreillä, kuinka "rakkaita" nämä bärshedelmät vanhemmilleen ovat! Mieluummin olisi laitettu kekarat täysin tuntemattoman viruksen ruoaksi, kuin pidetty heitä omassa kodissa. :D 

Hirveä itku ja marina, kun ei hetkeen voinut ulkoistaa hoitovastuuta muille. 

 Silloin viimeistään tajusin, että lapsiperhe-elämän täytyy olla tuhottoman v!ttumaista, kun on valmis riskeeraamaan lapsensa terveyden ja elämän, kunhan sitä ei tarvitse saman katon alla katsella. 

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Kun tulin täysi-ikäiseksi niin elämäni muuttui täysin omakseni, mikään ei kiinnosta niin vähän kuin vanhempieni mielipide.

Aloittajakin voisi pitää huolen vain omista asioistaan.

"Minua ei kiinnosta, jos joku on vela."

Mikä on vela?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma haaveeni ollut teinistä saakka saada lapsi. Minua ei kiinnosta, jos joku on vela. Toivon myös, ettei vela hauku minun päätöstä tehdä lapsi, sehän oli unelmani.

Miksi ylipäätään olemme niin kiinnostuneita toistemme elämästä?

Koska on normaalia olla kiinnostuneita muistakin kuin itsestään.

Minulla ei ole tarvetta haukkua kenenkään päätöksiä, mutta noin yleisesti sanon, että "se oli unelmani" ei ole kovin hyvä perustelu millekään teolle.

Lähinnä tarkoitin, että monet ihmiset miettivät jopa liikaa toisten elämää ja päätöksiä. Jokaisen olisi hyvä keskittyä omiin asioihin.

Jos ostat kaupasta juustoa vain, koska teki mieli, voisin minäkin alkaa luettelemaan , ettei se ole hyvä perustelu.

Vierailija kirjoitti:

"Minua ei kiinnosta, jos joku on vela."

Mikä on vela?

Olisit saanut vastaukset nopeammin googlaamalla, mutta se tarkoittaa vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli ei halua hankkia lasta. Haluaa elää lapsetonta elämää vapaaehtoisesti. Elämä ilman lapsia on myös hyvää