Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5302)
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullisen kyynisiä ajatuksia lapsista ja perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu kuolla yksin vanhana eikä kukaan ole läsnä ja mahdollisesti vanhanapiikana?
välttämättä ne omat lapsetkaan ei ole kiinnostuneita,monissa vanhainkodeissa ei vanhuksia käy kukaan katsomassa,vaikka on lapsia...ei toisten varaan kannata omaa elämäänsä ikinä jättää
Siihen voi olla syynsä, miksi eivät käy katsomassa.
Syitä, miksi en halua lapsia on todella monta.
- oma traumaattinen lapsuus, alkoholisti isä ja persoonallisuushäiriöinen mahdollistaja ja uhrautuja mutsi
- turvaverkkojen puute
- ei löydy hyvää kumppania, yksin en ala lapsia tekemään
- taloudellinen tilanne. Opiskelen uutta ammattia ja olen elämäni kuljeskellut ja etsinyt paikkaani tässä maailmassa. Omaisuutta ei siis ole kertynyt ja lapset on hemmetin kalliita. En halua kituuttaa ja uhrata omaa elämisen mukavuutta. Lapset kalliita sisaruksen perheellä menee minun parin kuukauden palkka vuodessa pelkästään kahden muksun harrastuksiin.
- aikuisiällä olen kärsinyt vakavasta ahdistuksesta ja vuosien unettomuudesta. Miksi ehdoin tahdoin kärsisin siitä taas seuraavat viisi vuotta lapsen takia? Haluan nukkua ja voida hyvin, unen puute tuhoaa tehokkaasti psyykeen ja elämän
- olen elänyt vaikeahkon elämän, enkä kaipaa lisää vastoinkäymisiä ja velvollisuuksia, vaan haluan nauttia elämästä ja matkustella. En omistaa koko olemistani jollekin kirkuvalle kääpiölle
- elän liikkuvas elämää, en jaksa kauaa olla paikallaan, kun levottomuus iskee. Nyt haluaisin muuttaa Eurooppaan useammaksi vuodeksi. Lapsi sopii tuohon kuvioon huonosti.
- taistelen ikääntymisen aiheuttamien ulkonäön muutosten kanssa jo nyt, vanhenemista on vaikes hyväksyä. Tilanne pahentuisi varmasti paljon raskaudesta ja synnytyksestä. Pitäisi olla rahaa korjata muuttunut ulkonäkö.
- synnyttäjää kohdellaan Suomessa sillä asenteella, että siitä kuuluu kärsiä. Olen kuullut tutuilta rajuja kauhukokemuksia äidin kohtelusta synnytyksen aikana. Sen jälkeen jäätkin sitten vammojesi kanssa yksin. Pysyviä vaurioita ei korjata ja niihin suhtaudutaan vähättelevästi. En halua joutua tuollaiseen tilanteeseen. Mulle tehtiin pieni leikkaus muutama vuosi sitten, jonka aikana olin hereillä, mutta puudutettuna. Jo tämä oli mulle traumaattinen kokemus. Olen lapsuuden tapahtumien takia kontrollifriikki ja tunne siitä, että olen täysin toisten armoilla, enkä pysty vaikuttamaan itseäni koskeviin päätöksiin oli aika sanoinkuvaamaton. Paniikkikohtauksia en ole saanut vuosiin, mutta siellä se iski ja kunnolla. En pysty edes ajatuksen tasolla miettimään mitään synnytystä. Hyi helvetti.
Lapsilla on myös kasvattava ja kehittävä vaikutus vanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Itsekkyydestä on kyllä ihan turha syyttää toisia, jos on itse pukannut lapsia ylikansoittuneeseen maailmaan vain siksi että MINÄ haluan ja MINUN sukuni pitää jatkua.
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Olen samanlainen kuin siskosi. Aivan h*lvetin varmana elän ainoan elämäni niin kuin tykkään. Mikä ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa voisin kysyä, miksi joku haluaa lapsia? Paikkaako he jotain tyhjiötä elämässään? Tunnen pari sellaista vanhaa naista, kun lapset ovat lähteneet kotoa, niin masennutaan ja omaa elämää ei olekaan. Eli ovat eläneet koko elämänsä lastensa kautta ja yhtäkkiä ei sitten olekaan mitään. Itse en ymmärrä tuollaista. minulla on omat intohimoni ja harrastukseni ja oma elämä.
Olen huomannut että monille lapset ovat elämän tärkein asia joka hetki.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, että miksi en halunnut ratkaisua, jossa ensin romutan fyysisen terveyteni, toosani ja ulkonäköni raskauden ajan, sitten pääsen kokemaan kipuja jollaisia kenenkään ei missään muussa tilanteessa oleteta kestävän tajuissaan, menetän mahdollisesti virtsan- ja ulosteenpidätyskykyni ja saan trauman, sitten haahuilen n. vuoden verran univelkaisena zombina kotona, minkä jälkeen haastetasoa nostetaan niin että pitäisi hoitaa vielä palkkatyökin samalla. Ja tähän projektiin menee sitten kaikki rahat, aika ja energia seuraavien 18 vuoden ajan. En tiedä, miksi en ole tätä loistodiiliä valinnut.
Älä unohda kuinka koettelemuksen jälkeen saat kuulla marttyrointia mieheltä kuinka sitä toosaa ei univelkainen zombi anna. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitien kohtelu synnytysosastolla, synnytysväkivalta, yksityisyyden puute sairaalassa. Vaurioiden korjaamatta jättäminen.
Sellaisten ei pitäisi tehdä lapsia jotka ei osaa kasvattaa,. Ihmiset voisivat vähän miettiä millainen tulevaisuus lapsella tulee olemaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, että miksi en halunnut ratkaisua, jossa ensin romutan fyysisen terveyteni, toosani ja ulkonäköni raskauden ajan, sitten pääsen kokemaan kipuja jollaisia kenenkään ei missään muussa tilanteessa oleteta kestävän tajuissaan, menetän mahdollisesti virtsan- ja ulosteenpidätyskykyni ja saan trauman, sitten haahuilen n. vuoden verran univelkaisena zombina kotona, minkä jälkeen haastetasoa nostetaan niin että pitäisi hoitaa vielä palkkatyökin samalla. Ja tähän projektiin menee sitten kaikki rahat, aika ja energia seuraavien 18 vuoden ajan. En tiedä, miksi en ole tätä loistodiiliä valinnut.
Älä unohda kuinka koettelemuksen jälkeen saat kuulla marttyrointia mieheltä kuinka sitä toosaa ei univelkainen zombi anna. :D
Tämä on juuri sitä miesten itsekkyyttä. Kuka nainen jaksaa alkaa tuollaiseen elämään? Pitää antaa kuivaa, revennyttä reikää, ettei mies lähde. Itsensä halventaminen ja uhrautuminen kun kuuluu vain siihen äitiyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteissa olisi hyvä olla ikä. Jos alle 45v, mieli voi hyvin muuttua.
Se voi muuttua myös toiseen suuntaan. Minä halusin parikymppisenä ehdottomasti lapsia ja kolmekymppisenä halu pikkuhiljaa väheni ja katosi.
Tästä puolesta puhutaan turhan vähän. Olen ollut elämäni varrella montaa eri mieltä lasten saamisesta. N. 33-vuotiaaksi olin sitä mieltä, että ei missään nimessä koskaan. Sitten oli jokusen vuoden ajan hyvässä suhteessa sellainen olo, että lapsi voisi ehkä tulla, jos on tullakseen. Mitään kovaa vauvakuumetta ei silti ollut. Jätettiin ehkäisy pois, mutta lasta ei tullut. Oleellista kuitenkin on, että tämäkin on minulle ihan ok. Virallinen totuus tuntuu olevan, että kaltaisiani ei ole olemassakaan, että on vain lapsellisia, "olen aina tiennyt" -veloja ja tahattomasti lapsettomia, joille lapsettomuus on elämän isoin tragedia. En tunnista näistä keskusteluista itseäni. Tavallaan koen olevani onnekas, kun pystyn elämään tältä osin kumman tahansa lopputuloksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Itsekkyydestä on kyllä ihan turha syyttää toisia, jos on itse pukannut lapsia ylikansoittuneeseen maailmaan vain siksi että MINÄ haluan ja MINUN sukuni pitää jatkua.
Siskoni on itsekäs, eikä sinusta tee vastuullista aikuista se, että et ole lisääntynyt, sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Miksi toisten tarpeiden laittaminen omiensa edelle olisi jokin itseisarvo elämässä? Ja tämähän koskee luonnollisesti vain naisia, miehet saavat mennä ja tehdä miten tykkäävät toisista välittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.
Miesten suuri suisuus. Pitkin nettiä naisille painotetaan ettei mies kaipaa naista muuhun kuin lisääntymiseen ja statuksen nostoon. Viesti meni perille.
Tältä palstalta alunperin aloin ymmärtää että mies välittää naisessa vain ulkonäöstä ja nuoruudesta. Pitkään yritin väittää vastaan ja puolustaa että toisenkinlaisia miehiä on olemassa. Sitten tajusin että mitä ihmettä minä womanspleinaan, jos miehet itse ovat tosiaan tuota mieltä niin mikä minä olen vastaan väittämään. Lopetin deittailun ja olen valmistautunut elämään ilman perhettä.
Ei se vain tämä palsta ole. Ihan samat jutut kaikkialla muuallakin. Olen lueskellut eri palstoja siitä asti kun internet tuli. Hyvin harvinaista nähdä sellainen kommentti miehiltä, jossa naista ja pitkää parisuhdetta pitää arvossa ja tavoitteena. Ei etteikö sellaisiakin miehiä olisi olemassa. Mutta on selvää että läheskään kaikki naiset eivät sellaista miestä saa. Ja naisen pitää itsekin sitten olla hyvin laadukas, jotta saa laadukkaan ja itseään hyvin kohtelevan miehen. Mulla ei ole mahdollisuutta saada kuin joku juntti joka "huolii minut" vakipilluksi kun ei muutakaan saa ja kohtelu on sitten sen mukaista. Mulla kesti jonkin aikaa tajuta tämä asia ja ettei se miestä vaihtamalla muuksi muutu, vaan mun pitäisi muuttua ihan toisenlaiseksi kuin olen. Mikä ei vain ole mun lähtökohdilla mahdollista. Mutta tietysti on helpompaa olla yksin kun on tavallaan tajunnut tosiasiat.
Miehet antavat kaikkialla ymmärtää että nimenomaan vakipillua/piikaa etsivät, eivät tasavertaista kumppania. Olen alkanut tämän raadollisuuden pikkuhiljaa tajuamaan.
Olipas avartava keskustelu. En tiennyt tällaista olevankaan.
En itsekään ollut mitenkään erityisen kiinnostunut lapsista tai lapsen saannista. No sitten niitä tuli 2 ja ihan otin asian normaaliin elämään kuuluvana asiana.
Tuntuu, että työt on mielestäni loppujen lopuksi vieneet paljon enemmän aikaa elämästäni kuin lapseni, ja se on p:stä.
N 59
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Olen samanlainen kuin siskosi. Aivan h*lvetin varmana elän ainoan elämäni niin kuin tykkään. Mikä ongelma?
Meillä muilla on myös ihmissuhteita joista huolehdimme. Olen pahoillani ettei sinulla ole.
En pitänyt lapsista enkä niiden seurasta edes ollessani itse lapsi, liian meluisia ja sottaisia olentoja. Miksi hankkisin niitä nyt?
Tämä nyt on sitä klassista pashaa, mitä velat saavat kuulla tutuilta ja tuntemattomilta. On varmasti joskus joku muuttanut mieltään ja tehnyt lapsia. Myös joku lapsia halunnut on voinut muuttaa mieltään niin, ettei enää haluakaan.
Itse olen jo ala-asteikäisestä asti tiennyt, etten halua lapsia ja mieli ei ole kertaakaan muuttunut näin 35 ikään mennessä. Tämähän on nyt se maaginen ikä, missä naisen hedelmällisyys sukeltaa ja olen hyvin iloinen siitä. 45v voi joku saada lapsen luovutetuilla munasoluilla, se vaatiikin sitten jo aikamoista päättäväisyyttä siinä mielenmuutoksessa.