Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kolme tyttöä, joista kaksi on veloja. Heillä on surkea isä. Äitinä huolehdin heidät kyllä hyvin mutta luulen, että eivät halua tehdä lapsia, kun tietävät, mitä on kasvaa yh-perheessä ja kaivata isää. Sellaiseen kohtaloon on nykyään vielä isommat riskit kun silloin kun he olivat pieniä, eli 20-30 vuotta sitten. Minustakin riskit ovat niin suuret, että toivonkin etteivät he tee lapsia vaan elävät nauttien vapaudestaan. Onhan maailman tilannekin aika karu. Miksi lapsia pitäisi välttämättä tänne tehdä?

Jos lapsesi ovat olleet pieniä 20-30v sitten, heillä on aikaa lisääntyä vielä 10-20v. Älä huolestu yhtään, turhan nuorena ei kannata lisääntyä hetken huumassa.

Luetun ymmärtäminen loistaa taas poissaolollaan.

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

Useimmille ihmisille ei kyllä tule synnytyksestä pysyviä vaurioita. Itselläkin on esim lievästi erkaantuneet vatsalihakset kai edelleen, mutta ei se elämää mitenkään haittaa. Ehkä se sinulle kuulostaa pahemmalta kuin mitä on, kun toiset kertoo vaivoistaan (joskus voi toki oikeastikin käydä tosi huonosti). Kuulostaa, että pelkäät sairautta ja kuolemaa vähän hysteerisesti. Keho muuttuu vanhetessa ja ihminen ennen pitkää sairastuu ja kuolee, oli lapsia tai ei. Niillä joilla on lapsia ja lapsenlapsia, huomio yleensä kiinnittyy enemmän siihen jälkipolveen loppuvaiheessa eikä luopuminen omista ominaisuuksista sitten ole niin tuskallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

Useimmille ihmisille ei kyllä tule synnytyksestä pysyviä vaurioita. Itselläkin on esim lievästi erkaantuneet vatsalihakset kai edelleen, mutta ei se elämää mitenkään haittaa. Ehkä se sinulle kuulostaa pahemmalta kuin mitä on, kun toiset kertoo vaivoistaan (joskus voi toki oikeastikin käydä tosi huonosti). Kuulostaa, että pelkäät sairautta ja kuolemaa vähän hysteerisesti. Keho muuttuu vanhetessa ja ihminen ennen pitkää sairastuu ja kuolee, oli lapsia tai ei. Niillä joilla on lapsia ja lapsenlapsia, huomio yleensä kiinnittyy enemmän siihen jälkipolveen loppuvaiheessa eikä luopuminen omista ominaisuuksista sitten ole niin tuskallista.

Loppuvaiheessa :D

Luojalle kiitos, ettet ole hankkinut lapsia.....! 

Ootkohan muiden silmissä niin erinomainen, myös kropastasikin, kuin luulet? Veikkaan, että et ole ja myös tuo asenteesi omasta erinomaisuudestasi välittyy kyllä kanssaihmisiisi, en tarkoita pelkästään äitiyttä!

Vierailija kirjoitti:

Miehet.

  Sitä iloa en ole miehille suonut, että olisivat estäneet minua toteuttamasta haaveeni äitiydestä. Yksinhuoltajana ei tarvitse murehtia miehen miellyttämisestä eikä kiistellä lapsen kasvattamisesta.

En halua riippurintoja, virtsanpidätysongelmia ja venynyttä nahkaa

Ole huoleti, 60 v kun kilahtaa mittariin niin omaat nuo kaikki ilman niitä lapsiakin😂

Vierailija kirjoitti:

Olen synnyttänyt reilu 1,5v sitten. Ei ole riippurintoja, peräpukamat hävisi kahdessa viikossa synnytyksestä ja olen nyt kolme kiloa laihempi kuin ennen raskautta. Vatsalihakset näkyy. Ei tullut arpia eikä roikkuvatsaa. Alapään lihakset paranivat, nyt ovat yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin. Nautin edelleen seksistä, parisuhde kukoistaa, nukun täydet yöunet yleensä kun lapsi ei sairasta. Pidän huolta ulkonäöstä, olen käynyt töissä jo puoli vuotta. Semmoista.

Piti tulla vaan kehumaan kun kaikki täällä kilpaa selostaa miten naiset repeää persreikää myöten ja elämä on heti pilalla.

Miksi tulit tänne, kun ap ei pyytänyt sinua. Ei kiinnosta teidän tarinat. Tee paljon lisää lapsia ja ole onnellinen. Mene marttapiiriin kertomaan.

ajattelija kirjoitti:

Luojalle kiitos, ettet ole hankkinut lapsia.....! 

Ootkohan muiden silmissä niin erinomainen, myös kropastasikin, kuin luulet? Veikkaan, että et ole ja myös tuo asenteesi omasta erinomaisuudestasi välittyy kyllä kanssaihmisiisi, en tarkoita pelkästään äitiyttä!

Mene pisulle ja pesulle ja siihen kiihkeään raksteluun ukkosi kanssa. Lisääntykää niin maar perusteellisesti. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

En koe lasten tuovan elämääni mitään sellaista, että se olisi niiden hankkimisen ja kasvattamisen arvoista. Siinäpä se lyhyesti yksinkertaisuudessaan, ei kait sitä sen ihmeempiä syitä tarvii ollakaan.

Muita hölmöjä kysymyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Kyllä saa, se on ihan totta.

Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.

Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?

Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.

Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?

Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ  tee niitä.

Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.

Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.

Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.

Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.

Eli jos sinä nautit siitä, että on talo täynnä porukkaa ja suuren revohkan seuramatkoja, niin olet kykenemätön ymmärtämään, että jollekin toiselle nämä sinun kuvailemasi asiat voivat olla täysin vastenmielinen ajatus? 

Melkein yhtä vastenmielinen, kuin se, että joku on oikeasti noin itsekkäistä syistä hankkinut lapsia! 

Ei. Tämä ketju on täynnä valitusta siitä, kuinka lapset pilaavat elämän. Yritin tuoda esiin sitä, että lapsista voi olla paljon iloa, myös vanhemmalla iällä eikä ainostaan silloin kun seuraat heidän kehitystään ja koet onnistumisen iloa kasvatuksessa.

Itselleni lapset ovat elämäni suurin saavutus, vaikka olen yliopistotaustan omaava ja merkittävässä asiantuntijatyössä. Se ei ole yhtään mitään verrattuna kahteen lapseeni josta olen kasvattanut järkeviä ja hyvät käytöstavat omaavia aikuisia.

Lapset

Syy siihen että en hanki lapsia on se että ne ovat mielestäni ällöttäviä. Ovat olleet ihan pienestä pitäen. En tykkää lapsista ja vauvat ovat kuvottavia.

ajattelija kirjoitti:

Luojalle kiitos, ettet ole hankkinut lapsia.....! 

Ootkohan muiden silmissä niin erinomainen, myös kropastasikin, kuin luulet? Veikkaan, että et ole ja myös tuo asenteesi omasta erinomaisuudestasi välittyy kyllä kanssaihmisiisi, en tarkoita pelkästään äitiyttä!

Ihminen ei osaa edes lainata kommenttia, mutta silti pitää olla suuna päänä täällä räyhäämässä.

Jos äitiys tekee tuollaiseksi, niin luojan kiitos en ole hankkinut lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Kyllä saa, se on ihan totta.

Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.

Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?

Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.

Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?

Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ  tee niitä.

Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.

Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.

Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.

Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.

Eli jos sinä nautit siitä, että on talo täynnä porukkaa ja suuren revohkan seuramatkoja, niin olet kykenemätön ymmärtämään, että jollekin toiselle nämä sinun kuvailemasi asiat voivat olla täysin vastenmielinen ajatus? 

Melkein yhtä vastenmielinen, kuin se, että joku on oikeasti noin itsekkäistä syistä hankkinut lapsia! 

Ei. Tämä ketju on täynnä valitusta siitä, kuinka lapset pilaavat elämän. Yritin tuoda esiin sitä, että lapsista voi olla paljon iloa, myös vanhemmalla iällä eikä ainostaan silloin kun seuraat heidän kehitystään ja koet onnistumisen iloa kasvatuksessa.

Itselleni lapset ovat elämäni suurin saavutus, vaikka olen yliopistotaustan omaava ja merkittävässä asiantuntijatyössä. Se ei ole yhtään mitään verrattuna kahteen lapseeni josta olen kasvattanut järkeviä ja hyvät käytöstavat omaavia aikuisia.

Lapset <3

Jos ketjun aiheena on vapaaehtoinen lapsettomuus ja sen taustalla olevat syyt, niin mitäpä veikkasit sen sisältävän?! Yliopiston muka käynyt, mutta ei siltä näytä. Et kovin fiksua kuvaa itsestäsi kyllä anna noilla kommenteilla.

Eri

Parempi tommosen "naisten" olla kyllä ilman lapsia..

Tulin tänne, ja luin sieltä täältä. En millään olisi uskonut miten lapsikatraan ja sen rakkaan miehen omistajat ovat näin pöyristyttävän kateellisia ja katkeria niille jotka ovat päättäneet elää toisin yksin vapaudessa. Eihän se ole keneltäkään pois. Olen myös itse päättänyt elää ilman perhettä, mutta suon sen kyllä toisille..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Kyllä saa, se on ihan totta.

Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.

Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?

Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.

Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?

Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ  tee niitä.

Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.

Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.

Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.

Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.

Eli jos sinä nautit siitä, että on talo täynnä porukkaa ja suuren revohkan seuramatkoja, niin olet kykenemätön ymmärtämään, että jollekin toiselle nämä sinun kuvailemasi asiat voivat olla täysin vastenmielinen ajatus? 

Melkein yhtä vastenmielinen, kuin se, että joku on oikeasti noin itsekkäistä syistä hankkinut lapsia! 

Ei. Tämä ketju on täynnä valitusta siitä, kuinka lapset pilaavat elämän. Yritin tuoda esiin sitä, että lapsista voi olla paljon iloa, myös vanhemmalla iällä eikä ainostaan silloin kun seuraat heidän kehitystään ja koet onnistumisen iloa kasvatuksessa.

Itselleni lapset ovat elämäni suurin saavutus, vaikka olen yliopistotaustan omaava ja merkittävässä asiantuntijatyössä. Se ei ole yhtään mitään verrattuna kahteen lapseeni josta olen kasvattanut järkeviä ja hyvät käytöstavat omaavia aikuisia.

Lapset <3

Voi olla paljon iloa, mutta myös paljon harmia, huolia, velvollisuuksia sekä paljon muuta negatiivista. En itsekään pidä yliopistokoulutusta kovinkaan suurena saavutuksena, koska ei se ollut mitään rakettitiedettä. Sen sijaan esim jollekin heikkolahjaiselle se varmasti olisikin merkittävä saavutus, jos arvostaa korkeakoulutusta. Toisaalta en pidä lasten saamista ja kasvattamistakaan suurena saavutuksena, koska sekään ei mitään ihmeellisyyksiä vaadi. Lapsensa järkeväksi ja käytöstavat omaavaksi ihmiseksi kasvattaminen on mielestäni ihan jokaisen vanhemman perusvelvollisuus, eikä mikään erityinen saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Syy siihen että en hanki lapsia on se että ne ovat mielestäni ällöttäviä. Ovat olleet ihan pienestä pitäen. En tykkää lapsista ja vauvat ovat kuvottavia.

Munkin mielestä lapset on lähinnä vaan ärsyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Kyllä saa, se on ihan totta.

Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.

Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?

Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.

Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?

Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ  tee niitä.

Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.

Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.

Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.

Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.

Eli jos sinä nautit siitä, että on talo täynnä porukkaa ja suuren revohkan seuramatkoja, niin olet kykenemätön ymmärtämään, että jollekin toiselle nämä sinun kuvailemasi asiat voivat olla täysin vastenmielinen ajatus? 

Melkein yhtä vastenmielinen, kuin se, että joku on oikeasti noin itsekkäistä syistä hankkinut lapsia! 

Ei. Tämä ketju on täynnä valitusta siitä, kuinka lapset pilaavat elämän. Yritin tuoda esiin sitä, että lapsista voi olla paljon iloa, myös vanhemmalla iällä eikä ainostaan silloin kun seuraat heidän kehitystään ja koet onnistumisen iloa kasvatuksessa.

Itselleni lapset ovat elämäni suurin saavutus, vaikka olen yliopistotaustan omaava ja merkittävässä asiantuntijatyössä. Se ei ole yhtään mitään verrattuna kahteen lapseeni josta olen kasvattanut järkeviä ja hyvät käytöstavat omaavia aikuisia.

Lapset <3

Voi olla paljon iloa, mutta myös paljon harmia, huolia, velvollisuuksia sekä paljon muuta negatiivista. En itsekään pidä yliopistokoulutusta kovinkaan suurena saavutuksena, koska ei se ollut mitään rakettitiedettä. Sen sijaan esim jollekin heikkolahjaiselle se varmasti olisikin merkittävä saavutus, jos arvostaa korkeakoulutusta. Toisaalta en pidä lasten saamista ja kasvattamistakaan suurena saavutuksena, koska sekään ei mitään ihmeellisyyksiä vaadi. Lapsensa järkeväksi ja käytöstavat omaavaksi ihmiseksi kasvattaminen on mielestäni ihan jokaisen vanhemman perusvelvollisuus, eikä mikään erityinen saavutus.

Jep. Lasten kasvatus on hyvin pitkälti vain maalaisjärjen käyttöä.

En meinaa jaksaa elää normaalia elämää muutenkaan. En jaksaisi huolehtia perheestä, kun itsestänikin huolehtiminen on niin ja näin. Väsyttää koko ajan, ravaan lääkäreillä, mutta apua ei saa. Eli en jaksa edes ajatella mitään lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Helppo täällä länsimaisessa hyvinvoinnissa on jättää lasten tekeminen muille, mutta nytpä se tulee kosahtamaan lapsettomien omaan nilkkaan, kun hoitajia ei riitä kaikille, minulla on edes lapseni. Eihän se mikään takuu ole mistään, mutta todennäköisyydet ovat suuremmat saada hoitoa ja huolenpitoa. Jos oikeasti välittäisitte tuon taivaallista tämän pallon tilasta, niin osallistuisitte kehitysyhteistyöhön täydellä tarmolla. Se on ainoa keino saada lisääntyminen vähenemään. Mutta kun olen lukenut veljeni mielenkiinnonkohteista, niin nro. 1 on oma napa, minun harrastukset, minun ura, minun talo, minun rauhankaipuuni. Minä ja minä.

Ja sinun nro. 1 on oma napa. Minun tulevaisuuteni, vanhuuteni, hoitoni. Sääliksi käy jälkeläisiä.

Ja miksi lapsettomien pitäisi vielä tehdä kehitystyötäkin? Kuulutko sinä niihin, joiden mielestä ihminen ei voi koskaan tehdä tarpeeksi hyvää, vaan jos teet jotain oikein, täytyy tehdä kaikki muukin? Vegaanin on osallistuttava tehotuotannon vastaiseen mielenosoitukseen ja lisääntymättömän estää vielä muidenkin lisääntyminen?

Minä kannan korteni kekoon olemalla kasvattamatta maailman väkilukua yhtään. Mene sinä tekemään kehitystyötä, kun et ole omaa osaasi hoitanut vaan mennyt itsekkäästi lisääntymään.