Lue keskustelun säännöt.
Naisjutut menee aina samalla kaavalla ja päättyy, kun nainen ahdistuu liikaa. Joka ikinen kerta
25.12.2022 |
Nainen tekee aloitteen (syinä ulkonäkö ja "oot niin ihana")
Viikot 1-4 leijutaan pilvissä, kaikki on "ihanaa"
Viikolla 5 alkaa epäilyksen siemen itää: "pakko sussa on jotain vikaa olla"
Viikoilla 6-8 alkaa naisella ahdistus kasvaa, riidanhaasto alkaa ja muuttuu aggressiivisesti piikitteleväksi
Viimeistään viikolla 9 naista alkaa ahdistaa liikaa ja ilmoittaa että tää oli tässä ("vika on mussa eikä sussa")
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
Vähän rumasti sanottu, mutta minulla on tämä sama ongelma. Vastakaikua saan vain mielenterveysongelmaisilta ja heistä sitten valitsen sen kehen tunnen eniten vetoa.
Terapiassa voisit päästä tuosta eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pers häiriö.
Tai sosiaalinen, tiedostamattaan maskaamisen osaava autisti. Naisautistina suhdeviritelmäni miesten kanssa ovat menneet aika samalla kaavalla. Ensin mies on superhyperonnellinen, sitten alkaa epäily, riitely ja sellaiseen muottiin pakottaminen mihin en vain mahdu ja lopulta, tosin vaihtelevasti ilmoitus että vikaa on, joko minussa tai miehessä.
Nyt lopulta kun tiedän missä mättää, olen vuosia tyytyväisenä jättänyt parisuhteesta haikailut pois. Jos jossain on henkilö, jolle olen sopiva ja hän minulle, niin tulee kun on tullakseen. Jos joku mies alkaa käyttämään ylisanoja minua hehkuttaakseen, säästän molempien aikaa tekemällä selväksi ettei edes kannata yrittää.
Yksi asia mikä yhdistää noita kariutuneita suhteitasi on sinä. Peilistä se vika löytyy.
Aika rumasti sanottu. Eikö syy voi olla vain se, ettei sitä itselle sopivaa ole vain vielä löytynyt?
Näin miehenä veikkaan, että ap on jotenkin liian takertuva tai addiktoitunut siihen alun tunnemyrsky- ja hullaantumisvaiheeseen. Suhteesta puuttuu aikuisten ihmisten tasapainoisuus. Eli liikaa sentimentaalista tunnevuodatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
No onko niiden kanssa pakko alkaa?
Aloituksesta saan kuvan, että ap on sekä täysin vietävissä että tunnekylmä.
Nainen tekee aloitteen, ap suostuu. Suhde menee tasan sen mukaan, miten nainen sitä vie. Ap ei mainitse omia tunteitaan lainkaan. Kyllä minäkin ahdistuisin tai kyllästyisin tunteettoman heittopussin kanssa.Mitenkä jos kokeilisi itse lähestyä itseä kiinnostavia yksilöitä?
Olen eri, mutta lopputulema suhteissani on aina ollut sama, tein niin tai näin. Oli itsellä aitoja tunteita tai ei. Olen aktiivinen tai passiivinen osapuoli. Hyppään nopeasti sänkyyn tai odotan. jne. jne.
Minuun ihastutaan usein ja suunnitellaan tulevaisuuttakin yhdessä, mutta alkuhuuman jälkeen en riitäkään.
M
Vierailija kirjoitti:
Mä tuon vähän erilaista näkökulmaa keskusteluun,tän naisten "olet sika" syyttelyn sekaan.
Tässä on muutama vaihtoehto.
1. Olet liian helppo.
Jostain syystä naiset (ja moni mieskin) haluaa parisuhteen alkuun vähän haastetta. Jos sinusta huokuu liika innokkuus niin mielenkiinto menee.
Olenkin ihmetellyt, mitä yksi minussa roikkuu kehuen ja ylistellen speciaaliuttani, vaikka yritän olla mahdollisimman hankala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
Vähän rumasti sanottu, mutta minulla on tämä sama ongelma. Vastakaikua saan vain mielenterveysongelmaisilta ja heistä sitten valitsen sen kehen tunnen eniten vetoa.
Terapiassa voisit päästä tuosta eroon.
Ai terapia takaisi minulle, että minusta kiinnostuisi tervepäiset naiset?
Itse olen terve kaikin puolin. En täydellinen, mutta mieleltäni terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
No onko niiden kanssa pakko alkaa?
Ei sitä etenkään kokemattomampi mies heti tajua ja on tietysti onnessaan kun kerrankin nainen osoittaa kiinnostusta. Itse opin jo kahdesta kerrasta tunnistamaan nämä mt-tapaukset, kun kummassakin oli niin paljon samoja piirteitä. Jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein on.
Valtava alkuinnostus ja tarve alkaa työntämään toisen silmille kuviaan sun muuta on ainakin yksi varma merkki. Terveemmät pitää homman hillitymmällä tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmaiset naiset tuntuvat tekevän kaiken miehelle alkuun hyvin helpoksi, haastaviin deittailuolosuhteisiin tottuneelle tavismiehelle tämä on erittäin tervetullutta. Nainen voi olla hyvin kauniskin, mihin mies ei ole tottunut ja kaikki vaikuttaa lähes sadunomaiselta. Kunnes sitten pikkuhiljaa nainen alkaa heräämään siitä mielialaa kohottavasta serotoniiniryöpystään ja ne ylistelyt ja kehut vaihtuvat haukkuihin ja moitteisiin. Miehessä alkaa tällöin ärsyttämään kaikki ja kiikariin voi tulla taas uusi kiinnostava mies jolta lähdetään hakemaan uutta mielialasatsia. Hetki sitten julistivat rakkauttaan ja seuraavana ollaan taas uuden kainalossa niin rakastuneina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
Vähän rumasti sanottu, mutta minulla on tämä sama ongelma. Vastakaikua saan vain mielenterveysongelmaisilta ja heistä sitten valitsen sen kehen tunnen eniten vetoa.
Terapiassa voisit päästä tuosta eroon.
Ai terapia takaisi minulle, että minusta kiinnostuisi tervepäiset naiset?
Itse olen terve kaikin puolin. En täydellinen, mutta mieleltäni terve.
Mielentrerveysongelmaiset ei koe oloaan mukavaksi terveiden kanssa. Se että koet itse olevasi terve ei tarkoita sitä että olisit tai ettei sinussa olisi joku outous johon heidän tuntosarvensa tarttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pers häiriö.
Tai sosiaalinen, tiedostamattaan maskaamisen osaava autisti. Naisautistina suhdeviritelmäni miesten kanssa ovat menneet aika samalla kaavalla. Ensin mies on superhyperonnellinen, sitten alkaa epäily, riitely ja sellaiseen muottiin pakottaminen mihin en vain mahdu ja lopulta, tosin vaihtelevasti ilmoitus että vikaa on, joko minussa tai miehessä.
Nyt lopulta kun tiedän missä mättää, olen vuosia tyytyväisenä jättänyt parisuhteesta haikailut pois. Jos jossain on henkilö, jolle olen sopiva ja hän minulle, niin tulee kun on tullakseen. Jos joku mies alkaa käyttämään ylisanoja minua hehkuttaakseen, säästän molempien aikaa tekemällä selväksi ettei edes kannata yrittää.
Yksi asia mikä yhdistää noita kariutuneita suhteitasi on sinä. Peilistä se vika löytyy.
Vika ja vika. Olen se kulmapala palapelistä se toinen pala eksyneenä miljardien palojen palapelilaatikkoon. En jaksa enää yrittää väkisin loksahtaa jonkun keskipalan kanssa yhteen, molemmat siinä menee rikki.
Kerrotko vielä mikä vika itsessäsi on, kun noin jaksat syytellä vain yhtä osapuolta, kun molemmissa on yhteensopivuusongelmaa yhtä paljon toisiinsa nähden? Kyllä, minä olen se yhdistävä tekijä omissa suhteissani. Minulla on kyky myöntää oma osuus ongelmassa. Olen myös hyvin normaali autistinainen omassa verrokkiryhmässäni. Miten itse olet onnistunut ihmissuhteissasi? Kuinka helppo sinulle on myöntää oma osuutesi ongelmissa, vai leimaako suhdettasi/suhteitasi ehdoton joko-tai -ajattelu, jossa vain toisessa on vika? Ja mitä minun pitäisi sieltä peilistä löytää vielä lisää, kun olen jo todennut olevani ihan onnellinen sinkkuna, koska saan olla omanlaiseni, enkä edes yritä parisuhteita? Jos se jotakuta loukkaa, etten hänen miellyttämiseksi ala rikkomaan itseäni, niin saanko vastavuoroisesti loukkaantua ettei hän tee samaa minulle, riko itseään jotta miellyttäisi minua?
"Pakenen" autismini taakse nyt, mutta kun en nyt saa langan päästä kiinni, miksi tuon kommenttisi laitoit, niin tenttaan sinua, sillä erityismielenkiintoni kohdistuu ihmisiin, ja haluan oppia meistä, itsestäni ja muista kaiken. Kiitos jo etukäteen, jos jaksat vastata edes yhteen kysymykseeni, jonka koet sellaiseksi, josta saisit avattua ajatuksiasi sosiaalisesti sokealle minulle. Monesti koen, ettei minulta osata kysyä oikeita kysymyksiä, senkin haluaisin tietää, koetko sinä minun kysyvän vääriä kysymyksiä tässä.
Olen myös hyvin tietoinen, että kysymykset sisältävät paljon provosoivia olettamuksia, toivottavasti et ota niitä liian henkilökohtaisesti, vaan jaksat ottaa sitä ratakiskoa työstöön kanssani.
Ja anteeksi ketjun aloittajalle kun "kaappaan" tätä omiin tarpeisiini!
Valitettavasti viestissäsi ei ole mitään minua kiinnostavaa, joten en vastaa mihinkään.
sama
Kiitos kuitenkin siitä, että jaksoit lukea! Ehkä tosiaan esitin vääriä kysymyksiä, joihin on mahdoton vastata. Löysit kuitenkin sanat vastaukseesi, jotka ovat sellaiset ymmärrykseeni menevät, kiitos siitäkin sinulle. Enkä tarkoita tätä mitenkään sarkastisesti, vaan aidosti ilahduin helppotajuisesta vastauksestasi, tuollainen puhe on mitä ymmärrän, ei tarvitse yrittää tulkita rivien väliä.
Hyvää joulun jatkoa ja toivottavasti tuleva vuosi tuo sinulle paljon hyviä sekä sinua kiinnostavia asioita!
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmaiset naiset tuntuvat tekevän kaiken miehelle alkuun hyvin helpoksi, haastaviin deittailuolosuhteisiin tottuneelle tavismiehelle tämä on erittäin tervetullutta. Nainen voi olla hyvin kauniskin, mihin mies ei ole tottunut ja kaikki vaikuttaa lähes sadunomaiselta. Kunnes sitten pikkuhiljaa nainen alkaa heräämään siitä mielialaa kohottavasta serotoniiniryöpystään ja ne ylistelyt ja kehut vaihtuvat haukkuihin ja moitteisiin. Miehessä alkaa tällöin ärsyttämään kaikki ja kiikariin voi tulla taas uusi kiinnostava mies jolta lähdetään hakemaan uutta mielialasatsia. Hetki sitten julistivat rakkauttaan ja seuraavana ollaan taas uuden kainalossa niin rakastuneina.
Tämä. Nainen projisoi silloin kaikki ongelmansa ja syyt miehen niskoille, oli oikeaa syytä tai ei. (Mitä mä tossakin pascassa oikein näin, ärsyttää koko mies! Sen syytä kaikki!!1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ap:n suurin "vika" olla pelkästään taipumus vetää puoleensa ihmisiä joilla tämä vika on."
Se taipumus voi olla niinkin yksinkertainen juttu, kuin että muunlaisilta naisilta ei saa minkäänlaista vastakaikua joten nämä päänvikaiset on sitten ainoita joiden kanssa tärppää.
No onko niiden kanssa pakko alkaa?
Aloituksesta saan kuvan, että ap on sekä täysin vietävissä että tunnekylmä.
Nainen tekee aloitteen, ap suostuu. Suhde menee tasan sen mukaan, miten nainen sitä vie. Ap ei mainitse omia tunteitaan lainkaan. Kyllä minäkin ahdistuisin tai kyllästyisin tunteettoman heittopussin kanssa.Mitenkä jos kokeilisi itse lähestyä itseä kiinnostavia yksilöitä?
Olen eri, mutta lopputulema suhteissani on aina ollut sama, tein niin tai näin. Oli itsellä aitoja tunteita tai ei. Olen aktiivinen tai passiivinen osapuoli. Hyppään nopeasti sänkyyn tai odotan. jne. jne.
Minuun ihastutaan usein ja suunnitellaan tulevaisuuttakin yhdessä, mutta alkuhuuman jälkeen en riitäkään.
M
Se mystinen haastavuus taitaa puuttua. Helppo lähestyä ja ihastua, mutta vaikea tykätä "sillä tavalla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinainen,kiinnostaisi tietää miksi miehet ovat aluksi ihan onnessaan kun koetatte seurustella?
Olen eri, mutta kohtuullisen nokkela autistinainen peittelee oireitaan sopiakseen joukkoon. Ja mies nyt voi ihastua ulkonäköön ja jättää sen naisen persoonaan tutustumisen vähemmälle, voi jopa kuvitella mieleisensä luonteen hiljaiselle naiselle. Eivät ne luonteen erikoisuudet sitten tietenkään kelpaa, kun tulevat ilmi. Ei siinä auta kuin työntää sitä persoonaansa esiin ja etsiä omaa reunapalaansa, minä löysin jo.
Eli löysit tarpeeksi sietokykyisen miehen joka kestää sonnan kaatamista niskaan kun asiat ei mene aina sillä tavalla kun autistinainen mielessään on suunnitellut, onneksi olkoon. Itsellä kävi sietämättömäksi, mutta totta tuo että ihastuin hänen ulkonäköönsä ehkä liikaakin ja se kieroutti mieleni kuvittelemaan kaikenlaista alkuun.
Noinhan siinä varmaankin käy, jos syöksyy suhteeseen ulkonäön perässä. Jos olet hyvä oppimaan, ymmärrät varmaan nyt, että luonteiden ja arvojen sopiminen yhteen on aivan ensiarvoisen tärkeää. Oikeasti parisuhteen ei kuulu tuntua sinnittelyltä eikä kumppanin omintakeisten tapojen sonnalta. Kun asiat loksahtavat kohdilleen, yhdessäolo kaikkinensa tuntuu ihmeellisen vaivattomalta, tutulta ja kotoisalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pers häiriö.
Tai sosiaalinen, tiedostamattaan maskaamisen osaava autisti. Naisautistina suhdeviritelmäni miesten kanssa ovat menneet aika samalla kaavalla. Ensin mies on superhyperonnellinen, sitten alkaa epäily, riitely ja sellaiseen muottiin pakottaminen mihin en vain mahdu ja lopulta, tosin vaihtelevasti ilmoitus että vikaa on, joko minussa tai miehessä.
Nyt lopulta kun tiedän missä mättää, olen vuosia tyytyväisenä jättänyt parisuhteesta haikailut pois. Jos jossain on henkilö, jolle olen sopiva ja hän minulle, niin tulee kun on tullakseen. Jos joku mies alkaa käyttämään ylisanoja minua hehkuttaakseen, säästän molempien aikaa tekemällä selväksi ettei edes kannata yrittää.
Yksi asia mikä yhdistää noita kariutuneita suhteitasi on sinä. Peilistä se vika löytyy.
Vika ja vika. Olen se kulmapala palapelistä se toinen pala eksyneenä miljardien palojen palapelilaatikkoon. En jaksa enää yrittää väkisin loksahtaa jonkun keskipalan kanssa yhteen, molemmat siinä menee rikki.
Kerrotko vielä mikä vika itsessäsi on, kun noin jaksat syytellä vain yhtä osapuolta, kun molemmissa on yhteensopivuusongelmaa yhtä paljon toisiinsa nähden? Kyllä, minä olen se yhdistävä tekijä omissa suhteissani. Minulla on kyky myöntää oma osuus ongelmassa. Olen myös hyvin normaali autistinainen omassa verrokkiryhmässäni. Miten itse olet onnistunut ihmissuhteissasi? Kuinka helppo sinulle on myöntää oma osuutesi ongelmissa, vai leimaako suhdettasi/suhteitasi ehdoton joko-tai -ajattelu, jossa vain toisessa on vika? Ja mitä minun pitäisi sieltä peilistä löytää vielä lisää, kun olen jo todennut olevani ihan onnellinen sinkkuna, koska saan olla omanlaiseni, enkä edes yritä parisuhteita? Jos se jotakuta loukkaa, etten hänen miellyttämiseksi ala rikkomaan itseäni, niin saanko vastavuoroisesti loukkaantua ettei hän tee samaa minulle, riko itseään jotta miellyttäisi minua?
"Pakenen" autismini taakse nyt, mutta kun en nyt saa langan päästä kiinni, miksi tuon kommenttisi laitoit, niin tenttaan sinua, sillä erityismielenkiintoni kohdistuu ihmisiin, ja haluan oppia meistä, itsestäni ja muista kaiken. Kiitos jo etukäteen, jos jaksat vastata edes yhteen kysymykseeni, jonka koet sellaiseksi, josta saisit avattua ajatuksiasi sosiaalisesti sokealle minulle. Monesti koen, ettei minulta osata kysyä oikeita kysymyksiä, senkin haluaisin tietää, koetko sinä minun kysyvän vääriä kysymyksiä tässä.
Olen myös hyvin tietoinen, että kysymykset sisältävät paljon provosoivia olettamuksia, toivottavasti et ota niitä liian henkilökohtaisesti, vaan jaksat ottaa sitä ratakiskoa työstöön kanssani.
Ja anteeksi ketjun aloittajalle kun "kaappaan" tätä omiin tarpeisiini!
Valitettavasti viestissäsi ei ole mitään minua kiinnostavaa, joten en vastaa mihinkään.
sama
Kiitos kuitenkin siitä, että jaksoit lukea! Ehkä tosiaan esitin vääriä kysymyksiä, joihin on mahdoton vastata. Löysit kuitenkin sanat vastaukseesi, jotka ovat sellaiset ymmärrykseeni menevät, kiitos siitäkin sinulle. Enkä tarkoita tätä mitenkään sarkastisesti, vaan aidosti ilahduin helppotajuisesta vastauksestasi, tuollainen puhe on mitä ymmärrän, ei tarvitse yrittää tulkita rivien väliä.
Hyvää joulun jatkoa ja toivottavasti tuleva vuosi tuo sinulle paljon hyviä sekä sinua kiinnostavia asioita!
Kiitos.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinainen,kiinnostaisi tietää miksi miehet ovat aluksi ihan onnessaan kun koetatte seurustella?
Olen eri, mutta kohtuullisen nokkela autistinainen peittelee oireitaan sopiakseen joukkoon. Ja mies nyt voi ihastua ulkonäköön ja jättää sen naisen persoonaan tutustumisen vähemmälle, voi jopa kuvitella mieleisensä luonteen hiljaiselle naiselle. Eivät ne luonteen erikoisuudet sitten tietenkään kelpaa, kun tulevat ilmi. Ei siinä auta kuin työntää sitä persoonaansa esiin ja etsiä omaa reunapalaansa, minä löysin jo.
Eli löysit tarpeeksi sietokykyisen miehen joka kestää sonnan kaatamista niskaan kun asiat ei mene aina sillä tavalla kun autistinainen mielessään on suunnitellut, onneksi olkoon. Itsellä kävi sietämättömäksi, mutta totta tuo että ihastuin hänen ulkonäköönsä ehkä liikaakin ja se kieroutti mieleni kuvittelemaan kaikenlaista alkuun.
Noinhan siinä varmaankin käy, jos syöksyy suhteeseen ulkonäön perässä. Jos olet hyvä oppimaan, ymmärrät varmaan nyt, että luonteiden ja arvojen sopiminen yhteen on aivan ensiarvoisen tärkeää. Oikeasti parisuhteen ei kuulu tuntua sinnittelyltä eikä kumppanin omintakeisten tapojen sonnalta. Kun asiat loksahtavat kohdilleen, yhdessäolo kaikkinensa tuntuu ihmeellisen vaivattomalta, tutulta ja kotoisalta.
Onko se sitten sellaista, jos kaksi miellyttämishaluista menee yhteen? Kaikki on vaan niin helppoa ja kompromissitkin sujuu kun aina kaikki käy, eikä lähes koskaan riidellä.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla omat tunteet menee yhteisen edun edelle. Lisäksi tilanne on pahentunut kun itsekkyys on vaan kasvanut. Ihan kuin nyky naiset ei ole nähneet kotona isän ja äidin toimivaa arkea....
Minkä helmetin yhteisen edun? Isänmaatako pitäisi ajatella kun kärsii komean mutta armottoman pienivehkeisen ja tyhmän nasun turhauttavia työntöjä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinainen,kiinnostaisi tietää miksi miehet ovat aluksi ihan onnessaan kun koetatte seurustella?
Olen eri, mutta kohtuullisen nokkela autistinainen peittelee oireitaan sopiakseen joukkoon. Ja mies nyt voi ihastua ulkonäköön ja jättää sen naisen persoonaan tutustumisen vähemmälle, voi jopa kuvitella mieleisensä luonteen hiljaiselle naiselle. Eivät ne luonteen erikoisuudet sitten tietenkään kelpaa, kun tulevat ilmi. Ei siinä auta kuin työntää sitä persoonaansa esiin ja etsiä omaa reunapalaansa, minä löysin jo.
En nyt löytänyt alkuperäistä kysymystä, joten jatkan tähän perään oman vastaukseni.
Moni mies hehkuttaa esim. sitä, kuinka ymmärrän heitä (=olen samanlainen ns. putkiaivo), harrastukset, taidot ja kiinnostukset ovat samoja mitä näillä miehillä on ollut. Mutta hetken päästä en enää olekaan tarpeeksi tai olen liikaa. En ole tarpeeksi innostunut passaavan pikkuvaimon roolista, olen liikaa kiinnostunut tietokoneista. Ensin he kai ovat hurmioituneet löydettyään naiselta näyttävän version itsestään, sitten toteavatkin että olen liikaa heidän itsensä kaltainen. Hoivaviettini kohdistuu pikkulapsiin, ei terveisiin aikuisiin miehiin. Ei minua kiinnosta tietyt asiat, vaikka miehen äiti, mummo, sisko, ex tai naapurin täti on niistä kiinnostunut, vain koska minulla on samanlaiset sukupuolielimet kuin heillä. En todellakaan osaa multitaskata, pystyn keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan.
Enkä tosiaankaan ole peitellyt oireitani, putkiaivoisuuttani, kiinnostuksen kohteitani. Koko elämäni on säilynyt tuo valtava kiinnostus ihmisiä kohtaan, joka on varmasti auttanut sitä, että minuun hullaannutaan aluksi. Kuuntelen, kyselen, olen kiinnostunut tuntemaan. Olen haksahtanut luulemaan että kelpaan itsenäni ja kokeillut parisuhdetta. Osan kanssa tullut pyörittyä samoissa piireissä, toisten kanssa melkein ensimmäisestä tapaamisesta päädytty tuohon hullaantumiseen.
Pah, tuli keskeytys ja ajatus katkesi täysin tässä asiassa. Putkiaivoni eivät nyt osaa palata tänne, joten jätän tähän. Hyvää joulun jatkoa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle teillekin, kysyjälle sekä erille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinainen,kiinnostaisi tietää miksi miehet ovat aluksi ihan onnessaan kun koetatte seurustella?
Olen eri, mutta kohtuullisen nokkela autistinainen peittelee oireitaan sopiakseen joukkoon. Ja mies nyt voi ihastua ulkonäköön ja jättää sen naisen persoonaan tutustumisen vähemmälle, voi jopa kuvitella mieleisensä luonteen hiljaiselle naiselle. Eivät ne luonteen erikoisuudet sitten tietenkään kelpaa, kun tulevat ilmi. Ei siinä auta kuin työntää sitä persoonaansa esiin ja etsiä omaa reunapalaansa, minä löysin jo.
En nyt löytänyt alkuperäistä kysymystä, joten jatkan tähän perään oman vastaukseni.
Moni mies hehkuttaa esim. sitä, kuinka ymmärrän heitä (=olen samanlainen ns. putkiaivo), harrastukset, taidot ja kiinnostukset ovat samoja mitä näillä miehillä on ollut. Mutta hetken päästä en enää olekaan tarpeeksi tai olen liikaa. En ole tarpeeksi innostunut passaavan pikkuvaimon roolista, olen liikaa kiinnostunut tietokoneista. Ensin he kai ovat hurmioituneet löydettyään naiselta näyttävän version itsestään, sitten toteavatkin että olen liikaa heidän itsensä kaltainen. Hoivaviettini kohdistuu pikkulapsiin, ei terveisiin aikuisiin miehiin. Ei minua kiinnosta tietyt asiat, vaikka miehen äiti, mummo, sisko, ex tai naapurin täti on niistä kiinnostunut, vain koska minulla on samanlaiset sukupuolielimet kuin heillä. En todellakaan osaa multitaskata, pystyn keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan.
Enkä tosiaankaan ole peitellyt oireitani, putkiaivoisuuttani, kiinnostuksen kohteitani. Koko elämäni on säilynyt tuo valtava kiinnostus ihmisiä kohtaan, joka on varmasti auttanut sitä, että minuun hullaannutaan aluksi. Kuuntelen, kyselen, olen kiinnostunut tuntemaan. Olen haksahtanut luulemaan että kelpaan itsenäni ja kokeillut parisuhdetta. Osan kanssa tullut pyörittyä samoissa piireissä, toisten kanssa melkein ensimmäisestä tapaamisesta päädytty tuohon hullaantumiseen.
Pah, tuli keskeytys ja ajatus katkesi täysin tässä asiassa. Putkiaivoni eivät nyt osaa palata tänne, joten jätän tähän. Hyvää joulun jatkoa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle teillekin, kysyjälle sekä erille!
No hei! Tuokin on kyllä tuttua, siis kun vaikka se matikantunnilta bongattu poikaystävä alkaa toivoa, että innostuisin leipomisesta sun muista tyttöjutuista tai kirjanörttimies alkaa raijata huollettavakseni viherkasveja, kun niitähän se äitikin. Hyvää joulua, jos satut vielä vilkaisemaan!
Ap, ovatko nimikirjaimesi M.M.?