Suuri gallup: oletko sinäkin pettynyt siihen, millaisia teinejä lapsistasi on tullut?

Kolme lasta. En ole milloinkaan ollut pettynyt heihin.

Olen hyvin ylpeä lapsistani.

Monista vastoinkäymisistä menty läpi.

Asutaan pikkukaupungissa,eivät notku ostareilla tai mieti vain pintaliitojuttuja.

Olisi tärkeää että vanhemmat yrittävät suhtautua neutraalisti ja positiivisesti teiniin. Olisi hyvä puhua joskus somesovellusten aivopesusta ja vaikutuksesta, jos sitä käytetään, aikuisten pitäisi ottaa selvää näistä asioista enemmän. Ja tiktok perustuu lyhytvideoihin, tulee video toisensa perään nopealla tahdilla, mikä vaikutus sillä on. Omaa persoonaa ei voi rakentaa pelkästään somejulkkiksen perusteella ja matkimalla muita. Pitäisi olla jokin oma ajattelu. Jos etsii esikuvia, kannattaa olla tarkka kuka. Jopa elokuvissa on vaikutuksia, uutisissa ja musiikissa. Ehkä teini haluaisi rentoutua katsomalla videon tai lukemalla, mutta mitä katsoo, on toinen kysymys. Muodin seuraaminen voi johtaa terveysongelmiin, jos se on maanista ja alkoholikokeilut päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Samanlaisia mulkkuja ne voi omatkin lapset olla kuin vieraat. Todella tekopyhää olisi muuta väittää.

Minulle ei ole mikään ongelma myöntää, että olen pettynyt. Eikä erityisen iso ongelma ole myöntää sitäkään, että en rakasta toista lastani enää lainkaan yhtän paljon kuin vielä muutama vuosi sitten. Syy tähän on selkeä: hän on muuttunut ihmiseksi, jossa on niin paljon vastenmielisiä ja halveksittavia piirteitä, että hänen rakastamisensa ei ole erityisen helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Oon eri, mutta tekstisi on niin syvälle sieluun sattuvaa että haluan vastata. Ensinnäkin, vaikket sano ääneen, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsesi mitään huomaisi. Ja toisekseen, jos sulla on kaksi vaihtoehtoa, arvostaa tai olla arvostamatta omaa lastasi, niin miksi ihmeessä valitsisit jälkimmäisen? Koska hän on mielestäsi vääränlainen tai toimii niin? Kolmanneksi; hän on nyt tuollainen, mutta kasvaa, kehittyy ja muuttuu vielä varmasti. Hän saattaa jopa oppia nyt tekemistään virheistä. Neljänneksi, ehdoton rakkaus lasta kohtaan sisältää myös sen arvostuksen, joka ei oo riippuvainen jostain ulkoisista tekijöistä tai käytösmalleista. Lapsesi ansaitsisi ehdotonta rakkautta, vaikka onkin hankala teini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Oon eri, mutta tekstisi on niin syvälle sieluun sattuvaa että haluan vastata. Ensinnäkin, vaikket sano ääneen, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsesi mitään huomaisi. Ja toisekseen, jos sulla on kaksi vaihtoehtoa, arvostaa tai olla arvostamatta omaa lastasi, niin miksi ihmeessä valitsisit jälkimmäisen? Koska hän on mielestäsi vääränlainen tai toimii niin? Kolmanneksi; hän on nyt tuollainen, mutta kasvaa, kehittyy ja muuttuu vielä varmasti. Hän saattaa jopa oppia nyt tekemistään virheistä. Neljänneksi, ehdoton rakkaus lasta kohtaan sisältää myös sen arvostuksen, joka ei oo riippuvainen jostain ulkoisista tekijöistä tai käytösmalleista. Lapsesi ansaitsisi ehdotonta rakkautta, vaikka onkin hankala teini.

Minäkin olen eri, mutta kysyn sinulta, että tarkoittaa mainitsemani "ehdoton rakkaus" sitä, että lasta on rakastettava olipa hän millainen tahansa tai käyttäytyisipä hän kuinka tahansa? Jos tarkoitat tuota niin kertoisitko, että miksi häntä tulisi rakastaa kaikesta huolimatta?

Mitäs vikaa edellämainituissa asioissa on, tavallista nuoren elämää, päihteiden käyttöä vois kyllä vähentää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Oon eri, mutta tekstisi on niin syvälle sieluun sattuvaa että haluan vastata. Ensinnäkin, vaikket sano ääneen, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsesi mitään huomaisi. Ja toisekseen, jos sulla on kaksi vaihtoehtoa, arvostaa tai olla arvostamatta omaa lastasi, niin miksi ihmeessä valitsisit jälkimmäisen? Koska hän on mielestäsi vääränlainen tai toimii niin? Kolmanneksi; hän on nyt tuollainen, mutta kasvaa, kehittyy ja muuttuu vielä varmasti. Hän saattaa jopa oppia nyt tekemistään virheistä. Neljänneksi, ehdoton rakkaus lasta kohtaan sisältää myös sen arvostuksen, joka ei oo riippuvainen jostain ulkoisista tekijöistä tai käytösmalleista. Lapsesi ansaitsisi ehdotonta rakkautta, vaikka onkin hankala teini.

Minäkin olen eri, mutta kysyn sinulta, että tarkoittaa mainitsemani "ehdoton rakkaus" sitä, että lasta on rakastettava olipa hän millainen tahansa tai käyttäytyisipä hän kuinka tahansa? Jos tarkoitat tuota niin kertoisitko, että miksi häntä tulisi rakastaa kaikesta huolimatta?

Ehdoton rakkaus, eli ihan vaan rakkaus. Rakkaus on ehdotonta, muuten se ei ole oikeaa rakkautta. Ei tietenkään tule rakastaa, jos ei siltä tunnu, mutta minusta kuka vaan lapsi ja nuori voi sen (ehdottoman) rakkauden arvoinen olla, jos ei ihan sarjamurhaajan tasolla ole. 16-vuotiaskin on todella keskenkasvuinen. Jos vanhempi ei arvosta häntä, niin miksi hän arvostais vanhempaansa tai miten oppis arvostamaan muita. Jos on noin räikeä mielipide, niin se aivan varmasti paistaa jollain tasolla käytöksestäkin ja tulee itseään toteuttavaks manifestiksi.

Minulla ei ole teinejä, mutta on 22-vuotias narsisti narkomaani, joka kohtelee ihmisiä kuin roskaa ja varastaa vanhemmiltaan aina kun on mahdollista. Miten tässä tulisi "ehdottoman rakkauden" ilmetä?

Olen pettynyt siihen, että kaikesta rakkaudesta, läsnäolosta ja huolenpidosta huolimatta minulla on tunnekylmä ja itsekeskeinen teini, jota ei kiinnosta kuin omat juttunsa. Ei koe minkäänlaista tarvetta olla tasavertaisena muiden joukossa, kuvittelee aina tietävänsä ja osaavansa kaiken heti. Katsoo muita nenäänsä pitkin ja vi.ttuilee kaikille opettajasta tuntemattomiin. Uskon vilpittömästi, että saa vielä joku päivä turpaansa- ja että se on täysin ansaittua.

Ja joo, on nepsy, toisin kuin muut perheen lapset.

Haluaisin tietää minkälaisiksi olisit lapsesi halunnut kasvattaa? Tiktok, yms. ovat tietenkin vähän turhia mutta se sovellus on todella yleinen nykyajan nuorilla ja meikkaamiset yms. kertomasi perusteella lapsesi on tavallisia teinejä, enemmän oisin huolissani jos ne istuis kotona ja lukis vain kirjoja, vailla minkäänlaista sosiaalista elämää. Ps. Kyllä aivot sitten aikaan vielä täyteen mittaan kasvavat:-).

Poikani on tuleva kilttimies, olen ylpeä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia = ei pettymyksiä. Case closed.

Ei riskejä elämässä = ei elämää.

Rinnastat lapset riskiin? Elämässäni tosiaan on huomattavasti paljon enemmän kaikkea, myös riskejä kuin jos minulla olisi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Oon eri, mutta tekstisi on niin syvälle sieluun sattuvaa että haluan vastata. Ensinnäkin, vaikket sano ääneen, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsesi mitään huomaisi. Ja toisekseen, jos sulla on kaksi vaihtoehtoa, arvostaa tai olla arvostamatta omaa lastasi, niin miksi ihmeessä valitsisit jälkimmäisen? Koska hän on mielestäsi vääränlainen tai toimii niin? Kolmanneksi; hän on nyt tuollainen, mutta kasvaa, kehittyy ja muuttuu vielä varmasti. Hän saattaa jopa oppia nyt tekemistään virheistä. Neljänneksi, ehdoton rakkaus lasta kohtaan sisältää myös sen arvostuksen, joka ei oo riippuvainen jostain ulkoisista tekijöistä tai käytösmalleista. Lapsesi ansaitsisi ehdotonta rakkautta, vaikka onkin hankala teini.

Minäkin olen eri, mutta kysyn sinulta, että tarkoittaa mainitsemani "ehdoton rakkaus" sitä, että lasta on rakastettava olipa hän millainen tahansa tai käyttäytyisipä hän kuinka tahansa? Jos tarkoitat tuota niin kertoisitko, että miksi häntä tulisi rakastaa kaikesta huolimatta?

Ehdoton rakkaus, eli ihan vaan rakkaus. Rakkaus on ehdotonta, muuten se ei ole oikeaa rakkautta. Ei tietenkään tule rakastaa, jos ei siltä tunnu, mutta minusta kuka vaan lapsi ja nuori voi sen (ehdottoman) rakkauden arvoinen olla, jos ei ihan sarjamurhaajan tasolla ole. 16-vuotiaskin on todella keskenkasvuinen. Jos vanhempi ei arvosta häntä, niin miksi hän arvostais vanhempaansa tai miten oppis arvostamaan muita. Jos on noin räikeä mielipide, niin se aivan varmasti paistaa jollain tasolla käytöksestäkin ja tulee itseään toteuttavaks manifestiksi.

Tuli mieleen K*skela esimerkkinä, arvostaisitko?

Vierailija kirjoitti:

Olen pettynyt siihen, että kaikesta rakkaudesta, läsnäolosta ja huolenpidosta huolimatta minulla on tunnekylmä ja itsekeskeinen teini, jota ei kiinnosta kuin omat juttunsa. Ei koe minkäänlaista tarvetta olla tasavertaisena muiden joukossa, kuvittelee aina tietävänsä ja osaavansa kaiken heti. Katsoo muita nenäänsä pitkin ja vi.ttuilee kaikille opettajasta tuntemattomiin. Uskon vilpittömästi, että saa vielä joku päivä turpaansa- ja että se on täysin ansaittua.

Ja joo, on nepsy, toisin kuin muut perheen lapset.

Aijai, nyt osui arkaan paikkaan! Oma tyttäreni on täysin samanlainen, mutta voisin lisätä vielä seuraavat upeat ominaisuudet:

1. luulee olevansa hyvinkin sivistynyt, mutta on rakentanut maailmankuvansa Tik Tokista ja Youtubesta löytyville, täysin absurdeille salaliittojutuille/friikkitarinoille, joita sitten kertoilee totuuksina ympäriinsä. Sen sijaan ei esim. tiedä, miksi välillä on yö ja välillä päivä

2. itsetunto ja minäkuva ovat niin huonosti kehittyneet/pirstaleiset, että hakee poikien (ihan kenen tahansa, mutta enimmäkseen "pahisten") huomiota patologisesti, täysin omasta turvallisuudestaan ja terveydestään välittämättä. On ilmoittanut myös ottavansa silikonirinnat välittömästi täysi-ikäiseksi tultuuaan

3. ei arvosta tippaaakan isovanhempiaan, jotka ovat hänen koko elämänsä tehneet kaikkensa hänen eteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä ihmisiä täällä. Jokainen ihminen on erilainen (teinikin), miksi se on jollekkin ongelma?

Miksi minun täytyisi olla ylpeä laiskimuksesta, joka ottaa kaiken itsestäänselvyytenä, ei tiedä suunnilleen kotimaansa pääkaupunkia, ei keskittymisongelmiltaan pysty katsomaan edes yhtä elokuvaa kokoaan ja jolla ei ole vielä 16-vuotiaana minkäänlaisia suunnitelmia elämänsä varalle? Senkö takia vain, että hänellä on puolet minun geeneistä?

Varmasti lapsesi yleissivistys on ihan kohtuullisella tasolla, ikäisekseen. Sinun käytöstapasi taas ei ole, kun haukut lastasi. Keskittymisongelma ei ole lapsen oma vika, surullista että, pilkkaat lastasi siitä. Anna lapsen rauhassa miettiä asioita, älä painosta. Eikä lapsella ole pakko olla mitään piiruntarkkoja suunnitelmia elämäänsä. 

Et siis kunnioita lastasi, etkä ole ikinä pitänyt, tai rakastanut lastasi? Ainakin puhut lapsestasi todella ilkeästi. Sääli, että lapsi sai tuollaisen vanhemman.

sama 

Tietenkään en lapselle näitä asioita ääneen sano. Mutta osaatko sanoa, miksi minun pitäisi arvostaa omaa lastani sellaisena ihmisenä, jota en takuulla arvostaisi toisen ihmisen lapsena? Toki kaikissa hyviä puolia on, mutta en koe, että minun täytyisi tietynlaista ihmistä arvostaa vain sen takia, että hän sattuu oma lapsi olemaan.

Oon eri, mutta tekstisi on niin syvälle sieluun sattuvaa että haluan vastata. Ensinnäkin, vaikket sano ääneen, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsesi mitään huomaisi. Ja toisekseen, jos sulla on kaksi vaihtoehtoa, arvostaa tai olla arvostamatta omaa lastasi, niin miksi ihmeessä valitsisit jälkimmäisen? Koska hän on mielestäsi vääränlainen tai toimii niin? Kolmanneksi; hän on nyt tuollainen, mutta kasvaa, kehittyy ja muuttuu vielä varmasti. Hän saattaa jopa oppia nyt tekemistään virheistä. Neljänneksi, ehdoton rakkaus lasta kohtaan sisältää myös sen arvostuksen, joka ei oo riippuvainen jostain ulkoisista tekijöistä tai käytösmalleista. Lapsesi ansaitsisi ehdotonta rakkautta, vaikka onkin hankala teini.

Minäkin olen eri, mutta kysyn sinulta, että tarkoittaa mainitsemani "ehdoton rakkaus" sitä, että lasta on rakastettava olipa hän millainen tahansa tai käyttäytyisipä hän kuinka tahansa? Jos tarkoitat tuota niin kertoisitko, että miksi häntä tulisi rakastaa kaikesta huolimatta?

Ehdoton rakkaus, eli ihan vaan rakkaus. Rakkaus on ehdotonta, muuten se ei ole oikeaa rakkautta. Ei tietenkään tule rakastaa, jos ei siltä tunnu, mutta minusta kuka vaan lapsi ja nuori voi sen (ehdottoman) rakkauden arvoinen olla, jos ei ihan sarjamurhaajan tasolla ole. 16-vuotiaskin on todella keskenkasvuinen. Jos vanhempi ei arvosta häntä, niin miksi hän arvostais vanhempaansa tai miten oppis arvostamaan muita. Jos on noin räikeä mielipide, niin se aivan varmasti paistaa jollain tasolla käytöksestäkin ja tulee itseään toteuttavaks manifestiksi.

Tuli mieleen K*skela esimerkkinä, arvostaisitko?

Monesti olen juuri tuota miettinyt. Kuten myös sitä, että ilmeisesti ainakin pari näistä pojista oli nimenomaan täysin tavallisista perheistä, joissa heitä luultavasti on rakastettu ja kuinnioitettu.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei ole mikään ongelma myöntää, että olen pettynyt. Eikä erityisen iso ongelma ole myöntää sitäkään, että en rakasta toista lastani enää lainkaan yhtän paljon kuin vielä muutama vuosi sitten. Syy tähän on selkeä: hän on muuttunut ihmiseksi, jossa on niin paljon vastenmielisiä ja halveksittavia piirteitä, että hänen rakastamisensa ei ole erityisen helppoa. 

Sama täällä. Olen miettinyt pääni puhki missä meni vikaan, mutta olen armahtanut itseni. Toinen poikamme on käytökseltään toisinaan täysin sietämätön ja hän kohtelee muita ihmisiä todella huonosti. En tiedä olenko jäävi sanomaan tätä, mutta en voi olla ajattelematta sitä onko hän narsisti. Joka taas johtaa siihen, että alan syyttää itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pettynyt siihen, että kaikesta rakkaudesta, läsnäolosta ja huolenpidosta huolimatta minulla on tunnekylmä ja itsekeskeinen teini, jota ei kiinnosta kuin omat juttunsa. Ei koe minkäänlaista tarvetta olla tasavertaisena muiden joukossa, kuvittelee aina tietävänsä ja osaavansa kaiken heti. Katsoo muita nenäänsä pitkin ja vi.ttuilee kaikille opettajasta tuntemattomiin. Uskon vilpittömästi, että saa vielä joku päivä turpaansa- ja että se on täysin ansaittua.

Ja joo, on nepsy, toisin kuin muut perheen lapset.

Aijai, nyt osui arkaan paikkaan! Oma tyttäreni on täysin samanlainen, mutta voisin lisätä vielä seuraavat upeat ominaisuudet:

1. luulee olevansa hyvinkin sivistynyt, mutta on rakentanut maailmankuvansa Tik Tokista ja Youtubesta löytyville, täysin absurdeille salaliittojutuille/friikkitarinoille, joita sitten kertoilee totuuksina ympäriinsä. Sen sijaan ei esim. tiedä, miksi välillä on yö ja välillä päivä

2. itsetunto ja minäkuva ovat niin huonosti kehittyneet/pirstaleiset, että hakee poikien (ihan kenen tahansa, mutta enimmäkseen "pahisten") huomiota patologisesti, täysin omasta turvallisuudestaan ja terveydestään välittämättä. On ilmoittanut myös ottavansa silikonirinnat välittömästi täysi-ikäiseksi tultuuaan

3. ei arvosta tippaaakan isovanhempiaan, jotka ovat hänen koko elämänsä tehneet kaikkensa hänen eteen

Tuosta kakkoskohdasta tuli mieleen, että millainen isäsuhde tyttärelläsi on?

Mun lapset on vielä pieniä, mutta täytyy sanoa, että on todella virkistävää lukea kokemuksia myös näistä vanhemmuuden hankalista ja tabuistakin tuntemuksista. Tuntuu, että tälläkin palstalla, kun kysyy neuvoja/miettii jotain lapsiin liittyvää, kaikilla on vain loputtomiin kokemuksia omista onnistumisistaan. Kuitenkin Suurimmalla osalla vanhemmista on varmasti myös niitä hankaliakin vaiheita ja tunteita.