Käsissämme on pommi liikunnanopettaja kertoo karmeita esimerkkejä suomalaisten lasten heikentyneestä kunnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoli on aiheellinen, tämä on totta. Mutta jotenkin ne jutussa olleet esimerkit huonosta kunnosta eivät olleet minusta ihan kattavia. Olin itse ihan normaalipainoinen ja normaalikuntoinen nuori, mutta en ikinä saanut vedettyä yhtäkään leukaa ja punnertaminenkin oli sitä ja tätä. Oma 15-v. poikani on onneksi alkanut harrastaa omatoimista jumppaa ja on esimerkiksi punnertamisessa kehittynyt huimasti, jaksaa juosta ja on aivan normaalipainoinen - yhtäkään leukaa ei pysty vaan vetämään. Koululiikunnassa pitäisi keskittyä liikunnan iloon, tehdä niitä asioita joissa kunto ja lihasvoima kehittyvät - ilman, että niitä tarvitsee testata mitenkään.

Silmääni pisti myös koulukyytien kyseenalaistaminen. Teinini koulumatka on sellainen, että kävelen sen itse puoleen tuntiin, hän itse ehkä vähäsen nopeammin ja koulu on siis niin lähellä, ettei mitään koulukuljetusta saa. En nyt tähän hätään muista mikä se kilometriraja kuljetukselle on, mutta niin korkea se on, että olisi aika kohtuutonta vaatia ketään se matka kävelemään joka päivä kaksi kertaa säässä kuin säässä. Käsittääkseni myöskään vanhemmat eivät kovin aktiivisesti yläkoululaisia kouluun kuljeta.

Liikuntaan motivoimisessa vanhemmilla on toki iso rooli ja muistan välillä hiihtäneeni ja lenkkeilleeni omien vanhempieni kanssa lapsuudessani. Silti on jotenkin jo ihan surkuhupaisaa, että vähän aineessa kuin aineessa koulussa syytetään vanhempia siitä, etteivät nämä nonstoppina tee näitä asioita lapsen kanssa. Vanhemman pitää hiihtää ja metsäretkeillä ja lukea sekä lapsen kanssa että itse hyvänä esimerkkinä jne. Kohta varmaan osoitetaan sormella vanhempia, jotka eivät vietä rattoisia perheiltoja ratkomalla lapsensa kanssa matemaattisia pähkinöitä tai tekemällä kemian kokeita. Ei aikuisen tarvitse ihan koko vapaa-aikaansa pyhittää lapsen kanssa puuhaamiselle, aikuisella on oikeasti välillä muutakin tekemistä. Asenteen soisi olevan kunnossa ja toivoisin vanhempien innostavan lapsiaan liikkumaan, lukemaan jne. mutta ihan koko ajan ei tarvitse pitää lapsen kädestä kiinni.

Mietin kuinka paljon huonossa kunnossa ja ylipainossa on alueellisia eroja. Omien havaintojeni mukaan lapsissa ja nuorissa ei täällä ole mainittavan paljon selvästi ylipainoisia. Asumme keskikokoisessa kaupungissa melko eteläisessä Suomessa. Sen sijaan se pistää silmään, että parikymppisissä alkaa olla aika paljon lihavia.

Tässä se ongelma taitaa aika isosti ollakin. Ajatellaan, että nuori on "normaalikuntoinen" vaikka hän ei pysty tekemään yhtäkään suoritusta testissä. Ihminen ei ole normaalikuntoinen, vaikka hän olisi laiha, jos sillä kropalla ei pysty tekemään edes ihan perusasioita. Jos nuori, hoikka mies ei pysty tekemään yhtään leukaa, se ei ole hyvä juttu, vaikka äiti olisi mitä mieltä. 

Standardit sille, mitä pidetään normaalina kuntona ovat romahtaneet ihmisten kunnon myötä. 

Samoin kuin vaikkapa standardit lukutaidolle, keskittymiskyvylle ja hyvälle käytökselle.

Pihaleikit loppuu useimmilta alakoulun loppuessa. Yläkoululaisia harvoin enää näkee leikkimässä nuorempien kanssa. 80-luvulla vielä yläkoululaisetkin hengasi samoilla pihoilla pienempian kanssa, ja joskus tulivat leikkeihin ja peleihinkin mukaan, jos heillä sattui olemaan vaikka nuorempia sisaruksia pihalla tai muuten vaan tylsää. Nykyisin kaikki vissiin istuu koneilla kaikki illat.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu. Ei edellytetty tiettyä pohjakuntoa. Nykyisin vaihtoehtona on jo pienille lapsille monta kertaa viikossa kokoontuvat treeniryhmät ja kisat. Ei minuakaan lapsena olisi tuollainen houkutellut ja ihan sopivasti liikkuva aikuinen minusta on kasvanut.

Tässä on merkittävä pointti. Kaikki eivät halua kilpailla. Mutta vaikka harrastaisikin tavoitteellisesti, eivät ne muutamat harrastustunnit viikossa riitä, jos vapaa-aika on kännykän kanssa sohvalla makoilua. Olennaista on mielestäni myös se, että omaehtoinen ulkona leikkiminen ja pelailu on vähentynyt ihan järkyttävän paljon. Lisäksi lapset kuskataan autolla joka paikkaan. Nykyään ihan hämmästyy, kun näkee ulkona juoksentelevia lapsia. Vielä omassa lapsuudessa oltiin kaikki vapaa-aika pihalla pelaamassa, kiipeilemässä, tutkimassa muurahaispesiä tai keräilemässä keppejä ja käpyjä kotileikkiin. Siinä tuli liikuttua niin, ettei sitä edes huomannut. Telkkarista katsottiin ehkä Pikku kakkonen ja sitten taas pihalle. 

Nykylapsilla on todella masentavan liikkumaton elämäntapa. Luultavasti myös tappava elämäntapa. Onhan jo nähtävissä, että kaikissa länsimaissa eliniän odote on kääntynyt laskuun nuorempien sukupolvien osalta. Ja se on mielestäni ihan järkyttävän surullista. Lapsen luontainen luovuus ja leikkimieli tapetaan jo taaperona lyömällä käteen digilaite, joka koukuttaa lapsen sitten loppuelämäksi. 

tarvisi olla ilmaisia liikunta paikkoja,kaupungeissa kaikki harrastus ja liikuntapaikat maksullisia. maaseudulla lapsilla on sentään hiihto ja ulkoilu mahdollisuus. 

tunnen monta lapsesta asti kilpaurheillutta tyyppiä, on polvet paskana ja selkä. pelkään et nää fitnes harrastajat jauhaa nivelensä pilalle jo alle 30v. esim.kasarin aerobick villitys näkyi lonkkaleikkauksissa ilmeisesti muistaakseni , kohtuus levossa ja liikunnassa.

kouluissa olis hyvä että ei kilpailtaisi vaan esim.jumppaa ja tanssia,kivaa musiikkia kuunnellen niin ketään ei ahdistaisi liikuntatunnit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä liikkumattomuus alkaa jo pahasti päiväkodissa. Pieni lapsi haluaa liikkua luonnostaan, mutta sen estämiiseen käytetään ensimmäiset 5-6 vuotta varhaiskasvatuksen voimavaroja. Uusien päiväkotien pihat on pikkuruisia. Retkillä liikutaan hitaimman mukaan narusta kiinni pitäen. Metsäretkillä lapsille tehdään selväksi, että täytyy pysyä pienessä sumpussa, ettei kukaan eksy. Sisällä pitää käyttäytyä rauhallisesti, leikkiä pienessä sopessa, joka kullekin lapselle osoitettu tai tehdä pöytätehtäviä. Liikuntasaleja ei enää edes rakenneta kaikkiin päiväkoteihin tai jos se on siellä saa lapsen ryhmä leikkiä ohjatusti ehkä kerran viikossa. Jos vanhemmilla ei ole itsellä reursseja lapsen liikuntataitojen opettamiseen ja antamaan iltaisin ja viikonloppuisin vastapainoa fyysisesti hyvin passiivisen päiväkoti päivän jälkeen ei lapsella ole kovin hyvät liikunnallset taidot kouluun mennessä.

Ehkä kehittyvät muut taidot, jotka saattavatkin olla jopa yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä.

Kansainväliset ja suomalaiset tutkimustulokset ovat osoittaneet reippaan liikunnan määrän, hyvän fyysisen kunnon ja hyvien motoristen taitojen olevan yhteydessä hyvään koulumenestykseen lapsuudessa ja nuoruudessa. Kulttuuri varhaiskasvatuksessa on muuttunut eikä syy tähän ole pedagokiset tekijät vaan resurssien riittämättömyys. Pienemmät tilat liikkua ja liian vähäinen määrä hoitajia valvomaan liikuntatilanteita ovat syitä sille, että varhaiskasvatus on niin fyyisesti passivoittavaa

Ihan samalla tavalla esim musikaalinen tai kielellinen lahjakkuus korreloi koulumenestyksen ja elämässä menestymisen kanssa. Kaikki ei johdu ihannoimastasi liikunnasta,

Ihmisen terveydelle riittävä fyysinen kunto on kuitenkin paljon merkittävämpi tekijä, kuin musikaalisuus. Osa ihmisistä saa pidettyä riittävän fyysisen kunnon yllä ilman mitään ponnisteluita, itsestään. Toisille, hyvin isolle joukolle ihmisiä, alkaa kehittyä ylipainoa elintapasairauksia ym. joiden lasku on todella kallis yhteiskunnalle.

Varmaan vähintään yhtä suuri ongelma on mielenterveyden ongelmat. No sinusta nekin hoituvat, kun vaan ihminen liikkuu. Ei ongelmaa, joka ei liikunnalla ratkeaisi,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhosin lapsena liikuntaa koululiikunnan takia. Opettaja suosi niitä, jotka oli parhaita liikunnassa ja meitä huonoimpia syrjittiin. Söi hirveästi motivaatiota edes yrittää. Tulin aina viimeiseksi valittuna joukkueeseen. Tyydyin laiskaan ja huonokuntoiseen rooliini koko lapsuuteni ajan.

Tällä hetkellä tilanne on täysin toinen. Sain aikuisiällä uuden kipinän liikuntaan, kun ei ollut kukaan latistamassa vieressä. Olen jo yli kolmekymppinen, mutta varmaankin paremmassa kunnossa kuin suurin osa näistä lapsuusajan himoliikkujista. Tarinani pointti ei ole ylistää itseäni vaan se, että vaikka lapsi olisi kuinka huonokuntoinen tahansa ja vihaisi liikuntaa niin aikuisena tilanne voi olla täysin eri.

Kyllä tästä on ihan tutkimuksiakin tehty ja yleensä ne aikuisena liikkuvat olivat jo lapsena liikunnallisia. Lapsena luotu pohja kantaa. (Ja itse harrastin lapsena kilpaurheilua ja nykyään harrastan triathlonia. Koko elämäni olen treenannut jotain. Olen siis kohta 50-vuotias nainen.)

Sama täällä, liikuin lapsena runsaasti ja 47v iässä leikattiin kulunut lonkka, kolme vuotta myöhemmin polvi. Olen 170 cm/59 kg eli en mikään järkyttävä läski, mutta urheiluharrastus ilman kunnollista valmennusta on aiheuttanut minulle sen verran paljon tuki- ja liikuntaelinongelmia, että en suosittele tätä samaa kenellekään.

Mä olen samaa mieltä siitä, että höntsäliikunta on vähentynyt. Nykyisin ei tarvitse kuin hetken aikaa leikkimielisesti harrastaa jotain, kun jo pitääkin siirtyä kilpailemaan. Läheskään kaikki lapset ja nuoret eivät ole kilpailuhenkisiä ja lopettavat ihan kivankin harrastuksen vain siksi, että harrastuksen hauskuus on ohi ja edessä vain suorittaminen ja kilpailu. 

Monet ketjussa sanovat, että on vanhempien tehtävä saada lapsi liikkumaan. Pieni lapsi vielä ihan mielellään liikkuu vanhempiensa kanssa, mutta kun ikää tulee lisää, lapsi mieluummin liikkuisi kavereidensa kanssa. Vaan kun höntsäliikuntaa ei ole vaan pitäisi sitten liittyä johonkin seuraan ja alkaa kilpaurheilla. Tässä olisi kyllä kouluille, seurakunnille, vapaaehtoisjärjestöille, Lions Clubeille yms toimijoille hyvä tilaisuus ryhtyä järjestämään lapsille ja nuorille erilaista maksutonta liikuntaa, jossa olisi tarkoituksena vain liikkua ja pitää hauskaa yhdessä muiden lasten ja nuorten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on nuorten kunto keskimäärin melko huono, mutta ihmeelliset testit oli artikkelin alussa. Itsekään en ole ikinä saanut käsiä yhteen toisen olkapääni yli, mutta olen silti juossut Cooperissa hyvät tulokset aina. En tajua mitä olkapään liikkuvuus ihmisen kuntoon vaikuttaa. Olen myös hoikka, jos joku epäilee, että läskihän siellä kinnaa.

Ehkä se kunto on käsitteenä nyt vähän laajempi kuin pelkkä kestävyyskunto Cooperin testissä. Terveessä kehossa on myös tietyt liikeradat (muutkin kuin tuo olkapää). Jos esim. olkapää ei liiku kunnolla, niin moni laji ei onnistu turvallisesti. Joku joka jaksaa juosta hyvin voi olla ihan näkkileivän tasoa jos pitää venytellä eikä hyvä juoksumenestys takaa sitä, että jaksaa kantaa vaikka raskaampia tavaroita käsissä vähän pidemmän aikaa.

En nyt silti tiedä, onko se kovin haitallista jos 175cm/60kg nainen ei jaksa yksin kantaa esim. sohvaa ulos kerrostaloasunnosta, tai mihin sitä raskaiden tavaroiden kantokykyä elämässä voisi tarvita. Olen nyt 49-vuotias, normaalipainoinen, ei ikinä ollut mitään sairautta (kop kop), lapset jaksanut kannella silloin kun niitä piti kannella. Jos kuntotavoitteena on painonnostosaavutukset, ehkä siinä juuri tarvitaan artikkelin kyykkäämis- ja olkapäätaitoja. Itse en ole niitä ikinä tarvinnut, eikä niitä esim. koulussa ikinä edes testattu. Yleensä terveyttä ylläpitävänä kuntoiluna pidetään kuitenkin kestävyysharjoittelua ja vanhuksilla lihasvoimaharjoituksia.

Ai, että lihasvoimaharjoittelu kannattaa aloittaa vanhuksena? Kuinkahan pihalla sä olet. On totta, että vanhuksilla lihasvoiman puute on iso ongelma, koska ei ole esimerkiksi voimaa nousta lattialta ylös, mutta ei sitä voimaa voi alkaa kehittämään vasta eläkeläisenä. Silloin pystytään lähinnä hidastamaan voimien hupenemista. 

Ihmekös tuo. Oliko se eilen, kun tälläkin palstalla mammat valittivat kuorossa, että miksi lapsen pitäisi koulussa luistella, eihän sitä tarvi mihinkään. Kävely kuulemma riittäisi.

Ei se riitä. Lapsen pitäisi saada liikuntaa monipuolisesti, ja koulu olisi ihan hyvä tilaisuus tutustua erilaisiin lajeihin. Mutta vanhemmat ei raaski edes kirpparilta luistimia ostaa, koska ne on "turhat".

Lapsen pitää tottua liikkumaan, ei hän muuten liiku myöhemminkään. Koulussa, vanhempien kanssa yhdessä, kavereiden kanssa ulkona ja vasta niiden jälkeen myös ehkä ohjatuissa harrastuksissa.

Moni laji vaatii todellakin totuttelua. Hiihto ja luistelu eivät käy näppärästi tuosta vaan, vaan ne vaativat harjoittelua. Me käytiin muksujemme kanssa usein hiihtoretkillä, sopivasti oli päätepisteessä hiihtomaja, josta sai kaakaota ja itsetehtyjä munkkeja. Se oli hyvä motivaattori 😄 Kyllä jäi lapsille mukavat muistot - ja tottumus matkantekoon luonnossa myös suksilla.

Erilaiset lajit kehittävät lapsen kehonhallintaa parhaiten. Keskittyminen yhteen tai kahteen liian varhain ei ole koskaan hyvä. Toiset lajit kehittävät eniten kestävyyttä, toiset tasapainoa, koordinaatiota, voimaa, liikkuvuutta ja niin edelleen. Kaikkea tarvitaan hyvään kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juosta, pyöräillä, hiihtää, luistella ja potkia palloa voi ihan ilmaiseksi, ei siihen mitään joukkuetta tai ohjausta tarvita.

Tarkoitatko miimisenä näitä vai miten ovat ilmaisia?

Pyörät maksaa useamman sata euroa.

Luistimet alk. 50€ uutena + kypärä

Hiihtosetit useamman sata euroa

Toki voi kirppikseltä bongata, mutta silti puhutaan isoista investoinneista, jotka joutuu kasvavalle lapselle joka vuosi tekemään (pyörä voi mennä pidempään). Se hiihto, luistelu tai pyöräily, tai juoksukaan, ei ole kauhean nautinnollista, jos välineet on surkeat. Okei, kyllä sata vuotta sitten ja 50-luvullakin liikuttiin kehnoilla isän tekemillä suksilla, mutta ei nykyään lapset tai nuoret enää sellaista tee.

Toki jostain jonkun markan pallon saa, mutta kunnon jalkapallo maksaa sekin. Lisäksi voi vaatia nappikset tai säärisuojat sukkineen. Okei, kyllä Afrikan lapset potkii lannasta tehtyä palloa, mutta ei nykyään lapset tai nuoret enää sellaista tee, Suomessa.

Kyllähän nuo tenavat näköjään potkii palloa läheisellä kentällä lenkkarit jalassa, joltakin löytyy aina pallo. Samaisella lenkkareilla voi kipaistä vaikka lenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu. Ei edellytetty tiettyä pohjakuntoa. Nykyisin vaihtoehtona on jo pienille lapsille monta kertaa viikossa kokoontuvat treeniryhmät ja kisat. Ei minuakaan lapsena olisi tuollainen houkutellut ja ihan sopivasti liikkuva aikuinen minusta on kasvanut.

Tässä on merkittävä pointti. Kaikki eivät halua kilpailla. Mutta vaikka harrastaisikin tavoitteellisesti, eivät ne muutamat harrastustunnit viikossa riitä, jos vapaa-aika on kännykän kanssa sohvalla makoilua. Olennaista on mielestäni myös se, että omaehtoinen ulkona leikkiminen ja pelailu on vähentynyt ihan järkyttävän paljon. Lisäksi lapset kuskataan autolla joka paikkaan. Nykyään ihan hämmästyy, kun näkee ulkona juoksentelevia lapsia. Vielä omassa lapsuudessa oltiin kaikki vapaa-aika pihalla pelaamassa, kiipeilemässä, tutkimassa muurahaispesiä tai keräilemässä keppejä ja käpyjä kotileikkiin. Siinä tuli liikuttua niin, ettei sitä edes huomannut. Telkkarista katsottiin ehkä Pikku kakkonen ja sitten taas pihalle. 

Nykylapsilla on todella masentavan liikkumaton elämäntapa. Luultavasti myös tappava elämäntapa. Onhan jo nähtävissä, että kaikissa länsimaissa eliniän odote on kääntynyt laskuun nuorempien sukupolvien osalta. Ja se on mielestäni ihan järkyttävän surullista. Lapsen luontainen luovuus ja leikkimieli tapetaan jo taaperona lyömällä käteen digilaite, joka koukuttaa lapsen sitten loppuelämäksi. 

Kyllä ennen oli hyvin ja nykyaika yhtä hapatusta.

Meillä on lapsi, joka ei ole luonnostaan liikunnallinen. Sen kanssa kaikki nämä jutut, kuinka lapset "juoksentelevat pitkin pihoja ja potkivat palloa ja seikkailevat lähimetsässä" kuulostavat olevan aivan toisesta todellisuudesta. Se oli jo pienenä rauhallinen, taaperonakin istua nökötti jossain tyytyväisenä tuntikausia tutkimassa lelujaan. Ei tarvinnut vahtimista, koska ei ikinä tehnyt mitään vaarallista.

Nyt 10-vuotiaana ei edelleenkään tykkää mistään pallopeleistä tai hiihtämisestä, mutta ollaan onneksi vähän vahingossa löydetty keinot, millä saadaan lapsi liikkeelle. Pienestä asti hän tykkäsi pomppia ja tehdä temppuja trampoliinissa, koska ilmeisesti koki sen turvalliseksi, ja sitä kautta innostui harjoittelemaan kaikkia voltteja ja käsilläseisontoja. Hankittiin vähän kokeeksi myös sisälle joogaliina, voimistelurenkaat ja pari patjaa, ja yllättäen innostus on jatkunut nyt jo pari vuotta. Lapsi jaksaa temppuilla niillä joka päivä, välillä useita tunteja. On oppinut tosi paljon kehonhallintaa ja saanut paljon lihaksia.

Uskon kyllä tuon uutisten väiteen siitä, kuinka maalla asuvat lapset ovat huonommassa kunnossa. Se on ihan selvää, kun koulumatka kestää pitkään ja kuljetaan taksilla. Minusta paras keino olisi kehittää etäopiskelumahdollisuuksia, ettei ainakaan isompien lasten tarvitsisi istua tunteja bussissa ihan joka päivä. Meillä on vain 12 km koulumatka, muutta se vie tunnin suuntaansa, koska reitti ja aikataulu on niin älytön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu. Ei edellytetty tiettyä pohjakuntoa. Nykyisin vaihtoehtona on jo pienille lapsille monta kertaa viikossa kokoontuvat treeniryhmät ja kisat. Ei minuakaan lapsena olisi tuollainen houkutellut ja ihan sopivasti liikkuva aikuinen minusta on kasvanut.

Tässä on merkittävä pointti. Kaikki eivät halua kilpailla. Mutta vaikka harrastaisikin tavoitteellisesti, eivät ne muutamat harrastustunnit viikossa riitä, jos vapaa-aika on kännykän kanssa sohvalla makoilua. Olennaista on mielestäni myös se, että omaehtoinen ulkona leikkiminen ja pelailu on vähentynyt ihan järkyttävän paljon. Lisäksi lapset kuskataan autolla joka paikkaan. Nykyään ihan hämmästyy, kun näkee ulkona juoksentelevia lapsia. Vielä omassa lapsuudessa oltiin kaikki vapaa-aika pihalla pelaamassa, kiipeilemässä, tutkimassa muurahaispesiä tai keräilemässä keppejä ja käpyjä kotileikkiin. Siinä tuli liikuttua niin, ettei sitä edes huomannut. Telkkarista katsottiin ehkä Pikku kakkonen ja sitten taas pihalle. 

Nykylapsilla on todella masentavan liikkumaton elämäntapa. Luultavasti myös tappava elämäntapa. Onhan jo nähtävissä, että kaikissa länsimaissa eliniän odote on kääntynyt laskuun nuorempien sukupolvien osalta. Ja se on mielestäni ihan järkyttävän surullista. Lapsen luontainen luovuus ja leikkimieli tapetaan jo taaperona lyömällä käteen digilaite, joka koukuttaa lapsen sitten loppuelämäksi. 

Lapset ovat päiväkodissa yli 8h/vrk eli siellä pitäisi liikkua enemmän. Varhaiskasvattajat voisivat opetella ohjaamaan lapsia liikuntaa ihan joka päivä, enemmän pihapelejä, urheilukisoja, temppuratoja ja vähemmän vapaata olemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhosin lapsena liikuntaa koululiikunnan takia. Opettaja suosi niitä, jotka oli parhaita liikunnassa ja meitä huonoimpia syrjittiin. Söi hirveästi motivaatiota edes yrittää. Tulin aina viimeiseksi valittuna joukkueeseen. Tyydyin laiskaan ja huonokuntoiseen rooliini koko lapsuuteni ajan.

Tällä hetkellä tilanne on täysin toinen. Sain aikuisiällä uuden kipinän liikuntaan, kun ei ollut kukaan latistamassa vieressä. Olen jo yli kolmekymppinen, mutta varmaankin paremmassa kunnossa kuin suurin osa näistä lapsuusajan himoliikkujista. Tarinani pointti ei ole ylistää itseäni vaan se, että vaikka lapsi olisi kuinka huonokuntoinen tahansa ja vihaisi liikuntaa niin aikuisena tilanne voi olla täysin eri.

Kyllä tästä on ihan tutkimuksiakin tehty ja yleensä ne aikuisena liikkuvat olivat jo lapsena liikunnallisia. Lapsena luotu pohja kantaa. (Ja itse harrastin lapsena kilpaurheilua ja nykyään harrastan triathlonia. Koko elämäni olen treenannut jotain. Olen siis kohta 50-vuotias nainen.)

Sama täällä, liikuin lapsena runsaasti ja 47v iässä leikattiin kulunut lonkka, kolme vuotta myöhemmin polvi. Olen 170 cm/59 kg eli en mikään järkyttävä läski, mutta urheiluharrastus ilman kunnollista valmennusta on aiheuttanut minulle sen verran paljon tuki- ja liikuntaelinongelmia, että en suosittele tätä samaa kenellekään.

Kaikki ei ole yhtä heikkoa tekoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä liikkumattomuus alkaa jo pahasti päiväkodissa. Pieni lapsi haluaa liikkua luonnostaan, mutta sen estämiiseen käytetään ensimmäiset 5-6 vuotta varhaiskasvatuksen voimavaroja. Uusien päiväkotien pihat on pikkuruisia. Retkillä liikutaan hitaimman mukaan narusta kiinni pitäen. Metsäretkillä lapsille tehdään selväksi, että täytyy pysyä pienessä sumpussa, ettei kukaan eksy. Sisällä pitää käyttäytyä rauhallisesti, leikkiä pienessä sopessa, joka kullekin lapselle osoitettu tai tehdä pöytätehtäviä. Liikuntasaleja ei enää edes rakenneta kaikkiin päiväkoteihin tai jos se on siellä saa lapsen ryhmä leikkiä ohjatusti ehkä kerran viikossa. Jos vanhemmilla ei ole itsellä reursseja lapsen liikuntataitojen opettamiseen ja antamaan iltaisin ja viikonloppuisin vastapainoa fyysisesti hyvin passiivisen päiväkoti päivän jälkeen ei lapsella ole kovin hyvät liikunnallset taidot kouluun mennessä.

Ehkä kehittyvät muut taidot, jotka saattavatkin olla jopa yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä.

Kansainväliset ja suomalaiset tutkimustulokset ovat osoittaneet reippaan liikunnan määrän, hyvän fyysisen kunnon ja hyvien motoristen taitojen olevan yhteydessä hyvään koulumenestykseen lapsuudessa ja nuoruudessa. Kulttuuri varhaiskasvatuksessa on muuttunut eikä syy tähän ole pedagokiset tekijät vaan resurssien riittämättömyys. Pienemmät tilat liikkua ja liian vähäinen määrä hoitajia valvomaan liikuntatilanteita ovat syitä sille, että varhaiskasvatus on niin fyyisesti passivoittavaa

Ihan samalla tavalla esim musikaalinen tai kielellinen lahjakkuus korreloi koulumenestyksen ja elämässä menestymisen kanssa. Kaikki ei johdu ihannoimastasi liikunnasta,

Ihmisen terveydelle riittävä fyysinen kunto on kuitenkin paljon merkittävämpi tekijä, kuin musikaalisuus. Osa ihmisistä saa pidettyä riittävän fyysisen kunnon yllä ilman mitään ponnisteluita, itsestään. Toisille, hyvin isolle joukolle ihmisiä, alkaa kehittyä ylipainoa elintapasairauksia ym. joiden lasku on todella kallis yhteiskunnalle.

Varmaan vähintään yhtä suuri ongelma on mielenterveyden ongelmat. No sinusta nekin hoituvat, kun vaan ihminen liikkuu. Ei ongelmaa, joka ei liikunnalla ratkeaisi,

Liikunnan on itse asiassa todettu auttavan lievään tai keskivaikeaan masennukseen.

maailma on muuttunut turvattomaksi,rikollisuus lisääntynyt, ihan oikein että lapset ei valvomatta oleskele keskenään. tämä on realismia vanhemmilta. 

vaihtoehto on että perhe tekee lenkin koko perheenä tai mennään johonkin luonnonpuistoon eväsretkelle. turvallista ja kivaa liikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu. Ei edellytetty tiettyä pohjakuntoa. Nykyisin vaihtoehtona on jo pienille lapsille monta kertaa viikossa kokoontuvat treeniryhmät ja kisat. Ei minuakaan lapsena olisi tuollainen houkutellut ja ihan sopivasti liikkuva aikuinen minusta on kasvanut.

Tässä on merkittävä pointti. Kaikki eivät halua kilpailla. Mutta vaikka harrastaisikin tavoitteellisesti, eivät ne muutamat harrastustunnit viikossa riitä, jos vapaa-aika on kännykän kanssa sohvalla makoilua. Olennaista on mielestäni myös se, että omaehtoinen ulkona leikkiminen ja pelailu on vähentynyt ihan järkyttävän paljon. Lisäksi lapset kuskataan autolla joka paikkaan. Nykyään ihan hämmästyy, kun näkee ulkona juoksentelevia lapsia. Vielä omassa lapsuudessa oltiin kaikki vapaa-aika pihalla pelaamassa, kiipeilemässä, tutkimassa muurahaispesiä tai keräilemässä keppejä ja käpyjä kotileikkiin. Siinä tuli liikuttua niin, ettei sitä edes huomannut. Telkkarista katsottiin ehkä Pikku kakkonen ja sitten taas pihalle. 

Nykylapsilla on todella masentavan liikkumaton elämäntapa. Luultavasti myös tappava elämäntapa. Onhan jo nähtävissä, että kaikissa länsimaissa eliniän odote on kääntynyt laskuun nuorempien sukupolvien osalta. Ja se on mielestäni ihan järkyttävän surullista. Lapsen luontainen luovuus ja leikkimieli tapetaan jo taaperona lyömällä käteen digilaite, joka koukuttaa lapsen sitten loppuelämäksi. 

Samoin mielenterveysongelmat johtuvat pitkälti liikunnan puutteesta. On epämuodikasta todeta, että hyvä mielenterveys rakentuu sen varaan, että ihminen liikkuu, syö ja nukkuu riittävästi. Aina tulee joku selittämään, miksi juuri hänen ei tarvitse liikkua ja hänen ahdistuksensa ja masennuksensa johtuu ihan muista asioista kuin elimistön uupumisesta liikkumattomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsi, joka ei ole luonnostaan liikunnallinen. Sen kanssa kaikki nämä jutut, kuinka lapset "juoksentelevat pitkin pihoja ja potkivat palloa ja seikkailevat lähimetsässä" kuulostavat olevan aivan toisesta todellisuudesta. Se oli jo pienenä rauhallinen, taaperonakin istua nökötti jossain tyytyväisenä tuntikausia tutkimassa lelujaan. Ei tarvinnut vahtimista, koska ei ikinä tehnyt mitään vaarallista.

Nyt 10-vuotiaana ei edelleenkään tykkää mistään pallopeleistä tai hiihtämisestä, mutta ollaan onneksi vähän vahingossa löydetty keinot, millä saadaan lapsi liikkeelle. Pienestä asti hän tykkäsi pomppia ja tehdä temppuja trampoliinissa, koska ilmeisesti koki sen turvalliseksi, ja sitä kautta innostui harjoittelemaan kaikkia voltteja ja käsilläseisontoja. Hankittiin vähän kokeeksi myös sisälle joogaliina, voimistelurenkaat ja pari patjaa, ja yllättäen innostus on jatkunut nyt jo pari vuotta. Lapsi jaksaa temppuilla niillä joka päivä, välillä useita tunteja. On oppinut tosi paljon kehonhallintaa ja saanut paljon lihaksia.

Uskon kyllä tuon uutisten väiteen siitä, kuinka maalla asuvat lapset ovat huonommassa kunnossa. Se on ihan selvää, kun koulumatka kestää pitkään ja kuljetaan taksilla. Minusta paras keino olisi kehittää etäopiskelumahdollisuuksia, ettei ainakaan isompien lasten tarvitsisi istua tunteja bussissa ihan joka päivä. Meillä on vain 12 km koulumatka, muutta se vie tunnin suuntaansa, koska reitti ja aikataulu on niin älytön.

Koulutaksi ei hae lapsia pihasta, todella monella on yli 2 km matka pysäkille, josta lapset kyytiin otetaan. Hiekkatiellä ei skuutilla kuljeta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu. Ei edellytetty tiettyä pohjakuntoa. Nykyisin vaihtoehtona on jo pienille lapsille monta kertaa viikossa kokoontuvat treeniryhmät ja kisat. Ei minuakaan lapsena olisi tuollainen houkutellut ja ihan sopivasti liikkuva aikuinen minusta on kasvanut.

Tässä on merkittävä pointti. Kaikki eivät halua kilpailla. Mutta vaikka harrastaisikin tavoitteellisesti, eivät ne muutamat harrastustunnit viikossa riitä, jos vapaa-aika on kännykän kanssa sohvalla makoilua. Olennaista on mielestäni myös se, että omaehtoinen ulkona leikkiminen ja pelailu on vähentynyt ihan järkyttävän paljon. Lisäksi lapset kuskataan autolla joka paikkaan. Nykyään ihan hämmästyy, kun näkee ulkona juoksentelevia lapsia. Vielä omassa lapsuudessa oltiin kaikki vapaa-aika pihalla pelaamassa, kiipeilemässä, tutkimassa muurahaispesiä tai keräilemässä keppejä ja käpyjä kotileikkiin. Siinä tuli liikuttua niin, ettei sitä edes huomannut. Telkkarista katsottiin ehkä Pikku kakkonen ja sitten taas pihalle. 

Nykylapsilla on todella masentavan liikkumaton elämäntapa. Luultavasti myös tappava elämäntapa. Onhan jo nähtävissä, että kaikissa länsimaissa eliniän odote on kääntynyt laskuun nuorempien sukupolvien osalta. Ja se on mielestäni ihan järkyttävän surullista. Lapsen luontainen luovuus ja leikkimieli tapetaan jo taaperona lyömällä käteen digilaite, joka koukuttaa lapsen sitten loppuelämäksi. 

Tämä on totta. Mäkin olin ala-asteen lopulla yhtäkkiä meidän luokan nopein juoksija. Yhtään en juoksua treenannut, olin vaan koko kesän mökillä ja ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhosin lapsena liikuntaa koululiikunnan takia. Opettaja suosi niitä, jotka oli parhaita liikunnassa ja meitä huonoimpia syrjittiin. Söi hirveästi motivaatiota edes yrittää. Tulin aina viimeiseksi valittuna joukkueeseen. Tyydyin laiskaan ja huonokuntoiseen rooliini koko lapsuuteni ajan.

Tällä hetkellä tilanne on täysin toinen. Sain aikuisiällä uuden kipinän liikuntaan, kun ei ollut kukaan latistamassa vieressä. Olen jo yli kolmekymppinen, mutta varmaankin paremmassa kunnossa kuin suurin osa näistä lapsuusajan himoliikkujista. Tarinani pointti ei ole ylistää itseäni vaan se, että vaikka lapsi olisi kuinka huonokuntoinen tahansa ja vihaisi liikuntaa niin aikuisena tilanne voi olla täysin eri.

Kyllä tästä on ihan tutkimuksiakin tehty ja yleensä ne aikuisena liikkuvat olivat jo lapsena liikunnallisia. Lapsena luotu pohja kantaa. (Ja itse harrastin lapsena kilpaurheilua ja nykyään harrastan triathlonia. Koko elämäni olen treenannut jotain. Olen siis kohta 50-vuotias nainen.)

Sama täällä, liikuin lapsena runsaasti ja 47v iässä leikattiin kulunut lonkka, kolme vuotta myöhemmin polvi. Olen 170 cm/59 kg eli en mikään järkyttävä läski, mutta urheiluharrastus ilman kunnollista valmennusta on aiheuttanut minulle sen verran paljon tuki- ja liikuntaelinongelmia, että en suosittele tätä samaa kenellekään.

Kaikki ei ole yhtä heikkoa tekoa.

Ja juuri siksi ei kenenkään kannattaisi liikkua liikaa. Vahvatekoiset ei liikuntaa tarvitse, heikkotekoiset menee siitä rikki.