Käsissämme on pommi liikunnanopettaja kertoo karmeita esimerkkejä suomalaisten lasten heikentyneestä kunnosta

Vierailija kirjoitti:

Liikunnasta puheenollen. Olen pistänyt merkille että näissä viimeisen päälle rakennetuilla -joissa siis kaikki laitteet ja vehkeet ovat viimeistä huutoa ja huippulaatua- leikkikentillä ei näe juuri koskaan mukuloita leikkimässä ja melskaamassa. Siis hyvin harvoin saattaa muutama lapsonen siellä keinua mutta eipä siellä näy kokonaista lapsijoukkoa juoksemassa ja kirmaamassa. Hirveästi kyllä laitetaan näihin rahaa että ovat varmasti eu standardien mukaisia ja turvallisia, mutta ei niissä lapsia näy. Ehkä he ovat sisällä pelaamassa pelikonsolia?

Tai sitten sä olet mennyt niistä ohi huonoon aikaan esim. keskellä arkipäivää, kun kaikki on koulussa/päiväkodissa. Meidän lähellä on iso hieno leikkikenttä ja kyllä siellä aina porukkaa on. Kauniilla ilmalla viikonloppuna on ihan ruuhkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä pitäisi poistaa arviointi. Toiset on liikunnallisia toiset ei. Kaiken innon tappaa juuri testit, arvioinnit ja toisten oppilaiden (joskus myös opettajien) tärkeät kommentit. Hyväksytty/hylätty riittäisi.

Hönttöliikunta takaisin, kilpaurheilijat eri osiin harrastuksissa. Tosin vanhemmat näitä yleensä hakee, että heidä Puuro-petteri on se seuraava huippu- urheilija.

Tämä siksi, että moni on jättänyt kasvatusvastuun koululle kaikissa asioissa. On turha kuvitella että liikkuisivat lasten kanssa kun peruskäytöstavatkin puuttuu.

Ei se "liikunnallisuus" ole mikään syntymässä määräytynyt geneettinen ominaisuus ainakaan, jos ei lasketa mukaan mitään vammoja tai raajojen puuttumisia.

Kyllä se lapsen liikunnallisuus lähtee kehittymään ihan varhaislapsuudesta lähtien siitä, miten lapsi joutuu käyttämään kehoaan. Kannetaanko/kärrätäänkö joka paikkaan, vai pitääkö kävellä? Jos muksahtaa (ja ei satu), niin ollaanko heti nostamassa syliin, vai annetaanko itse yrittää ylös? Pistetäänkö kiipeämään portaat liukumäkeen vai nostetaanko sinne? 

Sitten vähän vanhempana, pelataanko lapsen kanssa palloa vai pleikkaa. Osallistuuko lapsi mukaan ikätasoisesti kotitöihin, eli auttaako vaikka lumitöissä tai kauppakassien kannossa. Tietenkin pikkulapsien kohdalla tämä "auttaminen" lähinnä hidastaa hommia, mutta lapsi saa puuhata. 

Sitten kun tulee koululiikunnan ja harrastamisen aika, niin kyllä sen huomaa, ketkä lapsista ovat liikkuneet pieninä vanhempien kanssa ja kenen kasvatus on ulkoistettu ruudulle. Sitten näiden ruutulasten vanhemmat valittavat, että heidän lapseltaan ei voi vaatia, että hän osaisi juosta, koska hän ei ole "liikunnallisesti lahjakas". On siis uskomatonta, kun katsoo vaikka harrastefutista aloittavia lapsia, kuinka moni heistä ei osaa juosta normaalisti. Ja ei, kyseessä ei ole mikään juuri ollut kasvuspurtti. Ne selviävät kyllä.  

Lapsissa on ihan valtavia eroja luontaisen liikunnallisuuden suhteen, ihan saman perheen sisällä ja vaikka täsmälleen samalla tavalla kohdellaan. Tietysti lapset voi totuttaa ulkoiluun ja liikkumaan, mutta ei se kaikille suinkaan luontaista ole.

Onko kaikkia kohdeltu täsmälleen samalla tavalla, vai onko esikoista raahattu kaikkiin vauvauinteihin, temppuratoihin ja taaperotansseihin ja kun kolmas tulee, niin vanhemmilla lapsilla on jo harrastusrumbat käynnissä ja kuopus istuu lähinnä turvaistuimessa, kun sisaruksia roudataan edestakaisin? 

Ei se, että lapset ovat kasvaneet samassa perheessä tarkoita, että he ovat saaneet täsmälleen saman kasvatuksen. Yleensä esikoisen kanssa kokemattomat vanhemmat yrittävät olla supervanhempia ja tehdä kaiken joka ikisen nettivinkin mukaisesti ja kolmannen kanssa mennään jo aika autopilotilla. Näin ainakin meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotoahan se lähtee se malli liikunnallisuudesta. Kyllä sen huomaa missä perheissä vanhemmat liikkuu ja missä liikutaan lähinnä etuoven ja auton väliä. Ei se joku liikuntaharrastus kerran viikossa riitä, pitäisi tulla sitä arkiliikuntaa, ulkona leikkimistä jne. Tämäkin on asia jossa erot lasten välillä vain kasvaa: on ne vanhemmat jotka panostaa lapsiinsa, vie luistelemaan, hiihtämään, uimaan, metsäretkelle ja pulkkamäkeen ja niihin liikuntaharrastuksiin. Ja sitten on ne vanhemmat joitten lapset kasvaa kiinni ruutuun, kun ei muuta osata, jakseta tai viitsitä.

Jep, mutta nämä vapaa-ajalla luistelijat, hiihtäjät, uimarit, pulkkailijat, ei nämä pärjää näissä koulun lihaskuntotesteissä. Vain jos on sellainen säännöllinen liikuntaharrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa ja erikseen myös lihasvoimaa kehitetään, voi pärjätä esim punnerruksissa tai vatsalihasliikkeissä. 

Onhan se nyt ihan fakta. Sen tietää jos itse harrastaa juurikin vaikka lenkkeilyä ja metsäretkiä - ei minullakaan kummoinen lihaskunto ole. Hoikkia ollaan kyllä kaikki, kun paljon ollaan ulkona ja liikkeellä. 

Mitä ihmettä höpötät? Kaikki nuo mainitsemasi (luistelu, hiihto, metsäkävelyt jne...) kehittävät mainiosti kuntoa, koordinaatiota, reaktiokykyä, tasapainoa ja myös lihaskuntoa. Juuri niitä taitoja ja kunnon osa-alueita, joita tarvitaan oikeassa elämässä. Se on toisarvoista johonkin kuntotestin punnerruksiin, mikä ei tosiaankaan ole mielekäs tapa mitata lasten terveyttä ja kuntoa. 

Aikuiselle pelkkä lenkkeily ei riitä. Mutta väitän, että jos aikuisenakin menisit luistelemaan, hiihtäisit, kävisit metsäretkillä, uisit ja ravaisit ylös-alas pulkkamäkeä, niin olisit paremmassa kunnossa myös lihaskunnon osalta. 

Vaikka se tarkka punnerrusten määrä, minkä ihminen pystyy tekemään, ei ehkä ole tärkeää, punnerrukset kertojat hyvin testattavan keski- ja ylävartalon voimatasoista suhteessa kehon kokoon. Etunojapunnerrukset on paljon parempi testi, kuin vaikka penkkipunnerrukset, koska etunojapunnerrukset ottavat huomioon testattavan koon ja vaativat rinta- ja ojentajalihasten lisäksi myös paljon coren hallintaa. 

Miksi mielestäsi yläkropan testaaminen ei ole yhtä mielekästä kuin alakropan testaaminen?

Tulkintasi meni nyt ihan metsään. Kirjoittaja, jolle vastasin, oli sitä mieltä, että ei kannata mennä luistelemaan tai pulkkamäkeen, koska se ei auta pärjäämään koulun punnerrustesteissä. Minun pointtini oli se, että jos haluat terveen ja hyväkuntoisen lapsen, kannattaa nimenomaan mennä sinne pulkkamäkeen, luistelemaan ja metsään. Ala-asteikäisten laittaminen punnertamaan kilpailutilanteen kaltaisiin olosuhteisiin ei tosiaankaan mielestäni ole se kaikkein mielekkäin tapa kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan. 

Move testin pääasiallinen tarkoitus ei ole kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan vaan tuoda tutkijoille tietoa lasten ja nuorten kuntotason kehittymisestä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tätä tietoa voidaan sitten verrata myöhemmin muihin kansanterveydellisiin tilastoihin ja esimerkiksi tutkia lapsuudessa tapahtuneen liikunnan vaikutusta loppuelämän terveyteen. Nämä ovat erittäin tärkeitä tietoja yhteiskunnalle. 

Lisäksi lapset ja heidän vanhempansa saavat tietoa, miten heidän lapsensa pärjää verrattuna muihin lapsiin ja voivat saada tietoa, pitäisikö elämänrytmiä miettiä uudelleen. Jos nyt jo tiedetään, että lasten kuntotaso on romahtanut ja oma lapsi on silti siellä huonommalla puolella, ei ole vastuullista vanhemmuutta syyttää testejä vaan miettiä, miten varmistaa lapselle mahdollisimman terve elämä.

Sinä puhut pelkistä move-testeistä. Minä puhuin siitä, miten saadaan aikaan terveitä, hyväkuntoisia ja liikkuvia lapsia. Varmasti olet oikeassa siinä, mitä tuossa yllä sanot. Ja minä olen oikeassa siinä, mistä itse puhun. Turha tässä on enempää vääntää, jos toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä. Sinänsä me molemmat ilmeisesti olemme kuitenkin liikunnallisen elämäntavan puolestapuhujia. 

Vierailija kirjoitti:

Liikunnanopettajan työ on aivan naurettavaa. Siinä ei tarvitse opettaa. Sama kuin lyötäisiin vaativia matematiikan tehtäviä eteen ja annettaisiin opettamatta hyvä arvosana sille huippuälykkäälle, joka osaa laskut ilman opetusta. Näinhän liikunnassa homma toimii. Ne, jotka osaavat liikkua, saavat hyvät arvosanat. Joka ei jotain lajia osaa, saa huonon arvosanan. Ei siellä mitään opeteta. Ja liikunnanopettajiksi hakeutuvat ovat juuri näitä entisiä joukkueurheilijoita, jotka ovat eläneet tuota elämää ja nyt sitten jatkavat omaa ajatusmaailmaansa. Mainitkaa yksikin liikunnanopettaja, joka on ahkera ja työteliäs.

Tämä on kyllä aivan totta, ollut jo vuosikymmeniä, ellei aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskieuroopassa lasten harrastukset ja aikuisten on iltapäivisin. Lasten harrastukset on koululla ja aikuisten töissä osana työpäivää. Illat perheet on kotona yhdessä tai liikkuu yhdessä. Toimisiko edes osa siitä myös maassamme?

Mukavampaahan se on alemmilla leveyspiireillä liikkua talvellakin, kun päivä on pidempi ja aurinkoa näkyy. Vaikka kuinka täällä hehkutetaan ihania lumileikkejä, hiihtämistä ja luistelua, niin totuus nyt vain on, ettei useimmille ole herkkua lähteä työpäivän jälkeen pimeässä ja pakkasessa lastensa kanssa ulos. 

Kuinka moni eteläeurooppalainen lapsi oikeastaan kulkee toppapuvuissa ja kuomat jalassa?

Vanhemmistahan se on kiinni pienten lasten kohdalla. Lapset rakastavatulkoleikkejä,  lumileikkejä, pulkkailua, luistelua, hiihtämistä. kun vain on asialliset ulkoiluvaatteet, (joita voi kierrättää, ei aina tarvitse ostaa uutta ja kallista). Valitettavan usein se on juuri vanhempi, joka ei jaksa työpäivän jälkeen nähdä sitä vaivaa, että ulkoilisi lapsensa kanssa. Viikonloputkin on herkumpaa ja helpompaa viettää sisätiloissa askarrellen ja lepäillen, kesät talvet. Onneksi kaikki vanhemmat eivät ole niin väsyneitä vaan jaksavat pukea kaulureita, haalareta ja  heidän lapsensa pääsevät ulkoilemaan, vaikka ei asutakaan trooppisella paratiisisaarella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu..

Ongelma ei todellakaan ole ohjatun liikunnan tai suoranaisen (kilpa)urheilun puutteessa vaan siinä että hyötyliikunnan (pyöräily tai kävely) lisäksi kaikki omaehtoinen liikunta on korvautunut kännykän tuijottamisella.

Oma teinikin harrastaa SM-tasolla joukkueurheilua mutta treenien ja pelien lisäksi kaikki muu liikkuminen on tasan nolla.

Treeneihin on sen verran matkaa että niihin täytyy mennä autolla tai bussilla, samoin lukioon ja jos kavereiden kanssa mennään 5km päässä olevaan Isoon Omenaan kahville niin eihän sinnekään kehtaa mennä hikisenä fillarilla vaan bussilla.

Ilman urheiluharrastusta tuokin olisi laardipallo joka hengästyisi keittiöjakkaralle noustessaankin.

Ei välttämättä olisi. Meillä on kotona yksi tietokoneeseen pystyvästi kiinnitetty teini, joka on silti hyvin hoikka. Eikä ole ihme kyllä edes hirveän huonokuntoinen, eli jaksaa juostakin kilometrin (testattiin sen ainoan kerran tänä vuonna, kun tuon on saanut muun perheen kanssa ulos). Kouluun on matkaa 250 metriä, jonka kävelee. Hänen paras kaverinsa on aivan hirveän laiha, vaikka myös hän istuu koneella täydet työviikot lukio-opintojen ohessa. Geenit ratkaisevat lopulta todella paljon.

Pelottavaa ajatella, että jonkun vanhemman mielestä kyky hölkätä kilometri tai se, että kävelee 250 metriä kouluun on merkki hyvästä kunnosta. Missäköhän kunnossa vanhemmat ovat ja millaista esimerkkiä antavat?

Se sisälukutaito taas. Kyseinen vanhempi kirjoittaa sanatarkasti "ei ole ihme kyllä edes hirveän huonokuntoinen". Ja jos jaksaa juosta kilometrin, niin ei ole hirveän huonokuntoinen, sellaiselle tekee parisataa metriä jo tiukkaa. Kukaan ei puhunut hyvästä kunnosta vaan siitä, että geenitkin vaikuttaa.

Maailma olisi parempi kun älyttömien kärjistysten sijaan keskityttäisiin vaihteeksi täsmällisyyteen.

Nyt puhuttiin lukioikäisestä pojasta. Coopertestissä tuon ikäisenä alle 2300 m on hyvin huono. (Ihan vertailuna samalla tuloksella 40-49 vuotias nainen pääsee luokkaan erinomainen). Täytyy huomioida ikä ja sukupuoli. Tuon ikäinen poika on fyysisesti elämänsä parhaassa kunnossa (ainoa ikä, jossa samassa testissä erinomaiseen tulokseen vaaditaan 3000 m). Eli kilometrin juoksu tuon ikäisenä on oikeasti surkea tulos. Joku 200 m on käytännössä liikuntakyvytön.

Siirtelet tolppia. Alkuperäinen ei ole puhunut myöskään cooperin testistä, jossa juoksumatkaa voi tauottaa kävelemällä ja useat niin tekevät, vaan ainoastaan ilmoittaa että lapsensa jaksoi kotona testatessa juosta kilometrin.

Edelleen väitän että ne kilometrin juoksijatkaan ei ole kriittisin ongelma. Moni lapsi ja nuorikin hyytyy puoleenväliin tästä.

ei huolta, Lensa korjaa tilanteen.

Itse ainakin sain koulun liikuntatunneista kauheet traumat. Kukaan ei tykänny musta ja kukaan ei halunnu mua joukkueeseensa ja olin huono oikeastaan kaikissa lajeissa. Mua ei koskaan valittu, jäin aina viimeiseksi ja joku ryhmä vaan sitten pakotettiin ottamaan mut joukkueeseensa. Sitten mua haukuttiin ja kaikkea. Ja ei opettajia koskaan kiinnostanut puuttua mihinkään. En tiedä huomasiko ne edes. Mutta katkeruus ja traumat tuosta on jäänyt. Ei ollut liikkumisen iloa

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin sain koulun liikuntatunneista kauheet traumat. Kukaan ei tykänny musta ja kukaan ei halunnu mua joukkueeseensa ja olin huono oikeastaan kaikissa lajeissa. Mua ei koskaan valittu, jäin aina viimeiseksi ja joku ryhmä vaan sitten pakotettiin ottamaan mut joukkueeseensa. Sitten mua haukuttiin ja kaikkea. Ja ei opettajia koskaan kiinnostanut puuttua mihinkään. En tiedä huomasiko ne edes. Mutta katkeruus ja traumat tuosta on jäänyt. Ei ollut liikkumisen iloa

No nyt oli selitysten äiti! Ikävää jos sinua syrjittiin mutta nythän voit liikkua vapaasti ilman kenenkään syrjintää tms. 

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta on niin kamalaa, että jättää traumat. Itse inhosin koulussa eniten liikuntaa. Koulussa ei pitäisi olla ollenkaan tuollaista ainetta.

Samaa mieltä. Kesti vuosia toipua koululiikunnan aiheuttamasta vastenmielisyydestä. Etenkin noihin ilman kunnon ohjeita ja valmistautumista tehtyihin juoksutesteihin jäi syvä inho.

Aikuisena luojan kiitos kokeilin vielä, ja sittemmin olen juossut monta puolimaratonia ja juoksu on lempilajini nykyisin. Omien kokemusten perusteella poistaisin koululiikunnan, enemmän haittaa kuin hyötyä kun sen liikuntamäärä ei riitä kunnon kasvatukseen mutta huonot kokemukset voi tuhota innon liikkua vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin sain koulun liikuntatunneista kauheet traumat. Kukaan ei tykänny musta ja kukaan ei halunnu mua joukkueeseensa ja olin huono oikeastaan kaikissa lajeissa. Mua ei koskaan valittu, jäin aina viimeiseksi ja joku ryhmä vaan sitten pakotettiin ottamaan mut joukkueeseensa. Sitten mua haukuttiin ja kaikkea. Ja ei opettajia koskaan kiinnostanut puuttua mihinkään. En tiedä huomasiko ne edes. Mutta katkeruus ja traumat tuosta on jäänyt. Ei ollut liikkumisen iloa

No nyt oli selitysten äiti! Ikävää jos sinua syrjittiin mutta nythän voit liikkua vapaasti ilman kenenkään syrjintää tms. 

En sanonut että tämä olisi joku tekosyy sille etten liikkuisi nykyään, mutta ookoo. Ja kyllä tuollaisestakin jää ikuiset arvet, en tiedä miksi vähättelet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä pitäisi poistaa arviointi. Toiset on liikunnallisia toiset ei. Kaiken innon tappaa juuri testit, arvioinnit ja toisten oppilaiden (joskus myös opettajien) tärkeät kommentit. Hyväksytty/hylätty riittäisi.

Hönttöliikunta takaisin, kilpaurheilijat eri osiin harrastuksissa. Tosin vanhemmat näitä yleensä hakee, että heidä Puuro-petteri on se seuraava huippu- urheilija.

Tämä siksi, että moni on jättänyt kasvatusvastuun koululle kaikissa asioissa. On turha kuvitella että liikkuisivat lasten kanssa kun peruskäytöstavatkin puuttuu.

Ei se "liikunnallisuus" ole mikään syntymässä määräytynyt geneettinen ominaisuus ainakaan, jos ei lasketa mukaan mitään vammoja tai raajojen puuttumisia.

Kyllä se lapsen liikunnallisuus lähtee kehittymään ihan varhaislapsuudesta lähtien siitä, miten lapsi joutuu käyttämään kehoaan. Kannetaanko/kärrätäänkö joka paikkaan, vai pitääkö kävellä? Jos muksahtaa (ja ei satu), niin ollaanko heti nostamassa syliin, vai annetaanko itse yrittää ylös? Pistetäänkö kiipeämään portaat liukumäkeen vai nostetaanko sinne? 

Sitten vähän vanhempana, pelataanko lapsen kanssa palloa vai pleikkaa. Osallistuuko lapsi mukaan ikätasoisesti kotitöihin, eli auttaako vaikka lumitöissä tai kauppakassien kannossa. Tietenkin pikkulapsien kohdalla tämä "auttaminen" lähinnä hidastaa hommia, mutta lapsi saa puuhata. 

Sitten kun tulee koululiikunnan ja harrastamisen aika, niin kyllä sen huomaa, ketkä lapsista ovat liikkuneet pieninä vanhempien kanssa ja kenen kasvatus on ulkoistettu ruudulle. Sitten näiden ruutulasten vanhemmat valittavat, että heidän lapseltaan ei voi vaatia, että hän osaisi juosta, koska hän ei ole "liikunnallisesti lahjakas". On siis uskomatonta, kun katsoo vaikka harrastefutista aloittavia lapsia, kuinka moni heistä ei osaa juosta normaalisti. Ja ei, kyseessä ei ole mikään juuri ollut kasvuspurtti. Ne selviävät kyllä.  

Lapsissa on ihan valtavia eroja luontaisen liikunnallisuuden suhteen, ihan saman perheen sisällä ja vaikka täsmälleen samalla tavalla kohdellaan. Tietysti lapset voi totuttaa ulkoiluun ja liikkumaan, mutta ei se kaikille suinkaan luontaista ole.

Onko kaikkia kohdeltu täsmälleen samalla tavalla, vai onko esikoista raahattu kaikkiin vauvauinteihin, temppuratoihin ja taaperotansseihin ja kun kolmas tulee, niin vanhemmilla lapsilla on jo harrastusrumbat käynnissä ja kuopus istuu lähinnä turvaistuimessa, kun sisaruksia roudataan edestakaisin? 

Ei se, että lapset ovat kasvaneet samassa perheessä tarkoita, että he ovat saaneet täsmälleen saman kasvatuksen. Yleensä esikoisen kanssa kokemattomat vanhemmat yrittävät olla supervanhempia ja tehdä kaiken joka ikisen nettivinkin mukaisesti ja kolmannen kanssa mennään jo aika autopilotilla. Näin ainakin meillä.

Meillä on raahattu kaikki lapset samaan aikaan samaan puistoon samaa reittiä joka päivä säällä kuin säällä. Siinä ei alettu kyselemään että oletko liikunnallinen tänään. Joku oli aina ja joku ei juuri koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotoahan se lähtee se malli liikunnallisuudesta. Kyllä sen huomaa missä perheissä vanhemmat liikkuu ja missä liikutaan lähinnä etuoven ja auton väliä. Ei se joku liikuntaharrastus kerran viikossa riitä, pitäisi tulla sitä arkiliikuntaa, ulkona leikkimistä jne. Tämäkin on asia jossa erot lasten välillä vain kasvaa: on ne vanhemmat jotka panostaa lapsiinsa, vie luistelemaan, hiihtämään, uimaan, metsäretkelle ja pulkkamäkeen ja niihin liikuntaharrastuksiin. Ja sitten on ne vanhemmat joitten lapset kasvaa kiinni ruutuun, kun ei muuta osata, jakseta tai viitsitä.

Jep, mutta nämä vapaa-ajalla luistelijat, hiihtäjät, uimarit, pulkkailijat, ei nämä pärjää näissä koulun lihaskuntotesteissä. Vain jos on sellainen säännöllinen liikuntaharrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa ja erikseen myös lihasvoimaa kehitetään, voi pärjätä esim punnerruksissa tai vatsalihasliikkeissä. 

Onhan se nyt ihan fakta. Sen tietää jos itse harrastaa juurikin vaikka lenkkeilyä ja metsäretkiä - ei minullakaan kummoinen lihaskunto ole. Hoikkia ollaan kyllä kaikki, kun paljon ollaan ulkona ja liikkeellä. 

Mitä ihmettä höpötät? Kaikki nuo mainitsemasi (luistelu, hiihto, metsäkävelyt jne...) kehittävät mainiosti kuntoa, koordinaatiota, reaktiokykyä, tasapainoa ja myös lihaskuntoa. Juuri niitä taitoja ja kunnon osa-alueita, joita tarvitaan oikeassa elämässä. Se on toisarvoista johonkin kuntotestin punnerruksiin, mikä ei tosiaankaan ole mielekäs tapa mitata lasten terveyttä ja kuntoa. 

Aikuiselle pelkkä lenkkeily ei riitä. Mutta väitän, että jos aikuisenakin menisit luistelemaan, hiihtäisit, kävisit metsäretkillä, uisit ja ravaisit ylös-alas pulkkamäkeä, niin olisit paremmassa kunnossa myös lihaskunnon osalta. 

Vaikka se tarkka punnerrusten määrä, minkä ihminen pystyy tekemään, ei ehkä ole tärkeää, punnerrukset kertojat hyvin testattavan keski- ja ylävartalon voimatasoista suhteessa kehon kokoon. Etunojapunnerrukset on paljon parempi testi, kuin vaikka penkkipunnerrukset, koska etunojapunnerrukset ottavat huomioon testattavan koon ja vaativat rinta- ja ojentajalihasten lisäksi myös paljon coren hallintaa. 

Miksi mielestäsi yläkropan testaaminen ei ole yhtä mielekästä kuin alakropan testaaminen?

Tulkintasi meni nyt ihan metsään. Kirjoittaja, jolle vastasin, oli sitä mieltä, että ei kannata mennä luistelemaan tai pulkkamäkeen, koska se ei auta pärjäämään koulun punnerrustesteissä. Minun pointtini oli se, että jos haluat terveen ja hyväkuntoisen lapsen, kannattaa nimenomaan mennä sinne pulkkamäkeen, luistelemaan ja metsään. Ala-asteikäisten laittaminen punnertamaan kilpailutilanteen kaltaisiin olosuhteisiin ei tosiaankaan mielestäni ole se kaikkein mielekkäin tapa kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan. 

Move testin pääasiallinen tarkoitus ei ole kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan vaan tuoda tutkijoille tietoa lasten ja nuorten kuntotason kehittymisestä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tätä tietoa voidaan sitten verrata myöhemmin muihin kansanterveydellisiin tilastoihin ja esimerkiksi tutkia lapsuudessa tapahtuneen liikunnan vaikutusta loppuelämän terveyteen. Nämä ovat erittäin tärkeitä tietoja yhteiskunnalle. 

Lisäksi lapset ja heidän vanhempansa saavat tietoa, miten heidän lapsensa pärjää verrattuna muihin lapsiin ja voivat saada tietoa, pitäisikö elämänrytmiä miettiä uudelleen. Jos nyt jo tiedetään, että lasten kuntotaso on romahtanut ja oma lapsi on silti siellä huonommalla puolella, ei ole vastuullista vanhemmuutta syyttää testejä vaan miettiä, miten varmistaa lapselle mahdollisimman terve elämä.

Sinä puhut pelkistä move-testeistä. Minä puhuin siitä, miten saadaan aikaan terveitä, hyväkuntoisia ja liikkuvia lapsia. Varmasti olet oikeassa siinä, mitä tuossa yllä sanot. Ja minä olen oikeassa siinä, mistä itse puhun. Turha tässä on enempää vääntää, jos toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä. Sinänsä me molemmat ilmeisesti olemme kuitenkin liikunnallisen elämäntavan puolestapuhujia. 

Niin puhun, sillä siitähän aloittajan artikkelin opettajakin puhui. Asia on kuitenkin laajempi kuin yksittäinen testi.

Tosiaan, aita ja seiväs!

Minun lapsuudessa pelattiin paljon erilaisia pihapelejä, jotka olivat hauskoja tapahtumia.

Esimerkiksi pipolätkää talvella, fufista ja

pesistä kesällä vain muutaman mainitakseni. Välillä mukana saattoi olla muutama aikuinenkin. Näistä on hyvät muistot. Kyllä se esimerkki näihin saatiin kotoa. Onko nykylapsilla enää tällaista

vai onko hauskuus kadonnut suoritteisiin

urheiluseuroihin?

Se on suurta tekopyhyyttä, että lasten kunnon heikkenemistä kauhistellaan täällä, kun samalla kuitenkin niin hanakasti kannatatte autoilun helpottamista ja opetatte myös lapsenne autoriippuvaiseen elämään. Tältä palstaltahan lähtevät heti kaikki autoiluvastaiset ketjut pois.

Autoriippuvaisesta elämästähän tämä kaikki on aiheutunut. Ei tarvitse mennä kovin kauas historiaan, kun ihmiset liikkuivat kaupungeissakin pääasiassa jalan tai ainakin ilman omaa autoa ja olivat huomattavasti paremmassa kunnossa. Nyt ei voi sitä kilometrin matkaa Prismaan edes mennä kävellen ja autokin pitää parkkeerata niin, ettei tarvitse yhtään ylimääräistä kävellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, suurin ongelma on se ettei huonokuntoisuutta "sallita" vaan kauhistellaan ja verrataan jatkuvasti paremmin suoriutuviin. Siis nimenomaan myös yksilötasolla, tietenkin kansallisella tasolla tuota kuuluukin seurata.

Pitäisi kuitenkin ymmärtää ettei huono kunto kerro ihmisen huonoudesta (etenkään silloin kun kyseessä on lapsi!) ja sitä voidaan parantaa harjoittelulla. Tuo on asia jota pystytään ratkomaan yhdessä, ei niinkään osoitus yksittäisten nuorten heikkoudesta tai moraalisesta rappiosta.

Erityisen suuri ongelma on se, ettei nykyään oikein ole mahdollisuuksia liikkua matalalla kynnyksellä. Jokaisen pitäisi päästä harrastamaan sellaista liikuntaa, joissa tärkeintä on osallistuminen/yksilöllinen kehittyminen eikä parhaiten suoriutuminen.

Miten niin nykyään ei ole mahdollisuuksia liikkua matalalla kynnyksellä. Ei ysärillä ollut sen enempää liikuntakerhoja tai muita vastaavia, vaan oli seurojen treenit tai koulujen kentät, joille mentiin höntsäämään. Ihan samat mahdollisuudet nytkin on, mutta mammat antavat lastensa pelata kännyköillä kaikki päivät, niin ei ole mitään tarvetta lähteä potkimaan futista sinne koulun kentälle ajan tappamiseksi. 

No jos minulla on koko luokan ainoa lapsi joka haluaisi höntsäryhmään ja muut ovat Tiktokissa vähän vaikeaa on. Samaa ihmettelen mutta en voi mennä kenenkään kotiin sanelemaan tai vaatimaan leikki/ liikuntaseuraksi.

Tämä on merkittävä ongelma ja olen sen huomannut omissakin lapsissa, että aika vähän koulun jälkeen lapset kokoontuvat yhteen pelaamaan. En kuitenkaan usko, että ratkaisun on oltava se, että JOKU MUU ottaa vastuun lasten kasvatuksesta ja alkaa järjestämään vapaaehtoisena ilmaistoimintaa lapsille. Kyllä se voi ihan yhtä hyvin lähteä vanhemmista, eli sovitaan luokan kanssa korispelit vaikka joka keskiviikko koulun jälkeen ja kaikki saavat osallistua. Voi vaikka tehdä niin, että vanhemmatkin voivat osallistua ja saada kentän toisessa päässä itsekin liikuntaan. Kaikki eivät tietenkään pääse, mutta tyhjää parempi. 

Meillä lapset ovat toisessa kaupunginosassa koulussa ja sinne on pitkä matka. Koulukaveri asuu ympäri kuntaa myös. Ei ole kauhean helppo sopia, että käydäänpä ensin kotona ja sitten takaisin koulun pihalle. Matkaan menee aika tunti suuntaansa. 

Taas oman naapuruston samanikäisiin ei ole yhteyksiä ja jos jossain FB-ryhmässä alkaisin huutelemaan, niin lapsi suuttuisi ihan varmasti, eikä taatusti osallistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on siinä, ettei matalan kynnyksen helppoa höntsäliikuntaa enää ole lapsille ja nuorille. Aikoinaan löytyi liikuntakerhoja, joissa liikuttiin liikkumisen ilosta eikä kilpailtu..

Ongelma ei todellakaan ole ohjatun liikunnan tai suoranaisen (kilpa)urheilun puutteessa vaan siinä että hyötyliikunnan (pyöräily tai kävely) lisäksi kaikki omaehtoinen liikunta on korvautunut kännykän tuijottamisella.

Oma teinikin harrastaa SM-tasolla joukkueurheilua mutta treenien ja pelien lisäksi kaikki muu liikkuminen on tasan nolla.

Treeneihin on sen verran matkaa että niihin täytyy mennä autolla tai bussilla, samoin lukioon ja jos kavereiden kanssa mennään 5km päässä olevaan Isoon Omenaan kahville niin eihän sinnekään kehtaa mennä hikisenä fillarilla vaan bussilla.

Ilman urheiluharrastusta tuokin olisi laardipallo joka hengästyisi keittiöjakkaralle noustessaankin.

Ei välttämättä olisi. Meillä on kotona yksi tietokoneeseen pystyvästi kiinnitetty teini, joka on silti hyvin hoikka. Eikä ole ihme kyllä edes hirveän huonokuntoinen, eli jaksaa juostakin kilometrin (testattiin sen ainoan kerran tänä vuonna, kun tuon on saanut muun perheen kanssa ulos). Kouluun on matkaa 250 metriä, jonka kävelee. Hänen paras kaverinsa on aivan hirveän laiha, vaikka myös hän istuu koneella täydet työviikot lukio-opintojen ohessa. Geenit ratkaisevat lopulta todella paljon.

Pelottavaa ajatella, että jonkun vanhemman mielestä kyky hölkätä kilometri tai se, että kävelee 250 metriä kouluun on merkki hyvästä kunnosta. Missäköhän kunnossa vanhemmat ovat ja millaista esimerkkiä antavat?

Se sisälukutaito taas. Kyseinen vanhempi kirjoittaa sanatarkasti "ei ole ihme kyllä edes hirveän huonokuntoinen". Ja jos jaksaa juosta kilometrin, niin ei ole hirveän huonokuntoinen, sellaiselle tekee parisataa metriä jo tiukkaa. Kukaan ei puhunut hyvästä kunnosta vaan siitä, että geenitkin vaikuttaa.

Maailma olisi parempi kun älyttömien kärjistysten sijaan keskityttäisiin vaihteeksi täsmällisyyteen.

Nyt puhuttiin lukioikäisestä pojasta. Coopertestissä tuon ikäisenä alle 2300 m on hyvin huono. (Ihan vertailuna samalla tuloksella 40-49 vuotias nainen pääsee luokkaan erinomainen). Täytyy huomioida ikä ja sukupuoli. Tuon ikäinen poika on fyysisesti elämänsä parhaassa kunnossa (ainoa ikä, jossa samassa testissä erinomaiseen tulokseen vaaditaan 3000 m). Eli kilometrin juoksu tuon ikäisenä on oikeasti surkea tulos. Joku 200 m on käytännössä liikuntakyvytön.

Nyt on tähän väliin aivan pakko kysyä, että harrastatko itse juoksua?

Tottumaton, harjoittamaton JUOKSIJA harvoin jaksaa JUOSTA kilometriä, tai edes useampaa lyhtypylvään väliä yhtäjaksoisesti. JUOKSU on vauhdinhallintaa, eli tekniikkaa,  vielä enemmän kuin hapenottokykyä. Lapsille ominaista on intervallityyppinen liikkuminen, juokseminen on jo ihan eri laji. Eli väitän, että lapsi tai nuori voi olla kohtuullisessa fyysisessä kunnossa vaikkei jaksaisi jjuosta kilometriä.

T. 800-1500 km vuosittain kymmenkunta vuotta, tämän hetkinen pk kilometrinopeus n 5,6 min.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, suurin ongelma on se ettei huonokuntoisuutta "sallita" vaan kauhistellaan ja verrataan jatkuvasti paremmin suoriutuviin. Siis nimenomaan myös yksilötasolla, tietenkin kansallisella tasolla tuota kuuluukin seurata.

Pitäisi kuitenkin ymmärtää ettei huono kunto kerro ihmisen huonoudesta (etenkään silloin kun kyseessä on lapsi!) ja sitä voidaan parantaa harjoittelulla. Tuo on asia jota pystytään ratkomaan yhdessä, ei niinkään osoitus yksittäisten nuorten heikkoudesta tai moraalisesta rappiosta.

Erityisen suuri ongelma on se, ettei nykyään oikein ole mahdollisuuksia liikkua matalalla kynnyksellä. Jokaisen pitäisi päästä harrastamaan sellaista liikuntaa, joissa tärkeintä on osallistuminen/yksilöllinen kehittyminen eikä parhaiten suoriutuminen.

Miten niin nykyään ei ole mahdollisuuksia liikkua matalalla kynnyksellä. Ei ysärillä ollut sen enempää liikuntakerhoja tai muita vastaavia, vaan oli seurojen treenit tai koulujen kentät, joille mentiin höntsäämään. Ihan samat mahdollisuudet nytkin on, mutta mammat antavat lastensa pelata kännyköillä kaikki päivät, niin ei ole mitään tarvetta lähteä potkimaan futista sinne koulun kentälle ajan tappamiseksi. 

No jos minulla on koko luokan ainoa lapsi joka haluaisi höntsäryhmään ja muut ovat Tiktokissa vähän vaikeaa on. Samaa ihmettelen mutta en voi mennä kenenkään kotiin sanelemaan tai vaatimaan leikki/ liikuntaseuraksi.

Tämä on merkittävä ongelma ja olen sen huomannut omissakin lapsissa, että aika vähän koulun jälkeen lapset kokoontuvat yhteen pelaamaan. En kuitenkaan usko, että ratkaisun on oltava se, että JOKU MUU ottaa vastuun lasten kasvatuksesta ja alkaa järjestämään vapaaehtoisena ilmaistoimintaa lapsille. Kyllä se voi ihan yhtä hyvin lähteä vanhemmista, eli sovitaan luokan kanssa korispelit vaikka joka keskiviikko koulun jälkeen ja kaikki saavat osallistua. Voi vaikka tehdä niin, että vanhemmatkin voivat osallistua ja saada kentän toisessa päässä itsekin liikuntaan. Kaikki eivät tietenkään pääse, mutta tyhjää parempi. 

Minkä kentän? Ei meidän kaupunginosassa ole mitään kenttiä.

Kun on lapsi ysärillä, meillä oli kerrostalon pihalla iso piha täynnä leikkivälineitä. Oltiin päivät pitkät ulkona. Miten nykykerrostalot rakennetaan? Ulkona on vain parkkipaikka. Ei sinne uskalla päästää lapsia ja mitä edes tekisivätkään? Nykyisin rakennussuunnittelussa pitäisi ottaa enemmän ulkoilu huomioon. Ainut vaihtoehto viedä puistoon ja kuka sinne ehtii pitkän päivän jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi valtio ei tiedä kuinka huonossa kunnossa keski-ikäiset masentuneet työttömät on. Vasta yksi veritulppa oli tänä syksynä. Lisää vain ansiosidonnaisen leikkaamista. Tällä menolla koittaa sairaseläke.

Masennus on toki sairaus joka vaatii hoitoa. Mutta, haluaisin tuoda esille, että myös työssäkäyvät perheelliset ja yksineläjät kokevat haasteita toimeentulossa tässä maailmantalouden tilanteessa. Ja sen lisäksi on jaksettava huolehtia siitä työstä ja mahdollisesta perheestä! 40-50 tuntia viikossa on varattu sille työlle ja sen ajan ulkopuolella huolehditaan ja stressataan ne laskut ja koitetaan ehtiä viettää aikaa lasten kanssa, tukea heidän opiskeluja ja hyvinvointia ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnista.

Jotenkin toivoisi, että he kenellä on se yksi luksus, mikä meiltä työssäkäyviltä puuttuu, eli aika, käyttäisi sen täysmittaisesti hyväksi. Mietin juuri tänä aamuna, että voi kunpa olisi joulun aikaan aikaa käydä kävelyllä metsässä. Eilen paketoin lahjoja klo 24 ja tänään ensimmäinen kokous klo 8.

naapurissa asui joskus pitkällä hoitovapaalla oleva monilapsisen perheen äiti, opettaja ammatiltaan. En nähnyt häntä koskaan ulkona lasten kanssa. Teen töitä enimmäkseen kotoa, joten on mahdollisuus panna merkille. Lapset olivat kyllä ulkona paljon. Isä kun tuli kotiin töistä, teki lasten kanssa lumityöt tai jotain auton roplaushommaa tmv.

Tämä on asennekysymys mikä koskee etenkin heitä, jotka ovat järjestäneet itselleen runsaasti vapaata aikaa.