Lapsi perfektionisti, ei kestä jos saa kokeesta huonomman kuin täydet pisteet, mistä voi johtua?

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämöisessä tilanteessa nykyaikana soiteta opettajalle, ettei saa antaa kymppiin mitään miinuksia?

Juu näinpä! Jos kerta lapselle tulee paha mieli!

Autismin kirjo tai persoonallisuushäiriö voivat aiheuttaa tuollaista. Rutiinit on tärkeitä ja tulee hepuli, jos asiat ei mene totutun mukaisesti. Eli jos yleensä onnistuu, niin se on kova paikka, jos sitten joku koe ei menekään täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjo tai persoonallisuushäiriö voivat aiheuttaa tuollaista. Rutiinit on tärkeitä ja tulee hepuli, jos asiat ei mene totutun mukaisesti. Eli jos yleensä onnistuu, niin se on kova paikka, jos sitten joku koe ei menekään täydellisesti.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjo tai persoonallisuushäiriö voivat aiheuttaa tuollaista. Rutiinit on tärkeitä ja tulee hepuli, jos asiat ei mene totutun mukaisesti. Eli jos yleensä onnistuu, niin se on kova paikka, jos sitten joku koe ei menekään täydellisesti.

Toki näinkin voi olla. Mutta sitten taas toisaalta jos ihminen ei ole yhtään kiinnostunut koulumenestyksestään, sekin voi olla merkki autismin kirjon häiriöstä tai persoonallisuushäiriöstä.

Oikeastaan melkein mikä tahansa ääripää missä tahansa asiassa kelpaa viitteeksi jommastakummasta. Ja sekään taas ei ole normaalia, että lapsi tai nuori olisi kohtuullinen keskitien kulkija, koska kohtuus juuri on sellainen hyve, joka opitaan usein vasta vanhemmalla iällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä samanlainen lapsi perheessä, keskimmäinen kolmesta. Vinkki: hommatkaa harrastus, jossa joutu ukohtaamana myös pettymyksiä. Meillä on harrastettu joukkuelajeja eli epäonnistuminen on kollektiivista ei yksilöön kohdistuvaa. Auttanut ymmärtämään sen, että niin itse kuin joku toinenkin voi epäonnistua välillä ja se on vaan hyväksyttävä. Pahimapana aikana (eli ysiluokalla kun paineet olivat kovat), lapsi kävi myös psykologin kanssa juttelemassa. Ko. terapeutti on erikoistunut urheilijoiden suorituspaineista johtuvan stressin käsittelyyn. Auttoi oikeasti käsittelemään tuota perfektionismia.

Ensinnäkin: vanhempien ei kuulu hommata lapsilleen harrastusta. Harrastuksen tulee olla henkireikä, vapautusta arjesta, lapsen omien mieltymyksien ja intuitioiden toteuttamista.

Toiseksi: jos lapsi sattuu olemaan sen sorttinen että antaa vanhempiensa hommata itselleen harrastuksia, ja vielä perfektionismiin taipuvainen, niin älkää valitko ainakaan urheilua. Ennemmin jokin itsensä taiteelliseen ilmaisemiseen liittyvä juttu. Perfektionismi jo lähtökohtaisesti kertoo, että ihmisellä on vaikeuksia erottaa sisäisiä tarpeitaan ja toisten toiveita.

OK, no mäpä kerron tämän tuolle meidän SM-tason jalkapalloilijalle (ihan itse on tuolle tasolle kiivennyt, me vietiin poika vaan pallokouluun 5 -vuotiaana), että nyt loppu se potkiminen ja sivellin käteen.. voi tsiisus näitä urpoja tällä palstalla. 

Joo näinpä. Eihän pieni lapsi nyt itse keksi päästään harrastusta itselleen, vaan on vanhemman tehtävä esitellä sellaisia lapselle. Huomaahan sen nopeasti pienestäkin lapsesta onko harrastus mieluinen vai ei.

Aloituksessa puhuttiin kymmenvuotiaasta, jolla on ongelmia perfektionisminsa kanssa. Kymmenvuotias varmastikaan ei tarvitse vanhempaa keksimään harrastusta, ainakaan sellaista, joka tuo hänen elämäänsä vielä lisää paineita.

Monet harrastukset aloitetaan kyllä jo paljon nuorempana ja kyllä meillä ainakin ala-asteikäiset tarvitsevat vielä vanhempia kertomaan erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja yhdessä niitä sitten mietitään ja pohditaan. 10v on ihan lapsi vielä.

Näinhän se on. Suomalainen lapsi aloittaa urheiluharrastuksen urheiluseurassa keskimäärin 6-vuotiaana ja lopettaa sen keskimäärin 11-vuotiaana.

Voidaan sitten kysyä, oliko se lapsen vai vanhemman harrastus.

Yksi syy lopettamiseen tuossa iässä lienee se, että esiteineille ei ole _harrastusryhmiä_, vaan kilparyhmiä erit. joukkuelajeissa

Vierailija kirjoitti:

Meillä samanlainen lapsi perheessä, keskimmäinen kolmesta. Vinkki: hommatkaa harrastus, jossa joutu ukohtaamana myös pettymyksiä. Meillä on harrastettu joukkuelajeja eli epäonnistuminen on kollektiivista ei yksilöön kohdistuvaa. Auttanut ymmärtämään sen, että niin itse kuin joku toinenkin voi epäonnistua välillä ja se on vaan hyväksyttävä. Pahimapana aikana (eli ysiluokalla kun paineet olivat kovat), lapsi kävi myös psykologin kanssa juttelemassa. Ko. terapeutti on erikoistunut urheilijoiden suorituspaineista johtuvan stressin käsittelyyn. Auttoi oikeasti käsittelemään tuota perfektionismia.

Jotenkin ristiriitaista. Ensin viette lapsen urheilemaan, mutta sitten hän joutuukin käymään psykologilla, joka on perehtynyt urheilijoiden suorituspaineisiin. Ei tainnut oikein toimia tuo ajattelemanne "kollektiivinen epäonnistuminen". 

Hän kuuluu enneagrammin persoonallisuustyyppiin numero 1.

Ikävä juttu lapsellesi. Hän ei ole perfektionisti vaan tuntee jatkuvaa alemmuutta muihin ihmisiin ja yrittää suorittaa yli omien kykyjensä päästäkseen samaan. Lapsesi käytös kuvastaa turhautuneisuutta ja riittämättömyyden tunnetta tuossa tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Persoonakysymys. Eipä sille muuta voi, kuin varoa itse pönkittämästä sitä. Siis muistaa kertoa päivittäin kuinka ihana ja hyvä hän on, ihan vain siksi kun hän on hän. Ei siksi, että hän suoriutuu hyvin.

Ja nimenomaan sanallisesti sanoa se. Ihan liian usein ajatellaan, että riittää kun ei vaadita. Perfektionisteille se ei riitä.

Tartuin vähän tähän kommenttiin lapsesta saakka äärimmäisen perfektionistisena luonteena. Koin itse tuon äärimmäisen halventavana ja ikävänä asiana jo lapsena, jos ja kun ne tulokset, jotka itselleni olivat tärkeitä ja joista olin ylpeä, sivuutettiin ja puhuttiin vain toissijaisista ominaisuuksista eli kuinka rakastettu ja ihana olin. Kaipasin ihan oikeasti tavallaan sen "työpanoksen" kehumista ja se vaikuttaa tänä päivänäkin, olen älyttömän kärkäs haluamaan palautetta työstäni (koskien sekä negatiivista että positiivista palautetta). Minä siis tavallaan juuri haluan, että minulta vaaditaan sitä hyvää tulosta ja tarvittaessa sanotaan se, mikä vielä puuttuu täydellisestä suorituksesta. En ole koskaan ollut mukavuusalueellani sellaisessa "ihan kiva tai pienin mahdollinen riittävä panostus" - linjalla.

En sanoisi, että täydellisyydentavoittelua tarvitsee pönkittää, mutta älä nyt hyvänen aika ainakaan jätä kehumatta lasta hänen ponnisteluistaan ja hyvistä tuloksista. Perfektionismi voi olla kuitenkin eri lailla ilmenevää eri ihmisissä.

Valitettavan usein kympin oppilaat ei työelämässä pärjää. Eivät kestä pettymyksiä mihin ei voi itse vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla epävarmuutta,huonoa  itsetuntoa, turvattomuuden tunnetta, täydellisyydellä sitten paikataan ahdistuksia. (tai siis yritetään paikata).

Tai ihan vaan persoonakysymys. Outoa medikalisoida kaikki aina. Mä olin suorittaja koulussa ja tiesin jo yläasteella mitä halusin isona tehdä ja sitä kohti rakensin koko lukioni.

Ahdistustaipumusta mulla ei ole ollut koskaan, mutta stressiäjän tuo tuotti ja väsymystä tietenkin, nuorenpana varmasti myös kiukkua.

Ei mitään traumaa, ei ongelmaa eikä häiriötä, ihan vain luonne.

Nyt tunnistan tyttäressäni samaa, enkä ole huolissani suuremmin. Hän on sen luontoinen ja hyvä just sellaisena kun on. Silloin kun jänen stressitasonsa nousee, autan häntä lepäämään ja laittamaan asiat perspektiiviin.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein kympin oppilaat ei työelämässä pärjää. Eivät kestä pettymyksiä mihin ei voi itse vaikuttaa.

Ei perfektionismi liity mitenkään pertymyksen sietoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein kympin oppilaat ei työelämässä pärjää. Eivät kestä pettymyksiä mihin ei voi itse vaikuttaa.

Ahkerat ihmiset pärjää aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein kympin oppilaat ei työelämässä pärjää. Eivät kestä pettymyksiä mihin ei voi itse vaikuttaa.

Ahkerat ihmiset pärjää aina.

Tämä on totta. Elleivät sitten saa burn outia. Omia rajoja kannattaa opetella kuuntelemaan ja pitää huolta jaksamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein kympin oppilaat ei työelämässä pärjää. Eivät kestä pettymyksiä mihin ei voi itse vaikuttaa.

Olen tuntenut aika paljon kympin ja ysipuolen oppilaita. Lukioaikainen kaveriporukkani tyhjensi yo-stipendipöydän.

Nykyään olemme kohta viisikymppisiä, ja uskallan jo ehkä sanoa, kuka on pärjännyt ja kuka ei. Joukossa on isojen firmojen pomoja ja kroonisesti masentuneita ja tietysti jotain siltä väliltä. Karkeasti yleistäen pärjääjiä on yhdistänyt se, että heillä on ollut elämässään jokin suunta, jokin muu tavoite tai intohimo kuin ne numerot. He ovat osanneet pragmaattisesti arvioida, minkä asioiden eteen kannattaa tehdä töitä. Tietenkin se suunta on osalla vaihtunut, mutta silloinkaan ei ole jääty tuleen makaamaan.

Samoin voin ystäväpiirini pohjalta todeta, että lapsuuden demoneja ei pääse pakoon ennen kuin ne on kohdannut. On hieno asia, että nykynuoret osaavat hakea apua.

Lasta ei ome opetettu kestämään pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Lasta ei ome opetettu kestämään pettymyksiä.

Hyvinkin tyypillistä tänä päivänä.

Ahkerat ihmiset ei pärjää aina. Se on niin tyhmä hokema että hävettää aina kun joku sitä toitottaa. Siksi mm. kympin tytöt eivät usein pärjää muualla kuin koulumaailmassa. kun ei riitä että istuu persiillään ja lukee ulkoa asioita. Muutenkin näyttää siltä että edelleen vanhemmat eivät ymmärrä mitä koulussa opitaan todellisuudessa. Ei siellä opita tietämään asioita vaan työskentelemään yhteiskunnassa. Koulun tietopuolinen systeemi on suunniteltu niin että keskinkertaisella älykkyydellä varusteltu lapsi voi saada kympin jos muistaa päntätä tarpeeksi. Koulun tarkoitus on ohjelmoida lapset menemään ajoissa töihin ja lähtemään töistä kun on sen aika, kuuntelemaan työnantajaa ja tekemään pyydetyt asiat juuri niinkuin on pyydetty, pyydetyssä ajassa, vastaan hangoittelematta. Eli koulussa opetetaan lapsille että sun pitää tehdä juuri niinkuin sanotaan, annetussa ajassa ja vastaan hangoittelematta. Eipä juuri muuta. Jos teidän lapsilla räjähtää pää kun on niin vaativaa niin.. onneksi olkoon. Kai. 

Vierailija kirjoitti:

Ahkerat ihmiset ei pärjää aina. Se on niin tyhmä hokema että hävettää aina kun joku sitä toitottaa. Siksi mm. kympin tytöt eivät usein pärjää muualla kuin koulumaailmassa. kun ei riitä että istuu persiillään ja lukee ulkoa asioita. Muutenkin näyttää siltä että edelleen vanhemmat eivät ymmärrä mitä koulussa opitaan todellisuudessa. Ei siellä opita tietämään asioita vaan työskentelemään yhteiskunnassa. Koulun tietopuolinen systeemi on suunniteltu niin että keskinkertaisella älykkyydellä varusteltu lapsi voi saada kympin jos muistaa päntätä tarpeeksi. Koulun tarkoitus on ohjelmoida lapset menemään ajoissa töihin ja lähtemään töistä kun on sen aika, kuuntelemaan työnantajaa ja tekemään pyydetyt asiat juuri niinkuin on pyydetty, pyydetyssä ajassa, vastaan hangoittelematta. Eli koulussa opetetaan lapsille että sun pitää tehdä juuri niinkuin sanotaan, annetussa ajassa ja vastaan hangoittelematta. Eipä juuri muuta. Jos teidän lapsilla räjähtää pää kun on niin vaativaa niin.. onneksi olkoon. Kai. 

No onnistuiko koulu opettamaan sinulle, miten ollaan ihmisiksi?

Vierailija kirjoitti:

Lasta ei ome opetettu kestämään pettymyksiä.

Entäpä jos lapsi ei ole yhtään kiinnostunut koulumenestyksestään? Onko silloin opetettu liikaa pettymyksien kestämistä?

Vai olisikohan sittenkin niin, että koko selitys on puutaheinää. Pettymyksiä tulee elämässä jokaiselle, eikä niitä kestämään voi opettaa muuten kuin myötäelämällä ja näyttämällä esimerkkiä.