Mielialalääkkeistä ei toivukaan?
Tunteet on laimeita, koen surua, ajattelen paljon kuolemaa, itsetunto maassa, en naura aitoa naurua, joskus harvoin saatan herkistyä, alapäässä ei ole tuntoa. Olen vakavasti masentunut, ja olen syönyt masennuslääkkeitä ihan nuoresta asti. Pelkään pahoin, etten koskaan enää palaudu avusta huolimatta, en saa rakastaa ketään, koska en pysty siihen. Yritän ajatella positiivisesti, mutta tämä itsessään on kuin kuolemantuomio. Olen 20-vuotias ja syönyt lääkkeitä monia vuosia.
Kommentit (50)
Hei,
minusta on väärin, että nuorille lyödään pilleripurkki kouraan ja potkaistaan pihalle selviytymään eikä puututa siihen miksi voidaan pahoin. Minulle määrättiin masennuslääkkeet 28-vuotiaana. Kieltäydyin niistä, minulla oli selkeä syy miksi voin tuolloin henkisesti huonosti. Olin sitä mieltä, että minun piti käsitellä ja elää suruni läpi. Olisi ollut helpompi jäädä siihen tunteeseen, mutta päätin haluta voida paremmin. Tietoisesti pidin huolen, että nukuin riittävästi, söin terveellisesti ja ulkoilin säännöllisesti. Sain myös psykologilta keskusteluapua.
Sinä olet vielä tosi nuori, 20-vuotias, sinulla on vielä koko elämä edessä! Se mitä on nyt ei tarvitse määritellä sinun koko loppuelämää. Aloita sillä, että säännöllistät elämäsi, vaikka se kuinka tylsältä kuulostaakin. Nuku ja syö hyvin. Ulkoile säännöllisesti. Mieti mikä sinua kiinnostaa. Voisiko koulusta löytyä sisältöä ja suuntaa elämään. Etene pikkuhiljaa kohti parempaa huomista. Ota tarjottu apu vastaan. Usko siihen, että jonain päivänä sinä voit hymyillä, nauraa ja tuntea aitoa iloa.
Kuvailemasi oireethan liittyvät myös masennukseen, erityisesti se että ei koe iloa asioista jotka ovat ennen ilahduttaneet on ymmärtääkseni aika keskeinen osa diagnoosikriteereitä.
Toisaalta lääkkeetkin tosiaan tasaavat tunteita, mutta mielestäni on aika vaikea erottaa mikä on itse masennusta ja mikä lääkkeiden sivuvaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on oikein Vauva-palstan kokoontumisajot.
Meitä muita on myös paljon. Mutta jatkakaa te palstalla, jonka olette kaapanneet.
Aivan normaalia vauva ja lapsielämää elävät eivät tunnu saavan ääntänsä kuuluviin.
Kaikenlaiset muut sen sijaan kyllä.
Tämä on aihe vapaa. Lapsista voi länkyttää muilla sivuilla.
Eihän ne yksinään autakaan jos ei ole tukihoitona terapiakäynnit.
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeet tasaavat mielialaa. Eli tunteet laimenevat. Suru ei tunnu yhtä pahalta mutta myöskään iloa ei pysty tuntemaan samalla tavalla. Seksuaalinen halukkuus saattaa lähteä ja samoin kyky saada orgasmi. Mielialalääkkeet eivät ole lääke onnelliseen mielialaan. Ne vain auttavat tasoittamaan pahimmat olot. Niillä on myös haittansa. Joskus mielialalääkkeet tuntuvat ihan kusetukselta mutta ovat ne ehkäisseet paljon itsemurhia.
Kannattaa keskustella asiasta lääkärin/terapeutin kanssa. Joskus lääkkeet kannattaa lopettaa ja alkaa elää oikeasti.
Kyllä mielialalääkkeet ovat kusetusta. Ei pitäisi puhua edes lääkkeistä, ne ovat hermomyrkkyjä.
Onko sinulla tilastoa, että ko. pillerit ovat ehkäisseet itsemurhia? Niiden yksi haittavaikutus on juuri kohonnut riski itsemurhiin. Jokaisen itsemurhatapauksen kohdalla pitäisi tutkia onko itsemurhan tehnyt henkilö käyttänyt hermomyrkkyjä. Silloin saataisiin tilastoa kuinka isossa osassa pillerit
ovat itsemurhien taustalla.
Kokeile agomelatiinia. Vaikuttaa eri tavalla ja vähemmän sivuvaikutuksia. Mulla 50mg ja pitkästä aikaa lievää mielihyvää jostain. Ei vaikuta seksuaalisuuteenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lääkkeet eivät ikävä kyllä auta.
Eikö tässä ollut kyse mielialalääkkeen sivuvaikutuksista eli tunteiden latistumisesta ja fyysisistä ongelmista. Lääke on auttanut aikoinaan masennukseen mutta vienyt lopulta ojasta allikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile agomelatiinia. Vaikuttaa eri tavalla ja vähemmän sivuvaikutuksia. Mulla 50mg ja pitkästä aikaa lievää mielihyvää jostain. Ei vaikuta seksuaalisuuteenkaan.
Minullekaan ei auttanut masennuslääkkeet ja sairastin 15 vuotta vaikeaa masennusta. Vasta agomelatiini ja venlafaksiini yhdessä auttoivat.
Ap:lle, se että ajattelet, että ei ole enää toivoa etkä voisi toipua, johtuu masennuksesta. Tiedän, koska olen itse kokenut saman. Oikeasti toivoa on, myös sinulla ja myös sinä voit toipua. Myös sinä voit toipua.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile agomelatiinia. Vaikuttaa eri tavalla ja vähemmän sivuvaikutuksia. Mulla 50mg ja pitkästä aikaa lievää mielihyvää jostain. Ei vaikuta seksuaalisuuteenkaan.
Aiheuttaako levottomuutta ja unihäiriöitä? Mulla masennuslääkkeet, kokeiltu viittä eri laatua, aiheuttaa. Ja maksa-arvot nousee herkästi.
Miten agomelatiini eroaa esim. Voxrasta ja Venlafaxiinista.
-sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeet tasaavat mielialaa. Eli tunteet laimenevat. Suru ei tunnu yhtä pahalta mutta myöskään iloa ei pysty tuntemaan samalla tavalla. Seksuaalinen halukkuus saattaa lähteä ja samoin kyky saada orgasmi. Mielialalääkkeet eivät ole lääke onnelliseen mielialaan. Ne vain auttavat tasoittamaan pahimmat olot. Niillä on myös haittansa. Joskus mielialalääkkeet tuntuvat ihan kusetukselta mutta ovat ne ehkäisseet paljon itsemurhia.
Kannattaa keskustella asiasta lääkärin/terapeutin kanssa. Joskus lääkkeet kannattaa lopettaa ja alkaa elää oikeasti.Kyllä mielialalääkkeet ovat kusetusta. Ei pitäisi puhua edes lääkkeistä, ne ovat hermomyrkkyjä.
Onko sinulla tilastoa, että ko. pillerit ovat ehkäisseet itsemurhia? Niiden yksi haittavaikutus on juuri kohonnut riski itsemurhiin. Jokaisen itsemurhatapauksen kohdalla pitäisi tutkia onko itsemurhan tehnyt henkilö käyttänyt hermomyrkkyjä. Silloin saataisiin tilastoa kuinka isossa osassa pillerit
ovat itsemurhien taustalla.
Citalopraamia söin yli kymmenen vuotta. Pari kolme meni toipumiseen. Eli ilman lääkkeitä elämisen opetteluun. Muistan vieläkin sen jumin ja kyvyttömyyden joka lääkkeistä aiheutui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeet tasaavat mielialaa. Eli tunteet laimenevat. Suru ei tunnu yhtä pahalta mutta myöskään iloa ei pysty tuntemaan samalla tavalla. Seksuaalinen halukkuus saattaa lähteä ja samoin kyky saada orgasmi. Mielialalääkkeet eivät ole lääke onnelliseen mielialaan. Ne vain auttavat tasoittamaan pahimmat olot. Niillä on myös haittansa. Joskus mielialalääkkeet tuntuvat ihan kusetukselta mutta ovat ne ehkäisseet paljon itsemurhia.
Kannattaa keskustella asiasta lääkärin/terapeutin kanssa. Joskus lääkkeet kannattaa lopettaa ja alkaa elää oikeasti.Kyllä mielialalääkkeet ovat kusetusta. Ei pitäisi puhua edes lääkkeistä, ne ovat hermomyrkkyjä.
Onko sinulla tilastoa, että ko. pillerit ovat ehkäisseet itsemurhia? Niiden yksi haittavaikutus on juuri kohonnut riski itsemurhiin. Jokaisen itsemurhatapauksen kohdalla pitäisi tutkia onko itsemurhan tehnyt henkilö käyttänyt hermomyrkkyjä. Silloin saataisiin tilastoa kuinka isossa osassa pillerit
ovat itsemurhien taustalla.
Hei, olen toinen, biologi. Kyllä noilla mielialalääkkeillä on saatu itsetuhoisuutta laskemaan. Lääkkeiden aloitus tai nopea alasajo on ne hankalat ajat, silloin pitää olla varovainen itsetuhoisten ajatusten kanssa. Ei mielialalääkkeet yksinään auta, mutta korjaavat hieman aivojen kemiaa.
Yrittäkää jaksaa nuoret ihmiset! Mielialat aaltoilevat voimakkaasti, on itsetuntemus ja -arvostus vielä hukassa. Jos sinnittelee eikä kokonaan menetä uskoaan kyllä elämä helpottuu suurimmalla osalla. Itse olen seurannut omaa poikaani. Itsetuhoajatukset ja syvä masennus on hellittänyt, pikkuhiljaa ilo löytynyt takaisin elämään ja elämänhallinta löytynyt. Prosessissa apuna mielialalääkkeitä, terapiaa ja läheisten tukea. En todellakaan kaipaa itsekään nuoruuteen, nuo epävarmat ajat ovat stressaavia kaikille, ja erityisen ankeita herkille ihmisille joilla ei tarpeeksi tukea. Voi kun jaksaisitte uskoa elämän helpottuvan! Aivotkin on joustavat, positiivisten ajatusten ajatteleminen vahvistaa noita neuroverkkoja, irvistäen hymyileminenkin herättää positiivisia signaaleja aivoissa. Koiran silittäminen rauhoittaa, kauniin maiseman katsominen tai mukavan musiikin kuuntelu tekee hetkeksi levollisemman mielen. Noista pienistä hetkistä, pienistä positiivisista kohtaamisista ihmisten kanssa kun saisi kerättyä hieman lisää voimaa, jokaisesta kiitoksesta ja hyväksynnästä lisää itsetuntoa, ei naps nappi naamaan ja kaikki on hyvin, vaan huomaten ettei tänään ole ihan niin kehno olo kuin eilen...
Onneksi minulla on lääkäriaika 9.1 yksityiselle, joka tietää myös lääkehaitoista. On ollut suoraansanottuna yhdenlainen h*lvetti tämä elämä. Koko ajan joku huolettaa ja ahdistaa ihan normaalikin elämä. Masentaa ja pelottaa, surettaa ennen kaikkea. Viimeksi eilen harkitsin i*semurhaa. Kysyjille tiedoksi, niin en ole syönyt mitään mielialalääkkeitä kesästä asti.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne yksinään autakaan jos ei ole tukihoitona terapiakäynnit.
Terapia maksaa ja on työlästä löytää terapeutti.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne yksinään autakaan jos ei ole tukihoitona terapiakäynnit.
Terapia maksaa ja on työlästä löytää terapeutti.
eri
Jos täyttää Kelan kriteerit voi saada Kelan tukemana terapiaa, omavastuuksi jää n. 20e/käynti ainakin Kymenlaakson suunnalla.
Ja maksaa elämässä moni muukin asia, eikö se oma mielenterveys ja mahdollisesti parantuminen ole sitten sen rahan arvoista, vaan sen sijaan rämmitään siinä olossa vaikka koko loppuelämä kun ei olla valmiita edes yrittämään?
t. 15v vakavaa masennusta takana, johon 2kk sitten aloitettu lääkitys ja psykoterapia odottamassa ja ensimmäistä kertaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.
(Eikä ole edes latistanut tunteita, saati vienyt kykyä saada orgasmi-nykyään on muitakin vaihtoehtoja kun perinteiset essitalopraamit, sertraliinit ja mitrtatzapiinit)
https://amp-theguardian-com.cdn.ampproject.org/v/s/amp.theguardian.com/…
Tossa vielä toinen tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne yksinään autakaan jos ei ole tukihoitona terapiakäynnit.
Terapia maksaa ja on työlästä löytää terapeutti.
eriJos täyttää Kelan kriteerit voi saada Kelan tukemana terapiaa, omavastuuksi jää n. 20e/käynti ainakin Kymenlaakson suunnalla.
Ja maksaa elämässä moni muukin asia, eikö se oma mielenterveys ja mahdollisesti parantuminen ole sitten sen rahan arvoista, vaan sen sijaan rämmitään siinä olossa vaikka koko loppuelämä kun ei olla valmiita edes yrittämään?
t. 15v vakavaa masennusta takana, johon 2kk sitten aloitettu lääkitys ja psykoterapia odottamassa ja ensimmäistä kertaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.
(Eikä ole edes latistanut tunteita, saati vienyt kykyä saada orgasmi-nykyään on muitakin vaihtoehtoja kun perinteiset essitalopraamit, sertraliinit ja mitrtatzapiinit)
Kuinka tiheästi sulla on nuo terapiakäynnit?
Sinä lähdit näissä ralleissa paalupaikalta, onnittelut!