Yle: Salakuuntelua, sähköistä häirintää, manipulointia joukkovainoamiseen uskova kokee olevansa vihamielisen ryhmän uhri
Artikkelissa viitataan suomalaisten joukkovainoamisen uhrien asiaa ajavaan yhdistykseen mainitsematta sen nimeä. Se on Suomen joukkovainotut ry.
Mutta mielenkiintoista, että ihan Ylen artikkeli tuosta vaietusta aiheesta, kun täälläkin aina poistetaan nopeasti keskusteluita gang stalkingista eli joukkovainoamisesta.
Kommentit (362)
Yleisimmät tavoitteet: valehdella että henkilö on mt palveluiden parissa tai häiritä niin, että kääntyisi mt palveluiden tai muiden viranomaisten pariin ja yritys on monesti kova. Myös nolojen reaktioiden kuten vihastumisern yrittäminen häirinnällä on toivottavaa. Ei onnistu. Tosin kohde yleensä itse ihan tahalleen käyttäytyy poikkeavasti eli ei ole esim. normi ystävällinen. Kaikesta voidaan yrittää tehdä analyysiä ja tehdäänkin ehkä jopa siitä että ei raivostu vaikka ärsytetään tai ei katso silmiin tirsk tursk, mutta vaikeaa kun ei ole mitään erityistä mihin tarttua ja vain tyhmiin menee tyhmät selitykset läpi.
Onneksi nykyään on aika yleistä kuulokkeet niin mener esitykset pieleen valitettavasti esim. kaduilla ja metroissa.
Käännä selkä maalittajille, mutta sillee että on mukamas sattumaa. Ihan niinku maalituskin ihan sattumaa "mitä hulluks sä oot. Sattumalta me tässä" hei kyllä ne huomaa. Mut jos jkuu on vip jonka perässä hyöritään niin sitten on vip.
Jos salakuvaavia ja toisen ihmisen elämää sairaanloisella mielenkiinnolla seuraavia stalkkereita on olemassa niin tehkää rikosilmoitus. Sairaan kuuloista sakkia jos porukalla vainoavat yhtä henkilöä.
Nämä henkilöt jotka kokevat olensa gang stalkingin/joukkovainoamisen uhreina ovat selvästi mielenterveysongelmaisia. Varmasti on olemassa joitakin joita oikeasti joukkovainotaan, mutta ne vainotut taitaa olla enimmäkseen jonkun meksikon huumemafian huonolla puolella olevia eikä perus pulliaisia :D.
Koen kuitenkin että näille henkilöille nauraminen on asiatonta, ei kukaan tervejärkinen ihminen ivaile vaikka skitsofreenikolle hänen hallusinaatioistaan. Kai nuo jotenkin pitäisi ohjata avun piiriin, mutta mites sitten kun terapeutti ja psykologikin on vainoajia myös.
winner kirjoitti:
Tehkää helppo ja nopea ja aina toimiva testi Vauvassa tai missä vaan keskustelupalstalla. Kirjoittakaa asiallisesti ja järkevästi ja perustellusti ja käyttäen aina samaa nimimerkkiä, niin huomaatte hyvin pian saavanne gangin peränne alapeukuttamaan, stalkkaamaan, mitätöimään, vähättelemään, poistelemaan ja itkemään.
Aihevalinnan ei tarvitse olla sen kummempi kuin musiikin kuuntelu, Euroviisut niin johan menee toiselle ihon alle... Tuohonkin tuli välittömästi alapeukku, koska se oli winner-kommentti, johon alapeukuttaja on mind controlling -ehdollistettu reagoimaan ärsykkeenä ;D
Mä tiedän yhden joka on ollut jo vuosia erittäin intensiivisen stalkingin kohde. Turhaan te ketään neuvotte. Ei hakeudu "avun" piiriin. Sanoi jo vuosia sitten, että stalkkaajat voi itse hakeutua jos kokevat tarvetta. Päätti jo vuosia sitten että siinähän pyöritte ja hyöritte. Pikkasen vaan vihjaillut että kaikki on huomattu.
Tietää itse ja iso joukko tietää hänen lisäkseen, siis muutkin kun stalkkaajissa mukaa olijat.
Vierailija kirjoitti:
Nämä henkilöt jotka kokevat olensa gang stalkingin/joukkovainoamisen uhreina ovat selvästi mielenterveysongelmaisia. Varmasti on olemassa joitakin joita oikeasti joukkovainotaan, mutta ne vainotut taitaa olla enimmäkseen jonkun meksikon huumemafian huonolla puolella olevia eikä perus pulliaisia :D.
Koen kuitenkin että näille henkilöille nauraminen on asiatonta, ei kukaan tervejärkinen ihminen ivaile vaikka skitsofreenikolle hänen hallusinaatioistaan. Kai nuo jotenkin pitäisi ohjata avun piiriin, mutta mites sitten kun terapeutti ja psykologikin on vainoajia myös.
Minulle ei vain naureskeltu, vaan tehtiin myös tappouhkaus yhdessä poistetussa gang stalking keskustelussa täällä keväällä 2015:
http://indietarget.blogspot.com/2016/06/keskusteluketju-jossa-sain.html…
Miksi ketään pitäisi uhkailla, jos hän olisi vain mielisairas, joka kertoo harhoistaan.
Hmm pitäisikö olka metrossa ilman kuulokkeita jotta eivät pääse sanomaan että on ärsyyntynyt. Kato nyt se ei enää kestä kuunnella. Paitsi jos oikeasti haluankin kuunnella musiikkia.
Kuka tuillaista psykoligista paskaa järjestää ja millä rahoilla.
Well en ole ikinä tykännyt psykologiasta ja mielestäni gang stalking on mielipuolista hommaa. Osallistuuko jotkut oikeasti ilman rahallista palkkiota?
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän yhden joka on ollut jo vuosia erittäin intensiivisen stalkingin kohde. Turhaan te ketään neuvotte. Ei hakeudu "avun" piiriin. Sanoi jo vuosia sitten, että stalkkaajat voi itse hakeutua jos kokevat tarvetta. Päätti jo vuosia sitten että siinähän pyöritte ja hyöritte. Pikkasen vaan vihjaillut että kaikki on huomattu.
Tietää itse ja iso joukko tietää hänen lisäkseen, siis muutkin kun stalkkaajissa mukaa olijat.
Mun koko 2000-luvun internet-historia on täynnä minulle hermostuneita ihmisiä, enkä ole edes Yliksellä kirjoittanut kertaakaan ;D Se sivusto kaatuisi heti ;D
En mä noista ole kertaakaan ollut huolestunut. Nää tyypit ovat ja ikuisesti pysyvät anoina äitinsä kellareissa vaikka miten uhkailisivat ja esittäisivät. Elinpiiri on 3x3 metriä: sänky, vessa ja jääkaappi. Ulkomaailma pelottaa. Netissä ollaan isoja kihoja, koska muuten ei todellakaan olla.
Nää eivät vaan koskaan tajua, että vakoilu ja kyttäys toimii kahteen suuntaan ;D Antaa tulla vaan ;D
Joukkovainoamisen uhrina ärsyttää todella paljon tämä mielenterveysongelmaisten vetäminen tähän mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä henkilöt jotka kokevat olensa gang stalkingin/joukkovainoamisen uhreina ovat selvästi mielenterveysongelmaisia. Varmasti on olemassa joitakin joita oikeasti joukkovainotaan, mutta ne vainotut taitaa olla enimmäkseen jonkun meksikon huumemafian huonolla puolella olevia eikä perus pulliaisia :D.
Koen kuitenkin että näille henkilöille nauraminen on asiatonta, ei kukaan tervejärkinen ihminen ivaile vaikka skitsofreenikolle hänen hallusinaatioistaan. Kai nuo jotenkin pitäisi ohjata avun piiriin, mutta mites sitten kun terapeutti ja psykologikin on vainoajia myös.
Minua vainottiin porukalla. Poliisi heräsi siinä vaiheessa kun venäläinen seuraava katosi kotimaahansa saatuaan kutsun kuulusteluihin.
Se noissa jutuissa eniten ihmetyttää, että miten joku saisi niin suuren joukon ihmisiä mukaan tuohon toimintaan. Jos itse haluaisin koota tuollaisen vainoamisporukan, en usko että kukaan tuntemani ihminen suostuisi liittymään siihen. Vieraista ihmisistä puhumattakaan.
"Kun asuntojen väliset seinät eivät ole kantavia vaan kevytrakenteisia, kerrosten pohjaratkaisut ovat muutettavissa tulevaisuuden tarpeiden mukaan. Samalla rakennuksessa käytettyä betonimäärää ja sitä kautta hiilijalanjälkeä on pystytty merkittävästi pienentämään"
Kiva kuunnella sitä naapurin nikkariperhettä kun on paperiseinät.
Ei kannata sekoilla itselleen ongelmia väittämällä jotain harhaiseksi kun oma pää ei pelitä.
Tulihan se supon trolli tännekin lopulta, koska juurikin tätä harrastaa kansalaisten kuuntelua ja vallan väärinkäyttöä pahansuopa munaton nilkki. Häpeä munaton äitisi ja isäsi häpeäpilkku.
Vähennä omaa jyskimistäsi, väännä äänilähdettä pienemmälle, vai haluatko että partiot tulee kertomaan sen pikku pennulle ettei etunimelle meluta?
Surkuhapaisia pellejö pääsee täällä esittelemään tyhmää nuppiaan.
Pitäisikö vaikka "swartzeneggerin" kin käydä hieman juttelemassa parin asunnon kanssa siitä miksi häiriköit talossa rauhassa asuvaa henkilöä nimeltäkin?
Pst. Jötö se etunimi nyt rauhaan.
Olen aiemmin ajatellut olevani jonkinlaisen gang stalkkauksen uhri, ajattelin että ihmiset haluavat systemaattisesti satuttaa ja häiritä minua koska eivät koe minulla olevan minkäänlaista arvoa. Kaikkea omaani piti vakoilla ja sabotoida ja vitsailla jatkuvasti kustannuksellani. Tajusin sen järjettömyyden lopulta vuosikymmenen jälkeen. Mutta olipa aika raskasta aikaa, turhaan naureskelette näille tänne kirjoittaville. Paranoidi skitsofrenia on h*lvetti maan päällä
Eikä sillä oikeasti ole väliä onko nää kyttääjät minkä diagnoosin tai modestatuksen alla. Hermot menee kaikilta - paitsi multa ;D