Lue keskustelun säännöt.
Kuinka nopeasti huomaat treffeillä onko kipinää vai ei?
Selviääkö asia jo ensimmäisen minuutin aikana vai tuleeko fiilis vasta hieman pidemmän jutustelun aikana?
Kommentit (354)
Mies vastaa:
Tiedän heti että kemiaa on kun saan tietää, että nainen on raitis tai ihan vaikka absolutisti.
Mitään kemiaa ei muutoin ole, vaikka olisi muutoin energinen, pirteä, rehellinen, avoin, koulutettu, veikeä.
Päihteet ja savu on minulle ehdoton ei.
Tiedän heti, kun nainen tuntee kemiaa välillämme. Jos en saa selvää käsitystä,
lottoan ettei sitä synny koskaan joten perun treffit ja vien kotiin heihei kiitos illasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Treffimaailma on tosi karu. Kyllähän normaalielämässä käy usein niin, että aluksi joku tyyppi ei natsaa yhtään, mutta pikku hiljaa sitten alkaakin olemaan ihan ok ja jopa kiinnostava. Esim työelämässä näin käy usein. Ei kenestäkään voi sekunnissa tietää mitään. Ulkonäköönkin tottuu, kun useammin tapaa.
Ei minulle ainakaan käy ikinä noin. Jos nainen ei ole minun mielestäni seksuaalisesti kiinnostava ensimmäisten 30 sekunnin aikana, ei hänestä tule seksuaalisesti haluttavaa myöhemminkään. Olisi ihan ajanhukkaa koettaa viritellä mitään tällaisen tapauksen kanssa.
Olen itse mies, mutta naiset keiden kanssa jutellut ovat kertoneet että monesti ihan sekunnissa he tietävät jo onko mies käypä seksiin vai ei.
Tiedostan itsekin, että osaan heti - ihan kuin autosta tai merkkivaatteesta - nähdä onko nainen enenmmän vai vähemmän olemukseltaan kiinnostava, mutten ihan niin jyrkästi tee päätöksiä kuten nämä naiskaverini.
Masentavaa kuitenkin edes mennä deiteille kun tietää olevansa sellainen mies, joka rankataan ei kipinää-kaveriksi sekunnin murto-osassa suurella todennäköisyydellä ilman, että edes ehtii esitellä kaunista ja rikasta ajatusmaailmaansa
Mutta eläimiä me vielä ollaan, ja monelle se eläimellinen magnetismi nyt sitten on yhä tärkeä juttu.
Nopeastihan sen huomaa, esimerkiksi, että ensitapaamisella itse jää katsomaan toista silmiin (vähän kuin "Hyvänen aika!"-tunnelmissa), on jo yksi merkki. Toinen on se, että toivoo toisen ottavan yhteyttä tai toivoo hiljaa mielessään esim. tansseissa tulevan hakemaan uudelleen, vaikka mitään ei välttämättä ole puhuttu. Ja sitten kun niin tapahtuu, päässä vain pyörii ajatus: "Tässä se on". Niin minulle kävi. Edellyttää tietenkin että on jo aiemmin järjestänyt elämänsä vähän vapaammaksi, ei stressiä, ei kiirettä, levätty riittävästi ja omalla tavallaan varautunut antamaan tilaa uudelle elämänvaiheelle, jos sellainen on tullakseen. Eikä missään nimessä edes ajatuksissaan ryhdy saalistamaan, mene tyrkylle tai jokapaikan tai joka-illan baarikierroksille. "Silloin kun ei arvaakaan, elämä pääsee totaalisesti yllättämään". Ja kuten tarinasta näkyy, mies oli se aktiivinen toimija ja niin minusta pitääkin olla. Silloin naisenkin arvailut jäävät vähemmälle.
Aika jännää. Kun kuulee puheen vaikka ei ole vielä nähnyt ja se tunne tulee siinä. Ja kun on samassa tilassa vaikka ei ole edes koskettanut niin siinä se vaan on se jokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää. Kun kuulee puheen vaikka ei ole vielä nähnyt ja se tunne tulee siinä. Ja kun on samassa tilassa vaikka ei ole edes koskettanut niin siinä se vaan on se jokin.
Jotkut väittää, ettei näin voi käydä, mutta kyllä voi. Omakohtaista kokemusta, pelkässä äänessä oli sitä jotain.
Jos ei pääse kärkeä kastamaan niin seuraavia treffejä ei tule
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Treffimaailma on tosi karu. Kyllähän normaalielämässä käy usein niin, että aluksi joku tyyppi ei natsaa yhtään, mutta pikku hiljaa sitten alkaakin olemaan ihan ok ja jopa kiinnostava. Esim työelämässä näin käy usein. Ei kenestäkään voi sekunnissa tietää mitään. Ulkonäköönkin tottuu, kun useammin tapaa.
Ei minulle ainakaan käy ikinä noin. Jos nainen ei ole minun mielestäni seksuaalisesti kiinnostava ensimmäisten 30 sekunnin aikana, ei hänestä tule seksuaalisesti haluttavaa myöhemminkään. Olisi ihan ajanhukkaa koettaa viritellä mitään tällaisen tapauksen kanssa.
Alapeukuista päätellen naiset haluavat, että heidän aikaansa hukataan. Selvä juttu. :D
Kyllä kummankin pidempiaikaisen kumppanin kohdalla se kipinä on ollut käsinkosketeltavaa. 16-vuotiaana kun tapasin ensimmäisen kumppanini (olimme yhdessä 8 vuotta), niin tapasimme täysin sattumalta tuntemattomalla paikkakunnalla eräässä jonotustilanteessa.
Kysyin häneltä saako täältä kahvia ja, että mistä päin hän on tullut.
Sattumoisin asui pikkukylällä lähellä omaa kaupunkiani.
Tässä oli koko keskustelu ja, vaikka oltiin täysin lapsia, niin oli kotiin päästyään sanonut jätkäkaverille että tuon tytön hän tapaa vielä. Minä puolestani en kertonut kellekään.
Löysin hänet Facebookista, koska kuulin sattumoisin hänen naurettavan nimensä, joka oli niin hauska ja söpö että jäi tämmöselle puupäällekin mieleen. Lisäksi hän oli erittäin persoonallisen näköinen.
Hän seuraavana maanantaina karkasi linja-autolla minun luokseni isolle paikkakunnalle, eikä vastannut vanhemmille puhelimeen, kun käveltiin vaan ympäri keskustaa ja juteltiin, eikä tän tohtinut lähteä.
Se oli jotain sellaista, mitä en vaan voi selittää. Kaikki omat kaverit sanoi, että miksi minä ns nätti tyttö olen tollasen kanssa kun näyttääkin niin oudolta. Meillä oli uskomaton yhteys.
Harmi, että hänelle vanhemmiten tuli mt-ongelmia ja kasvettiin erilleen. Edelleen muistan ensirakkauttani todella lämmöllä.
Nykyisen kanssa tarina on lähes yhtä outo ellei oudompi. En osaa selittää sitä mikä se on, mutta sen tuntee lähes heti.
Nykyisen kanssa tosin se oli alussa sellaista jännää kemiaa ja kiusoittelevaa kipinää; en ensin ymmärtänyt sen olevan suurta pyyteetöntä rakkautta. Ja olen todella kiitollinen ja onnellinen minun elämän kokemuksista sekä näistä ihmisistä.
Tiivistetysti: tunnen sen heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Treffimaailma on tosi karu. Kyllähän normaalielämässä käy usein niin, että aluksi joku tyyppi ei natsaa yhtään, mutta pikku hiljaa sitten alkaakin olemaan ihan ok ja jopa kiinnostava. Esim työelämässä näin käy usein. Ei kenestäkään voi sekunnissa tietää mitään. Ulkonäköönkin tottuu, kun useammin tapaa.
Aika harvoin käy niin, että joku ei natsaa yhtään, ja sitten myöhemmin alkaisikin tuntea vetoa tätä kohtaan. Minulle ei ole käynyt noin koskaan. Sellaista voi toki käydä, että tottuu jonkun ulkonäköön ja joku on lopulrta "ihan ok" - se riittää kyllä työkaverina, mutta en haluaisi kyllä suhteeseen, jossa toinen on "ihan ok" ja ulkonäköönkin pitäisi ajan kanssa tottua. Haluan kyllä tuntea oikeasti vetoa ja intohimoa, ja haluan että synkkaa oikeasti. Vaikka ei ihastuisi ensi tapaamisella, niin kyllä silloin silti on ainakin jollain lailla natsannut, jos jutulla mitään mahdollisuuksia on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisestä. Joskus riittää puoli sekuntia ja joskus menee muutama minuutti. Minulla on hyvä intuitio.
Kai intuitiokin perustuu aistihavaintoihin? Jos näin ei olisi, sinut voisi laittaa satunnaisen miehen kanssa samaan tilaan kaikki aistit ns. blokattuna, ja tietäisit siitä huolimatta onko kipinää vai ei, jopa puolessa sekunnissa.
Toisekseen, kysymys oli siitä kuinka kauan treffeillä kestää huomata onko kipinää vai ei. Jos noin nopeasti kuin 0.5 sekunnissa, tai muutamassa minuutissakin, pystyt tekemään huomion ettei kipinää ole, ihmettelen miten olet kyseisille treffeille päätynyt? Kai sinne päätyminen on edellyttänyt sen verran kanssakäymistä, että "intuitiosi" olisi kertonut ettei kannata, kipinää ei ole.
Se on se ulkoinen vaikutelma, suurimmaksi osaksi tiedostamaton. Samaa kuin kuvan näkeminen. Siitä se alkaa. Jos ei onnaa, ei kannata edetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekee mieleni kertoa nyt suorasukaisesti miten kävi ns sokkotreffeillä. Tiesin miltä mies näyttää ja miten hän kirjoittaa asioista, mutta hänen netti-henkilöllisyytensä poikkesikin rajusti todellisuudesta. Oli sydänhymiö-mies, yksityisviesteissä viljeli ällöjä ''hellittelysanoja'' ja sitten kaikkea muutakin joka etoi minua jo nettikontakteissa. Mutta kun ihminen on tyhmä, niin -
Kun odottelin häntä sovitussa paikassa, hän saapui reilusti myöhässä, tuli sisälle väärästä ovesta, kesti kauan ennen kuin hän osasi siihen tilaan missä sovitusti seisoin. Katsoin kun hän sipsutteli tulemaan ja välittömästi sain etiäisen, että tämä ei pääty hyvin. Perääntyäkään ei enää voinut. Tai en kehdannut. Tai olin tyhmä.
Tyypissä oli monta, monta turnoffia jo ennen kuin ensimmäinen minuutti oli edes kulunut.
Koko päivä päättyi suureen romahdukseen. Koko juttu putosi kuiluun ja minä sen mukana. Minulta kesti monta viikkoa saada asia vaimenemaan tunnetasolla, niin hirveästi inhosin itseänikin sen ohessa että hänen läheisyydessään oleminen ahdisti oikein huolella.
Ei koskaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pääse kärkeä kastamaan niin seuraavia treffejä ei tule
Vähän karkeasti sanottu, mutta tämä on itsellänikin perusperiaate. Sen verran kyllä joustan, että voin odottaa toisiin treffeihin, koska jotkut eivät oudon periaatteen vuoksi halua seksiä ensitreffeillä. Tämäkin kyllä vaatii, että jotakin fyysistä on päästy tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En treffaile täysin tuntemattomia joten en osaa sanoa.
Mutta yleensä en huomaa kemiaa uuden ihmisen kanssa ihan välittömästi. Riippuu tilanteesta. Parissa päivässä/tapaamisessa huomaan usein mutta se ei välttämättä johda mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm. Kipinä voi tulla pidemmänkin ajan päästä.
Tosin, viimeksi mies oli käyttänyt vanhoja kuvia ja huijannut pituutensa yli 10cm yläkanttiin. Järkytykseni oli niin iso, että vaivoin sain kahvin juotua. Tuollaisessa tapauksessa se kipinän myöhemmin syttymisen mahdollisuus on kyllä menetetty.
Joo toi kyllä hassua ett miehet ilmeisesti ei välitä onko pätkääkään sitä nainen toivonut. Samoja kokemuksia iän valehteluaja valokuvakin laitettu etukäteen jostain vuosikymmenen takaa. Suurin osa ihan puppua mitä itsestään kertonut.
En harrasta enää nettideittejä ei jaksa niitä valehtelijoita.
En tarvitse edes deittejä, niin tiedän, onko kipinää vai ei (minun osaltani).
Aika lailla heti yleensä. Tosin yhden miehen kanssa kävin kolmesti treffeillä, kun en ollut varma, pystynkö hänen kanssaan fyysiseen kanssakäymiseen vai en eli että onko fyysistä vetovoimaa riittävästi siihen. No, ei ollut.
Joskus se kemia voi syttyä myöhemminkin.
Tapailin miestäni muutaman kerran, mutta ei tuntunut mulla oikein syttyvän. Hän oli kyllä selvästi kiinnostunut minusta. Ilmoitinkin, etten usko tästä tulevan mitän.
Vuotta myöhemmin tiet kohtasivat sattumalta uudestaan ja silloin kaikki oli molemmille ihan selvää ekoista treffeistä alkaen. Nyt ollaan oltu 20 v. naimisissa.