Epävakaa vaimo?

Asiallinen ketju. Kiitos jo jostain hyvistä ohjeista. 99,99% ei ole narsisteja tai mitään muutakaan vakavaa. Riidat vaan menee siihen ettei yhteys toimi..... Itse en osaa enää 6-8vuoden tappelun ja suhteessa yksinolon tunteesta enää toimia. Tämä ei lopu meillä millään. T. Ketjuun osallistuva m48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.

Hei tässä se epävakaa 50 vuotias nainen...

Mieheni käyttää sairauttani lannistamiseeni.

Jos en tee kuten haluaa 

saan kuulla miten kauhea olen kun saan sairauskohtauksiani.

Olen terve 80% vuodesta..silloin tottelen miestä kuin orja..

jos en saan kuulla olevani hirviö

Teidän parisuhteessa on kyllä vakka kantensa löytänyt. Ilmeisesti molempien lapsuusperheissä on ollut sairasta käyttäytymistä.

Niin

mieheni on todella komea ja musiikillisesti lahjakas.

Meille on myöskin kertynyt suuri omaisuus.

Koska ei ole lapsia..

Matkustelemme ihaniin lomakohteisiin.

Minä luen huvikseni historiaa ja ihmisen käyttäytymistä koskevia tutkimuksia.

Mieheni on myös suuri rakkauteni

Olin vähenmmän sairas 20-35 vuotiaana.

nyt 50 vuotiaana sairaus on kääntynyt huonompaan suuntaan.

En tiedä miksi

Haluan elää sairaudesta huolimatta

Muistutat tuttavaani. Kultaisesta häkistään soittelee kännipuheluita kun ei enää jaksaisi elämäänsä. Mikään puhe ei auta, luulen että jonain päivänä jompikumpi vielä t*ppaa toisen. Etäisyyttä on ollut pakko ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.

Hei tässä se epävakaa 50 vuotias nainen...

Mieheni käyttää sairauttani lannistamiseeni.

Jos en tee kuten haluaa 

saan kuulla miten kauhea olen kun saan sairauskohtauksiani.

Olen terve 80% vuodesta..silloin tottelen miestä kuin orja..

jos en saan kuulla olevani hirviö

Teidän parisuhteessa on kyllä vakka kantensa löytänyt. Ilmeisesti molempien lapsuusperheissä on ollut sairasta käyttäytymistä.

Niin

mieheni on todella komea ja musiikillisesti lahjakas.

Meille on myöskin kertynyt suuri omaisuus.

Koska ei ole lapsia..

Matkustelemme ihaniin lomakohteisiin.

Minä luen huvikseni historiaa ja ihmisen käyttäytymistä koskevia tutkimuksia.

Mieheni on myös suuri rakkauteni

Olin vähenmmän sairas 20-35 vuotiaana.

nyt 50 vuotiaana sairaus on kääntynyt huonompaan suuntaan.

En tiedä miksi

Haluan elää sairaudesta huolimatta

Muistutat tuttavaani. Kultaisesta häkistään soittelee kännipuheluita kun ei enää jaksaisi elämäänsä. Mikään puhe ei auta, luulen että jonain päivänä jompikumpi vielä t*ppaa toisen. Etäisyyttä on ollut pakko ottaa.

Anna kun arvaan

Sinulla ei ole komeaa miestä eikä rahaa:) ?

Vierailija kirjoitti:

Asiallinen ketju. Kiitos jo jostain hyvistä ohjeista. 99,99% ei ole narsisteja tai mitään muutakaan vakavaa. Riidat vaan menee siihen ettei yhteys toimi..... Itse en osaa enää 6-8vuoden tappelun ja suhteessa yksinolon tunteesta enää toimia. Tämä ei lopu meillä millään. T. Ketjuun osallistuva m48

Kirjastosta tai kirjakaupasta kirjoja joilla opettelette riitelemään uudestaan?

Perusnainen.

Jotenkin vaimo ei osaa resetoida tilannetta. Luulen vielä että nalkutus johtuu tosi usein ihan eri harmin asiasta. Samoin ei ole mitään järkeä kun ihan kaikesta suututaan meillä. Ja samasta asiasta moneen kertaan. Huomaan esim, että vaimo suuttuu minulle omista laskuistaan.... Vaihevuodet on ihan hanurista. Vuosia katsellut. 1.1-23 loppuu. Enää en katso tai tuhlaa aikaani. Soronoo

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin vaimo ei osaa resetoida tilannetta. Luulen vielä että nalkutus johtuu tosi usein ihan eri harmin asiasta. Samoin ei ole mitään järkeä kun ihan kaikesta suututaan meillä. Ja samasta asiasta moneen kertaan. Huomaan esim, että vaimo suuttuu minulle omista laskuistaan.... Vaihevuodet on ihan hanurista. Vuosia katsellut. 1.1-23 loppuu. Enää en katso tai tuhlaa aikaani. Soronoo

Löytyisikö ratkaisu siitä, että mietit mitä ne oikeat ihan eri harmituksen aiheet ovat?

Voi alkaa rehellisesti niihin muutosta etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikella kauneudella todeten kyllä traumaattinen lapsuus jättää aina syvät jäljet ihmisen psyykeeseen. Riippuu paljon trauman laadusta ja kestosta sekä yksilön persoonallisista luonteen ominaisuuksista, traumojen käsittelyn asteesta henkilökohtaisella tasolla ja jopa monenlaisesta elämän tuurista, miten hyvin nämä kokemukset saadaan käsitellyksi tai muodostuvat korjaamattomiksi ongelmiksi. Pahimmissa tapauksissa toki mieli voi särkyä niin pahoin jo varhaisella iällä, ettei kovin paljoa ole tehtävissä.

Parhaimmillaan traumatausta ei näy kuin herkkänä ja arkana ihmisenä, jolta löytyy roppakaupalla empatia- ja ymmärryskykyä ja auttamishalua muille vaikeuksien parissa kamppaileville. Pahimmillaan kehittyy korjamaton persoonallisuushäiriö, trauma kokemusta toistetaan itse tekijänä tai kehitetään kylmä ja kova ulkokuori suojaamaan itseä ulkomaailmalta, joka koetaan alituisesti uhkaksi omalle turvallisuudelle.

Niin kuin moni tietää, alkoholistin lapsista tulee usein joko täysraittiita tai alkoholisteja. Kotiväkivallan parissa eläneistä tulee useimmiten joko ehdottomia väkivallan vastustajia tai he jatkavat kotoa opittua toimintamallia omissa parisuhteissaan.

Aloittajalle totean, että jos vaimosi tapauksessa kyse on persoonallisuushäiriöstä, ei paljoakaan ole tehtävissä tilanteenne korjaamiseksi. Jos tuo taas ei ole tilanne, ehkä vaimosi henkisen kehityksen kannalta saattaisi hänelle olla hyväksi jäädä joksikin aikaa aivan itsekseen, kohdata menneisyytensä ja mahdollisesti ottaa sitten askelia itsensä eheyttämiseksi ja myöhemmin jopa parisuhteenne korjaamiseksi?

Näitä traumataustaisia jotka ilmentävät pitkäaikaisesti personaallisuushäiriöille tyypillistä käyttäytymismallia vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan ovat sellaisia joiden kanssa valitettavasti ei kannata olla suhteessa. He loppu viimein eivät osaa eivätkä halua rakastaa toisia ihmisiä. Heille tärkeintä on oma mielihyvä loppuviimein. Ehkä enemmän tuollaisia löytyy paljon feminiinisiä piirteitä omaavista miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin vaimo ei osaa resetoida tilannetta. Luulen vielä että nalkutus johtuu tosi usein ihan eri harmin asiasta. Samoin ei ole mitään järkeä kun ihan kaikesta suututaan meillä. Ja samasta asiasta moneen kertaan. Huomaan esim, että vaimo suuttuu minulle omista laskuistaan.... Vaihevuodet on ihan hanurista. Vuosia katsellut. 1.1-23 loppuu. Enää en katso tai tuhlaa aikaani. Soronoo

Tällainen on tyypillistä persoonallisuushäiriöisille. Mun puoliso on narsisti ja juurikin purkaa kaiken kiukkunsa minuun. Ihan kaikki on minun syytäni ja hänen heikkoutensa ovatkin loppujen lopuksi minun vikojani ja piirteitä minussa, ei hänessä. Kaikki kääntyy aina ympäri toisinpäin, kuin mitä minusta asia oli. Meillä kyllä helpotti se, että aloin olla yhtä p-kamainen häntä kohtaan. Otin rakastajan itselleni ja sanoin, että hän voi painua vaikka hevon kuuseen kiukuttelemaan kuin lapsi. Yllättävää kyllä, hänestä tulikin ihan nöyrä poika. Toki terapiallakin oli varmasti osuutta asiaan.

Yleensä epävakaa rauhoittuu ja tasaantuu iän myötä, ainakin mikäli kuvioissa ei ole päihteitä. Kykeneekö vaimo lainkaan rehelliseen reflektointiin, mitä tulee omaan käytökseensä? Osaako hän ottaa vastuuta omasta osuudestaan riitoihin? Kykenettekö ollenkaan keskustelemaan asioista kypsällä ja järkevällä otteella?

Se ei nimittäin tule toimimaan, jos vaimostasi ihan kaikki on sinun syytäsi, jos nyt et tahallaan provosoi häntä. Eikä aloituksesta tullut sellainen fiilis. Monesti epävakaat ja narsistit päätyy yhteen ja niissä suhteissa se nimenomaan on jatkuva vääntö ja kumpikin saa huonoimmat puolet toinen toisistaan esille. Lasten kannalta ei hyvä eikä terve kasvuympäristö se sotatanner ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä epävakaa rauhoittuu ja tasaantuu iän myötä, ainakin mikäli kuvioissa ei ole päihteitä. Kykeneekö vaimo lainkaan rehelliseen reflektointiin, mitä tulee omaan käytökseensä? Osaako hän ottaa vastuuta omasta osuudestaan riitoihin? Kykenettekö ollenkaan keskustelemaan asioista kypsällä ja järkevällä otteella?

Se ei nimittäin tule toimimaan, jos vaimostasi ihan kaikki on sinun syytäsi, jos nyt et tahallaan provosoi häntä. Eikä aloituksesta tullut sellainen fiilis. Monesti epävakaat ja narsistit päätyy yhteen ja niissä suhteissa se nimenomaan on jatkuva vääntö ja kumpikin saa huonoimmat puolet toinen toisistaan esille. Lasten kannalta ei hyvä eikä terve kasvuympäristö se sotatanner ollenkaan.

Väärällä tavalla toteutettu terapia epävakaalle saattaa laukaista vielä pahempia oireita, joskus hetkellisesti epävakaasta kuoriutuu täysiverinen ilmiselviä ja voimakkaita narsisistia käytösmalleja toteuttava joka ei halua eikä kykene edes häpeämään käytöstään vaan alkaa jopa vaatimaan että kaikkien muidenkin pitäisi tehdä samoin kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vikani ei ole riitely. Tuon ajatuksen voisit purkaa ensimmäisenä. Ei kestä kritiikkiä. Tuon toisena.

Mistä kritisoit rakasta naistasi? Onko se tarpeellista?

Miten jatkat riitelyä? Jätätkö rakkaan naisesi huomiotta? Pidätkö mykkäkoulun? Onko käytöksesi välinpitämätöntä?

Onko riitelyn syy mielestäsi turha? Miksise on turha? Voisitko istua alas ja miettiä voiko asia olla toisen näkökulmasta erilainen? Uskallatko asettua toisen asemaan peilaamaan omaa käytöstäsi?

Ensisijaisesti vastuu on aina otettava itsestään. Muutos voi kestää jonkin aikaa, koska aiempaan tapaan toimia on totuttu.

Oletko tehnyt parisuhteessasi toista huomioivia tekoja? Pidättekö vapaailtoja yhdessä? Kerrotko arjessa kauniita sanoja naisellesi? Kehutko? Kosketatko hellästi?

Kerrotko ääneen, että rakastat?

Rakastatko naistasi?

Hyviä pointteja. Riitaan todellakin tarvitaan kaksi, sen tiedä. Kritiikkini koskee hänen käytöstään, kun aika usein se on riitaahaastaavaa ja ilkeää niin kyllähän siitä tulee mainittua, että voisitko olla ihan iisisti. Ja kyllä rakastan ja päivittäin sen sanon, mutta teoilla varsinkin osoitan. On tässä asioita, jotka minäkin voisin paremmin tehdä, mutta en nyt jaksa uskoa että se on tässä tilanteessa se juurisyy.

Alan ymmärtää vaimoasi, koska oma kuppinikin meni nurin jo toisen lauseen jälkeen. Riitaan ei tarvita kahta ja aina se toinen ei haasta riitaa. Jos kritisoit häntä, niin en ihmettele, että vaimo käy kuumana. En itsekään jaksanut kuunnella puolison rakentavaa kritiikkiä päivästä toiseen, vaan ennemin erosin. 

Vierailija kirjoitti:

Täältä näkemys asiaan. Vaimo on kokenut turvattomuutta aikaisemmassa elämässään. Sinä olet turvallinen kohde, johon voi purkaa kaikki pettymykset. Seuraavan riidan syttyessä sano, että hän on sinun kanssasi turvassa kaikilta maailman myrskyiltä. Sano se aina uudestaan ja uudestaan. Hän tulee koettelemaan monta kertaa. Ei ilkeyttään, vaan siksi, että on rikki.

Tunnistan tästä itseni. Lapsuuteni oli turvaton ja nuorena olin epävakaa, mikä nopeasti johti parisuhteissa eroon. Kunnes kohtasin mieheni, joka riitatilanteissa osoitti väsymättä, että olen turvassa hänen kanssaan. Ensimmäisen yhteisen vuoden aikana riitoja tuli paljon, mutta mieheni kärsivällisyys kantoi hedelmää, rauhoituin, ja riitely loppui. Nyt yhteisiä onnellisia vuosia on kertynyt 24.

Olen ketjun aloittaja. Tilanne on edennyt siihen, että vaimo on hakeutunut adhd-tutkimuksiin. Lapsuuden tutkimisen perusteella voisi sanoa, että diagnoosi enemmän kuin todennäköistä. Nyt sitten odotellaan muutama kuukausi ja toivottavasti saa diagnoosin ja lääkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kiva omakotitalo joka kohta maksettu. On tosi raskasta kun vaimo on joka kuukausi muuttamassa jonnekkin. Häviää itsellä into laittaa pihoja ja taloa mieleisekseen. Virheen tein aikanaan kun yhdessä ostettiin..... T.eri PS. Ei silti lähde vaikka pyytää.... Terveys menee molemmilta ja ihan turhaa mielestäni

Sano, että jos vielä kerran sanot muuttavasi pois, niin se on sitten siinä ja erotaan ja talo menee myyntiin. Ei riidan aikana, vaan vakavasti ja silloin kun riita ei ole liekeissä. Kerrot konkreettisesti mitä sitten tapahtuu, talo myydään ja molemmat etsii uudet kodit tai vaimosi ottaa lisää lainaa yksin ja ostaa talon itselleen. Erolla kiristämistä ei pidä katsoa suhteessa, se on henkistä väkivaltaa.

Tein tuota itse nuorena ja tyhmänä. Mies sanoi että nyt lopetat tai hän on se joka lähtee, sai minut ajattelemaan. Ja lopetin, koska se oli tyhmää ja lapsellista.

Meillä on suvussa yksi ihan tismalleen apn kuvausta vastaava pariskunta. Toivottavasti ette ole ne! Mutta jos saan sanoa näin sivusta seuranneena, niin kaikki ihmettelevät mitkä lehmän hermot tällä apta vastaavalla miehellä on siinä pariskunnassa. Nainen kun on suuttunut ja riitasntunut joka _ikiseen_ tuntemaansa ihmiseen jossain välissä elämäänsä, ja myös mies ottaa häneltä jatkuvasti ainakin henkistä pahoinpitelyä ja haukkumista. Naisen tapa käsitellä ihan mitä tahansa asiaa on vetää huutoraivarit ja uhata pois muutolla; oli se sitten lapsen kaatunut maitolasi tai naapurin pihasta tuulen mukana lentänyt roska tai työpaikalla joku kupru, samanlainen raivohuuto alkaa. Nollasta sataan. Monta kertaa päivässä. Joka päivä.

Mitenköhän tässä kävi? 

Valitettavasti ihminen ei noin vain muutu, jos kyse ei ole nuoresta ihmisestä. Jos pääosa elämästä on kulunut tietyllä tavalla, niin sehän tarkoittaa tiettyä persoonallisuutta, joka ei muutu noin vain edes terapiassa. ADHD:n olemassa lääkitys, on olemassa mielialalääkkeitä ja terapiaa, mutta en enää näin vanhempana ihmisenä jaksa uskoa, että koko elämänsä ajan tietyllä tavalla käyttäytynyt ihminen voisi muuttua.

Päihdeongelmainen on ehkä ainoa poikkeus. Elämä varmasti paranee huomattavasti läheistenkin osalta, kun päihteidenkäyttö loppuu. Ja mikä erikoisinta, silloin usein loppuu myös parisuhde. Tutuista rooleista ei päästäkään normaaliin parisuhteeseen enää. 

Samalla käytöskaavalla ihmiset menevät useimmiten loppuun asti senkin takia, että ne perustuvat arvoihin. Persoonallisuushäiriöisiä on heistä vain osa. Tietysti voihan kaiken käytöksen tarvittaessa selittää lapsuudella ja muulla psykologialla. Se ei vain muuta sen läheisen tilannetta mitenkään, vaan on mietittävä millaista elämää itse haluaa elää. Siinä mielessä diagnoosikaan ei muuta mitään.

Mietin ihan tuon pelkän avauksen pohjalta. Peilaako jokainen aina omia heikkoja kohtiaan?

Minulle on sanottu monesti, että syyllistän. Mielestäni en syyllistä, eikä pyrkimys ole ollut syyllistää vaan näyttää tunteeni ja kertoa mikä tuntuu pahalta tai mitä tarvitsen. Sitten olen jäänyt miettimään, miksi toinen syyllistyy valtavasti ja vielä syyttää minya siitä, että syyllistän häntä.

Itse en ole kertaakaan elämässäni kokenut tulleenni syyllistetyksi enkä ole sanonut niin kenellekään. Sen sijaan oma heikko kohtani on hylkääminen ja koen monesti tulleeni hylätyksi ja minä taas puolestani olen sanonut sen.

Lapsuudentraumoja kokenut on herkempi, arpi aukeaa helposti. Hän tarvitsee kärsivällisyyttä ja turvaa kasvaakseen samaan kestävyyteen kuin traumaton kumppaninsa. Jännä, että monella on kärsivällisyyttä auttaa vaikkapa rescue-koira peloistaan, muttei rakasta ihmistä, jonka toivotaan olevan valmis.