Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Epävakaa vaimo?
Nuuskamuikkunen
12.12.2022 |
Olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta ja on ollut parempia aikoja, mutta melkoisesti myös huonompia. Olen alkanut epäillä, että onko vaimolla mahdollisesti epävakaa persoonallisuus vai olenko mahdollisesti kuvitellut kaiken ja minä itse olenkin se epävakaa. Tässä kuitenkin lyhyesti ajatuksiani.
Tilanne on käynyt pidemmän päälle melko ahdistavaksi ja ei olisi ihme jos ero koittaisi. Meillä on lapsia, lainoja yms, joten ihan yksinkertainen ratkaisu ero ei olisi. Vaimolla on taustana traumaattinen lapsuus, joka selittänee ainakin jossain määrin käytöstä. Suhteessamme on mielestäni erittäin paljon riitoja ja tuntuu, että minua syyllistetään milloin mistäkin. Minulla on aiemmin kokemusta lyhyemmästä n. 3 vuoden mittaisesta suhteesta, jossa ei riidelty yhtään, joten tuohon peilattuna koen etten ole kovinkaan riidanhaluinen yksilö. No, vaimon kanssa riidellään kuitenki jatkuvasti. Koen, etten itse aloita yhtään riitaa vaan hän ne aloittaa. Voi toki olla, että joku minun toiminnassani on se syy miksi riita alkaa, mutta kuitenkin. Lisäksi vaimo on yksinkertaisesti hyvin ilkeä ja aina on vika muissa, eikä omassa toiminnassa mitään vikaa. Ei kestä pienintäkään kritiikkiä aiheesta ja jos jotain mainitsen, niin aloittaa kovan syyttelyn ja siitä seuraa tietysti riita, josta hän ei "häviäjänä" poistu. Masennusjaksojakin löytyy historiasta, mutta tällä hetkellä ei sellaista ole päällä.
Eli summasummarum. Vauhtia ja riitoja suhteessamme riittää ja en tiedä miten perin tässä nyt olisi ja mitä tekisi. Olisiko vinkkejä?
Kommentit (78)
Nuuskamuikkunen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro konkreettisesti millaisista asioista vaimosi sinua lyttää?
Yleensä vaimojen kritiikki/nalkuttaminen/lyttääminen on miehen vastuuttamista arjesta ja parisuhteesta. Nainen siis toivoo sinun ottavan enemmän näistä vastuuta. Jos suhteeseen sattuu esim. kovin etäinen ja kovin takertuva, niin seuraus vaikuttaa epävakaalta, kun kumpikaan ei pysty antamaan toiselle mitä toinen tarvitsee(!).
Joka tapauksessa vaimosi on tyytymätön teidän suhteeseen.
Jos nyt vähän avaan arkeamme, niin vaimo on tällä hetkellä sen verran sairas (long covid) ettei ole vuoteen pystynyt tekemään käytännössä mitään kotihommia. Minun vastuullani on siis siivoaminen, pyykkääminen, ruoanlaitto, kaupassakäynti, lasten harrastukset, sekä töissäkäynti. Esim. siivoamisen laadusta saan kuulla jatkuvasti. Siisteyskäsityksemme on hieman eri. Vaimo on pedantti ja perfektionistinen ja minä taas hieman suurpiirteisempi tyyppi. Olen myös vaimoni mielestä turhan etäinen ja tässä minulla on kyllä parannettavaa ja olen pyrkinytkin antamaan enemmän läheisyyttä. En ole hänen mielestään tarpeeksi läsnä, enkä jaksa aina seksiäkään harrastaa jos koen olevani väsynyt. Tästä tulee sitten mm. uhkailua että eipä tarvitse hänen kanssaan enää seksiä harrastaa, jos olen hänet joskus torjunut. Se tosiaan tulee selkeästi esiin viikoittain, että hän on tyytymätön suhteeseemme, mutta silti joinain päivinä vannoo rakkauttaan ja ettei voisi kuvitella elävänsä kenenkään muun kanssa. Koen, että annan ihan helvetisti arjen pyörittämiselle, mutta ehkä vaimolle sitten kuitenkin liian vähän. Sinänsä nämä arjen haasteet varmasti ihan tavallisia riidan aiheita eivätkä liity yleensä mihinkään mielenterveydenhäiriöihin.
Vaimosi ei sairasta long covidia vaan on masentunut. Sen takia hän ei tee kotitöitä ja tiuskii sinulle. Hän tarvitsee teille yhteisiä iltoja ja hellyyttä. Sanot vaimolle hellästi että nyt on aika nousta pedistä ja hoidetaan yhdessä asunto kuntoon ja illalla sitten romanttinen ilta yhdessä. Ja sinä olet varmasti myös väsynyt mutta varo ettet sairastuta itseäsi, ei ole sen arvoista! Jos haluat pelastaa avioliiton vielä niin laita puhelin pois ja kuuntele ajatuksen kanssa mitä vaimosi puhuu, niin kuin silloin kun olette tavanneet ensimmäisiä kertoja. Suhteen korjaamisessa voi mennä aikaa että vaimosi rupeaa uskomaan että oikeasti kuuntelet häntä mutta kuulostaa kyllä nyt siltä että hän on vain oikeasti masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005412636.html
10 vinkkiä masentuneen puolisolle avuksi <3 Älä sairastuta itseäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vikani ei ole riitely. Tuon ajatuksen voisit purkaa ensimmäisenä. Ei kestä kritiikkiä. Tuon toisena.
Mistä kritisoit rakasta naistasi? Onko se tarpeellista?
Miten jatkat riitelyä? Jätätkö rakkaan naisesi huomiotta? Pidätkö mykkäkoulun? Onko käytöksesi välinpitämätöntä?
Onko riitelyn syy mielestäsi turha? Miksise on turha? Voisitko istua alas ja miettiä voiko asia olla toisen näkökulmasta erilainen? Uskallatko asettua toisen asemaan peilaamaan omaa käytöstäsi?
Ensisijaisesti vastuu on aina otettava itsestään. Muutos voi kestää jonkin aikaa, koska aiempaan tapaan toimia on totuttu.Oletko tehnyt parisuhteessasi toista huomioivia tekoja? Pidättekö vapaailtoja yhdessä? Kerrotko arjessa kauniita sanoja naisellesi? Kehutko? Kosketatko hellästi?
Kerrotko ääneen, että rakastat?
Rakastatko naistasi?
Jos puoliso on todella epävakaa, on hänen kanssaan mahdoton tulla toimeen, vaikka kuinka rakastavasti, taitavasti ja kypsähti itse käyttäytyisi.
Jahas..jos olisi TODELLA epävakaa..niin tuskimpa ap olisi tehnyt hänen kanssaan lapsia?
Riitaan tarvitaan kaksi ei pidä epävakaan kanssa paikkaansa. Epävakaa saa riidan aikaan vaikka asiasta, josta ollaan samaa mieltä.
Hei
Olen yli 50 vuotias epävakaa nainen.
Trikkeröidyn kun näen onnellisia lapsiperheitä asiakkaina töissä.
Aiemmin näin ei ollut.
Mieheni vaatii minua vaihtamaan lakanat 2 kertaa viikossa, samoin pyyhkeet.
Jos en vaihda, olen pilannut hänen yöunensa.
Välillä kuorsaan, joka myös pilaa hänen yöunensa.
Olen 170 cm ja 66kg..miehen mielestä minun pitää laihduttaa 6 kg.
Tietyn kellonajan jälkeen en saa syödä.
Käyn töissä , pidän ulkonäköni kunnossa olen VELA.
En aio 30 vuoden jälkeen vaihtaa miestä.
Tiedän että minua ei kestäisi kukaan..jäisin vanhana yksin.
Tulen agressiiviseksi humalassa..
Että näin meillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaista meillä on. Ei vaimolla ole oikein kavereitakaan elämän varrelta kertynyt. Pariterapiassa käyty ja siellä oltu vaimon pyynnöstä kun olen ottanut eroaikeet esille. Tosin tuota esiin ottoa seurasi useamman vuoden jakso, jossa vaimo uhkaili erolla säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tämä siis kommenttina tuohon 7/9 viestiin. T aloittaja.
Jos vaimosi on jo useaan otteeseen uhkaillut erolla , voisi se olla poispääsy itsellesi tilanteesta , eikä pitäisi tulla vaimolle yllätyksenä jos nyt päätät ehdottaa eroa ja aloittaa tasapainoisen , onnellisen elämän erillään .
Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap.n aloitus ihan kuin meillä. Lapsia ei tosin ole. Vuodesta toiseen sanon etten katso yhtään ensi vuonna tuollaista. Tammikuussa alkoi jo tänä vuonna... Taas.. kun viimein saan vaimon käymään lääkärissä hetken on asiat paremmin. Kaikki parisuhde terapia / kurssit se on nalkuttamalla pilannut. Juttelu terapiaan en oikein saa menemään. Yhtään ystävää ei sillä ole joten kaikki kaatuu minun niskaan. 24,99v yhdessä.... Alkaa riittää
Minä olen epävakaa.
Minulla ei ole sukulaisia eikä ystäviä.
Poistin numerot puhelimesta , kun paniikin iskiessä soitin itkupuheluita.
Mieheni painostaa hankkimaan ystäviä.
Tv ja kirjat riittävät minulle.
Miehellä on kavereita ja harrastuksia.
en koskaan soita perään tai kyylää.
Annan hellyyttä hänelle.
Mutta olen viallinen ja rikki
Haluan elää rauhassa
Kaikella kauneudella todeten kyllä traumaattinen lapsuus jättää aina syvät jäljet ihmisen psyykeeseen. Riippuu paljon trauman laadusta ja kestosta sekä yksilön persoonallisista luonteen ominaisuuksista, traumojen käsittelyn asteesta henkilökohtaisella tasolla ja jopa monenlaisesta elämän tuurista, miten hyvin nämä kokemukset saadaan käsitellyksi tai muodostuvat korjaamattomiksi ongelmiksi. Pahimmissa tapauksissa toki mieli voi särkyä niin pahoin jo varhaisella iällä, ettei kovin paljoa ole tehtävissä.
Parhaimmillaan traumatausta ei näy kuin herkkänä ja arkana ihmisenä, jolta löytyy roppakaupalla empatia- ja ymmärryskykyä ja auttamishalua muille vaikeuksien parissa kamppaileville. Pahimmillaan kehittyy korjamaton persoonallisuushäiriö, trauma kokemusta toistetaan itse tekijänä tai kehitetään kylmä ja kova ulkokuori suojaamaan itseä ulkomaailmalta, joka koetaan alituisesti uhkaksi omalle turvallisuudelle.
Niin kuin moni tietää, alkoholistin lapsista tulee usein joko täysraittiita tai alkoholisteja. Kotiväkivallan parissa eläneistä tulee useimmiten joko ehdottomia väkivallan vastustajia tai he jatkavat kotoa opittua toimintamallia omissa parisuhteissaan.
Aloittajalle totean, että jos vaimosi tapauksessa kyse on persoonallisuushäiriöstä, ei paljoakaan ole tehtävissä tilanteenne korjaamiseksi. Jos tuo taas ei ole tilanne, ehkä vaimosi henkisen kehityksen kannalta saattaisi hänelle olla hyväksi jäädä joksikin aikaa aivan itsekseen, kohdata menneisyytensä ja mahdollisesti ottaa sitten askelia itsensä eheyttämiseksi ja myöhemmin jopa parisuhteenne korjaamiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.
Hei tässä se epävakaa 50 vuotias nainen...
Mieheni käyttää sairauttani lannistamiseeni.
Jos en tee kuten haluaa
saan kuulla miten kauhea olen kun saan sairauskohtauksiani.
Olen terve 80% vuodesta..silloin tottelen miestä kuin orja..
jos en saan kuulla olevani hirviö
Vierailija kirjoitti:
Kaikella kauneudella todeten kyllä traumaattinen lapsuus jättää aina syvät jäljet ihmisen psyykeeseen. Riippuu paljon trauman laadusta ja kestosta sekä yksilön persoonallisista luonteen ominaisuuksista, traumojen käsittelyn asteesta henkilökohtaisella tasolla ja jopa monenlaisesta elämän tuurista, miten hyvin nämä kokemukset saadaan käsitellyksi tai muodostuvat korjaamattomiksi ongelmiksi. Pahimmissa tapauksissa toki mieli voi särkyä niin pahoin jo varhaisella iällä, ettei kovin paljoa ole tehtävissä.
Parhaimmillaan traumatausta ei näy kuin herkkänä ja arkana ihmisenä, jolta löytyy roppakaupalla empatia- ja ymmärryskykyä ja auttamishalua muille vaikeuksien parissa kamppaileville. Pahimmillaan kehittyy korjamaton persoonallisuushäiriö, trauma kokemusta toistetaan itse tekijänä tai kehitetään kylmä ja kova ulkokuori suojaamaan itseä ulkomaailmalta, joka koetaan alituisesti uhkaksi omalle turvallisuudelle.
Niin kuin moni tietää, alkoholistin lapsista tulee usein joko täysraittiita tai alkoholisteja. Kotiväkivallan parissa eläneistä tulee useimmiten joko ehdottomia väkivallan vastustajia tai he jatkavat kotoa opittua toimintamallia omissa parisuhteissaan.
Aloittajalle totean, että jos vaimosi tapauksessa kyse on persoonallisuushäiriöstä, ei paljoakaan ole tehtävissä tilanteenne korjaamiseksi. Jos tuo taas ei ole tilanne, ehkä vaimosi henkisen kehityksen kannalta saattaisi hänelle olla hyväksi jäädä joksikin aikaa aivan itsekseen, kohdata menneisyytensä ja mahdollisesti ottaa sitten askelia itsensä eheyttämiseksi ja myöhemmin jopa parisuhteenne korjaamiseksi?
Pitäisikö minunkin olla itsekseni
Olen se 50 vuotias nainen joka kirjoitti tarinansa tähän ketjuun
Elän mieheni pakkomielisen puhtaus7järjestys kontrollin alla
Rakastan häntä..jos hän jättäisi..itse..mur.hani olisi melko varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla epävakaa tai sitten ei. Sinäkin voit olla tai sitten et. Ei tuon tekstin perusteella oikein voi auttaa. Olisi tärkeää kuulla ensin myös vaimosi puoli tarinaa. Siksi pariterapeutti voi auttaa paremmin.
Kuvailemasi tarinan olisi voinut kirjoittaa myös minun entinen kumppanini, joka oli kuitenkin meistä itse se epävakaampi. Ihmisillä on hyvin eri tapoja kertoa itsestään ja jotkut näkevät oman toimintansa hyvin erilaisena mitä se todellisuudessa on.
Kuulostaa kyllä siltä, että epävakaa persoonallisuus voisi täsmätä. Omalla miehelläni on se, mutta terapialla sekä aikuisiällä löydetyn ADHD:n hoidolla hän pärjää jo hyvin elämässään. Ja kotonakin on nykyään suhteellisen seesteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.
Hei tässä se epävakaa 50 vuotias nainen...
Mieheni käyttää sairauttani lannistamiseeni.
Jos en tee kuten haluaa
saan kuulla miten kauhea olen kun saan sairauskohtauksiani.
Olen terve 80% vuodesta..silloin tottelen miestä kuin orja..
jos en saan kuulla olevani hirviö
Teidän parisuhteessa on kyllä vakka kantensa löytänyt. Ilmeisesti molempien lapsuusperheissä on ollut sairasta käyttäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaimolla on muut suhteet kunnossa, hän ei välttämättä ole epävakaa, vaan kyse voi olla traumabondista ja parisuhteen dynamiikasta. Itse olin entisessä avioliitossani välttelevän miehen kanssa aika hirveä (no kumpikaan ei niin kiva). Miehen etäisyys ja itsekeskeiset päätökset ahdisti ja hain huomiota naurettavin ja surullisin tavoin.
Kun tajusin ettei tuossa suhteessa tule mikään paranemaan, kun itse uhrasin ihan parisuhteen perustarpeet eikä mies kokenut tarvetta tai mahdollisuutta muutokseen niiden osalta, erottiin. Päätin että en koskaan enää lähde tuollaiseen viruitelmään. Löysin uuden kumppanin ja olen ollut nyt vuosikausia onnellisessa suhteessa, jossa ei riidellä käytännössä koskaan ja silloin harvoin kun riidellään niin sekin on asiallista. En siis ole epävakaa, vaikka huono suhde veti minusta sellaiset piirteeni esiin.
Jos kumppanin muu elämä rullaa, kyse on teistä kahdesta, eli pohtisin omaakin rooliani. Onko elämässä aidosti kaksi ihmistä, jotka suunnittelevat sitä yhdessä, vai elätkö vsin omaasi ja kumppani tulee tai on tulematta mukana? Jaatko vapaasti henkistä ja fyysistä läheisyyttä? Jos tiedät olevasi etäinen mutta ettet pysty muuttumaan, on vastaus kumppanin muuttuminen tai ero. Todennäköisesti molempien pitäisi kyetä kompromisseihin. Jutelkaa paljon. Jos taas mikään noista ei aidosti yhtään kolahda ja kumppanilla on selviä haasteita useammassakin ihmissuhteessa, epävakautta liipannee ainakin läheltä. Eli kumppanin tulisi haluta tehdä asialle jotain.
Vähän tässä mietityttää, mitä olette aiemmin asiasta puhuneet. Jos ette mitään, niin se jo vihjaa suhteen laatuun.
Ja aloittajan itsensäkin tulisi haluta tehdä asialle jotain. On hyvin epätodennäköistä, että aloittaja on jo tehnyt kaiken niin hyvin, että suhteen pitäisi olla kunnossa. Siitä kertoo tuo kritiikitön suhtautuminen itseen (mm. riidat aina muiden vika).
Mielestäni ap nimenomaan miettii asioille ratkaisua ja on ilmeisesti tehnyt.
Vaimoni teki minulle ihan samaa. Kaikki p*ska piti vaan ottaa vastaan. Mistään en saanut kommentoida, muuten olin hullu. Kaikki mitä tein oli väärin. Luulin vaimoni olevan narsisti, koska vaan tylytti minua ja kohteli epäloogisesti. Luulin, että vaimolla oli raskasta ja tein niin paljon kotihommia kuin jaksoin. Kaikkea se syyttely ja outo toiminta minua kohtaan tuntui siltä kuin tulisin hulluksi. Vaimo kiitti vapaasta ajastaan pettämisellä. Rupesin puhumaan erosta niin sitten vaimo muuttui ja riidat muuttuivat keskusteluiksi. Vaimo muuttui nopeasti siksi naiseksi, jonka kanssa menin naimisiin.
Tällä palstalla naiset pitää vaan naisten puolta joka asiassa ja eivätkä osaa ajatella asioita objektiivisesti. Osa naisista ajaa feminismia, mutta eivät tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa.
Vaimonikin käyttäytyi kuin feministi ja ohjeisti minua kotona miten mun pitää muuttua ja miten hänelläkin on oikeuksia. Hänen oikeudet vain yliajoivat kaikki minun oikeuteni ja parisuhde meni päin per*että. Otin lopulta takaisin miehen roolin ja sanoin, etten siedä oikeuksien epätasajakoa, muuten hän saa lähteä heti. Nyt ollaan tilanteessa jos perhedynamiikka toimii, tasa-arvoisesti. Molemmat tekee tasapuolisesti kotityöt ja myös talous. Vaimo tekee enemmän naisten hommia ja minä enemmän miesten hommia. Parisuhde ei ole ikinä voinut näin hyvin.
Kehotan kaikkia käymään lääkärissä jos puoliso pyytää. Meillä vaimo ei oikein millään lähde lääkäriin. Siellä voi käydä vaikka kuinka terveeksi itsensä tuntee. Käy puolison vuoksi tai avuksi. Usein löytyy kumminkin jotain. Meillä rauta, vitamiini, vaihevuosi, sokerin syönti ongelmaa on. Ei ole iso juttu käydä ja miksi tappelun kautta aina?? Kysyy hän... Voihan siellä käydä sanomassa että puoliso on narsisti, hullu, yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti minunkin mieheni kuvailisi minua epävakaaksi. Hän arvostelee ja puuttuu melkein kaikkeen mitä teen. Siis ihan arkisia askareita, ei mitään hapon heittämistä naamalle tai lemmikkien kiduttamista. En osaa välillä edes avata sälekaihtimia oikein. Komentaa kuin lasta/teiniä, ei kuuntele edes mitä sanon kun alkaa vaahdota päälle miten väärässä taas olen. Joskus jaksan olla suuttumatta, mutta silloin kun puolustan itseäni, on hän aivan ihmeissään ja käskee lopettaa meuhkaamisen. Jonka itse aloitti. Ei käsitä alkuunkaan miksi hermostun, pitää varmasti lähes hulluna jos joku kysyisi minun sielunmaailmastani. Vaikea tuollaisen kanssa on järjissään pysyä, ja aika hyvin onkin saanut minut lannistettua. Suuttuu myös siitä, kun pyydän olemaan riitelemättä ja puhumaan minulle asiallisesti. Ai miten niin riitelen, ole hiljaa jo -tyyppistä. Täydellinen tilanne tajun puuttuminen on myös tosi hankalaa. Mitään armoa ei tule jos suunnitelma muuttuu lennossa, ei pysty auttamaan vaan jankuttaa, että sun piti tehdä tämä. Olin jalka kipsissä vuosi sitten ja hän tuli karjumaan kun liinavaatekaapin edessä oli tavaraa eikä hän päässyt sinne heti. En sano, että ap olisi samanlainen kontrolloija, mutta hänen kirjoitus liittyi niin hyvin tilanteeseeni, että halusin kertoa. Eikä tarvii sanoa, tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä.
Hei tässä se epävakaa 50 vuotias nainen...
Mieheni käyttää sairauttani lannistamiseeni.
Jos en tee kuten haluaa
saan kuulla miten kauhea olen kun saan sairauskohtauksiani.
Olen terve 80% vuodesta..silloin tottelen miestä kuin orja..
jos en saan kuulla olevani hirviö
Teidän parisuhteessa on kyllä vakka kantensa löytänyt. Ilmeisesti molempien lapsuusperheissä on ollut sairasta käyttäytymistä.
Niin
mieheni on todella komea ja musiikillisesti lahjakas.
Meille on myöskin kertynyt suuri omaisuus.
Koska ei ole lapsia..
Matkustelemme ihaniin lomakohteisiin.
Minä luen huvikseni historiaa ja ihmisen käyttäytymistä koskevia tutkimuksia.
Mieheni on myös suuri rakkauteni
Olin vähenmmän sairas 20-35 vuotiaana.
nyt 50 vuotiaana sairaus on kääntynyt huonompaan suuntaan.
En tiedä miksi
Haluan elää sairaudesta huolimatta
Vierailija kirjoitti:
Voi olla epävakaa tai sitten ei. Sinäkin voit olla tai sitten et. Ei tuon tekstin perusteella oikein voi auttaa. Olisi tärkeää kuulla ensin myös vaimosi puoli tarinaa. Siksi pariterapeutti voi auttaa paremmin.
Kuvailemasi tarinan olisi voinut kirjoittaa myös minun entinen kumppanini, joka oli kuitenkin meistä itse se epävakaampi. Ihmisillä on hyvin eri tapoja kertoa itsestään ja jotkut näkevät oman toimintansa hyvin erilaisena mitä se todellisuudessa on.
Tämä. Ei jossain vauvapalstalla voi ottaa kantaa tällaisiin.
Alue: Aihe vapaa
Epävakaat jolleivat hakeudu hoitoon ja noudata hoitosuunnitelmaa ovat henkisesti vaarallisia myös lapsille. He oikein haluavat olla välillä maanisia ja välillä depressiivisiä.