Aivan käsittämätöntä!! Äitini oli mennyt lupaamaan tuttavaperheelle, että voivat tulla uutenavuotena luokseni ulkomaille!!
Asun töiden takia Berliinissä, ja olen tottunut siihen että ajoittain semmoiset puolitutut toiveikkaina laittavat Facessa viestiä että voisikohan meillä majoittua kaupunkiloman ajan. No ei voi.
Nyt sain sitten tietää, että äitini on LUVANNUT perhetutuille, että minun asunnollani voi nukkua kolme yötä 30. joulukuuta ja 2. tammikuuta välisenä aikana. Kyseessä ei siis ole mikään ihan täysin tuntematon perhe, perheen äiti on kummitätini, mutta silti olen todella hiilenä
1) Asuntoni on pieni kaksio. Tänne ei niin vaan kolme henkeä lisää edes mahdu punkkaamaan. Minulla on vuodesohva olohuoneessa, jotta ystävät voivat tarvittaessa yöpyä, eikä muuta majoitussijaa. Äiti sanoi, että voinhan minä nukkua vaikka sohvalla ja perhe voi ahtautua minun sänkyyni (asun yksin mutta minulla on parisängyn levyinen sänky). En todellakaan aio antaa sänkyäni heille!
2) Minulla on jo suunnitelmia uudeksivuodeksi. Olen kaupungilla ystävien kanssa ja jään luultavasti yöksi yhden heistä luokse. Äiti sanoi, että eihän minun tarvitse mitään muuttaa, senkun annan vara-avaimen tuttavaperheelle ja tulen ja menen niinkuin huvittaa. Ei TODELLAKAAN houkuttele tulla uudenvuodenpäivänä kohmelossa kotiin ja löytää kolme ihmistä pörräämässä kotonani
3) Asuntoni ei ole millään turistipaikalla, asun kaukana keskustasta ja julkiset kulkevat täältä huonosti. Äiti sanoi, että VOINHAN LAINATA AUTOANI heille bensarahaa vastaan vierailun ajan. Tarvitsen sitä itse.
Olen aivan hiilenä koko jutusta. Minulta ei kysytty, minulle vain ilmoitettiin ja äitini ei näe että mikä tässä on ongelma kun "tuttu perhehän se on". Ei ole siitä kyse!! Miten itse hoitaisitte asian? Tekisi mieli vaan ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb, vaikka eihän tämä heidän vikansa sinänsä ole koska äitini tämän koko kuvion sai aikaan
Neuvoja?
Kommentit (369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilijöille, kyllä tällaisia ihmisiä on olemassa. Olin juuri saanut opiskelijayksiön (jonka maksoin tuilla ja omilla palkkarahoillani) kun isäni alkoi kaupitella sitä majoituspaikaksi sukulaisille jos on asiaa pääkaupunkiseudulle. Onneksi olin itse paikalla ja torppasin tämän välittömästi. Tuskin kukaan silti olisi mihinkään opskelijayksilöön sentään ängennyt, mutta uskomaton idea silti. Minulta tietenkin mitään kysymättä, sillä eihän se ollut kuin minun kotini, minun maksamani asunto ja minun elämäni.
Ap, tietenkään et suostu ja tämän voi mielestäni ilmaista riittävällä suoruudella kaikille osapuolille, jotka sinun selkäsi takana ovat toimineet, jotta ongelma ei toistu.
Ihmiset puhuu ja kirjoittaa esim. täällä kyllä välillä ihan uskomattomia juttuja. Harva niitä ottaa noin tosissaan. Tuskin edes ne sukulaiset jolle asuntoa oli kaupiteltu. Jos olisivat olisivat jossain vaiheessa olleet ovien takana matkalaukut kädessä. Jotkut jutut kannattaa kuitata höpö höpö jutuiksi ja unohtaa sen jälkeen.
Isohko on osa on varmasti provoja joo, mutta kyllä tämä palsta on aika hyvä paljastamaan senkin että iso osa ihmisistä elää aika suojattua elämää. Minullekin on huudeltu provoa ihan tosista lapsuudentapahtumistani, kun eihän kenellekään ikinä voi sattua mitään pahaa jne jne.
Laiska provo
joo ihan varmasti sun oma kummitätisi on kysynyt sun äitiltä eikä sulta, ja tosiaan haluaa kolmehenkisen perheensä kanssa tulla asumaan sun kaksioon kaukana keskustasta ja lähteä ajelemaan uutena vuotena ympäri Berliiniä. Anna olla.
Miten itse hoitaisitte asian? Tekisi mieli vaan ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb, vaikka eihän tämä heidän vikansa sinänsä ole koska äitini tämän koko kuvion sai aikaan
Vastaus: "ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen kummitäti lähtee ulkomaille ja kysyy kummilapsen äidiltä voiko kummilapsi hänet majoittaa, eikä ota mitään yhteyttä kummilapseensa jonka luokse hän kuitenkin on majoittumassa.
No juuri siksi on hyvinkin todennäköistä että kummitäti ei välttämättä ole edes tietoinen asiasta. Saattanut vain kohteliaasti nyökytellä kun ap:n mamma on kehunut että mirkulla on asunto Berliinissä. Mamma on omasta mielestään järjestellyt kummitädin uuden vuoden lomareissun ja kummitäti on mielestään vain kuunnellut kohteliaasti vuolasta vuodatusta.
Voi olla myös, että kummitäti ei ole alunperin jutellut kummitytön kanssa, kun on pitänyt mahdollisena, että hän ei kaipaa kolmea vierasta, mutta on tiennyt, että äiti lupaa samantien.
Vierailija kirjoitti:
Miten itse hoitaisitte asian? Tekisi mieli vaan ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb, vaikka eihän tämä heidän vikansa sinänsä ole koska äitini tämän koko kuvion sai aikaan
Vastaus: "ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb"
Ilmoittaisin kummitädilleni, että jos minua haluat tavata, soita suoraan minulle, äiti ei menojani sovi. Mielelläni jonain käyntipäivänä voin tavata jne. Jos tarvitset, voin katsoa hotellia, mutta netistä minäkin ne etsisin.
Äidille en ilmoittaisi asiasta sen enempää, jättäisin kummitädin ja minun väliseksi minun osalta niinkuin sen alunperinkin olisi kuulunut olla.
Älä selitä mitään kenellekään vaan ilmoitat äidillesi ettei sovi. Syy ei kuulu kenellekään.
Selittely on turhaa.
Asuin opiskeluaikoina pienessä 30 neliön yksiössäni, sinne juuri juuri mahtui pääasiassa sänkyni kirjoituspöytäni jonka täytti kirjani ja tietsikkani ja
Siskoni oli mennyt lupaamaan jonkin perhetuttunsa tyttärelle (niin fiksu tyttö, lääkiksessä ja niiiiiiin fiksusta perheestä, jne..)että tämä (minulle täysin tuntematon tyyppi) voisi asua minun yksiössäni ilmaiseksi opiskeluaikanaan koska "sinähän olet niin paljon poissa poikaystäväsi luona". Opiskeluasuntoja kun oli niin vaikea kuulemma paikkakunnalta kohtuuhintaan löytää...miettikää vesikulut, sähkökulut ja vuokra kaikki minun piikkiini koska perhetuttu.
Voi vettu että repesin. Kuinka voi toisen yli kävellä tuolla tavoin? Ei ikinä !
Onneksi huomasin tuon piirteen (lupailla asioita toisten puolesta) siskostani tuossa vaiheessa, pelasti monelta pascajutulta ja ylläriltä tulevaisuudessa.
P.S. Se "fiksu lääkisopiskelija" paljastui myöhemmässä vaiheessa pihiksi ikuiseksi opiskelija-hulttioksi joka lokkeili huolella....
Alkuperäiselle terkut: Sano ei käy. Pelastut oikeasti takuuvarmasti monelta huonolta jutulta kun teet jo nyt selväksi ettei käy. Äitisi vaikuttaa yhtä pimeeltä kuin siskoni.
Sano että korona, sori toipumassa vasta.
Sanot äidillesi ettei käy.
Äitisi asia selvittää siitä eteenpäin miten taitaa. Oppiipa ettei kävele ylitsesi.
Nyt vaan täydellinen Funkestille päälle, älä vastaa mihinkään yhteydenottoihin ja pidä huoli ettet ole asunnollasi sinä päivänä kun asunnonvaltaajat saapuvat. Ja avaimet pidät visusti itselläsi.
Vierailija kirjoitti:
Sanot äidillesi ettei käy.
Äitisi asia selvittää siitä eteenpäin miten taitaa. Oppiipa ettei kävele ylitsesi.
Nimenomaan näin. Sinun hommasi ei ole tehdä yhtään mitään muuta kuin sanoa äidillesi ihan ehdoton ei. Hänen hommansa on selvittää sotku ja oppia käyttäytymään
Vierailija kirjoitti:
Ei Berliinistä pysty kirjoittamaan Vauva palstalle. Eli Porvoosta kyse.
Kerro toki miksi ei voisi.
Terveisin 200 km Berliinistä länteen päin
Soitat kummitädillesi ja kerrot, että äitisi oli luvannut heille majapaikan vaikkei se ole mahdollista. Neuvot vaikka hyvän hotellin jos tiedät sellaisen. Todella kurjaa jos toisen puolesta jotain luvataan.
Vierailija kirjoitti:
Tosi mukavaa että levittelet täällä sukusi asioita. Minäkin tiedän että pilveä polttelet ja sitä kasvatat asunnossasi. T kummitäti
Et kuitenkaan tiedä, että hänen asuintalossaan on python karkuteillä?
Jäämme odottamaan uutta vuotta ja sitä hetkeä kun ap kertoo sukulaisten ilmestyneen laukkuineen oven taakse.
Tämä ei ole sinun murhe eikä sinun ole velvollisuus ottaa yhteyttä noihin ihmisiin ja pahoitella että nyt ei käy. Laitat äitisi asialle. Hän saa itse setviä sotkunsa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä, jotka lomillaan haluavat yöpyä muiden nurkissa. Huh, eihän tuo ole mitään lomaa. Pitää saada mennä ja olla kuten parhaaksi näkee. Jotkut kuitenkin mieluummin hissuttelee tuttavan kaksion olkkarissa.
Mulla oli tällainen kaveri. Äärimmäisen pihi. Minun luo piti aina tulla yöksi kun oli Helsinki-vantaalta lähtö jonnekin. Kun eihän hotelliin voi mennä kun ovat niin kalliita. Kaiken huippu oli kun minun piti aamukolmelta viedä herrasväki lentokentälle kun se taksi on niin kallis. Itsellä oli työpäivä seuraavana päivänä ja se piti perua. Menetin satasen.
Oli muissakin asioissa samanlainen itsekkyys. On entinen kaveri.
Äitisi sotki homman joten saa korjata sen myös. Sanot napakasti EI ja että sun puolesta ei ikinä enää lupailla. Loput on äitisi vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Miten itse hoitaisitte asian? Tekisi mieli vaan ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb, vaikka eihän tämä heidän vikansa sinänsä ole koska äitini tämän koko kuvion sai aikaan
Vastaus: "ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb"
Noihan on törkeitä lokkeja, hyvä vaan jos loukkaantuvat ja jää seuraavat lokkeilut tekemättä.
Taitaa tämäkin inisiä olla sinkkuja. Ovat tottuneet vain omaa napaansa toljottamaan. Ei mitään käsitystä, että yhteiskunnassa on muitakin.