Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukiketju yksinäisille
Saisimmeko yksinäiset tähän toisiamme tukevan ketjun. Tähän ei kaivata yksinäisten syyllistämistä tai oman elämän hehkuttamista, vaan tarkoitus tukea toisia tämän keskellä. Jokainen joka kokee olevansa yksinäinen saa tulla mukaan, tilanteet ovat erilaisia, yksinäisyyttä voi kokea niin monissa elämäntilanteissa.
Itse keski-iän myötä olen sekä menettänyt läheisiäni ja ystäviä kuolemalle ja elämälle, lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni ja lopettanut kuluttavat suhteet. Tämän myötä olen yksinäinen siten, että ei ole ketään joka kysyy mitä kuuluu tai jonka kanssa turista kaikesta. Kun miettii tätä kaikkea mitä nyt on, on aika ankeaa ja raakaakin kokea yksinäisyyttä. Mulla on toki lapset, mutta ei heidän tehtävänsä ole olla mun yksinäisyyteni poistaja, vaan kannustan heitä maailmalle ja elämään. Sana on vapaa.
Kommentit (400)
Tämä ketju sopii minullekin. Olen ollut yksinäinen varmaan yläkoulusta lähtien. Muutettiin ja uudessa koulussa aluksi kaikki hyvin. Sitten myöhemmin kiusaamista. Pieni paikkakunta ja jäin täysin yksin. Kadotin jotenkin itseni täysin niiden vuoden aikana. Ikävä kohtelu jatkui myös lukioon. Samoja tyyppejä ja kukaan ei halunnut kanssani olla. Muutamat samassa tilanteessa olevat seurana välillä. Lukio vaikeaa aikaa ja sain todeta etteivät ihmiset muutu. Voin huonosti niinä vuosina. Toisaalta menetin itsekin rohkeuden tutustua muihin. Luovutin tavallaan. Uskoin liian hyvää ja että elämä muuttuu.
Myöhemmin kaikkea ikävää sattunut. En viitsi tänne kirjoittaa niistä. Kuitenki luotto ihmisiin on mennyt vuosien aikana. Paljon mitään hyvää ei ole ollut. En itsekään ole mikään paras tyyppi, mutta en kohtele muita huonosti kuitenkaan. Muihin tutustuminen on hyvin vaikeaa. En luota ja jännitän kaikkea nykyisin. Olen ollut niin kauan yksin. Lukiostakin jo kohta vuosikymmen. Silti en ole paljon tässä asiassa edistynyt. Yksinäinen olen edelleen. Ei ole ketään ystävää. Läheisiä myös todella vähän. Ei oikeastaan ketään perheen ulkopuolelta. Vaikeaa kirjoittaa tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulkvistit joutuu olemaan yksin. Kivat saa kavereita.
Tuota nuo mulkvistit eivät koskaan myönnä.
Sinä et ole vielä kohdannut elämässäsi vastoinkäymisiä. Kyllä elämä ehtii vielä sinuakin opettamaan ja antaa sinulle enemmän nöyryyttä.
Minulla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin ihmisillä yleensä. Siitä huolimatta minula on ystäviä varsin paljon.
Miksi haastat riitaa yksinäisten ketjussa? Mene pois, ole hyvä!
No, hän haastaa riitaa lauantai-iltana keskustelupalstalla. Ei taida olla mukava ihminen, eikä hänellä näytä olevan muuta seuraakaan kuin me tuntemattomat.
Minäkin olen yksinäinen ja allapäin. Juuri eronnut miehestä joka käytti mua hyväkseen taloudellisesti. Annoin sen tapahtua vaikka suututti koska tykkäsin siitä miehestä niin paljon. Viimein lopetin yhteydenpidon koska mies myönsi että oli harrastanut seksiä toisen naisen kanssa. Mutta kyllä tuntuu pahalta. Todella pahalta. Hyväksikäytetyltä. Loukatulta. Eikä ole yhtään ystävää jonka kanssa jutella asiasta. Työkavereiden kanssa en viitsi koska kuitenkin juoruavat eteenpäin. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Olen parisuhteessa, mutta kovin yksin. Olemme kasvaneet niin eri suuntiin. Ei ole voimia erota ja onhan halvempi asua samaa huoneistoa.
Haluatko olla samassa tilanteessa 10 v, 20v kuluttua. Pelkkä; rahantakia? Ikäsi on? Jos olet alle 60v, kysy itseltäsi mistä haaveilet jne?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju sopii minullekin. Olen ollut yksinäinen varmaan yläkoulusta lähtien. Muutettiin ja uudessa koulussa aluksi kaikki hyvin. Sitten myöhemmin kiusaamista. Pieni paikkakunta ja jäin täysin yksin. Kadotin jotenkin itseni täysin niiden vuoden aikana. Ikävä kohtelu jatkui myös lukioon. Samoja tyyppejä ja kukaan ei halunnut kanssani olla. Muutamat samassa tilanteessa olevat seurana välillä. Lukio vaikeaa aikaa ja sain todeta etteivät ihmiset muutu. Voin huonosti niinä vuosina. Toisaalta menetin itsekin rohkeuden tutustua muihin. Luovutin tavallaan. Uskoin liian hyvää ja että elämä muuttuu.
Myöhemmin kaikkea ikävää sattunut. En viitsi tänne kirjoittaa niistä. Kuitenki luotto ihmisiin on mennyt vuosien aikana. Paljon mitään hyvää ei ole ollut. En itsekään ole mikään paras tyyppi, mutta en kohtele muita huonosti kuitenkaan. Muihin tutustuminen on hyvin vaikeaa. En luota ja jännitän kaikkea nykyisin. Olen ollut niin kauan yksin. Lukiostakin jo kohta vuosikymmen. Silti en ole paljon tässä asiassa edistynyt. Yksinäinen olen edelleen. Ei ole ketään ystävää. Läheisiä myös todella vähän. Ei oikeastaan ketään perheen ulkopuolelta. Vaikeaa kirjoittaa tätä.
Nyt kun kirjoitan mun parhaan ystävän nimen, moni älähtää.
Silti: Jeesus. Hän on mun paras ystävä. Jokaista varten joka on yksin, ja kaipaa sitä että häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin on. Hän haluaa olla ystäväsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulkvistit joutuu olemaan yksin. Kivat saa kavereita.
Tuota nuo mulkvistit eivät koskaan myönnä.
Sinä et ole vielä kohdannut elämässäsi vastoinkäymisiä. Kyllä elämä ehtii vielä sinuakin opettamaan ja antaa sinulle enemmän nöyryyttä.
Minulla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin ihmisillä yleensä. Siitä huolimatta minula on ystäviä varsin paljon.
Aika jännä, että siitä huolimatta olet täällä niin ilkeä.
Moni yksinäinen on osoittautunut rasittavaksi pyytäen jatkuvasti että vippaa sitä ja tätä. Paljon on omaa vikaa kun ihmiset kaikkoavat ympäriltä. Toinen ongelma on että takerrutaan liikaa ja ystävä ei ole mikään terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi yksinäinen, jonka ystävät kaikkosivat, kun läheiseni kuoli ja aloitin suruprosessin. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että on tullut hylätyksi elämänsä vaikeimman ajanjakson aikana.
Kyllä moni ottaa etäisyyttä kun esim puoliso kuolee. Syynä käytetään: ettei tiedä mitä sanoa. Tärkeintä sille leskelle kun olisi tietää ettei jäänyt yksin. Ei siinä korulauseita kaivata. Vie kukkia, vie sureva kahvilaan, Menkää kävelylle. Istukaa puistonpenkillä hiljaa.
Uppista! Haastan kaikki mukaan viestittelemään vaikka sähköpostilla anonyymina. Kyllä me voidaan selättää monta surua porukalla ja vertaistuella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos te kaikki olette yksinäisiä, niin miksi ette pyri nyt ottamaan toisiinne ihan oikeaa kontaktia? Siis te, jotka täällä kirjoittelette ja yläpeukutatte toisianne sekä koette olevanne samanlaisessa tilanteessa?
Eikö tuossa nimenomaan se ongelma usein ole, että vähän odotetaan että joku toinen ottaisi yhteyttä ja pyrkisi tutustumaan minuun, mutta ei itse uskalleta lähteä tutustumaan.
Vierailija kirjoitti:
Moni yksinäinen on osoittautunut rasittavaksi pyytäen jatkuvasti että vippaa sitä ja tätä. Paljon on omaa vikaa kun ihmiset kaikkoavat ympäriltä. Toinen ongelma on että takerrutaan liikaa ja ystävä ei ole mikään terapeutti.
Esimerkiksi minä en ikinä ole vippaillut mitään muilta. Lapsuudenkodin kasvatuksen peruja ilmeisesti tuollainen. Siksi en ymmärrä kun naiset haluavat käyttää toistensa henkilökohtaisia huulipunia ja ripsivärejäkin.
Minua kuvaillaan usein itsenäiseksi ja toimeliaaksi ihmiseksi. Miksi ihmeessä käyttäisin muita ihmisiä terapeutteina? Eihän heillä ole terapeutin koulutusta ja objektiivista asennetta kiperien kysymysten suhteen! Jos elämänsä perustaa sille, että elää muiden mielipiteiden mukaan niin harmittaa totisesti loppusuoralla kun ei tullutkaan elettyä sitä itselleen sopivinta elämää.
Jokainen järkevä aikuinen tajuaa sen, että ihmiset tavallaan monesti haluavat toisen tekevän samalla tavalla kuin itse. Siksi raitista ei siedetä kun hän ei juo alkoholia toisen kanssa. Sama juttu vielä 20 vuotta sitten ihan hyvällä työpaikalla: jos et polttanut tupakkaa etkä ollut mukana tupakkapaikan juoruringissä niin olit sitten ulkopuolinen.
Sen hyvä puoli oli, ettei tarvinnut ikinä sekaantua milloin mihinkin skismaan töissä. Sen huono puoli oli se, että osa piti tupakoimuttamuutta ja rinkiin osallistumattomuutta ylimielisyytenä. Ei ole kuulemma normaalia jos ei puhu ikinä pahaa muista kenenkään selän takana! Se veti kyllä sanattomaksi kun mielestäni töissä käytiin tekemässä töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoista tekoihin. Tein postilaatikon sivulla www.gmx.com ja osoitteeni on yksi.yksinainen@gmx.com. Tehkää tekin perässä ja laittakaa postia tulemaan. Pervojen kuvat hoivaan roskiin eli turha yrittää jotenkin kiusata yksinäistä ihmistä.
Siis hoivaan roskiin. En hoivaa. Autocorrect, paholainen se möhlii taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoista tekoihin. Tein postilaatikon sivulla www.gmx.com ja osoitteeni on yksi.yksinainen@gmx.com. Tehkää tekin perässä ja laittakaa postia tulemaan. Pervojen kuvat hoivaan roskiin eli turha yrittää jotenkin kiusata yksinäistä ihmistä.
Siis hoivaan roskiin. En hoivaa. Autocorrect, paholainen se möhlii taas.
Siis h e i v a a n 😅.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi, että tähän ketjuun nyt tuli näitä kiusaajia. Fakta on se, että yksinäisyyteen voi ajautua, näin esim. mulle kävi, eikä niin että aina on joku mulcu ja siksi yksin.
Sitä paitsi tämä koskettaa niin monia, että vikaa on pikemminkin meidän yhteiskunnassa kuin yksilössä. Suomessa on vaikea saada ystäviä enää aikuisena. Silti sitä tässä elättelee edelleen toivoa, että joskus vielä ystävän saisi. Tärkeää kai se onkin, että toiveikkuus pysyisi. Jotenkin vaan kaikki tuntuu välillä niin kovin turhalta.
Ap
Kynttiläni palaa molemmista päistä, se ei kestä yön yli. Mutta hyvät ystävät ja viholliset, se valaisee kirkkaasti. (Edna St. Vincent Millay)
Jos ymmärtäisit mitä tarkoitan, Kun sanon, että tähdet lähettävät valomerkkejä, pelottavia viestejä, Et kääntyisi vastaamaan minulle:, "Yö on ihana." (D.H. Lawrence)
Väittäisin, että perhekeskeisyys estää kavereiden löytämisen. Suomessa ei tueta muita ihmisiä kuin perheellisiä, tästä yritetään väen vänkäämällä tehdä "lapsiystävällistä maata". Täällä on kuitenkin paljon perheettömiä, eikä heitä auteta missään. Nimenomaan vähävaraisia ja yksinäisiä. Olen yksi niistä. Minulla ei ole edes lapsia ja ikää alkaa olla. Ei ole edes kumppania, edes omaa asuntoa. Että niin.. Olen yrittänyt parantaa asemaani, mutta en voi tässä paljastaa miksi se ei niin vaan onnistu. Olen vaan niin jumissa. En tiedä onko minulla paikkaa missään tässä maailmassa. Nainen olen.
Kun olen kärsinyt itse, nyt arvaan kurjia auttaa. (Vergilius Aeneis)
Sillä kaikissa kohtalon vastuksissa pahinta kurjuutta on se, että muistaa menetetyt onnen hetket. (Boethius)
Juu, täällä on jotenkin tosi kylmä ja kova meininki. Pitää pärjätä ja kaikilla elämänalueilla, jos ei onnistu, niin olet luuseri. Ketään ei kiinnosta. Aika kärjistettyä, mutta tältä se monesti tuntuu. Ihmiset viettävät aikansa oman perheensä kanssa ja niiden lapsuuden ystäviensä ehkä. Milläs siinä sitten tutustut, kun ihmisten elämä on jo täynnä. Pitäisi meidän yksinäisten löytää toisemme, mutta ei sekään ole niin yksinkertaista. Pitäisi olla muutakin yhteistä kuin se, että on yksin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että tähän ketjuun nyt tuli näitä kiusaajia. Fakta on se, että yksinäisyyteen voi ajautua, näin esim. mulle kävi, eikä niin että aina on joku mulcu ja siksi yksin.
Sitä paitsi tämä koskettaa niin monia, että vikaa on pikemminkin meidän yhteiskunnassa kuin yksilössä. Suomessa on vaikea saada ystäviä enää aikuisena. Silti sitä tässä elättelee edelleen toivoa, että joskus vielä ystävän saisi. Tärkeää kai se onkin, että toiveikkuus pysyisi. Jotenkin vaan kaikki tuntuu välillä niin kovin turhalta.
Ap
Juuri tämän takia en uskalla tätä kautta tutustua, kun täälläkin on näitä kiusaajia ja pervoja. On se kumma kun yksinäisyydestä ei saa edes keskustella rauhassa.
Ei ne ollut sinun ystäviä, kun hylkäsivät tuon takia. Ystävät eivät hylkää missään tilanteessa, eivätkä varsinkaan silloin, jos ystävän läheinen kuolee.