Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Riita asumuserossa

Vierailija
10.12.2022 |

Olemme asumuserossa ja tänään meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä lasten kanssa luistelemaan. Soitin miehelle noin 10 aikaan kysyäkseni, että mennäänkö sittenkin pulkkailemaan kun lunta on niin paljon (luultavasti peittää jään). En ehtinyt tietenkään itse asiaan. Mies vastasi puhelimeen todella pahantuulisesti, mistä pahoitin mieleni ja sanoin, ettei tarvitse olla epäkohtelias. Kyllä tuli hyvin ei-toivottu olo. Mies suuttui ja sanoi, että mun täytyy antaa hänen olla oma itsensä. Mitä olette kuitenkin mieltä? Pitääkö minun hyväksyä miehen käytös? Tottakai kaikki olkoon omia itsejään, vaikkapa pysyvästi tylyjä ja sellaisia, jotka eivät pidä puolisostaan. Mutta pitääkö minun hyväksyä? Keskusteluja on käyty miljoonasti. Vikaa ja korjattavaa tuntuu olevan vain minussa, myös siten, että minun pitää kestää paremmin omien tarpeidesi huomiotta jättäminen, epäkohteliaisuus, se että mieheni ei monestikaan pidä minusta (tai ihmisistä yleensä toki). Mutta kun on tuhanteen kertaan yritetty keskustella, että minä toivon ystävällisempää käytöstä, kontaktia (esim. että minulle vastataan tai soitetaan) jne.

Nytkin siis kävi sitten siten, että mies lopetti puhelun koska hän haluaa heräillä rauhassa (tämä on kyllä jonkin verran tekosyy). Sitten hänestä ei kuulu puoleen tuntiin vaikka hänen pitäisi sovitusti lähteä hakemaan minua. Koitin soittaa, mies ei edes vastaa. Soitan sitten lapsen puhelimeen ja kysyn mitä kuuluu, onkohan isi siellä vai lähtenyt ajamaan. Taustalta kuulen, mies tokaisee vastaavansa työviesteihin ensin. Ok, sanon, että olisi voinut edes ilmoittaa (ei olisi pitänyt sanoa lapsen puhelimeen, siksi juuri mietin nyt jo pikaista eroa koska tuntuu, että emme tule toimeen ja lapset joutuvat seuraamaan sitä). No tähän mies ei suoraan vastaa vaan sanoo, että olisi soittanut sitten kun on tehnyt työhommat (mitä 1 ei ole pakko tehdä nyt, mistä 2 en tiennyt mitään ja 3 olisi ollut oikeasti kohteliasta ja arvostavaa käytöstä antaa jokin aika-arvio, mielestäni. Mielestäni en vaadi liikoja.)

Sitten mies sanoo, että hänellä oli puhelin äänettömällä niin ei siksi huomannut soittoani. Oli siis oikeasti laittanut sen äänettömälle (tai mykistänyt soittoni...) sen jälkeen kun olin kerran soittanut.

Mietin koko ajan miten tulisimme paremmin toimeen. On todella kova tahto kääntää kaikki kortit ja vieläkin yrittää. Ajatuksena, että arvostan sitoutumista ja joitain asioita suhteessamme (tosin en oikeasti ole edes varma onko osa siitäkin vain fantasiaa). Mutta. Onhan tämä ihan prseestä.

Mikä on tuomio? Neuvojakin kuuntelen.

Kommentit (109)

Vierailija
101/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuntuu, että mies saa kuitenkin jotain minusta. Välillä tuntuu, että on kanssani varmuuden vuoksi vaikkei parisuhde kiinnosta eikä pidä minusta paljon, mutta jotta en löytäisi parempaa. Vaikka minulla ei ole mielessä uudet suhteet ollenkaan tässä tilanteessa, mutta tuo voisi olla yksi syy. Ehkä se, että jos eron myötä elämästä tulee helpompaa ja mukavampaa ja vielä löytäisin jonkun toisen, ei liittoamme voisi enää korjata. Ehkä se on se ajatus miksi siitä pidetään kiinni koska sitä ei saa takaisin myöhemmin?

Ap

Vierailija
102/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei ja kiitos vastauksista. Meillä on kuopuksen nla-aika ihan pian ja pyydä päästä puhumaan perheneuvolassa tai mitä meidän kunnassa onkin.

Kokoan tähän aiheeseen vielä, että meille on kyllä molemmille ihan selvää, että aamupäivä on ennen keskipäivää ja aamupäivällä oli tarkoitus olla menossa.

No, ei sillä enää ole väliä.

Mies tuli kuin tulikin (ilman että soittelin) hakemaan minut hänen luokseen. Hän oli ihan että lähdetään vaikka vähän ajelulle. Ei siellä siis ollenkaan puhuttu mitään tästä, oli oikeastaan aika hiljaista. Siinä ovella sitten, ehkä olen herkkä, ehkä en, en tiedä...

Mies sanoo mulle "En tiedä miten sanoisin tän, mutta sä haiset. Ootko ottanut vaatteet pyykkikorista tai jostain". Vähän hämmennyn ja vastasin, että "en, haisenko hieltä? Kainalot ehkä?" (Siis tuntui kyllä tosi häpeälliseltä miettiä mikä musta haisisi). Mies sanoo, että eikun mun vaatteet haisee tosi pahalta. Vastasin, että mä oon kyllä käynyt ihan illalla suihkussa ja aamulla ottanut puhtaat vaatteet ja että en omasta mielestä haise. Mies sanoi, että mun takki varmaan haisee ja tuli, siis ihan oikeasti, haistamaan mun takkia. Se ei kuulemma ollut se. Sit sanoi, että hississä haisi tosi pahalta. Ja tähän vielä semmonen yksityiskohta, että tuon miehen talon hissi haisee aivan pissalta ja sen molemmat on huomanneet. Hän ei kuitenkaan kuulemma tarkoittanut sitä hissiä vaan minua. Mä aloin ihan itkeä siinä ja tuo suuttui, että en mä voi ottaa itseeni, että totta se on, että HAISEN ja hän ei tiennyt miten sen sanoa. Sitten kun mulla alkoi huuli väpättää ja itku tuli silmistä niin mies vielä, että enkö tajua mitä ihmiset ajattelee kun väliovi oli auki. Lapset tulivat halaamaan ja pidin itseni kasassa niin hyvin kuin pystyin. Mentiin autolla ja jäin mun luo, mies ja lapset lähtivät ajelulle. Pyysi turhautuneena mua mukaan. Jos olisin mennyt en usko, että olisi pyytänyt anteeksi vaan odottanut, että annan anteeksi.

Mä en tiedä mikä mua vaivaa kun koitan tuonkin kääntää hyväksi päässäni. Oon nyt siis kotona ja tuntuu ihan sairaan pahalta. Tahtoisin unohtaa tuonkin vaan, joo, kaipa mä haisen ajatuksella... (mutta kun en kyllä oikeasti haise). Tahtoisin tarttua tuohon kun pyysi vielä autoon mukaan. Mut ei stana hyvä mies sano noin?

Harmittaa, että en ole päässyt siitä eroon aiemmin. Tartun niihin pieniin hyviin hetkiin, joita on kyllä todella harvassa. Muistelen ja korostan niitä ja toivon, että elämästä tulisi sellaista, että sitä olisi paljon. Mutta en tiedä voiko tuollaisen kanssa tulla kun käyttäytyy noin mua kohtaan? En ymmärrä miksi selitän satuja itselleni. Harmittaa, että olen ottanut miehen takaisin kun on sen eteen tehnyt paljon useitakin kertoja eikä toimi. Hyvät tavat ja empatia loppuu aika pian kun ollaan yhdessä ja musta alkaa löytyä vikoja, en kelpaa...

Ihan hirveetä. Etäisyys auttaisi varmasti. Nyt koitan pysyä lujana. On varmaan läheisriippuvuutta tms. Onkohan niihin jotain vertaistukiryhmiä?

Ap

Nyt meni yli tämä provosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt minulla jotenkin pyörii päässä tämä kun mieheni sanoi "en tiedä miten sanoisin, mutta sä haiset" ja miten käyttäytyi. Alkaessani itkeä hän vielä jotenkin vakuutteli, että oli voinut minun hajuni takia pahoin hississä (hississä, minne joku on virtsannut). Missä mielentilassa ihminen oikein sanoo noin? Osaisiko joku vähän avata tätä?

Olen selkeästi eroon kallellani ja koitan saada selkeyttä ajatuksiini. Ensimmäistä kertaa mietin mielessäni, että voin oikeasti tehdä elämästäni ihan hyvää ja jopa toteuttaa unelmani. Vaikka ne eivät toteutuisi tämän parisuhteen osalta. Tietysti toivon, että meidän kaikkien elämä muuttuu paremmaksi.

Koko ajan mietin miten paljon pitää inhota jotain sanoakseen, että sä haiset. Olen vaan niin hämilläni siitä vieläkin. Erityisesti, kuinka kauan kestää, että olo on siedettävä eron jälkeen? Suunnilleen, kestääkö se keskimäärin päiviä tai viikkoja vai kuukausia, että ei tunnu koko ajan pahalta?

Meidän tapauksessa lapsille saataisiin varmasti parempi lapsuus jos tätä ei enää pitkitetä. Ideaali olisi tietysti toinen. Ei tarvitsisi miettiä, että miksi se sanoin näin tai näin, ajatteleeko vieläkin niin.

Ja joo, olisikin ihan omasta päästä. Mielellään olisin viettänyt ihan erilaisen vapaapäivän itsekin tai oikeastaan mielellään mikään ei olisi totta.

Ap

Vierailija
104/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että mies saa kuitenkin jotain minusta. Välillä tuntuu, että on kanssani varmuuden vuoksi vaikkei parisuhde kiinnosta eikä pidä minusta paljon, mutta jotta en löytäisi parempaa. Vaikka minulla ei ole mielessä uudet suhteet ollenkaan tässä tilanteessa, mutta tuo voisi olla yksi syy. Ehkä se, että jos eron myötä elämästä tulee helpompaa ja mukavampaa ja vielä löytäisin jonkun toisen, ei liittoamme voisi enää korjata. Ehkä se on se ajatus miksi siitä pidetään kiinni koska sitä ei saa takaisin myöhemmin?

Ap

Varmasti tuntuu koska menetät vallankäyttösi lopullisesti erossa, lapsia voi tietysti käyttää korvikkeena mutta se ei ole sama. 

Vierailija
105/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että mies saa kuitenkin jotain minusta. Välillä tuntuu, että on kanssani varmuuden vuoksi vaikkei parisuhde kiinnosta eikä pidä minusta paljon, mutta jotta en löytäisi parempaa. Vaikka minulla ei ole mielessä uudet suhteet ollenkaan tässä tilanteessa, mutta tuo voisi olla yksi syy. Ehkä se, että jos eron myötä elämästä tulee helpompaa ja mukavampaa ja vielä löytäisin jonkun toisen, ei liittoamme voisi enää korjata. Ehkä se on se ajatus miksi siitä pidetään kiinni koska sitä ei saa takaisin myöhemmin?

Ap

Varmasti tuntuu koska menetät vallankäyttösi lopullisesti erossa, lapsia voi tietysti käyttää korvikkeena mutta se ei ole sama. 

Voisitko vielä kertoa mikä on minulta vallankäyttöä?

Ap

Vierailija
106/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita oikea avioero vireille ap.

On selvää, että mies ei pidä sinusta, eikä halua olla kanssasi. Hän on estellyt avioeroa vain siksi, ettei joudu jakamaan omaisuutta eikä maksamaan elareita.

Eroa hyvä ihminen.

Tässä en vain ymmärrä miksi mies eilen soitti ja tahtoi olla kanssani tänään ja että mietitään yhteistä tekemistä? Miksi pyysi minua olemaan tänään kanssaan? En ymmärrä.

Lisäksi aikataulujen muuttamisestani. Siksi siis soitin klo 10, että olisin ehdottanut esim. pulkkamäkeä koska lunta on niin paljon ja kysynyt milloin oltaisiin lähdössä, varmistanut mikä meno. En ehtinyt mitään sanoa kun mies suuttui puhelimessa. Ehkä oletti minun soittavan jotain muuta asiaa tai tahtoi vain olla tyly. On itsellään stressiä ja minun päälleni tottunut kaatamaan.

Lopuksi tuli omia aikojaan haluamaan ajella kanssani, ovella lähtiessä haukkui, että haisen.

Ap[/quot

Siksi koska ei halua maksaa lapsista elatusmaksuja. Ei halua rahan takia erota. Todennäköisesti hänellä on myös omaisuutta enemmän kuin sulla ap, niin ei halua osituksessa tasata omaisuuttaan sun kanssa. Ihan selvä tapaus. Tuo haju juttu esim ihan tihkuu halveksuntaa. Miksi pyysi mukaan ajelulle ja eilen ulkoilemaan? Koska tietää että sä elättelet toivoa yhteenpaluusta. Haluaa roikottaa sua löysässä hirressä, ruokkia sitä toivoa. Pitää sut kiinni niin, että sä et hae avioeroa. Samalla kuitenkin ei voi olla peittämättä inhoa sua kohtaan. Ansaitset tuhat kertaa parempaa. Sun lapset ansaitsee parempaa. Ota se ero, jos et itsesi takia niin lapsiparkojesi takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos paikalle sattuu joku, joka ei tahdo vain purkaa omaa pahaa oloaan haukkumalla aloituksia niin meilellään kuulen kokemuksia, ajatuksia ja vastaan kysymyksiin

Ap

Miksi sinne luistelenaan tai pulkkamäkeen on lähdettävä aamu varhain?

Miksi mies ei saisi herätä rauhassa vapaapäivänään, samoin lapset, vaan terrorisoit puhelinsoitoilla ja otat siihen mukaan lapset.

Eikö nuo ole aikuisten juttua, miksi käytät lapsia pelinappulana ja kyselet heiltä isän tekemisiä.

Millaisen mielen se antaa lapselle?

Luuletko että lapset nukkuu kymmeneen-yhteentoista vaikka isiä väsyttäisikin? Jos yleensä heräävät aiemmin, lasten rytmin ap tietänee hyvin.

Miksi sopia menoa aamupäivällä jos aikookin lorvia sängyssä.

Vierailija
108/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta kutsuja päättää ajan ja tekemisen, etenkin kun hän valmistelee lapset mukaan. Eli kun apn mies on sanonut että aamupäivällä mennään luistelemaan, ap odottaa miehen suunnitelmat eikä ala rönsyilemään muuta. Tai jos ap ei halua lähteä mukaan, voi sanoa ettei lähde. Jos lasten kanssa on sovittu luistelu, on ihmeellistä sekoilua muuttaa suunnitelmat juuri siihen aikaan kun on tarkoitus alkaa tekemään lähtöä. Jos ap harrastaa paljonkin tällaista, ei ihme että miehellä tulee raja vastaan. Ja nyt kun tulee, ap ei yritä selvittää miehen tunteita vaan vastaa suuttumalla takaisin ja yrittää kääntää tilanteen niin että itse asiassa häntä on loukattu. Hyi. Olen ollut apn kaltaisten kanssa, ei ikinä enää. On ihan kamalaa kun toinen kääntää kaiken itseensä, eikä siinä suhteessa saa muut näkyä eikä kuulua ja lapsetkin vedetään mukaan.

Etköhän sä haukkuisi ap:n vaikka hän olisi se joka valmistelee lapset ja tiuskii puhelimeen. Mikä Asperger sä olet jos hermostut viime hetken pienistä muutoksista, tai järkevistä ehdotuksista.

Aika hiljaista oli luistinkentällä tänään. Me ollaan luisteltu joskus tuollaisessa lumessa luistelemassa ja 2 kiekkoa hukkui sinne lumeen. 😁

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/109 |
10.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap käyttäytyy kuin rajaton ihminen. Miehen kutsu luistelemaan muotoutuu ap:n mielessä siihen, että hänellä on avoin päätösvalta miehen päivään aamusta asti ja jos ap haluaa, viime hetkellä suunnittelmat muutetaan vaikka miehellä olisi jo luistimet pakattu ja lapset valmiina lähtöön. Sitten kun asiat ei mene kuten ap haluaa, alkaa lasten mukaan vetäminen ja sen kyseenalaistaminen, saako mies tehdä työhön liittyviä juttuja, tai jos saisi, niin ne pitäisi perustella ap:lle. Ja nyt ap:n mielestä mies on paha ja hänen pitäisi alkaa hyvittelemään ap:lle. Ikäänkuin mies olisi jotenkin ap:n alapuolella ja hänen pitäisi alkaa ansaitsemaan paluu yhteen asettamalla elämänsä ap:n arvioitavaksi.

Sinä et näköjään tunnistaisi parisuhdeväkivaltaa, vaikka se potkaisisi sinua polveen.

Rautalangasta väännettynä: Ap:n mies on se väkivaltainen, kontrolloiva ja alistava osapuoli.

Ap, onko teillä avioehtoa?

Minusta myös kuulostaa, että mies käyttää suhteessa henkistä väkivaltaa. (Onko ollut mitään fyysistä? Henkisen väkivallan kaava on usein sama kuin fyysisessä, ja kukevat usein käsikädessä niin, että usein on sitten molempia.)

Joka tapauksesa mies käyttäytyy huonosti ja kontrolloi, ja ap:sta tullut epävarma kynnysmatto tosiaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi yksi