Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksellisyyden katoaminen on sanoinkuvaamattoman repivää. En enää tunnista itseäni. Tämä todella pelottaa minua, ymmärtäisikö yksikään?
09.12.2022 |
Kuljen tässä elämässä vailla minkäänlaista intoa mihinkään. Mikään ei enää aidosti sytytä ja koko elämästä on tullut jopa epätodellisen tuntuista elokuvaa. Kuin kaikki liitokset vain revenneet, langat olisivat karanneet käsistäni eikä ole mitään mistä ottaa kiinni. Tämä on niin musertavaa, etten enää tiedä kuka olen, mitä tämä elämä on ja mitä järkeä tässä kaikessa on.
Olen vaipunut todella syvälle ja kyseenalaistan kaiken. Ihmiset tuntuvat minun nykyisessä maailmankatsomuksessani epäaidoilta, rooleja suorittavilta liikkuvilta hahmoilta. Kaikki mitä on, tuntuu suurelta valheelta, minä itseni mukaan lukien. En enää tiedä mihin mennä tai mitä tehdä, kaikki vaikuttaa siltä, kuin puhtaiden asioiden päälle olisi kasattu paljon paskaa.
Tätä on niin vaikeaa selittää mutta minulle on todella hankalaa enää olla täällä ns. normaalisti. Elämästä on tullut yksinkertaisesti synkkää ja merktys kadonnut tyystin. Jopa tuntuu siltä, että olisin iloinen jos pystyisin elämään ja vetämään jotain valheellista roolia ja saada jostain kipinää, vaikka rahasta, työstä tai ihmissuhteista. Ne eivät enää vain liikauta ja koko olemukseni on muuttunut, olen kuin vain sulanut märkä lampi lattialla, josta ei saa enää otetta.
En tätä osaa paremmin nyt selittää mutta on vain tunne, että en voi tehdä mitään muuta kuin hengittää päivä kerrallaan ja odottaa. Mitä odotan? En todellakaan tiedä. Vanhaan en halua takaisin ja uudesta minulla ei ole tietoakaan. Elän vain hetki kerrallaan ja yritän vain kestää.
Kommentit (104)
Lähestytkö vaihdevuosia ja lapset kasvavat kovaa vauhtia kohti täysi-ikäisyyttä?
Olen jutellut tästä ilmiöstä ja kuvailemistasi tunteista muutaman ystäväni kanssa, ja me kaikki koemme tämän elämänvaiheen enemmän tai vähemmän näin tällä hetkellä.
Uskon tämän olevan yksi merkittävä kasvun paikka, mahdollisuus löytää äitiyteen hukkkunut minä itse uudelleen.
Minä olen jo aloittanut kriisin puinisen: ostin itselleni koiran! .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Ikää kohta 50v ja samanlainen tunne. Kyllä jokin tuo hetkellistä mielihyvää, mutta pääosin ei mikään. Alkoholia lipitän, lisäksi on yksi harrastus jossa käyn. Muutoin hyvin tyhjää.
Kaikkien meidän ihmisten sisällä on vaan tyhjyyttä, jota yritämme kukin paikkailla parhaamme mukaan. Aina se ei onnistu, niin kuin nyt sinulla, ap. Parhaiten itselläni toimii se, että kirjoitan noita tunteita ylös.
No nyt olet ainakin oikeassa paikassa, täällä palstalla teitä sisältä tyhjiä tätejä riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Villasukkien kutominen
- Tommi Kinnusen uuden kirjan lukeminen
- Sosekeitot
Vierailija kirjoitti:
Lähestytkö vaihdevuosia ja lapset kasvavat kovaa vauhtia kohti täysi-ikäisyyttä?
Olen jutellut tästä ilmiöstä ja kuvailemistasi tunteista muutaman ystäväni kanssa, ja me kaikki koemme tämän elämänvaiheen enemmän tai vähemmän näin tällä hetkellä.
Uskon tämän olevan yksi merkittävä kasvun paikka, mahdollisuus löytää äitiyteen hukkkunut minä itse uudelleen.
Minä olen jo aloittanut kriisin puinisen: ostin itselleni koiran! .
Okei, no varmasti lemmikistä saa itselleen sellaista vilpitöntä seuraa, eli ei ollenkaan huono idea kriisin keskelle ottaa lemmikkiä. Toivottavasti sinun ja ystäviesi elämä asettuu uomiinsa ja varmasti kasvua tapahtuu kun tilanteeseen sopeutuu.
Itsellä ei ole mitään tuollaista vaihetta elämässä. Ei lapsia, eikä vaihdevuosia tulossa vielä aikoihin. En osaa sanoa mistä tämä kumpuaa, kaiken pitäisi olla hyvin ja minun pitäisi elää, ihan normaalia nuoren aikuisen ihmisen elämää, tehdä töitä ja sellaista. Niitäkin olisi niin paljon kuin vaan ikinä jaksaisin tehdä.
En vain saa otetta enää, oikeastaan tuo kaikki on vain merkityksetöntä ja sitä on kadonnut jonnekin syvyyksiin, kun yritän tulla pinnalle niin se näyttää niin käsittämättömän typerältä ja turhalta, etten vain kykene enää asettumaan niihin muotteihin. Tässä sitten vain olen ja ihmettelen. Kaikki asiat jotka ennen oli tärkeitä ja piti minut vauhdissa mukana, on ihan utopiaa ja väkinäistä. Se missä minulla oli ennen jalat maassa, on maa kadonnut alta. Tätä on niin hankalaa yrittää sanoittaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä!
Mieti mistä sait mielihyvää joskus aikaisemmin ja yritä miettiä mitä haluat tehdä.
Tai sitten lopetat miettimisen ja lähdet sen kummempia miettimättä tekemään asioita, käyt kävelyllä merenrannassa, menet elokuviin tai kahville yksin jne.
Nyt on ainakin helppoa nauttia lumisista maisemista! 💙
T: kommentoija 2/7 vielä uudelleenen 😊
Olen juuri lähdössä palvelutaloon katsomaan vanhusta. Pää on edelleen skarppi, mutta Parkinsonin tauti on vienyt liikuntakyvyn 81-vuotiaalta mieheltä. Hän odottaa käytejäni ja ilahtuu niistä. Tänään on mukana hänen nuoruutensa tanssimusiikkia cd-levyllä, kävin kirjastosta lainaamassa. Kun keskityn saamaan selvää hänen hiljaisesta puheestaan olen vain läsnä hetkessä, en mieti menneitä tai tulevia ja kaikkein vähiten mietin omaa surkeuttani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jaksa lukea, opettele tiivistämään.
Suosittelisin psykiatrisen avun hakemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää että idiootit ottavat tuon vain huumorilla, mutta sekaisinhan ne ovat kuten maailmakin. Mutta nykyelo on niin luonnotonta ja osin myös järjetöntä, että siitä voi täysin vieraantua. Koronan aikana tuo on itselläkin pahentunut. Ihmisten ilmoille kannattaa vaikka väkisin välillä vääntäytyä niin lanka ei kokonaan katkea. Kaikkeen kannattaa myös suhtautua humoristisen rennosti kuin eläintarhavierailuun. Kaikenlaista mönkijää temppuilemassa tai apaattisina omissa häkeissään kaukana juuriltaan...
Gurut sanovat että elämä on nopeasti ohi lipuva lahja. Tee siis asioita mitkä vähänkin tuovat iloa tai nautintoa. Jos ei mikään meinaa tuntua miltään, niin tee iso elämänmuutos sen suurempia miettimättä. Maisemanvaihto herättää pakostakin luhistuneen mielen.
Valivalivalivalivalivalivalivalivalivalivali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin vaan käy teille velanaisille.
Tämä. Te olette tyhjiä VAPAAEHTOISESTI. Ja nyt sitten kärsitte.
Kriisejä ja elämänhallinnan ongelmia tulee pitkin elämää, ajattele, että kun tämän selätät, olet oppinut itsestäsi paljon uutta.
Auttaisiko maiseman vaihto? Omasta työstä virkavapaata ja keikkatöihin vaikka Lappiin tai etelän lämpöön?
Tai sitten tosiaan alat vain tekemään uusia asioita, kuten jo ehdotinkin, tai asioita joista ennen pidit.
Itselleni like on lääke moneen (siihen se koira tuli kaveriksi) ja metsässä tai veden äärellä mieli rauhoittuu.
Jos elämässäsi ei tällä hetkellä ole ketään, joka pitäisi sinua hyvänä, mene vaikka hierojalle. Kosketus saa endorfiinit liikkeelle (tähänkin itselläni auttaa koiran rapsuttelu ja ehdoton rakkaus, kun oma parisuhde ei voi hyvin.)
T: 2/7 edelleen
Tuollainen kielikuvilla maalailu jotta antaisi itsestään henkevän ja syvällisen vaikutelman aiheuttaa feikkiydessään vain ja ainoastaan inhoreaktion.
Aika kuvaavaa kerrontaa, jonka voisin olettaa johtuvan siittä, ettei enää ns usko tähän maailmaan ja sen antimiin. Niinkö rahaan ja materiaan, niitten tuoma hetkittäinen täyttymys ei vaan enää ole mitään. Valheellisuuden läpi näkee, tai ainakin aistii miten pintapuolista kaikki on. Kuitenkin joku syvä ja erittäin olennainen osa ihmisenäolosta puuttuu. Samaistun muuten erittäin paljon kohtaan hengittää päivä kerrallaan ja odottaa, tietämättä sitä mitä odottaa.
Eikä teissä ihmisissä mitään vikaa ole enkä ole yhtään parempi, en kai huonompikaan. Enkä käsitä mikä on tullut ja mitä tapahtuu. En saa oikein mistään irti mitään, kaikki tuntuu niin tyystin tyhjältä ja merkityksettömältä. Tosin jos oikeasti mietin, niin lapset ovat ihania, heistä välittyy sellainen vilpittömyys ja elämänhalu, oleminen. Ehkä kaipaisin elämään vilpittömyyttä tai jotain aitoa, en todellakaan tiedä. Tämä saa minut joskus tuntemaan, että sekoan ihan kohta.
Ap