Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksellisyyden katoaminen on sanoinkuvaamattoman repivää. En enää tunnista itseäni. Tämä todella pelottaa minua, ymmärtäisikö yksikään?
09.12.2022 |
Kuljen tässä elämässä vailla minkäänlaista intoa mihinkään. Mikään ei enää aidosti sytytä ja koko elämästä on tullut jopa epätodellisen tuntuista elokuvaa. Kuin kaikki liitokset vain revenneet, langat olisivat karanneet käsistäni eikä ole mitään mistä ottaa kiinni. Tämä on niin musertavaa, etten enää tiedä kuka olen, mitä tämä elämä on ja mitä järkeä tässä kaikessa on.
Olen vaipunut todella syvälle ja kyseenalaistan kaiken. Ihmiset tuntuvat minun nykyisessä maailmankatsomuksessani epäaidoilta, rooleja suorittavilta liikkuvilta hahmoilta. Kaikki mitä on, tuntuu suurelta valheelta, minä itseni mukaan lukien. En enää tiedä mihin mennä tai mitä tehdä, kaikki vaikuttaa siltä, kuin puhtaiden asioiden päälle olisi kasattu paljon paskaa.
Tätä on niin vaikeaa selittää mutta minulle on todella hankalaa enää olla täällä ns. normaalisti. Elämästä on tullut yksinkertaisesti synkkää ja merktys kadonnut tyystin. Jopa tuntuu siltä, että olisin iloinen jos pystyisin elämään ja vetämään jotain valheellista roolia ja saada jostain kipinää, vaikka rahasta, työstä tai ihmissuhteista. Ne eivät enää vain liikauta ja koko olemukseni on muuttunut, olen kuin vain sulanut märkä lampi lattialla, josta ei saa enää otetta.
En tätä osaa paremmin nyt selittää mutta on vain tunne, että en voi tehdä mitään muuta kuin hengittää päivä kerrallaan ja odottaa. Mitä odotan? En todellakaan tiedä. Vanhaan en halua takaisin ja uudesta minulla ei ole tietoakaan. Elän vain hetki kerrallaan ja yritän vain kestää.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Niin mitä se on, kun kaikki tuntuu lattealta. Onko sitten masennusta vai mitä. Tuntuu ettei oikein mikään ilahduta enää. Ei edes alkoholi nouse päähän. Eikä kiinnosta edes juoda. Ikää 50 v.
Olisikin latteaa, mutta kaikki on joko ei mitään tai hirvittävää kärsimystä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan koska tuska on ollut erittäin repivää niin olen joutunut vain pysähtymään. Vain olemaan, vain olemaan.
Ennen olin kovakin tekemään ja menemään. Autoin mielelläni muita sekä halusin myös firmalle hyvää, joten tein kovasti. Tein silloinkin vaikka ei oikeastaan olisi kannattanut. Oli hyväksikäyttöä, väkivaltaa, pakottamista ja sellaista.
Nyt tässä viime vuodet ovat olleet rajuja ja nyt viimeisimmät kuukaudet erittäin erikoisia tämän oman minuuteni ja elämään suhtautumiseni kanssa.
Elämä on muuttunut niin paljon etten ole kestänyt omien voimieni vähenemistä. Ne vain ehtyivät vaikka kuinka halusin taistella vastaan.
Nyt juuri olin saunassa ja keskityin hetkeen. Vailla mennyttä tai tulevaa. Nauroin ja olin vain itsekseni. Olin hetkessä musiikkia ja radiojuontajaa kuunnellen vailla mitään ajatusten aaltoa ja kamppailua. Vain olin ja on ollut pakko keskittyä hetkeen.
Se helpotti, se todella helpottaa etten ole menneisyydessä tai tulevaisuudessa. En muuta pysty nyt kun olemaan ja hengittämään yksi hetki kerrallaan. Muuta en edes jaksa itseltäni vaatia tai haluta. Haluan elää tållå hetkellä vain näin, tässä ja nyt vailla yhtään mitään. Se saa minussa jotain eloon edes.
Kiitos teille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin mitä se on, kun kaikki tuntuu lattealta. Onko sitten masennusta vai mitä. Tuntuu ettei oikein mikään ilahduta enää. Ei edes alkoholi nouse päähän. Eikä kiinnosta edes juoda. Ikää 50 v.
Mulla ei tunnu edes lattealta. Tyhjältä vain. Alkoholista ei tule mitään vaikutusta tai en jaksa juoda tarpeeksi/liikaa.
Mulla on tää sama, oon 30v mies.
Treenaa, se pitää sut edes jotenkin kiinni naruissa, mua se auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen kielikuvilla maalailu jotta antaisi itsestään henkevän ja syvällisen vaikutelman aiheuttaa feikkiydessään vain ja ainoastaan inhoreaktion.
Inhoreaktion minulle aiheutti se, että irvit ap:tä käyttämättä pilkkuja.
Taas joku yrittää jotain psykologia paskaa. En oikeasti ymmärrä ihmisiä jotka analysoi omaa elämää tuolla tavalla. Itse olen ollut gang stalkingin kohde jo vuosikausia, mutta otan sen niin että tähti kun olen, niin otetaan se positiivisesti. Ei sitä ihan jokaisen takia lähde tomppelit tuonne seurailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on kuule (melko mahdollisesti) meneillään "sielun pimeä yö". Se voi kääntyä moneen suuntaan, mutta suunta riippuu sinusta. Etsi tietoa ja odota.
Jos oikein vaikeaksi menee, niin esim.kriisipuhelimeenkin voi soittaa. Puhuminen usein auttaa ainakin jonkin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos oikein vaikeaksi menee, niin esim.kriisipuhelimeenkin voi soittaa. Puhuminen usein auttaa ainakin jonkin verran.
Mulla ei olisi mitään sanottavaa .
T. Eri
Aloittajalle haluaisin sanoa, että tosi hieno homma, että olet huomannut, ettei mikään voi tyydyttää sinua tässä maailmassa. Todennäköisin selitys on tällöin se, että sinua ei ole luotu tätä maailmaa, vaan toista maailmaa varten.
Tällä tarkoitan tietysti Jumalan valtakuntaa. Ja sinne päästäkseen on olemassa vain yksi tie eli Jeesus.
Lopeta siis tyydytyksen etsiminen tästä maailmasta ja suuntaa huomiosi sinne, mistä todellisen onnen ja tyydytyksen voi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin selvä tapaus. Olet matkalla valaistumiseen. Älä nyt vaan pilaa kaikkea eksymällä enkeleihin ja voimakiviin.
Onnea matkaan!!!
Eksistentiaalinen kriisi, merkkaa sitä, että on suurien siirtojen ja muutosten hakemisen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että idiootit ottavat tuon vain huumorilla, mutta sekaisinhan ne ovat kuten maailmakin. Mutta nykyelo on niin luonnotonta ja osin myös järjetöntä, että siitä voi täysin vieraantua. Koronan aikana tuo on itselläkin pahentunut. Ihmisten ilmoille kannattaa vaikka väkisin välillä vääntäytyä niin lanka ei kokonaan katkea. Kaikkeen kannattaa myös suhtautua humoristisen rennosti kuin eläintarhavierailuun. Kaikenlaista mönkijää temppuilemassa tai apaattisina omissa häkeissään kaukana juuriltaan...
Gurut sanovat että elämä on nopeasti ohi lipuva lahja. Tee siis asioita mitkä vähänkin tuovat iloa tai nautintoa. Jos ei mikään meinaa tuntua miltään, niin tee iso elämänmuutos sen suurempia miettimättä. Maisemanvaihto herättää pakostakin luhistuneen mielen.
Tiedätkö muuten että joskus jostain valehdellaan, että kertoisi tuollaisia juttuja, vaikka ei ajattele noin eikä kerro mitään tuollaista. Sitten jotkut höhlät antavat parhaat psykologiset neuvonsa. Herran jestas kuinka noloa siis sille joka on ottanut tosissaan ja neuvoo tosissaan toista.
Oletko pitkään toteuttanut muiden toiveita/odotuksia? Tiedätkö mitä haluat, mistä haaveilet, mitä tunnet, mistä haluat luopua, mitä haluaisit lisää.....?
Ala kuuntelemaan sisintäsi. Ole läsnä. Pysähdy kuuntelemaan aistejasi, mitä kuulet, mitä tunnet, mitä maistat, mitä haistat.....
Minä löysin uuden sisällön kristillisestä meditaatiosta ja hiljaisuudesta. Kristillinen elämänkatsomus aiemminkin mutta tämä toi elämääni aivan uutta rauhoittumista ja läsnäoloa. Ei helppoa kun olen levoton sielu. Mutta niin ihanaa kun on oppinut lisää!
Hiljaisuuden retriitti auttoi tässä 'löydössä'.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle haluaisin sanoa, että tosi hieno homma, että olet huomannut, ettei mikään voi tyydyttää sinua tässä maailmassa. Todennäköisin selitys on tällöin se, että sinua ei ole luotu tätä maailmaa, vaan toista maailmaa varten.
Tällä tarkoitan tietysti Jumalan valtakuntaa. Ja sinne päästäkseen on olemassa vain yksi tie eli Jeesus.
Lopeta siis tyydytyksen etsiminen tästä maailmasta ja suuntaa huomiosi sinne, mistä todellisen onnen ja tyydytyksen voi löytää.
Ja sitten tulee taas pettymys kun seuraa ohjettasi. Kun tämä elämä on kuitenkin meidän elämämme! Jonka Luoja meille antanut. Elettäväksi. Ei usko tuo automaattisesti mitään helpotusta ap: n kertomaan tyhjyyteen. Toki tuo näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen mutta nyt on nyt ja tässä pitäisi jaksaa.
Kirjoitin äsken kristillisestä meditaatiosta. Se on omalla kohdallani antanut niin paljon ja tähän hetkeen nimenomaan. Tässä on elettävä ja haasteita riittää.
Se on masennus semmoista! Masentunut ihminen on realisti, siksi tuntuu että muut suorittavat eivätkä näe että heidän ilonsa on illuusiota, koska niinhän se onkin kun realistisesti katsoo.
Vierailija kirjoitti:
Oletko pitkään toteuttanut muiden toiveita/odotuksia? Tiedätkö mitä haluat, mistä haaveilet, mitä tunnet, mistä haluat luopua, mitä haluaisit lisää.....?
Ala kuuntelemaan sisintäsi. Ole läsnä. Pysähdy kuuntelemaan aistejasi, mitä kuulet, mitä tunnet, mitä maistat, mitä haistat.....
Minä löysin uuden sisällön kristillisestä meditaatiosta ja hiljaisuudesta. Kristillinen elämänkatsomus aiemminkin mutta tämä toi elämääni aivan uutta rauhoittumista ja läsnäoloa. Ei helppoa kun olen levoton sielu. Mutta niin ihanaa kun on oppinut lisää!
Hiljaisuuden retriitti auttoi tässä 'löydössä'.
Uskon tähän, että oma sisin ja intuitio kyllä johdattaa ihmisen oikeille poluille. Se on tavallaan niin selvääkin. On ollut vuosi kun minulla on elämässä ollut erittäin vahva intuitiivinen aisti ja kai se edelleenkin on olemassa. Silloin olin onnellisempi kuin koskaan ja kaikki sujui, sain tehtyä elämästäni silloin omanlaiseni ja olin onnellinen. Lakkasin kuitenkin kuuntelemasta sitä rakastuttuani (ei olisi kannattanut) ja sen jälkeen asiat ovat menneen lujaa kyllä päälaelleen. Vaikka olen päässyt jo nousemaan suhteen ryöpytyksestä pitkän aikaa sitten niin se sisäinen vaisto on aika vähäinen edelleen.
Yritän toki saada yhteyttä itseeni juuri olemalla hetkessä ja kuuntelemalla.
Ymmärrän pointtisi siis. Hienoa, että olet löytänyt itsellesi oikean tavan olemiseen. Itsekin pyrin löytämään sen rauhan ja oman suuntani hiljentymällä ja kuulostelemalla.
Ap
Se on mielenkiintoista, miten toisille käy noin, ja toisille ei.
En ole koskaan tuntenut elämääni tyhjäksi, tai merkityksettömäksi. En edes silloin, kun jouduin hautaamaan kaksi lastani. Minä olen aina ollut monta, monen kautta, monen takia. Enemmän kuitenkin määrittelen itseäni osana ihmiskuntaa, minulla on velvollisuuksia. En odota, että minulle annettaisiin, että minulla olisi oikeuksia vaatia. Minulla on oikeuksia, todellakin, mutta en voi vaatia, että kaikki olisi minua varten.
Minulla on merkityksellinen työ. Itseasiassa se on osoittautunut koko ajan tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi (ei minulle, vaan työni kohteille). Minulla on velvollisuuksia maailmaa kohtaan, luonto, lemmikit, lapseni, maailman tulevaisuus (joo, kuullosta suuruudenhullulle, mutta siis tarkoitan tällä sitä, että jälkeni ei aiheuta maailmassa tuhoa, vaan maailma jää minun jäljiltäni vähintään sellaiseksi, mikä se olisi ilman minua, tai mielummin paremmaksi).
Minä saan tarkoitukseni ja iloni talvella lintujen ruokinnasta. Saan tarkoitukseni ja hyvinvointini koiran lenkittämisestä. Saan luovuudelleni kohteen villasukkia kutomalla (ja sen on hyödyllistä, varpaani pysyvät lämpimänä).
Aivan sama, jos mieheni on idiootti. Aivan sama, jos en viikkoon puhu kenenkään kanssa. Aivan sama, jos sähkön hinta nousee. Ei niillä ole niin hirveän suurta merkitystä. Minä jatkan elämääni, idioottine keskellä tai ilman heitä.
Niin mitä se on, kun kaikki tuntuu lattealta. Onko sitten masennusta vai mitä. Tuntuu ettei oikein mikään ilahduta enää. Ei edes alkoholi nouse päähän. Eikä kiinnosta edes juoda. Ikää 50 v.