Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksellisyyden katoaminen on sanoinkuvaamattoman repivää. En enää tunnista itseäni. Tämä todella pelottaa minua, ymmärtäisikö yksikään?
09.12.2022 |
Kuljen tässä elämässä vailla minkäänlaista intoa mihinkään. Mikään ei enää aidosti sytytä ja koko elämästä on tullut jopa epätodellisen tuntuista elokuvaa. Kuin kaikki liitokset vain revenneet, langat olisivat karanneet käsistäni eikä ole mitään mistä ottaa kiinni. Tämä on niin musertavaa, etten enää tiedä kuka olen, mitä tämä elämä on ja mitä järkeä tässä kaikessa on.
Olen vaipunut todella syvälle ja kyseenalaistan kaiken. Ihmiset tuntuvat minun nykyisessä maailmankatsomuksessani epäaidoilta, rooleja suorittavilta liikkuvilta hahmoilta. Kaikki mitä on, tuntuu suurelta valheelta, minä itseni mukaan lukien. En enää tiedä mihin mennä tai mitä tehdä, kaikki vaikuttaa siltä, kuin puhtaiden asioiden päälle olisi kasattu paljon paskaa.
Tätä on niin vaikeaa selittää mutta minulle on todella hankalaa enää olla täällä ns. normaalisti. Elämästä on tullut yksinkertaisesti synkkää ja merktys kadonnut tyystin. Jopa tuntuu siltä, että olisin iloinen jos pystyisin elämään ja vetämään jotain valheellista roolia ja saada jostain kipinää, vaikka rahasta, työstä tai ihmissuhteista. Ne eivät enää vain liikauta ja koko olemukseni on muuttunut, olen kuin vain sulanut märkä lampi lattialla, josta ei saa enää otetta.
En tätä osaa paremmin nyt selittää mutta on vain tunne, että en voi tehdä mitään muuta kuin hengittää päivä kerrallaan ja odottaa. Mitä odotan? En todellakaan tiedä. Vanhaan en halua takaisin ja uudesta minulla ei ole tietoakaan. Elän vain hetki kerrallaan ja yritän vain kestää.
Kommentit (104)
Sulla se sitten jatkuu tuo eksistentiaalinen kriisi vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap luulee itse olevansa joku tommikinnunen😆
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä. Henkisyys ylipäänsä, jos klassinen kristinusko ei sytytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet työksesi?
Julkisen alan virkanainen.
Oukki
Tämä ketju on täyttynyt yhdellä trollilla. Ei ole hankalaa nähdä miten surkeasti toisellakin voi mennä kun täytyy kiusata ihmisiä.
Kiitos muutamista asiallisista vastauksista kuitenkin. Muutto voisi olla avainkysymys. Sitäkin olen harrastanut kyllä usein, joskus se kyllä antoi paljon mutta nyt jos vaihdan taas paikkaa, en tiedä muuttaisiko se tätä sisäistä tilaa. Ehkä, muutto on mielessä kyllä käynyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaa aika terveyskeskukseen. Masennuslääkkeestä voisi olla apua. Ainakin kannattaa koittaa. Tsemppiä!
Suosituksena aplle kirjallisuutta! Ihan vaikka kirjastoon menemistä ja sen enempää suunnittelematta random kirjojen lainaamista. Niillä voi mukavasti irtautua hetkestä ja henkisen kirjallisuuden (ja miksei selfhelpin) kautta voi saada rikastavia näkemyksiä ja mahdollisesti lisätä henkistä hyvinvointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain vaiheessa huomasin, että liika miettiminen ei tee hyvää.
Ajatukset lähtee väärille poluille.
Liikuntaa, uusia harrastuksia ja uusia ihmisiä.
Onhan se vähän ankeeta huomata tässä nelikymppisenä olevansa ihan kypsä elämään. Parisuhdettakin tuli yritettyä ja todettua ettei ole mun juttu, aiemmin edes se antoi jotain haaveiltavaa että ehkä joskus löydän kumppanin jonka kanssa jakaa elämänsä. Nyt ei sitäkään enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin vaan käy teille velanaisille.
Asiaan ei nyt mitenkään liity se onko lapsia vai ei. Hyvä että sinä tunnet täyttymystä siitä että elät lastesi kautta. Taputa itseäsi vielä olalle ja kiillota vähän sädekehää samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin vaan käy teille velanaisille.
Tämä. Te olette tyhjiä VAPAAEHTOISESTI. Ja nyt sitten kärsitte.
Ja perheulinakultin tyrkytys sen kuin jatkuu. Hienoa että sinä olet tyytyväinen noin mutta etpä kovin antanut sisältöä ap:n aloitukseen vaikka oletkin niin TÄYNNÄ itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet syvästi masentunut. Tämä voi olla myös hyvä asia. Rukoile Jeesusta elämääsi, niin saatat löytää ihan uudenlaisen elämän. Vaikka mitä tulisi eteesi, tai vaikka ei tulisi yhtään mitään, sinulla on rauha Jumalan läsnäollessa.
Vierailija kirjoitti:
Aika kuvaavaa kerrontaa, jonka voisin olettaa johtuvan siittä, ettei enää ns usko tähän maailmaan ja sen antimiin. Niinkö rahaan ja materiaan, niitten tuoma hetkittäinen täyttymys ei vaan enää ole mitään. Valheellisuuden läpi näkee, tai ainakin aistii miten pintapuolista kaikki on. Kuitenkin joku syvä ja erittäin olennainen osa ihmisenäolosta puuttuu. Samaistun muuten erittäin paljon kohtaan hengittää päivä kerrallaan ja odottaa, tietämättä sitä mitä odottaa.
Se olennainen puuttuva osa on ihmisen henkisen aspektin huomioimattomuus. Ihmiset on kautta aikojen olleet henkisiä. On tosi uusi juttu, että mekaaninen, vain jollain tasolla fyysisesti havaittaviin asioihin perustuva tiede on se joka kertoo millainen maailma on. Tyhjyyttä se ei voi tutkia, ja se on juuri se, jossa "Jumala" on. (Sanaa jumala ei kannata muuten kavahtaa, se voi tarkoittaa ihmisestä riippuen useampaa eri asiaa. Yksi esimerkki on kaikkiallinen rakkaus, jonka jotku jumalaksi mieltävät)
Ihmiset liikaa haluaa pyristellä eroon tyhjyyden tunteesta, täyttää sitä tai harhauttaa huomionsa pois siittä, mutta kuinka moni antautuu sille, haluaa tutustua siihen ja tuntea sen? Tyhjyyden tuntemista ja hyväksymistä kannattaa kokeilla, eihän sen tuntemisesta mitään pahaakaan voi olla. Vaikka vaan istuu, hengittää ja keskittyy tuntemaan. Ainakin virkistää mieltä jos ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ei yleensä tiedä mitä ne oikeasti haluaa. Ne vain tekee sitä samaa mitä muutkin.
Tuo tilanne on hyvä kohta elämässä herätä siihen, etten halua ainakaan tätä. Jokainen voi muuttaa elämänsä.
Keskity arjen pienten asioiden hallintaan.
Ruoka, pieni liikunta esim. kävely, kodin
puhtaus ja siisteys, oma hygienia. Keskity
myös pieniin asioihin, jotka toivat sinulle
hyvää mieltä. Keskittymällä toimintaan
maailmantuska hellittää. Tietysti voisit
harkita psykologilla käyntiä, niin
saat purettua pahaa oloasi luottamuksellisessa
ja turvallisessa ympäristössä.
Ehkä se on oikeasti sitten se että kaipaat jälkikasvua itsellesi. Lapset ovat harvoja aitoja peruskokemuksia elämässä.
Riittää, että hengittää ja pyrkii olemaan ajattelematta. Elämä kantaa.
Ymmärrän ja olen reilun vuoden kokenut samankaltaisia tuntemuksia. Olen roolien ulkopuolella ja jotenkin väliinputoaja. En usko "pääseväni" normielämään. Mutta tämä on valintojeni tulosta.
Kysymys lienee, oletko kuitenkin jotenkin tyytyväinen tuossa tilassa?
Itse tavallaan kärsin silloin, kun yritän päästä ns. elämään kiinni ja kun vertaan itseäni ja elämääni muihin. Jos en vertaa, olen salaa tyytyväinen, vaikka millään ulkoisella mittapuulla ei pitäisi olla, koska elän tyhjiössä.
Olen luullut tämän liittyvän keski-ikään, mutta kun kuuntelen tyypillisiä keski-iän kriisejä tai luen niistä, en samaistu yhtään ja sekin tuntuu etäiseltä.
Julkisen alan virkanainen.