Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksellisyyden katoaminen on sanoinkuvaamattoman repivää. En enää tunnista itseäni. Tämä todella pelottaa minua, ymmärtäisikö yksikään?
09.12.2022 |
Kuljen tässä elämässä vailla minkäänlaista intoa mihinkään. Mikään ei enää aidosti sytytä ja koko elämästä on tullut jopa epätodellisen tuntuista elokuvaa. Kuin kaikki liitokset vain revenneet, langat olisivat karanneet käsistäni eikä ole mitään mistä ottaa kiinni. Tämä on niin musertavaa, etten enää tiedä kuka olen, mitä tämä elämä on ja mitä järkeä tässä kaikessa on.
Olen vaipunut todella syvälle ja kyseenalaistan kaiken. Ihmiset tuntuvat minun nykyisessä maailmankatsomuksessani epäaidoilta, rooleja suorittavilta liikkuvilta hahmoilta. Kaikki mitä on, tuntuu suurelta valheelta, minä itseni mukaan lukien. En enää tiedä mihin mennä tai mitä tehdä, kaikki vaikuttaa siltä, kuin puhtaiden asioiden päälle olisi kasattu paljon paskaa.
Tätä on niin vaikeaa selittää mutta minulle on todella hankalaa enää olla täällä ns. normaalisti. Elämästä on tullut yksinkertaisesti synkkää ja merktys kadonnut tyystin. Jopa tuntuu siltä, että olisin iloinen jos pystyisin elämään ja vetämään jotain valheellista roolia ja saada jostain kipinää, vaikka rahasta, työstä tai ihmissuhteista. Ne eivät enää vain liikauta ja koko olemukseni on muuttunut, olen kuin vain sulanut märkä lampi lattialla, josta ei saa enää otetta.
En tätä osaa paremmin nyt selittää mutta on vain tunne, että en voi tehdä mitään muuta kuin hengittää päivä kerrallaan ja odottaa. Mitä odotan? En todellakaan tiedä. Vanhaan en halua takaisin ja uudesta minulla ei ole tietoakaan. Elän vain hetki kerrallaan ja yritän vain kestää.
Kommentit (104)
Ehkä käyt jotain vaihetta läpi? Kuulostaa samalta mitä itse olen käynyt läpi. Tuon vaiheen jälkeen synnyin uudestaan, uutena ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittamista kannattaa ainakin jatkaa. Olet onnistunut kuvailemaan olotilaasi koskettavasti ja samaistuttavasti. Tuntui, kuin olisit kirjoittanut juuri minulle ja juuri minun tuntemuksistani. Lukisin ajatuksiasi blogista tai kirjoista. Toivon, että tämä ketju jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittamista kannattaa ainakin jatkaa. Olet onnistunut kuvailemaan olotilaasi koskettavasti ja samaistuttavasti. Tuntui, kuin olisit kirjoittanut juuri minulle ja juuri minun tuntemuksistani. Lukisin ajatuksiasi blogista tai kirjoista. Toivon, että tämä ketju jatkuu.
Kiitos, tämä on ilo kuulla. Sehän on hienoa, että vaikeasta elämänvaiheesta kertomalla voi ammentaa toisille myös etäisesti tukea. Tämä on helpottavaa, että tällaisista asioista voi anonyymisti kirjoittaa ja ihmiset ymmärtävät sekä muutkin voivat saada erilaisia näkökulmia itselleen heiltä, jotka esimerkiksi ovat tässä ketjussa kirjoittaneet halusta auttaa tai tuoda myötätuntoa.
Kirjoittaminen helpottaa todella paljon ja minäkin toivon, että ketjuun tulisi vielä ihmisiä kommentoimaan ja kertomaan esimerkiksi omista kokemuksistaan. :)
Ap
Vanha sielu? Olet jo nähnyt tämän näytelmän eri muodossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestytkö vaihdevuosia ja lapset kasvavat kovaa vauhtia kohti täysi-ikäisyyttä?
Olen jutellut tästä ilmiöstä ja kuvailemistasi tunteista muutaman ystäväni kanssa, ja me kaikki koemme tämän elämänvaiheen enemmän tai vähemmän näin tällä hetkellä.
Uskon tämän olevan yksi merkittävä kasvun paikka, mahdollisuus löytää äitiyteen hukkkunut minä itse uudelleen.
Minä olen jo aloittanut kriisin puinisen: ostin itselleni koiran! .
Okei, no varmasti lemmikistä saa itselleen sellaista vilpitöntä seuraa, eli ei ollenkaan huono idea kriisin keskelle ottaa lemmikkiä. Toivottavasti sinun ja ystäviesi elämä asettuu uomiinsa ja varmasti kasvua tapahtuu kun tilanteeseen sopeutuu.
Itsellä ei ole mitään tuollaista vaihetta elämässä. Ei lapsia, eikä vaihdevuosia tulossa vielä aikoihin. En osaa sanoa mistä tämä kumpuaa, kaiken pitäisi olla hyvin ja minun pitäisi elää, ihan normaalia nuoren aikuisen ihmisen elämää, tehdä töitä ja sellaista. Niitäkin olisi niin paljon kuin vaan ikinä jaksaisin tehdä.
En vain saa otetta enää, oikeastaan tuo kaikki on vain merkityksetöntä ja sitä on kadonnut jonnekin syvyyksiin, kun yritän tulla pinnalle niin se näyttää niin käsittämättömän typerältä ja turhalta, etten vain kykene enää asettumaan niihin muotteihin. Tässä sitten vain olen ja ihmettelen. Kaikki asiat jotka ennen oli tärkeitä ja piti minut vauhdissa mukana, on ihan utopiaa ja väkinäistä. Se missä minulla oli ennen jalat maassa, on maa kadonnut alta. Tätä on niin hankalaa yrittää sanoittaa.
Ap
Kirjoitat hyvin, voisitko liittyä johnkin kirjoittajapiiriiin tms. Saat samanmielistä seuraa ja samalla löydät uuden "harrastuksen". Kuullostat masentuneelle, jos tilasi pahenee, ota yhteys lääkäriin joka ohjaa saamaan apua.
Lopuksi joku elämänkriisi iskee jokaiselle jossain kohtaa. Itselläni siihen liittyi juuri tuo; onko mikään minkään arvoista. Olin alle 30nen. Sen myötä tulin uskoon Jeesukseen (2v prosessi). Se oli minun pelastukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä. Itseäni auttoi elämän merkityksettömyyden hyväksyminen. Ei ole mitään tarkoitusta, ei mitään "isompaa". "Tuuli käy hänen ylitseen eikä häntä enää ole." Toisaalta samalla me kaikki olemme ainutkertaisen arvokkaita, jokainen meistä, pieniä osasia maailmankaikkeutta. Tarkoituksettomuuden hyväksyminen voi myös vapauttaa ja avata ajatukset jollekin uudelle, ja elämän merkityksellisyyden voi sen jälkeen löytää jostain aivan uusista asioista.
kriisin keskelle ei kannata missään nimessä ottaa koiraa, voi vain pahentaa tilannetta. Varsinkin rotukoirissa on nykyään tarjolla aika paljon ylijalostettua hermoheikkoa yksilöä. Itse onnistuin tälläisen pentulotossa saamaan..eli koira tuo vain lisää haasteita elämään käytösongelmineen. Jos haluaa kokeilla onko eläimistä iloa tuomaan, voi tarjoutua hoitamaan jonkun koiraa tms. Yksin asuvalle ihmiselle koira on aika sitova ja jos vielä haastellinen yksilö, niin sun elämä pyörii kirjaimellisesti sen ympärillä.
Muuten voin osin samaistua sun fiiliksiin, moni asia tuntuu lattealta, päälle liimatulta. Some on täynnä feikkielämää, vaikka tiedät useampien oikeat taustat, mut silti se kiiltokuvaelämä ärsyttää. Tietty koronalla ja maailmantilanteellakin lienee vaikutusta, onhan kolmessa vuodessa moni asia käännetty päälaelleen ja tulevaisuudesta maalataan yhä synkempää kuvaa nousevinen hintoinen, sähköpulan, ruokapulan ja ties minkä parissa. Väkisinkin tulee olo, että milloin tästä dystopiasta herää ja milloin "normaali" elämä palaa..eikä normaali meinaa törsäilyä taikka yletöntä matkustelua. Sitä kaipaa sitä tiettyä perusturvallisuuden tunnetta takaisin että maailma on ns. järjestyksessä. Nyt tuntuu että veitsen terällä oltu monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on ihan perus eksistentiaalinen kriisi! Olen käynyt sitä läpi jo nuoruudessa, ja aika ajoin toistuvana tähän asti.
T. N44v
Hassua toisaalta, että kun etsimme jotain "parempaa", meistä ajatellaan, ai jai nyt on kriisi päällä. Jospa se onkin vain ihmisenä kasvamista. Muuttumista hieman "nöyremmäksi" maailmankaikkeutta ja itseämme mittailessamme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua toisaalta, että kun etsimme jotain "parempaa", meistä ajatellaan, ai jai nyt on kriisi päällä. Jospa se onkin vain ihmisenä kasvamista. Muuttumista hieman "nöyremmäksi" maailmankaikkeutta ja itseämme mittailessamme?
Niin, pitäisi tyytyväisenä laahustaa päivästä toiseen. Muuten on kriisi.
Aina ihmettelen että masennusta näihin kertomuksiin tarjotaan. Ehkä lievää, mutta pitäisikö sitä lääkkeet ottaa, että pääsee takaisin sinne suorittavien robottien joukkoon? Myös tosissaan harkinnut Lappiin (tai edes ylemmäs) muuttamista. Luonnon rauhaan. Vaikka eihän sekään varma pelastus ole. En haluaisi vanhana myöskään katua että olisiko pitänyt kokeilla... On ollut vähän sellainen elämän mittainen kriisi itsellä. Jo lapsena koki toisinaan sitä, ettei kuulu mihinkään. N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku vaihtaa öisin lähikauppojemme nimiä
Äidit synnyttävät lapsia joiden puhetta emme ymmärrä
Kuka hiippailee pois Suomi neidon aidan lieppeiltä
Neidon jonka kupeet huokuvat nyt ikuista kylmyyttä
Ja se mies, Jussi, seisoo yksin suon laidalla
On kuokka pudonnut, räkä valuu hikisellä poskella
Eikä mies tiedä mitä tehdä, mihin mennä nyt
On sillä, kylmä kuten sisälläni on
Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Yhtä suurta Jumalaa, elämänhalua
Sen temppeleinä toimivat
Kapakat, ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Yhtä suurta Jumalaa, elämänhalua
Sen temppeleinä toimivat
Kapakat, ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Katson ulos ikkunasta, en näe iloa täällä
Levinneitä hiekkalaatikoita, räkäisiä lähikapakoita
Joista yksinhuoltajat raahavat yhden yön toivojaan
Jotka poistuvat aamulla, ennen kuin lapset heräävät
Anna minulle kätesi, anna lupaus huomisesta
Lupaa etten yksin jää tähän kylmään elämään
Tähän päivään jossa kaikuvat patsaiden jylhät äänet
Jossa syntynyt kulkee kuolleena, etsien hautapaikkaansa
Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Yhtä suurta Jumalaa, elämänhalua
Sen temppeleinä toimivat
Kapakat, ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Yhtä suurta Jumalaa, elämänhalua
Sen temppeleinä toimivat
Kapakat, ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Niin kaunis on kuun sirppi
Niin raikas on syksyn sateen jälkeinen tuoksu
Kuka täällä komentaa?
Ketä täällä totellaan?
Kahta suurta jumalaa, ahneutta ja rahaa
Joiden temppeleinä toimivat
Pörssit ja ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Kuka täällä komentaa?
Ketä täällä totellaan?
Kahta suurta jumalaa, ahneutta ja rahaa
Joiden temppeleinä toimivat
Pörssit ja ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot
Elämän merkityksettömyys on tullu täällä useampaan otteeseen esille. Itse näen asian niin, että joo, kaikki on tavallaan merkityksetöntä, mutta samalla ihan kaikella on merkitys. Pienenpieninkin asia merkitsee. Paradoksaalista, enkä osaa selittää miksi näin koen.
Olis vähän turhan helppoa jos millään ei olis merkitystä, mutta se, että keskustellessa muistaa vaikka pienimmänkin sanamuodon tai mikroilmeen merkityksen, voi olla lamaannuttavaakin välillä. Oma elämä ainakin on jotenkin näiden välillä tasapainottelua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestytkö vaihdevuosia ja lapset kasvavat kovaa vauhtia kohti täysi-ikäisyyttä?
Olen jutellut tästä ilmiöstä ja kuvailemistasi tunteista muutaman ystäväni kanssa, ja me kaikki koemme tämän elämänvaiheen enemmän tai vähemmän näin tällä hetkellä.
Uskon tämän olevan yksi merkittävä kasvun paikka, mahdollisuus löytää äitiyteen hukkkunut minä itse uudelleen.
Minä olen jo aloittanut kriisin puinisen: ostin itselleni koiran! .
Okei, no varmasti lemmikistä saa itselleen sellaista vilpitöntä seuraa, eli ei ollenkaan huono idea kriisin keskelle ottaa lemmikkiä. Toivottavasti sinun ja ystäviesi elämä asettuu uomiinsa ja varmasti kasvua tapahtuu kun tilanteeseen sopeutuu.
Itsellä ei ole mitään tuollaista vaihetta elämässä. Ei lapsia, eikä vaihdevuosia tulossa vielä aikoihin. En osaa sanoa mistä tämä kumpuaa, kaiken pitäisi olla hyvin ja minun pitäisi elää, ihan normaalia nuoren aikuisen ihmisen elämää, tehdä töitä ja sellaista. Niitäkin olisi niin paljon kuin vaan ikinä jaksaisin tehdä.
En vain saa otetta enää, oikeastaan tuo kaikki on vain merkityksetöntä ja sitä on kadonnut jonnekin syvyyksiin, kun yritän tulla pinnalle niin se näyttää niin käsittämättömän typerältä ja turhalta, etten vain kykene enää asettumaan niihin muotteihin. Tässä sitten vain olen ja ihmettelen. Kaikki asiat jotka ennen oli tärkeitä ja piti minut vauhdissa mukana, on ihan utopiaa ja väkinäistä. Se missä minulla oli ennen jalat maassa, on maa kadonnut alta. Tätä on niin hankalaa yrittää sanoittaa.
Ap
Hyvinhän sä sanoitat.
Kannattaa lukea paljon. On aika paljon sellaista luettavaa joka antaa oikeasti jotain ajateltavaa, itselle on ainakin tullut hyvä fiilis siitä kun tajuaa että on oikeasti viisaitakin näkemyksiä siitä millainen tää maailma on. Toinen juttu, mielellään koittais nostaa omaa rimaakin tekemisissä, että se mitä tekee olisi aidosti merkityksellistä. On vaan saakelin vaikeeta se.
Puuttuuko sinulta läheiset ihmissuhteet? Nehän sen merkityksentunteen useimmille tuo.
Jossain vaiheessa itsekin havahduin siihen, että todellakin, elämä on merkityksetöntä. Ei sillä oikeasti ole väliä, että juuri sinä tai minä synnyin. Jotkut ihmiset toki jättävät itsestään suuremman jäljen, joko hyvässä tai pahassa, mutta tuhannen tai kymmenen tuhannen vuoden kuluttua ei heitäkään enää muisteta.
Miksei siis katsoisi tätä elämää uteliaana tämän todella lyhyen hetken, joka meille on annettu? Vapaana siitä, että täytyisi olla jotain ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Puuttuuko sinulta läheiset ihmissuhteet? Nehän sen merkityksentunteen useimmille tuo.
Ei nekään auta jos näkee ne teatterina ja valheellisena.
T. Ei ap
Kylläkyllä, tämähän on jonkinlainen larppari simulaatiomailma täynnä Jonneja ja robotteja, harvassa tuntuu olevan aidot sielut.
Kokeile täysin vastakohtaista elämäntyyliä mikä on tähän asti vetänyt sinun energiat.
Minäkin suunnistan metikköön tai maaseudulle nollaamaan itteni, kun nuoruus mennyt kaupungissa.