Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksellisyyden katoaminen on sanoinkuvaamattoman repivää. En enää tunnista itseäni. Tämä todella pelottaa minua, ymmärtäisikö yksikään?
09.12.2022 |
Kuljen tässä elämässä vailla minkäänlaista intoa mihinkään. Mikään ei enää aidosti sytytä ja koko elämästä on tullut jopa epätodellisen tuntuista elokuvaa. Kuin kaikki liitokset vain revenneet, langat olisivat karanneet käsistäni eikä ole mitään mistä ottaa kiinni. Tämä on niin musertavaa, etten enää tiedä kuka olen, mitä tämä elämä on ja mitä järkeä tässä kaikessa on.
Olen vaipunut todella syvälle ja kyseenalaistan kaiken. Ihmiset tuntuvat minun nykyisessä maailmankatsomuksessani epäaidoilta, rooleja suorittavilta liikkuvilta hahmoilta. Kaikki mitä on, tuntuu suurelta valheelta, minä itseni mukaan lukien. En enää tiedä mihin mennä tai mitä tehdä, kaikki vaikuttaa siltä, kuin puhtaiden asioiden päälle olisi kasattu paljon paskaa.
Tätä on niin vaikeaa selittää mutta minulle on todella hankalaa enää olla täällä ns. normaalisti. Elämästä on tullut yksinkertaisesti synkkää ja merktys kadonnut tyystin. Jopa tuntuu siltä, että olisin iloinen jos pystyisin elämään ja vetämään jotain valheellista roolia ja saada jostain kipinää, vaikka rahasta, työstä tai ihmissuhteista. Ne eivät enää vain liikauta ja koko olemukseni on muuttunut, olen kuin vain sulanut märkä lampi lattialla, josta ei saa enää otetta.
En tätä osaa paremmin nyt selittää mutta on vain tunne, että en voi tehdä mitään muuta kuin hengittää päivä kerrallaan ja odottaa. Mitä odotan? En todellakaan tiedä. Vanhaan en halua takaisin ja uudesta minulla ei ole tietoakaan. Elän vain hetki kerrallaan ja yritän vain kestää.
Kommentit (104)
Ihmiset, jotka kokevat kuten ap, ovat minun mielestäni ymmärtämäisillään jotain olennaista ihmisenä olosta, elämästä ja maailmankaikkeudesta, aitoudesta, totuudesta. Melkeinpä valaistumisen esiasteeksi kutsuisin tätä merkityksettömyuden tilaa, jossa oivallus on syntymässä. Tämän jälkeen paluuta entisenlaiseen elämään, rooliin suuressa näytelmässä, jota nykyinen maailmanmeno on, ei enää ole. Se avaa oven tutkiskella merkityksellisyyttä aivan eri tasolla kuin aiemmin.
On harmi, että nykymaailmassa sitä kutsutaan helposti masennukseksi. Ja vain siksi, että sen jälkeen ei enää suostu käyttäytymään ulkoa annetun roolin mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä, ihana kuulla tästä myös muiden kertomana.
Kiitos viestit 61 ja 62. Juuri samojen asioiden äärellä olen. Minusta myös tuntuu, ettei paluuta vanhaan ole ja tavallaan sitä on menossa sellaiseen suuntaan, josta ei itsellä ole oikein mitään tietoa mutta silti aavistus, että jonkinlaista uutta muotoa olemiseen on tapahtumassa etenevissä määrin. Sellainen pieni vaisto on, että en voi kuin luottaa, että tämä asettuu uomiinsa. Muuta en voi oikeastaan nyt tehdä kuin pysähtyä ja katsella kuin sivustaseuraajana tätä prosessia, mitä tämä ikinä onkaan.
Viesti 60. Olen iloinen puolestasi, että elämäsi on merkityksellistä, mielestäni tuollainen kuulostaa siltä, että elämän ottaa vastaan sellaisenaan kuin se on ja hyväksyy jokaisen hetken. Tuo on mahtavaa ja kuulostaa sinulle tärkeältä ja omalta.
Paljon hyvää sinulle. Tietysti muillekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
27-vuotias.
Ap
Oletko kohdannut jonkun yrauman; ollut esim väkivaltaisessa suhteessa tai hyväksikäytön uhri? Siitä jää tollanen tyhjyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kohdannut jonkun yrauman; ollut esim väkivaltaisessa suhteessa tai hyväksikäytön uhri? Siitä jää tollanen tyhjyys.
Trauman*
66/67 jatkaa: vastasin lukematta ketjua ja siten huomasinkin, että kerroit hyväksikäytöstä ja muiden mielyttämisestä. Toi on ihan normaali reaktio narsistisen kuolonsyöjän jäljiltä, kaikki elämä imetty pois. Entiseen ei edes kannata palata kun se versio sinusta ei ole enää olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien meidän ihmisten sisällä on vaan tyhjyyttä, jota yritämme kukin paikkailla parhaamme mukaan. Aina se ei onnistu, niin kuin nyt sinulla, ap. Parhaiten itselläni toimii se, että kirjoitan noita tunteita ylös.
Tämä oli tosi hienosti kiteytetty. En ymmärrä alapeukuttajia. Juu, ja en ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, jos joku niin epäilee...
Mullakin tuollainen tunne kun kaikki ne aikuisuuden odotukset ja lupaukset osoittautui kuplaksi. Luvattu onnellisuuden kupla puhkesi, kun olin ensin hankkinut tutkintoja ja työpaikat osoittautui pettymyksiksi. Parisuhteessa haihtui rakastumisvaiheen taika. Tuo oli juuri siinä 26 vuoden paikkeilla. Sen jälkeen yritin tavoitella kaikenlaista tyhjiön täyttöön. Nyt nelikymppinen ja sama tyhjiö on vastassa, kaikki pyrkimykset ja kehittymisyritykset kolmekymppisenä osoittautui turhaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon sinulle aloittaja kaikkea hyvää,valoa ja iloa elämääsi.Toivotaan ,että löydät jotain itsellesi merkityksellistä ja elämän lahja taas tuntuisi lahjalta.Itsellä ollut asioista johtuen samanlaisia tuntemuksia,ja myös lisäksi ollut synkkiä ajatuksia elämäni päätämisestä.Mutta aina on jokin asia vienyt eteenpäin ja pienistä ilonhetkistä alkanut nauttimaan. Olisi sinulla mahdollista vapaaehtoistyöhon? Siitä toisten auttamiesta voi saada niin paljon hyvää myös itselleen.Antaessaan saa. Ja tokihan tunteesi voi liittyä vain ikäkriisiinkin,itselläni oli 30 kriisi,jotain aivan uskomattoman raskasta.Ja se oli siinä kun olin 28-v,mutta aikanaan meni ohi eikä iästä johtuva kriisejä ole sen jälkeen ollut. Lämmöllä ajattelen sinua ja toivon tiellesi hyviä asioita!
Kiitos kun jaksatte vastata ja on tosi mukava saada teiltä näkökulmia ja ymmärrystä.
Tämähän tosiaan väkivallan jälkeen minulla alkoi. Olin elämää täynnä ennen sitä vaikka tietenkin oli minulla silloinkin erinäisiä vaikeuksia elämässä mutta kuitenkin pystyin olemaan jollain tavalla enemmän itseni puolella ja kantamaan korteni kekoon tässä elämässä niin sanotusti. Jaksoin myös pitää itsestäni huolta.
Pala palalta elämä muuttui, tuli vaikeuksia suhteissa, työssä (korona ja uupumus), aivan eri alalla työskentely sitten ja muutot kaupunkien välillä sekä kaikenlaista muutosta jossa hiljalleen vain väsyin ja lopulta en ole jaksanut pitää itsestäni huolta enkä oikein ole tiennyt mistään mitään. Jossain vaiheessa tai nykyäänkin on usein sellainen olo, että pelkästään kuori on jäljellä. Tämä on kokonaisvaltaista, kaikki tuntuu muuttuneen suhteessa itseeni ja maailmaan, elämään.
Vapaaehtoistyö voisi olla minun juttuni varmasti.
Iso kiitos. Ajattelen myös teitä lämmöllä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kookas rakkaussauvani valaa sinuun eloa. Antaudu ja anna, elo on oleva edessäsi.
Oikeastaan tässä on sellainen ajanjakso, että voisin tehdä mitä vain mihin tunnen edes jonkinlaista kaipuuta.
Haaveilen täysin elämän muuttumisesta. Menisin vaikka Lappiin vaeltamaan, luontoon ja tekisin siellä kropallani ja hengelläni asioita, joista tulisi ihan uudenlaista voimaa. Vaikka vain hiihtoa, puiden kantoa, tulen sytyttämistä. Tässä alkaa monenlaista miettimään koska jos en viihdy näin niin eikö se ole sama se mitä lähden tekemään kunhan edes minkäänlaista kutsumusta niitä asioita kohtaan tunnen. Vapaaehtoistyötä haluan myös todella kokeilla.
Kun millään ei ole enää niin väiiä niin ryhtyisi vain tekemään niitä missä tunnen edes hieman paloa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien meidän ihmisten sisällä on vaan tyhjyyttä, jota yritämme kukin paikkailla parhaamme mukaan. Aina se ei onnistu, niin kuin nyt sinulla, ap. Parhaiten itselläni toimii se, että kirjoitan noita tunteita ylös.
Tämä oli tosi hienosti kiteytetty. En ymmärrä alapeukuttajia. Juu, ja en ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, jos joku niin epäilee...
Kaikkien sisällä on tyhjyyttä, totta. Yritämme paikkailla sitä parhaamme mukaan, totta. Mutta paikkaaminen ei poista sitä, ainakaan pysyvästi, yrittipä miten hyvänsä. Merkityksellisintä on, miten siihen suhtautuu. Jos haluaa pyristellä siitä eroon, voi olla todella raskasta. Jos mieltää tyhjyyden rakkaudeksi, voikin yhtäkkiä olla täynnä rakkautta.
En alapeukuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien meidän ihmisten sisällä on vaan tyhjyyttä, jota yritämme kukin paikkailla parhaamme mukaan. Aina se ei onnistu, niin kuin nyt sinulla, ap. Parhaiten itselläni toimii se, että kirjoitan noita tunteita ylös.
Tämä oli tosi hienosti kiteytetty. En ymmärrä alapeukuttajia. Juu, ja en ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, jos joku niin epäilee...
Kaikkien sisällä on tyhjyyttä, totta. Yritämme paikkailla sitä parhaamme mukaan, totta. Mutta paikkaaminen ei poista sitä, ainakaan pysyvästi, yrittipä miten hyvänsä. Merkityksellisintä on, miten siihen suhtautuu. Jos haluaa pyristellä siitä eroon, voi olla todella raskasta. Jos mieltää tyhjyyden rakkaudeksi, voikin yhtäkkiä olla täynnä rakkautta.
En alapeukuttanut.
Lisäänpäs tähän vielä sen, että tyhjyys=rakkaus, koska kaiken tämän fyysisen maailman olemassaolo tarvitsee tyhjyyttä jossa voi ilmetä.
Tutustu ap käsitteeseen sielun pimeä yö. Moni erehtyy pitämään tuota masennuksena mutta se voi olla aivan uuden, eri tavalla merkityksellisen vaiheen löytämistä. Olen ollut tuossa ja sen jälkeen elämässäni käynnistyi hurjia muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Tutustu ap käsitteeseen sielun pimeä yö. Moni erehtyy pitämään tuota masennuksena mutta se voi olla aivan uuden, eri tavalla merkityksellisen vaiheen löytämistä. Olen ollut tuossa ja sen jälkeen elämässäni käynnistyi hurjia muutoksia.
Minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että sitä se on. Sielun pimeää yötä. En ole voinut olla varma koska käsitteenä se on melkoisen.. no ei niin kovin ymmärretty mutta silti minulla on vainu ja erinäisiä tapahtumia tapahtunut, jotka tuohon suuntaan osoittavat. Kiitos kun laitoit minulle viestiä.
Voisitko kertoa miten yö sinulla ilmeni ja miten elämäsi on muuttunut? Millaisia tunteita sinulla oli ja olitko itse epävarma henkisestä kehityksestä tuon ajanjakson aikana? Tuntuiko sinusta, että vaikka kuinka raskasta ja outoa on kulkea niin silti on tunne, että tämä täytyy viedä läpi ja hiljainen luotto jossain sisimmässään on, että tämä menee aivan kuten pitääkin?
Kiitos jos jaksat vastata. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan tässä on sellainen ajanjakso, että voisin tehdä mitä vain mihin tunnen edes jonkinlaista kaipuuta.
Haaveilen täysin elämän muuttumisesta. Menisin vaikka Lappiin vaeltamaan, luontoon ja tekisin siellä kropallani ja hengelläni asioita, joista tulisi ihan uudenlaista voimaa. Vaikka vain hiihtoa, puiden kantoa, tulen sytyttämistä. Tässä alkaa monenlaista miettimään koska jos en viihdy näin niin eikö se ole sama se mitä lähden tekemään kunhan edes minkäänlaista kutsumusta niitä asioita kohtaan tunnen. Vapaaehtoistyötä haluan myös todella kokeilla.
Kun millään ei ole enää niin väiiä niin ryhtyisi vain tekemään niitä missä tunnen edes hieman paloa.
Ap
Minä voisin hyvin olla nomadi vailla vakituista asuntoa, työtä ja yhteisöä, koska ne eivät merkitse mitään minulle. Olla vähän aikaa yhdessä paikassa esim. yösija työskentelyä vastaan. Sitten uuteen paikkaan. En ole kiinnittynyt mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan tässä on sellainen ajanjakso, että voisin tehdä mitä vain mihin tunnen edes jonkinlaista kaipuuta.
Haaveilen täysin elämän muuttumisesta. Menisin vaikka Lappiin vaeltamaan, luontoon ja tekisin siellä kropallani ja hengelläni asioita, joista tulisi ihan uudenlaista voimaa. Vaikka vain hiihtoa, puiden kantoa, tulen sytyttämistä. Tässä alkaa monenlaista miettimään koska jos en viihdy näin niin eikö se ole sama se mitä lähden tekemään kunhan edes minkäänlaista kutsumusta niitä asioita kohtaan tunnen. Vapaaehtoistyötä haluan myös todella kokeilla.
Kun millään ei ole enää niin väiiä niin ryhtyisi vain tekemään niitä missä tunnen edes hieman paloa.
ApMinä voisin hyvin olla nomadi vailla vakituista asuntoa, työtä ja yhteisöä, koska ne eivät merkitse mitään minulle. Olla vähän aikaa yhdessä paikassa esim. yösija työskentelyä vastaan. Sitten uuteen paikkaan. En ole kiinnittynyt mihinkään.
Juuri näin itselläkin. Olisin valmis heivaamaan kaiken mitä kotonani on. Ottaisin vain vaatteita ja sellaista tarpeellista mukaan. Reppu selkään ja menoksi.
Olisin aivan valmis vain jättämään kaiken ja menemään kohti jotain mistä en tiedä mitään.
Olen jo miettinyt, että irtisanonko asuntoni ja kalustoa vien jollekin tutulle varastoon vai lahjoitanko vain. Jätänkö vain kaiken ja lähden.
En voi olla näinkään joten sama se kai mitä tässä tekisi. Olen ihan vakavissani myöskin tekemässä tämän. Jätän kaiken ja toivon vain että elämä kantaa.
Ap
Voin samaistua. Olen jutellut muutaman tyypin kanssa ja heillä sama kokemus. Ikää vasta 31 v ja kysyn itseltäni päivittäin, että tässäkö tämä oli? Mitä järkeä missään oikeasti on? Monesti pysähdyn miettimään, että hetkinen, miksi edes teen tätä ja mikä saa muut ihmiset jaksamaan?
Kaupassa kävellessä katson muita ihmisiä ja näen jotain vieraita olioita. Monesti tulee kyllä juteltua ihan tuntemattomienkin kanssa ja joskus hetken kokee olevansa ihminen. Lopulta se tunne sitten taas unohtuu. En koe itseäni varsinaisesti masentuneeksi tai edes halua kuolla. Elän mutta en ole elossa. Näinkö tämä kaikki jatkuu seuraavat 10, 20, 30 tai jopa 60 vuotta?