Isovanhemmat, eikö teillä oikeasti tule mieleen...?

Väärinhän sitä kuitenkin hoidetaan. Vaikka kuinka yrittää sitä tulostettua ohjekirjasta noudattaaa. Lapsi ei ole nukke ja vähän pitäisi joustonvaraa isovanhemmilla olla.

Vierailija kirjoitti:

Ehei! Eivät nuo isotvanhemmat auta: vietetään aikaa Espanjassa, mutta sinne ei voi 12-15 vuotiaat lapsenlapset lentää kun ei oo tarjota OMAA makuuhuonetta molemmille (eivät ole vaatineet), joskus eivät isovanhemmat ehtineet joulu- jne. juhliin= kiire saunomaan / Saimaan mökille. Ei oo pakko EI, mutta kun ikää tulee lisää niin EI tarvitse itkeä kun kukaan ei tuu katsomaan fuge-muistoja. EI kiinnosta

Kateelliselta vaikutat. Sitä paitsi nuorten kaitseminen tuolla etelän maissa on kovaa hommaa. Miksi ette perheenä matkusta sinne ja kustanna omaa majoittumistanne?

Tätä ihmettelee tuleva Espanjan mummo, jota ei itketä, jos lapsi ei rakasta Espanjaa kuten minä. Toivottavasti löytää oman onnensa ja nähdään vaikka puolimatkassa. Jos kumpikin haluaa.

Hoida itse ne kakarasi kun olet ne itse maailmaan porsinutkin.

Ei pidä tehdä enempää lapsia mitä jaksaa hoitaa. Itseasiassa edes sen miehen varaan ei kannata liikoja laskea.

Minusta tuntuu, että tämä isovanhempien auttamattomuus on aika yleistä nykyisin. Johtuu varmaan osittain siitä, että lapset saadaan iäkkäämpinä. Isovanhemmatkin ovat vanhempia ja huonokuntoisempia kuin ennen. Joillain isovanhemmat ovat dementoituneet, liikkuvat huonosti, on mielenterveysongelmaa jne eli ei voi kuvitellakaan, että heidän hoitoonsa jättäisi lasta tai lapsia. Joillain isovanhemmat saattavat olla myös kuolleet. Mutta sitten on myös niitä, joita lapsenlapset eivät vain kiinnosta tai pitkä välimatka vaikeuttaa yhteydenpitoa ja avun tarjoamista.

Kyllähän se tietysti lisää perheissä turvattomuutta, kun mitään varahoitopaikkaa ei välttämättä ole lainkaan. Eli ei ole ketään joka auttaisi, koskaan. Surullisinta on, ettei sitä merkityksellistä ihmissuhdetta omiin lapsenlapsiin tai toisaalta isovanhempiin synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en tunnista tuosta itseäni. Autan mummina lasteni perheitä monta kertaa viikossa. Mutta se on minulle helppoa, kun asn vain muutaman kilometrin etäisyydellä. 

Tuo  70 km on kyllä pitkä matka ja kallistakin ajella ainakin näin talvikelissä.

Eipä ole isovanhemmilla rahasta pulaa, sen voin kertoa. Mutta meidänhän tuo matka pitää aina ajaa, vaikka toinen meistä on hoitovapaalla.

Ap

70km, oletko tosissasi? Meillä on isovanhemmille 70km matkaa. Sieltä on tultu monesti montakin kertaa viikossa ja vastaavasti sinne on lähdetty ihan ex temporekin. Tunnin ajo, ei todellakaan pitkä matka. Moni ajaa tuon päivittäin kahteen kertaan työmatkakseen. 

Ihan ohiksena, se on kyllä pitkä matka vanhemmalle ihmiselle. Ja riippuen tietysti, missä päin Suomea ajellaan. Olemme + 70 v isovanhempia ja varsinkin näin talviaikaan emme aja kovin mielellämme noin pitkää matkaa. Miehelleni on jo tehty kaihileikkaus ja itse olen jonossa leikkaukseen. Hämärässä ja talvikelissä ajaminen alkaa olla meille kummallekin jo riskialtista, vaikka muuten kunto onkin hyvä. On aivan eri asia työikäisen ajella hyväsilmäisenä työmatkaa kuin meidän iäkkäämpien jo näkemisen  kanssa kamppailevien eläkeläisten.

Kyllä nämä isovanhemmat muutaman kerran vuodessa jaksaa Lappiin ajaa sen 700-800 kilometriä...

Ap

Et vastannut siihen, miten vastaavat, jos kutsut heidät vaikka lasten synttäreille tai muuten vain kylään vaikka 15.12 klo 14.00?

En ole ap, mutta vastaava tilanne kahden lapsen kanssa, isovanhemmat vajaan yhden kilometrin päässä, eläkkeellä jo 10 vuotta. Eivät ole olleet missään vaiheessa kiinnostuneita näkemään lapsenlapsia kuin sen viiden minuutin ajan, että saa otettua valokuvia, joilla ap:n sanojen mukaisesti luodaan illuusio aktiivi-isovanhemmuudesta. Ja ekan lapsenlapsen kohdalla jouduttiin siirtämään 1-vuotissynttäreitä, vaikka oltiin ajoissa ilmoitettu juhlien ajankohta, tuli isovanhemmille paremmat bileet. Yrittivät tätä siirtohommaa jatkossakin, mutta ilmoitin, että oli kuulkaa ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun siirsin lapsen synttäreitä. Ovat sitten tulleet ja olleet välillä tulematta. 

Nyt ovat sitten siinä iässä ja kunnossa, että tarvitsevat itse päivittäin apua ja ihmettelevät, etteivät lapsenlapset tai me aikuiset tulla auttamaan. Niin makaa kuin petaa. En pakota lapsiani käymään isovanhempiensa luona, kun eivät olleet heistä pieninä millään tavalla kiinnostuneita.

Mistä on keksitty tää juttu, että isovanhemmat haluavat esittää isovanhempia? Tai että seniorikansalaiset esittelisi lastensa perheiden kuvia toisilleen?

Ei ainakaan oman äitini kaveripiirissä, siellä ei tiedetä lapsenlapsista mitään, koska kiinnostus on jossain muualla kuin koliikkivauvoissa ja lasten piirustuksissa. Jos joskus 30 vuotta sitten isovanhemmat esitteli lastenlasten valokuvia, niin enää se ei ole muodissa, nyt halutaan elää omaa elämää loppuun asti vailla mitään mummoilua.

Eivät kaikki varmasti esitäkään, mutta joukkoon mahtuu myös näitä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sosiaalisista paineista on pakko esittää, että kiinnostaa, kun ystävänsä ovat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Eivät halua mainetta paskoina isovanhempina, niin täytyy olla puhelimessa kuvia, mitä näyttää. Kukin tavallaan.

Ei tuollaista sosiaalista painetta ole kuin kolmekymppisten lasten kuvitelmissa. Luullaan, että vanhemmillaan on joku isovanhempikaveripiiri, jossa jokaisen tulee olla kiinnostunut lapsenlapsista ja keskustellaan siitä, kenen luokse lapsenlapset tulevat jouluna. Ei ole! Puhelimesta katsotaan edellisen kävelylenkin reittiä tai kuvia koirista, lastenlapsista ei kuvia ole, koska ne ei kiinnosta ketään.

No nyt yleistät liikaa. Kyllä niitä lastenlasten kuvia katsellaan ainakin oman mummopiirini parissa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tämä isovanhempien auttamattomuus on aika yleistä nykyisin. Johtuu varmaan osittain siitä, että lapset saadaan iäkkäämpinä. Isovanhemmatkin ovat vanhempia ja huonokuntoisempia kuin ennen. Joillain isovanhemmat ovat dementoituneet, liikkuvat huonosti, on mielenterveysongelmaa jne eli ei voi kuvitellakaan, että heidän hoitoonsa jättäisi lasta tai lapsia. Joillain isovanhemmat saattavat olla myös kuolleet. Mutta sitten on myös niitä, joita lapsenlapset eivät vain kiinnosta tai pitkä välimatka vaikeuttaa yhteydenpitoa ja avun tarjoamista.

Kyllähän se tietysti lisää perheissä turvattomuutta, kun mitään varahoitopaikkaa ei välttämättä ole lainkaan. Eli ei ole ketään joka auttaisi, koskaan. Surullisinta on, ettei sitä merkityksellistä ihmissuhdetta omiin lapsenlapsiin tai toisaalta isovanhempiin synny.

No toisaalta, vaikka tullaan isovanhemmiksi iäkkäämpinä, niin usein ollaan kyllä terveempiä pitempään. 

Eikös siihen tosiasiaan perustu sekin, että työuria halutaan pidentää.

Kaffebulla kirjoitti:

70 kilometriä suuntaansa pitäisi ajaa? Tajuatko paljon bensat maksaa?

No yhtä paljon ne bensat meille maksaa niillä kerroilla, kun siellä käymme. Nämä isovanhemmat ostivat muutama kuukausi sitten 30 000 euron auton KÄTEISELLÄ, niin enpä usko, että Bensan hinta paljon tuntuu. Edelleenkin he myös käyvät muutaman kerran vuodessa Lapissa, jonne on se 700-800 kilometriä, riippuen toki kohteesta. Eipä näytä bensan hinta murehduttavan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tämä isovanhempien auttamattomuus on aika yleistä nykyisin. Johtuu varmaan osittain siitä, että lapset saadaan iäkkäämpinä. Isovanhemmatkin ovat vanhempia ja huonokuntoisempia kuin ennen. Joillain isovanhemmat ovat dementoituneet, liikkuvat huonosti, on mielenterveysongelmaa jne eli ei voi kuvitellakaan, että heidän hoitoonsa jättäisi lasta tai lapsia. Joillain isovanhemmat saattavat olla myös kuolleet. Mutta sitten on myös niitä, joita lapsenlapset eivät vain kiinnosta tai pitkä välimatka vaikeuttaa yhteydenpitoa ja avun tarjoamista.

Kyllähän se tietysti lisää perheissä turvattomuutta, kun mitään varahoitopaikkaa ei välttämättä ole lainkaan. Eli ei ole ketään joka auttaisi, koskaan. Surullisinta on, ettei sitä merkityksellistä ihmissuhdetta omiin lapsenlapsiin tai toisaalta isovanhempiin synny.

Nykyajan isovanhemmat ovat vaan niin s**t*nan itsekkäitä. Eipä olisi ennen vanhaan tainnut tälläinen nykypäivän meininki tulla kysymykseenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun meidän ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi 30 vuotta sitten, anoppi sanoi sairaalassa vieraillessa että hän ei sitten vauvoja hoida. Minusta tämä oli ok, en pyytänyt koskaan häneltä apua. Oma äitini joskus auttoi, kun oli joku meno johon ei voinut vauvaa ottaa mukaan, esimerkkinä vaikka eräs työpaikkahaastattelu, kampaajalla käynti ymv. Meillä tosin vain yksi lapsi, ap:n tilanne toinen.

Onko sinulla ap vaikka joku tuttava joka voisi silloin tällöin tulla kaveriksi? Tai naapuri? Olen itse kokopäivätöissä, mutta voisin tulla vähäksi aikaa apuun, jos joku tuossa tilanteessa tulisi apua pyytämään. En ole itse isovanhempi, toivottavasti joskus vielä...

Kyllä meillä kavereitani omien lapsiensa kanssa käy, mikä on todella hyvä, koska vaikka joku kaveri tuleekin omien lastensa kanssa meille, on siinäkin jo lisäkädet ja -silmät sekä lapsille seuraa. Lähin naapuri on myös jäämässä ensi vuoden puolella eläkkeelle, ja uskoisin, että hän auttaa tarvittaessa erittäin mielellään tai tulee tänne joskus seuraksi.

Ap

Kun omat lapset olivat pieniä, oli ainoa jäljellä oleva mummo vielä tiukasti työelämässä ja lisäksi asui yli 300 km päässä. Meillä ratkaisuna oli aivan ihana varamummo, joka löytyi paikallislehdessä ilmoittamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin juu, jokainen päättää itse, tekeekö lapsia ja paljonko, ja lähtökohtaisesti jokaisen täytyisi pystyä siitä itse selviytymään valtion lupaamia palveluja lukuun ottamatta (päivähoito, neuovala, terveydenhoito, koulu).

MUTTA osa sitä, että itse teet lapsen, on myös vastuun ottaminen siitä luomastasi elämästä tiedostaen, että hänkin on jonain päivänä aikuinen, jolla voi olla elämässään erin näköisiä haasteita joissa tarvitsee tukea. Vanhemmuudessa tärkeintä on antaa sille lapselle sellaiset eväät elämään, että selviytyy niistä itse mahdollisimman hyvin, mutta vaikka lakisääteinen vastuu katoaa, ei sen moraalisen vastuun siitä sinun luomastasi elämästä pitäisi minnekään kadota.

Tietysti elämässä tapahtuu kaikenlaista ja oma kyvykkyys voi huveta vuosien varrella, mutta jos se vain on mahdollista, niin kyllä sitä aikuisiakin lapsia pitäisi jeesata kohtuuden rajoissa vaikka sitten niiden lastenlasten kanssa.

Omat vanhempani eivät juuri ole olleet avuksi ja se on ihan ok, eivät olleet koskaan kovin hyviä vanhempia. Itse kyllä näen, että haluan olla omien lasteni tukena ja turvana niin kauan kuin minussa henki pihisee ja suinkin kykenen, joten enemmän kuin mielelläni autan sitten jonain päivänä lastenlasten kanssa siinä määrin, miten se heidän silloisille perheilleen vaan sopii.

Vaikka sinun oma elämäsi loppuisi lasten saamiseen, meillä muilla se ei lopu. Ei ole normaalia elää omien lasten kautta. En ymmärrä ollenkaan tätä nykyistä läheisriippuvuuden ihannointia.

Ei se ole läheisriippuvuutta, sitä kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi. Missä vaiheessa suomalaisista on tullut nöin itsekkäitä omaan napaan tuijottajia? Ei tarvitse kovin kauas rajan yli mennä, kun perheet sukupolvien rajat ylittäen viettävät yhdessä aikaa ja auttavat toinen toisiaan.

Siis itänaapurissahan isoäiti hoitaa lapsenlapset. Äidit ovat yksinhuoltajia ja käyvät kolmessa eri työssä ja näkevät lapsiaan joskus ja jouluna. Tämäkö on siis se ihanne jota haluaisit tänne?

Älä kärjistä. Ja länteen päin mennessä suvut pitävät myös yhtä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Puhumattakaan etelän maista.

Vierailija kirjoitti:

Ehei! Eivät nuo isotvanhemmat auta: vietetään aikaa Espanjassa, mutta sinne ei voi 12-15 vuotiaat lapsenlapset lentää kun ei oo tarjota OMAA makuuhuonetta molemmille (eivät ole vaatineet), joskus eivät isovanhemmat ehtineet joulu- jne. juhliin= kiire saunomaan / Saimaan mökille. Ei oo pakko EI, mutta kun ikää tulee lisää niin EI tarvitse itkeä kun kukaan ei tuu katsomaan fuge-muistoja. EI kiinnosta

Oi-oi! Minun lapsenlapseni tulee pariksi viikoksi tänne meille Espanjaan nyt ennen joulua. Hän on tosin niin pieni, että vanhemmat tulevat myös, mutta olen luvannut hoitaa, että he pääsevät ravintoloihin ja muihin omiin menoihinsa. Ihanaa saada viettää aikaa hänen kanssaan.

Voimia ap, olen ollut samassa tilanteessa. Isovanhemmat vetosivat siihen, että joillain on vielä enemmän lapsia kuin meillä, joten eivät auta kolmen lapsen kanssa. Kun olin pieni, meillä kävi säännöllisesti kodinhoitaja, miehen perheessä kävi kotiapulainen, joten vanhempiemme ei ole tarvinnut omiaan hoitaa kuin osan ajasta.

Vuosia on kulunut. Tänä vuonna anoppi jää yksin jouluna. Appi on ku ollut. Sanoimme, että onhan anoppi vielä terve ja voi laittaa itselleen joulun, hänellähän on asiat hyvin. Emme siis auta häntä, emmekä ota kotiimme "kun se on niin raskasta passata ihmisiä, oi voi voi voi" kuten anoppi sanoi, kun me kävimme, eikä meitä tarvinnut passata.

Niin makaa kuin petaa. Varmaan julmaa, mutta mulle tulee tästä hyvä ja oikeudenmukainen olo.

Jokainen hankkii sen verran lapsia, kuin itse jaksaa hoitaa.

N45, 3 rakkaan lapsen äiti.

"Herra antoi, herra otti, tyydy siihen hottentotti!"

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö meidän kaikkien mummojen nyt rynnätä teille? Voi olla, ettet sitä halua. Miksi oot muuten tehnyt kolme lasta noin nopeesti?

Äly hoi! Jos joku saa kaksoset esikoisen ollessa vaikka kolme, niin pitäisikö se toinen kaksosista jättää sinne kohtuun muhimaan pariksi vuodeksi tai antaa adoptioon?

Enkä lukenut, onko tässä ketjun tapauksessa kyseessä kaksoset. Repii vain nämä typerät kysymykset.

Mikä pakko niitä lapsia on tehdä, jos isä ei niitä halua hoitaa ja äiti ei halua.

Luulisi aikuisten hallitsevan ehkäisyn

Me emme ole mihinkään sukulaisia tarvinneet tai vaatineet, ei riippuvaisia avusta tai rahasta, niin että eikö ihan oikeesti tule mieleen ottaa vastuuta omasta elämästään.

Jos sitten pyytämättä on talkoisiin tultu, iloiten siitä mutta ei olla mitään vaadittu. Sen verran vain hankitaan rasitteita kerralla että lasketaan omin voimin selviävämme niistä. 

Sairastumiselle ei voi mitään ja silloin pitäisi auttaa pyytämättä. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on aina ikävää kun tehtaillaan lapsia ja sitten syyllistetään isovanhemmat, kun he ei auta.

Mutta kun edelliset sukupolvet auttoivat, pääsääntöisesti. Nykyinen sukupolvi on kuvitellut, että saa samanlaista apua, kuin heidän vanhempansa ovat saaneet omilta vanhemmiltaan.

Esimerkiksi boomer-sukupolvi hoidatettiin isovanhemmilla. Kesät ja lomat mummolassa. Vielä 60-70-luvulla oli melkoisen tavallista että lapsia vietiin isovanhemmille pitkiksi ajoiksi, tiedän sukulaisista sellaisia jotka olivat aivan koko kesäloman isovanhemmillaan. Se perinne on jotenkin hiipunut. Nyt lapset ovat päiväkodissa kesän, jos vanhemmilla on töitä. Pikkukoululaiset ovat usein vain yksin. 

Minä olin lapsena eli kasarilla kaikki hiihtolomat, pääsiäislomat ja pari viikkoa kesällä aina jossain sukulaisella. Äitini kuitenkin sanoo, ettei "hänkään mitään apua keneltäkään saanut." Ei ehkä kotiin, mutta laittoi lapsensa kyllä pitkiksi ajoiksi pois kotoa. Lapsivapaata sekin, tavallaan. Kyllä itsekin tiedän että helpottaa sekin, jos lapsista edes yksi on jossain muualla. Kyllähän se tuntuu. 

Äitini silti ihmettelee mm miniänsä (kälyni) pyyntöjä tulla auttamaan. 

Miten se voikaan aika kullata muistot että on itse ollut se marttyyri ja raataja, joten raatakaa muutkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tämä isovanhempien auttamattomuus on aika yleistä nykyisin. Johtuu varmaan osittain siitä, että lapset saadaan iäkkäämpinä. Isovanhemmatkin ovat vanhempia ja huonokuntoisempia kuin ennen. Joillain isovanhemmat ovat dementoituneet, liikkuvat huonosti, on mielenterveysongelmaa jne eli ei voi kuvitellakaan, että heidän hoitoonsa jättäisi lasta tai lapsia. Joillain isovanhemmat saattavat olla myös kuolleet. Mutta sitten on myös niitä, joita lapsenlapset eivät vain kiinnosta tai pitkä välimatka vaikeuttaa yhteydenpitoa ja avun tarjoamista.

Kyllähän se tietysti lisää perheissä turvattomuutta, kun mitään varahoitopaikkaa ei välttämättä ole lainkaan. Eli ei ole ketään joka auttaisi, koskaan. Surullisinta on, ettei sitä merkityksellistä ihmissuhdetta omiin lapsenlapsiin tai toisaalta isovanhempiin synny.

Ennen isovanhemmat asuivat perheessä, oli kolme sukupolvea saman katon alla. Harmi, että nykynaisille ei sovi, että asutaan anopin sisustamassa ja määräämässä kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aina ikävää kun tehtaillaan lapsia ja sitten syyllistetään isovanhemmat, kun he ei auta.

Mutta kun edelliset sukupolvet auttoivat, pääsääntöisesti. Nykyinen sukupolvi on kuvitellut, että saa samanlaista apua, kuin heidän vanhempansa ovat saaneet omilta vanhemmiltaan.

Esimerkiksi boomer-sukupolvi hoidatettiin isovanhemmilla. Kesät ja lomat mummolassa. Vielä 60-70-luvulla oli melkoisen tavallista että lapsia vietiin isovanhemmille pitkiksi ajoiksi, tiedän sukulaisista sellaisia jotka olivat aivan koko kesäloman isovanhemmillaan. Se perinne on jotenkin hiipunut. Nyt lapset ovat päiväkodissa kesän, jos vanhemmilla on töitä. Pikkukoululaiset ovat usein vain yksin. 

Minä olin lapsena eli kasarilla kaikki hiihtolomat, pääsiäislomat ja pari viikkoa kesällä aina jossain sukulaisella. Äitini kuitenkin sanoo, ettei "hänkään mitään apua keneltäkään saanut." Ei ehkä kotiin, mutta laittoi lapsensa kyllä pitkiksi ajoiksi pois kotoa. Lapsivapaata sekin, tavallaan. Kyllä itsekin tiedän että helpottaa sekin, jos lapsista edes yksi on jossain muualla. Kyllähän se tuntuu. 

Äitini silti ihmettelee mm miniänsä (kälyni) pyyntöjä tulla auttamaan. 

Miten se voikaan aika kullata muistot että on itse ollut se marttyyri ja raataja, joten raatakaa muutkin. 

Tää on jännä harha. Boomerisukupolven vanhemmat asuivat pääosin maalla, heillä oli kesällä kädet täynnä töitä ilman, että lapsenlapset oli vaivoina. Kertomasi on poikkeus.